olette sanoneet kumppanillenne tarkoittamatta mitä sanotte? ja jälkeen päin tulleet ajatelleeksi ou damn tuo ois pitäny jättää sanomatta tekemättä jne.
itselläni on ehkä silloin tällöinen "luottamus pula" sillon tulee epäiltyä toista vähän tyhjästä..
itselläni on ehkä silloin tällöinen "luottamus pula" sillon tulee epäiltyä toista vähän tyhjästä..
Vastaukset 39
Vanhimmat
tiedän kyllä miltä susta tuntuu,mulla silloin tällöin samat fiilikset,mun luottamus on petetty joskus aika pahasti,ja se tutnuu riivaavan vieläkin....enkä tiedä miten siintä päästä eroon???pitäs vaan osata luottaa itteensä niin hyvin,ja ajatella että hei mä oon parasta mitä tässä maailmassa on!...mut ei aina niin helppoo...
vaikka tietää että se loukkaa osaksi kumppania niin silti.. se siinä kai on ärsyttävää myös itsestään.
mutta mutta minullakin on ollut juu pari tapausta joissa ei nyt sinällään luottamusta ole petetty.. mutta mutta kumminkin tietyllä tavalla on.
sitten sitä kai hairahtuu aatokseen että kaikki olisi samanlaisia vaikka nykyisessä suhteessa ei pidä paikkaansa:)
no ärsyttäähän se,mutta sanoppa sinä mitä tehdä jos poika ystävä on todella pikkumainen ja hermostuu pienistä asioista,ja välillä tutnuu etteisaisi tehdä yhtään virhettä,tai pisteet sen silmissä laskee.jos en ole siivonnut,tai jos olen unohtannut jokin tavaran johonkin yms...siintä sitten suututaan.ei mikään ihme että välillä tulee epävarmaolo(mielestäni)ja joskus olisi myös kiva kuulla niitä kauniitasanoja sieltä suusta...mielipiteitä???
tuo on kyllä ikävää myös.. sinua kohtaan. eikä sinun tarvitse tuollaista kyllä kestääkkään. kun miettii jos toinen ei osaa arvostaa että ylipäätään jaksat siivota. se on totta ilmeisesti toisinaan se sanonta "kukaan ei huomaa kun teet mutta kun jätät tekemättä niin.."
ja sekin jos yhteinen talous ja toinen tulee vaan valittamaan:( niin totta kyllä siinä kärsii henkisesti.
mieheni ei näytä tajuavan sitä että sen suuttumiset voi joksus hyvinkin käydä omantunnonpäälle,ja siitä aiheutuu epävarmuus...hän osaa olla maailman ihanin ja hellin ja huomaavaisin,mutta toinen puoli on julma ja katala ja hän aina väittää että minä vaadin,minusta tuntuu että hän vaatii ja paljon.ja hänhän ei koksaan ole väärässä/hänessä ei ole virheitä.hän on kova sanomaan muille toisten virheistä,mut auta armias jos hänelle sanoo,kun ei hänessä niitä ole.sanokaa jotain???kerran hän sanoi että sinusta jos hieosi muutaman kohdan,olisit täydellinen,sitäkö hän haluaa,että olen täydellinen?ei kukaan ole,koittaisi jo tajuta sen!suututtaa välillä niin paljon..
omassa suhteessa toisinaan vähän samaan. (riita tilanteissa). eli osaksi ymmärrän tuntemuksiasi.
jep tuo on kyllä harmittava piirre ihmisessä jos on sitä mieltä että vika muissa. (ja sitten jos jää alakynteen perusteluissakin). että miksi kumppani on tälläkertaa väärässä se on aika paha..
minun miesystäväni sanoi minulle kerran että olen kiukkuinen ja impulsiivinen luonne (kun sille päälle satun). mutta muuten yleensä rauhallinen ja muuta mukavaa. mutta hän totesi että pitäähän se kokopaketti ottaa yhdessä ihmisessä. hyvät ja huonot puolet.
