Mikä siinä on, että heti kun naisihminen alkaa olla aikuisuuden kynnyksellä, aloitetaan tuttavien ja sukulaisten toimesta hillitön "lisääntymisutelu"? Ja auta armias siinä vaiheessa kun itselleen on löytänyt elämänkumppanin, ehkäpä mennyt jo naimisiinkin. Joka päivä saa olla vastailemassa tunkeileviin kysymyksiin elämänsä intiimeistä asioista (lapsista uteluhan on itse asiassa toisen sukupuoliasioista urkkimista).
Olen aina ollut sitä mieltä, etten halua lapsia. Lapset, etenkin ne pienet, räkänokkaiset, ovat aina olleet mielestäni vastenmielisiä. En voisi kuvitellakaan pyhittäväni elämääni kakkaisten pyllyjen ja räkäisten nenien pyyhkimiseen, kun nyt saan elää mukavaa elämää kauniissa kodissani ilman että tahmeat kourat koskevat joka paikkaan. Jos haluan lähteä jonnekin niin senkun menen. Ei tarvitse etsiä lapsenvahtia eikä pulittaa hänelle kiskurihintoja siitä että hän katsoo kotonamme televisiota pari tuntia. Osaan puhua muustakin kuin omista pikkumussukoistani: jotkut äidit eivät osaa mistään muusta puhuakaan kuin lapsistaan ja heidän seuralaistensa katseet lasittuvat ikävystymisestä.
Inhottaa, kun lähden miesystäväni kanssa ravintolaan viettämään romanttista iltaa hyvän illallisen parissa ja viereisessä pöydässä roikkuu tuolillaan kuolaava tenava, joka tuijottaa herkeämättä pöytääni kahden siivottoman räkäkynttilän valuessa sieraimista. Parhaassa tapauksessa vanhemmat sallivat vesselin tulla terrorisoimaan illallistamme aivan pöytämme viereen, tahmaiset räpylät pöytämme pöytäliinaa rusentaen. Oma lukunsa sitten ovat tietenkin nämä kirkuvat oliot, jotka saavat rauhallisen, elegantin päivällisravintolan kuullostamaan sikojenlahtausvajalta. Eikö ravintolat voisi asettaa jotain rajaa sille, kuinka paljon toisten asiakkaisen on kuunneltava välinpitämättömien vanhempien rakkaudenhedelmän tauotonta puolituntista d-mollissa? Suosikkipaikkani koko maailmassa on Pariisin Ritz, joka toivottaa lapset "tervetulleiksi sitten kun he ovat kasvaneet aikuiseksi".
On uskomatonta, millaisella sinnikkyydellä ihmiset jaksavat jankuttaa asiasta kun se tulee puheeksi. Kun vastaan uteluun että "ei, en ole ajatellut hankkia lapsia", asia ei koskaan jää siihen. Tulee heti lisäkysymys "no miksi et?" ja kun sanon syyksi totuuden, eli että lapset kuvottavat minua, heti katsotaan kieroon. Mitäs kysyivät! Ja sitten alkaa valistaminen, joka poikkeuksetta päättyy lauseeseen "jahka olet vähän vanhempi, niin kyllä se mieli muuttuu". Olen ollut tätä mieltä jo 15 vuotta enkä jaksa uskoa, että biologinen kelloni enää viitsii vaivaantua riehumaan. Miksi siis ihmisen ei anneta olla rauhassa, miksi ei kunnioiteta ihmisen omaa päätöstä olla hankkimatta lapsia vaan ollaan tuputtamassa käännytystä ja valistusta joka halvatun välissä?? Antakaa minun olla lapseton rauhassa, älkääkä olko tyrkyttämässä neuvojanne siitä, miten IIIIHANIA lapset ovat! Suoltakaa minunkin puolestani maailmaan niitä kakaroitanne jos tahdotte, mutta kunnioittakaa toisten päätöstä olla niin tekemättä!
p.s. kuule rakas anoppi: jos mielestäsi lapset ovat niin hirveän ihania, miksi et aikoinasi tehnyt kuin yhden?
Olen aina ollut sitä mieltä, etten halua lapsia. Lapset, etenkin ne pienet, räkänokkaiset, ovat aina olleet mielestäni vastenmielisiä. En voisi kuvitellakaan pyhittäväni elämääni kakkaisten pyllyjen ja räkäisten nenien pyyhkimiseen, kun nyt saan elää mukavaa elämää kauniissa kodissani ilman että tahmeat kourat koskevat joka paikkaan. Jos haluan lähteä jonnekin niin senkun menen. Ei tarvitse etsiä lapsenvahtia eikä pulittaa hänelle kiskurihintoja siitä että hän katsoo kotonamme televisiota pari tuntia. Osaan puhua muustakin kuin omista pikkumussukoistani: jotkut äidit eivät osaa mistään muusta puhuakaan kuin lapsistaan ja heidän seuralaistensa katseet lasittuvat ikävystymisestä.
Inhottaa, kun lähden miesystäväni kanssa ravintolaan viettämään romanttista iltaa hyvän illallisen parissa ja viereisessä pöydässä roikkuu tuolillaan kuolaava tenava, joka tuijottaa herkeämättä pöytääni kahden siivottoman räkäkynttilän valuessa sieraimista. Parhaassa tapauksessa vanhemmat sallivat vesselin tulla terrorisoimaan illallistamme aivan pöytämme viereen, tahmaiset räpylät pöytämme pöytäliinaa rusentaen. Oma lukunsa sitten ovat tietenkin nämä kirkuvat oliot, jotka saavat rauhallisen, elegantin päivällisravintolan kuullostamaan sikojenlahtausvajalta. Eikö ravintolat voisi asettaa jotain rajaa sille, kuinka paljon toisten asiakkaisen on kuunneltava välinpitämättömien vanhempien rakkaudenhedelmän tauotonta puolituntista d-mollissa? Suosikkipaikkani koko maailmassa on Pariisin Ritz, joka toivottaa lapset "tervetulleiksi sitten kun he ovat kasvaneet aikuiseksi".
On uskomatonta, millaisella sinnikkyydellä ihmiset jaksavat jankuttaa asiasta kun se tulee puheeksi. Kun vastaan uteluun että "ei, en ole ajatellut hankkia lapsia", asia ei koskaan jää siihen. Tulee heti lisäkysymys "no miksi et?" ja kun sanon syyksi totuuden, eli että lapset kuvottavat minua, heti katsotaan kieroon. Mitäs kysyivät! Ja sitten alkaa valistaminen, joka poikkeuksetta päättyy lauseeseen "jahka olet vähän vanhempi, niin kyllä se mieli muuttuu". Olen ollut tätä mieltä jo 15 vuotta enkä jaksa uskoa, että biologinen kelloni enää viitsii vaivaantua riehumaan. Miksi siis ihmisen ei anneta olla rauhassa, miksi ei kunnioiteta ihmisen omaa päätöstä olla hankkimatta lapsia vaan ollaan tuputtamassa käännytystä ja valistusta joka halvatun välissä?? Antakaa minun olla lapseton rauhassa, älkääkä olko tyrkyttämässä neuvojanne siitä, miten IIIIHANIA lapset ovat! Suoltakaa minunkin puolestani maailmaan niitä kakaroitanne jos tahdotte, mutta kunnioittakaa toisten päätöstä olla niin tekemättä!
p.s. kuule rakas anoppi: jos mielestäsi lapset ovat niin hirveän ihania, miksi et aikoinasi tehnyt kuin yhden?
Vastaukset 112
Vanhimmat
Olen kanssasi aivan samaa mieltä. Miksi pilata hyvä parisuhde hankkimalla lapsia? Ilman heitä elämä on enemmän kuin täydellistä. Au pair-vuoteni jälkeen en voisi kuvitellakaan hankkivani lapsia. Olen huomannut, että monessa tapauksessa se todellakin tarkoittaa seksisuhteen lopahtamista, äidin totaalista väsähtämistä jne.
Haluan mieluummin suunnata kaiken energiani mieheeni!!
Ihan totta. Jokaisella parilla kuuluu olla vapaus valita hankkiiko jälkikasvua vai ei. Onhan meitä täällä jo monta miljardia, ei kaikkien tarvitse olla tiineinä.
Kettu mua hukattaa nää penteleen kansankiihottajat. Hiivatti soikoon! Mutta muistakaa te, jotka hermostuitte todennäköisesti miehen kirjoittamasta tekstistä, että lapsia ei tehdä niitä saadaan.. Anopille lärveisiä ihan vit..rutosti!
Kyllä toi oli ihan selkeesti nainen. Sori. Oon sen verran monta samanlaista mielipidettä samanlaisin sanakääntein kuullu. Valistakaa jos oon väärässä.
Ja oon sitä mieltä että ne pienet migreeninaiheuttajat, joita siis saadaan:), voisi oikeaoppisesti vaientaa olemaan hiljaa kun aikuiset keskustelee. Mielestäni kasvattaminen on osaltaan sitä että vanhemmat suuntaa huomiotaan sen verran parkutykkiinsä, että melu vaimenee ja linnunlaulu kuuluu. Itse en inhoa lapsia ja tavallaan onhan se ahdistava kokemus sinänsä olla pieni isossa maailmassa jossa kukaan ei huomaa eikä hymyile ja kaikilla on niin kamala kiire (siistiin kotiin telkkarin ääreen?)
Täytynee kai mennä käymään siellä Ritzissä?
...samaa mieltä olen kuitenkin!
Siis eikö teidän pieniin pääkoppiinne millään mahdu, että kaikki eivät todellakaan pidä näistä räkänokkaisista, falsettikovaäänisistä kakkakoneista, jotka terrorisoivat muiden ihmisten ravintolailtaa, elokuvissa käyntiä, kauppareissua, bussi- ja junamatkoja ja ylipäätään kaikkea mahdollista toimintaa.
Joskus tällaiseen minikokoiseen terroristiin törmätessäni tekisi ihan mieleni...
Ilmoittaa yhdysvaltojen FBI:lle, että bin laden on päässyt jotenkin ihmeenlailla lisääntymään?
Varmat tuntomerkit: Hän on syntynyt rätti päässä ja äidin napanuoralla lääkäreitä ruoskien!
Tällä hetkellä hän uhkailee minua tahmealla chupachups tikkarilla jonka epäilen olevan jonkinlainen kemiallinen ase kun hänen tassunsa minuun niin tarttuvat. Viimeistään sen huomasin kotona kun tahrat ei lähtenyt omolla eikä bio luvililla. Hän liikkui sinisellä hyökkäysvaunulla jossa oli ransun kuvia, varmaankin joku afganistanilainen tappokoira.
=)
Kuunnelkaas nyt tuota meidän Hannaa. On se niin mainio tytär että! Juu meidän Hanna ei ole koskaan ollut räkänokkainen eikä kovaääninen. Isän kanssa aina kuljetettiin sitä jokapuolelle ja ihmiset kehuivat kuinka fiksu tyttö meillä on. Koskaan ei ole tarvinnut hävetä.
*Mitähän se käykään elokuvateatterissa katsomassa, kun siellä on pieniä lapsia?? Ei kai se nyt sentään piirrettyä enää..*
*Ei kait se nyt vaan tunge kaupassa ostoksia perheellisten kärryihin, kun sitä häiritsee pikku kullanmurut marketissa. On se kyllä aina ollut vähän laiskan puoleinen.. Mutta ei meidän Hanna nyt sentään..*
*Mahtaako sen ravintolaillat poikakaverinsa kanssa olla mahdollisesti sittenkin McDonald's illallisia. Ja minä kun luulin, että se poika olisi ollut vähän paremmasta perheestä.*
*Eikä se junassakaan ole ollut kuin lapsena viimeksi ja bussiakaan se ei tarvitse, kun sillä on isän vanha Hiace. Minä kyllä nyt vähän tuumin noita sen kommentteja*
*Äh olkoot, sillä on varmasti kuukautiset..*
Totta kai olen ollut fiksu, enkä koskaan räkänokkainen tai kovaääninen. Eihän ne omat lapset koskaan sellaisia ole...
*Ei hanna piirrettyjä tai lastenelokuvia käy teatterissa katselemassa - vaikka niistä yleensä pitääkin. Ovat hauskoja ja päättyvät vieläpä onnellisesti... Ei, lastenelokuvissa ollaan lasten ehdoilla, heillehän ne on tehty. Hannan oma moka, jos lastenelokuvaa menee katsomaan ja häiriintyy lapsista - tyhmyydestä sakotetaan, niin sanoakseni. Ei, kyse oli esimerkiksi elokuva 'Paistetut vihreät tomaatit', jonne joku erinomaisen fiksu ja moderni äiti oli tuonut rakkaan, myös fiksun ja filmaattisen muksunsa, joka sitten kymmenen minuutin välein päätti kyllästyä elokuvaan ja alkoi huutamaan. Äiti ei vienyt lastaan ulos, hyssytteli vain kakaraa kovaäänisesti, että sai äänensä kovaäänisen huudon yli... Elokuvan jälkeen ei Hanna muistanut siitä paljon mitään, kun korvissaan kaikui vain tämän rakkaan samettiposken huudot. Olisi Hannan varmaan pitänyt mennä vaatimaan äidiltä rahat uuteen lippuun, mutta oli liian kiukuissaan, että olisin uskaltanut mennä kasvokkain tämän rakkauden hedelmän synnyttäjän kanssa...*
*Ei Hanna ostoksiaan perheellisten kärryihin tunge, mutta juuri juoksemaan oppineet hellanteltut tunkevat pieniä ostoskärrejään Hannan jalkoihin kulman takaan erikoiskokeen maaliin kurvatessaan. Hanna voi näyttää muutamat mustelmat jaloistaan ja lähettää yhden lääkäri- ja sairaalalaskunkin, kun akillesjänne vaurioitui hellanteltun törmättyä kärryillään Hannaan. Äidin vastaus Hannalle oli: "Katsoisit eteesi!". Mutta Hannalle kun ei ole mutatoitunut silmiä selkään, mistä suunnasta hellantelttu Hannaan törmäsi. Muutamat korvatulpatkin Hanna tarvitsisi, kun isän tai äidin kauppalista on ristiriidassa sen pienen silkkitukan kanssa...*
*Uih, Mäkkäriin ei Hanna ole edes uskaltautunut vuosiin, kakaraperheet kun ovat ne niin tyystin valloittaneet... Illallisilla käymme Copacabanassa, Amarillossa, Santa Fe:ssä, 10th Floorissa, Auringossa... Näissä kuitenkin saa olla kutakuinkin rauhassa. Mutta ei aina. Tökkäsipä kerran yksi pieni muruliini viereisestä loosista jälkiruoka jäätelönsä Hannan hiuksiin... Eipä ollut Hannasta kovinkaan mieltäylentävää, miehensä kanssa kun yhteistä vuosipäivää olivat viettämässä...*
*Onneksi Hannan ei tarvitse tosiaankaan nykyisin kovin useasti julkisilla kulkea ja kiittämättömiä äitejä auttaa rattaiden nostamisessa kyytiin. Hanna ajelee ihka omalla, tuliterällä ranskalaisella urheiluautolla.*
*Enpä moiseen viimeiseen kommenttiin viitsi edes vastata... Tuhahdan vain säälivästi.
Joskohan voisi äitikin jossain vaiheessa ymmärtää, että lapset todellakin ovat mitä kammottavin riesa toisille ihmisille. En ole kritisoinut lapsia haluavia tai niitä hankkineita ihmisiä, ainoastaan sitä, että minulla ei ole oikeutta olla pitämättä tai kestämättä lapsia. En yksinkertaisesti voi sietää kiljuvia kakaroita, jotka tappelevat, huutavat, potkivat, lyövät, repivät ja käyttäytyvät kuin siat pellossa. Lapset ovat lapsia, eikä lapsella ole samanlaista ymmärrystä teoistaan ja käytöstavoista kuin aikuisella, ymmärrän kyllä, mutta kyllä lapsellekin on mahdollista opettaa käytöstapoja ja muiden huomioimista hyvin nuoresta alkaen - eivät he niitä itsestään opi. Lapset saavat näkyä ja kuulua, mutta he eivät saa vallata koko elinympäristöä. Meitä on täällä muitakin kuin sinun ihanaiset punaposkesi. Vaikka kuinka sinun maailmasi ja elämäsi pyörisi näiden napataattien ympärillä, ota silmä käteesi ja katso: muilla ihmisillä on omat elämänsä, sinä ja kakarasi ette ole maailman napa.
nimimerkki "äiti" on sitten kyllä ihan vissisti mies. Naiset eivät harrasta tuollaisia mauttomia "sillä on kuukautiset" -typeryyksiä, mutta olen huomannut sen olevan miesten mielestä kauhean hauskaa.
