Kuulinpa minäkin tuossa kuukausi sitten sen mitä vieläkin on vaikea uskoa todeksi. Mies kertoi että hänellä on ollut suhde työkaveriinsa, jonka itsekin hyvin tunnen. Yhteistä liittoa meillä on takana yli 14 vuotta, ja mielestäni avioliitto on ollut kokonaisuudessaan hyvä. Toki vaikeuksia on ollut, mutta niitä kai on missä tahansa suhteessa.
Suurimmat ongelmat ovat tulleet siitä että minä "nalkutan" miehen tissuttelusta ja mies ei ymmärrä sitä miksei saisi rankan viikon jälkeen juoda rentoutuakseen. Enkä puhu nyt muutamasta kaljasta vaan kunnon humalahakuisesta juomisesta.
Näin jälkikäteen ajatellen miehen käytös minua kohtaan on muuttunut todella "vihamieliseksi" ja kylmäksi viimeisen puolen vuoden aikana. Jotenkin tuntuu että kaikki mitä teen tai sanon on väärin, ja hän räjähtää pienestäkin niin minulle kuin lapsille.
Ehkä hänellä on sitten ollut ero mielessä jo noin kauan, mene ja tiedä. Onhan se varmasti kiva löytää joku, joka ei nalkuta, ja joka ymmärtää ja kannustaa eikä ole kaiken aikaa sidottuna lapsiin. Niin ja on valmis juoksemaan baarissa samaan tahtiin kuin itse.
Ensi vihan ja raivon jälkeen tuli järkyttävä masennus ja luovutusfiilis, sen jälkeen "kyllä tästä selvitään" olo ja nyt taas se raivo ja mustasukkaisuus pyrkii pintaan.
Mies etsii uutta asuntoa, aikoo jatkaa elämäänsä yksin mutta tämä sinkkutyttöhän on toki valmis odottamaan kunnes suhde on "hyväksyttyä" aloittaa.
En tiedä. Kuten sanoin, tunteet vaihtelee laidasta laitaan. En missään tapauksessa syytä miestä kaikesta tästä, turha provosoitua. Olen ollut paska aviovaimo, myönnän sen. Työssä on ollut kiirettä, lapset sairastaneet vuoron perään, ja elämä on ollut sellaista arkista selviytymistä päivästä toiseen.
Välillä olen järkännyt lapsenvahtia ja yhteistä aikaa, mutta nekin reissut on menneet tappeluksi milloin mistäkin syystä. Lähinnä siitä että mies on niin humalassa jo lähtiessä että en voi olla siitä mainitsematta, ja sittenhän oonkin paska akka jollaista kellään muulla ei ole, ja soppa on valmis.
Rakastan miestä edelleen, kaikesta huolimatta ja haluaisin yrittää koota sirpaleet mitä jäljellä on, mutta hän näkee eron ainoaksi vaihtoehdoksi. Hänen tunteensa minua kohtaan ovat kuolleet,nyt kun on sitä huumaa päässyt toisen kanssa kokemaan. Missään tapauksessa en häntä aio estellä vaan hän on vapaa tekemään kuten parhaaksi näkee, ketään ei voi omistaa.
Pahalta tämä kuitenkin tuntuu. Hän on kuitenkin ollut hyvä mies minulle - ei enää viime aikoina mutta aiemmin. Hän on hyvä isä lapsilleen ja on aina huolehtinut perheestään. On vaikea unohtaa kaikkea hyvää...
Suurimmat ongelmat ovat tulleet siitä että minä "nalkutan" miehen tissuttelusta ja mies ei ymmärrä sitä miksei saisi rankan viikon jälkeen juoda rentoutuakseen. Enkä puhu nyt muutamasta kaljasta vaan kunnon humalahakuisesta juomisesta.
Näin jälkikäteen ajatellen miehen käytös minua kohtaan on muuttunut todella "vihamieliseksi" ja kylmäksi viimeisen puolen vuoden aikana. Jotenkin tuntuu että kaikki mitä teen tai sanon on väärin, ja hän räjähtää pienestäkin niin minulle kuin lapsille.
Ehkä hänellä on sitten ollut ero mielessä jo noin kauan, mene ja tiedä. Onhan se varmasti kiva löytää joku, joka ei nalkuta, ja joka ymmärtää ja kannustaa eikä ole kaiken aikaa sidottuna lapsiin. Niin ja on valmis juoksemaan baarissa samaan tahtiin kuin itse.
