Millaisissa työpaikoissa kiusataan eniten?

Wondering

Luultavasti sellaisilla työpaikoilla, joissa on paljon aikaa huolehtia toisten tekemisistä. Jokainen siis muka on tekevinään kovasti töitä, mutta todellisuudessa kyttäilee mitä toinen tekee väärin ja vittuilee oitis kun aiheenpoikanenkin ilmenee.

66

11314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mimmi

      olet väärässä .mistä kyttäämiset johtuu .eiköhän se johdu esimiehistä ja pääliköstä jos toisten tarvitsee kytätä tovereita. silloinhan ylin johto ei ole hoitanut annettuja määräyksiä ja kieltoja. meillä ainakin kiellot on laitettu rikottavaksi mitä enemmän lusmuilet niin sitä parempi palkka. esimiehen tehtävä on puuttua ja hoitaa asiallisesti
      lusmuilijat ruoriin. P-NUOLESKELULLA PÄRJÄÄ HELVETIN HYVIN NYKY TYÖPAIKASSA. MITÄ SYVEMMÄLLÄ OLET PÄÄLIKÖN P.. SITÄ PAREMPI SINUN ON SIELLÄ TOIMIA.
      näin tuusulassa tapahtuu.

      • Kasper

        Ryhmäurakka jos mikä on perustettu lusmuilua varten. Siellä kyllä jaksetaan naljailla.

      • tietoviisas

        No tämä toisten kyttääminen ja mustamaalaushan on juuri osa tätä johtajan perseennuoleskelua. Kun kyttäilet muita, vittuilet ja mustamaalaat työyhteisössä, ja lisäksi juoruilet pomolle kuka tekee mitäkin väärin, niin pääset suosioon..Haukut ja mustamaalaat työkavereitasi muka "leikin varjolla", niin olet uosittu tyoporukassa ja pomolle!!

      • maksavat palkanne

        koska työnne ei näemmä tarvitse olla tuottavaa.

      • tyyli

        Kuopiossakin ruskeakieliset pärjää hyvin ja vielä paremmin pääset "urallasi " eteenpäin jos menet
        sänkyyn miesjohtajan kanssa

      • purkautuu
        tietoviisas kirjoitti:

        No tämä toisten kyttääminen ja mustamaalaushan on juuri osa tätä johtajan perseennuoleskelua. Kun kyttäilet muita, vittuilet ja mustamaalaat työyhteisössä, ja lisäksi juoruilet pomolle kuka tekee mitäkin väärin, niin pääset suosioon..Haukut ja mustamaalaat työkavereitasi muka "leikin varjolla", niin olet uosittu tyoporukassa ja pomolle!!

        Uhka, kateus tai erilaisuus. Nämä sen kiusaamisen aina aiheuttavat, jollain tavalla.
        Joku pelkääkin olevansa alakynnessä, turhautuu ja alkaa kiusata. SE ON KIUSAAJAN HUONOA ITSELUOTTAMUSTA JA PAHAA OLOA.

      • tuottavat vain kiusaa
        maksavat palkanne kirjoitti:

        koska työnne ei näemmä tarvitse olla tuottavaa.

        Kiusaajien työ ei ole kovin tuottavaa, koska he käyttävät niin paljon energiaa kiusaamiseen.
        He tosin vievät kiusatuiltakin työhalut, joten kiusaajat olisi ensimmäisinä kitkettävä pois jos puhutaan nimenomaan työpaikan TUOTTAVUUDESTA!

      • k.i.p.u.p.i.s.t.e
        tuottavat vain kiusaa kirjoitti:

        Kiusaajien työ ei ole kovin tuottavaa, koska he käyttävät niin paljon energiaa kiusaamiseen.
        He tosin vievät kiusatuiltakin työhalut, joten kiusaajat olisi ensimmäisinä kitkettävä pois jos puhutaan nimenomaan työpaikan TUOTTAVUUDESTA!

        Vika voi olla jo kasvatuksessa. Kiusaajat ovat joka tapauksessa omaksuneet sellaisen elämäntavan, että kiusaamalla saa sen mitä haluaa, vähemmin näytöin, vähemmillä suorituksilla, ilman että tarvitsee olla oikeasti pätevämpi kuin joku toinen. Eletään tavallaan jatkuvasti bluffilla, eikä pelata koskaan reilua peliä.

        Kiusaajat ovat toden näköisesti niitä joilla ei ole pienenä ollut riittävän tiukkaa kuria kotona. Lellikeistä, jotka ovat pienenä saneet aina tahtonsa läpi, jos ei heti niin sitten kiukuttelemalla ja räyhäämällä. Liian leväperäiset vanhemmat ovat antaneet mieluummin periksi kuin opettaneet lapselle rajoja. Hieman isompana on sitten aina ostettu kaikki mitä lellikki on halunnut, eikä lellikin ole koskaan tarvinnut oppia itse ansaitsemaan haluamiaan asioita ja ymmärtämään niiden todellista arvoa.

        Koulussa lellikki on huomannut, että kiusaamalla muita voi saada itselleen suosiota helposti, eikä tarvitse olla oikeasti mukava. Muita ihmisiä voi pompottaa ja hyödyntää omiin tarkoituksiinsa. Kun kyse on ryhmätyöstä, on kiusaaja tiukasti ryhmässä mukana; mutta vain hyödyntämässä muiden suoritusta.

        Sitten kun tulee työelämän vuoro, muodostuu ongelmaksi huonosti suoritettu koulu. DI:n paperit kyllä olisi, mutta osaamista ei - koska aikahan kului koulussa muiden kiusaamiseen ja oman huonouden piilotteluun kiusaamisen avulla. Nyt on sitten vuorossa työpaikkakiusaaminen. Tavoitteena mahdollisimman nopea eteneminen päälliköksi, jolloin pääsisi kaikista parhaimmin kiusaamaan muita. Mutta paha kyllä samaan työpaikaan sattui alemmin koulutettu luonnonlahjakkuus, joka näyttäisi olevan aikaansaavampi. Ja kelju juttu kun tämä vielä sai projektissakin päällikön vastuun, eihän niin olisi saanut käydä. Eihän hänellä edes ole kuin ammattikoulutausta. Mutta kiusaamallahan hänestä pääsee varmasti eroon! Varsinkin, kun yritys sallii tällaisen ja kieltää avoimen keskustelun.