Itse en ole koskaan halunnut lasta (olen 33-v) ja mieheni päätyi samaan näkemykseen. Hän hankki sterilisaation. - Naisella st. voisi aiheuttaa koventuneita kuukautiskipuja, ja niitä minulla on ollut ihan tarpeeksi muutenkin. On sekin jännää kyllä miten joutuu kärsimään lähes 40 v turhaan niistäkin kivuista, jos elää saa.
Aika paljon lasten sietämättömyys voi kyllä johtua heidän typeristä vanhemmistaan, jotka eivät tajua mitään kasvattamisesta. Minulle tulee usein vaistomainen ajatus että onko tuo lapsi vammainen, kun se mölyää kuin aivoton, ja riehuu mieltä vailla. Sitten selviää ettei siinä muuta vammaa ole kuin kasvatusvamma. Joskus tapaan kivoja lapsukaisia, jotka juttelevat niitä näitä, mutta ei minulle vaan tule mitään fiilistä että kunpa tuo olisi minun.
Maailmassa on niin monta asiaa josta voi nauttia ilman että sitä tarvitsee omistaa! Tietysti jos joskus äkkirikastuisin, voisin adoptoida kehitysmaasta lapsen jakaakseni osalleni sattuneesta maallisesta hyvästä, mutta niin tuskin koskaan tulee käymään enkä sitä erityisesti odota.
Tämä pallo on todellakin jo niin täynnä väkeä että osa meinaa tippua jo laidan yli...
Tosiaankin ihmetyttää että lapsia pitäisi tehdä MUIDEN ihmisten vaatimuksesta. Kun olin noin 20-v äitini piloillaan(?) pyyteli minua tekemään lasta, vaikkei ollut miestäkään. Kun lähestyin 30 vuotta alkoi puhe harveta. Lopulta äitini oli sitä mieltä että ei niitä tarvita. Mieheni äitikään ei välitä lapsista. Mutta mieheni työpaikan naiset kyllä! Nämä vaanivat kuin petohaukka mieheni edesottamuksia ja nostelevat nokkaansa kiukkuisena kun ei niitä kakaroita ala ilmaantua.
MITÄHÄN PIRUN PEIJOONIA SE HEILLE KUULUU?!
Kumppaninikin on kirjoitellut lapsentekoasiasta tänne. Miksenpä voisi tähän laittaakin hänen juttunsa linkin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000005&conference=708&posting=3500000000028539
Ihan hyvä päätös sinulta olla hankkimatta lapsia. Lapsiparka, joka sinun lapseksesi joutuisi.
muitakin saman henkisiä naisihmisiä!!:)
Joka asia kuulosti NIIN tutulta että...:)
Kaikista pahinta sitten vielä on että ne jotka ovat niitä kersoja maailmaan jynkäisseet,eivät sitten kuitenkaan enää vaivaudu kasvattamaan/vahtimaan näitä!!!:( Monesti esim.Mäkissä asioidessani saan huomata,että henkilökunta saa paimentaa muitten kiljuvia kakaroita pallomeressä kun vanhemmat vaan istuu tekemättä mitään asian eteen...:( Ja kun ulkopuolinen puuttuu asiaan,niin sitten vanhemmilta saa vihaisen katseen palkaksi...
Adoptiossa on tarkka syyni kuka/ketkä kelpuutetaan vanhemmiksi,miksi ei sama päde myös biologisiinkin "vanhempiin"...???;j
onneksi on vapaus valita haluaako hankkia lapsia vai ei. itse en tieda haluanko lapsia vai en. olen ollut au pairina 2 kertaa, ja kerran lastenhoitajana (niilla on eroa :)). eras naista kerroista hoidin 3 tyttoa englannissa. nuorin niista oli noin 5 kk sinne mennessani. en todellakaan, valehtelematta ole ikaissani tavannut niin ihanaa vauvaa. han itki todella harvoin. suurimmaksi osaksi han hymyili ja nauroi, ja oli muutenkin todella kaunis vauva. kiinnyin haneen toden teolla, ja tuli kova ikava kun sitten piti palata takaisin suomeen. se oli ensimmainen ja ainoa kerta kun toivoin, etta joku lapsi olisi minun. eli on niita ihaniakin lapsia olemassa.
mutta on kyllakin niita "kersoja", joita ei viitsisi katsella. uskon, etta se miten lapsi kayttaytyy, ja se, etta onko lapsella "rakanokkaa", riippuu aivan vanhemmista. jos vanhemmat kasvattavat lapsensa oikein, eivat lapset silloin ole "riehuvia sikalaumoja". myos lapsen kayttaytyminen riippuu lapsen luonteesta. jotkut lapset vain ovat vilkkaampia kuin toiset. samahan se patee aikuisiinkin. ja tietenkin pitaa muistaa, etta lapset ovat lapsia eika voi olettaa etta he kayttaytyvat ja toimivat kuten aikuiset.
Vaikka meitä ei lapsia haluavia naisia näyttää olevan paljon, ei sitä silti kannata ryhtyä miksikään lapsi vihaajaksi. Päätös sekin on, että hankkii niitä "räkänokkia". Jokainen tehköön niinku haluaa.
Kunhan siitä ei ole haittaa muille. Pitäähän tupakoitsijoidenkin (ravintolassa) tupakoida eri paikassa, miksei sitten lapsettomat ja lapselliset istuisi eri paikoissa?
Voiko mielestäsi lapsia ja tupakointia todella verrata keskenään?
Vertauksessa yritin vaan sanoa, että tupakansavusta on haittaa tupakoimattomille kuten lapsista sellaisille ihmisille jotka eivät lapsista pidä. Esim. Istut rauhallisessa ravintolassa syömässä kunnes viereiseen pöytään tulee perhe jossa on pieniä lapsia, no kohta sieltä joku taapertaja juoksee räkäposkella, tahmeat kädet suklaassa/jäätelössä jne, päättää tarrata vaatteisiin kiinni ja puhdistautua. Ei se itsessäni ainakaan aiheuta hätkähdyttävää innostusta tai iloa.
saattaa olla haittaa, jopa toisille lapsettomille! Älä mene ravintolaan. Syö yksin kotona. Niin on parempi kaikille.
On hyvä kun olet syntynyt aikuisena tähän maailmaan. Muutenhan sinullakin olisi ollut tahmeat sormet ja räkänokka.
Ihmeellistä vetää hernettä nenään jos joku kysyy onko lapsia tulossa. Kehotan sinua vastaamaan että vihaat lapsia etkä koskaan niitä aio hankkiakaan. Silloin he ymmärtävät että toivottavasti sinulla ei koskaan tule olemaan lapsia, niin hirveän vihamielisen kasvatuksen he saisivat.
Ranska onkin kuuluisa lasten läimimisestä ja lyömisestä. Epäilemättä se maa on siis ihanteesi.
On kauheaa kun ihminen voi olla noin kovasydäminen. Kaltaisesi varmaan pystyisi tappamaan lapsia.
"Silloin he ymmärtävät että toivottavasti sinulla ei koskaan tule olemaan lapsia, niin hirveän vihamielisen kasvatuksen he saisivat"
Eiköhän se asia ole selvästi ilmaistu tuolla viestissä, että hän ei aikonutkaan lapsia tehdä, vai käytitkö aikaasi edes viestin lukemiseen?
Jos ei pidä lapsista niin on kovasydäminen?
Ymmärrän täysin tämän kirjoitusketjun aloittajaa. Olen kohta 40-vuotias, nainen. Tiesin jo kouluiässä, etten tahdo lapsia. Minä en vihaa lapsia, ne eivät vain merkitse minulle sen enempää kuin aikuisetkaan. Minusta lapsissa ei ole mitään ihmeellistä: ne ovat pienikokoisia ja nuoria ihmisiä, joista jotkut ovat yhtä ihania kuin aikuiset ja jotkut yhtä vittumaisia kuin aikuiset.
Kun aikoinaan olin aviossa, minultakin aina jankattiin, että miksi teillä ei ole lapsia, miksi ja miksi. Koitapa siinä sitten kiemurrellen sanoa kohteliaasti, että asia ei kuulu teille. Tehkää itse niin monta kuin haluatte.
Kyllä se hermostuttaa, kun aina tivataan syitä lapsettomuuteen. En minäkään kysele "lapsellisilta" perusteluja sille, miksi heillä on lapsia.
"Ihmeellistä, että joku vetää herneen nenään, kun joku kysyy..." Mitä ihmeellistä siinä on? Pitäisivät lärvensä ummessa.
Siis jos ei pidä lapsista on kovasydäminen?!? Tämä onkin uusi määritelmä kyseiselle sanalle.
Entäs ihmiset, jotka eivät pidä koirista, kissoista, hyönteisistä, matelijoista, kaurapuurosta, kasveista, vedestä, ihmisistä, kaupungista, maaseudusta, autoista, asvaltista, helteestä, talvesta, lumesta, auringosta, sateesta, pimeästä tai vaikka joulusta? Ovatko hekin kovasydämisiä?
Vai mikä ero on lapsilla ja näillä asioilla?
Ja voin ihan omasta kokemuksesta kertoa, että jatkuva kysely ja ihmettely miksi en aio lapsia hankkia, on todella raivostuttavaa. Mikäs siinä, jos kerran kysyisivät, että milloinkas niitä lapsia on tulossa ja minä vastaisin, että ei milloinkaan ja tyytyisivät siihen. Mutta ei, sitten kysytään, että miksi ei. Ja kun vastaan, että en pidä lapsista, niin taas tulee uusi kysymys: miksi et. Ja kun kerron, etten voi sietää näitä räkänokkaisia kakaroita, niin siihenkin näillä kaikki tietävillä idiooteilla on vastaus: niinkun ei sulla ole vielä sitä omaa ollut sylissä, kyllä mieli muuttuu, kun oman lapsensa syliin ottaa. Ja sama virsi taas seuraavalla kerralla tavatessa.
Suoraan sanottuna VOI VITTU! Jos en halua lapsia, en halua lapsia, mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää. Kaikki ihan selkeitä suomenkielen sanoja. Ja jos en pidä lapsista niin en pidä lapsista, entä sitten??!!?? Miksi sitä pitäisi kaikille selitellä???
Mitä te lapsia hankkineet ajattelisitte, jos jokainen sukulainen ja tuttunne jokaisella tapaamisella ihmettelisi, miksi ihmeessä te olette hankkineet lapsia ja kyseenalaistaisi päätöksenne kokonaan ja antaisi ymmärtää, että kyllä hän tietää asioistanne paremmin kuin te itse? Sanoisitte vain, että mikäs siinä, antaa kysellä? Ja vastaisitte aina yhtä hyväntuulisina - jopa sen kymmenennen kerran kysyvälle tädille?
Kaikki jotka lapsia haluavat, olkaa hyvä ja hankkikaa niitä, mutta pitäkää lapsenne kurissa. Maailma ei ole tarkoitettu VAIN heitä varten. Täällä on muitakin ihmisiä olemassa!
Juu Hanna, mä en ole tyrkyttämässä kellekään omia mielipiteitäni ainoina oikeina. Jos minun kaverini (joka muuten on lapsen syntymästä saakka ollut kuin vankilassa pääsemättä koskaan mihinkään, edes lenkille, siippa tietty menee niinkuin ennenkin) kertoisi että he aikovat hankkia toisen lapsen, kommenttini olisi kutakuinkin jotain "ai jaa":n luokkaa ja se siitä. En minä alkaisi valistamaan kuinka heidän ei tulisi hankkia lisää lapsia koska minä en pidä niistä. Tuohan se on se pointti toisin päin käännettynä näillä pyhillä perheillä: kyllä sinun on hankittava lapsia, koska meilläkin on ja koska me rakastamme niitä ja ne ovat niin ihania.
Nykyään äitiys on korotettu jollekin ihmeelliselle pyhimysmäiselle jalustalle. Nainen on nainen vasta sitten, kun hän on kesät maha pystyssä ja talvet ilman kenkiä. Pyhä äiti. Siinä samalla hoitaa tietenkin koiran, kodin ja etenee uralla.
Mielestäni oma tapani -ilmoittaa suoraan ja rehelllisesti ettei lasten hankkiminen todellakaan kiinnosta ja että kakarat käyvät hermoon kuin hammaslääkäri tylsällä poralla- on rehellisempi kuin tämä ah niin yleinen tapa: hankitaan lapsi(a), koska se kuuluu asiaan. Koska elämän kuuluu mennä kaavan omakotitalo-kaksi lasta (tyttö ja poika)-kultainen noutaja-farmariauto -mukaan. Sitten nämä herrantertut kasvavat kuin pellossa koska heidän vanhempiaan ei ole koskaan kiinnostanut hankkia heitä rakastetuiksi lapsikseen vaan ainoastaan siksi, että tietyssä vaiheessa pitää olla lapsia.
Nimenomaan!
Ostimme juuri uuden auton ja arvaas vaan mikä oli sukulaisten ja tuttavien kommentti, kun kuulivat, että ostamme kaksipaikkaisen urheiluauton? "No miksi ihmeessä noin pieni, eihän tuonne mahdu mitään mukaan". Vastasin, että kyllä sinne me kaksi mahdumme ja meidän viikon tarpeet, eikä muuta tarvitse. Vastaväite oli: "Niinniin, mutta mitäs sitten, kun sinne pitää saada vaunut? Ja mites tuohon laitetaan turvaistuin?". Ainoa hyväksyttävä auto mun ikäiselleni on ilmeisesti se farkku... Harvoin kiroilen, varsinkaan sukulaisten seurassa, mutta tuolloin pääsi ruma sana. Ei helvetti, pitäisikö meidän autokin hankkia nyt sen mukaan, että jos joskus vielä mahdollisesti lapsia hankitaan, kun se ei todellakaan ole kummankaan halu???!!?? Ja joku farkku???!? Ei *******!!!! Mun mittani tuli täyteen, tein tiukan päätöksen ja sanoin silloin suorat sanat kaikille paikalle olijoille: seuraavan kerran, kun joku meiltä kysyy jotain lapsiin ja niiden hankkimiseen liittyvää, me lähdetään paikalta samantien, eikä tulla enää yhteenkään suku-/tuttavakokoontumiseen, ennen kuin osaavat käyttäytyä asiallisesti muita kohtaan.
Ihan kuten sinäkin, mua ei vois vähempää heilauttaa jonkun halu hankkia itselleen lapsi. Hankkii, jos haluaa. Olen onnellinen heidän puolestaan, jos heidän haaveensa ja unelmansa toteutuu. Mutta antakaa mun olla rauhassa ilman lapsia.
Myönnän olevani aika provosoitu juuri nyt, mutta tuon autojuttu oli todellakin viimeinen pisara - olen välillä hyppinyt tasajalkaa turhautuneesta raivosta...
Voimia kaikille asian kanssa painiskeleville!
Kovasydäminen, kyllä. Lapsista ei tarvitse pitää (eikä kaikki, joilla on lapsia pidä kaikista lapsista. Eihän aikuisetkaan kaikista toisista aikuisista pidä!)Mutta jos periaatteesta inhoaa lapsia, on kovasydäminen ja tunnepuolella jotain pielessä.
Lapset= Ihmisiä. Ellei pidä ihmisistä, on kovasydäminen.
Ymmärrän hyvin, että joku ..ttuuntuu tuttavien ja sukulaisten lapsiuteluista, mutta eikö ne voisi jättää omaan "arvoonsa". Sanoa selkeesti, ettei lapsia tule ja perustelut on loppu!
...koskaan yrittänyt? Vuodesta toiseen? Turhauttavasta vastauksesta toiseen, kolmanteen ja tuhanteen?
Kyselyt on aika hankala jättää omaan arvoonsa, kun mikään muu keskustelun aihe ei sukulaisille ja tuttaville käy. Vaikka kuinka yrittää kääntää puheenaihetta toisaalle, aina se jollain tavalla käännetään lapsiin.
Kuten esimerkiksi uusi automme. Menimme sukutapaamiseen uudella autollamme ja ainakin itse olimme tyytyväisiä valintaamme ja iloisia uudesta autostamme. Ja mikä oli ensimmäinen kommentti: "No eikös tuo ole aika pieni, mihin ne kaikki tavarat mahtuvat?". Ja kun hieman ihmetellen vastasin, että tilaa on aivan tarpeeksi meille kahdelle, sain vastaukseksi: "Niinniin, mutta mihis ne vaunut ja turvaistuin sitten laitetaan? Ne ei kyllä mahdu kyytiin...". Ja tämä tuli tädin suusta, jolle olen todistettavasti ainakin kolme kertaa kertonut perinpohjaisesti, että emme aio lapsia koskaan hankkia.