Ensi vihan ja raivon jälkeen tuli järkyttävä masennus ja luovutusfiilis, sen jälkeen "kyllä tästä selvitään" olo ja nyt taas se raivo ja mustasukkaisuus pyrkii pintaan.
Mies etsii uutta asuntoa, aikoo jatkaa elämäänsä yksin mutta tämä sinkkutyttöhän on toki valmis odottamaan kunnes suhde on "hyväksyttyä" aloittaa.
En tiedä. Kuten sanoin, tunteet vaihtelee laidasta laitaan. En missään tapauksessa syytä miestä kaikesta tästä, turha provosoitua. Olen ollut paska aviovaimo, myönnän sen. Työssä on ollut kiirettä, lapset sairastaneet vuoron perään, ja elämä on ollut sellaista arkista selviytymistä päivästä toiseen.
Välillä olen järkännyt lapsenvahtia ja yhteistä aikaa, mutta nekin reissut on menneet tappeluksi milloin mistäkin syystä. Lähinnä siitä että mies on niin humalassa jo lähtiessä että en voi olla siitä mainitsematta, ja sittenhän oonkin paska akka jollaista kellään muulla ei ole, ja soppa on valmis.
Rakastan miestä edelleen, kaikesta huolimatta ja haluaisin yrittää koota sirpaleet mitä jäljellä on, mutta hän näkee eron ainoaksi vaihtoehdoksi. Hänen tunteensa minua kohtaan ovat kuolleet,nyt kun on sitä huumaa päässyt toisen kanssa kokemaan. Missään tapauksessa en häntä aio estellä vaan hän on vapaa tekemään kuten parhaaksi näkee, ketään ei voi omistaa.
Pahalta tämä kuitenkin tuntuu. Hän on kuitenkin ollut hyvä mies minulle - ei enää viime aikoina mutta aiemmin. Hän on hyvä isä lapsilleen ja on aina huolehtinut perheestään. On vaikea unohtaa kaikkea hyvää...
Vastaukset 22
Vanhimmat
Silläpä, mietipäs nyt!. takana pitkä avioliitto, ja lapsia. Myötä ja vastamäkiä. Sitten miehet ei puhu, vaikka ovat tyytymättömiä. Sitten rakastutaan, jätetään perhe jne. Ymmärrän, että tunteet miestäsi kohtaan eivät kuole hetkessä. Mutta muiden eronneiden naisten näkökulmasta niiden hengissäpitäminen ja mahdollisen uuden yhteisen tulevaisuuden ajatteleminen estävät sinua menemästä elämässä eteenpäin.
älä tee sitä virhettä, että itket ja rukoilet nyt kun hän on lähdössä. Ota kaikki itsehillintäsi ja tyyneytesi käyttöösi ja ole mahdollisemman avulias muuton ja muiden asioiden kanssa. Mies alkaa miettimään, että miksi olet niin innnokas kun hän on lähdössä. Tästä voi olla apua. Kyyneltäkään älä hänen nähtensä vuodata sillä paisutat vaan egoaan.. olinpas hyvä mies. Kuule, äläpäs nyt ajattele että olit huono vaimo. Itsekin olisin jatkuvasta tissuttelusta valittanut jo ihan hänen terveytensä ja maksansa tähden. Nyt siis voimat peliin, nokka pystyyn, ja ei kyyneltäkään eikä takaisin paluu rukoilua... usko vaan arki tulee uudessakin suhteessa, ja ongelmat seuraavat.
Itsellä erosta vuosi. Menin nuorena naimisiin ja mieheni hakkasi minut ekan kerran jo 18-vuotiaana, sen jälkeen kuvioissa oli monenlaista ilkeyttä ja minun väheksymistä.. ja elin siinä avioliitossa 20-vuotta. Ajattele mitä elämän tuhlausta. Itsetuntoni oli täysin viety samoin kunniotukseni. Naisena, vaikka olen kaunis ja kiva pidin itsenäni rumana ja ilkeänä. Ai niin, muista sekin, että silloin kun mies haluaa entisestä eroon etsii se tästä kaikki huonot puolet ja luettelee ne. Älä välitä. Jos osaat ottaa tilanteen elämäsi kasvun paikkana niin usko pois vielä elämä antaa sinulle uuden rakkauden ja parempia päiviä. Kunhan lupaat etsiä jokapäivä elämästä positiivisia ja elämisen arvoisia asioita. toivoo halauksin kanssasisaresi..
kiitos viesteistänne. Tekee hyvää kirjoittaen selventää ajatuksiaan, ja myös kuulla toisten mielipiteitä ja kokemuksia. Sitä jää helposti jumiin omien ajatustensa kanssa...
