Omistin auton 80-luvun loppupuolella, juuri kortin saatuani. Väriltään se oli metallinhohto vihreä ja sisustus peessi.
Esittelin autoa tohkeissani opiskelukavereilleni ja niin me sitten lähdimmekin koeajolle. Oli tammikuu ja pakkasta noin 15 astetta. Jostain syystä lähdimme autoon ilman päällystakkeja. Kilometrin päässä koulusta autosta laukesi virtalukonpohja ja matkateko loppui isoon risteykseen. Työnsimme auton tien sivuun ja juoksimme kylmissämme takaisin koululle. Sieltä takit päälle ja koulun vanha Transit lainaksi.
Hinasimme pikku-kisun ensin koulun halliin, jossa osastomme johtajaopettaja henkilökohtaisesti tuli tutkimaan vikaa ja totesi virtalukonpohjan hajonneen. Saimme häneltä luvan hinata kouluaikana, auton takaisin liikkeeseen korjattavaksi. Ostosta oli kulunut alle kaksi viikkoa joten korjaus meni takuuseen.
Tuon ja muutamien muiden normaalien korjausten jälkeen, nautin todella citikastani. Kyyti oli pehmeää, ohjaustuntuma hieno ja jarrut todella ottavat.
Hauskaa oli myös kun muut GS-miehet morjestelivat vastaantullessaan.
Kerran muistan kun menin paikalliseen Citroen- korjaamoon, joka oli kaupungin laidalla, vanhassa navetassa. Paja oli juuri silloin kiinni ja päätalon portaille ilmestyi äkäinen nainen huutaen "ei se nyt oo siellä, painu helvettiin!"
Nyt kun kavereilla on talleissaan harrasteajoneuvoja, juuri tuon pikku-kissan tahtoisin olevan omassani.
Olisipa mukava kuulla muiden, samanlaisen auton omistaneiden kertomuksia.
Citroen GS 1200 Pallas vm.1978
12
2318
Vastaukset
- kaapo
Otappa koeajo uudella C5:lla, vanha DS:kin on tunnokkaampi.
GS't.
Ajoin omallani Englannin ja Skotlannin saaren ympäri. Jossain vaiheessa takapyörän pellistä tehty tukivarsi petti, ja piti hitsauttaa. Jarrupalojakin piti sillä retkellä uusia.
Olin jo ostanut uudemman GSA'n, mutta ajatus oli hyödyntää vanha GS loppuun asti.
Työkaverini hajoitti omassaan koneen alkutekijöihinsä. Vuoti kai öljyä. Lopulta vei omansa pieneen sitikkapajaan, ja sai autostaan mk 500.-
Minun GS'äni vaivoin pääsi retkeltä kotiin, ja jätin sen pihalle 'myytävänä'-kyltti ikkunassa.
Siinä pihalla se oli 1,5 vuotta. Lopulta naapuri kännipäissään kyllästyneenä otti kirveen ja rikkoi siitä kaikki lasit. Poliisi neuvoi kirjoittamaan laskun, ja summaksi panin mk 20000.-. Maksoi tuon!
Elämäni paras kauppa, eli 40-kertainen hinta!- yks mulla
karvapää kirjoitti:
taitaa olla kymmenkunta rekisterissä enää.
oli vielä 29 gs tai gsa mallia .
- BigJim
90-luvun alussa menin suurin odotuksin katsomaan kaupan ollutta GSA Club-mallia. Saattoi olla 81-mallia. Se oli kuitenkin niin epämääräisesti "myyntikunnostettu" että meni mielenkiinto samantien kun näin auton. Puhkiruostunut konepellin etureuna paikattu lasikuidulla ja maalattu korin väriin, harmi vaan kun olivat kitit unohtuneet tyystin.
Vielä vuonna -94 kävin katsomassa tutun tutulla ollutta -83 mallista Pallasta. Se oli ollut naisomistajalla melkein uudesta ja olin tuolloin auton jo nähnyt. Silloin se oli mielestäni yksi hienoimmista autoista. No, vuodet olivat kuitenkin tehneet tehtävänsä: huonolla hoidolla ruoste kukoisti ja paikat repsottivat. Ei tullut kauppoja.
Sen jälkeen GS ja GSA mallit alkoivatkin hävitä liikenteestä.GSA sai lempinimen 'Haisuli', kun sen ilmajäähdytteisen moottorin saumat eivät pitäneet öljyjä sisällään suurissa lämpötilanvaihteluissa.
Miten VW Kuplassaan hoiti tämän, kun ne eivät haisseet!- Anonyymi
thatsit kirjoitti:
GSA sai lempinimen 'Haisuli', kun sen ilmajäähdytteisen moottorin saumat eivät pitäneet öljyjä sisällään suurissa lämpötilanvaihteluissa.