Oli muuten todella latistavaa, mieli teki lähteä ovet paukkuen pois saman tien. Eikö meissä ole mitään muuta kiinnostavaa kuin lapset? Arvioidaanko ihmisarvomme lasten lukumäärän mukaan? Mekin olemme ihmisiä, vaikka emme lapsia aiokaan hankkia. Meillä on kummallakin oma ja yhteinen elämämme, joka on erittäin onnellista ja tyydyttävää, emme halua tai kaipaa lapsia.
Tuo autojuttu oli viimeinen pisara ja haistatan teillä kaikilla lapsellisilla ja lapsikyselijöillä pitkät paskat, enkä aio olla teidän kanssanne enää missään tekemisissä. Käännän vain selkäni ja kävelen pois koskaan taakseni katsomatta.
Afrodite armas, miten ensin sanot että ei lapsista tartte pitää ja sitten heti perään että jos ei pidä niin on kovasydäminen? Olet epälooginen ja puhut ristiin itsesi kanssa. menepä nukkumaan täältä höpättämästä.
Moi Hanna! Tätisi käytöksestä voisi luulla, että olette lopun ikänne "sidottuja" juuri hankkimaanne autoon. Voi herranjestas! Minun tietääkseni Suomen laki ei kiellä ihmisiä vaihtamasta autoaan. Jos jostain syystä huomaa, että on hankkinut auton joka ei muutaman vuoden päästä olekaan omaan käyttöön sopiva, niin eikö sen nyt helvetti soikoon voi vaihtaa jos siltä tuntuu! Vaikka sitten siihen farkkuun jos ITSE haluaa!! Avainsana = itse. Luoja!
Arvaa muuten mikä oli minun tätini viimeisin kommentti lasten hankkimisesta? Hän on hyvin sinnikäs utelemaan perheenlisäyssuunnitelmistani vuodesta toiseen eikä ota koskaan kieltävää vastausta kuuleviin korviinsakaan. Vastasin samoin kuin aina ennenkin hänen uteluunsa ja sain kommentin:"Älähän nyt höpötä vaan lopeta se pillerien syöminen ja anna miehellesi p****a niin kyllä se mieli muuttuu." Että semmoista. Mäkin taidan ruveta vastaamaan kaikille, jotka kertoo hankkivansa lisää lapsia, tuollalailla kohteliaasti "Älä höpötä". Sehän tuntuis varmaan kivalle, eikö??
onpa taalla ihmisilla outoja sukulaisia!!! ei voi muuta sanoa! kylla mina olisin jo ainakin tuossavaiheessa laittanut "luun kurkkuun"! (eli jos olettaa etta asiasta on sanottu enemmankin kuin sen 10 kertaa)!
silloin kun mina olin nuori teini, kylassa kavi joskus erashenkilo joka joka kerta kysyi minulta jos minulla oli jo poikakaveri. siis se oli rasittavaa! en kehdannut sanoa, etta mita se sulle kuuluu!
tuskin tunsin tata miesta. nimen tiesin ja moikattiin jo vastaan kaveltiin mutta siina se. niin tallaista miesti kiinnosti joka kerta se, etta seurustelinko mina vai en!
mutta noille "lapsijutuille" oma tatini on vastakohta. ennenkuin menin naimisiin nykyisen mieheni kanssa, han AINA painotti sita, ettemme saa hankkia lasta! ei ainakaan moneen vuoteen. se oli myos rasittavaa, koska ensinnakaan se ei hanelle kuulu jos hankin lapsen vaikka heti haayona, tai hankkisinko 10 lasta! noh, han tuppaa muutenkin pistamaan nenaansa toisten asioihin, myos henk. koht. asioihin jotka eivat hanelle kuulu.
Eikö olekin kummallista, että jos sanot, ettet halua lapsia, niin puoli sukua muita tuttavia on sanomassa: "Kyllä mieli muuttuu kun oma vauva on sylissä!" Eikö ne ole tulleet ajatelleeksi sitä, että lapsen on oikeus olla toivottu.
"Äiti, miten mä olen saanut alkuni?" "No, eihän äiti sua halunnut, mutta kun suku painosti."
Älyttömän ärsyttävä oli joku keskusteluohjelma, jossa oli äiti vauva ja lapsia haluamaton nainen. Ja ohjelman lopussa juontaja otti vauvan ja tyrkytti sen toisen naisen syliin. Nainen ei kehdannut enää panna vastaan yleisön edessä. Ja vauva alkoi tietysti huutamaan siinä. Kyllä tuolla eleellä takuulla saatiin tämä nainen haluamaan lapsia...
Asiakaspalvelussa törmään harvoin hyvinkasvatettuihin lapsiin, jotka tervehtivät takaisin ja sanovat kiitos. Heitä on mukava palvella. Sitten tulee joka päivä sellaisia Tapauksia, joiden käytöstä katsellessa suu loksahtaa auki. Tällaiset tyrannosaurukset eivät tunne minkäänlaisia alkeellisiakaan käytöstapoja, ja sen sijaan, että mukana oleva vanhempi opettaisi heille niitä, hän tyytyy vain katsomaan vierestä. Pahimmassa tapauksessa vain menee mukaan lapsen kiukutteluun: "No, ostetaan sitten tämä ja tämä, ja saathan sinä mennä nyt sitten tuonne kassakoneelle leikkimään, saat sinä mennä myyjän kanssa varastoon, saat sinä... saat sinä..."
kultaiset noutajat ovat kivoja :)
Jahas, kun ei pidä ihmisistä on kovasydäminen...
Selvä, minä sitten olen varmaankin todella kovasydäminen, sillä en pidä myöskään esimerkiksi seuraavista:
(Afroditen 'lapset=ihmisiä' esimerkkiä seuraten)
pedofiilit=ihmisiä
diktaattorit=ihmisiä
raiskaajat=ihmisiä
vaimonsa hakkaajat=ihmisiä
skinit=ihmisiä
natsit=ihmisiä
Osama bin laden ja muut terroristit=ihmisiä
Kuinka moni muu tunnustautuu tämän mukaan kovasydämiseksi?
Ja kaikille niille, jotka lukevat vain sanoja, yrittämättäkään ymmärtää niiden sisältöä: en todellakaan vertaa lapsia näihin ryhmiin, mutta he ovat ihmisryhmiä siinä kuin lapsetkin. Ei, kaikki heistä eivät ole tehneet tietoista valintaa, esimerkiksi pedofiileista monet ovat mieleltään sairaita, eivätkä edes ymmärrä tekevänsä väärin (siis _osa_ pedofiileistä, ei kaikki. Osa on kylmäverisiä rikollisia).
Minä määrittelisin kovasydämiseksi ihmisen, joka ei pysty tuntemaan empatiaa, en sen mukaan, mitkä hänen henkilökohtaiset mieltymyksensä ovat.
Mutta kyseessähän on vain minun mielipiteeni.
Vaikka mielipiteeni lapsia kohtaan ovatkin useimpien mielestä näköjään radikaaleja, ne ovat vain minun mielipiteitäni. En ole kyseenalaistanut tai kieltänyt kenenkään oikeutta hankkia lapsia tai lasten oikeutta olla olemassa. MINÄ en vain voi sietää näitä räkänokkaisia kakaroita, jotka häiritsevät kanssaihmisiään useissa tämän keskustelun kirjoituksissa mainituilla tavoilla, enkä MINÄ aio koskaan hankkia näitä räkänokkaisia kakaroita hankaloittamaan elämääni. Jos joku kuitenkin näin haluaa tehdä, ok, ei minulla ole siihen mitään sanottavaa. Kunhan pidätte ne kakaranne kurissa, niin etteivät nämä pienet villi-ihmiset aiheuta ongelmia, vahinkoa ja mielipahaa muille ihmisille. Kuten jo laitoin yhteen viestiini, maailma ei ole VAIN lapsia varten, meitä on pelkästään täällä Suomessa muutama miljoonaa muutakin.
Jooh, siinä olen kyllä samaa mieltä Afroditen kanssa, että voit haistattaa niillä sukulaisillasi, ts. tehdä selväksi että inhoat lapsia - samoin kuin kaikki ne, jotka inhoavat lapsia, voivat kertoa näille räkänokka-lastensa kanssa ravintolassa liikkuville, blaa blaa, ja lapsitiedustelijoille, että painukaa ***ttuun ja silleen. Vai pelottaako teitä toisten ihmisten reaktiot?
Tunnetusti on terapeuttista käydä paasaamassa jostain aiheesta esim. virtuaalisesti, jolloin taakka helpottuu. Tuo fanatismi minua kyllä lähinnä huvittaa, ymmärrän kyllä että jostain asiasta voi tulla pikkuinen tunnekuohu mutta että jos ihan lapsia verrataan Osamaan niin jopa on vedetty herne lopullisesti klyyvariin, juu :).
Helvettiäkö te välitätte niistä räkänokista, toimikaa käytännössä niinkuin ajattelette! Mulla on lapsi, enkä mää kuitenkaan välitä paskaakaan lapsivihaajista, paitsi siinä vaiheessa jos he itse tulevat laukomaan jotain tuonkaltaisia juttuja. Eivätkä äidit, ainakaan minä, päästä lapsiaan juoksentelemaan miten vain, en mielelläni päästä tyttöä tuntemattomien ts. tylyjen ihmisten luo, juuri teidänkaltaistenne takia - mutta eihän niitä voi estää hengittämästä & liikkumasta, vai mitä?
Hankkikaa joku näkö-kuulo-ja hajusuojain. Miten pitkältä lasta voi katsoa oksentamatta? Kymmenen metriä lienee sopiva. Eiköhän nykyaikana semmoinenkin sorvi pystyttäisi väsäämään.
Äideiltänne voitte samantien kysyä, estivätkö he teitä paskomasta lattialle ja huutamasta kauppajonossa, laittoivatko he teidät pakkopaitaan bussipysäkillä ja pitivätkö he teitä kotona yht'mittaan niin, että ette päässeet terrorisoimaan romanttisella illallisella istuvia itsenäisiä, aikuisia lastenvihaajia???
Odotan kiltisti vastausta. Vuh vuh.
L.
Rauhoitu, ei kukaan sua ole uhannut eikä hyökännyt päälle. Ei hätää.
Oletko IHAN ihan oikeasti tehnyt sukulaisillesi selväksi, ettet halua lapsia?
Kuulkaas nyt, jokainen on itsenäinen ihminen, kuten moni täällä mainostaa olevansa nimenomaan laspettomuuden tähden. Itsenäinen, aikuinen ihminen kykenee varmasti sanomaan toiselle aikuiselle, ettei kiinnosta kuunnella tuollaista. Tai jollei mene läpi, niin voi olla välittämättä moisesta ja unohtaa koko ihmisen. Miten aikuinen ihminen, joka ei itse halua lapsia, on yllättäen niin riippuvainen sukulaisistaan että heitä on pakko tavata, jollei kerran halua?
Lasten vanhemmille julkisella paikalla voi myös sanoa asiallisesti, että pitäisittekö lapsenne pois pöydästämme jne. Mulle on sanottu niin monta kertaa, jolloin olen neuvoa noudattanut kohteliaasti ja kaikki ovat olleet tyytyväisiä. Lisäksi olen kuullut melkoisen rumia huuteluja. Lastani on huudeltu räkänokaksi julkisella paikalla, eräs pikkuinen hiphopparipoika sanoi meitä, siis äitiä ja lasta "kusipäiksi" (jolloin aloin hirnumaan kaksinkerroin, koska eihän siinä paljon muuta voinut).
Itsenäisyys ei riipu pelkästään lapsettomuudesta, vaan myös siitä että kykenee seisomaan rehellisesti oman mielipiteensä takana ja myöskin sen esittämään. Jos siitä on varma, ei tarvitse vauhkota ollenkaan.
Käytöskukkanen kirjoitti:
"Pahimmassa tapauksessa vain menee mukaan lapsen kiukutteluun: "No, ostetaan sitten tämä ja tämä, ja saathan sinä mennä nyt sitten tuonne kassakoneelle leikkimään, saat sinä mennä myyjän kanssa varastoon, saat sinä... saat sinä..." "
En minäkään tätä ajatusmallia kannata. Mutta lapsettomille ei varmaan ole tullut mieleen, että vanhemmat, varsinkin äidit, saattavat joskus olla niin väsyneitä jotteivät jaksa lapsen kiukuttelua ja kaikkia haluja, joskus on annettava periksi esim. kaupassa, että sieltä joskus pääsisi poiskin. Mutta en tosiaan kannata sitä, että lapselle annetaan koko ajan helppouden takia periksi.
Lapsissa sen sijaan on sisäsyntyinen tapa hillua, hyppiä, huutaa ja vinkua. Sitä emme heiltä voi ottaa pois, ellemme sido heidän suutaan jne. Enkä minä ainakaan aio.
Täytyypä siis harvoina lapsellisina ihmisinä tällä palstalla myös puolustaa: maailmassa on kuin onkin miljoonia lapsettomia aikuisia, mutta myös miljoonia lapsia. Koitetaan tulla sen asian kanssa toimeen. Toinen seikka: lapset ovat aikuisten armoilla, eivät aikuiset lasten.
Aikuisetkin osaavat valittaa, pölöttää ja vaatia, niinkuin tämän otsikon alla tällä palstalla on tullut huomattua ;).
L.
"Mutta lapsettomille ei varmaan ole tullut mieleen, että vanhemmat, varsinkin äidit, saattavat joskus olla niin väsyneitä jotteivät jaksa lapsen kiukuttelua ja kaikkia haluja, joskus on annettava periksi esim. kaupassa, että sieltä joskus pääsisi poiskin."
On tullut mieleen. Montakin kertaa. Ei kiinnosta olla koko ajan lopussa. Siinä jälleen yksi syy lapsettomuuteeni.
Anteeksi kun käytin yleistävää kategoriaa "lapsettomat" (joka voi siis kattaa heitäkin, jotka lapsia haluaisivat, mutta eivät valitettavasti saa) vastatessani Käytöskukalle. Se ei ollut siis kohdistettu nimimerkille "Lapseton omasta tahdostaan."
Minulla on lapsi omasta tahdostani. Minusta se on ihana asia. Olen unohtanut paljon siitä, mistä pidin, mutten voi syyttää itseäni liiasta itsekkyydestäkään. Päinvastoin, itsekeskeisen ryöhnäämisen sijaan olen löytänyt kolikosta kääntöpuolen: toisenlaisen maailman, joka opettaa minulle paljon. Lapseni on myös täynnä rakkautta, jota hänellä on silloinkin kun minulla ei enää ole. Tämä täydellisyys lisättynä muutamiin muihin etuihin siis hakkaa aika ajoin väsyneenä olemisen 6-0.
Joskus taas väsymys voittaa. Silloin vituttaa. Mutta onnelliset asiat tapauksessani voittavat. Enää en haluaisi, enkä voisi, palata entiseen elämään, en vaikka jättäisin tuon lapsen väsymykseni kourissa: mikään ei olisi enää kuten ennen.
Ompa siksikin hyvä, jottette hanki lapsia, kun ette kerran niitä halua :). En minä ainakaan ole ketään kieltänyt olematta hankkimasta :). Pitäkää puhtaat kohtunne ja ryhdikkäät rintanne :DDD.
L.
Niin no, hyppiminen huutaminen vinkuminen yms. on tietysti lapselle ominaista, mutta tarkoitin edellisessä vähän pidemmälle vietyä käyttäytymismuotoa. Eli jos äiti sallii lapsen leikkiä kaupan kassakoneella, joutuu myyjä sen joka tapauksessa kieltämään. Lapsi on kuitenkin jo saanut äidiltään luvan. Toinen asia on myös, jos lapsi saa luvan tulla myyjän kanssa varastoon. Varastoon voi kuitenkin mennä vain henkilökunta ja siellä säilytetään mm. sellaisia koneita ja esineitä, joihin lapsi voi satuttaa itsensä. Koska myyjä ei halua tätä vastuulleen, hän saattaa joutua taistelemaan suorastaan riiviömäisen tahdon omaavan nappulan kanssa asiasta. Ja myös myyjä saattaa olla väsynyt ja ei-innostunut lapsen kiukuttelusta.
Eli jos äiti on niin poikki, ettei jaksa kieltää lasta SUURESTI häritsemästä toisia, äiti voi suunnitella jaksamisensa ja kauppareissunsa yhdistämisen paremmin. Kärjistetään vielä: täytyy olla voimia kieltää lasta potkimasta mummoa kaupassa.