Tämän kuukauden aikana olemme puhuneet varmasti enemmän kuin vuoteen, tarkoitan Puhuneet, siitä miltä tuntuu ja mitä kumpikin odottaa elämältään. Jälkiviisaana totean että sitä on vaan lykännyt kaikenlaista hankalien asioiden käsittelyä, ja nyt ihmeissään huomaa että puhuminen on jo myöhäistä. Ei toki siinä mielessä että aina voi ottaa opikseen jatkoa varten, mutta avioliittomme pelastamiseen ei puhuminen enää riitä.
Riitaisaa avioeroa tästä ei saada aikaan, ja sen olen luvannut että lapsia ei kiistakapulaksi tässä tapauksessa oteta. Mies saa heitä tavata ihan vapaasti. Koskaan en lapsille isäänsä mollaa, sen olen itselleni luvannut. Vaikka mies eroaakin minusta, hän ei eroa lapsista, tästä olemme onneksi samaa mieltä.
Tuntuu silti kuin olisi elämältä pohja pois, ja kuin olisi elänyt jossain "valheessa" ja harhakuvitelmassa.
Suurimmat itkuni olen itkenyt, vieläkin pyrkii paha olo pintaan mutta otin äskeisestä neuvosta vaarin, miehen nähden en enää itke.
Hassua on se, että meidän liitossa mies on aina ollut mustasukkainen ja pelännyt että minä petän häntä. No, kävikin toisin päin...
Voisi olla mun kirjoittamani!
Mulla kanssa yli vuosi erosta ja nyt maailman ihanin mies vierellä. Niin se elämä muuttuu.
Sun tarina voisi olla mun tarina, niin samanlaista tekstiä kirjoitat.
Kun kaikki on myöhäistä, pitää päästää irti ja antaa toisen mennä. Se sattuu, mutta elämää on eronkin jälkeen.
Mulla meni puoli vuotta yksin (heitin ite miehen ulos) ja siitä alkoi parantuminen. Nyt on uusi mies ollut jo pitkään ja elämä hymyilee. Niin sullekin, kunhan jätät vanhan taakse.
Onnea uuteen elämään ja parempaa uutta vuotta!
Ihan sama juttu ku itselläni.Avioliitto ainakin omasta mielestäni aivan normaalia arkipäivää.Ja sitten yhtäkkiä ilmoitus kuinka ei enää rakasta mua jne.Suhde työkaverinsa kans.Olihan se järkytys näin 25 vuoden avioliiton jälkeen.Nyt olen 5 kuukautta miettinyt ja miettinyt.Mies tuntuu olevan kovin tyytyväinen oloonsa.En kyllä voi ymmärtää sitä naistakaan joka on valmis aloittamaan suhteen miehen kanssa jolla on kaikki entisen elämän asiat vielä enemmän ku pahasti kesken.Mies on viiskymppine ja valmis heittämään kaiken olleen ja menneen ja tähän asti saavutetun menemään.
Lapsista on vieraantunut jo nyt vaikka alunperin sanoi että en minä lapsiltani katoa mihinkään,oon niille jatkos parempi isä.
En vaan jaksa uskoa sen suhteen kestävyyteen,mutta liian paljon on tapahtunut,että meidän avioliitto voisi enää jatkua.Ja eihän mies edes halua sen jatkuvan.Harkinta-aikansa käyttää seurusteluun toisen kanssa.Välillä tuntuu,että tämä ei ollut se mies jonka kanssa olin kaikki nämä vuodet.
En tiedä,mutta ketään ei pidetä väkisin.Ehkä tällä kaikella on jokin tarkoitus,mutta sitä on nyt vaikea ymmärtää.
