7v yhdessä ja sitten lapsi

me seurusteltiin 6 vuotta ja siitä 4 vuotta asuttu yhessä. nyt 8kk poika ja päin persettä menee.. taitaa tulla ero. aina riitaa,kuljetaan eri teitä
eikä muuta tehdä yhdessä kuin nukutaan.

ja arvaas miltä tuntuu? yli 8 v plakkarissa, sitten ei enää vauvan kans jaksa roikkua sellasen kans josta ei mihinkään..ei vauvalle olisi hyväksikään.

Ei kai voi mistään etukäteen tietää miten parisuhde muuttuu erilaisten elämäntilanteiden mukaan. Pääasia on se ettet tee lasta vaan oman mielihalujesi mukaan vaan olet tarkkaan tutkiskellut pidemmän aikaa kumppanisikin motivaatiot lapsen hankintaan. Hyvä kun sanot " uskon tuntevani kumppanin hyvin" sillä sekin mahdollisuus kannattaa ottaa huomioon ettei suhde mahdollisesti enään kestäisikkään lapsen tuloo elämäänne. Itse miettisin jo eronkin mahdollisuuden etukäteen miten silloin toimitaan lapsen kannalta parhaimmalla tavalla. Keskustele kumppanisi kanssa myös vaikeista asioista etukäteen. Jos teillä on hyvä suhde niin kykenette puhuun ihan kaikesta ja ennakoida mahdollisia konflikteja.

siis olipa seurustellut vaikka kuinka kauan tai vähän niin siitä kahden kimpastahan tulee kolmen kopla. Ja mikä pahinta se kolmas sanelee säännöt ainakin vuoden verran suoraan ja senkin jälkeen sen ehdoilla mennään. Miten onnistutte asiat sopimaan keskenänne niissä raameissa jotka saatte lapsen myötä ratkaisee teidän kummankin onnellisuuden jatkossa.

Tuossa alempana on kysely parisuhteen voinnista. Lienee sääntö että pienten lasten vanhemmat ovat niin väsyneitä heittopusseja tietyssä vaiheessa että ainoastaan siihen pariin sitoutuminen ja toistensa tukeminen yleensä pitää homman kasassa sillä lähtemällä pois koko stressi loppuu..

Kukaan ei oikeasti osaa kuvitella millainen muutos perheen perustaminen on, mutta on etua jos oivaltaa sen jo etukäteen niin ettei se tule yllätyksenä. Tuttavien kanssa asiasta on paljon puhuttu nyt kun yksi ystävämme saa vauvan jota on odoteltu vuosikausia uran ja muiden estäessä alkuun ja huonon tärpin sen jälkeen.. kaksistaan ovat olleet ja tottuneet toisiinsa, mutta...

Yksi huomionarvoinen asia, joka ehkä kuulostaa naurettavalta on se että nyt olette rooleiltanne mies ja vaimo, teillä on ammatit, mutta lapsen myötä olette äiti ja isä ja se on uusi homma hoidettavana! Ihan uusi ura. Yksi mies sanoi että on se piru kun puolimetrisellä on etuajo-oikeus tisseihinkin, kylmän ruuan hän kyllä kestäisi mutta ne tissit!! Heillä on nyt kuusi lasta..

Tuossa joku jo sanoi eroista ja aika usein todella pitkä öapseton parisuhde päätyy eroon juuri siksi ettei osata olla kolmisin kun itsenäisyys ja itsekkyys kärsii. Lapsettomana olon syy lienee isoin asia äkkiseltään tuolloin. Toisaalta lyhyen tuttavuuden jälkeen erotaan kun toinen ei olekkaan sellainen kuin on luullut noin yleensä eli rakastumisvaihe jää taa ja arki alkaa..

Eiköhän homma toimi kun asia on tiedossa ja karikoita osaa varoa!! Onnea hankintaan, vaikka joku sanoo taas että lapsia saadaan...

Me oltiin oltu yhdessä 6v ennen kuin lapsi syntyi, siitä ajasta 4v oltiin jo asuttu yhdessä. (Oltiin tosi nuoria kun suhteemme alkoi, silloin 16-vuotiaita)

Mielestäni on TODELLA hyvä ja oikeastaan pakko asuakin yhdessä ainakin vuoden verran tai noin, ennen kuin tulee mitään "kolmansia osapuolia" siihen. Oppii tuntemaan vähän toisen tapoja, ettei tule sit ihan yllärinä et "jaahas, sä oot siivousaddiktoitunut ja minä taas en siivoa koskaan.." tms. koska silloin kun tulee vauva, on muutakin huolehtimista kuin kotitöistä riiteleminen!

Meidän suhde joutui kyllä koetukselle, kuten varmaankin kaikkien, jotka tulevat äidiksi ja isäksi. En kyllä sanoisi et suhde olis loppujen lopuks mennyt huonompaan päin ainakaan, vaan pikemminkin luulen että vauvan tulo teki meille ihan hyvää, tuuletti suhdettamme. Antoi muita ajatuksia kuin toistemme tarkkailun, koska kuitenkin tunnettiin kuuden vuoden jälkeen toisemme jo niin pirun hyvin.

Sanoisin nyt, (kun lapsemme on jo kohta 2,5v,) että vauvan tulo yhdisti meitä ja antoi meille yhteisen "projektin", yhteisen ylpeyden aiheen. :) Luulen, et jos oltais oltu yhdessä vain jotain vuosi ennen lapsen syntymää, niin ehkäpä oltais jo erottu, on se kuitenki tuonut niin rankkojakin riitoja et jollei oltais jo ennen lasta "kasvettu yhteen", niin oltais voitu luovuttaa helpommin.

Ja nyt kun on olemassa joku muukin kuin vain me kaksi, johon mahdollinen eromme vaikuttaisi todella suuresti, sekin seikka "liimaa" meitä tiukemmin yhteen. Vaikeat hetket kestää lapsenkin takia, ja myöhemmin on iloinen, että "vieläkin me ollaan kolmen kopla!"

Paljon kannattaa jo etukäteen raskausaikana keskustella siitä, miten "työt" jaetaan, paljonko kumpikin hoitaa vauvaa ja paljonko tekee kotitöitä. On supertärkeää että lapsi saa hyvän ja luottavaisen suhteen molempiin vanhempiinsa: että sekä isä että äiti ovat yhtä tärkeitä.

Paljon onnea yritykselle! :D

Meillä oli yhteiseloa miehen kanssa 7 v ennen esikoisen syntymää. Nyt on yhteiseloa jo 14 v ja kolme lasta perheessä ja ei kai voisi enää paremmin parisuhde ja yhteiselo mennä.
Kun vain on terve järki molemmilla ja asioista kuin asiasta osataan puhua ja tiedostetaan jo etukäteen että tottakai uusi perhetilanne muuttaa parisuhdettakin, niin hyvin varmasti menee. Muistaakseni meilläkin oli jonkinlainen kriisin paikka se esikoisen syntymä, mutta hyvin siitä selvittiin ja täytyy sanoa, että paljon ihanampaa ja helpompaa oli sitten toisen ja kolmannen lapsen tulo perheeseen. Pienistä yhteisistä hetkistä pitää osata ottaa ilo ja nautinto irti ja taas jaksaa koko perheen voiminkin. Hyvä parisuhdehan on se paras kasvualusta lapselle / lapsille, sen kun pitää mielessä niin hyvin menee. Surettaa jo nyt että voi voi kun nuo muksut kasvaa niin valtavan nopeasti...

Moi!
Olin 17 ku tapasin sillosen poikaystävän, nykyisen mieheni. Ydessä oltiin 6v ennenku kihlat ostettiin ja 13 vuotta ennenku ensimmäinen lapsi synty. Nyt ollaan onnellisesti naimisissa ja toinen lapsikin on syntynyt.
Ei se sitä aikaa katso, lapsen tulo muuttaa elämää vaikka olisi ollut miten kauan aikaa yhdessä.
Olimme myöskin jo kerenneet mennä yhdessä ja erikseen, joten lapsen synnyttyä annoimme elämämme muuttua lapsen ehdoilla kulkevaksi. On ollut myös rikkaus oppia tuntemaan se vanha poikaystävä tuoreena isänä, ja nyt jo vähän vähemmän tuoreena.
Hauskaa vuotta 2006

Me olimme olleet yhdessä 9v ennen esikoisen syntymää. Vauva oli todella toivottu, mutta emme silti olleet osanneet varautua siihen, miten paljon vauvan tulo arkea oikeastaan muuttaa.

Varsinkin, kun meidän vauveli sattui kuulumaan niihin vauvoihin, jotka valvottivat lähes koko ensimmäisen vuoden, joutui parisuhdekin väsymyksen myötä välillä todella kovalle koetukselle. Varsinkin miehelleni tuntui välillä olevan kova pala, kun vaadin välillä omaa aikaa, enkä päästänyt häntä joka ilta omien harrastustensa pariin.

Mutta puhumalla ne asiat selvisivät ja loppujen lopuksi kaikki meni hyvin. Mutta kannattaa jo etukäteen keskustella puolison kanssa siitä, mitä tilanteesta arvelee, ja sopia tietyistä pelisäännöistä. Kummankin on syytä varautua muuttamaan elämäänsä ja aikataulujaan - ei äiti voi yksinään jaksaa, jos isä ei välillä päästä häntä hengähtämään esim. omien harrastusten pariin.

Meillä on reilun kuuden vuoden yhdessä olon ja yhtä pitkän yhteisasumisen jälkeen päätetty alkaa yrittämään. En näe mitään syytä miksi ette voisi onnistua vallankin jos ja kun suhde on kunnossa.... lapsenteko-onnea toivottaen :D

10 vuotta, ja sitten lapsi. ja edelleen yhdessä.
ollaan oltu yhdessä kaikkiaan tänä vuonna 20- vuotta.