Moi,
luettuani tämän palstan kirjoituksia, olen tullut siihen tulokseen, että aika moni jättäjä lähtee parisuhteesta ilmoitusluontoisena asiana ilman sen kummempia keskusteluita jne... Itselle tuli mieleen, että oisko se helpompaa ja jäiskö vähemmän katkeruutta eroajien väliin, jos tämän eron hoitaisi pikkuisen toisella tavalla. Eli kertoo puoliskolleen miltä tuntuu, yhdessä mietitään, onko mitään tehtävissä jne... Näin tehden voisi jopa käydä niin, että ero olisi yhteinen sopimus, jolloin kummankaan ei tarvitse "pelätä" sukulaisten ym. taholta tulevia paineita tai syytöksiä. Eihän se ero tietenkään koskaa täysin kivuttomasti käy, mutta miksei sitä tekisi vähemmän kivuliaalla tavalla. Itse en voi ymmärtää, miksi toisiaan rakastaneista tulee kuin nappia kääntämällä toistensa vihollisia. Itse rakastan itseäni sen verran paljon, että en edes suotuisi roikkumaan "tyhjässä" liitossa. Toki kaikkeni tekisin liiton eteen, mutta jos toisesta tuntuu, että nyt riittää eikä mikään auta, hän saisi mennä.
Syy miksi näin kirjoitan on se kaikille täällä käyneille tuttu. Eli mies kertoi yllätyksekseni, että nyt se on loppu ja samoin tein lähti. Asiaan kuuluen minä en olisi halunnut erota, mutta en toista pidättelekään. Nyt mieheni haastaa minulle riitaa ja on muutenkin tosi hankala. Ja minun mielestäni täysin syyttä. Olen kertonut mielipiteeni, joka ei hänen päätökseensä vaikuta, joten hän saa mennä. En suoraan sanoen ymmärrä hänen käytöstään. Eli mahdollisen sopueron pilaa mieheni, se jättäjä, omalla käytöksellään. Raivostuttaa, vai sitäkö hän yrittääkin. Yhteisiä lapsia on ja en voi kuin ihmetellä, miten me jatkossa saadaan tuollaisen ärripurrin kanssa asiat hoidettua.
luettuani tämän palstan kirjoituksia, olen tullut siihen tulokseen, että aika moni jättäjä lähtee parisuhteesta ilmoitusluontoisena asiana ilman sen kummempia keskusteluita jne... Itselle tuli mieleen, että oisko se helpompaa ja jäiskö vähemmän katkeruutta eroajien väliin, jos tämän eron hoitaisi pikkuisen toisella tavalla. Eli kertoo puoliskolleen miltä tuntuu, yhdessä mietitään, onko mitään tehtävissä jne... Näin tehden voisi jopa käydä niin, että ero olisi yhteinen sopimus, jolloin kummankaan ei tarvitse "pelätä" sukulaisten ym. taholta tulevia paineita tai syytöksiä. Eihän se ero tietenkään koskaa täysin kivuttomasti käy, mutta miksei sitä tekisi vähemmän kivuliaalla tavalla. Itse en voi ymmärtää, miksi toisiaan rakastaneista tulee kuin nappia kääntämällä toistensa vihollisia. Itse rakastan itseäni sen verran paljon, että en edes suotuisi roikkumaan "tyhjässä" liitossa. Toki kaikkeni tekisin liiton eteen, mutta jos toisesta tuntuu, että nyt riittää eikä mikään auta, hän saisi mennä.