Aivan, Itsestäni tuntui pahimmalta asian yllättävä esille tulo. Ise olin rakkauden huumassa juuri alle vuosi sitten avioliittoon lupautuneena ja pienen vauvan äiti. Perheemme oli täydellinen. mies oli hellä ja rakastava niin kuin aina. Suunnittelimme talon rakentamista ja purjeveneen ostoa. Ja sitten tuli päivä jolloin matto revittiin jalkojen alta, sain mieheni kiinni suhteesta ensimmäisenä hääpäiväni. Ja se oli suhde, jo kuukausia kestänyt suhde. En vain voinut ymmärtää, sillä mieheni käytös ei ollut muuttunut laisinkaan.Mies väitti että liitostamme puuttui jotakin ja että rakkaus vain loppu. Mutta aika auttaa ja pärjään pienen poikani kanssa hyvin, miestäni en halua takaisin. silti edelleen tunnen vihaa, suurta vihaa ja odotan päivää kun näen pahan saavan palkkansa.
ruikutamme pettäjämiesten perään..antaa niitten mennä..ei yksinäinen puu pala, vaikka kuinka yrittäisi.Oletko niin lähesriippuvainen, ettet pysty irtaantuu..luulisi, että siinä jo rakkaus kuolisi, jos miehellä uusi katsottuna.
Tätä tuntuu nyt tapahtuvan melkein "kaikille" (onneksi ei ihan). Meillä näin kävi vuosi sitten, ja päästin miehen menemään. On jo alkanut uusi rakkaus ja arki ryppyillä, ja mies on jo moneen kertaan ollut tulevinaan takaisin. Vielä en ole ottanut, ja olen omaan elämääni tyytyväinen, kun olen nyt oppinut lasten kanssa yksin elämään. En tiedä otankokaan, mutta jos mies pääsee naisestaan irti ja tekee töitä meidän suhteemme eteen, niin kaikki voi olla vieläkin mahdollista. Takaisin en ole häntä ruikuttanut, päin vastoin pois olen pukkinut, mutta takaisin on ollut aikeissa tulla lähes alusta pitäen....
Saat itsekin varautua siihen, että viimeistään vuoden päästä saattaa mies pyrkiä takaisin, ja silloin oletkin itse se, joka jättää tai ottaa.
Voimia Johanna!
Tulipa kertomuksestasi elävästi mieleen oma avoliittoni ja sen päättyminen puolisen vuotta sitten. Ja miten paljon meitä kohtalotovereita onkaan.
Oma avoliittoni oli mielestäni ihan siedettävässä kunnossa, mitä nyt 15 vuoden aikana oppii tuntemaan jokaikisen ärsyttävän ja tietysti hyvänkin piirteen puolisossasi. Vuosi sitten meillä koko homma räjähti käsiin ihan samoista syistä; mies joi viikonloppuisin ja loppuaikoina viikollakin. Ei ollut mitenkään ihmeellistä, että töistä tultiin kotiin mäyräkoiran kanssa. Ja viimeisen parin vuoden ajan ukon kännykkä piippasi viestiä tasaisin väliajoin työajan ulkopuolella, ja selityksenä aina sama, työkaverihan se vaan. Toki tiesin työkaverin olevan naispuolinen, mutta luotin silti mieheeni. Jossain kohtaa kuitenkin keitti yli, mietin jos itse juoksisin viikonloput kapakoissa miespuolisen työkaverin kanssa, eikö miehelläni heräisi epäilys ystävyyden laadusta?
Ja lumipalloefektihän oli valmis. Ukko joi, aina löytyi syy siihen, oli se sitten työstressiä tai muuta, itse tulkitsen sen jälkeenpäin omantunnon vaimentamiseksi. Onhan se varmaan rankkaa elää avoliitossa, kun työkaveri piirittää ja odottaa kauanko liitto ja perhe-elämä kestää. Jos jotain olisin silloin halunnut, niin rehellisen tunnustuksen asioiden oikeasta tilasta. Sitä ei ole tähänkään päivään mennessä tullut, niin vaikeaa on myöntää uskottomuus näemmä. Tämä ex-mieheni työkaveri oli (ja on tietääkseni vieläkin!) myös avoliitossa, joten tässä olikin varsin mielenkiintoinen kuvio, tai sitten heillä on niin vapaa suhde, ettei oma ymmärrykseni sellaiseen riitä.
Ja kuten arvata saattaa, erohan meille tuli. Monestakin syystä, joista suurin oli tietysti se, etten halunnut jakaa miestäni toisen naisen kanssa. Vaikeinta erosta oli kertoa lapsellemme, miksi halusin eroon isistä, joka oli ja on edelleen hyvä isä. Sitä tuskaa, minkä tuo toinen nainen aiheutti minulle, on vaikea sanoin kuvata. Hän osasi iskeä ja piikittää otolliseen aikaan. Pitkässä suhteessa on aina huonoja aikoja, hän osasi olla juuri siinä kohdassa lohduttamassa miestäni. Ja jossain puh.keskustelussa (niin, hän soitteli minulle joskus ja vakuutteli kuinka hän ja mieheni ovat vain ja ainoastaan työkavereita, hah!) jaksoi vielä huomauttaa minulle, miten meillä oli mennyt huonosti jo muutenkin... Eli miten ihmeessä olisimme mieheni kanssa voineet edes saada liittoamme korjattua tai menemään parempaan suuntaan, kun tämä toinen nainen oli koko ajan läsnä ja valmiina repimään perheemme palasiksi.
