Näin ikkunan takaa

Mulla on vähän sama homma kuin sulla, ei ole sitä oikeata vielä tullut vastaan, ja aika monelta kaverilta jo löytyy tyttö tai poikaystävä, mutta itseltä ei vielä. Olisi ihan kivaa jos olisi se oikea. Ihan oikeasti.

Seuraavaan jouluun 364 päivää. Ehkä siinä ajassa ehtii tekemään jotain pariutumisen hyväksi, niin ettei tarvitse katsella ikkunan takaa toisten onnea...

...että mikä on mennyt vikaan. Mä oon eronnut, lapseni on otettu huostaan, uutta miestä en ole löytänyt, ei ole omaa kotia, vain vuokrakaksio, ei työtä muuten kuin päivä-kaksi kerrallaan, koko ajan päällä työttömäksi jäämisen uhka. Mitään en ole väärin tehnyt, elämä on vain vienyt näin. Sitten on kaveri, jollaon kaksi fiksua lasta, mies, jota hän ei kuumasti rakasta, mutta jonka kanssa arki sujuu, omakotitalo, asuntoauto, vakituinen työ, ja nyt perintönä tupsahti vielä maatila, jonne he saavat ilmaiseksi muuttaa. Kuka voisi tämän kaiken selittää? Tarvitsenko minä jostain syystä näin paljon vitsaksia?

Masentaa täälläkin. Piti olla ihana joulu, kokoonnuttiin lapsuudenkotiin mikä olikin mukavaa, ja vielä joitakin tunteja sitte oli vielä todella lupaava suhde alkamassa, ja piti olla romanttiset treffit molempien perhemenojen päätyttyä. No, aika tuli ja meni eikä tyttö vastannu, ja sitte myöhemmin tuli tyly tekstiviesti jossa sano ettei tää nyt oikeen kuitenkaan toimi. Jouluyönä. Pitkästä aikaa latasin paljon toivoa ihmissuhteeseen. Lähin sitte yksin kävelemään ympyrää tunniksi ja ihmettelemään miten mieliala voi pyörähtää noin rajusti. Joulu pitäs kieltää.

Pistänpä omanki korteni kekoon taas. Tässä justiin töissä tulin kun sain kapakan tyhjäksi.

Illan saldo tais olla kaks perheriitaa ja sit yks eronneiden tappelu. Ja nyrkit tietysti heilu vähän siellä ja täällä. Minua suoraan sanoen... (enpä muuten kirjotakkaa) ottaa lajin verran päähän. On JOULU. Herranen aika mitä touhua. Ei tekis yhtään mieli olla duunissa näinä iltoina. Mut kun ei ole mukuloita ja puolisoa niin vuoro vaan sattuu olemaan kohdalla. KELE ja uusivuosi sama homma.

EI MITÄÄN JÄRKEE. Ikään kuin tässä ei olis itelläki jotain fiksumpaa tekemistä. Käydä vaikka sitten kävelyllä ja kattoo ees jotain onnellista paria jossain. Näkispähän jotain toivoa. AARGH!

Eikä se ole niin helppoa tehdä asialle jotain. Ei sitä noin vain pariuduta ja eletä loppuelämää onnellisena. Kaikki elämässä niin sanotusti kunnossa, mutta ei vain löydy sitä yhtä ja oikeaa, minulle sopivaa ihmistä. Ei riitä pariutumisen takeeksi omaisuus, ulkonäkö, sosiaaliset avut tai mikään muukaan..

No, ei anneta asioiden masentaa, murehditaan näin välillä, mutta muistetaan sitten taas miten moni asia meillä on kuitenkin hyvin!

tajusin, kuinka samassa tilanteessa olen. Ikääkin yli 30. Mitään en ole niin paljoa toivonut, kuin omaa lasta ja tasapainoista parisuhdetta toisen ihmisen rinnalla. Olen niin yksin.

Itse ajattelin samoin useina jouluina ja juhlapäivinä yksin sinkkuillen. Luulin, että näin se elämä jatkuu, vanhuus tulee ja sitten kuolen...

Mutta sitten tulin uskoon. Elämä kirkastui, mutta sinkkuilu jatkui. Elämään löytyi tarkoitus mutta yksinäisyys ihmisten keskellä ei vielä helpottanut. Rukoilin Jumalaa illat pitkät, että anna minulle rakastava puoliso.

Rukousta riitti kolme pitkää vuotta ja sitten sen oikean kohtasin. Kaikkein mukavinta siinä oli, että tämä puolisoni kertoi rukoilleensa Jumalaa antamaan hänelle puoliso yli viisi vuotta. Hän oli jo epätoivoinen, ettei koskaan löytäisi sitä oikeaa rinnalleen ja joutuisi elämään yksin. Me kohtasimme ja olemme taatusti toisillemme ne oikeat. Olemme onnellisesti yhdessä ja nautimme suunnattomasti toistemme seurasta. Toivon ja rukoilen, että tekin löydätte ne oikeanne ja tulette onnellisiksi heidän rinnallaan.

Elämä voi hetkessä muuttua, myös kolmikymppisenä, jolloin monien mielestä on jo niin sanotusti myöhäistä, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä. Sen elämä todisti.

Hyvää uutta vuotta kaikille! Ruokataukoni päättyi, joten jatkan töitä taas. :)