        Ja pian uhri onkin jo irtisanottuna ja kiusaaja sai jälleen sen, mitä halusi.

        Koska kiusaaja saa opetuksen, kuka opettaa hänelle rajat? Kuka opettaa toisten ihmisten ja elämän kunnioittamisen? Kuka opettaa, ettei kaikkea voi saada kiusaamalla? Ei varmasti kukaan, ainakaan niin kauan kun kiusaamalla voi pelkästään vain menestyä.

      • just niin

        Helsingissä ja viimeksi Vantaalla alalla jossa pitäisi hoitaa sairaita ihmisiä!!
        Eräillä on sieraimet täynnä paskaa, kun se pää on niin syvällä pomon rektaalissa....

      • nähty on.

        toteutuu myös muullakin. Johdon pitäisi kohdella kaikkia alaisiaan, myös sijaisia, tasa-arvoisesti, eikä suosia ketään. Kuka haluaa työskennellä selkään puukottavan pomon alaisena?

      • varjosta aurinkoon
        k.i.p.u.p.i.s.t.e kirjoitti:

        Vika voi olla jo kasvatuksessa. Kiusaajat ovat joka tapauksessa omaksuneet sellaisen elämäntavan, että kiusaamalla saa sen mitä haluaa, vähemmin näytöin, vähemmillä suorituksilla, ilman että tarvitsee olla oikeasti pätevämpi kuin joku toinen. Eletään tavallaan jatkuvasti bluffilla, eikä pelata koskaan reilua peliä.

        Kiusaajat ovat toden näköisesti niitä joilla ei ole pienenä ollut riittävän tiukkaa kuria kotona. Lellikeistä, jotka ovat pienenä saneet aina tahtonsa läpi, jos ei heti niin sitten kiukuttelemalla ja räyhäämällä. Liian leväperäiset vanhemmat ovat antaneet mieluummin periksi kuin opettaneet lapselle rajoja. Hieman isompana on sitten aina ostettu kaikki mitä lellikki on halunnut, eikä lellikin ole koskaan tarvinnut oppia itse ansaitsemaan haluamiaan asioita ja ymmärtämään niiden todellista arvoa.

        Koulussa lellikki on huomannut, että kiusaamalla muita voi saada itselleen suosiota helposti, eikä tarvitse olla oikeasti mukava. Muita ihmisiä voi pompottaa ja hyödyntää omiin tarkoituksiinsa. Kun kyse on ryhmätyöstä, on kiusaaja tiukasti ryhmässä mukana; mutta vain hyödyntämässä muiden suoritusta.

        Sitten kun tulee työelämän vuoro, muodostuu ongelmaksi huonosti suoritettu koulu. DI:n paperit kyllä olisi, mutta osaamista ei - koska aikahan kului koulussa muiden kiusaamiseen ja oman huonouden piilotteluun kiusaamisen avulla. Nyt on sitten vuorossa työpaikkakiusaaminen. Tavoitteena mahdollisimman nopea eteneminen päälliköksi, jolloin pääsisi kaikista parhaimmin kiusaamaan muita. Mutta paha kyllä samaan työpaikaan sattui alemmin koulutettu luonnonlahjakkuus, joka näyttäisi olevan aikaansaavampi. Ja kelju juttu kun tämä vielä sai projektissakin päällikön vastuun, eihän niin olisi saanut käydä. Eihän hänellä edes ole kuin ammattikoulutausta. Mutta kiusaamallahan hänestä pääsee varmasti eroon! Varsinkin, kun yritys sallii tällaisen ja kieltää avoimen keskustelun.

        Ja pian uhri onkin jo irtisanottuna ja kiusaaja sai jälleen sen, mitä halusi.

        Koska kiusaaja saa opetuksen, kuka opettaa hänelle rajat? Kuka opettaa toisten ihmisten ja elämän kunnioittamisen? Kuka opettaa, ettei kaikkea voi saada kiusaamalla? Ei varmasti kukaan, ainakaan niin kauan kun kiusaamalla voi pelkästään vain menestyä.

        Olin liian pätevänä työhöni ja ns. "pikkuesimieheni" jolla ei ollut koulutuspätevyyttä työhönsä, halusi savustaa minut pois. Pahimmat ns. työpaikat ovat pienpalkkkaiset alat. Itse olin Lasten Ip-kerhon ohjaajana ja kyseinen kerho palkkasi uusia työntekijöitä, jotka kokosivat oman mafian. Nämä "pikkupomot" = vastuuohjaajat varmistivat oman selustansa alkoivat kiusata rivityöntekijöitä ja antoivat suojan toisille kun kiusattu siirrettiin seuraavaan työpisteeseen siellä odotti uusi kiusaaja jne... ei ollutkin ovelaa. Lähdin koko alalta ja etsin nyt ihan muita hommia. Onnekseni minulla useampi ammattitutkinto on vara valita ja toivon mukaan aloittaa uusi elämä siltä osin.

    • jeppe

      Vastaus kysymykseen on helppo.
      Sellaisissa työpaikoissa kiusataan eniten joissa on parhaiten omaksuttu jenkkien oppi "tulos tai ulos".
      Paras tulos saadaan siten että saadaan pomo luulemaan kiusaajan olevan paras ja eniten työtä tekevä työntekijä siis valehtelemalla.
      Asiaa helpottaa myös se jos pomo on uusi ja kokematon.
      Todellisuudessa kiusaaja on työpaikan "heikoin lenkki" koska hän ei tee työtä työaikana vaan mustamaalaa toisia työntekijöitä pomolle ja työtovereille.
      Kieroilee, juoruaa, valehtelee miten hänen työaikansa muuten riittäisi kaikeen tähän jos hän oikeasti tekisi töitä?

      • Vihainen

        Niinkuin sekin yksi juoru-ukko, joka juoksenteli osasolta osastolle levitellen ja lisäten omia juorujaan. Ootahan kunhan joskus kohtaan kadulla... Valheista saat kyllä mitä olet ansainnut.

