entisensä kanssa...just tänään muuttavat. Ja minä narskuttelen hampaitani! Vasta harkinta-aika kuukauden....kismittää.. Yritän pitää ohjakset käsissäni..Yritän. Olen kuukauden aikana käsitellyt useita tunteita aivan laidasta laitaan.
Nyt paha päivä. Kaikki reaaliksi muuttuu. Surua, itkua, vitutusta - murhetta. Kamala olo. Halusin uskoa yhteenpaluun, mut nyt - ei kannata? Hirveä olo. En kestä nähdä, edes kuukauden päästä, miten yhdessä kaupassa käyvät (kun kuitenkin törmätään). En kestä nähdä livenä miestäni kun hakee lapsiaan. Tulee pian sanottua..puren kyllä hammasta. Uuteen en halua olla missään yhteydessä - vaikka mies tätä toivookin.
Minulla siis liikaa tunteita jäljellä -miten ne saa pois? Pian? Heti? Pitääkö kaivaa ne tosi huonot muistot esille että "sydän kuolee"? Tulisi jo keskiyö jotta nukahtaisin joskus - enkä ajattelisi.
Nyt paha päivä. Kaikki reaaliksi muuttuu. Surua, itkua, vitutusta - murhetta. Kamala olo. Halusin uskoa yhteenpaluun, mut nyt - ei kannata? Hirveä olo. En kestä nähdä, edes kuukauden päästä, miten yhdessä kaupassa käyvät (kun kuitenkin törmätään). En kestä nähdä livenä miestäni kun hakee lapsiaan. Tulee pian sanottua..puren kyllä hammasta. Uuteen en halua olla missään yhteydessä - vaikka mies tätä toivookin.
Minulla siis liikaa tunteita jäljellä -miten ne saa pois? Pian? Heti? Pitääkö kaivaa ne tosi huonot muistot esille että "sydän kuolee"? Tulisi jo keskiyö jotta nukahtaisin joskus - enkä ajattelisi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
..mikään siis. Katselette viestin ja thats all. Olen jo kokemuksella oppinut kärvistelemään yksin. Enkä jaksa lähtä stooreilemaan ihan kaikkea; liian pian yhteen ,pettämistä, lapsi, pettämistä ja miehen alkoholismi ja työttömyys. Hauskaa iltaa jokaiselle ja unta.
Kenen lapsia mies hakee? Sinun ja hänen vaiko hänen ja sen entisen-nykyisen?
Hei
Luin itsekin eilen viestisi, ei vaan ollut voimia vastata, vaikka aivan hirveät fiilikset itselläkin ja todellakin paha päivä. Varmaan odotit palstan lukijoilta ja kävijöiltä kannustusta ja voimientoivotusta juuri siihen hetkeesi. Toivottavasti sait yösi nukuttua jotenkuten. Mulla meni yhden nukahtamis- ja kahden rauhoittavanlääkkeen turvin melkein 7 h unta, tosin nukahdin itkuun ja heräsin itkuun, että eihän ne mömmöt arkea lohduta. Kunhan edes vähän nukkuisin, niin josko olisin enemmän äiti lapsilleni, enkä vain epätoivoinen ja hylätty ex.
Uskon, että alkuperäinen kirjoittaja tarkoitti etukäteen sitä, että kun mies tulee hakemaan lapsiaan eli tapaa heitä ja varmaankin tapaavat siellä miehen uudessa kodissa?
