Olkapää hajalla

Tarvitsisin apua sellaisella ongelmassa että olen onnistunut saamaan olkapääni pois paikoiltaan jo useita kertoja ja olkapään rustossa (siinä kuitenkin mikä sitä olkapäätä paikoillaan pitääkään) on nyt iso repeämä ja odottelen tähystysleikkausta.
Tähystys leikkauksen jälkeinen aika (3kk) menee varmasti palautellessa mutta sitten....
Mikä olisi paras ja vauhdikkain tapa saada olkapää sellaiseen kuntoon että pääsisin punttisalille nostelemaan EDES tyttöjen painoja puolen vuoden sisällä.
Olen harkinnut ainakin uintia ja kumpinauha jumppaa.
Sitten kuinka hyväksi voin odottaa olkapääni parantuvan. uskallanko lähteä enää potkynyrkkeilyyn takaisin vai onko riskit liian suuret?
83691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Pyydä leikkaavalta lääkäriltä fysioterapiaan lähete. Silloin saat asiantuntevaa apua koko kuntoutuksen ajaksi. Labrum vaurioissa on varsin tärkeää saada hyvä opastus alussa!

Äänestä
  • Heipsan Fyssari!

    Miten Sinun mielestäsi pitäisi edetä kuntoutuksessa heti tähystyksen jälkeen ensimmäisten päivien ja viikkojen aikana.
    Esim kanto/vartalositeen käyttö- käden liikuttelu ym. asiat.

    Minulle jäi vähän epätietoinen olo leikkauksen jälkeen.
    Miten oikeasti olisi pitänyt toimia kyseisen labrun-kiinnityksen jälkeen.

    Kyselee Helsky

    Äänestä

  • Helsky kirjoitti:

    Heipsan Fyssari!

    Vieläkä tarvitset kyseistä tietoa?

    Äänestä

  • Jack.T.R kirjoitti:

    Vieläkä tarvitset kyseistä tietoa?

    Heipsan !

    Kiva kun vastasit!
    Kiitos mielelläni!
    terv Helsky

    Äänestä

  • Helsky kirjoitti:

    Heipsan Fyssari!

    Miten Sinun mielestäsi pitäisi edetä kuntoutuksessa heti tähystyksen jälkeen ensimmäisten päivien ja viikkojen aikana.
    Esim kanto/vartalositeen käyttö- käden liikuttelu ym. asiat.

    Minulle jäi vähän epätietoinen olo leikkauksen jälkeen.
    Miten oikeasti olisi pitänyt toimia kyseisen labrun-kiinnityksen jälkeen.

    Kyselee Helsky

    En tiedä saitko sinä olkapäähäsi sitä kipupunppua mutta minulla oli se ja siteet päällä 2 päivää niin niiden päivien aikana en tehnyt mitään olkapääni hyväksi.
    Mutta kolmantena päivänä otan sen tukisiteen pois aina harjoitteiden ajaksi joita sitten teet vaikka kolmasti päivässä jos vain kykenet. Mulla rupeaa särkemään sitä jos "treenaan" sitä mutta yritän katsoa että se saisi tarpeeksi liikuntaa että palautuminenkin olisi hiukan nopeampaa.
    Nyt tätä sidettä pitäisi pitää jatkuvasti, poislukien harjoittelut ja suihkussakäymiset mutta minulla on päässyt vähän lipsumaan ainakin öisin tuon pitäminen mutta....
    Kättähän ei saa kiertää taaksepäin 6 viikkoon mutta kaikenlaisia muita harjoituksia voit kyllä tehdä aika vapaasti, oman järjen mukaan.
    Kättähän saa käyttää kunhan se vain on tuossa siteessä kunhan et mitään raskasta kantele, esim maitopurkki =)
    Minulla oli tosiaan sama kiinnitys kuin sinulla ja toipuminen on ollut aika pirun nopeaa. 1½viikkoa mennyt ja käsi tuntuu jo nyt inhimilliseltä. eli saan nostettua sitä ylöspäin melko hyvin ja niin edespäin.
    siinä nyt ainakin aluksi kun en nyt muutakaan keksi tähän hätään

    Kiitos vastauksestasi.

