Vuosi oltu yhdessä...nyt lähes päivittäin riitaa, tuntuu viikottain etten vain jaksa enää.. mutta en tahdo jättääkään.
Rakastan niin hel*etisti!
En luota mieheeni, syyttä kylläkin, eihänhänellä edes liikene aikaa olla muilla teillä, ja ei hän minua katselisi näiden riitoje keskellä ellei rakastaisi.
Mutta en tahdo tällaista.
Näen unia miehestä jonka aiemmin jätin, en vain rakastanut häntä, mutta hän tekisi mitä vain puolestani.
Tunnen kai syyllisyyttä kun rikoin hänen sydämensä ja nyt kun oma suhde "reistailee" ajatelen kai että hän olisi minulle niin hyvä.
Vihaan noita ajatuksia.
Rakastan kuienkin miestäni valtavasti, mutta pelkään että jään yksin.
Tuntuu että pilaan itse kohta kaiken... :(
En tahdo menettää tätä....
Onko kenelläkään vastavia kokemuksia tai edes lohdutusta, neuvoja...mitä meille on apahtumassa...
Rakastan niin hel*etisti!
En luota mieheeni, syyttä kylläkin, eihänhänellä edes liikene aikaa olla muilla teillä, ja ei hän minua katselisi näiden riitoje keskellä ellei rakastaisi.
Mutta en tahdo tällaista.
Näen unia miehestä jonka aiemmin jätin, en vain rakastanut häntä, mutta hän tekisi mitä vain puolestani.
Tunnen kai syyllisyyttä kun rikoin hänen sydämensä ja nyt kun oma suhde "reistailee" ajatelen kai että hän olisi minulle niin hyvä.
Vihaan noita ajatuksia.
Rakastan kuienkin miestäni valtavasti, mutta pelkään että jään yksin.
Tuntuu että pilaan itse kohta kaiken... :(
En tahdo menettää tätä....
Onko kenelläkään vastavia kokemuksia tai edes lohdutusta, neuvoja...mitä meille on apahtumassa...
Vastaukset 1
Vanhimmat
..aina sanoa tuo "rakastan aivan helvetisi". En toki voi tietää, mutta usein tuntuu että kysymys on pikemminkin siitä, että ei uskalleta myöntää, että ehkäpä en rakastakaan ja sitten mantran omaisesti aletaan hokemaan tuota: Rakastan ihan varmana! - ikään kuin uskotellakseen itselleen ja muille, että kaikki on hyvin, vaikkakin toinen silmä vilkuilee jo toisia mahdollisia kumppaneita.
Todellisuudessa arki on paskaa, riitaa ja tappelua ja ainoa järjissään ja henkisessä kuosissa pysymisen ehto on tuo ihme uskottelu.
Ihmettelen vaan tuota uskottelua: useimmat kuvaillut suhteet ei kuulosta "rakkaudelta" johon liittyy kunnioitusta, hyväksyntää, ymmärrystä, onnea, tasapainoa ja henkistä hyvinvointia yksin ja yhdessä.
"Riitelemme jatkuvasti", "emme tee mitään yhdessä", "poika/tyttökaveri ei huomioi" jne...
JA EN yritä väittää, että "rakkaus"suhde olisi yhtä linnnunlaulua, ehen!!!
Jotenkin noista veisteistä vaan tulee mieleen, että ihmiset tykkää hakata päätään seinään, valittaa täällä niitä asioita, mistä pitäisi puhua puolison kanssa, eivät uskalla kohdata todellisia tuntemuksiaan, eivät uskalla ottaa vastuuta omasta elämästään ja ilmiselvimmin pelkäävät yksin jäämistä enemmän kuin ruttoa.
Ugh!