Suorastaan hingun

Wäinä

Wäinä,Wäinä
lähti innoissaan
saittiansa lukemaan,
vaan on toinen siellä.

Wäinällä on
puolipää,
kas vartillakin
pärjätään.
Voi Herra
nähköön sentään.

Näin me Wäinät erotamme,
sinut,minut,
toisetkin.
Laadi ensin
laulu alle.
Muuttu sanat toistenkin.

4

362

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Wäinä

      Lipsahti näin ruokottoman juovuksissa aamuyöstä käsi napillle,lähetin.Loppuun piti laittaa,vaihdappa kahden nelisäkeen aikana juttu joululaulusta partisaanivalssiin.Tai nyt ainakin sen tapailuun.

      HYV. toinen päivä ensi vuotta käydään taas lujasti kiinni murikkaan.Ethän ihan oikeasti usko kaikkeen,ethän?

      Iso Omena on iso.Osavaltio piti aikoinaan tarkkaa lukua liberaaleista.Philadelphia,esikaupunki oikeastaan,piti kaikista eniten lukua ihmisistä,jotka ajattelivat toisin.
      Isä Bush pahoitteli aikanaan sitä,että CIA saa aina syyt toisten tiedustelujen töistä.
      Kun sisäisen tiedustelun erikoisyksikkö,FBI perusti esikaupunkiin kommunistisen solun tiedustelutarkoituksessa,niin se toimi 12 vuotta.

      Kahdentoista vuoden jälkeen se lakkautettiin,kaikki sen jäsenet olivat eri tiedotuspalvelujen palkkalistoilla.
      Huomaa amerikkalainen tapa ilmaista asia - ei Tiedustelupalvelun vaan tiedotuspalvelun.Siis pienellä alkukirjaimella.

      Vielä vähän asiaa tuolta ylemmältä riviltä.Etkö tosiaan erottanut trollia tavastani sanoa?
      Kun noin en ole tehnyt aiemminkaan,miksi tekisin sen juuri sivuille palatessasi?

      • herra yksilön vapaus

        enhän minä ole mikään selvännäkijä ja tupakkalakkokin painaa päälle.

        uskotaan, että trolli siellä trollaili.


      • Wäinä
        herra yksilön vapaus kirjoitti:

        enhän minä ole mikään selvännäkijä ja tupakkalakkokin painaa päälle.

        uskotaan, että trolli siellä trollaili.

        Jup,sanoisi Kalle.

        Pidetään vanha suhde.Haastellaan,ei koeteta muuttaa toisiamme.


      • Wäinä kirjoitti:

        Jup,sanoisi Kalle.

        Pidetään vanha suhde.Haastellaan,ei koeteta muuttaa toisiamme.

        Wäinä, pettymyksen tuotit! "Herra yksil" olisi mielestäni käännytettävissä futuristien ri-
        veihin!
        vom


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1083
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      847
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      783
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      529
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      294
      525
    7. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      521
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      454
    Aihe