Miten VW Kuplassaan hoiti tämän, kun ne eivät haisseet!GSA sai lempinimen 'Haisuli', kun sen ilmajäähdytteisen moottorin saumat eivät pitäneet öljyjä sisällään suurissa lämpötilanvaihteluissa.
Miten VW Kuplassaan hoiti tämän, kun ne eivät haisseet!......GS ja GSA rupesivat vuotamaan öljyä pakosarjaan kun venttilikopasta tulevat öljyn palautusputket oli tiivistetty o renkailla ja ne kovettuivat siellä lähellä sataatuhatta kilometriä ja ennenkin. Kuplassa nämä putket olivat kannen ja moottoriplokin välissä puristuksessa ja putkien molemmissa päissä oli kartion malliset nailon/teflon tiivisteet kantta ja moottoriplokia vasten
- Tomppa
...jonka maine Alfa Romeo -palstalla on kuolematon?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=1500000000000040&posting=22000000002788362#22000000002788362
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=1500000000000040&posting=22000000002427670
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=1500000000000040&posting=22000000001398813
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=1500000000000040&posting=22000000002411303#22000000002411303
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=1500000000000040&posting=22000000001639429
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=1500000000000040&posting=22000000006831747
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=1500000000000040&posting=22000000011274504#22000000011274504
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=1500000000000040&posting=22000000004684117#22000000004684117
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=1500000000000040&posting=22000000002585094#22000000002585094- en ole sama
BigJim!
Kieltämättä melkoinen sanaseppo ja kielitaituri, mutta hmm.. hieman maanis-depresiivinen.
Taidan vaihtaa nimeä.. LittleJim? BatMan?
LongJohn? TarZan?
- Anonyymi
ONKS NETTIAUTOSSA GSATA SAATIKKA CXÄÄ... NÄISTÄHÄN MAKSETTAISI HUNAJAA
- Anonyymi
Itselläni oli aikanaan GS -78 mallia tämän jälkeen ostin GSA Pallaksen
vm 80, 1300 kuutioisella moottorilla, taivaansininen ja kromatut yhdellä
pultilla kiinnitettävät kokonaan vanteet peittävät pölykapselit.
Ohjauspyörän vieressä ns satelliitti kytkimet kaikille auton toiminnoille.
Kojelaudassa auton kaavio häiriömerkkivaloineen joista eräs jopa kerran
syttyi, jarrupalojen kuluneisuutta osoittamaan. Upeat plyyshiverhotut
penkit takakyynärnojalla. Kapeat 145/15" renkaat joita ei vesiliirto tai
sohjo häirinnyt.
Muistelen autoa upeasta ajettavuudesta, ulkonäöstä ja sen ajan sisätilan
muunneltavuudesta. Autolla kierreltiin Ruotsia. Norjaa ja muutama reissu
Neuvostoliiton puolellakin. Auton kojelaudan muotoilua ihmeteltiin ?
Oli 20 vuotta muita edellä, käsijarrulle jopa naureskeltiin, kojelaudasta
vedettävä kahva ja muutama kymmenen senttiä vaijeria vaihdelaatikon
vieressä oleville jarrulevyille, eivät muuten koskaan olleet jäässä kuten
ei vaijerikaan ja jarrut pitivät vaikka olisi ajanut vedessä. Konehuone oli
todella täysi koska vararengas oli siellä ja minulla oli bensalämmitin ja
sen vuoksi siellä oli vielä akkulaturi jonka pistorasiasta oli haaroitettu
öljypohjanlämmitin. Bensalämmitintä ilmankin olisi pärjännyt, sillä sekä
GS;n ja GSA;n lämmitin oli riittävä varsinkin jos tiivisti etumaskin ja
konepellin välin.
Moottorin öljyvuodot ja ovien alareunojen puuttuvat kondensioveden
poistoaukot olivat harmillisia, alareunastaan ruostevapaita ovia harvoin
näki.
Summa summarum, tästä autosta ja sillä tehdyistä reissuista on jäänyt
kaikkein mukavimmat muistot.
Muutama vikko sitten tuli jossain Outokummun lähellä vihreä siisti GS
vastaan.- Anonyymi
Muistan kuinka eräs tuttuni oli vaihtanut GSA;nsa Mersuun, ja joku toinen ¨
hänen tuttavansa oli sanonut että no nythän sinä vasta hyvän auton ostit,
johon tämä vastasi, että valitettavasti kävi aivan toisin, auto meni ja sain
kulkuneuvon tilalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082615
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo471805Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1461397Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol3501326Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3451264Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen251176Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe571113Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H131022- 55976
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S21893