Tarinani:
olen ilmeisesti liian kiltti, kuten otsikkokin kertoo. Tykkään kuunnella ihmisiä ja heidän tarinoitaan ja usein annan sen toisen puhua, mitä ikinä tällä on mielessään. Itsekin tykkään tietysti puhuakin, jos on jotain sanottavaa. Mutta monesti toinen keskeyttää jollain asialla. Annan sen olla ja jatkan hetken päästä tarinaani. Mitäpä pienistä, tiedättehän.
Mutta tuntuu ettei nykyään arvosteta sitä kuuntelutaitoa, vaan pitäisi olla koko ajan äänessä, jotta toiset voisivat olla seurassasi. Eikä ihmiset ilmeisesti halua kuulla aiheellisiakaan kehuja tai välittämisen osoittamista. Leimataan varmaan rakastuneeksi tai mielistelijäksi.
Enkä missään nimessä halua loukata toista, vaan vältän sitä keinolla millä hyvänsä. En myöskään aina halua sanoa vastaan toisen mielipiteeseen jostain asiasta vaan myötäilen: "Niin, joo, voi olla..."
Otan kaiken niskaani mitä sanotaan, todella loukkaaviakin asioita, suhtautuen siihen ikäänkuin vitsiin. En näytä loukkaantumistani. Mutta auta armias jos joskus sattuu suuttumaan ja sanoo vastaan niin toiset alkavat murjottaa ja sitten olen pyytämässä anteeksi ja tunnen itseni huonoksi ihmiseksi. Otan sen todella raskaasti ja syyllistän itseäni jos joku on vihainen minulle tai ei pidä minusta.
Olenko siis liian kiltti ystäväksi?
olen ilmeisesti liian kiltti, kuten otsikkokin kertoo. Tykkään kuunnella ihmisiä ja heidän tarinoitaan ja usein annan sen toisen puhua, mitä ikinä tällä on mielessään. Itsekin tykkään tietysti puhuakin, jos on jotain sanottavaa. Mutta monesti toinen keskeyttää jollain asialla. Annan sen olla ja jatkan hetken päästä tarinaani. Mitäpä pienistä, tiedättehän.
Mutta tuntuu ettei nykyään arvosteta sitä kuuntelutaitoa, vaan pitäisi olla koko ajan äänessä, jotta toiset voisivat olla seurassasi. Eikä ihmiset ilmeisesti halua kuulla aiheellisiakaan kehuja tai välittämisen osoittamista. Leimataan varmaan rakastuneeksi tai mielistelijäksi.
Enkä missään nimessä halua loukata toista, vaan vältän sitä keinolla millä hyvänsä. En myöskään aina halua sanoa vastaan toisen mielipiteeseen jostain asiasta vaan myötäilen: "Niin, joo, voi olla..."
Otan kaiken niskaani mitä sanotaan, todella loukkaaviakin asioita, suhtautuen siihen ikäänkuin vitsiin. En näytä loukkaantumistani. Mutta auta armias jos joskus sattuu suuttumaan ja sanoo vastaan niin toiset alkavat murjottaa ja sitten olen pyytämässä anteeksi ja tunnen itseni huonoksi ihmiseksi. Otan sen todella raskaasti ja syyllistän itseäni jos joku on vihainen minulle tai ei pidä minusta.
Olenko siis liian kiltti ystäväksi?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nyt rikottiin jotain. Kai ymmärrät mitä? *eihyvääpäivää*
Olen itse myös huomannut liiallisen kiltteyden vaikuttavan siihen miksi ystävät eivät tunnu viihtyvän seurassani...Haluan olla ystävälleni tuki ja turva, kuuntelija, lohduttaja ja samaa haluaisin myös toiselta osapuolelta. Minussa erona vain se että haluan tuoda myös omat mielipiteeni kuuluviin. Nykymaailmassa ystävyyssuhteetkin ovat muuttuneet "kovemmiksi" ja pinnallisemmiksi, eikä toista enää arvosteta samalla tavoin kuin ennen. Joskus tuntuu että oma elämäni on liian tylsää ollakseni kiinnostava ihmisenä ja keskustelukumppanina, joten en tuo itseäni esille juuri lainkaan. Ainoa mahdollisuus luoda tasavertainen ystävyyssuhde olisi löytää toinen yhtä kiltti henkilö kuin itse on :)
Voimia sinulle!