joten tuo kulmien hiominen ja täydelliseksi toivominen on kyllä rumasti sanottu:(
niin se tuli nyt vasta minulle mieleen,kestänkö liikaa paskaa,sitä olen miettinyt,koska en milestäni puhu noin kumppanilleni,ja koitan joka päivä sanoa jotakin hyvää hänestä hänelle,joskus tekisi mieli kostoksi sanoa jotakin niin pahaa että sitä sattuisi ja se tajuasi mitä toiselle voi sanoa ja mitä ei.mikä ähn on minulle mistään täydellisyydestä sanomaan mitään,kun ei itsekkään sitä ole!kuulen hänen suustaan että olen epävarma yms..miksiköhän välillä olen...hmm...menisi välillä itseensä.rakastan kuienkin häntä paljon,hänessä on enemmän kuitenkin hyvää kuin pahaa..muutamia keroja olen lähtenyt lätkimään jos hän on sanonut minulle jotakin pahaa,ja aina kyllä sittenn palanut suraavanapäivänä(suhtteemme ei siis ole mnennyt poikki,olen vain halunut lähteä,kun toinen on loukannut/vituttanut niin pahasti)..
tarvitsee kaksi. siis silleen että sinun ei tarvitsisi olla epävarma ja hänen huomautella siitä. eli oletko koskaan siis sanonu suoraan että hän on syy epävarmuuteen?
itse sanoin miesystävälleni tai olen sanonutjopa kipeimmistäkin asioista mitkä pahottaa tai inhottaa minua ja mieltäni. (ja pyrkinyt että se toimii toisin päinkin).
ei se kivaa ole jos itse sanoo jotain hyvää ja kivaa toiselle ja toisesta kun saa vaan moitteita.
itsekkin olen tehnyt tuon että olen lähtenyt "kävelemään" kun on oikein tiukka paikka tullut. (jos ei omaa syytä riita tms). niin kyllä toinen osapuoli on vaikka txt lähettänyt tms.
mutta vaikeaahan se on toiselle puhua tai saada asioita tajuamaan jos toinen on asenteella "vika ei ole minussa"
kieltämättä aika paljon joudut kyllä kestämään. mutta totta niin sitä kestää kun toista rakastaa tarpeeksi:)
miehelleni epävarmuudestani suoraan päin naamaa,pitäsiskö sanoa???sitten kun tulee taas aihetta,vai ihan muuten vaan...välillä mietin että mikä on saannut miehestäni tuommoisen,entiset suhteet?hän on kuullemma aina ollut kaikki-tietäväinen omien sanojensa mukaan,ja joskus sen takia ollut yksinäinen...ja hänellä on kuulmemma loistava itseluottamus,välillä tuntuu että hän tässä on se joka on epävarma..
on se paha jos on sellainen asenne että vika on aina toisessa mutta ei se tietysti tarkoita että vika ei silti joskus voisi oikeastikin olla toisessa. :)
minussa on vikoja,myönnän sen hyvin,mutta jos toinen saa tutnutmaan siltä että SINUSSA on vain niitä vikoja ja SINÄ sanoit tyhmästi yms...niin ei se mukavalta tunnu
yrittää sanoa nimittäin joskus ihmiset kyllä ei välttämättä huomaa asioita ennenkun ne sanoo. sitten kun ne sanoo joko toinen käy ajttelemaan tai sitten kiistää sen tai keksii muuta veruketta. mutta yleensä saattaa myös johtaa johonkin. hyvään tai huonoon.
meillä on monista asioista keskusteltu puolin ja toisin suoraan:) ja suurin osa on päättynyt hyvin. mutta myös toisen luonteen on annettava periksi huomaamaan myös omat virheet. tai aiheutetut (pahan mielen tms). (mutta on se osakin joka ei ole johtanut mihinkään mutta ne on pieniä asioita jotka voi antaa olla). mutta tuomoinen itsetunnon kärsiminen on kyllä iso asia minusta!
ja tiedän kyllä miltä semmoinen tuntuu. mutta toisen asian tiimoilta.
olen ihan samaa mieltä, kyllä vikaa voi olla kummassa vaan ja toisaalta jos riita tulee niin silloin on usein ainakin vähän vikaa "syyttömässäkin" puoliskossa.
