Joku viisaampi kerrotko minulle miksen saa sitä lopullista päätöstä tehtyä vaikka toinen ei kiinnosta ja en tunne juuri mitään häntä kohtaan? Siis en vain saa sanottua suoraan, että tunteita ei ole tarpeeksi ja etten halua enää asua hänen kanssaan. Ottaa päähän niin pirusti..
Miksi en pysty tekemään...
Päätöstä?
62104
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ja läheisriippuvainen. Pelkään jääväsi yksin? Se on normaalia ja niin pitääkin tapahtua. Otappas niskasta kiinni ja sano asiasi miltä tuntuu. Se satuttaa toista osapuolta, mutta parempi kerralla kuin hitaasti kituuttaen, toisen kanssa ei pidä olla säälistä!
Miten kauan olette kerennyt asua yhdessä?
Kyllä se sattuu toista, kun kerrot ettet olekaan hänestä tarpeeksi kiinnostunut, mutta enemmän sattuu se jos et ajoissa sitä kerro vaan pidemmän ajan kuluttua.
Heikolta myös tuntuu, että ikinä pääsen tästä suhteesta. Päälle 4 vuotta ollaan oltu yhdessä, siis asuttu myös. Onhan tästä tilanteesta keskusteltu, mutta mies vain yrittää kiristää verkkoa ympärilleni, ilmeisesti syystä, että on pitänyt minua maassa koko suhteen ajan ja nyt huomannut etten kykene lähtemään.. Tai mistä minä tiedän, tiedän vain omat aatteeni. Tuntuu kuin riippuisi hitaasti hirressä..ja nyt sen on loputtava.
Miksi menit aikoinaan yhteen tämän ihmisen kanssa? Onko suhde uusi vai kauemmin yhdessä? Miksi et mennyt sen oikean kanssa, vaan jonkun joka ei lopulta kiinnosta? Ihastuitko vaan? Vai etkö ole tämän ihmisen kaikkia puolia vielä nähnyt, ihmiset kun muuttuu ajan myötä ja kehittyy? Oliko huonoja puolia liikaa?
Ajattele miltä susta tuntuisi jos joku ajattelisi susta noin. No kerro jo, et hän tietää missä mennään. Mutta anna mahdollisuus muuttua jos.... joskus niinkin käy.... vaikka asuisitte erillään.
Siis sen 4 vuotta ollaan oltu kimpassa saman katon alla. Ja sen kun joku kertoisi miten voi etukäteen arvata et tunteet viilenee olemattomiin.
En tiedä, olin todella nuori, kun tapasin hänet, nyt olen siis 27. Ja ikäeroa on yli kymmenen vuotta. Välillä tuntuu, että juuri tämä nopea toiminta ja ikäero ovat ongelma. Siis se, että itse olen kasvanut ulos siitä ihmisestä joka olin suhteen alussa. Ja onhan se totta, haluaisin tehdä vielä kaikkea, opiskella sun muuta. Juhlimis halusta ei ole niinkään kyse, sitä ehdin tehdä jo ennen yhteen menoa ihan riittävästi..vai ehdinköhän. Kummasti on alkanut taas sekin kuitekin kiinnostaa...äääh..On vain niin sekava olo juuri nyt.
Mutta sen tiedän, että menee ihan ok, kunhan mies ei vain halua mitään "sellaista" ja sehän nyt on ihan riittävä syy lähtöön..että sitä voi ihminen olla sekaisin.
Hei.
Olen 25v. nainen ja seurustellu yhteensä 8v. mieheni kanssa, joista n. 7v. yhdessä asuttu. Meillä meni poikki eka kerran 3,5v. sitten, mutta sitten 4 kk:n erossaolon jälkeen alettiin uudelleen yhteen ja voin sanoa, että se alkuhuuma meni tosi nopeaa ohi ja sen jälkeen olen aika ajoin pyöritelly mielessäni eroa ja ollut eroamassa. (Toki on ollut niitä hyviäkin hetkiä, kun on uskonut, että juttu toimisi.)On ollut tosi vaikeata ja ahistavaa, kun oisin halunnu lähteä, mutten ole vaan uskaltanut, kun pelännyt olla yksin!!
Mutta vihdoin ja viimein, nyt uutena vuotena tajusin, etten voi jatkaa enää näin, kun ei mulla sydän ole jutussa mukana.. En voi omaa sieluani myydä vain sen takia etten uskalla lähteä suhteesta, koska pelkään yksinoloa, koska sitä on niin tottunut siihen, että vieressä on joku...
Nyt olemme puolentoista kuukauden päästä muuttamassa omiin asuntoihin ja olen todella helpottunut ja iloinen päätöksestäni! :) Uskon, että selviän tästä, vaikka se pelottaakin. Samoin uskon, että sinäkin uskallat tehdä päätöksesi, kun mietit, mitä kaikkea kivaa tulet tulevaisuudessa saamaan, kun uskallat riuhtaista itsesi irti! Ehkä tarvitset vielä aikaa pyöritellä asiaa, mutta yritä muistaa, minkä minäkin tajusin, "meillä kaikilla on tämä yksi elämä, älä tuhlaa sitä mihinkään, mikä ei tunnu hyvältä"!! :) Tsemppiä!