Syy miksi näin kirjoitan on se kaikille täällä käyneille tuttu. Eli mies kertoi yllätyksekseni, että nyt se on loppu ja samoin tein lähti. Asiaan kuuluen minä en olisi halunnut erota, mutta en toista pidättelekään. Nyt mieheni haastaa minulle riitaa ja on muutenkin tosi hankala. Ja minun mielestäni täysin syyttä. Olen kertonut mielipiteeni, joka ei hänen päätökseensä vaikuta, joten hän saa mennä. En suoraan sanoen ymmärrä hänen käytöstään. Eli mahdollisen sopueron pilaa mieheni, se jättäjä, omalla käytöksellään. Raivostuttaa, vai sitäkö hän yrittääkin. Yhteisiä lapsia on ja en voi kuin ihmetellä, miten me jatkossa saadaan tuollaisen ärripurrin kanssa asiat hoidettua.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ei ne jättäjät yleensä halua mitään keskusteluja kun ovat päätöksensä tehneet.Ei halunnut minunkaan mieheni 26 vuoden avioliiton jälkeen.Ilmoitusluonteisesti vaan kertoi vuokranneensa ittellensä kämpän.Ei auttanut pyynnöt,ei rukoilut ei järkisyyt.Ei auttanut kun pyysin ,että anna meille aikaa niin mietitään kumpi lähtee ja koska.Ei tietenkään kun uusi onni oli jo odottamassa ja piti äkkiä hommata lemmenpesä.Mitäpä siinä sitten keskustelemaan.Tosi raukkamaista ja vastuuntunnotonta käyttäytymistä.
Yleensä ne jättäjät on niin kovis syyllisyydentunteis,että jättävät samalla paljon maallistakin mammonaa kun pitää vaan päästä mahdollisimman pian pois.
...Siis kauniin yksinkertaisesti...
Itsekin olen jättämäisilläni vaimoani...10 vuoden jälkeen...syyllisyys hirvittävä...lapsiakin on
Yritän yrittää...
Tuosta suoraan puhumisesta sen verran...että itsekin niin haluisin...Olen vain miettinyt kovasti mihin se raja vedetään...mitkä asiat voi esittää vaimolle...loukkaamatta toista loppuelämäkseen...(viittaan seksuaaliseen elämäämme ja haluamiseen liittyviä asioita)...En halua loukata, niin kultaista vaimoani...Ja toisaalta ihan kaikki kai pitäisi sanoa...
vielä yhteenvetona, tuohon suoraan puhumiseen sen verran että...valtaosassa ongelma tilanteita auttaisi todellakin jos suu puhuttaisiin ihan puhtaaksi...mutta käytännössä se on mahdotonta, ulkopuolisten kolmansien pyörien jne...takia...tai niinkuin minun tapauksessa...en halua aiheuttaa traumoja vaimolleni...hmmm...
on todellakin seksi; siihenhän nämä liiton ongelmat yleensä kiteytyvät.Asiaa vain kierrellään kuin kissat kuumaa puuroa. Seksi on liiton "liima", "kulmakivi" ja "mittari" - ihan miten vaan. Siispä siitä ei haluta puhua, onhan se niin herkkä alue itse kullekin eikä toista halua loukata kertomalla totuutta, miksi se ei suju.Kun sopivampi seksikumppani löytyy, on aika valmis jättämään entisen. Itse jätin aikoinani mieheni, koska rakkauselämä ei sujunut ts. emme sopineet sillä alueella toisillemme. Olihan sitä vaikea pukea sanoiksi niin ettei toinen loukkaantuisi.Aikani yritin opettaa asioita miehelleni mutta se tuntui nöyryyttävältä ja turhauttavalta. Kun asiat eivät parantuneet,eihän siinä muu auttanut kuin erota vaikka muuten mies olikin hyvä kumppani. Näin surullista se vain on.Luulenpa että moni jättäjä on näitä huonoon seksiin kyllästyneitä. Minkäs teet, seksi on niin tärkeä alue elämässä. Kyllähän sitä antaa aika paljon anteeksi toiselle eikä pienet viat häiritse jos vain seksi sujuu.
