Mitä te sinkut teette uutena vuotena? Itselläni ei ole hajuakaan. Joulu nyt menee luontevasti vanhempien luona, mutta uudeksi vuodeksi on vaikea keksiä mitään. Olisi kiva mennä kaveriporukalla baariin tai järjestää kotibileet. Ongelma on siinä, ettei ole kavereita. Tai periaatteessa on, mutta kun kukaan ei halua viettää uutta vuotta juuri minun kanssani. Olen pyytänyt ihmisiä kotiini, mutta kukaan ei ole sanonut varmasti tulevansa. Olen yrittänyt saada seuraa baariin, mutta kukaan ei ole luvannut lähteä.
Välillä on oikeasti paha mieli. On raskasta olla kolmekymppinen sinkkunainen, kun lähes kaikki kaverit ovat naimisissa tai elävät muuten vakiintuneissa parisuhteissa, osalla on perhettäkin. Kaveripiirissäni on vain muutama sinkku. Vaikka arkisin sosiaalinen elämäni voi olla välillä vilkastakin, juhlapyhät olen aina yksin. Kun haluaisin seuraa vapuksi, juhannukseksi tai uudeksi vuodeksi, kaikilla on aina muita suunnitelmia. Esimerkiksi juuri näin vuodenvaihteessa oikein konkretisoituu se, miten yksin loppujen lopuksi on. En tunne olevani kenellekään tärkeä. Paitsi ehkä vanhemmilleni.
Miksi näin? Olen yrittänyt tutustua uusiin ihmisiin ja laajentaa kaveripiiriäni. Olen yrittänyt etsiä Sitä Oikeaa, tuloksetta. Eli olen taas yhden juhlapäivän yksin. Vähät sinkkukaverini menevät kuka minnekin. Parisuhteessa elävät kaverini viettävät vuodenvaihdetta miehensä kavereiden kanssa jne. Tätäkö elämäni tulee aina olemaan? Ei miestä, ei kavereita, aina yksin.
Välillä on oikeasti paha mieli. On raskasta olla kolmekymppinen sinkkunainen, kun lähes kaikki kaverit ovat naimisissa tai elävät muuten vakiintuneissa parisuhteissa, osalla on perhettäkin. Kaveripiirissäni on vain muutama sinkku. Vaikka arkisin sosiaalinen elämäni voi olla välillä vilkastakin, juhlapyhät olen aina yksin. Kun haluaisin seuraa vapuksi, juhannukseksi tai uudeksi vuodeksi, kaikilla on aina muita suunnitelmia. Esimerkiksi juuri näin vuodenvaihteessa oikein konkretisoituu se, miten yksin loppujen lopuksi on. En tunne olevani kenellekään tärkeä. Paitsi ehkä vanhemmilleni.
Miksi näin? Olen yrittänyt tutustua uusiin ihmisiin ja laajentaa kaveripiiriäni. Olen yrittänyt etsiä Sitä Oikeaa, tuloksetta. Eli olen taas yhden juhlapäivän yksin. Vähät sinkkukaverini menevät kuka minnekin. Parisuhteessa elävät kaverini viettävät vuodenvaihdetta miehensä kavereiden kanssa jne. Tätäkö elämäni tulee aina olemaan? Ei miestä, ei kavereita, aina yksin.
Vastaukset 27
Vanhimmat
kanssa yksin on meitä muitakin sinkkuja, joilla on joka vuosi samat ongelmat. :(
Vuosi taitaa vaihtua tänä vuonna baarissa, kun ei oikein yksinkään viitsisi olla neljän seinän sisällä.
Tsemppiä :)
m28
Sinkkuja näyttää olevan paljon. Miksi ette kerää porukkaa kasaan ja juhli yhdessä?
Ehkä aloittaja tai sinä voisit olla paikkakuntasi kokoonkutsuja. Sovitte vaikka täällä tai sähköpostilla yhteisen bilekokoontumisen ja vietätte uutta vuotta ja muita juhlia sitten yhdessä eikä kenenkään tarvi olla yksin.
Katsos kun eivät ne perheelliset, naimisissa ja parisuhteessa elävät ihmiset voi tuosta vaan lähteä, ja ehkä niitä ei edes huvita mikään älytön bailaaminen kuningas alkoholin kanssa. Eikä meluisassa, savuisessa baarissa istuminen. He ovat rauhoittuneet, sinulla se menojalka vipattaa edelleen
No ei se varmaan ihan noin oo. Kysymys ei varmaan nyt oo mistään vipatuksesta vaan seuran kaipuusta. Juhlapäivinä on rankkaa olla yksin, enkä itsekään perusta niinkään savussa röhnöttämisestä.