Itsekin joudun tätä pohtimaan lähiaikoina vielä tarkemmin, tällä hetkellä se tuntuu ihan hirveältä ajatukselta. Perheneuvolassa asia otettiin puheeksi tällä viikolla kun siellä toistamiseen mieheni kanssa kävimme (juuri ennen eropapereiden käräjille harkintaan jättämistä). Asiantuntija sanoi, että lapsille saattaa tulla hyvinkin irrationaalisia mielikuvia isän uudesta kodista, riippuen tietenkin lasten iästäkin. Meillä on jo 3. ja 5.luokkalaiset, mutta silti saattavat kuvitella "sen uuden paikan" ihan oudoksi paikaksi, koska koko tämä tilanne on heille ihan outo. Siispä mieheni kysyy lapsilta, ja ainakin pojalta on jo kysynyt, että haluatko ja varmaan haluatkin jossain vaiheessa tulla katsomaan, missä isä asuu. Tämä kysymys oli esitetty toissapäivänä perheneuvolan jälkeen siis, sanaakaan poika ei siitä maininnut minulle. Syy tähän lienee ilmeinen, eli poikakin miettii, miten minä kestän asian ja onko hänellä siis "lupa" edes mennä sinne. Rauhallisella hetkellä eilen sitten sanoin kahden kesken pojalle, että varmaan mietit millainen isän uusi koti ja voit ihan hyvin joskus kun haluat, niin mennä sinne katsomaan sitä. Silloin poikani heti ihan "hyvillä mielin" sanoikin, että isi kysyi sitä eilen juuri kun oltiin uimassa. Eli koitan korostaa sinulle, että niin vaikeaa kun näistä aikuisten asioista on erotilanteessa sopiakin, niin yritä toimia omien lastesi parhaaksi. Lapset rakastavat edelleen molempia vanhempiaan, ja niin teillä kuin meilläkin, vanhemmat rakastavat lapsiaan, oli "perheenhylkäys" sitten minkä muotoinen tahansa. Eli kun lapset haluavat sinne mennä tutustumaan, sitten he menevät ja en aio saada mitään kummempaa kohtausta sillä hetkellä, itken ja raivoan vasta kun auto on lähtenyt pihasta. Tottakai pelkään jollain lailla menettäväni omat lapsenikin, onhan siellä 3 koiraa, voin kuvitella tyttäremme olevan innoissaan. Molemmille lapsille olisi vielä samaa sukupuolta olevat samanikäiset "kaveritkin" valmiina. Mietin, että josko koko porukka haluaakin muuttaa yhteen ja minut jätetään aivan yksin. Näin siinä tuskin tulee käymään, mutta mitä jos...
Nyt on kaksi iltaa mennyt lapsilla myös ihmeen hyvin, eli ihan pienet kaipausitkut, jotka helpottuneet kun kerron, että tehän tapaatte isin kanssa jo huomenna. Eilen olin itse niin hylätty, petetty ja jätetty katkera nainen, että äidinrooli oli hetkeksi hukassa. Esimerkiksi komensin lapseni äkäisesti pois ja itkin, huusin, että haluan olla rauhassa, kun istuin tässä koneella. Nukkumaanmennessä sitten pyysin heiltä anteeksi omaa käytöstä, järkyttävät itsesyytöksethän tuostakin saa, kun haluaisi huutaa miehelle ja paikalla on vain lapset, joille huutaa. Kerroin, että rakastan heitä yli kaiken ja ovat tärkeimmät ihmiset elämässäni, ja että olen nyt vain itse niin surullinen, että hermot tuntuvat olevan tiukilla. Tottakai itkuni tarttui myös lapsiin, mutta en voi kaikkea niellä sisälläni ja olla näyttämättäkään.