Mutta tosiaan, ei kannata alistua ottamaan syyllisyyttä aina niskoilleen, pitäähän jokaisen saada olla oma itsensä ja käyttäytyä oman luonteensa mukaisesti vaikka se ei toista miellyttäisi.
Aina voi koittaa keksiä sellaisia toimintamalleja jotta riitatilanteet vähenisivät. Jos vaikka sinun siivoamisesi ei joltain osin kelpaa niin ehdota että puoliso tekee itse ne asiat jotka vaativat erityistä tarkkuutta.
Jos se tuntuu hänestä epäoikeudenmukaiselta niin harkitse voisitko puolestasi tehdä jotakin muuta vastapalvelukseksi.
Jos sovittelu ei onnistu niin sitten on parasta sanoa että näin tämä nyt kuitenkin menee, kelpaa tai ei!
hän ehdotti jos tehtäisiin lista siintä mitkä kaikki toista ärsyttää,hän sanoin että hänen listastaan tulisi todella pitkä...
totta että itsessäänkin niitä on mutta se on väärin jos haksahtaa ajattelemaan että itsessään on aina vika.
sekin muuten kertoo jo siitä että joku on saanut "lyötyä itsetunnon" laudalta.
olen tutustunut tähän että sitä vääristyneesti sitten ajattelee itse olevansa se "pahan alku ja juuri" ja niin voi saada ajattelemaan niin poikaystävä, äiti ,sisko tai muut sukulaiset ja ulkopuoliset.
nimittäin minutkin on kerran elämässäni lintattu maan rakoon pitkäksi aikaan. kun sitten eräänäkin päivänä kävin ajattelemaan ei se näin voi mennä ei tosiaankaan voi.. mutta 5-7vuotta siihen menikin.. että tajusin asioiden oikean laidan.
siitä on ollut matka vaan ylöspäin:) joten siksi olen sitä mieltä että suora puhe kannattaa. asiassa kun asiassa.
mitkä asiat ärsyttää...(ei luonteesta,vaan asioista)
puhutaankin aian suoraan...meilläkin,minusta tuntuu että edellinen pitkä suhde on jättännyt häneen jälkensä,sillä edellisessä suhteessa nainen valitti/moitti/sytti kokoajan kaikesta,ja suhde meni hulluuden partaalle...liekö siintä jäännyt,jos hän nyt yrittää kohdistaa nuo samat,mitä häneen on joksus kohdistettu...???
Toinen ei tosiaan useinkaan huomaa sellaista joka itsestä tuntuu niin selvältä että on ihan varma että toinenkin huomaa mutta ei vaan ilkeyttään tai itsekkyyttään välitä.
Ja sitten kun asioista on keskusteltu ja soviteltu niin jos jotain jää silti vinksalleen niin silloin kannattaa miettiä että, "voinko minä elää tämän epäkohdan kanssa?", harkita hyvät ja huonot puolet ja jos hyviä puolia on tarpeeksi niin hyväksyä sitten vaan että parisuhdekin on joiltain osin epätäydellinen ihan samoin kuin minä itse olen epätäydellinen ja koko elämä on epätäydellistä. :D
tuo:)
että näinkin on. mutta tavallaan puhumallahan senkin voi varmaan selvittää. tavallaan "näyttää" toiselle että itse ei sellainen ole taikka halua tai vaadi toisenkaan olevan.
nimittäin kyllä se kritiikki ja moittiminen on monen suhteen turma. juuri kuten sanoit "hulluuden partaalle" mutta tosiaankaan toinen ei sitä välttämättä näe mitä tekee toiselle.
vaikka rakastaisikin. ja jos on itse kokenut sen että pitäisi olla täydellinen.