      • tapahtuukin

        Yllättävää (vai onko?), että nämä "äitin kullat lökäpöksymiehet" rollaavat (korkeassa asemassa olevat ja korkeata palkkaa nauttivat laiskimukset) keskenään ja kiertävät huoneesta toiseen kaverin luota toiselle päivät pitkät. Naurun röhähdykset vain kuuluvat! Kuningas alkoholi tuoksuu voimakkaana, melko usein ! Mitäs tuosta. Lähiesimies on nainen (heikko ihminen). Ei takusti mene insinööriä puhalluttamaan ja korkea palkka ( 3500 e/kk) juoksee KOULUTUSpäivärahat ja matkalaskut joutuvat ajallaan maksettaviksi ! Näinpä Suomen valtiolla (yritäs tämäkin!) ylläpidetään suojatyöpaikkoja. ei ihme, jos Suomen valtio on konkurssissa. Olisi kirveellä töitä. Niin, työthän tekevätkin meillä naiset ja pienell palkalla vittuilun säestämänä ! Turha sanoa, että lähde pois, ellet "viihdy" työpaikassasi, etkä tunne työyhteisöäsi kuin toiseksi perheeksesi, KOSKA olen jo ikärasismin uhri (44 vuotias mummeli!!) eikä toivoa ole uudesta työpaikasta. Ellei velkaa olisi, olisin jo lähtenyt täältä HELVETTIIN !!!!

    • Minä vain

      työpaikkakiusaamisprosentti on tutkitusti suurin.
      Mitätöintiä,et saa olla sairas,paina kaikkesi.
      Töitä voi lisätä aina vain hiukan jujuttamalla.
      Esim. vain.

      • Sadboy

        Kuka näissä arvon seurustelukunnissa on oikein se viimeinen tyyppi, joka kaapin paikan määrää?
        Ja samalla takuulla tietää kuka kiusaa toista, right?
        Pastoriko?

        Vanhan ajan Irlannissa, missä pastori, Isä, oli todellinen kylien pomohahmo joka lähdössä.. sai hänkin pitää varansa.

        Tuskin siellä mitään kiusailuja tapahtuikaan, näiden paikallisten piipertäjien malliin.

        Mutta kuonoon tuli silloin tällöin joltain uskossaan horjahtaneelta kännikalalta - ja joskus kunnolla!

        Toki Herran nimeen.

        Mutta eihän siellä lälläröity: Osasivat nämä ronskit punanenäiset kirkonmiehet antaa samalla tavalla takaisinkin, vieläkin paremman Herran nimeen.

        Ja Hallelujjaa. Pian koko remppa siemaili sulassa sovussa viskiä paikallisessa krouvissa.

        Surupojalla tulee suru puseroon, kun kuulee juttuja näistä ylemmän tason seurakuntapiipertäjien pikkukiusailuista. Pitää kai siirtyä Manitu uskovaiseksi.

    • koettu on!

      Olin töissä vankilassa, joka on tunnetusti ainakin muutamissa paikoissa todella sukusiittoinen paikka. Ilman sukukytköksiä tällaiseen paikkaan töihin yrittävän on aika mahdotonsa selvitä ilman kiusaamisen uhriksi joutumista. En suosittele kenellekään, edes pahimmalle vihamiehelle! Tosin en osaa ja voi puhua muuta kuin erään maalaisvankilan osalta, sillä toiseen vankilaan en tule koskaan hakeutumaan töihin, jos vaikka samanlainen kuin tämä maalaisvankila jossa olin.

      • lihanleikkaaja

        Tuskin on pahempaa työyhteisöä kun lihanleikkaamot. Siellä kyräillään ja kyttäillään. Juoruillaan ja valehdellaan.
        Vaikka on kysymys pääosin miestyöpakoista niin voi veljet mikä paikka.
        En pahimmallekaan vihamniehelleni haluaisi sellaista työpaikkaa.
        Epäoikeudenmukainen ryhmäurakka saa sen pahuuden aikaan. Kilpaillaan kuka saa digitaalin enemmän näyttöä vaikka keinotekoisesti.
        Digitaalit vääristävät työmäärää jne.
        Sama palkka kuitenkin tekipä vahän tai paljon töitä. Ken pääsee luottamusmiehen, esimiehen tai jonkun muun äänekkäämmän tyyypin parhaimmaksi ystäväksi hän saa parempia töitä.
        Kuka osaa tai ilkiää oikein mielistellä ja nuoleskella.
        Mielestäni asiaan olisi halpointa saada korjaus ottamalla hekilökohtainen yksilöurakka käyttöön.
        Kaikille peruspalkka ja senjälkeen henkilökohtainen urakkalisä tekemänsä työmäärän ja laadun mukaan. Sitten kukin saisi pitää niin pitkät tauot kuin haluasi jne.
        Loppuisivat päivittäiset showin pitämiset ja jos kuka haluaa niitä pitää pitäköön omaan piikkiinsa. Vielä takaperinkin kälä kälä kälä kälä kälä kälä kälä kälä kälä..............!

      • sama vitsaus

        Minunkin kiusaajani suuremmalta osin samaa sukua vaikka rinki sitten laajenikin.
        Kunnassamme on tietyn suvun edustajat sioiteltu kunnan eri sektoreille taitavasti niin että kyyläävät ja mustamaalaavat kaikki joista eivät pidä. Pääpiruihin kuuluva maalaili mainettani jo kouluaikana. He pitävät valtaa kiusaamalla ja mustamaalaamalla ylemmälle taholle ne jotka ovat ehkä päässeet töihin omilla ansioillaan. Jos pomo ei ole mieluinen niin senkin maine saadaan kyllä maalailtua seläntakana. Viimeinen suvun edustaja on tyttö joka yllätyksekseni toimii koulunkäynti avustajana (koulussa kai ei kovinkaan loistava ollut) Koulusta otetussa videokuvassa kyseinen neito etenee takaapäin kuvattuna raasti kyynärpää taktiikkaa käyttäen...
        mutta sehän onkin kyseisen suvun vahvuus...

      • Juuri noin on

        Vankilat ovat vanhoillisia sisäänlämpiäviä sukusiittoisia työpaikkoja. Uuden työntekijän on lähes mahdotonta päästä sisään systeemistä jos ei ole sukua tai muita tuttuja ennestään työpaikalla avittamassa uutta. Häntä ei "ehditä" auttaa työnoppimisessa vaan jätetään yksin selviytymään. Muutaman kuukauden jälkeen jo on huomattavissa uuden työntekijän uupuminen kun joutuu kohtuuttomasti ponnistelemaan pystyäkseen hoitamaan työnsä kunnialla. Väsynyt uusi työntekijä on vapaata riistaa kiusaamishaluisille sadistisille työkavereille tai esimiehelle. Häntä ei puolusta kukaan, joten kiusaaminen, työnteon vaikeuttaminen ja eristäminen pahantahtoisen juoruilun ja selkäänpuukottamisen avulla onnistuu ilman että kukaan puuttuu mitenkään asiaan. Ennenpitkää uusi työntekijä sairastuu taakan käydessä ylivoimaiseksi. Kiusaajien tavoite on saavutettu kun kiusattu ei enää palaa työpaiklleen vaan irtisanoutuu, jää eläkkeelle tai tappaa itsensä. Ketä tuollainen systeemi palvelee? kuka ne viulut maksaa loppupeleissä? No hys, hys...ei kai tämmöistä saa edes kysyä?