Kieltämättä myös nyt rupeaa nostamaan se ärsytyksen poikanen päätään, että kun esimerkiksi lasten isä soittaa heille hyvän yön toivotukset ja lapset juttelevatkin takaisin ihan iloisesti, niin vähän ottaa päähän, että miksi eivät huuda ja itke isälleen (sitähän minä haluaisin tehdä, en vain saa tuollaista puhelua illalla). Eli varmaan jossain sydämeni kopukassa toivoisin lasten näyttävän epätoivonsa, jotta mies tuntisi hieman edes huonoa omaatuntoa. Itsekästä, niin itsekästä minun puoleltani. Eihän se miehen rakastumisen tunnetta uuteen veisi pois. Nämä ovat siis hetkittäisiä tuntemuksia ja onneksi jollain lailla tunnistan ne ärsyyntymisen tunteet; kuitenkin oma rakkaus lapsiin saa minut pääpiirteissään toimimaan niin, että tämä vääjäämätön ero on lapsille mahdollisimman kivuton, jos se nyt sellainen voi edes olla. Eli enpä aio lapsia itkettää ennen tekstiviestiä miehelle, että soitahan nyt se hyvänyönpuhelu sitten, koska on nukkumaanmenoaika ;)
Uudenvuodenaatto pelottaa, ekaa kertaa vietetään sitäkin juhlaa erilailla. Mies viettää täällä 3-4 tuntia alkuillasta lasten kanssa, sitten lähtee illaksi ja yöksi uuteen perheeseensä, jonne tulee vieraitakin, kivat bileet siis tiedossa. Katkerana aion sanoa hänelle kahden kesken, että jokaikinen halaus, jonka annat uudelle rakkaallesi tänäiltana, kuuluisi sinun lapsillesi ja jokaikinen raketti, jonka lähetät, sinun pitäisi lähettää omien lastesi edessä, eikä niiden vieraiden lasten kanssa. Typerää ja lapsellista sanoa hänelle noin, eihän se meidän välejä muuta, päinvastoin pahentaa. Mutta kun omasta mielestä tuntuu niin pahalle, julmalle ja tylylle, pakko se on purkaa kiukkuaan hänelle, silloin kun lapset eivät ole paikanpäällä kuulemassa. Ajattelen, että koska tämä tilanne tuli ilmi ja yllätyksenä meille kolmelle vasta 2 viikkoa sitten, niin olisi mies nyt voinut ne perhanan raketit edes ampua klo 00 ja häipyä vasta sitten.
No nyt perheneuvolan ohjeen mukaan toimimme siis aattonakin, on hyvä kun on saatu tukea ja neuvoja sieltä heti näin kriisin puhjettua. Eli minä yritän järjestää juuri sellaisen juhlan, johon voimani riittävät ja ehdotin lapsille siis, että vuokrataan elokuva tai pari, ostetaan pöytä täyteen herkkuja ja katsellaan raketteja vuoden vaihtuessa joko ikkunasta tai mennään pihallekin, jos ei alle vuoden vanha koiramme kovasti pelkää rakettienpaukkumista. Lapsille tämä tuntui sopivan, ehkä vaikeinta onkin siis taas minulla ja eihän se ole ihme, mieshän nimenomaan minut halusi jättää, ei niinkään lapsiaan. Toisaalta lapsethan sanovat tässä vaiheessa molemmille kaikkeen ehdotukseen, että joo, sopii. Varmaan pelkäävät meidän vanhempien jättävän heidät, jos sanookin, että ei käy eikä sovi! Täytynee aina vain keskustella lasten kanssa siitä, että ihan kaikkien tunteiden kokeminen ja näyttäminen on sallittua ja ihan hyväkin asia, kaiken ei tarvitse sopia, mitä aikuiset ehdotttavat. Mutta että nämä ovat siis kuitenkin aikuisten asioita, jotka aikuiset selvittävät ja päättävät, siihenhän he eivät ole aiemmalla käytöksellään vaikuttaneet, että ero tuli, eivätkä voi kiltteydellään myös meitä saada takaisin yhteen. Mutta toivon, että pystyisivät tuomaan tunteitaan esiin joka tapauksessa, tiedän, että heillä niitä on ja paljonkin.
Tälläinen vuodatus tällä kertaa, ei tässä voi kuin itselle eikä muille samassa tilanteessa oleville hokea, että hetki kerrallaan, ja uskotaan jo saman läpikäyneitä, että tästä voi selvitä ja jopa entistä vahvempana.
"katsellaan raketteja vuoden vaihtuessa joko ikkunasta tai mennään pihallekin, jos ei alle vuoden vanha koiramme kovasti pelkää rakettienpaukkumista."
