Niin, minä luulin, että minulla olisi tässä vaiheessa elämää mies (se sielunkumppani, onko liikaa vaadittu?) sekä lapsi/lapsia, kaikki muu minulla jo on. Kaikkea ei voi saada kolmikymmpinenkään, niinkö?
Tämä murtaa minut pienen pieniksi palasiksi.. Ei jaksaisi päivästä toiseen kaikkea, kun ei millään tunnu olevan mitään väliä. Harrastukset, ystävät, tuttavat, kylänmiehet ja sukulaiset ei riitä, anteeksi vain.
En ole mielestäni ollut epätoivoinen, ihan vain oman itseni, näköiseni ja kokoiseni. Enkä minä ole paha, pahan näköinen, tai pahan kokoinen!
Ei se vaan mennyt niin kuin ajattelin, voi elämä.
Tämä murtaa minut pienen pieniksi palasiksi.. Ei jaksaisi päivästä toiseen kaikkea, kun ei millään tunnu olevan mitään väliä. Harrastukset, ystävät, tuttavat, kylänmiehet ja sukulaiset ei riitä, anteeksi vain.
En ole mielestäni ollut epätoivoinen, ihan vain oman itseni, näköiseni ja kokoiseni. Enkä minä ole paha, pahan näköinen, tai pahan kokoinen!
Ei se vaan mennyt niin kuin ajattelin, voi elämä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sellaista se elämä välillä on,ei tärppää aina.
hanki toisenlainen elämä, ehkä tuo mitä sulla on, ei kannata?
sitä strategiaa muutetaan??
pois, matkustellaan jne. Ehkä se kumppani löytyy niiltä reissuilta. Tätä onkin vaikea työssäkäyvän tehdä.. Ja semmoinen sudenkuoppahan tässä on, että sitten kun rahat on tuhlattu ja kumppani löytynyt, niin ei voi enää vakaata elämän perustaa tarjota sille pikkuiselle. Joten ehkä tää olikin huono neuvo?
Tai jos alottas reppureissauksen ja säästäis ne rahat mitä omaisuuden myymisestä tuli.. Tai sitten vaihtaisi muuten vaan asumiskaupunkia, aloittaisi noin niin kuin kokonaan puhtaalta pöydältä? Jos vaikka samoja töitä löytyisi. Silloin kyllä ei enää sukulaiset olis tarpeen tullen apuna..
Nää oli mun ajatuksia, onko kukaan tehnyt näin rohkeesti? Mun pointti on siis se, ettei saa jäädä siihen tuleen makaamaan, vaan on tehtävä jotain..
ymmärrän täysin sun kannan ja siitä, että ei jää tuleen makaamaan on itselläkin positiivisia kokemuksia. Toteuttaa unelmiaan ilman sitä miestä ja siinä samalla saa siis aivan uskomattomia elämänkokemuksia ja miesten pohtiminen jää vähän vähemmälle?
Tosin tiedän parikin tapausta lähipiiristä, jotka on pakanneet kimpsunsa ja kampsunsa ja aloittaneet aivan puhtaalta pöydältä uudessa paikassa. Toinen Suomen sisällä uudessa kaupungissa ja toinen lähti ulkomaille. No.. Suomessa uuteen kaupunkiin lähtenyt tuli vuoden päästä häntä koipien välissä takaisin ja ulkomaille lähtenyttä näin kanssa about viikko sitten ja oli kiireellä jo tulossa takaisin kotiin (lähti siis uusiin hommiin syksyn alussa). Että, jotta tietysti on ihmisestä kiinni, MUTTA ei niitä perustavan laatuisia ongelmia mihinkään pakoon pääse. Plus että siellä jossain sulla on sitten vaan ikävä perhettä ja ystäviä.
Ai niin tiedän vielä yhden muunkin, joka lähti tosi kauas elämään ihan alkeellista elämää. Se oli ainakin aluksi ollut ihan hekumoissaan, en tiedä mikä tilanne nyt - rahat kai aika finaalissa ;)
En kiellä etteikö toi vois kuitenkin onnistuakin..
minunkin vaan pitää tehdä JOTAIN... Se on selvää, että näin ei voi jatkua.
valitettavasti. Elämässä tapahtuu aika järkyttäviäkin asioita vaikka ei millään haluaisi. Kyllähän se vielä kerkeää se mieskin löytyä. Vaikka kyllähän noi ihmiset höpöttää biologisesta kellosta. Mutta eiköhän sitä ole kuitenkin ihan hyvät mahollisuudet saada vielä 40 eka lapsi. Ja HYPÄTKÄÄ KAIVOON! jos joku rupee nyt jaarittelee lisääntyvistä riskeistä odottaessa tai siitä että lapset pitää tehä nuorena koska sillon jaksaa. Kyllä sitä 40 jaksaa silloin ensimmäisen lapsen saa. Joten älä vielä luovuta.