Asia, joka on tärkeä aviosuhteen onnistumisen kannalta, on myös se, että kumpikin puolisoista antaa anteeksi vanhemmilleen. Sillä toistuvasti voidaan nähdä, että ne henkilöt, jotka eivät ole antaneet sydämestään anteeksi vanhemmilleen - erityisesti eri sukupuolta olevalle vanhemmalleen - , tavallisesti siirtävät tämän kaunaisen perustunteensa avioliittoon ja sukupuolisuhteeseenkin. He ovat ehkä tietämättään kaunaisia puolisoaan kohtaan ja tuntevat tätä kohtaan epäluuloa.
Niinpä jos esim. nainen on kaunainen isälleen, voi hän tuntea epäluuloa miestäänkin kohtaan tai jopa seksuaalista vastenmielisyyttä - hänestä hänen oman miehensä lähentelyt voivat tuntua samalta kuin jos hänen oma isänsä lähestyisi häntä. Samoin hän ei ehkä ymmärrä, että perussyy hänen kielteiseen asenteeseensa juontaa jo varhaisista ihmissuhdekokemuksista, jotka nyt ohjaavat hänen elämäänsä. Hän ei ymmärrä, että vasta kun hän pääsee oikeaan mielenasenteeseen suhteessa vanhempiinsa, voi hänen suhteensa puolisoonsakin senjälkeen muuttua paremmaksi.
Mikä sitten on parannuskeino ja avain näistä menneisyyden siteistä vapautumiseen, niin löytyy tähän selvä ja selkeä vastaus, ja se on anteeksianto. Sillä jos sinä itse henkilönä koet jääneesi vaille hyväksyntää lapsena tai olet ehkä kokenut jopa seksuaalista hyväksikäyttöä, tulee sinun antaa anteeksi niille ihmisille, jotka ovat sinua väärin kohdelleet. Sinun tulee luopua kaikista syytöksistä ja tuomitsevasta asenteestasi heitä kohtaan. Sillä jos sinä tämän teet, eli suostut luopumaan syytöksistäsi ja kaunastasi, voi se johtaa myös sukupuolisuhteesi uudelle ja paremmalle tasolle. Tähän viittaa osuvasti vielä seuraava esimerkki:
Kuulemme aivan liian usein tarinoita siitä, miten lapsena koettu ahdistelu ja seksuaalinen hyväksikäyttö saa naisessa aikaan psykologisen torjunnan kaikkea seksuaalista kohtaan. Eräs koleerikkonainen tunnusti, että hän oli "täysin kuollut seksuaalisesti. En tunne mitään kun mieheni rakastelee minua. Ihan kuin olisin seksuaalisesti täysin tunteeton". Asiaa kyseltyäni hän paljasti, että hänen isäpuolensa oli pakottanut hänet sukupuolisuhteeseen säännöllisesti kuusivuotiaasta siihen saakka kun tyttö oli seitsemäntoistavuotias ja tarpeeksi kypsä pannakseen lopun tilanteelle. Mikä aiheutti hänen tunteettomuutensa? Sokea viha! Nainen oli vihannut isäpuoltaan niin paljon, että viha tappoi hänen kykynsä rakastaa ketään muuta. Voin tyytyväisenä todeta, että nainen on tänä päivänä täysin normaali, mutta parantuminen vaati aikaa ja paljon anteeksiantoa.
http://koti.phnet.fi/elohim/apua_avioliittoon4
Niinpä jos esim. nainen on kaunainen isälleen, voi hän tuntea epäluuloa miestäänkin kohtaan tai jopa seksuaalista vastenmielisyyttä - hänestä hänen oman miehensä lähentelyt voivat tuntua samalta kuin jos hänen oma isänsä lähestyisi häntä. Samoin hän ei ehkä ymmärrä, että perussyy hänen kielteiseen asenteeseensa juontaa jo varhaisista ihmissuhdekokemuksista, jotka nyt ohjaavat hänen elämäänsä. Hän ei ymmärrä, että vasta kun hän pääsee oikeaan mielenasenteeseen suhteessa vanhempiinsa, voi hänen suhteensa puolisoonsakin senjälkeen muuttua paremmaksi.
Mikä sitten on parannuskeino ja avain näistä menneisyyden siteistä vapautumiseen, niin löytyy tähän selvä ja selkeä vastaus, ja se on anteeksianto. Sillä jos sinä itse henkilönä koet jääneesi vaille hyväksyntää lapsena tai olet ehkä kokenut jopa seksuaalista hyväksikäyttöä, tulee sinun antaa anteeksi niille ihmisille, jotka ovat sinua väärin kohdelleet. Sinun tulee luopua kaikista syytöksistä ja tuomitsevasta asenteestasi heitä kohtaan. Sillä jos sinä tämän teet, eli suostut luopumaan syytöksistäsi ja kaunastasi, voi se johtaa myös sukupuolisuhteesi uudelle ja paremmalle tasolle. Tähän viittaa osuvasti vielä seuraava esimerkki:
Kuulemme aivan liian usein tarinoita siitä, miten lapsena koettu ahdistelu ja seksuaalinen hyväksikäyttö saa naisessa aikaan psykologisen torjunnan kaikkea seksuaalista kohtaan. Eräs koleerikkonainen tunnusti, että hän oli "täysin kuollut seksuaalisesti. En tunne mitään kun mieheni rakastelee minua. Ihan kuin olisin seksuaalisesti täysin tunteeton". Asiaa kyseltyäni hän paljasti, että hänen isäpuolensa oli pakottanut hänet sukupuolisuhteeseen säännöllisesti kuusivuotiaasta siihen saakka kun tyttö oli seitsemäntoistavuotias ja tarpeeksi kypsä pannakseen lopun tilanteelle. Mikä aiheutti hänen tunteettomuutensa? Sokea viha! Nainen oli vihannut isäpuoltaan niin paljon, että viha tappoi hänen kykynsä rakastaa ketään muuta. Voin tyytyväisenä todeta, että nainen on tänä päivänä täysin normaali, mutta parantuminen vaati aikaa ja paljon anteeksiantoa.
http://koti.phnet.fi/elohim/apua_avioliittoon4
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun lukee anoppi & appi -palstaa, käy ilmi että useimmat taitavat toivoa aviopuolisonsa - ei antavan anteeksi - vaan huomaavan, että mitään anteeksi annettavaa onkaan. Siihenkin on jo pitkä matka. Ja sitten tämä kilpa-asetelma tärkeysjärjestyksestä hämmentää soppaa kivasti.
psykologisointia...
mieheni on omasta isästäni niin kaukana kuin vain voi, eli enpä ole huomannut mitään anteeksi annettavaa. Isäni kuoli, kun olin lapsi, eikä minulla ole hänestä pahoja muistoja, vaikka hän muiden mielestä ei kovin häävi ihmiseksi ollut.
Äitini taas on lempeä ja rauhallinen, mutta kun suuttuu, niin sitten suuttuu todella. muistan vain yhden kunnon suuttumisen ja siihen olin itse syypää.
En ole koskaan ollut kateellinen tai vihamielinen äitiäni kohtaan. Murrosiässä kapinoin kovin, mutta sain vain pahan mielen, kun huusin äidilleni, joka ei ollut mitään pahaa tehnyt.
Mites sen selität, vai käännätkö kaiken päälaelleen?