Eilen näytettiin tv-uutisissa juttua Hui kauhistus-videosta. Videon avulla koiran voi totuttaa rakettien paukuntaan.
Kunpa tuollaisia videoita olisi meille hylätyille vaimoillekin. Miten tottua siihen, että mies viihtyy uuden armaan kanssa.
Ajattelin mennä katsomaan Oopperan ilotulitusta.
Suojalaseja en ole hommannut, mutta olen kuitenkin varovainen.
Miehesi teki ikävän tempun. Muutti eronneen naisen hoteisiin. Aluksi kaikki on ihanaa ja mukavaa, mutta kyllä arki koittaa siihenkin huusholliin. Neljän murkun kanssa muutaman vuoden päästä mies saattaa kuulla muutaman valikoidun totuuden. Hyssyttele sinä sitten ja tasoittele laineita.
Olet vielä kovasti ammattiauttajien varassa ja elät rauhoittavien lääkkeiden turvin.
Pura raivoa ja vihaa kirjoittamalla, ulkoilulla.
Kyseenalaista ammattiauttajien neuvot. Älä niele kaikkea purematta. Neuvojia on moneen lähtöön.
Minäkin hain aikoinaan apua sieltä ja täältä ja sain monenkirjavia ohjeita. Lääkkeitä en ole koskaan tarvinnut. Pippurisen luonteeni avulla jouduin törmäyskurssille virkavalan kanssa.
Kaikki on nyt takanapäin. En enää ikimaailmassa lähde tappelemaan yhdenkään kaksilahkeisen takia.
Nautin suunnattomasti vapaudesta ja yksinäisyydestä.
Katselin eilen tyttäreni kanssa Everwoodia. Äärettömän junttia elämää. En ikinä haluaisi olla tuollainen keski-ikäinen nainen, joka elää täysin suojattua ja naiivia elämää. Naisen elämässä suurin mullistus on tyttären lähteminen yliopistoon opiskelemaan. Muutoksen järkytystä sitten yritettiin pehmentää uudella vauvalla.
Olen menta kertaa syyttänyt mediaa ihmisten sekoilusta. Tyhmät tv-sarjat ruokkivat ihmisiä lapsellisiin elämänratkaisuihin. Muodit tulevat ja menevät.
Toivotan sinulle oikein mukavaa vuoden vaihdetta.
Et menetä koiria, lastesi rakkautta et yhtään mitään. Vahvistut erossa ja löydät uuden identiteetin.
Naureskelen nykyään MTV3:n uutisten loppukevennyksille. Siellä kukkii ihanan sarkastinen huumori.
Kukkia ei tarvisekaan hoitaa rakkaudella ja hellyydellä. Ne voivat parhaiten, kun niille on vihainen ja ilkeä. Nyt minäkin keksin, miten saan kiinanruusuni kukkimaan. Haistatan kukilla joka päivä pitkät paskat. Ei tarvitse Substralia.
Lannoitus tulee minun ilkeilystä.
Suomalainen nainen pärjää elämässä parhaiten sisulla ja suorilla sanoilla. Ei siihen enää ammattiauttajia ja pillereitä tarvita. Luomuhoitoa eikä mitään muuta. Piste.
Ulkoilu onkin ollut todella toimiva ja terve raivon, itkun ja epätoivon purkuväline. Koiraparka kovilla kun minä vain tarvon lumituiskussa eteenpäin... No, oikeastihan se otuskin ulkoulusta nauttii. Ajattelin pyytää jotain ammatillista keskusteluapua ensi viikolla lääkäriltä, katsotaan nyt mitä tarjolla. Mutta ennemmin sitä kuin masennuslääkkeitä joka tapauksessa. Uni on elinehto arjenkin jaksamiselle ja työhön paluulle, ja toistaiseksi en vaan nuku ilman lääkkeitä, joten siitä täytynee jutella myös.