Tule sitten mun luokse istumaan iltaa jos uskallat ;)
Kyllä ne omat lapset ja aviopuoliso on aina etusijalla. Ei sitä baariin niin vaan lähdetä ja vapaa-aikaa on muutenkin vähän, joten se vähä aika menee varmasti lasten ja puolison kanssa. Jos joskus saa lapset mummolaan, silloin on hetki aikaa olla kaksin puolison kanssa. Sitä ei sinkut ja lapsettomat tajua, vaan syyllistävät, kun heidän kanssa ei olla. Töissä käynti vie ajasta suurimman osan. Sitten kun on hetki, on joko tosi väsynyt tai haluaa olla perheensä kanssa.
Minä en ainakaan syyllistänyt perheellisiä kavereitani. Totta kai perheet viettävät juhlapyhiä keskenään. Lähinnä ihmettelin sitä, että sinkkukavereistakin on niin vaikea saada seuraa esimerkiksi juuri uutena vuotena. Mutta kyllä kieltämättä perheellisiäkin kavereita toivoisi näkevänsä useammin kuin kerran kolmessa kuukaudessa.
Kasattiin tutut poikamiehet bailaamaan ja vaihtamaan vuotta meille. Meitä ei tullu iso porukka niin kasasin sitten tutut pariskunnat mukaan. Vanhempien piti lähteä espanjaan, mutta nyt ne perukin sen matkan "työkiireisiin" vedoten. :D
Onpahan muuten yllätys vanhemmille, kuhan selviää että meillä on pirskeet jo sovittu.
Muistan tuon saman tunteen kun olin vielä opiskelija. Erosin kihlatustani ja ajattelin että tottakai pärjään omillanikin. Oli kyllä kavereita joiden kanssa käydä kahvilla viikolla yms. mutta juhlapyhät istuinkin sitten pääasiassa itsekseni. Oli sellainen olo että olin epäonnistunut ja osaksi menetin itseluottamustanikin. Pelotti kun taas joku juhla lähestyi että mites nyt!...
Kuulostaa tutulta. Sinkkuuden ikävä fiilis korostuu just esim. uuden vuoden aikoihin. Ja vaikka on kavereita, niin niitä ei silti ole. Eli kaikki ovat omissa kuvioissaan, tuntuu ettei kenelläkään ole aikaa tai intressejä olla minun kanssa tai edes kutsua minua mukaan, vaikka muulloin kuin juhlapyhien aikaan sitä touhutaan vaikka mitä.
Joulu meni tai siis menee vanhempien luona kuten melkein 30 joulua on jo mennytkin, mutta vajaan viikon päästä oleva vuodenvaihde alkaa jo hirvittämään. Menneistä vuosista oppineena en usko että saan ketään kavereita irtautumaan ympyröistään luokseni, ja toisaalta ei jaksaisi vanhempienkaan luona olla, baareissa tulee käytyä muulloinkin, joten ilmeisesti tällä kertaa on vuorossa yksin vietetty vuodenvaihde kotosalla, syöden ja juoden hyvää, sekä saunoen ja voisi sitä kai vaikka tinankin valaa. Kynttilöitä pihamaa täyteen ja valot pois, olen vain siellä omassa hiljaisessa ylhäisessä yksinäisyydessäni.
Sinä "yksinäinen sinkku", älä vaivu epätoivoon, sillä en minäkään vaivu vaikka tilanteeni kuulostaakin hyvin samanlaiselta. Sinäkään et tule olemaan aina yksin, minä ainakin jaksan uskoa että meidän eteen tupsahtaa ihan yllättäen ne, joiden kanssa nautimme tulevista vuodenvaihteista ja muustakin ajasta.