Rankka vuosi takana, en voi muuta todeta. Hankin oman asunnon lapseni kanssa, teimme huoltajuussopimuksen jne. Nyt elämä on sujunut jo vähän aikaa todella mukavasti, ex on edelleen työkaverinsa kanssa, ja totisesti toivon, että tuon toisen naisen avomies jaksaa ymmärtää naisensa huoraamista jatkossakin. Heillä kun ei lapsia ole, niin ovat molemmat vapaita elämään niinkuin haluavat. Todellinen vapaa suhde siis.
Kaikkea hyvää entisestä suhteesta ei voi eikä kannata unohtaa. Arki vaan tekee tehtävänsä monessa liitossa, ja sitä jos ei kestä niin ei liittokaan kestä.
Ja yhteensattumaa jutuissamme tämäkin, myös minun ex-mieheni mainitsi, kuinka hänen tunteensa kuolivat minua kohtaan. Enää se tieto ei ihan oikeasti satuta, uskon että näin tosiaan kävi, olinhan minäkin se nalkuttava akka ja lapselle ja työlle omistautuva nainen, joka niin kovasti kuitenkin jaksoi yrittää perheen eteen. Ehkä pienestä katkeruudesta ei koskaan pääse eroon, sitä en voi kieltää, ja tiedän, että liittomme olisi saatu toimimaan pienillä jutuilla. Mutta kun ei niin ei, yksin on turha yrittää. Jostain syystä uskon, että paha saa vielä palkkansa. Ja siinä kohtaa kun tuo työkaveruussuhde loppuu, niin tiedän tunteeni... Voi kuinka nautinnollista onkaan miettiä kaikille osapuolille aiheutettua tuskaa, itse kun olen jo siitä päässyt yli. Ehkä sitten voin kysyä exältäni, oliko kaikki todella sen arvoista? Työkavereita kun voi vaihtaa halutessaan, perhettä harvemmin, eikä lastaan koskaan.
..katkeruus pyrkii pintaan mutta kai tässä on yritettävä vaan selvitä päivä kerrallaan ja ajatella niin että parempi näin. Ehkä tästä seuraa pitkällä aikavälillä jotain hyvää, jotain mitä ei vielä osaa ajatellakaan. Ehkä sitä aikojen perästä huomaa että tämä oli oikea ratkaisu. Toivon niin, sillä vielä se ei siltä tunnu!
Katkeruus saa aikaan myös sen, että tekisi mieli "kostaa", jos ei nyt ihan seksisuhteella niin ehkä miehen olisi hyvä huomata että tuskin tässä itsekään yksin loppuiäkseni jään vaan ottajia kyllä on (hänhän on ollut aina äärettömän mustasukkainen). Missään tapauksessa en ole valmis mihinkään uuteen vielä piiiitkään aikaan, mutta pieni näpäytys voisi olla paikallaan.
Mieheni on käsitellyt tämän asian kanssani erittäin aikuismaisesti, myöntänyt tapahtuneen rehellisesti ja ottanut vastaan purkaukseni. Siitä olen tyytyväinen, ettei lähtenyt ovet paukkuen ja jättänyt vailla vastauksia.
Että jotain hyvääkin..