Itse en ainakaan vielä ajattele mediaa ja jenkkisarjoja typerinä, tai siis silkkaa hömppäähän sieltä tarjotaan ja sikäli ei mitään järkeä kasvattavaa. Haluaisin silti joskus vielä tuntea rakkauden, rakkauden joka olisi molemminpuolista. Eroa tekevän miehen kanssa se tuskin enää on koskaan mahdollista, vaikka häm uusioperheen arjessa kokisi ahaa-elämyksen ja pyrkisi takaisin. Ja uuden ihmisen kanssa...Eipä osaa vielä edes ajatella ja kyllä on niin vahvana tunne, että keneenkään ei voikaan loppupeleissä ikinä luottaa. Oma mieheni oli luottamuksen, tunnollisuuden ja kiltteyden perikuva ennen tätä. Ja mikä rakkaus se sitten muka olisi kenen tahansa kanssa, jos ei voisi luottaa. Yksinäisyydestä en vaan osaa varmaan koskaan nauttia, ehkä olen itse sitten jotenkin hajanainen tapaus, läheisriippuvainen tai mitälie.
Olen silti nainen; kaipaan nyt jo epätoivoisesti läheisyyttä ja kosketusta, joka meidän suhteessa vallitsi seksin lisäksi ihan loppuun asti. Anoppini epäilee ja pelkää minun aloittavan ns. koston kierteen eli nopean suhteen/yhden yön jutut hyvinkin pian. Itse en ajattelisi seksiä jonkun tuntemattoman kanssa kostona, tokkopa sitä lasten isälle mainostaisin edes, eikä hän nyt juuri piittaisi vaikka menisin ja tekisin mitä. Se olisi pikemminkin vain kokemus, josta olen osannut kieltäytyä kaikki nämä vuodet uskollisena puolisona ja siksi, etten ole missään nimessä halunnut menettää perhettämme ja tuhota liittoamme. Kiusauksia on ollut ja mieli on tehnyt joskus ihan sairaastikin, seksuaalinen minäkuvani ja ajatukseni seksistä ovat kummasti kehittyneet viimeisten 10 vuoden aikana. Nytpä sitten voisi periaatteessa olla mahdollisuus elää se villi nuoruus, jota ei tahtonut kokeilla vaan rakastaa ja tahdoin vain mieheni. Se, että edes ajattelen seksiä nyt jo, joku varmaan kommentoi että etpä sitten oikeasti tainnut rakastaakaan miestäsi? Käytännössä kun kuvittelen itseni siinä tilanteessa, voipi olla, että tulisi totaaliromahdus, enkä pystyisi mihinkään. Varmaan kuvittelisin siihen mieheni ja kun koko homma menisi ja tuntuisi ihan erilaiselta, tuntisin oloni vielä kurjemmaksi.
Noh, selvennykseksi todettakoon, että en suinkaan ole nyt heti siis baariin tunkemassa ja vierasta vonkaamassa. Enpä osaa edes ajatella milloin "uskallan" nauttia ekan lasin viiniä tai pullon siideriä, koska tunteethan (ja ne ovat kurjat) se vain nostaisi pintaan.
menetä, ellet ala olla lapsillesi todella ilkeä ja hankala. lapset kestävät omilta vanhemmiltaan hämmästyttävän paljon kaikenlaista, ja silti rakastavat heitä.
Äiti on ja tulee aina olemaan lapsille hyvin tärkeä, mutta totta kai he kaipaavat isäänsäkin.
Lapset ymmärtävät tämän tilanteen, että isä muuttaa toiseen perheeseen, mutta on edelleen heidän isänsä.
Turha sinun on kärvistellä. Tietysti tämä tilöanne on nyt niin uusi ja outo sinulle, kärsit kaikki maailman tuskat ja pelot. Mutta älä ikinä epäile lastesi rakkautta!
Ymmärrän tunteesi.
Omat samantyylisiä.
Toisella osapuolella mukavaa uuden kanssa,
itseä masentaa tämä yksinäisyys.
Koetetaan jaksella!!!!!!