    Jos et ole lukenut tätä mun juttuani aikaisemmilta sivuilta, niin tässä vähän mun kokemuksiani kyseisestä asiasta. Lopussa lisäksi vielä tämän hetken tilanteesta.

    Olin olkapään tähystyksessä 26.10. (Ilmeisesti samoihin aikoihin kuin nimim. - anest.sh- kirjoitellut tällä palstalla lokakuun lopulla). Siis tällä hetkellä operaatiosta on aikaa vajaa
    3 kuukautta.
    Vammani syntyi kaatumisen yhteydessä 1½ viikkoa ennen operointia.
    Olen liikuntaa harrastava 56 vuotias naishenkilö.

    Leikkauksesta en kyllä tiennyt etukäteen oikeastaan paljoakaan, sillä keskustelin lääkärin kanssa ainoastaan puhelimessa ja operaatio päätettiin tehdä mahdollisimman pian.
    Miehelleni tehtiin polvitähystys ja jotenkin tuudittauduin siihen uskoon, että tämä on melkein samaa luokkaa, mutta eihän se niin ole.

    Minulta kiinnitetiin vaurioitunut labrum ja lisäksi siitä poistettiin jonkin verran vaurioitunutta kudosta sekä labrum että hauisjänne ankkuroitiin luuhun kiinni.

    Leikkaus suoritettiin yksityisellä puolella päiväkirurgiassa ja tietääkseni kaikki meni aivan hyvin.
    Nukutuksessa olin n 3 tuntia.

    Kotiutusohjeet olivat mielestäni kyllä vähän
    puutteelliset ja ne annettiin minulle kun olin vielä osittain "unenpöpperöinen".

    Siksi tässä vähän haluaisinkin muiden vastaavan leikkauksen läpikäyneiden kokemuksia ja kommentteja.

    Minulle laitettiin kantoside käteen lähtiessäni
    polilta ja sanottiin, että sen voi ottaa yöksi pois.
    Muistaakseni enismmäisen yön nukuin kuitenkin
    kantositeessä(vartalosidettä en oikeastaan ole
    käyttänyt, sitä ei mitenkään erityisesti opastettu, mutta ilmeisesti olisi pitänyt käyttää.

    Öisin kuitenkin olen käyttänyt erilaisia tyynyjä
    tukemaan leikattua kättäni- nukkuen selälläni tai vasemmalla kyljelläni- ylävartalon lievä kohoasento tuntui helpottavalta.
    Kantosidettä olen käyttänyt päivisin pääsääntöisesti reilun 5 viikkoa.

    Lääkityksen vähensin muutaman päivän kuluttua operaatiosta. Asiasta soittelin kyllä leikanneelle lääkärille ja hän oli myöskin sitä mieltä, että ei tarvitse ottaa lääkkeitä, jos ei ole särkyjä.
    Öisin tietysti jouduin ottamaan lääkettä pidempään.

    Joinakin öinä olen joutunut nousemaan ylös ja vähän jumppauttanut kättä niin kivut ovat vähentyneet ja kun olen mennyt uudestaan nukkumaan niin olen saanut nukuttua ilman lääkkeitä.
    En mielelläni haluaisi syödä niitä turhaan, luulempa että niitä vielä joutuu elämässään kuitenkin syömään pahempiinkin kipuihin.

    Fysioterapeutin ohjauksessa olen käynyt 16.12 alkaen kerran viikossa. Kotona jumppautan itse
    kättäni pikkuhiljaa liikeiden määrää lisäten
    annettujen ohjeiden mukaan. Alussa kaikki tehtiin vain alatasolla, jonkin verran kipeän käden omia voimiakin hyväksi käyttäen.