mutta siis helppoahan se ei aina ole jos toinen on joko petetty tai juuri joutunut kritiikkiä kestämään. mutta se on hassua jos te olette pitkään seurustellut niin että toinen ei huomaa että uusii (edellisessä suhteessaan tapahtuvaa vääryyttä). sitten uutta kumppania kohtaan. eli justiinsa arvostelee sinua kuten oma eksä häntä.
vähän liian usein lipsahtaa tyly tai muuten vaan turhan sarkastinen kommentti jota sitten jo kohta kadun. On vaan vaikea lähteä korjailemaan sanomisiaan varsinkin jos se johtaa turhaan kinaan tai riitaan niin sitten on vähän noloa peruutella sinne lähtöpisteeseen ja tunnustaa että koko jupakka alkoi ihan tyhjästä.. :/
Luottamuksen puutteesta taas voisin sanoa että en onneksi siitä kärsi ollenkaan mutta kyllä se on toisesta osapuolesta aika tavalla kiinni, jos toinen pysyy aina ja joka tilanteessa luotettavana niin kyllä se luottamus siitä syntyy ennemmin tai myöhemmin. :)
mutta niinhän se on että ja kuten sanoin että ku pääsee aatoksesta et kaikki ei ole samanlaisia. niin eiköhän se luottamus kasva.
jepulis sanasammakot on tuttuja.
toi on kyllä totta että luottamus syntyy jos siihen annetaan aihetta,ja mielestäni jos rakastaa toista ei pidä unohtaa näyttää sitä toiselle,(kullakin tapansa)eikä pidä pitää toista itsestään selvyytenä,minä aiankin kun rakastan,niin annan kaikkeni,ja vielä enemmän..
ja ihan tottakin. niin onhan tuo välillä itsestä vähän rasittavaa kun ei osaa itseään 100% laittaa likoon suhteessa ihan vain hetkellisten luottamus pulan taikka sitten ilkeyksissään keksittyjen sanojen vuoksi... (tai niillä näyttää että ei oikein luota ja sitten tulee sanottua rumasti:()
mutta tuo on hienoa että jotkut osaa antaa kaikkensa suhteeseen:)
Pahimpia ovat ne, joita tosissaan tarkoitetaan. On joskus tullut haukuttua vaikka millä nimillä ja syytettyä vaikka mistä, mutta koska ne eivät ole olleet missään realiteettien rajoissa tai sitten sellaisia naurettavia "saatanan kusipää paskiainen" -vuodatuksia, niin eivät ne satuta.
Minua satutti eniten se, kun mieheni vuosia sitten seurustelumme alkuaikoina totesi, että ajattelen käsittämättömän itsekkäästi. Auts. Olin häntä aina mielessäni siitä syyttänyt, mutta vasta kun hän sen läväytti naamalleni, niin tajusin, että hän oli oikeassa.
Enpä kyllä koe katuvani mitään, mitä olisin sanonut tarkoittamatta sitä. Kyllä me toisemme niin hyvin tunnemme, että naama kertoo, mitä tarkoitetaan ja milloin taas vaan yritetään huonolla menestyksellä pukea pahaa oloa sanoiksi.
niin onhan tuossa varmaankin tuollainen pitkään yhdessä oleminen yksi hyvä niin tosiaan tuntee jo toista hyvin ja osaa erotella tarkotukselliset ja ei niiin tarkotukselliset.
niin no ainankin toinen on uskaltanut puhua. sitä kyllä alkaa miettimään kun ulkopuolinen tai toinen osapuoli kertoo ns "totuuden".
Meillä menee niin, et mies haluu sanoo suutuspäissään, jotain mikä loukkaa mua mahollisimman paljon.
Jälkeenpäin se katuu. Ei oikeesti tarkottanu mitään, väittää.
Niin kai se on.
Itte oon sellanen, et vaik oisin kuin raivoissani, niin en pysty sanomaan muuta ku totuuksia.
Joskus ihan harmittaa ku mies ei ota sanomisiani vakavasti. Se luulee et ne on vaan suutuspäissään tokastuja.Niinhän se itte tekee.