Olipa mieltä keventävää lukea muiden saman kokeneiden ajatuksia. Meillä myös mies petti/pettää työntekijänsä kanssa. Onneksi en ole itse samassa firmassa töissä. Keväällä yksien firman pippaloiden jälkeen sain ilmoituksen että hän on tämän toisen naisen kanssa. Toki meilläkin oli perhe-elämä ollut sekaisin jo ennen sitäkin. Miehellä ei riittänyt aikaa minulle ja lapsille. Työntekijöiden ja muiden kavereiden kanssa kyllä kierrettiin kapakoita, ja vietettiin kaiket illat ja yöt. Kevään,kesän ja syksyn mies asui tämän toisen luona. Sitten keskustelujen jälkeen palasi kotiin, VAIN LASTEN TAKIA. Kuten minulle usein ilmoitetaan. Itse en luota mieheen enää yhtään, yhdessä asuminenkin tuntuu välillä suorastaan helvetiltä. Itse olen ajatellut että kestän lasten takia vaikka mitä. Asumme pienellä paikkakunnalla jossa ei liiemmin kunnon vuokra-asuntojakaan ole, joten tästä syystä yritämme tulla toimeen saman katon alla. Odotan aikaa, kun lapset ovat isompia ja lähtevät opiskelemaan muualle..(Taitaa äiti lähteä lasten kanssa) Moni varmaan ajattelee että hölmöä odottaa moista aikaa, mutta niin vain olen "suunnitellut". Voihan olla että pinna katkeaa jo paljon ennen sitä, ja lähden lasten kanssa. Tai sitten mies lähtee... Nykyisin mies muistuttaa olleensa kotona kun kyselen tästä toisesta. Kuitenkin edelleen on vaatteita tämän toisen luona. Viha ja katkeruus tätä toista kohtaan on tosi iso. Vaikka kaksihan meidän liitossa oli/on.. Toisaalta tuntuu tyhmältä vihata tuota toista, mutta kai sille vihalle on niin helppo hakea syyllinen jostain muualta, kuin itsestä. Joskus tulee tunne että olis kiva tietää mitä nää sinkkukakkoset oikein ajattelee, vai ajatteleeko ollenkaan... Mielenkevennystä tämäkin kirjoittelu, taas helpotti pikkuisen. VOIMIA KAIKILLE ! JAKSAKAAMME ETEENPÄIN, KYLLÄ SE AURINKO JOSKUS PAISTAA RISUKASAANKIN, VAIKKA VÄLILLÄ TUNTUU VAIKEALTA USKOA SITÄ !!!
ajattelee vaan itseään. Ovat niin täynnä omaa erinomaisuuttaan, että katsovat tehneensä miehelle palveluksen, kun seurustelevat varatun miehen kanssa: "kun vaimo ei anna, ei ymmärrä" jne.
Onhan sitä kiva tuntea itsensä tarpeelliseksi. Ja tuntuu kivalta, kun aviomies rakastuu, vaikka vaimo odottaa kotona. Tunne, että on parempi kuin toinen nainen on tosi mahtava. Saa tuntea ylemmyyttä aviovaimoa kohtaan.
Yrittäkää päästä viha, kosto ym. negatiivisista asioista nopeasti eroon.
Tosiasia on kuitenkin, että nuo uudet suhteet eivät kestä, melko varmasti miehenne ovat vuoden parin kuluttua ovenne takana tai epätoivoisesti metsästelemässä. Tiedättekö, silloin ei enää tunne edes voitonriemua, korkeintaan lievää sääliä.
pääsee eroon? Avita hiukan..Muuten loistava neuvo. Kiitos.
Tietenkin saa tuntea negatiivisesti, mutta siihen on itse asetettava rajat. Tässä muutama ihmistyyppi:
a) niin läheisriippuvaisia, että maailma todella kaatuu ja silloin on ainoa keino hakeutua ammattiauttajalle
b)sellaisia, jotka toisaalta pitävät itsesäälissä kieriskelystä ja eivät etsikään oikeaa ulospääsyä
c) sellaisia, jotka tuntevat kaikki vihan, rakkauden skaalat, mutta osaavat suunnata senkin energia itselleen hyväksi, ulkoilevat, siivoavat, etsivät sosiaaliset suhteensa uudelleen...
Keinoja on monia, olla rehellinen itselleen ja eritellä ne tunteet, mennä eroryhmään, kirjoittaa kaiken paskan, mutta ei lähetä niitä, ymmärtää, että kaikkia vastauksia ei löydy ja se, että vaikka kuinka haluaisi satuttaa toista, se ei ehkä onnistu, ainakaan jos on toinen kuvioissa, osaavat suojella itseään syyllisyydentunnolta ja kääntävät asiat sinun syyksi.
Tässä jotain, toivottavasti antavat ajattelemisen aihetta ja ennen kaikkea auttavat edes vähän.