No kyllä multa voimia sellaiseen löytyy.
Lapseni kyllä tarrasi kassakoneeseen kerran, ja se oli vahinko, enkä minä antanut hänelle siihen lupaa, vaan olin pahoillani tapahtuneesta.
Lapseni myös ryntää karkkiosastolle ottamaan karkkeja, jolloin ostosten tekeminen voi käydä mahdottomaksi: hän ei suostu istumaan rattaissa eikä ostoskärryissä, huutaa suoraa huutoa sylissä ja häntä on pakko kantaa kainalossa kuin matkalaukkua, mikäli haluaa ostaa ostoksensa - ilman vahinkoja. Kyllä siinä voimat alkavat vähitellen huveta, mutta jos jokin vahinko sattuu, niin en minä siihen hänelle ole antanut lupaa, vaan päinvastoin olen kieltänyt kymmeniä, luulisin peräti että satoja kertoja ottamasta jotain ilman lupaa, puremasta, potkimasta, sotkemasta, satuttamasta jne.
On siinä itselläkin melkoinen sopeutuminen. En kuitenkaan tahallaan päästä häntä mihinkään, vaan yleensä saan ihan fyysisillä voimillani hänestä pitää kiinni.
L.
No tuskinpa se sukulaisista riippuvaisuutta on, Laura. Mielestäni on uskomattoman lyhytnäköistä ja suvaitsematonta tuomita ihmisiä kovasydämisiksi vain yhden asian perusteella -siksi, etteivät he satu pitämään pikkulapsista. Samaten olisi todella älytöntä vain yhden asian -lapsenteon tuputtamisen- perusteella katkaista välit sukulaisiinsa. Sukulaiset kuitenkin ainakin minulle muodostavat sen rakkaiden ja läheisten ihmisten piirin elämässäni ja ovat yksi voimavara. En voisi kuvitella, että yhden asian takia kypsähtäessäni lakkaisin tapaamasta heitä. Uskoisin, että varmaan siksikin juuri nimimerkki Hannaa korpeaa niin kovasti: sukulaisia on mukava nähdä ja hommata heidän kanssaan kaikkea yhteistä kivaa, viettää merkkipäiviä yms, mutta toisaalta on sitten aina kärsittävä nahoissaan valistusta perhe-elämän onnesta ja iloista. Hanna, vastaa olenko oikeassa!
No mää en edelleenkään ymmärrä, miks niille sukulaisille ei voi sitten sanoa, etten tahdo lapsia? Hah hah, mieletön jupakka tämä :).
Höh. Niin ja mitä sit vaikka lähimmäiset samaa jauhaisikin? Mitä te siitä välitätte?
fdhkjsfhkj.. ooohh.
Aa, siis tarkennan: ei kai heihin nyt tarvitse välejä katkaista!!! Minun mielestäni voi vaan sanoa suoraan ja hyvin selkeästi, että me emme halua lapsia, älkää jauhako siitä enää enempää, emme tule koskaan tekemään lapsia. Vai epäilyttääkö sen sanominen jotenkin?
Voi jesus Laura, etkö ole lukenut näitä aiempia viestejä ollenkaan!!!! Eikö se helvetti vieköön ole mennyt yhtään jakeluun, että olemme sanoneet nätisti, rumasti, kiroillen, vääntäneet rautalangasta jne jne ja kaikki tämä potenssiin tuhat kertaa ja silti meiltä jaksetaan udella aina ja iankaikkisesti sitä samaa sontaa. Luehan nyt uudelleen mun ja Hannan tekstit. Eikö siellä muka sanota asiaa ERITTÄIN selvästi??? Ja monen muunkin teksitissä muuten.
Ystävät ja sukulaiset ovat minulle rakkaita ja tarvitsen heitä, viihdyn heidän seurassaan. Sukuni on minulle tärkeä, vaikka en sitä aiokaan itse jatkaa ja oikeasti pidän sukulaisistani ja heidän seurastaan. Heidän kanssaan on mukava puuhata kaikenlaista, keskustella, parantaa maailmaa, nauraa.
Mutta tämä lapsi-juttu todellakin alkaa mennä liian pitkälle. Kaikille teille epäileville tuomaille tiedoksi: olen sukulaisille ja tuttaville ystävällisesti kysyttäessä kertonut, etten aio lapsia hankkia, ystävällisesti selittänyt miksi, ottanut yhä jatkuvat kyselyt huumorilla, nauranut, vastannut vitsikkäästi, loukkaantunut/pahoittanut mieleni ja näyttänyt sen heille. Useita ketoja. Loppujen lopuksi olen suuttunut ja näyttänyt senkin heille. Mutta kun asia ei yksinkertaisesti mene perille, niin se ei mene perille! Koska kaikkihan nyt lapsia hankkivat! Ja haluavat niitä! Ja pitävät niistä! Minä vain en tiedä mistä puhun...
Jos teillä ei tätä ongelmaa ole, ei se tarkoita, ettei se minulle olisi todellinen ongelma.
Ei pelota toisten ihmisten reaktiot. Pystyn kyllä sanomaan negatiivisetkin asiat, eikä niitä tarvitse käydä täällä räyhäämässä pois. Ja jos olet lukenut yhtään viestijäni, niin olen sukulaisille ja tuttaville tehnyt selväksi, etten lapsia halua.
Ja luitkohan tuon Osama viestini loppuun? Sanoinhan jo siinä, etten vertaa lapsia Osamaan, vaan kysyn kovasydämisyydestä. Eli olen kovasydäminen, koska en pidä lapsista, koska lapset ovat ihmisiä ja ne jotka eivät pidä ihmisistä, ovat kovasydämisiä. No, myös terroristit ja Osama bin Laden heidän joukossaan ovat ihmisiä. Tästä voi vetää johtopäätöksen, että ne jotka eivät pidä terroristeista(=ihmisistä) ovat kovasydämisiä. Onko lukutaitosi kadonnut lapsenteon myötä??
Ole sinä Laura vain onnellinen lapsesi kanssa, ei minulla ole siihen mitään sanottavaa, enkä tietääkseni ole sinulta onneasi kieltänyt.
Ymmärrä kuitenkin, että pikkuinen napataattisi ei ole kaikkien onni.
...että miksi sen sanoman läpi meneminen on niin jumalattoman vaikeaa?
Minä ja 'lapseton omasta halustaan' olemme useassa viestissä mielestäni ainakin hyvin selvästi sanoneet, että olemme sukulaisillemme selkeästi kertoneet, että emme lapsia aio hankkia, emmekä niistä pidä.
Miksi se ei mene perille? Selittäisikö joku? Esimerkiksi Laura?
Mutta en halua loukata kaltaisiasikaan, joten on parempi pitää suunsa kiinni ja kuunnella kärsivällisesti bussipysäkillä kun lapsesi huutaa kurkku suorana, onneni on, että minä joudun kuuntelemaan sitä vain satunnaisesti...
Ei taida olla pontta sanoillasi tai auktoriteettia, jos lapsi ei usko komentamistasi. Olisiko peiliin katsomisen paikka? Itseäni inhottavat äidit, jotka eivät saa huutavia kakaroita kuriin, jos lapsi huutaa, silloin mennään kaupasta ulos lapsi kainalossa, ei jäädä tekemään ostoksia huutava terroristi kainalossa!
Kaksivuotiaat ovat yleensä siinä iässä, etteivät he välttämättä ole vielä oppineet oikean tai väärän rajaa. Tämän tähden heille useaan otteeseen kerrotaankin, mitä EI SAA tehdä ja mikä on sallittua. Minäkin teen niin, sanon hyvin painokkaasti ja selkeästi.
Tosin jos lapsi käy aivan mahdottomaksi, silloin huudan minäkin (silti vain kotona).
Luuletko tosiaan, että marssin ulos kaupasta lapsi kainalossa ja jätän hänet ja itseni ruokkimatta vain sen tähden, ettei hän sinä päivänä ole tahtonut totella?
Minä olen lapselleni paras äiti, mitä hän saattaa saada. Lapsen tulee saada rakkautta, tämä ei kuitenkaan tarkoita vapaakasvatusta.Suoraan sanottuna peiliin katsomiseen ei aina jää kauheasti aikaa, mikäli edellisen kirjoittaja tarkoittaa sillä monipuolista itseensä, tutustumista, näinhän usein pienten lasten vanhemmilla.
Tilanteeseeni nähden olen pärjännyt hyvin, minulla on minimitulot eikä yhtään tuttua uudessa kaupungissa, puhumattakaan sukulaisista, joiden luona käydä joskus kylässä ja levähtää hieman. Olen tottakai pääasiallisesti vastuussa omasta tenavastani, aikaa lepoon ei juuri ole. Vähien rahojen takia valmistan ruuat pitemmän kaavan kautta, leivon ja säästän ja siivoan koko huushollin.
Jos teistä tuntuu, että olen jonkinmoinen vapaakasvatusta suosiva äiti, niin voitte kernaasti keskustella siitä kanssani henkilökohtaisesti sähköpostitse, ottaisin mielelläni teidän "kunnollisten" äitien elämänohjeita vastaan. Vertaillaan sitten, miten teidän ja meidän perheessä. Kiitos.
[email protected]
L.
Olen lukenut kaikki viestit (joka minua ihmetyttääkin, että miten olen jaksanut aikaani kuluttaa moisella lapsenvihaamiskanavalla - ja vihaamis-yleensäkin :), ja sitä suuremmalla syyllä ihmettelen, mikä siinä sitten mättää.
Ehkä ne välit niihin "lämminhenkisiin" sukulaisiin sitten kannattaa kuitenkin katkaista. Mitä hyötyä "lämpimistä" hetkistä on sukulaisten luona, jos se on jatkuvasti tuollaista taistelua?
Ette tekään nähtävästi ole lukeneet minun viestejäni, joissa kerrotaan, etten itse ole patistanut yhtäkään ihmistä tämän lyhyen elämän aikana lapsentekoon. Näinpä ollen minä en voi selittääkään syitä, miksi ihmiset niin tekevät.
Itse olen aina tehnyt niinkuin haluan. Voin myös vastata mielipiteestäni, koska se on omani. Ei minun tarvitse välittää silloin esim. sukulaisten mielipiteistä.
Hanna, uskon ongelmasi olevan todellinen. Ongelmilla on vaan tapana järjestyä. :) Ei se kestä loputtomiin - jokin ratkaisu löytyy jossain vaiheessa. Niin ihmeellinen on maailma.
Kärsivällisyyttä, vielä lisää, sukulaisten armottomiin lapsikyselyihin!!! :)
Ei mun lapseni ole mikään "napataatti" :) ! Eikä samaten "Artsi-Jalmari", eikä "Kultsi-Pössyli". Nämä nimikkeet sopivat lähinnä MAD-lehden lukijoille.
Mielestäni tuo Osama-vertaus on naurettava ja lapsellinen.En jaksa sen kummemmin sitä perustella, aikuisethan, hemmetti soikoon, ovat aikuisia ja vastuussa teostaan kuten terroristit, ja lapset eivät, koska ovat lapsia.
Lukutaitoni ei ole kadonnut minnekään lapsenteon myötä, sen sijaan kapallinen aikaa on kadonnut jonnekin, joten se on kyllä totta, etten jaksa lukea kaikkea kunnialla loppuun.Enkä minä ollut se, joka nimitti lapsettomia kovasydämisiksi, se oli jokin muu henkilö. Terroristeja ja lapsia ei voi verrata (hah hah haa..!), olivat sitten ihmisiä tai eivät. Minä välillä kuolen hihitykseen teidän selostustenne kanssa.
Lapseni ei olekaan kaikkien onni, hän on vain minun onneni. En ole pahemmin jakanut häntä muiden kanssa, senpä vuoksi hän alkaakin vaikuttaa varsin yksinäiseltä. Kiellän häntä tekemästä kohtuuttoman paljon asioita, kuten sekaantumasta muihin ihmisiin, eli aikuisiin, jotka häntä mulkoilevat vihamielinen katse silmissään.
Minua säälittää tämä maailma, joka on tosiaan tehty aikuisia varten. Nykyajan huvitukset ja aikuisten paikat vaan lisääntyvät, lapsille ei ole enää paljon tilaa. Lapset suljetaan omiin leikkipuistoihinsa. Ravintolaan emme lasta edes vie, koska se on meistäkin raskasta useimpien ravintoloiden lapsikielteisyyden tähden. Yksilöllisyys on lisääntynyt, ei kuitenkaan lapsia suosien. Tämä maailma on tehty enimmäkseen aikuisia varten, uskon että lapsettomat ja lapsenvihaajat pystyvät enimmäkseen elämään näkemättä lapsia lähistöllään, kyllä sellaisia paikkoja on ihan riittävästi. Käy oikein sääliksi lapsiparkoja.
Teinit, puliukot ja humalaiset miehet huutavat satakertaisesti enemmän kuin minun tyttöni koskaan esim. juuri bussipysäkillä. Mun lapseni pitelee mua kädestä kiinni, kävelee rattaidensa ympärillä kiltisti ja istuu rattaissaan katsellen ihmisiä. Hän huutaa kurkku suorana tosi harvoin. Ja silloinkin hänellä on paha mieli.
Onnesi on tosiaan. Hanki oma auto. Hanki korvatulpat (minullakin on sellaiset, eivät maksa paljon). Tutkaile ympäristöäsi, sen ääniä. Tutustu maailmaan.
:) *hymy*
Mitenkähän lapsiepäystävälliset ihmiset tuntuvat aina löytävän lapsia lähiympäristöstään sen sijaan, että he pyrkisivät välttämään heitä? Kyllä sinulla on tarkat korvat :).
Ja seuraavan kerran: älä pidä suuta kiinni. Näytä todellinen luontosi :).
On luettu. Kirjoitin:
"Minä ja 'lapseton omasta halustaan' olemme useassa viestissä mielestäni ainakin hyvin selvästi sanoneet, että olemme sukulaisillemme selkeästi kertoneet, että emme lapsia aio hankkia, emmekä niistä pidä.
Miksi se ei mene perille? Selittäisikö joku? Esimerkiksi Laura?"
Eli kysymys oli, että miksi teille ei mene perille, että olemme moneen kertaan sukulaisillemme sanoneet, ettemme lapsia halua. Jatkuvasti joku kirjoittaa, että: "No sanokaa niille sukulaisille, että ette halua lapsia", "Oletteko sanoneet sukulaisillenne selvästi, ettette lapsia halua?".
Viimeisen kerran: KYLLÄ OLEMME!!!! USEASTI!!!!
No voihan v***u. Mitäs sitten tänne kirjoittelette, jos ongelmaan ei edes löydy vastausta? En teitä osaa auttaa sen paremmalla tavalla, ei osaa näköjään kukaan muukaan. Pitäkää ongelmanne. Hih hih. (Alkaa näet jo pikkusen kyllästyttämään :).
Eli jos kerran kyllästyttää, niin mitä sitten enää käyt lukemassa ja kirjoittamassa???
Siksi, ettei minulla ole muitakaan seuralaisia kuin tämä kone, kun kerran olen tämmöinen yksinhuoltajaäiti, vieras kaupungissa.
Mainitsenkin alla jo vaihtavani foorumia, jotta saatte vihata rauhassa.
Hyvä nimimerkki, kirjoitit aiheesta aika provosoivasti, mutta ymmärrän kyllä suuttumuksesi. Meillä tilanne on sellainen, ettei olla menty edes naimisiin, koska se vain yllyttäisi sukulaisten taholta noita kyselyjä. Inhottaa, kun omaa ruuasta tullutta pientä pömppömahaani saan jatkuvasti vetää kylässä sisään, ettei kukaan tule nyyhkimään viereen, että "vihdoinko se on tapahtunut". Ihmeellinen HEDELMÖITYS. Ei, lapsia en halua enkä ole koskaan halunnut.
Anopin taholta painostukset lapsien tekemiseen ovat todella kovat. Omat vanhempani eivät painosta, heillä kun on useampia lapsia ja varmasti joku sisaristani suo heille lapsenlapset. Mutta meillä on sama tilanne, että anoppi on tehnyt aikanaan vain yhden lapsen ja väittää olevansa vielä huippulapsirakas, vaikka hänen oma poikansa eli minun mieheni ei ole samaa huomannut... vanhemmat kun eivät suostuneet edes mitään peliä pelaamaan ainokaisen kanssa vaikka ostivatkin jotain afrikantähtiä.