    • timo10

      kateus on yksi syy.pärstäkerroin ei miellytä.
      olet erilainen ja et kuulu porukkaan.uskovaiset.
      pomo ei tykkää tai sitten tykkää.sanot jotain väärin.puhut omista asioista.olet alemmassa asemassa tai ylemmässä.
      syitä löytyy,kun porukka alkaa ja haluaa simputtaa.
      yksityisillä kiusaaminen on helpompaa,jos on pomo kiusaajien puolella.silloin tilanne on hankala,koska apua ei saa mistään.saat itse syyt niskoillesi.todistajia löytyy aina,kun kiusattu halutaan ulos työpaikalta.
      leikki on julmaa.toiset siitä nauttii ja toiset kärsii.

      • itsensä korostaminen

        Uskon, että niillä aloilla kiusataan eniten, joissa on paljon itsetietoisia egoistisia ihmisiä. Korostunut tietoisuus itsestään, jonkinlainen itsensä muita paremmaksi laittaminen ja mahdollinen pieni menestys ovat asioita. Sellainen ihminen alistaa helposti muita. Narsistinen persoonallisuus (=häiriintynyt sairas ihminen)
        Kateus on myös kantava voima. Pelätään aina, että tulee joku parempi ja telotaan hänet alta pois. Kyynärpäätaktiikkaa.

      • Ottaa päähän!
        itsensä korostaminen kirjoitti:

        Uskon, että niillä aloilla kiusataan eniten, joissa on paljon itsetietoisia egoistisia ihmisiä. Korostunut tietoisuus itsestään, jonkinlainen itsensä muita paremmaksi laittaminen ja mahdollinen pieni menestys ovat asioita. Sellainen ihminen alistaa helposti muita. Narsistinen persoonallisuus (=häiriintynyt sairas ihminen)
        Kateus on myös kantava voima. Pelätään aina, että tulee joku parempi ja telotaan hänet alta pois. Kyynärpäätaktiikkaa.

        Kateuskhan se on mikä laittaa ihmisen kiusaamaan ja mustamaalaamaan uhkaajaansa, sekä etsimään niitä vittuilun aiheita.

        Miksi tästä kiusaajasta ja mustamaalaajasta ei tehdä naurettavaa työpaikalla, koska hänhän paljastaa itsensä ja kateutensa tavallaan:).
        Hyvin usein kuitenkin tämä kusipää on kuitenkin sairauttaan järjestänyt itselleen puitteet ja sellaiset kuppikunnat, että hänen nujertamisensa vallasta on hankalaa, sillä kuppikunnissa ei kukaan uskalla alkaa puhumaan totta ja syrjäyttämään tätä mulkkua, koska pelkää olla erilainen.

      • ja paljon muuta
        Ottaa päähän! kirjoitti:

        Valitettavasti just sellaiset mulgwistit pääsevät vielä luottamusmiehiksi ja kusettavat ulos sellaiset työtoverinsa, joka ei heitä miellytä. Näin tapahtui taannoin. Raadollista on elämä. Kateus vie kalatkin ! Entä kun oma työpaikkakin lähtee alta. Tuntuuko hyvältä?

      • Pärstäkerroin ei miellytä

        Kiusaamiseen löytyy syitä. Julkisella alalla yhtä hyvin kuin yksityisellä. Suomalainen on ainakin kiusaajana tosi "hyvä". Sitä on kaikkialla. Työnsuojelu on vain nimellistä, kun sellainen täytyy olla. Todellisuudessa ei mitään virkaa.

      • KOMISTUS
        Pärstäkerroin ei miellytä kirjoitti:

        Pärstäkerroin saatetaan kokea uhkaksi työpaikan naismarkkinoilla yms. seikoissa. Se aiheuttaa kiusaamista ja kateutta!

      • KUN AIKAA ON ! LIIKAA !!!

        Vatiolla, miespuoliset kyttäävät - insinöörimiehet ! Ajatella ! Johtunee todella huonosta itsetunnosta ja luonteessa olevasta epäluuloisuudesta. Kun tietyt henkilöt menevät (ovat) esim. keittiössä syömässä/kahvilla, nin johan alkaa janottaa, ellei, niin alkaa lehdet kiinnostaa (keittiön pöydällä) tai tullaan selaamaan mappeja hyllystä. Tämä käytös on erottunut kyllä jo 15 vuoden ajan (sama hlö). Tekisi milei sanoa jotain, MUTTA asia käännetään; mulla on mutuja, minä itse olen se syyllinen. Näin on jo kerran tapahtunut ! Tietenkin tämä kyyläri on päällikön suosikkipoika. Aikaa on vahtia toisia! Palkka kyllä kelpaa, työt valikoidaan/lusmuillaan/kieroillaan.

      • ..VAIN NIMELLISTÄ !
        Pärstäkerroin ei miellytä kirjoitti:

        Kiusaamiseen löytyy syitä. Julkisella alalla yhtä hyvin kuin yksityisellä. Suomalainen on ainakin kiusaajana tosi "hyvä". Sitä on kaikkialla. Työnsuojelu on vain nimellistä, kun sellainen täytyy olla. Todellisuudessa ei mitään virkaa.

        No, valtion duunejahan ovat esim. nämä työsuojeluviranomaisten virat ?! Mitenköhän näillä työpaikoilla menee ? Taannoin luin keskustelupalstalta, että päin persettä menee sielläkin. Suutarin lapsilla ei ole kuulumma kenkiä! Onkohan siellä päällikkövirastot, joissa mahtavat päälliköt ITSE käyttävät valtaa - väärinkö ? Taitavia, koulutettuja vaiko "sopimusvirkoja", poliittisia virkoja ? Onko heidän asiantuntevuuteensa luottaminen ? Kokeilkaapa. Netistä löytynee tietoa. Siell kait hoidetaan just näitä työpaikkakiusaamisasioita SUURELLA ammattitaidolla (heh, heh .....)