Minunkin mieheni tissuttelee tai siis ottaa joka viikonloppu kunnon kännit ja välillä viikollakin. Olen sanonut hänelle, että ero tulee, jos ei lopeta. Olis vaan hyvä, jos hommais itselleen sen toisen naisen, niin ei tarvisi enää katella. Mieheni mielestä hänen alkoholin käyttönsä ei ole riittävä syy eroon.
kuten teillä juomisen. Viikonloppuisin, viikolla, joka ilta...olin samassa fiiliksessä kuin sinä. Kestin, ymmärsin, raivosin, odotin, ymmärsin taas - mut sit vaan raivosin "häivy, mene H:tiin täältä, jätä meidät rauhaan...etc". Niin läks, entisen luo asumaan...periaatteessa jääköön sinne - toisen riesaksi. Minä haluan elää rauhassa. Kestämistä sinulle!
Itseäni ottaa päähän miksi en kokeillut kaikkia apuja - ääh, oli mikä oli mieheksi. Munkin pitäis vain unohtaa suosiolla silti..mut se niin sanottu "rakkaus" pitelee vähän..Pyristelen pois, ainakin yritän.
Sitä saa mitä hakee.Kun ukko isketään usein kapakasta.On olemassa jo pohjat elämän alkuaskeleilta eli ryyppy.Jano senkun vain lisääntyy kun aikaa kuluu.Kännipäissä katsellaan vieraisiinpöytiin ja jos yhteenkäypäisyyttä kehkeytyy siinä sitten suhe voipi kestää pitkäänkin.Onkuin kahden kahleissa ei viihdy isäntä oikein kummassakaan"TAI EI OLE AIKAA" kumpaankaan NAISEEN jano senkuin pahenee." ON TULT SYKERÖ "ELI"SOLMU" KUKA AVAA SYKERÖN"""""???? Ooteko koskaan miettinyt kuin yksinäiseksi tuo sexiseikkailia on viimein tullut. Onko tää sen pettämisen vertaista elämää"? Kysymys on ONKO KANNATTANUT " JUTTU"???? NO ooteko miettineet missä sykerössä nää 2 NAISTA ovat onks heillä elo onnenkukkuloilla kenties EI. KUMPIKAAN EI SAA TARPEEKS mitä.? Yhdes olo aikaa tään MIEHEN kanssa josko he edes sitä kaipaavat... Paskajuttu kaikkineen.NO kannataaks pettää toista OSA puolta........???????
On varmasti totta, että olet miehellesi nalkuttanut ja et ole ollut ihannevaimo, mutta ei ole tainnut miehesikään olla ihannemies. Sellaisia ihanneavioliittoja ei tosielämässä taida olla olemassakaan. En ainakaan tiedä yhtään parikymmentä vuotta kestänyttä suhdetta ilman ongelmia. Jotkut sortuvat pettämiseen, jotkut toiset taas eivät samassa tilanteessa hae apua oloonsa ulkopuolisesta suhteesta.
On varmaan hyvä miettiä omaa elämäänsä kriisitilanteessa ja myöntää myös omat virheensä. Tosiasia kuitenkin on, ettei petetty ole koskaan voinut vaikuttaa puolison pettämispäätökseen. Siihen olet täysin syytön, joten älä ripottele tuhkaa päällesi pettämisen takia.
Pettäjä on aina muutakin kuin pettäjä. Sinunkin miehesi on sinulle edelleen rakas ja elämäsi "vaikuttajayksilö". Siksi on niin vaikea tehdä päätöksiä tai tuomita häntä. Vaikka hänellä on jo uusi katsottuna, miehesi on elänyt kanssasi yhtä kauan kuin sinä hänen kanssaan. Niinpä sinä merkitset hänelle todennäköisesti yhtä paljon kuin miehesi sinulle. Veikkaan, että hän huomaa arvosi piankin ja viimeistään, kun arki tulee uuteen suhteeseen tai sinkkuelämä alkaa kyllästyttää. Voi olla, että sinun elämäsi on siinä vaiheessa jo ihan uusilla raiteilla.
Kyynelet valuen luen teidän ihanien ihmisten kommentteja ja neuvoja. Kiitos kaikille yhdessä ja erikseen. Muutenkin tämän homman ilmi tultua on ollut ihana huomata, kuinka ihmiset välittävät ja ovat valmiita auttamaan. Yksin en todellakaan jää tätä märehtimään, siitä olen varma. Onneksi ne ystävyyssuhteetkin kantaa, vaikka arjen pyörityksessä yhteydenpito ei ole niin tiivistä ollutkaan.
Hyviä neuvoja on tullut paljon, ja aion ottaa niistä opikseni. Uskon myös siihen että jotain parempaa on tulossa, ja suunta on ylöspäin.