    Tällä hetkellä käsi toimii aika hyvinkin, jos ajatellaan normaalia liikkeitä, sivuttais- ja taaksepäin liikkeet ovat vielä rajotteisia.
    Samoin myöskin raskaampia juttuja esim lumenluontia ym en vielä ole tehnyt.
    Hiihtämisen aloitin Tapaninpäivänä, siis 2 kk leikkauksen jälkeen- tosin tietysti varovasti tunnustellen ja alussa leikattu käsi oli vain tasapainottamassa luisteluhiihtoa, ja muutaman lenkin jälkeen aloitin varovaisen työntelyn leikatulla kädellä hyvin tuntui kestävän.
    Vesijumpassa omaan tahtiin olen käynyt pari kertaa ja ensi viikolla aloitan normaalin uimisen.
    Samoin myöskin kevyet käsipainot aion ottaa mukaan harjoitusohjelmaan pikkuhiljaa.
    Nyt vain varotaan, ettei tulisi lokkaantumisia esim. kaatumisessa tai muissa vahinkotilanteissa.

    Jostain netistä lueskelin että kyseinen leikkaus
    on tehty myöskin huipputason voimistelijalle ja jos hän kerran pystyy jatkaan huippu- voimistelijan uraansa niin miksi kyseinen operaatio ei muka onnistuisi meille "tavalliselle
    aktiivikuntoilijoillekin" riittävän hyvin.

    Netistä puheen ollen jossain näin varsin hyviä kuvia kyseisestä leikkauksesta ja kuntoutuksesta
    ohjeita - vaan enpä laittanut sivua muistiin
    ja nyt en sitä ole uudestaan löytänyt.

    Jatketaan juttua ja kannustetaan toisia. Tämä on kuitenkin "pikkujuttu" isompien asioiden rinnalla.

    Tällä hetkellä 22.01 2006- käsi toimii jo aika hyvin. Edelleenkin on rajoittuneisuutta ylös/taakseviennissä ja kiertoliikkeessä vartalonvierestä kyynärpääkoukussa ulospäin- liike ei tahdo onnistua.
    Keilaamassa kävin perjantaina, tosin vain n 5 kg pallolla ja vain varovaisia heittoja.
    Samoin vesivoimistelussa olen käynyt 2-3 kertaa,
    torstaina tein jo jonkin verran uintiharjotteita- varovaisesti.
    Avannossa olen kyllä käynyt heti muutaman päivän
    kuluttua tikkienpoiston jälkeen.- Tosin vain laiturinpäässä -ilman mitään uintiliikkeitä.
    Sauna ja avanto ovat olleet mielestäni oikein hyvä yhdistelmä tähänkin tilanteeseen.
    Jos on ollut kipuaistimuksia ennen avantoa, niin sinne ne ovat ainakin siksi illaksi jääneet.

    Muuten en ole paljon vielä puntteja nostellut- ei oikeastaan kuulu muutenkaan harrastuksiini- tekisi tietysti sekin hyvää.

    Kaiken kaikkiaan olemme fysioterapeuttini kanssa kyllä edenneet varoen- tämä lienee parempi tapa kuin rikkoa niitä kiinnytyskohtia liialla rasituksella.

    Toivottavasti ei tullut kovin sekava, kun liittelin tuon vanhan jutun tuohon alkuun.

    Kertoile lisää kokemuksiasi- miten etenee?
    Kaikkea hyvää Sinulle
    Terv Helsky

    24 vuotias nuori "mies", jonka olkapää on lähtenyt sijoiltaan n 8 kertaa. Viimeisellä kerralla olkapäätä takaisin laittaessa olkapäästä murtui luu.