Onhan se selvää, että vaimoasi (tässä tapauksessa) loukkaa, kun menet puhumaan tunteistasi tai niiden puutteesta. Minua kuitenkin loukkaa vielä enemmän se, ettei mieheni puhunut minulle omistaan, ennen kuin sitten käsi ovenkahvalla ja luultavasti se kuuluisa toinen nainen kuvioissa. Rohkeasti vain keskustelemaan. Nyt hänellä on edes jonkinlainen mahdollisuus yrittää vaikuttaa päätökseesi. Ja ennen kaikkea olet reilu häntä kohtaan. Se, mitä kaikkea kannattaa kertoa, riippuu tietenkin tapauksesta. Ehkä ei kuitenkaan kannata syytellä ja traumatisoida exää. Ja koskaan ei tiedä, mitä puhumisesi lopun perin saa aikaan. Kenties vaimosi ajattelee juuri samoin tai voitte jopa löytää yhteisen sävelen. Koskaan ei voi tietää.
Minun mieheni puhumattomuus taittaa johtua siitä kolmannesta pyörästä. Erosta kuultuani löysin tieni tälle palstalle ja juttuja luettuani silmäni ovat auenneet. Ilmeisesti hän on viimeisen puolen vuoden aikana miettinyt eroakin, mutta nyt viimeisen kuukauden aikana on löytynyt se konkreettinen syy. Ja aivan kuten tuossa edellä eräs kirjoittaja mainitsi, juuri mitään ei ota mukaan, kun on niin kiire päästä pois ja sen uuden kainaloon. Saapas nähdä, kuinka kauon menee, että katuu jättämäänsä omaisuutta ja tulee sitä pois hakemaan.
Että tämmöistä.
Sitä mä vaan ihmettelen, että eikö se seksi ole yhtä huonoa tai hyvää ennen kuin lapsia aletaan tekemään? Että ei se niinkun yllätyksenä kymmenen vuoden tai edes kolmen vuoden kuluttua tule?
Olen ite 35-vuotias ja naimaton, yksi 10 v. suhde takana, ei lapsia. Joitakin seurusteluyrityksiä kyllä. Jos mies muuten olisi mukava, niin seksi mättää. Olen sen huomannut, että tulen hiton kärttyisäksi jos pitkään elää huonossa seksisuhteessa, ja sehän ei ole kovin järkevää? Joten, kun en ole toistaiseksi kenenkään kanssa onnistunut puhumalla muuttamaan seksielämäämme, niin olemme sitten eronneet. Ihan hyvissä merkeissä kylläkin. 10v suhdekin jatkui huonosta seksistä huolimatta monta vuotta "turhaan", mutta pettämistä puolin ja toisin se oli. En usko olevani epänormaali, mutta harvinainen kylläkin, sillä olen aika aktiivinen ja energinen seksissä. Mukavat miehet harvoin ovat energisiä, ja energiset miehet harvoin ovat mukavia. Tai minun kohdalle ei ole sattunut sopivaa yhdistelmää. Varattujen miesten kanssa en ole alkanut pelleilemään, vaikka niitä luoja tietäköön on ollut tyrkyllä tämän tästä! Ja syynä usein kun kotona ei ole seksielämää??
Miettikää ennen lasten hankkimista ja sitoutumista, että oletteko tyytyväisiä myös kymmenen vuoden kuluttua nykyiseen? Parantakaa puhumalla pieneltäkin vaikuttavat ongelmat etukäteen, niin eivät muutu eros syiksi sitten myöhemmin. (helppohan se on neuvoa, tiedän..)
Minäkään en ymmärrä miksi ihmisten on niin vaikea puhua tunteistaan / tuntemuksistaan.
Minullakin oli ihana suhde ja molemmat kerroimme toisillemme, ettei koskaan ollu oltu niin rakastuneita kuin sillä hetkellä. Sitten vaan eräänä kauniina päivänä vaimokkeelta tuli tekstiviesti, että on parempi erota.... ilman sen kummempia selityksiä.