mullapa ongelma on ratkaistu niin, että jouduin/pääsin töihin uudeksi vuodeksi. No, eipä siinä mitään...olen aina inhonnut noita "pakollisia ryyppyjuhlia". Ne vaan ei ole mua varten. Olisi toki mukavampaa viettää sitä kavereiden kanssa, pelaillen vaikka seurapelejä ja nauttimalla hyvää ruokaa ja turinoida. Pahiten tuo Joulu kirvoitti kyyneleitä silmiin. Koska se on yhdessäolon juhla. Baareihin ei kiinnosta uuden vuoden yönä edes lähteä, koska joka paikassa on hirvittävät jonot ja kännisiä ihmisiä kaduilla ja pennut paukuttelee rakettejaan, niin että 3 talvitakkiani on poltettu rei'ille, niin nuo hommat ei enää kiinnosta. Ymmärrän kyllä ahdistuksesi, sillä kaikki kaverini on kaikonneet myös minun ympäriltäni. Lomat menee yksin ollessa, koska ei ole ketään kaveria, jonka kanssa lähteä ulkomaanmatkalle, konsertteihin tai muuten vaan jonninjoutavaa ystäväneloa viettämään. Mä luulen, että meitä on monta ihmistä samassa junassa. Kumpa vaan tiemme kohtaisivat, mutta niinhän siinä aina käy..... joku siitäkin porukasta aikaanaan vakiintuisi ja niin nekin kaverit taas unohtuisi. Eikö?
Samaa "sisarussarjaa" minäkin. Mut Uusivuosihan on sinkkujen huippusaalistuspyhä baaririntamalla. Sinne menen vaikka yksin (ehkä jopa selvin päin).
Joulu tuppaa olemaan se perinteinen perhepyhä, mutta uv on biletykseen luotu.
Ensin voisi mennä näköalapaikalle ihastelemaan ilotulituksia ja sitten baanalle... jos ei muuta niin toisten ilo tarttuu.
Mietin juuri ihan samaa. Kavereita on mukamas vaikka kuinka, mutta antaas olla kun tulee Uusi Vuosi, Vappu, Juhannus.. Kuinkakohan monta vuotta olen viettänyt ne yksin? Minäkin olen yrittänyt järkätä menoa, mutta tuloksetta. Nyt on sellainen olo, etten enää jaksa mankua tänä uutena vuonna. Menköön yksi ilta sitten omalla painollaan yksin. Sillä pahimmalta kuin yksinolo tuntuu saada "pakit" ihmisiltä, joita luuli ystävikseen.
Ovatkohan ihmiset tosiaan näin itsekkäitä? Suurin osa kavereistani tietää tästä ongelmasta, mutta todellisuus lakaistaan vain pois näkyvistä ja keskusteluista. Minä en koskaan kohtelisi yksinäistä ystävääni näin!
Et sä ole yksinäinen, koska sulla on ystäviä :). Kyllä säkin varmaan olet antanut niitä pakkeja ihmisille. katsos kun kavereillasi on kavereita ja perhettä ja kaikkea. Ei sitä aina jaksa miettiä kaikkea.
Ei siinä kovasti miettimistä tarvita, että kutsuisi mukaan esim. illanviettoon. Ei siinä haittaa perhe (jota suurimmalla ystävistäni ei ole kumppania lukuunottamatta) tai kaverit. Olen huomannut, ettei kyllä silloin unohdeta, kun on kyseessä seurusteleva kaveri. Sellaiset kutsutaan aina mukaan.Ja tuskinpa tämä yksinäisyyteni on jäänyt kyseisiltä ihmisiltä huomaamatta.
Pointtini oli, että onko minulla tosiaan ystäviä, kun kelpaan vain silloin, kun he tarvitsevat seuraani hetkittäisen tylsyyden iskiessä? Hädässähän ystävyys punnitaan. Nytkään en ole saanut suurimmalta osalta ystävistäni edes vastausta joulutervehdykseeni. Se ei helkkarivie paljon vaivaa vaadi! Ja en, en ole antanut pakkeja sellaisille ihmisille, joiden tiedän muuten viettävän taas pyhät yksin. Minusta joskus voi uhrata oman mukavuudenhalunsakin.
Joten juuri sinun kaltaisiasi ihmettelen ja paheksun. Oma napa ennen kaikkea.
Kyse ei useinkaan ole mukavuudenhalusta.
Olen seurannut sivusta tätä keskustelua mutta nyt ajattelin sanoa kommentin.
Yksi ihminen, jota pidin ystävänäni, nälvi minua, etten ole soitellut hänelle tarpeeksi ym. Eipä hänellä tullut mieleen kysyä, mitä minulle kuuluu, että miksi en ole soitellut.
Kyllä ääni kellossa sitten muuttui kun hän sai tietää, että olin joutunut sairaalaan ja olin kuoleman kielissä. Ei silti pyytänyt anteeksi haukkumisiaan.