      • Syntipukiksi joutunut
        Pärstäkerroin ei miellytä kirjoitti:

        Kiusaamiseen löytyy syitä. Julkisella alalla yhtä hyvin kuin yksityisellä. Suomalainen on ainakin kiusaajana tosi "hyvä". Sitä on kaikkialla. Työnsuojelu on vain nimellistä, kun sellainen täytyy olla. Todellisuudessa ei mitään virkaa.

        Työpaikkakiusaamista on paljon myös niissä työyhteisöissä missä sitä luulisi viimeisemmäksi olevan. Siitä hyvänä esimerkkinä kuntien sosiaalipuoli. Vanhustenhoito eräs hyvä kiusaajien
        "suojeluyksikkö". Epäpätevät esimiehet, näillä omat suosikit,
        manipuloijat jotka ovat yleensä niitä laiskimpia ja suurimpia pinnareita työpaikalla. Pomo melkein syö näitten kädestä. Hyvät ja tunnolliset työntekijät,
        joilla vielä työmoraali kohdallaan,kiusataan sairaslomille. Työsuojelu on täyttä p.....
        Sanoja joilla käytännössä ei ole mitään merkitystä.
        Olkoon pomo vaikka miten sadisti niin työsuojelu suojelee tätä, ei alaista. Henkinen väkivalta jatkuu, lait ovat turhia työsuojelussa. Niistä ei piitata. Pomo ja työpaikkakiusaajat saavat jatkaa
        samaa touhua.
        Heikko esimies työpaikkakiusaajien mukana kiusaamassa.

      • niin tuttua
        Syntipukiksi joutunut kirjoitti:

        niin tuttua meilläkin............
        Oma rinki suojelee ja nostelee toistensa palkkoja ja virka asemia.
        Työt tekee ihan muut kuin ne joita palkitaan...

      • Pärstäkerro...
        Syntipukiksi joutunut kirjoitti:

        Työpaikkakiusaamista on paljon myös niissä työyhteisöissä missä sitä luulisi viimeisemmäksi olevan. Siitä hyvänä esimerkkinä kuntien sosiaalipuoli. Vanhustenhoito eräs hyvä kiusaajien
        "suojeluyksikkö". Epäpätevät esimiehet, näillä omat suosikit,
        manipuloijat jotka ovat yleensä niitä laiskimpia ja suurimpia pinnareita työpaikalla. Pomo melkein syö näitten kädestä. Hyvät ja tunnolliset työntekijät,
        joilla vielä työmoraali kohdallaan,kiusataan sairaslomille. Työsuojelu on täyttä p.....
        Sanoja joilla käytännössä ei ole mitään merkitystä.
        Olkoon pomo vaikka miten sadisti niin työsuojelu suojelee tätä, ei alaista. Henkinen väkivalta jatkuu, lait ovat turhia työsuojelussa. Niistä ei piitata. Pomo ja työpaikkakiusaajat saavat jatkaa
        samaa touhua.
        Heikko esimies työpaikkakiusaajien mukana kiusaamassa.

        Viimeisen uhkauksen jälkeen selvisin rukouksen voimalla. Työnanantaja uhkaili...Ikäni puolesta ei ole helppo etsiä uusia paikkoja. Lämpötilat ovat työpaikan ongelma 24-36 astetta. Ilmastointi on olematon.

      • kokenut

        Pitää paikkansa, oli melkein kuin yhdestä pääkaupunkiseudun käräjäoikeudesta. Valtiolla osataan kiusata veronmaksajien rahoilla yhtä hyvin kuin yksityiselläkin.

      • Seurakunnassa
        ja paljon muuta kirjoitti:

        Valitettavasti just sellaiset mulgwistit pääsevät vielä luottamusmiehiksi ja kusettavat ulos sellaiset työtoverinsa, joka ei heitä miellytä. Näin tapahtui taannoin. Raadollista on elämä. Kateus vie kalatkin ! Entä kun oma työpaikkakin lähtee alta. Tuntuuko hyvältä?

        Seurakunnassa juuri tuollainen Mulkero.
        Pahin kaikista. Sairas joka ansaitsisi lopputilin.Lietsoo koko porukan kieroilullaan kiusaamiseen!

      • Pöyristyttävää
        Syntipukiksi joutunut kirjoitti:

        Työpaikkakiusaamista on paljon myös niissä työyhteisöissä missä sitä luulisi viimeisemmäksi olevan. Siitä hyvänä esimerkkinä kuntien sosiaalipuoli. Vanhustenhoito eräs hyvä kiusaajien
        "suojeluyksikkö". Epäpätevät esimiehet, näillä omat suosikit,
        manipuloijat jotka ovat yleensä niitä laiskimpia ja suurimpia pinnareita työpaikalla. Pomo melkein syö näitten kädestä. Hyvät ja tunnolliset työntekijät,
        joilla vielä työmoraali kohdallaan,kiusataan sairaslomille. Työsuojelu on täyttä p.....
        Sanoja joilla käytännössä ei ole mitään merkitystä.
        Olkoon pomo vaikka miten sadisti niin työsuojelu suojelee tätä, ei alaista. Henkinen väkivalta jatkuu, lait ovat turhia työsuojelussa. Niistä ei piitata. Pomo ja työpaikkakiusaajat saavat jatkaa
        samaa touhua.
        Heikko esimies työpaikkakiusaajien mukana kiusaamassa.

        Narsistiset besserwisser tyypit siellä hallitsee - niin miehet, kuin naisetkin- nostavat itsensä muiden yläpuolelle toisia haukkumalla ja mustamaalaamalla jopa valehtelemalla. Laitetaan valtakunnalliseen intranettiin kiusatut jopa nimeltä mainiten väittäen heitä kisaajaksi, eikä päälliköt tee muuta kun kohauttelevat hartioitaan, että voi voi, kävipäs hälle virhe, ei voi mitään! EIKÄ ESIMIEHET PUUTU SIIHENKÄÄN! Kalossinkuvan takalistoon ne tarvis virkavirheestä!

    • MITÄ LIPEVÄMPI KIELI !!