Mielestäni tekstarilla jättäminen on raukkamaisin teko mitä tiedän ja siksipä en enää arvosta tätä neitokaista ollenkaan!
kerran tekstiviestillä. Kuitenkin jäin kaipaamaan tilaisuutta keskustella asiasta vielä henk.koht., mutta sitä tilaisuutta ei ole ainakaan vielä tullut. Miten sanoa kenellekään, että hänen henkensä haisee ja hampaansa ovat karmeat????
No, oli hänessä muitakin piirteitä(siis henkiselläkin puolella), joiden vuoksi en voinut kuvitella eläväni hänen kanssaan loppuelämääni.
näköä, että voisitko ystävällisesti käväistä hammaslääkärillä. Mitäs se sen enmpää tarvitsee.
Mitä pelkäämistä tuollaisessa asiassa on?
Mutta sulle se taisi olla enempi tekosyy, kun noita muitakin syitä oli...
sä mua jättänyt???? millon tää ero sattu?
sä mua jättänyt???? millon tää ero sattu?
Ärri purri.Hyvin komentoitu vaikkei muuta lukiskaan tuo jo paljon asiaa valkaisee.Kehotaisin käyttämään .Oikeus apuneuvojaa lähes ilmainen.Vähän niinkun kuluttaja asiamies.NO tuomari tekee kyllä samat hommat taksa jokseenkin kalliimpi.( JOLLEI OLE KOTIVAKUUTUSTA TAI VASTAAVAA joudut maksamaan vain OMAVASTUU osuuden.Aikansa inisee kuin hyttynen viimein surina loppuu.laars vuan.
tuli noista vakuutuksista mieleen. Mitkään vakuutusyhtiöt eivät kuulema korvaa avioerosta aiheutuvia kuluja. Ei, vaikka olisi oikeusturvavakuutus. Itse opin tuon ns. kantapäänkautta.
että mies on nyt kiukkuinen, kun "annoit hänen lähteä liian helposti"? Kostaa sitä, kun et tapellut vastaan, vaan annoit hänelle vapauden. Tuntiskohan hän, ettet välittänyt? Mikä noista miehistä selvän ottaa. Omanikin on niin kovasti eroamassa, mutta kuitenkin "kyttäilee" minun menemisiäni ja tekemisiäni. Annoin myös miehelle vapauden valita: lähteä vai jäädä? Nyt ei osaa päättää, raukkaparka. Hiukan huvittaa. Avittaisinko hiukan, vai armahdanko? En HALUAISI hänen lähtevän, mutta en halua myöskään väkisin pitää.
Mielenkiintoinen näkökulma. Ei kyllä itsellä ole käynyt mielen vieressä. En kuitenkaan usko, että näin on (mieli tekee sanoa valitettavasti). Mulla käytännöllisesti katsoen tippuivat leukaluut lattialle, kun mies antoi tiedonantonsa. Ensi järkytys oli niin suuri, etten meinannut saada sanaa suusta. Myöhemmin olen kyllä tehnyt selväksi kantani, mutta hän on hakenut vuokra-asunnon, roikkunut miespuolisen ystävänsä (en ole tarkastanut) nurkissa ja hyvin vähän notkunut täällä ex-kodissaan, kaikki muutamassa viikossa. Lapsille hän on jonkin verran soitellut, minulle ei edes viesteihin vastaa. Juuri tänään kyselin, ehtiikö siirtää kirjansa uuteen osoitteeseen tämän vuoden puolella, jotta tiedän saanko ensi kuussa yksinhuoltajakorotuksen. Ei vastausta. Voinko minä siirtää hänen kirjansa eri osoitteeseen, onko kellään tietoa? Oikeasti raivostuttaa. Itse olen ajatellut, että kiusalla ei vastaa. En kyllä näe minkään valtakunnan järkeä. Ehkä tuntee mielihyvää, kun arvaa, että käyn hiukka kierroksilla.