Sitten on toinen juttu nämä perheelliset. Ihmisen enin aika menee töissä ja nukkuessa, kodin hoitamisessa yms. Sitten jos on vähän vapaa-aikaa, kyllä sen mieluiten käyttää puolison kanssa olemiseen. On tosi tärkeää parisuhteen hoito. Jos useammat käyttäisivät enemmän aikaa parisuhteensa hoitoon, ehkä noita ikäviä avioerojakin tulisi vähemmän!
Minä en itse ainakaan lähtisi kavereitten kans pyörimään työviikon jälkeen, jos en koko viikkoon olisi ehtinyt edes hetkeksi hengähtää puolisoni kanssa ja vaihtaa kuulumisia. Sitä paitsi viikolla ei jaksa juuri mitään työn ja harrastusten jälkeen, joten viikonloput ja pyhät sitten siivotaan, pyykätään, leivotaan ja laitetaan ruokaa sekä seurustellaan oman puolison kanssa, hoidetaan lapsia ja sairaita isovanhempia ym mitä velvollisuuksia itse kenelläkin on. Eipä sinkut tarjoa apuaan, jos perheellinen kaveri sitä tarvisi. Vinkuu vaan, että on paska kaveri, kun ei lähde baariin mukaan. Sitten jos lähtisi baariin mukaan, sitä haukuttaisiin huonoksi äidiksi ja isäksi, kun laukkaa baarissa ja jättää lapset hoitoon. Kuule, sitä on huono ihminen vaikka sitä tekisi miten päin vaan. Aina tulee haukkuja. Mutta silti pidän oikeana valintana jäädä kotiin hoitamaan perhettä ja olemaan puolison kanssa vaikka kaksin hoitamaan aviosuhdetta kuin että lähtisi hurvittelemaan baariin. Sillä tavalla sitä suhdetta ei ainakaan hoideta.
Vaikka yksin oleminen on usein ihan miellyttävää, olisi silti niin mukavaa joskus viettää uusiavuosia/juhannuksia ym juhlia rakkaan henkilön seurassa keskustellen ja vain läheisyydestä nauttien. En perusta ryyppäjäisistä, vaikka valitettavan usein kaveripiirini yhdessä viettämät juhlat siihen menevätkin. Mielummin kuitenkin olen usein tietoisesti lähtenyt mukaan alkoholin läträykseen, kuin jäänyt yksin kotiin istumaan. Mieli hieman maassa niiltä reissuilta kuitenkin kotiin palannut, sillä vaikka en odota ketään illan humusta löytäväni, on kai sellainenkin ajatus jossain syvällä mielessäni - entä jos tämä ilta tuokin jotain aivan uusia ulottuvuuksia. Mutta ei, ihminen jota kaipaan vierelleni ei ole savuisissa baareissa kuin "pakon" sanelemana, niin kuin minäkin. Mutta mistä minä sitten hänet löydän jos hän viettää iltansa yksin kotona, enkä tiedä hänen osoitettaan? Ja vaikka tietäisinkin, en kuitenkaan uskaltaisi mennä käymään... Mutta jos hän uskaltaisikin soittaa minun ovikelloani tänä vuonna, ehkä jo huomenna... Sitä odotellessa minulla taitaa olla uuden vuoden juhlintaa varten kaksi vaihtoehtoa, yksin kotona tai yksin seurassa. Kumpikaan vaihtoehto ei kuitenkaan tuo lohtua keskustelun- tai läheisyydenkaipuuseeni. Paitsi jos tällä kertaa löytäisinkin hänet juuri siitä viimeisestä baarista juuri valomerkin jälkeen odottamassa juuri minua, ei kai voi tietää ellei ole paikalla... huoh, ei vain jaksaisi... :/
Vietän uuden vuoden kuten ennenkin, eli kotona äidin kanssa. Todennäköisesti katselen telkkaria tai teen tietsikalla jotain. Keskiyöllä katselen sitten ikkunasta, kun kylällä ammutaan raketteja.
En oikeen ymmärrä mitä nämä sinkku naiset valittaa yksinäisyyttään. Siis kun menette baariin niin miehet pitävät kyllä teille seuraa koko illan. Ihminen ei vaan ole koskaan tyytyväinen mihinkään eikä tajua mitä hänellä jo on. Minä vietän uuden vuoden yksinkotona niin kuin ennenkin. Ryyppään,ryyppään,kuuntelen musiikkia, katson telkkaria. Baariin en jaksa lähteä taistelemaan kynsin hampain murusista.