Anoppi ostaa uusia tapetteja talonsa seiniin jne. ja sanoo, että "kunnostaa mummolaa" jotta lapsenlapsien on mukava tulla käymään. Hän myös muistuttaa, että yksi sukuhaara kuolee kokonaan jos emme tee lapsia. Päivästä toiseen samoja vihjailuja, painostuksia, uhkailuja, mahan tuijottamista. Vielä olen onneksi sentään niin nuori, ettei ole alkanut epäillä minua mahoksi. Mitähän siinä tilanteessa tapahtuisi. Käskisi ilmeisesti ainutta poikaansa vaihtamaan eukkoa hedelmällisempään, jotta lapsenlapsia tulisi!
Mutta lapsia emme kumpikaan halua ja en ymmärrä miksei sitä mielipidettä voida kunnioittaa!!! Muutenkin maailmassa on jo tarpeeksi nälkää näkeviä ihmisiä ja liikakansoitusta. Tehkööt ne lapsia jotka sitä todella haluavat!!!
Ps. Jos minulle joskus lapsirakkaus tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta niin siinäkin tapauksessa adoptoin jonkun afrikkalaisen lapsen, koska minun moraalini on, että ensin pidetään huoli niistä jotka ovat jo tänne syntyneet ja vasta sitten ruvetaan porsimaan itse!!!
Viesti tosiaan on aika räväkkään sävyyn kirjoitettu, mutta toisaalta ymmärrän täysin, millainen tuskastuminen aiheeseen on johtanut viestin kirjoittamiseen. Sukulaiset, ystävät ja "kyläläiset" voivat olla todella törkeitä ja piittaamattomia udellessaan ihmisten lapsenhankkimissuunnitelmia. En ollut koskaan ajatellut asiaa keskustelun aloittajan kannalta, mutta tosiaan: siinähän itse asiassa kysellään ihmisten sukupuolikäyttäytymisestä ja ehkäisystä, verhottuna vain pyhän vanhemmuuden kaapuun. Ja entäpä ihmiset, jotka eivät voi saada lasta vaikka haluaisivatkin. Kuinka hirvittävän tunteetonta on kysellä heiltä, milloin saadaan kuulla pikku jalkojen tepsutusta.
Kuten muutamalla kirjoittajalla onkin selkeästi tullut esille: lasten hankkiminen on (tai ainakin pitäisi olla) yksityisasia, johon kenelläkään ei ole nokan koputtamista.
Inhoan muuten mielettömästi käärmeitä ja hämähäkkejä. Enkö olekin hirvittävän vihamielinen ja raaka ihminen ;)
Olet suorastaan barbaari, kuinka monta hämähämähäkkiä lie olet kerennyt elämäsi aikana teilata kengänpohjaan saamatta siitä mitään rangaistusta saatikka sitten omantunnon tuskaa.
Ajatelkaa nyt ihmiset pikkuruisten viipeltäjienkin tunteita! Ja vielä jos olet mennyt tappamaan pienen hämähämähäkki lapsukaisen tai äiti hämähämähäkkyräisen. Raakileet! hmph
On kerrassaan käsittämätöntä, miten joillekin pikku pistiäisten vanhemmille ei voi mennä yksi simppeli asia jakeluun. Nimittäin se, että vaikka heidän mielestään kaikki mitä pikku Artsi-Jalmari tekee, on kertakaikkiaan FAN-TAS-TIS-TA, kaikkien mielestä asia ei niin ole.
Vanhempien mielestä on varmaan ältsän söpöä, kun Artsi-Jalmari hakee kontaktia muihin ihmisiin tunkemalla vieraiden ihmisten ravintolapöytään ja kaatamalla viinilasin suoraan ruokalautaselle. Kuulitteko miten ihanasti Artsi-Jalmari ilmaisi sen, että hänen pitää päästä luonnollisille tarpeilleen? Valitettavasti taisi jo hurahtaa housuun, kun on ollut vähän vetelänpuoleista, annas äiti kurkkaa... joo-o, täällä on keltainen torttu housussa. Siinä muuttuu väkisinkin hyvä viini suussa etikaksi ja tunnelma latistuu, vaikkei niin lastenvihaaja olisikaan.
Paras kukkanen, minkä olen nähnyt, oli Picnicissä kerran: eräs äiti alkoi vaihtaa pentunsa kusivaippoja siinä kahvilan pöydässä! Nosti vaan kakaran pöydälle ja eikun hommiin. Kahvilan henkilökunta kävi sitten nätisti sanomassa, että rouva voi kyllä tulla taakse sosiaalitiloihin vaihtamaan vaipan, jos asian hoitaminen naisten wc:ssä ei jostain syystä sovi. Nainen sanoi: ei kun tää on ihan okei, mä voin kyllä vaihtaa ihan tässä. Henkilökunta joutui sitten rautalangasta vääntämään tälle idiootille, että kuulkaa ette voi kun nämä ovat ruokapöytiä, joiden ääressä ihmiset syövät. Kotonaan voi ihan vapaasti käyttää ruokapöytää saniteettitoimintoihin, mutta hei haloo!! Kahvilassa!!
Myös Hannan mainitsema elokuvaterrori on tuttua. Olin katsomassa Kultalampea niin helvetti, takanani istui nainen pentunsa kanssa, semmoinen about 4v kersa katsomassa Kultalampea. Elämys raunioitui aika lailla naisen lukiessa ääneen elokuvan tekstityksen, kersa kun ei osannut vielä lukea. Lisäksi pentu potki koko ajan istuimeni selkänojaa vaikka pyysin useaan otteeseen, ettei hänen annettaisi tehdä niin. Suoraan sanottuna joskus tekisi mieli kysyä ihan suoraan tällaisilta taliaivoilta, että etkö perkele saa sitä saatanan kakaraasi kuriin. Mutta eipä tule käytettyä tuollaista kieltä vieraille ihmisille. Itse kun olen saanut aikoinaan sitä niin kutsuttua kotikasvatusta.
ENtäpä häät, joissa hurmaava pellavapää aloittaa tuomiopasuunan huudattamisen viisi minuuttia seremonian alkamisen jälkeen. Sen sijaan, että äidille pälkähtäisi päähän viedä kakaransa ulos karjumaan, hän itsepintaisesti haluaa nähdä seremonian alusta loppuun. Niinpä kukaan ei kuule papin puhetta tai vihkiparin "tahdon"-lupausta. Äitykälle kun ei tule mieleenkään, että pieni Kultsi-Pössyli saattaisi häiritä ketään. Lapsethan on niin ihania. Sellaisissakin häissä olen ollut, joissa kakara juoksenteli ympäri kirkkoa alttari mukaan lukien ja yritti lopuksi tunkea itseään morsiuspuvun helmojen alle. Lapsen isä senkuin naureskeli: heh heh, isin poika, tuossa iässä jo helmojen alle, hah hah. Lyönpä vetoa, ettei morsianta naurattanut yhtä hereästi.
... kun joillakin vanhemmilla tuntuu olevan hillitön pakkomielle tyrkyttää jälkikasvuaan toisille ihmisille syliteltäväksi. Ymmärrän kyllä, jos joku pyytää että saisi pitää palleroista polvellaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että myös koko loppumaailma haluaa palavasti pallutella teidän kääpiöitänne. Älkää siis olko tyrkyttämässä niitä kakaroitanne sellaisten ihmisten syliin jotka eivät sitä pyydä.
En ole pahemmin kakaraani kenenkään syliin tyrkyttänyt, pikemminkin päinvastoin, sen sijaan riesaa on ollut ääliömäisistä ihmisistä, jotka tulevat eteeni lässyttämään ja hipelöimään lasta, ottamaan väkisin syliin ja tempomaan tuttia väkisin suusta pois. Lisäksi myös suutelemaan, kerjäämään huomiota, ihmettelemään "äitisi suunnattomia silmäpusseja", naureskelemaan pieruille, kuolalle jne.
Ei mua ole koskaan kiinnostanut sellainen aivottomuus. Luulen että lapseni saa maistaa ihan oikeiden ihmisten maailmaa. Ikävää, jos tulee vastaan sitten tollaisia lastenvihaajia.
Maailmasta on tullut puolessa vuosikymmenessä ihmeen itsenäinen, kova, yksilöllinen, jokaisen oma pikku alue on rauhoitettu ja suorattu rautalangoin. Jos sinne kuuluu yksikin koiranhaukku niin ihmiset tulevat raivohulluiksi niin että häiritsevät varmaan toisia ihmisiä paljon enemmän.
Vähän aikaa sitten ei ollut edes tilaa asua niin, että jatkuvasti ihmiset kävivät naapurissa ja tarvitsivat toistensa apua. Eivätkä vetäneet herneitä nenään pikkuasioista.
Mitäpä sinäkään sitä hernettä nenääsi vedät, kun joku ystävällinen täti tulee auttamaan sinua lapsen hoidossa vaikkapa häissä, ottaa lapsen syliinsä, että sinä voit nauttia tapahtumasta, hyppyyttää sylissään ja pitää hyvänä, opettaa olemaan ilman tuttia ja tutustuttaa uusiin ihmisiin?
Eipä ole montaa ystävällistä tätiä tullut vastaan, mutta mitäpä minä näitä äiti-lapsi-asioita teille absoluuttisille lapsettomille jauhamaan, kun ei tunnu perille menevän.. :)
Ei lapsen väkisin sylistä riipiminen ole sama asia kuin ystävällinen auttaminen. Allekirjoittanut ei ole muuten koskaan elämässään käynyt häissä, ellei lasketa oman äidin muinaisia häitä, jossa allekirjoittanut oli itse morsiusneitona - viisivuotiaana. Allekirjoittaneen lapsi ei myöskään ole kaivannut oppia tutin hylkäämisessä, hän on hylännyt sen itsenäisesti.
Jos näitä oikeasti ystävällisiä tätejä olisikin muutamia, voisin varmaan paljon paremmin. Tädit ovat silti yleensä jo omat lapsensa kasvattaneita tätejä, jotka ihailevat lasta hetken aikaa kuten nukkea (joka se ei ole), sen aikaa kun se miellyttää heidän ruusunpunaisia silmälasejaan. Jos toinen todellisuus astuu kuvaan (lapsi alkaa esim. liikkua), tädit lähtevät kyllä hyvin äkkiä.
Itse olen saanut lastani vahtia, sitä opettaa, sitä kasvattaa, sitä määrätä, sitä rakastaa, olla häntä kohtaan ystävällinen.
Ja herneet vedän nenään enemmän virtuaalissa tällaisilla palstoilla kuin esim. "häissä". Heh heh.
Laura
En tiedä huomasitko, että olin viestini kirjoittanut ironisesti, mutta jos et, niin tiedoksesi: se oli ironiaa. Tapahtumapaikalla - mainitsemani häät - tuksin on asian kannalta mitään merkitystä, jos se yhtään helpottaa, voimme vaikka sopia, että paikka on lasten leikkipaikka. Tai bussipysäkki. Tai puisto. Ihan mikä vain haluat.
Luepa nyt tuo edellinen viestini uudelleen näistä hyvätahtoisista tädeistä ja vertaa sitä omaan todellisuuteesi ja ongelmaasi näiden tuntemattomien tätien suhteen.
Minun ja 'lapseton omasta tahdostaan' -nimimerkin ongelmaa on tällä palstalla käsitelty juuri tällä tavalla: "Mitä te nyt meette tommoisesta hermostumaan... Sanotte vain ettette lapsia halua, kyllä sen pitäisi riittää".
Jos nämä tuntemattomat tädit ja/tai ihmiset ovat ongelma, niin mikset vain sano heille, että jättäkää lapseni rauhaan? Eikö se riitä? Ja mikset vain anna heidän pitää lastasi sylissään? Mitä pahaa on neuvomisessa, kyllähän he lapsensa kasvattaneina tietävät? Mikset pidä heidän auttamisyrityksistään? Hyväähän he vain tarkoittavat (jälleen ironiaa, jos et huomannut).
Voih vitsit Hanna, mitä taistelua. Mää ainakin lopetan tähän. Jos pidät väsyneiden yksinhuoltaja-äitien kukistamisesta, niin voit kirjata vihkoosi yhden viivan. Tää taitaa olla väärä foorumni meikäankalle... *huoh*
PS. Eivät tädit olekaan "auttaneet", eivätkä oikeasti auttaneet, sen jälkeen kun muutin tätien - ja monien muidenkin - käpälien armoilta kokonaan toiseen kaupunkiin.
...vieläkään ymmärtää mitä ajoin takaa.
Mur mur! Oletko jo valjastanut koiravaljakon? :)
Asioita kannattaa ajaa takaa, joskus ne selviävät.
minäkään en pidä pennuista yhtään. Ihanaa, kun voi sanoa sen näin suoraan. Edellä mainitut muiden ihmisten painostukset ym. ym. ovat tosi tuttuja tarinoita.
olen ollut 12 vuotta naimisissa ja miehelläni on aikuisia lapsia, joten ei huolta. Ei ole tullut mieleeni milloinkaan, että hankkisin pentuja, se on yhtä kuin hyvästi vapaus.
Hihat palaa aina kun näkee huonosti kasvatettuja kakaroita, jotka huutavat ja meuhkaavat ja vanhemmat antavat tehdä mitä lystää.
Systerini oli espanjalaisen miehen kanssa kihloissa pitkään, ja kehui sikäläistä kasvatusta (siskokaan ei diggaa kakruja). Kuulemma pennut ovat hyvässä ojennuksessa ja kunnioittavat vanhempiaan, eivätkä suomalaiseen tapaan saa tehdä ihan mitä tahansa ja missä tahansa. Opetelkaa suomalaiset kasvatustapoja ennen kuin hankitte pilttejä muiden harmiksi!
No siksi, että minä rakastan omaa vapauttani tehdä mitä kulloinkin haluan. Sitä, että voin lähteä leffaan tai vaikka viikoksi reissuun just sillon kun haluun. Ilman että mun tarvii miettiä, mihin kersa hoitoon tai vaan yksinkertasesti että "muuten kyllä, mutta...". Sitäpaitsi lapsen kasvattaminen aikuiseksi maksaa Bemarin hinnan verran rahaa. Otan mielummin sen auton, kiitos!
Tosta vapaudesta vielä: se on kyllä nähty useammassa tapauksessa ihan lähipiirissä, miten äidille käy, kun perheenlisäystä tulee. Seuraavat muutamat vuodet äiti on kuin vankilassa. Ei koskaan mihinkään suunnilleen muuta kuin luvan perästä.
Ja sitten saa kuulla kommentteja ammattiäideiltä, että et tiedä, mitä menetät, kun et hanki lapsia.
Tekisi mieli sanoa, että menetän tuon kaiken innoissani ja mielelläni! Ja mitä saankaan tilalle? Siitä kertoo mm. sinun viestisi.
En koskaan ollut ollut mikään erityisen lapsirakas ihminen. Löytäessäni elämäni miehen menimme naimisiin. En ollut sen enempää ajatellut lasten hankkimista avioliitossakaan. Mieheni oli kuitenkin toista mieltä. Hän vaatimalla vaati, että tekisimme lapsen, vaikka hänellä oli jälkikasvua jo edellisestä avioliitosta tyttö ja poika. Pystyi käyttämään jo termiä, että hän painosti minut suostumaan lapsentekoon. Jätimme ehkäisyn pois ja kolmen kuukauden kuluttua -bingo-olin raskaana.
Odotusaika sujui ihan mukavasti loppuajastakin, en ollut erityisen isomahainen enkä ollut raskaana kuumimpaan kesäaikaan vaan lapsi syntyi maaliskuun lopussa. Sitten synnytyksen aika tuli. Se oli elämäni hirvein kokemus, tuskia kesti yli vuorokauden enkä saanut mitään kipua lievittävää. Silloin päätin, ettei toista lasta ikinä tule, sitä kauhua en halunut toiste kokea. Mieltä ei kauheasti ylentänyt myöhemmin kuulla, kuinka mieheni oli synnytyslaitokselta mennyt suoraan ravintolaan ystäviensä kanssi rehentelemään, kuinka vaimo oli "pyöräyttänyt" tytön ja että "oli helppo synnytys".
Oltuani kaksi kuukautta kotona vauvan kanssa päivin ja öin tuli tyttökaverini kanssa puheeksi lähtö yhdessä kaupungille syömään jonain iltana. Ihme ja kumma mikään ilta ei tuntunut sopivalta miehelleni, hänellä oli aina jotain menoa niin ettei sopinut jäädä hoitamaan omaa, vaatimalla vaatimaansa lasta. Lopulta minä ja kaverini pääsimme viettämään tyttöjen keskistä illallista niin, että tämän ystäväni avomies tuli vahtimaan tytärtäni.