Onko kenelläkään kokemusta, kuinka kauan tälläinen pelleily jatkuu? Vai tätäkö se on, niin kauan kuin jodutaan tekemisissä olemaan esim. lasten takia.
siitä että "hyvistä" eroista täällä harvemmin ketään kirjoittelee,niin jää siis sellainen mielikuva että useemmat lähtis ovet vaan paukkuen..mut,mut,tuli mieleen että
sukulaisille pitäisi järjestää jokin "eroaako sukulaisesi"-kurssi.. koska se tuntuu olevan aivan mahdotonta ymmärtää,että siihen eroon ei olekaan syyllistä,vaan erilaisia syitä joittenka tähden eropäätökseen on päädytty.........
mun suvussa ainaskin on varsinaisetluupäät,perskele!!
niih ja toinen mikä silmään pisti...auts!
ni on toi erolla uhkaaminen,mulla se tais ainakin olla se viimeinen niitti joka kypsytti eropäätökseen,siis tarkoittaa että kiukuspäissään päristään että,mä lähen,mulle riitti jne...
meitillä se taas oli naispuolinen joka erolla uhkaili ja lopulta asumuseroon päädyttiin..ja lopulta ihan oikeeseen eroon.
suurin syy kait oli luottamuspula ja sitä on aikas vaikeeta puheella korjata jos ei kerta uskota... tais karata aihe käsistä...koskaan ennen ei kylläkää oo näin käynyt:):)
Meillä kokeiltiin keskustelua. Minä, jättäjä tein aloitteen. Yritin saada vaimostani edes jonkinlaista merkkiä tai vihjausta siitä että hän haluaa pitää perheen kasassa siten, että kaikki ovat tyytyväisiä. Vaimoni oli ollut minulle todella töykeä jo useita vuosia, ja se oli muuttunut vihamieliseksi käytökseksi. Syyttelyä, haukkumista, aliarvioimista joka tilanteessa. Halusin tietää aina mitä olsiin voinut tehdä toisin tai jättää tekemättä, mutta en saanut koskaan mitään vastauksia. Eroa edesltävät keskustelut eivät tuoneet sen kummempaa tulosta. Sovimme kyllä, että alamme puhua toisillemme parempaan sävyyn, ystävällisesti jopa. Hän lupasi ja vannotti että pidetään perhe kasassa... vaan eipä mennyt kauaa kun jo alkoi paskaa tulla niskaan. Esikoinen itki yhtenä iltana että erotkaa. Se oli aika pysäyttävä tilanne. En ollut ajatellut eroa, vaikka vaimo oli siitä maininnut usein riitojen yhteydessä. Halusin että välimme olisivat olleet korrektit, edes lasten takia. Itku ei auttanut. Aloimme riidellä kun lapset eivät olleet kotona. En koskaan tiennyt mitä tein, vaikka olin hyvällä tuulella ja mielestäni siivosin tai jotain, niin vaimo tuli naputtamaan edellisen päivän tekemättömistä asioista. Ja tietysti työstäni, joka vaati minua olemaan matkoilla joskus. Työni oli aikoinaan ollut vaimon mielestä hyvä valinta, koska siitä maksettiin hyvin. Ne rahat hänelle kyllä kelpasivat, mutta minä en. Vuoden verran yritin keskustelu ja sietollinjaa, mutta viamo ei pysynyt sopimuksissa. Lasten koulunkäynti kärsi jatkuvasta riitelystämme ja ilmapiiristä vaikkei riidelty. Minä aloin sairastella. Stressistä johtui lääkärin mukaan, oli johtunut jo parikin vuotta. Ei minulla muuta stressiä ollut kuin kotiolot. En lopulta voinut muuta kuin erota. Siitä alkoi uusi helvetti. Vaimo oli erolla usein uhannut vuosien aikana, mutta nyt kun se oli totta, alkoikin päinvastainen simputus. Minun syyttäminen siitä että jätin perheen! Se on toinen tarina, mutta keskustelua on yritetty - ei auttanut.