Tiedän kyllä, että miehet voivat helpostikin mennä yksin baariin, mutta kuinka moni nainen oikasti sitä jaksaa? Toisaalta olen niin kyllästynyt baareihin, jossa vaivoin tienaamani palkka menee suoraan Sedu-suden kirstuun.. Miehiä sieltä ei kannata myöskään hakea, josseivät pelkät yhdenyön jutut kiinnosta. Trust me, kokeiltu on. Miksi sitten menisin sinne vartavasten YKSIN ja uuden vuoden yönä!!???
Hienoinen ero yksinäisyyden ja epätoivon välillä lienee olevan.
Juuri tuota tarkoitan koska et ole tyytyväinen siihen seuraan mitä saisit mutta silti soimaat täällä seurustelevia pareja jotka eivät ota sinua mukaan juhliinsa. Alkuperäinen kirjoittaja oli valmis kaveriporukalla menemään baariin,mutta miksi ei yksin. Eikö yksin miesten kanssa pelleily olekkaan hauskaa,kun ei voi varatuille näytää mitä sais. Miten niin nainen ei voisi mennä yksin baariin. Ovatko kaikki baarissa käyvät miehet sitten epätoivoisia. Baarissa nainen pystyy sentään saamaan ihan sivistynyttä seuraa. Minä kun lähden baariin niin ei yksikään ole kiinnostunut ja loppuillasta sitten istuu joidenkin puliukkojen kanssa samassa pöydässä. Ei ole järin mieltä ylentävää se.
Aloittajan vuodatus voisi olla peräisin myös minun kynästäni tai näppäimistöltäni. Jouluna oli todella mukava matkustaa vanhempien luo ja viettää heidän kanssaan muutama päivä. Joulu onkin oikeastaan ainoa juhla, joka nykyisin jollain tavalla näkyy elämässäni. Nyt kinkut on kuitenkin syöty ja joululoma takana, mutta uudeksi vuodeksi ei ole mitään suunnitelmia.
Kavereiden kanssa ei nykyisin voi suunnitella juuri mitään, sillä heidän aikansa tuntuu kuluvan seurustelun tai perhe-elämän parissa, mikä on toisaalta ihan ymmärrettävää. Voisin olla uutena vuotena vaikka duunissa, mutta se ei ammatissani ole mahdollista. Vuosi taitaa siis vaihtua rauhallisesti kotona. Aattoillan voisi kulutella vaikka elokuvan tai kirjan parissa ja voisinpa tehdä itselleni vaikka jotain hyvää ruokaa ja nauttia hieman hyvää viiniä.
Aloittajan tavoin olen huomannut, että iän myötä suhteet kavereihin ovat viilentyneet ja tärkeänä ihmisenä minua pitävät vain vanhempani ja ehkä myös sisarukseni. Toisaalta tähän uuteen elämäntilanteeseen näyttää vähitellen tottuvan. Enää ei tunnu oikeastaan miltään olla uutena vuotena tai vappuna yksin kotona. Arkena vaativa työni pitää minut kiireisenä ja matkoilla ympäri maailmaa. Kuitenkin joskus vapaapäivinä tai työmatkalta tyhjään asuntoon palatessani mieleen saattaa tulla kysymys, voisikohan elämä olla myös toisenlaista...
tai kirjoita :)
Minä voisin olla uuden vuoden töissä, mutta ei huvita kuitenkaan. Samat tuntemukset minullakin, työ ja harrastukset vie sen verran aikaa että silloin elämä maistuu. Ystäviä ja sukulaisia kyllä on. Mutta, tulepa yksin illalla tyhjään kotiin, palaa reissusta yksin tyhjään kotiin, avaa ovi harrastuksen jälkeen tyhjään kotiin.
Yritä vältellä nukkumaan menoa, koska se kaikista pahinta, yksin kylmään tyhjään sänkyyn. Siinä maata valveilla ja vain odottaa, että tulisi uni..
Itse sinkkuna elellessä asuin parin sinkkukaverin kanssa ja meillä oli kiva sinkkukämppä, siis 3 naista. Sitten yksi meistä meni naimisiin, jäimme kaksin kunnes itsekin menin naimisiin. Ei ollut yksinäistä. Me tutustuttiin vuokrailmoituksen kautta. Menin opiskelemaan eri paikkakunnalle ja näin lehdessä vuokrailmoituksen. Vuokrasin sen huoneen ja siinä sitten tutustuin näihin kahteen naiseen. Asuttiin siinä neljän huoneen taloudessa ihan kivasti. Meillä oli yhteinen olohuone ja jokaisella oma makkari, yhteinen keittiö ja wc.