Mieheni menot vain lisääntyivät. Vaikka meno olisi ollut kuinka pieni, vaikkapa vain postissa käväisy, hän ei ottanut vauvaa koskaan mukaan että olisin saanut hengähtää. Itse jouduin sen sijaan kuljettamaan vauvaa aina mukanani, sillä miehelleni ei koskaan käynyt jäädä häntä hoitamaan. Hän hankki uuden harrastuksen, jonka parissa hänellä saattoi mennä viisikin tuntia illassa. Lopulta en kestänyt enää vankilaani, vaan otin asian vakavasti puheeksi mieheni kanssa ja kerroin mielipiteeni asiasta. Muistutin, että hän oli meistä nimenomaan se, kuka oli lasta halunnut eikä hän pannut tikkua ristiin lapsen eteen. Hän ei mm. koskaan noussut yöllä lapsen huutaessa.
Tästä seurasi hirveä riita. Mieheni huusi minulle päin naamaa niin että ikkunat helisivät. Hän, joka raataa työssä meidän eteemme, ei saisi edes hengähtää kotiin tultuaan, niinkö? Ja sitä rataa. Seuraavana päivänä hän haki lehti-ilmoituksessa olluttta työpaikkaa ja sai sen. Uudessa työssä hän on usein poissa kotoa, jopa toista viikkoa kerrallaan. Hänen sanojaan lainatakseni hän "saa olla poissa kotoa".
Tässä vankilassani olen ollut nyt kolme vuotta. Ystävieni kanssa olen saanut viettää aikaa ilman lasta viimeksi yli 1½ vuotta sitten. Silloinkin serkkuni oli lapsenvahtina. Rakastan pikku tyttöäni, mutta silti usein mieleni valtaa ajatus siitä, millä lailla asiat olivat ennen ja kuinka ihanaa meillä oli mieheni kanssa ennen lapsen syntymää. Kadun katkerasti, että koskaan annoin hänen painostaa itseäni sillä tavalla. Omasta puolestani olisin ollut valmis odottamaan vielä useamman vuoden ennen lapsentekoa.
Näin sitä tyhmyydestä sakotetaan.
kundin tarkoitus ei suinkaan ollut lapsi sinänsä, vaan konsti sitoa sinut, kahlehtia laillisesti, varmistaa muijan kotonapysyminen. Miksi ihmeessä et jätä sitä, nyt kun lapsikin on niin pieni, ettei se vielä osaa ikävöidä!! Hyh, miten tuli paha olo. Kaikenlaisia k-päitä täällä tallaa, vapaalla jalalla.
Hyvä, että toit esille myös niitä asioita lapsen saamisessa ja hoitamisessa, jotka eivät ole hauskoja. Jotkut luulevat, että jos tuo ilmi jonkin negatiivisen asian, toiset tulkitsevat sen niin, ettei äiti rakasta lastaan, tms. Kuitenkin lapsi on niin suuri elämänmullistus vanhemmille, että jos toiset äidit kertovat vain niitä ruusuisia juttuja vauvanhoidosta, tulee meille kahden vaiheilla keikkuville epäilevä olo. Minä ainakin haluan punnita tarkkaan, olisinko hyvä äiti, jaksaisinko kaikkea, mitä lapsen kasvattamiseen liittyy ja pystyisikö tarjoamaan hyvän kodin lapselle. En ole mikään erityisen lapsirakas, joten en halua rynnätä suin päin yrittämään omaa lasta. Haluan kuulla rehellisiä mielipiteitä myös niistä huonoista puolista.
Voimia sinulle - toivottavasti löydät jonkun luotettavan lapsenhoitajan, jotta saisit yhden vapaaillan viikossa. Olisiko naapurustossasi lapsiperhettä, jonka kanssa voisi vuorotella lastenhoidossa?
Näitä vastaavanlaisia tapauksia varmasti Suomenmaassa piisaa. Kamalaa luettavaa, mutta jo ihan minun ystäväpiiristäni löytyy jo lähes vastaavanlainen tapaus. Varsin tavallista siis.
On varmaan helppoa sivullisena sanoa "jätä se paskapää", jos äidillä ei ole paikkaa mihin mennä, ei päivähoitoa lapselle että voisi mennä töihin, ei välttämättä koulutustakaan ainakaan loppuun saakka suoritettuna. Ja arvatkaas keitä nykyajan työmarkkinat eivät halua palkansaajiksi? AIvan oikein: lisääntymisikäisiä naisia joilla on lapsia tai jotka saattavat "hankkiutua raskaaksi" lähivuosina.
Vauvat ovat söpöjä. Siis ne ihan pienet, jotka vain syövät, nukkuvat ja kakkaavat, ovat pehmoisia ja haisevat maidolle ja pulautuksille. Mutta sittten ne oppivat liikkumaan ja tuhoamaan, repien kaiken mihin ylettyvät. Seuraavaksi vuorossa on uhmaikä, joka saa ainakin minulla sivusta seuranneena esille taipumuksen suuresta halusta paiskata kakara betoniseinään. Eli siis pikkuvauvaiästä voisi loikata siihen kouluikään. Sitten kun tulee taas murkkuiän ja vitunhaistattelun vuoro, voisi pompata muutaman vuoden eteenpäin ja kas kummaa, mamman kulta lentää pois pesästä.
Keksikää lapsentekokuumeiset tuputtajat aikakone, jolla tuo on mahdollista, niin minäkin voin alkaa lapsentekoon.
Siis eivät kaikki lapsentekokuumeiset välttämättä halua tuputtaa omaa keksintöään toisille, kuin jonkun uskoonhurahtamisen kourissa, en minä ainakaan. Ei minua kiinnosta, mitä muut ihmiset tekevät, elleivät he itse halua kertoa siitä vapaaehtoisesti. Kuten täällä tavataan tehdä.
Miksi te olette niin saakelin vihaisia?!??
L.
Että miksikö ollaan niin vihaisia? Siksi varmaan kun hirveän iso osa ei ole yhtä tahdikkaita kuin sinä. Päinvastoin, he ovat väen vängällä tuputtamassa omaa uskontoaan -pyhää vanhemmuutta- meille, jotka emme ole siitä niin innostuneita. Toden totta, välillä on olo kuin seisoisi ovensuussa ja ovella seisoisi kaksi yli-innokasta jonkin uskontokunnan käännyttäjää. Sitä yrittää olla kohtelias ja väistellä aihetta, toivoen että näillä jankuttajilla pelaisi edes jonkinlainen rivien välistä lukemisen aisti. Vaan kissanviikset, asia menee perille vasta kun pinna palaa ja ilmaisee itsensä niin karkeasti että omat käsivarsikarvatkin on pystyssä vielä kahden päivän päästäkin.
siksi ollaan vihaisia, kun ollaan niin helvetin kypsyneitä aiheeseen.
Höh, no mää en kyl ymmärrä että miten jotakuta toista voi kiinnostaa niin kauheasti jonkun toisen elämään puuttuminen - ainakaan kun on kyse niin suuresta asiasta kuin lapsentekeminen.
Minun sukuni on aina asunut suhteellisen kaukana minusta, emmekä ole niin tuttuja keskenämme.
Suurimman osan lapsuudestani toki kärsin ikävästä ja aikuisenakin siitä, ettei ole lähellä mitään kyläilypaikkoja, mukavia mummoja, jotka pitelisivät lasta polvella. Mutta silloin tällöin kun käyn heidän luonaan, ei kukaan heistä; vanhimmatkaan, koeta käännyttää minua mihinkään, mitä en itse halua.
Sitävastoin yhtä lailla kuin minä annan heidän, he antavat minun kertoa omista kuulumisistaan, vaikka elämämme olisivatkin erikaltaisia. Siksi en tajua tuota, että miksi sukulaiset olisivat sellaisia tai miksei heille voi sanoa - vaikka nyt uskon, että monet varmaankin sanovat - en sitten tiedä, mikä siinä mättää (mikseivät he usko).
Toisekseen, mulla ei ole yhtään sellaista ystävääkään, joka olisi puheillaan provosoinut minua, ts. jankuttanut jostakin sellaisesta asiasta, jota en tahdo tehdä (ei ainakaan lasten tekemisestä!!!). Pidän sellaisesta ajattelusta, että vaikka toinen ei ajattelisikaan samalla tavalla, tai ei peräti hyväksyisi toisen ajattelumallia, niin silti asian voidaan antaa olla, eikä sitä tarvitse lähteä väen vängällä vääntämään. Onhan mullakin sellaisia tilanteita, joista joudun/olen joutunut lähtemään käppäilemään selkä edellä, se kun on viimeinen tapa ilmaista, ettei huvita keskustella kyseisestä aiheesta. Jotkut ovat kyllä hassuja.
Sen sijaan tiedän, että utelevia ihmisiä on, nimittäin sen jälkeen kun joku on _saanut lapsen_(minä nimittäin olen). Hermot meinasivat mennä monta kertaa, kuten aikaisemmin olen tainnut tämän otsikon alle kirjoittaa, kun täysin tuntemattomat ihmiset (aikuiset!!!) vetivät vauvaa väkisin sylistäni, lepertelivät ja tunkivat sormiaan sen suuhun, heiluttelivat sitä ja tarjosivat sille karkkia - niin kauan kuin se oli suloinen ja paikoillaan, mutta heti kun se kävi hankalaksi, lapsi työnnettiin minulle. Ketään ei liiemmin kiinnostanut kysellä minun kuulumisiani - todella.
Sen sijaan sain kuulla mahtavia lastenkasvatusohjeita; milteipä käskyjä, neuvoja ja jaarittelua; minua neuvottiin sellaisessa asiassa kuin oman lapseni kanssa kahdestaan olemisessa alituiseen, samaten kuin ennen synnytystä ympärilläni pyöri _aikuisia_ ihmisiä kuin lauma paskakärpäsiä päivittelemässä ja jaarittelemassa, vaikuttamatta lainkaan omilta itseltään, ikään kuin he olisivat seonneet.
Itse suhtaudun omaan henkilökohtaiseen lapseni kanssa olemiseen siten, että ajattelen hänen olevan pieni ihminen, joka kasvaa joskus aikuiseksi ja siinä minun on häntä autettava. Ei minun ole tarvinnut hänelle lässyttää eikä ostaa röyhelöhousuja enkä minä ihastelisi lainkaan sitä, jos hän mättäisi jäätelöä jonkun päähän, kuten joku tuolla yllä joku kertoi, vaan olisin vihainen ja neuvoisin tekemään toisella tavalla.
Täällä tuntuu ihmisten aggressiot kohdistuvan heihin, jotka eivät näitä varmasti kovinkaan usein lue: sukulaisiin/ystäviin, jotka painostavat lapsenteossa, ja niihin vanhempiin, jotka "ihastelevat" "Kultsi-Pössylinsä" täystuhoamista (jota mun on kyllä vaikea uskoa, että kukaan vanhempi sitä ihastelisi.. hih hii).
Eikä siis pelkästään lapsiin, jotka ovat viattomia syntyessään tähän maailman, kuten me kaikki olemme olleet - eivätkä mikään supermarkettilaus tai monen vuoden suunnittelun tulos - minulle se on ainakin lahja, ihana ihminen jossa virtaa oma vereni.
Laura, vaikka sinun sukulaisesi eivät ole piinanneet sinua kysymyksillään (mihin tahansa sitten liityenkään), se ei tarkoita, etteikö jonkun toisen sukulaiset voisi sitä tehdä.
Se, että sinä et ymmärrä miksi jotakuta voi kiinnostaa toisten tekemiset niin hirvittävästi, ei tarkoita, etteikö jotakuta todella voisi toisten tekemiset niin hirvittävästi kiinnostaa.
Se, että sinä olet lapsen hankkinut ja pidät lapsista, ei tarkoita, että kaikki pitävät lapsista ja haluavat niitä hankkia.
Olet oikeassa siinä, että ainakin osa lapsiin kohdistuvasta vastenmielisyydestä - ainakin minun kohdallani - johtuu ensinnäkin heidän vanhemmistaan, ei lapsista itsestään. Eihän lapsi voi tietää mikä on oikein ja mikä väärin, jos hänelle ei sitä kukaan ole kertonut. Toisekseen osa vastenmielisyydestä johtuu juuri näistä kyselevistä sukulaisista ja tuttavista, jotka eivät yksinkertaisesti usko ei:tä.
En siltikään pidä lapsista. Eikä tähän tunteeseeni ja mielipiteeseeni ole muutosta tulossa - minä olen sen hyväksynyt, mikseivät muut voi sitä hyväksyä?
Tottapa turiset mielipiteessäsi, Hanna.
Hyväksyn oikein hyvin sen, jollet lapsia tahdo. Hyväksy sinäkin se, että minä tahdon lapsia ja puolustaa sitä maailmaa, jossa lapseni joutuu elämään.
Hyvin mielenkiintoista on kyllä ollut tämä keskustelu, on valottanut minulle millaisia toisenlaisiakin ihmisiä maailmassa saattaa olla.
Olen jopa alkanut kadulla mulkoilemaan ihmisiä, jotka mulkoilevat lapseni tekemisiä - joku heistä voi olla sellainen kuin sinä.
Hauskaa tässä kuitenkin on se, että harvemmin asiasta puhutaan live-elämässä - täällä asia tulee puitua rankemman kautta.Itse taidan olla aika kyllästynyt aiheeseen. Huh huh.
mukava lukea, jaksoit sinnikkäästi tapella tuulimyllyjä (=kovasydämisiä lapsivihaajia, jotka vertaa lasta koiraan) vastaan. Minähän niitä sanoin kovasydämisiksi, ja niin ne tosiaan onkin, vain heidän oma napa näyttää heidän omasta mielestään pehmeältä. Ja luulevat itseään niin empaattiseksi, että että ... ei löydy sanoja!
Mutta olkoot lapsivihaajat ja inhottavuudet omissa oloissa. Älkäämme kiinnittäkö heihin mitään huomioita. Lapsillemme kannattaa vain opettaa että pahoja, heitä vihaavia ihmisiä on. Ja sellaiset ihmiset kannattaa oppia tunnistamaan. Kovat silmät kertovat jo paljon.
Minkähänlaisia riiviöitä nuo lapsivihaajat on olleet pienenä? Vaikea ajatella että he olisivat olleet niitä suloisia, pikku tyttöjä. Vai luuletko että ne olis olleet pienenä suloisia, Laura?
Minä en ainakaan millään löytänyt viestiä, jossa lapsia olisi verrattu koiriin tai terroristeihin, kuten Laura jossain vaiheessa kirjoitti.
Oletan kuitenkin, että Itsekin ollut lapsi -nimimerkki tarkoittaa Hannan kirjoittamia viestejä kovasydämisyydestä. Olenko oikeassa?
En kuitenkaan mistään näistä viesteistä löytänyt kohtaa missä lapsia olisi verrattu yhtään mihinkään. En vaikka kuinka luin ja mietin viestejä. Kyse viesteissä oli ihmisistä. Ja me kaikki olemme ihmisiä, lapset, aikuiset, miehet, naiset, afrikkalaiset, aasialaiset, terroristit, natsit, pedofiilit, diktaattorit. Meidät vain on jaettu erilaisin kriteerein erilaisiin ryhmiin. Jokainen ihminen voidaan laskea kuuluvaksi useaan eri ryhmään, riippuen mistä puhutaan. Meitä ei kannata vertailla toisiimme, sillä olemme jokainen erilainen, niin yksilönä kuin ryhmänäkin. Mutta me kaikki olemme _ihmisiä_. Itsekin ollut lapsi -nimimerkki itse kirjoitti, että jos ei pidä ihmisistä, nimenomaan ihmisistä, on kovasydäminen. Pidätkö sinä sitten terroristeista, natseista ja pedofiileista? Koska jos et pidä, olet oman logiikkasi mukaan kovasydäminen.
Voisitko selventää kantaasi tästä kovasydämisyydestä, sillä minä en todellakaan ymmärrä. En koe itseäni kovasydämiseksi, mutta sinun teoriasi mukaan olen kovasydäminen. Olenko nyt ymmärtänyt kirjoituksessasi jotain väärin? Haluaisin ymmärtää.
...kätevästi arvioida ihmisiä ihan yhden mielipiteen perusteella.
Minäkin yritän:
Sinä olet kirjoitustesi perusteella kotiäiti, joka osaa leipoa pullaa, jonka reseptin olet omalta äidiltäsi saanut. Olit koulussa keskinkertainen, opit kyllä kirjaimet ja sanat, mutta luetun ymmärtäminen oli aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Siksipä et ymmärrä lukemiasi kirjoja ja lehtiä ja oletkin empaattinen ja ymmärtäväinen juuri niin pitkään, kun muut ovat samaa mieltä kanssasi. Sinun maailmankatsomuksesi on ainoa oikea ja kaikki, jotka ovat erimieltä ovat pahoja ja ilkeitä kammotuksia, joilla ei oikeastaan olisi oikeutta elääkään.