Mä pohjimmiltani pidän kaikkee miehen sanomaa totuutena enkä pysty unohtamaan sen pahoja sanoja.Järkee käyttäen ymmärrän et pitää päästää sen sanat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Käytännössä piikit vaan uppoo ja uppoo. Kai oon viimen niin täynnä haavoja, et pitää laastaroida ku Sin Cityn sankari.
Joskus tuntuu ettei muuta osaa sanoakaan kuin asioita väärin. Jos olen huonossa mielentilassa ja mieskin hieman, niin satumme kummatkin sanomaan sellaisia asioita, joita kadumme pitkään. Olen usein miettinytkin, että kun näistä sanomisista päästään yli, onko suhde vahvempi vai heikompi... Jaa-a.
mitä kannattaa välttää sanomasta tai tekemästä suhteessa. kun on pieni sanaharkka ollut. luulisin että suhde ei ole huonompi tai vahvempi ennemminkin viisaampi koettujen riitojen jälkeen:)
juuri näin se on,ei voi kuvitella että suhde tulee olemaan aina yhtä ruusuilla tanssimista....itse en vain tiedä että mitä tehdä,kun tiedän että kumppanini ei kuitenkaan jaksa keskustella vakavia suhteessta,mikähän siinäkin on...
tietynlaisen vastuun välttämisen. eli pitää oikeasti katsoa (ongelmia) silmästä silmään ja aidosti kertoa mitä miettii. joillekkin se tuntuu olevan vaikeaa.
saan aina vastaukseksisen että eihän meillä ole ongelmia,ei viitsitä sitten tehdäkkään niitä
kieltää kaikki. ja sitten jälkeen päin (jos vaikka ero tulee) ihmetellään että mikäs nyt kun näin kävi eihän meillä ollu ongelmia.. jne.
en aijo luovuttaa hänen suhteen,vaikka se välillä suoraan sanottuna vituttaakin,mutta kai munkin naamavärkki josksus jotain vituttaa...:)jos oikeesti rakastaa toista,niin ei kannata lyödä hanskoja tiskiin..
totta puhut.
ja siis se ero juttu oli vaan esimerkki:) kun välillä lueskelee tuota avioero palstaa niin aika monilla on se keskusteleminen syynä eroon. tai keskustelemattomuus.
jep jokaisellahan on omat kiemurat ja koukerot:) suhteessa ja kai se on suhteen mitta että ja kun rakastaa kestää toista ja kasvaa aina vähän viisammaksi:) suhteessaan antamatta periksi huonoissakaan tilanteissa.
ei ole olemassa sellaista suhdetta jossa ei ylä ja ala mäkiä käytäisiin,niin ystävyys kuin parisuhteetkin,alku on aina ihanaa,mutta kun se alkuhuuma on ohi,mielestäni siinä juuri mitataan suhteen kestävyys....itselläni on se ongelma että olen elänyt ilman isää jo 6.vuotiaasta asti(hän kuoli)joten minulla ei ole miestä ollut esimerkkinä kotona,ja se kai vaikuttaa minuun vieläkin,välillä tuntuu etten tiedä miehistä mitään,taio että vaadin liikaa,esim.huomiota.ja ehkä asia on näin...ja en koskaan ole hyväksynyt isäpuoliani...sitä välillä miettii että mikä vaikuttaa mihinkin....
totta voihan se olla jos ei ole ollut isää että se tosiaankin vaikuttaa. mutta voin kyllä sanoa että ihan yleistä varmaan tuo epävarmuus:) vähän jokaisella. että miten tulisi olla vai osaako nyt oikein. mutta eiköhän ne ajan myötä karise pois.
ja toisinaan jos tuntee tekevänsä jossain oikein niin se on oikeastaan henkilökohtainen ratkaisu ja kellään ei ole siihen sanomista:) mutta kyllähän senkin huomaa jos on väärin tehnyt jotakin.
mutta mitä jos omasta mielestä on tehnyt oikein ja toisen mielestä väärin.....no turhaa tässä valittaa,itseppähän olen tieni valinnut:)
minullakin on oma näkemykseni elämästä. miksi kukin tekee mitä tekee:D ja valitsee jne.