Ei tuntunut ollenkaan sinkulta. Aina oli seuraa, pelattiin yhdessä, käytiin kaupungilla jne. Sitten alkoi ihana parisuhdelämä ja lämmöllä muistelen sinkkuaikoja kimppakämpässä.
Moni on niin mukavuudenhaluinen, ettei olisi valmis muuttamaan toisten kanssa asumaan ja mieluummin asuu yksin. Tiedän tämän puolen asiasta, mutta mieluummin oli yhteiset tiskit keittiössä kuin yksinäiset illat.
Kaikesta huolimatta ainakin minä arvostan yksityisyyttäni ja tarvitsen tilaa ympärilleni. Kodin pitää siis olla paikka, jossa voin olla halutessani yksin ja aivan rauhassa. Mikään kimppakommuuni ei todellakaan ole vaihtoehto itsenäiselle asumiselle. Edes opiskeluaikoina en kimppa-asumista harrastanut, vaan maksoin mieluummin itseni kipeäksi omasta asunnosta.
Edellä olevassa viestissäni en tarkoittanut, että olisin noin yleisesti yksinäinen. Yritin sen sijaan kertoa, että viime aikoina suhteet vanhoihin kavereihin tai ystäviin ovat muuttuneet. Iän myötä elämään tulee niin paljon uusia asioita, että kavereiden merkitys ei ole enää niin suuri kuin nuorempana. Kuitenkaan en ole itse ainakaan toistaiseksi tuntenut kiinnostusta perheen perustamiseen, enkä ilmeisesti tarpeeksi parisuhteeseenkaan, kun sellaista ei ole tullut muodostettua.
Myönnän olevani uraorientoitunut ihminen. Ehkäpä juuri siksi vapaa-aika ja juhlapäivät ovat hetkiä, jolloin elämä voi tuntua hieman tyhjältä, kun työstä olisi vapaata mutta vanhoilla kavereilla on silloin omat kuvionsa. Kimppa-asunnossa meluava joukko henkilöinä täysin yhdentekeviä kämppiksiä ei tätä tyhjiötä todellakaan täytä. Mieluummin siis vietän vapaa-aikani omissa oloissani, silloin palaan ainakin työhön levänneenä ja akut virtaa täynnä.
Lohdullista huomata, että samasta ongelmasta kärsii moni muukin. Joku kysyi, miksen mene yksin baariin. Olen muutaman kerran ollut yksin ulkona. Se ei oikeasti ole kovin kivaa. Joskus ei ole tullut puhuttua muiden kuin baarimikon kanssa. Tai sitten juttelemaan ovat tulleet vain kaikkein pahimmassa kännissä olevat miehet. Itselläni on aika korkea kynnys lähestyä ventovieraita, etenkin kun monet kuitenkin ovat tulleet baariin kaveriporukassa.
Mietin, millaista baarissa olisi yksin uutena vuotena. Kaikki ympärillä olevat ihmiset juhlivat vuoden vaihtumista kavereidensa tai kumppaniensa kanssa. Ajatus siitä, että on itse yksin eikä tunne koko baarista ketään, tuntuu vähän kurjalta. Toisaalta vanhempien luokse meneminen ei houkuttele ja kotona joutuisi joka tapauksessa olemaan yksin. Ehkä sitten kuitenkin menen baariin, vaikka pelkään tuntevani itseni siellä vain entistä yksinäisemmäksi.
Hyvää Uutta Vuotta kuitenkin kaikille, etenkin yksinäisille sinkuille. Jos joku haluaa vaihtaa ajatuksia, sähköpostini on [email protected].
minua taas ahdistaa koko uusi vuosi. Olisi paikkoja mihin mennä; voin valita perhejuhlan, kaveribiletyksen kotipaikkakunnalla, kaveribiletyksen toisella paikkakunnalla, kotibileet omassa kämpässä tai reissun sukulaisiin muualle, tai hemmetti soikoon, voisin olla vaikka yksin kotona. Juu, tätäkin harkitsin ihan vakavasti.
Mutta, minua ahdistaa se, etten vain voi tyytyä mihinkään tapaan juhlia, koska yksi vain puuttuu. Se toinen puoliskoni... En pysty, halua enkä voi juhlia, kun on niin paska olo olla yksin. Olen seurassa, mutta yksin. Enkä siihen ole lääkettä keksinyt.