      Niin, voitteko kuvitella, että samaa työtä tekevä nainen, joka ollut vuodesta 1970 lähtien työssä ja toinen nainen samaa työtä tekevä, ollut virassa v. 1998 lähtien (ei edes pysty!), palkoissa on TOSI iso ero. Eli suosikkitypylle tehtiin hyvä, rahakas virka ja "epämiellyttävä" ahkera (eri puoluetta kannattava kuin pomo), sai tyytyä nuolemaan näppejään. Eläkkeelle jäävä ihminen jo. Palkankorotusrinki on ollut systemaattinen, keille nostettiin ja keille ei. Eivätpä mahtaneet liitotkaan mitään. Valtiollahan tässä ollaan duunissa. Ainakin toivoisimme, me työtätekevät, ALKOHOLISTIT ja TYÖKYVYTTÖMÄT ULOS TALOSTA häiritsemästä ja vaikeuttamasta toisten töitä. Kolme ihmistä paikkaa yhen känniläisen duunit. MUTTA saman tulospalkan saavat kaikki, myös luuserit/kännääjät/pinnaajat. Jotkut jopa avoimesti laskevat, että montakohan sairaspäivää on tullutkaan jo pidettyä ko. vuonna. Sitä kun saapi 60 pitää, ennenkuin palkka putoaa !

    • STELLA

      Sairaaloissa on paljon työpaikkakiusaamista. Ylemmässä asemassa luulee voivansa alistaa miten vain. Tähän saakka oen nauttinut työstäni ja tehnyt sen myös mielestäni hyvin. Kaikki muuttui kun tuli uusi työntekijä, joka oman stressinsä takia yrittää olla pikku pomo paikessa. Vaikka asia on hänen oma ongelmansa, niin siitä sairastuu kaikki.

    • nyt lähtee

      Minun kokemukseni mukaan pahimpia työpaikkoja ovat pienet firmat, joita johtaa kouluja käymätön "tee-se-itse-mies". Yleensä tämän nuijan ainoa liikkeeellepaneva voima on loputon ahneus liittyneenä rajattomaan lyhytnäköisyyteen. Nykyisessä työpaikassani pomo on niin saatanan tyhmä, ettei edes osaa lukea eikä kirjoittaa, mutta huijamisen taidon se osaa loistavasti. Työntekijöitä se kohtelee täysin törkeästi, nimittelee, uhkailee, ei maksa taulukkopalkkoja, ei kesälomakorvauksia, ei yhtään mitään, mutta niinpä tasan jokainen työntekijä onkin lähdössä sieltä pois tämän kuun loppuun mennessä...

      • HRRRR!

        menkääpä, tais siis yrittäkääpä mennä, töihin sukusiittoiseen työpaikkaan, jossa aikaa istua ja pääosa työstä tehdään perselihaksilla ja suulla, puhuen skeidaa ja kadehtimalla toisia.

      • mieltä

        Olen samaa mieltä, että pikkufirmoissa kiusataan eniten. Olen kokenut sen nyt jo toistamiseen, isommassa firmassa oli paljon parempi olla töissä. Meno on työmaalla melkoista koko ajan...
        Työntekijät katselee muita töitä koko ajan, samoin minä. Taidan karistaa tämän työmaan tomut taakse ihan tässä lähiaikoina...

      • Koivuniemen herra
        HRRRR! kirjoitti:

        menkääpä, tais siis yrittäkääpä mennä, töihin sukusiittoiseen työpaikkaan, jossa aikaa istua ja pääosa työstä tehdään perselihaksilla ja suulla, puhuen skeidaa ja kadehtimalla toisia.

        Tähän aiemmin esitettyyn yhdistetään hihhulismi, samanismi ja espoolaisuus, niin työsuojeluasiamies käy kiinni kuin perseeseen ammuttu verokarhu. Saunaillassa luetaan taas kirjanpitoa.

    • poika

      se on aivan totta, jos ja kun työpaikalla on "oikeita" ongelmia ei ole aikaa eikä liiemmin tarvetta huomautella toisten tekemisiä

      eikä työntekijän pidä pätee jos ja kun hän pelimies ammatissa

    • hepo

      Mun työpaikkani on kaksi paperikonetta ja niiden aukirullaus ja ukkoja on 11/vuoro ja meillä ainakaan kukaan ei kiusaa ketään kun kaikki on kavereita keskenään.Koskaan ei tympäise lähteä duuniin kun tietää et kun hoitaa omat hommansa niin työ menee jouheasti eteenpäin ja kokkapuheille jää sijaa.Ketään ei lytätä ja toisia jelpataan kun voidaan...Niin.. ja se liksa...

    • kuin ihminen. Elämä peilaa valehtelematta sisäisen suhtautumisesi itseesi niin kodeissa kuin työpaikoilla.
      Ken on oma ystävänsä on kaikkien ystävä.

      • t.i.ruskeepaa

        Tässä asiassa minä olen ekspertti:

        Kaiken takana on pomojen toiminnan muutos laman jälkeisestä elpymiskaudesta lähtien. Voiton tekeminen on hengissäselviämisen edellytys, kaikkein tärkein asia ja ainoa olennainen asia näiden uusliberalististen kapitalistien mielestä. Tähän yhdistyy ennakkoluuloisuus. Pomot ovat yhtä ennakkoluuloisia kuin yläasteikäiset tai lukioikäiset teinit ja myös käyttäytyvät yhtä järjettömästi. He itse luovat sekä syyt että toteutuksen työntekijöiden potkuntarpeelle. He potkivat ulos kenet haluavat heti kun siltä tuntuu. Tähän vastuuttomuuteen siirryttiin sen varjolla, että tuotannon täytyy olla niin tehokasta kuin mahdollista. Pelko pakotti porvarit ottamaan oman naivin ennakkoluuloisuutensa voiton tekemisen työkaluksi. Kun tahdotaan osoittaa tällainen työpaikka, tulee vain miettiä että missä on taloudellisia paineita: Ravintola-ala, hoitoala, työläisalat, matalan koulutuksen alat, vuokratyöalat ja kaikki sellaiset alat, joissa työntekijät ovat vain tilapäisesti työnantajan lyhyen varoitusajan tarpeelle.

        Irtisanomisen pelko taas saa työntekijät valitsemaan tehokkaimman hengissäselviytymisstrategian, eli syntipukkien metsästämisen ja heidän menestyksensä tuhoamisen. Esimiesten esimerkkikin vauhdittaa tätä.