    -Minä sain ainakin hyvän ohjeistuksen, odottivat että olin tarpeeksi hereillä

    - Minulle sanottiin että kantosidettä ja vartalosidettä kannattaa käyttää aina öisin että se ei pääse liikkumaan erikoisiin asentoihin

    - Olkapääni leikattiin 11.1.2006 joten en ole ehtinyt käyttää kantosidettä kovinkaan kauaa mutta en varmasti käytä sitä yli 3 viikkoa koska olkapää on alkanut parantumaan sen verran ripeästi

    - Tulehduskipulääkettä, eli burana 600 otin viikon verran 3 kertaa päivässä pelkästään estääkseni tulehdukset. Ensimmäiset 4 yötä tarvitsin kipulääkkeitä mutta sen jälkeen kivut vähenivät tarpeeksi lieviksi että sain nukuttua ilmankin

    -Sama mutta minulla on vain yksi fysioterapia käynti jonka jälkeen käden hoito siirtyy yksinomaan minun vastuulleni

    - Minä en vielä paljoa tällä kädellä pysty urheilemaan mutta uskoisin että jonkintasoista uintia pystyisin harrastamaan parin kuukauden sisällä

    - Minäkin olen lueskellut että näitä leikkauksia on tehty onnistuneesti huippu-urheilijoille. Varsinkin jääkiekkoilijoille. Mutta silti mieltäni kalvaa pieni epäilys siitä että jos onnistun rikkomaan tämän vielä kerran niin saako tästä enää sen jälkeen mitään kalua vai onko se roskiskamaa

    - Tällä hetkellä käteni toimii toimenpiteen huomioon ottaen erittäin hyvin, en tietysti ole vielä tehnytkään mitään kiertoja tai muitakaan vaikeampia liikkeitä mutta tiskaaminen sekä muut kotiaskareet onnistuvat kevennettyinä.

    Onnea vain sinnekkinpäin sekä muille

    Puhuit miehesi polven tähystys leikkauksesta ja että tuudittauduit siihen, eli onko polven tähystysleikkaus paljon yksinkertaisempi toimenpide vai mitä eroja näissä kyseisissä leikkauksissa on toisiinsa nähden ????

    Kiitos Sinulle vastauksestasi!
    Mieheni polvessa oli ilmeisesti joku vanha vamma (joskus pelannut jalkapalloa), ei kylläkään muista milloin miten sen loukannut. Nyt sitten iän myötä alkoi oireilemaan ja kipeytyi ja turposi.
    Terveyskeskus lääkäri sitä kyllä "terveenä" polvena, eikä suositellut sen kummempia hoitoja.
    No hakeuduimme ortopedille ja hän sitten suositteli tähystystä, joka tehtiin, ja sieltä löytyi jotain repeytyneitä- ilmeisesti kierukan repaleita, jotka poistettiin ja sen jälkeen mies käveli jo samana päivänä ilman mitään
    kainalosauvoja, vaikka ne oli hänellä mukana.
    Eihän toi nykyisin aivan virheetön ole, mutta kivuton ja toimiva polvi kuitenkin.
    - että silleen...

    Terv Helsky

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jack.T.R kirjoitti:

Tarvitsisin apua sellaisella ongelmassa että olen onnistunut saamaan olkapääni pois paikoiltaan jo useita kertoja ja olkapään rustossa (siinä kuitenkin mikä sitä olkapäätä paikoillaan pitääkään) on nyt iso repeämä ja odottelen tähystysleikkausta.
Tähystys leikkauksen jälkeinen aika (3kk) menee varmasti palautellessa mutta sitten....
Mikä olisi paras ja vauhdikkain tapa saada olkapää sellaiseen kuntoon että pääsisin punttisalille nostelemaan EDES tyttöjen painoja puolen vuoden sisällä.
Olen harkinnut ainakin uintia ja kumpinauha jumppaa.
Sitten kuinka hyväksi voin odottaa olkapääni parantuvan. uskallanko lähteä enää potkynyrkkeilyyn takaisin vai onko riskit liian suuret?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu