Olen seurustellut jos jonkinlaisten naisten kanssa mitä työhön ja koulutukseen tulee. Nyt viimeaikoina olenkin miettinyt että millainen joku huippu-urheilija olisi kumppanina. Nehän omistautuut "työlleen", on määrätietoisia ja yleensä fiksuja ihmisiä, matkustaa työnsä puolesta vaikka minkä verran, ja yleensä on perillä varsin hyvin terveellisistä elämäntavoista. Itsekin liikun hyvin, varon mitä syön, ja haluan vähän omaakin rauhaa, ettei se toinen ole joka päivä kyljessä kiinni.
Onko kenelläkään kokemuksia näistä urheilijoista?
Sitten hei, niin epätoivoinen en ole että lähtisin kiertämään urheilutapahtumia että olisi edes joku pieni mahdollisuus nähdä vilaus näistä naisista.
Onko kenelläkään kokemuksia näistä urheilijoista?
Sitten hei, niin epätoivoinen en ole että lähtisin kiertämään urheilutapahtumia että olisi edes joku pieni mahdollisuus nähdä vilaus näistä naisista.
Vastaukset 25
Vanhimmat
kaikki urheilijat,piirikunnan tason urheilijat vetää,jo piristeitä,että sivullista hirvittää.
No kyllähän he ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin muutkin. Yksilölliset erot ovat suuria. Kurinalaisia ja omistautuneita urheilijoita on melko vähän. Suurin osa ihan harrastaa urheilua, eikä elintavoissa ole välttämättä eroa urheilemattomiin.
Huippu-urheilijoilla tarkoitin näitä jotka kilpailee EM- ja MM-tasolla. Eikös nuoria naisia ole menestynyt näissä kisoissa ainakin alppihiihdossa (se yksi opiskelee Lapin yliopistossa) ja uinnissa? Siitä uimarista oli juttu iltapäivälehdessä kerran, ja jos pelkästään ui vähintään 4 tuntia päivässä altaan päästä päähän, niin se ei enää ole mitään harrastusta. Se on ammattilaisen työntekoa.
Muttamutta. Uskallatko neuvoa vähän että missä voisi yrittää tutustua... "johonkin urheilijaan"? En nyt välttämättä halua heti seurustelemaan, pikemminkin katsoa jos mielikuvani ammattiryhmästä pitää paikkansa.
Olin jo sanomassa että haluan yhden pistokokeen avulla katsoa..., mutta ihan väärinkäsityksen välttämiseksi muutin sananvalintani. Olen täysin kunniallisin aikein liikkeellä, piparin puutteessa en muutenkaan joudu hirveästi olemaan.
ihan tavallisia ne on. Joku tekee työtä hitsaamalla, joku uimalla viivaa edestakaisin. Ainoa eroa on vaan, että niille ihan huipuille on keksitty julkisuusimago, jota ei kannata vakavasti ottaa.
Huippuratsastajat polttavat tupakkaa ja syövät, mitä huvittaa. Voivat olla myös lihavia. Ainoastaan tietynlainen peruskunto heillä kaikilla on ja sopivan vahvat jalka- ja käsilihakset sekä hyvä ryhti usein.
Riippuu ihan lajista, onko urheilullinen. Uimarit voivat ehkä olla, samoin juoksulajien edustajat. Urheilua on myös shakki, biljardi, curling, keilaus ja ammunta. Ja näissä ei missään tarvita mitään kuntoa.
Sen sanoo jo järki ettei ratsastajan tarvitse harjoitella samalla tavalla kun yleisurheilijan, mutta siihen en ihan heti usko että voi syödä mitä ja miten huvittaa, ja lihavuudestakin saattaa olla haittaa.
Miten on? Eikö ratsastajat yleensä ole aika pienikokoisia? Mitä enemmän painoa, sen raskaampi hevosen on vetää tai hypätä?
Täytyy tunnustaa, että heti ensimmäisenä oli mielessä talviurheilu kun kirjoitin aloitsuviestin. Sen harrastamisen aloitan tänä talvena. Itseasiassa monot ja alusasu on jo, sukset käyn hakemassa huollosta huomenna.
Eihän ratsastuksessa ole mitään merkitystä, jaksaako hevonen kantaa ratsastajaa. Kyllä hevonen jaksaa oli sitten 45 tai 110 kg. Se on vahva eläin. Ideahan ratsastuksessa on tekniikkapuolella.
Ratsastuksessa kilpaillaan eri lajeissa, kouluratsastuksessa, esteratsastuksessa, kenttäkilpailuissa, laukkakilpailuissa ja sitten on tietenkin raveja ja valjakkoajoja kärryillä jne. Ainoastaan jockeyt ovat laukkakilpailuissa pieniä ja kevyitä miehiä monesti, mutta siinäkin on muistaakseni jotain lisäpainoja, jos on liian kevyt. Tietenkin todella lihava ihminen on huonokuntoinen ja hänellä loppuu varmasti kunto kesken ratsastuksessa, mutta kyllä ratsastaja saa syödä ihan mitä haluaa. Jossain kenttäkilpailuissa voi tupakan polttajaa alkaa ahdistamaan keuhkoissa, mutta esim. kouluratsastajat polttavat hyvinkin usein tupakkaa.
Kiitos valistuksesta. Tosiaan, minun käsitykseni ratsastuksesta liikkuu sfääreissä Seabiscuit, esteratsastus ja oma päättelykyky.
Pitää vissiin vähän paremmin paneutua näihinkin juttuihin.
..ovat helvetin itsekkäitä ja omaan napaan tuijottajia, suuttuvat häviöistä, epäonnistumisista. Ei pidä tietenkään yleistää, samanlaisia piirteitä on ihan tavallisissa tallaajissakin, mutta ehkä urheilijoissa keskiarvoa enemmän=)
Onpa kumma jos tappio maistuu karvaalle, kun kisaa varten on tehty hirveä työmäärä, vaikkapa uitu se 4 tuntia joka v***n päivä...
itse olen kilpaillut mm-tasolla. huipulla urheilevat naiset (ainakin oman lajini edustajat) ovat ehkä keskimäärin tarkempia itsestään joka tavalla kuin muut. he ovat myös jonkin verran sosiaalisissa suhteissa epävarmempia.
oma baarissa käyntini on kaksinkertaistunut urheilu-uran jälkeen. samalla vasta nyt minulla on alkanut olla miessuhteita.
huippu-urheilijat satsaavat enemmän tai vähemmän 100 prosenttia urheiluun. seurustelin vakavasti 2 vuotta urheiluni lomassa ja suhde kaatui juuri mustasukkaisuuteen. mies tuli arvojärjestyksessä vasta toisena urheilun jälkeen...tai oikeastaan vasta urheilun, ystävien ja kouluttautumisen jälkeen.
Minäkin olen sosiaalisissa suhteissani normaalia epävarmempi! Tosiaan, kun teidän kiroituksia lukee, niin yllättävän paljon hyviä puolia löytyy tästä.
Eipä taida herkkua olla, itsellä kokemusta vain asian toiselta puolelta. 10 vuotta ankaraa harjoittelua, 1200h/ vuosi kestävyyslajissa. Ei siinä kerinnyt seurustelemaan, kun ei harjoitellut, piti levätä palautumisen takia. Keho senverran kovilla, ettei seksihalutkaan juuri jyllänneet. Talvet etelän leireillä, kesällä kilpailukausi. Pari viimeistä vuotta alkoi olla motivaatio ongelmia, kun sitä viimeistä menestystä ei tullut, aika huonosti oli puhuteltavissa silloin. Se ei tarvitse kuin yksi loukkaantuminen väärään aikaan, ja vuoden työ täysin hukkaan, joten harva siinä vierellä kestäisi, varsinkin mikäli asiat eivät mene tavotteiden mukaan.
Unohda koko juttu.
Juuri tuota tarkoitan.
Ammattiurheilija on työnsä puolesta varsin kiireinen tyyppi, eikä ole jatkuvasti kyljessä ruikuttamassa. Kuten itsekin sanoit, talvet leireillä ja kesät kilpailemassa. Treenien vastapainoksi pitää antaa kehon palautua, mikä kuulostaa aivan hyvältä tilaisuudelta viettää aikaa yhdessä?
Kuten jo kirjoitin, haluan vähän omaa "liikkumavaraa" suhteessa. En viihdy missään ravintoloissa tms., missä vissiin monet muut pariskunnat viettävät vapaa-aikaansa.
Sinun viestisi vahvisti epäilykseni. Urheilija voisi todellakin olla erilainen kumppani. Eikä välttämättä niin huonolla tavalla erilainen. Muttamutta. Jollei kukaan täällä saa päätäni käännetyksi, niin haluatko sinä sitten neuvoa missä paikoissa urheilijoihin voi parhaiten tutustua?
Sen lajin parissa missä kyseinen urheilija harjoittelee. Turha sinun on kilpailukautena seuraan tyrkyttää. Esim. urheilijan etelän leiri voisi olla kontaktinotto paikka. Sama hotelli missä hän asuu. ainakin itsellä tuli niitä harvoja kokemuksia lajin ulkopuolisista ihmisistä. peruskuntokauden leireillä. Silloin kun harjoitteet eivät vielä ole aivan tapissa, niin kerkiää ottaa vähän löysemmin. Tosin sinun pitää sitten osata puhua, kysisestä lajista ja siinä olevista urheilijoista, koska muu tuskin urheilijaa juurikaan kiinnostaa. Siinä ammatissa tulee pakostakin vähän yksisilmäiseksi kaiken suhteen.
Käy hieroja kurssit, ja harjaannu siinä hyväksi, niin kontaktin otta käy sitten helpommin. Aina kun ei ole omaa hierojaa mukana leireillä, niin ne tuntemattomat paikalliset, eivät useinkaan vakuuttaneet. Se hieronta on urheilijalle herkkä asia, jos olisi omasta takaa, niin voisi kestää jotain tuhnukasta mistä edes jotain hyötyä.
Siis se kurssi joka viedään läpi Tampereella ja Espanjassa, ja maksaa 3700 euroa?
http://www.tu.fi/tampere.htm
Sivulla on viittauksia myös muihin hierojakouluihin, mutta niitä en sitten onnistuht googlettamaan esiin.
Muttamutta. Olen halunnut pitää kiinni siitä, että työasioihin ei sotketa yksityisjuttuija. Jos jonkun kanssa olen tekemisissä työn merkeissä, niin en sitten käytä virka-asemaa hyväksi että olisi helpompi iskeä se. Ei vaikka se kukkakauppias hihittelee miten paljon kun kyselen neuvoja viherkasvien hoidosta.
Hieronta taitaa kuitenkin olla niin intiimi tilanne että varsinkaan siellä ei missään nimessä kannata lähteä lähentelemään. Koskeeko tämä myös urheiluhierontaa?
Erikoista, että jollain on ammattiurheilijoista sellainen mielikuva, että he ovat fiksuja... Omat kokemukseni tukevat omaa mielikuvaani -tyhmiä kuin saappaat. Lähipiirissä on nykyään yksi ammattijalkapalloilija. Hän tosin on mies, ei nainen. Täysin toope vailla edes mitään sosiaalisia taitoja.
... saa jatkuvasti aivotärähdyksiä peleissä, eikä tajua hoitaa niitä. Siksi niillä on usein lanttu meitä muita huonommassa kunnossa. Katsokaa parin numeroinen takainen Tieteen kuvalehti: jalkapalloilijan urheiluvamma on korvien välissä (tjs).
Minkä lajin edustajista pidät? Fiksujahan urheilijat eivät yleensä ole. Suurin osa heistä ei ole hyviä koulussa ja siksikin panostavat urheiluun. He ovat monesti kunnianhimoisia ja voivat olla aika vaikeitakin kumppaneita kilpailuvietissään.
... kun kirjoitin aloitusviestin se nuori alppihiihtäjä, joka opiskelee Lapin yliopistossa, sekä se nuori naisuimari, jonka majapaikka on ilmeisesti jossakin Helsingin seudulla. Mutta nojaa, "lajilla ei ole niin suurta väliä", eihän muutenkaan ole väliä että mitä se DI on lukenut pääaineeksi tekussa aikanaan.
Tuli vaan yllättäen mieleen että onkohan noita nuoria urheilijanaisia paljonkin, ja jos pääsisin treffeille jonkun kanssa, niin pelittäisikö kemiat niin paljon että jotain kannattaisi lähteä virittelemään? Kuten tuossa muutamassa viestissä analysoin, niin ainakin teoriassa voisi olla hyvät senssit.
Mitään naismattia en kyllä halua lähteä pitämään.
Sinulla on aika sekaisin DI:t eli diplomi-insinöörit ja opistoinsinöörit.
DI opiskelee teknillisessä yliopistossa tai korkeakoulussa ja insinööri ammattikorkeakoulussa. Teku on varmaan joku teknillinen oppilaitos eli 2. asteen opintoja, kuten teknikkokoulutus oli aikoinaan. DI ei ole koskaan opiskellut tekussa!
Tuolla yleissivistyksellä urheilija on varmaan samalla tasolla kanssasi. Onnea!
Teknillisissä yliopistoissa valmistuu DI:ksi. Ammattikorkeassa amk-inssiksi ja opistoissa valmistui aikoinaan (joskus 80-luvun alussa, jos tuttavan puheisiin on luottamista) insinööriksi, ja myöhemmin kun ammattikorkeita alkoi tulla, teknikoksi.
Tekua olen myös kuullut käytettävän yleisnimityksenä tekniikan alan, vähintään opistoasteen koulutukselle (opisto, AMK ja TekYO). Yleensä toki tekulla tarkoitettiin opistoasteen tekniikan alan linjaa/koulua.
Vai ettei yksikään DI ole koskaan ollut tekussa? Esimerkkitapaus lähti kauan sitten ammattikoulun kautta opistoon, sieltä AMK:hon kun niitä alkoi tulla. Sen jälkeen vielä Lappeenrannan TKK:hon täydennyskoulutukseen, ja arpomaan että pitäisiköhän lukea lissiksi asti nyt kun kerran on vauhdissa.
Muutenkin ne tykkää muuntokouluttaa AMK-inssejä noissa teknillisissä yliopistoissa.
Noh, en voi väittää nähneeni tekua käyneen DI:n koska yhteydet katkesi kyseiseen tyyppiin ennenkun se valmistui, mutta kyllä se näyttää olevan mahdollista.
Toinen esimerkkitapaus, ei tosin opistoa käynyt, meni aikuisena lukion kautta AMK:hon, ja sieltä Tampereelle opiskelemaan elektroniikkatuotantoa.
ihan toinen käsitys, urheilulukiossa ollessani meidän annettiin käsittää että urheilijat ovat hyviä koulussa..ainakin yleisurheilijat...
vaikeita kumppaneita on totta..joten siis kannattaa varoa niitä... ;)
Fiksuja tai ei, mutta sen uskon että urheilija on erilainen kumppani. Ja minä olen erilainen mies.
Kuten pohdin tuossa aikaisemmin, niin ainakin periaatteessa olisi hyvät mahdollisuudet johonkin.