Menikö oikein? Menikö oikein? Menikö oikein?
Kiva, että jotain hieman lempeämpääkin välillä :). Kiitos..
Sepä siinä onkin, että ainakin itse muistan omasta lapsuudestani sen verran, että empatiaa lapsia kohtaan riittää. Mietin minäkin, muistavatko lapsivihaajat omaa lapsuuttaan ja minkä verran - ja uskon, kyllä, he olivat aivan yhtä suloisia kuin muutkin lapset.
Lapset - terroristien, pedofiilien, natsien(valitettavasti heilläkin on lapsia, etenkin yököttelen tätä pedofiilisarjaa), afrikkalaisten, kiinalaisten, suomalaisten, naisten ja miesten - eivät syntyessään kuulu mihinkään kategoriaan, vaan ovat lapsia, joiden maailmaa aikuisten tulisi turvata ja opettaa maailman MENOA. (Riippuen sitten millainen se kunkin mielestä sattuu olemaan.) Minun mielestäni jokainen lapsi kasvaa joskus aikuiseksi, siksi aikuisilla on heistä vastuu - ensisijaisesti vanhemmilla, mutta myös koko yhteiskunnalla. Aina tämä ei kuitenkaan toimi. Lapset ovat lapsia, joskus aikuisia.
Kovasydämisiä te ette mielestäni ole, ainakaan sanan säilä ei halkaise toistaiseksi minun vankkaa mielipidettäni asiasta, mutta melkoisen lapsellisia te tunnutte kuitenkin olevan. Ai niin - vaikka olettehan te tietenkin aikuisia.
Kertokaapas muuten, muistatteko mitään lapsuudestanne? Millaista siellä oli? Minua kiinnostaisi lukea.(Itsehän olen avautunut melkoisen aktiivisesti, vai mitä.)
Lisää aggressiota peliin, Hanna!!! Riehu nyt oikein kunnolla! Kyllä ne tuhmat lapsentekovihat sieltä joskus vielä ulos pääsevät. Noh, vauhtia. Kumpi meistä kerkeää vastata ensin? :))))
Mitä ihmeen riehumista?
Esitin vain käsitykseni Itsekin ollut lapsi -nimimerkistä. Aivan kuten hän minusta. Hänen arvionsa ei mennyt putkeen, haluaisin tietää osuiko minun arvioni kohdalleen.
Mitäs riehumista se on?
..mrr! :)
Mietin pitkään, tarkkaan ja hartaasti, kertoisinko lapsuudestani. Loppujen lopuksi päätin vastata Lauran haasteeseen ja kertoa. Lopetan samalla tämän ketjun lukemisen.
Kiitokset kaikille niille, jotka ovat minun ja ketjun alkuunpanijan, lapseton omasta tahdostaan -nimimerkin ongelman ymmärtäneet ja kannustaneet pitämään oman elämämme.
Haluan esittää kiitokseni myös Lauralle, sinun kanssasi on ollut loppujen lopuksi mukava väitellä ja kinastella. Olet koko ajan ollut asiallisella linjalla, muistelen sinua lämmöllä. =)
Jatkakaa ihmeessä kirjoittelua, minä kiitän, pyydän anteeksi ja poistun.
Jokainen sana seuraavissa muistoissani on totta, ainakin niin totta kuin vain muistan. En ole mitään itse keksinyt, enkä kaunistellut/kauhistellut. Muistoni alkavat ennen kouluikää ja jatkuvat noin neljännelle luokalle saakka. Siihen saakka katson olleeni lapsi. Sen jälkeen...en tiedä.
(tulipas tuosta alla olevasta tekstistä pitkä... Näin siinä käy, kun antaa ajatusten vain virrata... kirjoittajan huomio, kirjoittamisen jälkeen...lukekaa niin pitkälle kuin jaksatte ja lopettakaa siihen...)
En pysty rehellisesti muistamaan olenko ollut kiltti ja suloinen lapsi. Minun on vain uskottava tuttaviamme ja sukulaisiamme, jotka väittävät, että minä olin aina hyvin kiltti lapsi. En kuulemma koskaan ollut mukana muiden lasten 'pahanteossa', eikä minua tarvinnut yleensä käskeä edes kertaa olemaan hiljaa ja rauhallisesti. Ja jos tarvitsi, uskoin heti kerrasta. Kuulemma yleensä istuin kiltisti siihen mihin minut oli nostettu ja kuuntelin kuinka aikuiset puhuivat. Mutta kuten sanottu, en itse muista vaan toistan vain sukulaisten ja tuttavien sanoja. En ole kertaakaan ollut jälki-istunnossa, eikä opettajan ole koskaan tarvinnut minua komentaa tai käskeä (tehtävänannot erikseen). Muistini mukaan.
Muistan lapsuudessani, kuinka meillä oli sukulaisia kylässä, juhlimassa uutta vuotta. En muista kuinka vanha olin, mutta en ainakaan koulussa, muistaakseni en tarhassakaan. Isäni ja äitini tanssivat yöllä. Minä halusin myös tanssia heidän kanssaan ja menin halaamaan kummankin jalkoja. Yhtäkkiä tunsin jumalattoman kipeän nipistyksen lantiossani. Äitini oli nipistänyt minua, koska hän halusi tanssia vain isäni kanssa. Muistan kuinka mustelma oli kipeä useita päiviä.
Muistan pulkkaretket mäkeen ja kuinka lumi tuiskusi kasvoilleni nauttiessani vauhdista.
Muistan rakkaan pehmotiikerini. En suostunut lähtemään mihinkään ilman sitä. Kerran matkalle lähtiessämme unohdin sen lentokentälle. Lentokoneessa lentoemo vakuutti minulle, että tiikeri on varmasti hyvässä tallessa löytötavaratoimistossa, kun tulemme takaisin. Tulimme takaisin. Löytötavaratoimisto ei ollut auki saapuessamme. Pyysin myöhemmin useasti äitiäni soittamaan löytötavaratoimistoon, mutta hän sanoi, että tiikeri oli jo niin resuinen, että ei sitä varmasti ole kukaan talteen ottanut. En koskaan saanut pehmotiikeriäni takaisin.
Muistan kesälomamatkamme ja kuinka minä ja siskoni saimme valita yöpymispaikkamme. Valitsimme aina sen, missä oli uima-allas tai hyvä leikkipaikka. Muistan kuinka kiersimme huvipuistoja ja siskoni kanssa kiersimme kaikki mahdolliset laitteet läpi.
Muistan selkäsaunat, jotka sain nahkavyöllä paljaalle takamukselleni, kun en ollut suostunut pukemaan äitini valitsemia vaatteita päälleni, vaan halusin valita vaatteet itse (en tosin muista, mitä vaatteita äitini halusi ja mitä minä halusin) tai olin sanonut äidilleni vastaan.
Muistan runsaat viikkorahat, vaikka muuten oli aina niin tiukkaa. Mitään vaatteita tai harrastusvälineitä en saanut, elleivät ne olleet aivan välttämättömät. Lomamatkat kahden lapsen kanssa olivat kalliita ja muistan kuinka niitä varten säästäminen aloitettiin heti edelliseltä matkalta palattuamme.
Muistan kuinka ekaluokkalaisena istuskelin tuntikausia (en tosin tuntenut kelloa, joten suhtautukaa tähän varauksella...) pihan keinussa ja odottelin äitiä kotiin, kun hän ei ollutkaan kotona, kun tulin koulusta. Avaimia minulle ei annettu, sillä olisin kuitenkin ne kadottanut... Näin äitini minulle sanoi ja vakuutti, että hän on kyllä kotona.
Muistan kuinka äiti sitten auringon laskettua tuli hoiperrellen kotiin ja oli niin 'väsynyt', ettei saanut avainta lukkoon. Muistan kuinka avasin oven ja äiti meni suoraan sänkyyn. Muistan kuinka etsin kaapeista ruokaa ja löysin vain kaurahiutaleita.
Muistan jouluina lahjakasan kuusen alla ja kuinka siskoni kanssa peitimme toisemme saamiimme lahjoihin ennen kuin avasimme paketteja. Oli jännittävää nähdä oliko lahjoja niin paljon, että peittyisimme kokonaan.
Muistan kuinka äiti puhalsi savua kasvoilleni, kun pyysin, ettei hän polttaisi sisällä, sillä savu kirveli silmiäni ja kurkkuani.
Muistan kuinka etsin äitiäni paikallisista pubeista, kun hän ei ollutkaan ollut kotona, kun tulin liikuntakerhosta kotiin ja löysin pikkusiskoni istumasta pihan keinusta. Muistan kuinka minua pelotti, että päästävätkö portsarit minut sisään, äitiä etsimään. Ettei portsari vain luule, että olen tulossa ryyppäämään. Muistan kuinka vihdoin löysimme hänet siskoni kanssa puolen yön jälkeen eräästä pubista, istumassa ystävättärensä kanssa oluttuopin ääressä. Muistan kuinka sain häntä kerta toisensa jälkeen suostutella lähtemään. Hän oli aina lähdössä "ihan kohta, tämän lasillisen jälkeen". Kummasti tuo lasi vain tuntui tulevan aina vain täydemmäksi. Muistan kuinka talutin hänet kotiin, riisuin vaatteet, peittelin sänkyyn ja kuuntelin hänen soperteluaan, "äiti rakastaa sua niin kauheasti, sä olet niin kultainen tyttö". Muistan kuinka siedin hänen pahanhajuista hengitystään ja humalaisia, vastenmielisiä hellyyden osoituksiaan, koska pelkäsin, että jos sanon hänelle vastaan, saan selkääni.
Muistan kuinka äitini oli vihainen ja huusi minulle, kun olin aamulla nukkunut pommiin ja myöhästynyt koulusta. En ollut päässyt illalla ajoissa nukkumaan etsittyäni häntä pubeista.
Muistan kuinka sain stipendin toisella luokalla. Muistan kuinka ylpeä olin todistuksestani, kun kaikki arvio rastit olivat 'hyvä' -kohdassa. Muistan kuinka ylpeästi äiti ja isä kertoivat sukulaisille ja tuttaville todistuksestani ja stipendistäni.
Muistan kuinka isä ja äiti riitelivät öisin keskenään, heittelivät tavaroita ja löivät toisiaan. Muistan kuinka hiivin pikkusiskoni huoneeseen ja kömmin hänen peittonsa alle. Silitin hänen hiuksiaan ja halasimme toisemme uneen.
Muistan kuinka äitini hyvin 'väsyneenä' isän kanssa riideltyään kiipesi minun viereeni parvisänkyyni ja hajotti pöytäni samalla. Muistan kuinka hän haisi pahalle, halasi minua ja suukotti poskelle. En uskaltanut sanoa hänen vastaan, vaikka en saanutkaan koko yönä nukuttua, kun äitini hengitys haisi niin pahalle, koska pelkäsin, että hän suuttuu ja saan selkääni. Muistan kuinka hän sössötti korvaani, kuinka paljon äiti minua rakastaa.
Muistan kuinka opin lukemaan ensimmäisenä luokassa ja sain lukutuntien ajaksi mennä pienluokkaan lukemaan rauhassa kirjaa, että voisin keskittyä rauhassa.
Muistan kuinka tein läksyni matalalla olohuoneen pöydällä, lattialla istuen, kun minun pöytäni oli hajalla ja äitini istui kahvilla ystäviensä kanssa keittiönpöydän ääressä.
Muistan kuinka opettaja kehui minua, kun sain matematiikan kokeesta täydet pisteet. Joka kerta.
Muistan kuinka muutimme kerrostaloasunnosta omakotitaloon. Muistan kuinka heräsimme pikkusiskoni kanssa öisin huutoon ja paukkeeseen. Käskin häntä pysymään sängyssä ja seurasin ääntä alakertaan, takkahuoneeseen. Muistan kuinka isäni ja äitini huusivat toisilleen, isäni haukkui äitiäni juomisesta ja äitini isääni hänen elämänsä pilaamisesta ja kumpikin huitoi toisiaan. Muistan kuinka menin seisomaan heidän väliinsä ja väistin hutilyöntejä. Väkisin raahasin ensin toisen nukkumaan ja hieman myöhemmin toisen. Kerta toisensa jälkeen.
Muistan kuinka sain kuvaamataidon opettajalta todistustenjaossa erikoismaininnan ahkerasta osallistumisestani ja hänen mukaansa taidoikkaista töistäni.
Muistan kuinka pikkusiskoni lemmikin kuollessa isäni totesi: "No, olisit pitänyt siitä parempaa huolta". Tiedoksi teille, että lemmikki oli jo elänyt pidempään kuin keskimäärin, se siis kuoli vanhuuteen.
Muistan kuinka äitini humalassa soperrellen kysyi minulta mitä mieltä olisin, jos hän hankkisi oman asunnon ja muuttaisi pois. Muistan kuinka isäni humalassa soperrellen kysyi minulta mitä mieltä olisin, jos hän hankkisi oman asunnon ja muuttaisi pois.
Muistan kuinka toivoin, että kumpikin heistä hankkisi oman asunnon ja muuttaisi pois. Muistan kuinka toiveeni ei toteutunut.
Hanna! Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki! Onnittelen ja kiitän, tämä oli loistavaa luettavaa. Ja kiitos myös sotakirveen hautaamisesta. Toivoo
Laura,
jonka lapsuus on samalla lailla alkoholistinen.
Minäkin taidan sitten poistua.
Arvostan kyllä kotiäitiä todella paljon, juuri sellaista joka osaa leipoa pullaa, olla lapsille turvallinen äiti mutta ei anna lasten juoksuttaa itseään. Vaimoni on sellainen! Kysyit kolmeen kohtaan menikö oikein:
Vastaus on ei-ei-ei eli se siitä arviointikyvystä. mutta ethän enää aikonut lukea näitä viestejä, joten vastaus ei varmaan tule tietoosi enää.
Kyllä tuollainen teksti jota täällä suolletaan edustaa mielestäni kovasydämisyyttä; esim. juuri sellaista naistyyppiä joka vastikään ajoi lapsen päälle suojatiellä ja karkasi paikalta. Vähätpä tämä (empaattinen) nainen välitti siitä, selvisikö lapsi vai ei.
Lapsivihaaminen on aika ankara asia vihaajalle itselleenkin; yksi tai pari kirjoitusta aiheesta on kuin sohisi muurahaispesään ja sarvia näkyy pilvin pimein. Empaattisten sarvia? Ei kaikki pidä lapsista, ja aina tulee olemaan niin. Opettaisivat kuitenkin olemaan vihaamatta heitä. Sekin on sydämen sivistystä.
Ei tulis ikinä mieleenkään verrata mukavia, kilttejä, rauhallisia, kivoja koiriani niihin kirkuviin saastaisiin petoihin, joita myös lapsiksi kutsutaan.
Kiitän kaikkia, jotka ovat riemusta revenneet käyttämästäni termistä "Kultsi-Pössyli". Valitettavasti en voi tällä kertaa kiittää omaa verbaalista lahjakkuuttani, vaan termi on erään kaverini käyttämä nimitys äitinsä sietämättömästä, hemmotellusta pienestä valkeasta koirasta. Niin että Maralle vaan terveisiä, jos tunnistat itsesi.
Vai on sun mielestäsi Laura se, joka taistelee tuulimyllyjä vastaan. Mielenkiintoista. Kyllä itsestäni tuntuu, että enemmän itseni ja Hannan kaltaiset ihmiset ovat tuulimyllyä vastaan taistelijoita. Meidät tuomitaan oikopäätä "yksinappisten" ihmisten (kuten sinä) toimesta ihmisvihaajiksi ja kovasydämisiksi, vaikka olemme useampaan otteeseen tuoneet esille, että suomme mielihyvin muille ihmisille heidän vapautensa saada lapsia. Emme me ole tuomitsemassa ihmisiä heti sen perusteella, pitävätkö he lapsista vai eivät. Miksi siis meidät heti ollaan ristiinnaulitsemassa?
Sääli Hanna, että päätit lopettaa keskusteluun osallistumisen. Sinulla on tosiaan ihailtavan sujuvaa sanankäyttöä.
Hihhihhii.
...koko sana on mielestäni ihan hassu, mun on vaikeata elämää jonkin verran nähneenä ihmisenä ajatella edes väkivaltaista ihmistä mitenkään "kovasydämiseksi", heilläkin asiat ovat vinossa jostain kohtaa. Sitä minä en taas sano, että teillä olisi asiat vinossa, vaan saatte hyvin pitää mielipiteenne. Hannan ihailtava ja rohkea ele kertoa itsestään sai minut lauhkeaksi kuin lammas.
Mutta sitä ennen ehkä jotenkin.. pistää vihaksi se, ettei siihen ehdottomuuden keskelle, sen ehdottoman lapsi-inhoamisen keskelle mahdu mitään muita näkökantoja. Se on nyt ihan OK, olen minäkin tajunnut teidän maailmasta jotakin.
Tottakai olen halunnut puolustaa lastani ja samalla itseäni tyyliin, etteivät kaikki vanhemmat ole välinpitämättömiä, eivätkä kaikki lapset kaameita täystuhoja, jotka saavat tehdä mitä huvittaa. Mun kärjistettyjen mielipiteiden sarjani johtuu lähinnä siitä, että (kuten me kaikki elämme omassa "maailmassamme", jossa toki puolustamme omia asioitamme, meille tärkeitä arvoja ja elämänkatsomuksia ja mielipiteitä) olen asunut kahdestaan tämän lapseni kanssa ja joskus maailma on tuntunut kohtuuttoman rankalta, on tuntunut vaikealta lähteä ulos kun niin useisiin paikkoihin toivotetaan ei-tervetulleiksi lapsen tähden. Ja kotona taas meinaa mädäntyä, ystäviä ei ole, ainakaan he eivät asu tässä läheskään lähellä. Ja josko sekin ystävättömyyteni johtuisi siitä, että minulla on lapsi. Ainakin osittain voin sen näin tulkita.
Itsekään en haluaisi vaikuttaa "yksinappiselta", mutta en myöskään haluaisi tulla yksinappisen mielipiteen tuomitsemaksi: minulla on yksi lapsi, mutta olen paljon kaikkea muutakin kuin lasten puolustaja, äiti, verevä kissaemo. Olen 24-vuotias nainen joka miettii paljon muitakin asioita kuin lapsi-asioita. Tuntunee siis erityisen rankalta elää maailmassa, jossa lapsille ei - minun näkökulmastani - ole paljon sellaisia paikkoja, jossa minäkin voisin tehdä jotakin muuta kuin ainoastaan leikkiä hepoilla ja nalleilla, you know.Siksi tuo raskas puolustuskanta, itse olen pitänyt "tuulimyllyjä vastaan" taistelemistani melko lapsellisena ajanhukkana.
Mutta kaikesta oppii jotakin.
Ja sitten se, miten yhteiskunta ja yksilöt suhtautuvat tedänlaisiinne ihmisiin: toisten ei toki ole helppo sulattaa sitä, ettei joku tahdo lapsia, näinkin olen teidän kertomuksistanne lukenut ja uskon, että se on vaikeata. Tahdon painottaa kuitenkin, että oma näkökantani oli puhtaan itsekäs, oman pienen maailmani puolustusnäkökanta, eikä koko maailman ja/tai yhteiskunnan paheksuva asenne. Minun puolestani edelleenkin ihmis(t)en omaa mielipidettä tulee kunnioittaa, oli se sitten mikä hyvänsä - ellei se loukkaa jotain toista pahasti, henkisesti tai fyysisesti.
Se mitä olen halunnut sanoa, on ollut se, ettei mun kokemuksen mukaan maailma ole rakennettu siten, että joka puolella olisi kirkuvia lapsia - en ainakaan itse niitä ennen oman lapsen tuloa ole huomannut, kun ne eivät kai mua niin häiritse, ja nyt kun minulla on lapsi, huomaan että on erittäin vaikeata ja raskasta liikkua julkisella paikalla lapsen kera.
Sen sijaan se, että joku ei pidä lapsista on minun puolestani hänen oma mielipiteensä, josta en ehkä edes välitä keskustella, koska itse pidän lapsista, kovasti. Mutta en minä sitä tuomitse, vaan päinvastoin kunnioitan ihmisten tilaa live-elämässäkin, kun vien lapseni pois niiden lähistöltä ja näkyviltä, jotka ilmaisevat sen etteivät tahdo lastani lähelleen.
Kaikkea hyvää toivoo: Laura
Moi Laura, olen kyllä ymmärtänyt sinun pointtisi ja lukenut kiinnostuneena kirjoituksiasi. Koetin kohdistaa tuota edellistä kirjoitustani, johon sinä olet vastannut, nimimerkille "Itsekin ollut lapsi".
Juu, mää oon vaan tällainen höpöttäjä, joka ei saa suutaan kiinni.. ei vaan.. sitä tajusi itse västä vähän jälkijunassa koko asian :).
Omasta mielestäni vauvat ovat suloisinta maailmassa, ja pidän myös useimmista 1--5-vuotiaista pikkulapsista. Myönnän kuitenkin, että tekstissäsi on paljon totta; en ole koskaan sietänyt marinaa enkä sotkemista. Inhoan myös pikkutyttöjä, jotka puhuvat teennäisesti ja irvistelevät tai näyttävät kieltään ilman mitään syytä. Vanhempien pitää todellakin opettaa lapsilleen, ettei vieraita ihmisiä saa mennä häiritsemään ravintolapöydässä eikä kaupasta saa ottaa mitä tahansa.
En ikinä unohda, miten tyrmistynyt olin muutama vuosi sittem, kun kaksi lähipiirini lasta meillä kylässä ollessaan sotki kangaspäällysteisiä tuolejamme suklaakekseillä! Vaikka olin tuolloin itsekin vasta murrosiässä, en voinut olla huomauttamatta lasten äidille, ettei tuollainen käytös ole sopivaa. Äiti pahastui sanoistani ja vastasi hyvin pisteliäästi, mutta tiesin olevani oikeassa, sillä minun ei pienenä missään tapauksessa annettu sotkea toisten koteja.
Olen itse usein mennyt lepertelemään vieraiden vauvoille, ja ymmärrän kyllä, etteivät kaikki pidä sellaisesta. Mieleeni ei tulisi ikinä ottaa lasta väkisin pois äitinsä sylistä.
Itse asiassa monet tämän keskustelun sanakäänteet kakkakoneesta Kultsi-Pössyliin ovat olleet suorastaan huvittavia! Eniten nauroin kommentille lapsiin liittyvästä autokeskustelusta!
Hanna on ehdottomasti oikeassa siinä, että maailma on muitakin kuin lapsia varten, ja totta kai ihmisillä on täysi oikeus olla hankkimatta lapsia.
Jos joskus itse perustan perheen, en missään nimessä hanki lapsia vain, koska niitä KUULUU olla vaan koska rakastan pikkuisia, mutta aion ehdottomasti opettaa heidät olemaan terrorisoimatta ympäristöä. Olen kuitenkin samaa mieltä eräiden keskusteluun osallistuneiden kanssa siitä, ettei lapsilta voi eikä saakaan edellyttää samanlaista horjumatonta etiketin hallintaa kuin aikuisilta.
On vielä todettava, että minun on erittäin vaikea ymmärtää niitä, jotka todella VIHAAVAT lapsia, mutta en kuitenkaan pidä kovasydämisinä niitä ystäviäni, jotka eivät jälkikasvua halua. Tämän keskustelun luettuani aion yrittää välttää lapsiuteluja - minullakin on nimittäin taipumusta niihin.
Olen kerran ollut kylässä tutun luona, jossa samaan aikaan oli kylässä tutun ystävätär 2½-vuotiaan tyttärensä kanssa.
Lapsi sai tehdä ihan mitä halusi äidin puuttumatta hänen tekemisiinsä millään tavalla. Lopulta vierailu meni siihen, että tuttavani joutui juoksemaan lapsukaisen perässä yrittäen varjella omaisuuttaan pikku tuholaisen kourilta. Pikku piltin revittyä lopulta eräästä kirjasta sivuja irti sai tuttu tarpeekseen ja sanoi suoraan lapsen äidille, ettei hänen mielestään enää ollut mukavaa että tämä ystävätär tulee lapsen kanssa vieraisille, koska lapsi tuhoaa hänen tavaroitaan. Hän päätti puheenvuoronsa sanoen, että tästä lähtien nainen tyttärineen ei enää kerta kaikkiaan ole tervetullut heille niin kauan kuin meininki ei muutu.
Äidin kommentti oli aika tyrmäävä:"No enpä olis suakaan tollaseks paskantärkeeks niuhottajaksi uskonu.", se tokasi suuttuneena ja kokos helmansa ja lähti. Ja ei ole kuulemma sen jälkeen kuulunut mitään. Aika älytöntä mun mielestä suuttua tollaisesta, koska oltiin kuitenkin toisen ihmisen kotona ja tuttani oli monta kertaa pyytänyt häntä katsomaan oman lapsensa perään. Koska äiti ei kuitenkaan reagoinut millään lailla, kaatoi mukula mm. kukkaruukusta mullat vaalealle matolle, repi jo mainitsemaani kirjaa, kiskaisi melkein kahvipöydästä liinan alas siinä roikkuessaan niin että koko kahvipöydän antimet meinasi mennä lattialle (ja olisi pahimmassa tapauksessa mennyt kuumat kahvit lapsen päälle), hakkasi akvaarion lasia minkä jaksoi paljailla nyrkeillään (ystäväni kerkesi väliin kun ipana meinasi juuri iskeä lasiin kakkulapiolla), hakkasi sohvapöydän lommoille (samaisella kakkulapiolla) yms yms. Suuttuneen äidin lähdettyä tuttuni kertoi minulle vielä, että äiti oli paasannut hänelle aiemmin kuinka hänen pitäisi esim. tyhjentää kaikkien kirjahyllyjensä kaksi alinta hyllyä kun he tulevat kylään, etei hänen tarvitsisi koko ajan vahtia tytärtään ettei "se ole jonkun sinun kallisarvoisen eepoksesi kimpussa niin että sinä näytät taas sitten hapanta naamaa, kun ethän sä antais kenenkään niihin koskea edes pinseteillä". No, minun mielestäni kyllä kylässä täytyy valvoa jälkikasvuaan, eikä voi odottaa ihmisen tekevän kodistaan leikkaussalin näköistä siksi aikaa kun valtias Pienokainen tulee kylään. Sitä paitsi tuttuni kerää kirjoja ja hänellä on jo olohuoneessa kolme kirjahyllyä. Melkoinen homma olis niistäkin aina hyllyt tyhjennellä....
...Tai voi varmasti. Voi kamala!
Huomaan, että se mitä inhoan ei olekaan täyskurittomat pikkulapset vaan heidän aivokääpiövanhempansa.
olin muutama siikko sitten mieheni siskon luona jolla on perhe. taman perheen ystavaperhe tuli kaymaan lapsiensa kanssa siella samaan aikaan kuin me olimme siella. heilla on 4-vuotias poikalapsi joka on saanut aivan taysin vapaan kasvatuksen, ei siis minkaanlaisia rajoja. tama poika saa aivan vapaasti riehua miehen siskoni talossa ja tehda mita mieleen palkahtaa. aiti ja isa eivat sen pojan tekemisiin puutu millaan tapaa (jollei pelkkaa katsomista lasketa). kun tama perhe sitten vihosta viimein lahti, pahoittelin mieheni siskon perhe tapahtunutta, ja sanoivat, etteivat haluaisi taman perheen tulevan sinne sen lapsen kanssa.
p.s. talla pojalla on samanlaisia ongelmia koulussa. opettajat ovat paniikissa hanen takiaan, ja kerran yksi hanen opettajajistaan itki! mutta tama pojan aiti siita suuttui (luulee etteivat pysty pitamaan kuria tms. ovat huonoja tehtavassaan), joten han uhkasi vieda koulun oikeuteen!
kuulemman taman aidin eras "kuritus" pojalle oli se, etta kun han oli luvannut vieda pojan mcdonaldsiin syomaan, mutta kun poika oli kayttaytynyt kuin piru, han "kuritukseksi" vei pojan eraaseen toiseen pikaruokaravintolaan...
Tää keskustelu on valaissut minulle - kuten monet muutkin keskustelut täällä - paljon sellaisesta arvomaailmasta, jossa en itse elä SEKÄ sellaisesta arvomaailmasta, jossa elän. Tai ei edes välttämättä mistään arvomaailmasta, vaan itse maailmasta ja sen kuvasta.
Hyvä Nainen 25, kirjoituksesi oli paljonpuhuva ja kantaaottava ja kaikkein vähiten kärjistetyin täällä, allekirjoittanutkin syyllistyy usein asioiden turhaan kärjistämiseen tunnekuohun vallassa, jotka tietenkin syntyvät muiden yhtä kärjistettyjen mielipiteiden tuloksena.Onnittelut siitä, ja vilpitön ihailuni :).
Ei mua tosiaankaan ole haitannut se, jos joku tulee lepertelemään vauvalle (joka ei enää olekaan niin vauva :)), mutta sellainen touhu, mitä aikojen alussa oli varsinkin kun satuin olemaan varsin yksinäinen ja epävarma yksinhuoltaja, oli kaameata - en osannut edes puolustaa mielestäni kylliksi itseäni ja vauvaa kyseisiltä ihmisiltä, jotka todellakin vetivät tuttia pois hänen suustaan ("Sinä olet jo niin iso tyttö, että..."), ihmisiltä, jotka ottivat hänet väkisin syliinsä ("Kun toi sun äiti on niin väsynyt, että jospa minä..!" .. jolloin vauva alkoi itkeä, kun sitä pompoteltiin vieraassa sylissä), ihmisiltä, jotka luulivat tytärtäni pojaksi ja pojittelivat häntä hänen perässään kulkien ("Ei se voi olla mikään tyttö, sehän on niin vilkas ja selvästi rumpalikin!")
Tällä kohkaamisella viittaan siihen, että ymmärrän jotain tiettyjen aikuisten ylenmääräisestä lapsi-intoilusta, vaikkei minua ole painostettu tekemään lasta vaan olen tehnyt lapsen aivan omasta päätöksestäni - että silloinkin kun lapsi on syntynyt, tapahtuu vastaavaa - aivan kuin lapsi olisi jokin lelu, nukke, maskotti, jolla voi leikkiä niin kauan kuin se on suloinen - ja tällä viittaan juuri vain näiden tiettyjen ihmisten käytökseen.
Edelleen hän vaikuttaa minusta pieneltä ihmiseltä, joka kasvaa joskus isoksi ja minun on autettava häntä kasvamaan turvallisesti - ei miltään söpöltä nalliaiselta, joka hilluu ympäriinsä ja se on niin huvittavaa. Pikemminkin hänen kohelluksensa saavat minut väsyneeksi ja joskus vihaiseksi, ei tule kuuloonkaan että hyväksyisin sellaiset asiat, jolla tavalla ei kuulu käyttäytyä, tottakai niistä täytyy huomauttaa joka kerran.
Ja jos hän sotkisi kangaspäällysteisiä tuoleja suklaakekseillään, minua hävettäisi. Vilkas hän kuitenkin on, meinasi juosta hyppäämään ikkunasta neljännestä kerroksesta. Ja sydän pamppaili. Ei silti, etteikö siitä olisi varoitettu ja kielletty sata tuhatta kertaa. Sellaisia lapset vaan ovat. Hihii. Piste.
[email protected]
Laura
Jotkut äidit kenties toimivat tuolla tavalla, mikä mun on hirveän vaikeata uskoa.
Tiedän kyllä yksinäisyyden tunteen, sen mikä on kun ketään ei käy kylässä. Silloin täytyy mennä toisen luokse kylään. Ja se on yhtä helvettiä sen vuoksi että siellä toisen kotona ei tosiaan ole, eikä pidäkään, järjestetty kotia lapsen mukaan.
Mutten itse antaisi lapsen särkeä mitään. Tapauksen äiti käyttää tiettyä itsekästä metodia, ts. on sulkeutunut jotenkin itseensä niin, ettei tajua toiselle aiheutuvaa harmia esim. kirjojen repimisesta. Yksinäisyyden ja hirmuvallan ero on empatia, se että ymmärtää (kotiäiti-)yksinäisyydestään huolimatta ajatella toisia ihmisiä. Meitä kun on niin monia.
Tässähän on kyse arvomaailmojen erilaisuudesta. Jotkut arvostavat perhe-elämää, lasten saamista ja oman elämän jatkumista jälkikasvun kautta, ajattelematta sen enempää sen mahdollisesti mukanaan tuomia vaivoja ja hankaluuksia.
Toisten arvomaailmaan taas kuuluu etusijalla elämän vaivattomuus, oman itsensä vapaus, rauha ja hiljaisuus ;) jne.
Antakaa hitto vie ihmisten pitää rauhassa omat arvonsa, älkääkä tuputtako omianne tilalle. Kunnioittakaa toistenne näkemyksiä.