Omia kirjoituksiakin lukiessa ajatus selventyy, mitä helvettiä minä tuon ukon perään enää itkisin. Sitä vaan helposti käpertyy siihen omaan maailmaansa eikä ymmärrä miten kaikki muuttuu ajan saatossa, pikku hiljaa.
Tuota läheisriippuvuuttakin jäin miettimään. Ehkä sitä on niin tottunut siihen että toinen on siinä lähellä, vaikka ajatuksissaan kaukana on jo pitemmän aikaa ollutkin... Se on vaan helppoa kun on se tuki ja turva ja ystävä vierellä. Niin läheisriippuvainen en kuitenkaan ole ettenkö tässä tilanteessa irti päästäisi ja vähän vauhtiakin potkaisisi :) Olen suht itsenäinen ihminen ollut aina, en epäile ettenkö pärjäisi.. Ammattiauttajalle olen kuitenkin ajan varannut, jo lastenkin tilanteeseen neuvoja saadakseni.
Mitä tulee itsesäälissä kieriskelyyn - sitäkin on tullut harrastettua usean viikon ajan. On tullut tutkiskeltua, missä meni vikaan ja mitä tein väärin, miksi mies teki mulle noin paskan tempun yms.. Mutta huomaan pääseväni siitäkin irti, pikku hiljaa. Välillä itsesääli ja katkeruus puskee pintaan mutta eilen jo kävelin kaupungilla ja tuli ensimmäinen spontaani hymy. Perkele mähän olen kohta ihan vapaa tekemään mitä haluan.
Yritän ottaa myös neuvosta vaarin ja kääntää tän voimavaraksi - tosin meillä on jo kaikki kaapit jynssätty joulunpyhien aikaan, kävelysauvat on viuhuneet melko vihaisesti kylän raitilla :)
Sanoin myös miehelleni että olen kiitollinen tästä avioliitosta kokonaisuudessaan (en toki tästä loppuhuipennuksesta..), ja siitä että hän on antanut minulle ihanat lapset ja meillä on ollut hyvä yhdessä, pitkään. Nyt on aika kääntää katse eteenpäin, kumpikin omaan suuntaansa.
hauska lukea tämä ketju uudelleen parin viikon jälkeen. Onhan se aika kääntää uusi lehti ja jatkaa omaa elämäänsä, mutta ei se niin helppoa ole kuin miltä voi viimeisen viestin jälkeen kuulostaa...
Asiat ei ole edenneet aiemmasta siinä mielessä, että mies ei ole löytänyt uutta asuntoa ja saman katon alla asustellaan edelleen. Tilanne on tasoittunut kuitenkin niin että enää ei jakseta riidellä, päinvastoin toisinaan on ihan "leppoisaa" yhdessä. Tiedän kyllä että hän on lähdössä enkä ole takaisin vonkaamassa, sen olen kertonut että häntä edelleen rakastan. Mutta hyviä keskusteluja on ehditty käydä, ja se on auttanut mua tosi paljon. Kun huomaa ettei toinen mua vihaa tai pidä sitä mennyttä avioliittoa ihan paskana niinkuin aiemmin kuvittelin.
Vaikeaa on silti, ihan pirun vaikeaa. Jotenkin tosi haikea, surullinen, pettynyt ja mustasukkainen fiilis. Mies on kanssa ihan maassa, kai sitä hävettää ja harmittaa tämä sotku, mutta ei se silti asioita korjaamaan halua alkaa. Niin paljon ei Tahtoa löydy. Kai se aika parantaa, näin täytyy uskoa.
Silti tekis illalla mieli käpertyä toisen kainaloon, mutta se on lähellä ja silti niin pirun kaukana.
Jaksamista, elät helvetillisiä aikoja.
Tiedän koska kieriskelen samassa tuskassa itsekin juuri tällä hetkellä. Omalta osaltani tuskaani lisää se, että meillä on keskellä avioeroprosessia myös keskelle tätä myllerrystä syntyvä vauva.
Meillä takana 10 vuoden onnellinen avioliitto, vaimon ja minun kahdenkeskinen kanssakäyminen laimentunut kovasti vaimon ollessa kotona pientä lasta hoitamassa ja vaimo haki lohtua eksästään, rakastui uudelleen, vertasi rakastumisen tunnetta meidän liittomme vanhaan rakkauteen ja teki johtopäätöksen että haluaa eron. :(
--
http://perheenisa.blogspot.com/