        Tähän muuten liittyy sellaiset TV-ohjelmat kuin Diili, Heikoin lenkki, Pelkokerroin, Big Brother ja Idols.

    • laittomasti irtisanottu

      kokemusta on

    • huonekalumyyjä

      Tulospalkka aiheuttaa kateutta ja ahneutta. Se aiheuttaa jatkuvaa selän takana puhumista. Aina on tunne, että muut vievät toiselle kuuluvia kauppoja ja näin leivän suusta samalla. Tämä aiheuttaa jatkuvia riitoja tai ainakin sitä kyttäilyä ja takana päin puhumista.

      Tällaisessa paikassa pitää olla hyvin hyvin vahva päällikkö.

      • Kaiken kokenut

        Tulospalkkauksellissa työpaikoissa esimiehillä on suuri merkitys ja myös luottamumiesten toiminnan tulee olla puolueetonta.
        Minkäänlaista työnteon häirintää ei pidä sallia, mutta lepsu esimies ei uskalla puuttua jos on jonkun paras kaveri jne.

      • Hyvä tahto
        Kaiken kokenut kirjoitti:

        Tulospalkkauksellissa työpaikoissa esimiehillä on suuri merkitys ja myös luottamumiesten toiminnan tulee olla puolueetonta.
        Minkäänlaista työnteon häirintää ei pidä sallia, mutta lepsu esimies ei uskalla puuttua jos on jonkun paras kaveri jne.

        Eihän toi pidä paikkaansa. Vaikka kuinka yrität toisen parasta, niin se heti muljautetaan ja valehdellaan juuri päinvastaiseksi. Kiusatusta tehdäänkin tekemällä kiusaaja.

      • Hyvä tahto kirjoitti:

        Eihän toi pidä paikkaansa. Vaikka kuinka yrität toisen parasta, niin se heti muljautetaan ja valehdellaan juuri päinvastaiseksi. Kiusatusta tehdäänkin tekemällä kiusaaja.

        Tätä asiaa onkin vaikea nähdä. Vastasin tuossa ylempänä ruskeepään viestiin: mistä on oikein kyse. Jos se selventäisi hiemen ajatuksiani.

      • t.i.ruskeepaa
        Hyvä tahto kirjoitti:

        Eihän toi pidä paikkaansa. Vaikka kuinka yrität toisen parasta, niin se heti muljautetaan ja valehdellaan juuri päinvastaiseksi. Kiusatusta tehdäänkin tekemällä kiusaaja.

        Toinen samanlainen ihminen, joka ei tule toimeen itsensä kanssa. Passiivis-aggressiivinen väkivalta toisia kohtaan seuraa vasta tätä, tosin kaikki ihmiset eivät koskaan tuhoudu yhtä pahoin kuin sadisti ja ovat vain joko osittain sadisteja tai sitten sinnittelevät aidosti.

      • lihanleikkaaja

        Lihanleikkaamoissa on samanlaista .
        Jos kuka uskaltaa ottaa asian esille niin hänestä tehdään kiusaaja ja sanotaan että sä oot niin vittumainen mies ettet tule toimeen.
        Ois kirveelle töitä semmosissa työpaikoissa.

    • Ja seuraava!

      Työterveyslääkärin kokemus erinäisiltä aloilta, ja otsikossa mainittu sos-ter-ala ylivoimaisesti pahin kaikista. Leijonanosa vaivoista henkisiä; turhautuneet muijat kiusaavat toisiaan ristiin.

      Miesvaltaisilla aloilla "normaaleja" kulumia ym. sairauksia, eikä vittuilusta ainakaan valitella.

      • <42>

        ovat nämä terveydenalan paikat joihin on pesiytynyt luonnehäiriöiset yksilöt, joiden ei kuuluisi olla siellä. On varmaa yksi syy työpaikkakiusaamiseen ja voi potilasparkoja, jos sattuu osastolle luonteenvikainen yksilö. Saisivat hoitopiirit jo miettiä ketä sinne päästetään.

      • sisäpiiri

        miehet,on kaikenpahipia,on jos jonkilaista,porukaa.

    • apinalauma!

      vaan ihmisestä.

      Sellainen ihminen kiusaa, jolla omassa elämässä on jotain, mikä estää sen kiusaajan tyytyväisyyden tunteen omaan elämäänsä. Jaa, voihan olla tietysti niinkin, että kiusatuksi itsensä kokevalla on sama tilanne - oma elämä ei tuota tyydytystä ja onnellisuuden tunnetta, niin alkaa kiinnittää huomiota toisiin. Noo, vaikkapa asuintaloissa, kun kerrostaloyhteisössä eletään. Ketkä koetaan kiusaajiksi? Kaljoittelijat - ja koskee kaikkia kaljan kanssa läträäjiä olivat töissä tai ei - siis kyllähän se päihdejuoma maistuu vaikka töihinkin kykenisi. Sitten kun olla työssä käyvää niin voi örveltää vähän enemmän, sen kun monet hyväksyvät, se on sallittua, kun kerran on kunnon ihminen ja käy työssä.

      No, entäs työpaikalla? Mahtavat olla nämä samat tyypit sitten sielläkin, kun aiheuttavat yhteisöön häiriötilanteita? Ovat jääneet jollekin sellaisella henkiselle asteelle, jossa itsensä vertaaminen muihin, kyräily, kyttäily, toisen etenemisen estämispyrkimykset ynnä muu on pääasia (eteneminen ei tarkoita nyt sitten mitään työpaikan hierarkiassa etenemistä vaan kaikkea elämässä eteenpäin pyrkimistä, henkistä ja aineellista). Ei tarvi kiinnittää huomiota, joo, siinä sitä taitoa vaaditaankin, kun pitää opetella olemaan huomioimatta taustalla möykkäävää apinalaumaa ja jättää se sinne pohjalla omassa paskassa tallaamaan! Pitäisiköhän pyytää apinoilta anteeksi, kun vertaa sitä örvelöporukkaa heihin?

    • uskomatonatmutta

      Ammattiliitoissa.
      Uskomatonta, mutta totta.
      Epäpätevät pomot tarvitsevat perseennuolijoita kuin olisivat hukassa ilman kantelutietoa.
      Mitä enemmän pystyt aiheuttamaan hankaluuksia ei toivotulle yksilölle, olet paremmassa asemassa hierarkiassa.
      Liittojen oma väki ei saa apua millään, suutarin lapsilla kun ei ole kenkiä.
      Eikä tule ikinä olemaankaan ennenkuin kaikki epäkohdat tulevat julkisuuteen............
      Sekin aika koittaa vielä.

      • Työelämässä kaiken k

        Joukkokiusaaminen on rikollista toimintaa. Tehdään yhdestä työntekijästä koko talon likaviemäri. Ryhmäurakka lihanleikkaamoissa on juuri pahinta. Jopa luottamusmiehet syrjintään ja mollaamiseen.

      • 20
        Työelämässä kaiken k kirjoitti:

        Joukkokiusaaminen on rikollista toimintaa. Tehdään yhdestä työntekijästä koko talon likaviemäri. Ryhmäurakka lihanleikkaamoissa on juuri pahinta. Jopa luottamusmiehet syrjintään ja mollaamiseen.

        on joka paikassa!

        On vain huonoa tuuria,että pärstä ei miellytä,pomo on perseestä,työkaveri on kiusaaja,oma elämä hukassa,palkka huono.

        Tärkeintä on tajuta ajoissa tilanne ja lähteä äkkiä pakoon.

        Parempi työttömänä kuin työkyvyttömänä.

      • eräsminävain8932093
        20 kirjoitti:

        on joka paikassa!

        On vain huonoa tuuria,että pärstä ei miellytä,pomo on perseestä,työkaveri on kiusaaja,oma elämä hukassa,palkka huono.

        Tärkeintä on tajuta ajoissa tilanne ja lähteä äkkiä pakoon.

        Parempi työttömänä kuin työkyvyttömänä.

        Varokaa ainakin yhtä big four yhteisöä tilintarkastusalalla, siellä työpaikkakiusaamistapaus vaikka mitäänhän ei tietenkään myönnetä.

      • Anonyymi
        eräsminävain8932093 kirjoitti:

        Varokaa ainakin yhtä big four yhteisöä tilintarkastusalalla, siellä työpaikkakiusaamistapaus vaikka mitäänhän ei tietenkään myönnetä.

        Ei kannata opiskella Keudassa. Sieltä joku tietty opettaja kuulema soittelee perään vielä vuosienkin jälkeen ja yrittää suhmuroida työpaikkoja ”pyytämättä ja yllättäen”.

    • Anonyymi

      Hoiva-alan naisporukat ovat kiusaajia monessa palvelukodissa. Kun menet uutena työntekijänä näihin työpaikkoihin , akkojen päässä kehittyy ihmeellinen piikkimäinen kettuilu ,ensin hienovaraisesti ,pikku hiljaa se lisääntyy joukkkovoimalla.
      Kahden kolmen päivän päästä uusi työntekijä huomaa mikä on homman nimi ..se on huomauttelua ,hämmennestystä, pientä huomauttamista työtehtävistä,puhumattomuutta,eristämistä.
      Uusi keikkalainen ei ole edes työyhteisön tasavertainen jäsen . Mielestäni esihenkilön kuuluu ottaa työntekijänsä "riviin" ja keskustella miten koko porukan on otettava uusi henkilö vastaan hänen tullessaan työpaikalle.
      Minulla on paljon omakohtaisia kokemuksia miten suhtaudutaan keikkalaiseen Suomalaisissa työyteisöissä. Sinua ei oteta mukaan taukoihin,sinulle ei puhuta, sinun puheesi on pelkkää puhetta johon ei kukaan vaivaudu vastaamaan, sinun keskustelu aiheet ovat syvältä, sinä et saa edes kysyä mitään, sinua pidetään outona lintuna, vanhat työntekijät ns."omistavat työpaikan" ja ovat ns.niskan päällä., paikan juorukellot juoksevat käytävä kuralla pomon puheille juoruamaan uudesta henkilöstä p....aa.
      Miksi me suomalaiset olemme niin pelokkaita,varautuneita kohtaamaan uusia henkilöitä työpaikallamme huolimatta siitä että hän muun ammatin edustaja joka ei kilpaile muiden työpaikan saannista.
      Ne työpaikan nirppanokka naiset, jotka ovat täynnä itseään ,ovat kyynistyneet elämäänsä, näkevät itsensä hallitsijoina, yrittävät nostaa omaa egoaan; tuhoavat monen työntekijän työn ilon "raatelemalla" ihmisen omantunnon.

    • Anonyymi

      Valtiolla vainotaan eniten.

    • Anonyymi

      Ties mitä taustalla, jota kierrätetään. Lapselliset ei kehitä muita, omia ideoita "selviytymiseen". Epävarmuus painaa, vaikka nokan suunta näyttäisi sanovan muuta. Semmosta ylinäyttelemistä.

    • Anonyymi

      Sellaisissa työpaikoissa jossa näillä tyypeillä on aikaa kytätä toisten tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Kantelevat sitten esimiehelle kaiken näkemänsä. Ja esimies leimaa ihmisen välittömästi. Yht'äkkiä huomaa, ettei esimies enää juttele sinulle kuin ennen ja käytöksestä näkee että välimatkaa on tullut "jostain syystä".

      • Anonyymi

        Tulee vain mieleen kysymys että eikö esimiehet näe näitä hännystelijöitä/mielistelijöitä? Kai he saavat esimiehet pauloihinsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulee vain mieleen kysymys että eikö esimiehet näe näitä hännystelijöitä/mielistelijöitä? Kai he saavat esimiehet pauloihinsa.

        Ja miksi nämä työpaikan kyttärit eivät tee töitä kyttäämisen sijasta.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      122
      3888
    2. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      46
      3351
    3. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      33
      2647
    4. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      203
      2607
    5. Kylläpä on nautinnollista taas tämä palstan vassari valitus!

      Lähes jokainen avaus on vassareiden kitinää ja valitusta. Eikö se tarkoitakin, että silloin asiat menee maassamme parem
      Maailman menoa
      28
      2512
    6. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?

      Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu
      Tv-sarjat
      45
      1923
    7. Kuvaile kaivattuasi kolmella emojilla.

      :) 😛😆😱
      Ikävä
      114
      1511
    8. Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!

      Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja
      Suomalaiset julkkikset
      36
      1478
    9. Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa

      Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      159
      1455
    10. Jos elämäsi ihminen

      on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt
      Ikävä
      73
      1223
    Aihe