En vieläkään oikein käsitä mitä erään kaverin päässä pyörii. Itseäni ei seurustelemattomuuteni ole haitannut niin paljon, mutta kaveria se tuntuu haittaavan sitäkin enemmän. Kaveri luulee että pidän enemmän miehistä ja kysyy lähes viikottain luulenko saavani p***ua koskaan. En ole seurustellut osittain koulukiusauksen ja osittain vanhempien jatkuvista riidoista johtuvien ongelmien takia. Jatkuva epävarmuus syö kyllä itseluottamusta, kaveri vain ei tajua sitä. Sen mielestä kyse on enemmänkin nirsoudesta tai siitä että vaadin mukamas liian täydellistä naista. Siitä ei ole lainkaan kyse vaan haluan ensin selvittää ongelmani ennen kuin muuta rupean tekemään. Jos ei itsellä ole hyvä olla, niin miten se hyvä olo sitten tulisi jos on jonkun toisen kanssa? No osittain se johtuu kyllä yksinäisyyden tunteestakin kun koskaan ei edes saa kutsua minnekään vaan täytyy viettää aikaansa yksin. Se rasittaa kyllä ja siksi seura kyllä piristäisi. Joidenkin mielestä olen liian syvällinen tms. mutta se ei pidä paikkansa. Asioita on kyllä tultu ajateltua monelta eri kantilta ja se on ihan normaalia jos on ollut monensortin ongelmia. Joillakin on vaan ollut niin helppo elämä etteivät tajua ettei asiat sormia napsauttamalla tai ryhdistäytymällä parane.
Kaveria haittaa seurustelemattomuuteni
m 25
111581
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Itse en oo tota kiusaamiskokemuksia ittelläni liittäny siihen asiaan että en oo koskaan seurustellu. On vaan ollu noita jotain ongelmia vuosia, ongelmat on vaihtuneeet, mutta aina on jotain ollu. Huonoa itsetuntoa, kiusattuna olemista ja yksinäisyyttä sekä eristäytymistä yläaste- ja lukioaikana ja sit eristäytymisen tunnetta myöhemmin sekä ahdistusta ja masennusta...Mut nimenomaan ei oo mullakaan hyvä olo ollu elämäni aikana juurikaan, kun aina jotain ongelmaa on ollu ja ne on rassannu liikaa. Ja tottakai noi kiusaamiskokemukset on aiheuttanu sellasia myöhemminkin. Nyt on jonkun verran kavereita, mut ei vielä ystäviä juurikaan. Ehkäpä sekin asia on muuttumassa. No anyway, oon asettanu paljon vaatimuksia sille tulevalle tyttöystävälle nuorempana, oon ollu kärsimätön takertuja ja vaikka mitä, joten eipä kai se niin ihme oo ettei oo niitä seurustelukumppania ollu loppujen lopuksi.
Itsekin oon myös mielestäni syvällinen ja mielestäni taidat olla sinäkin, mut tuskin kuitenkaan liian syvällinen. Itse oon tullu järkevämmäksi noissa ihmissuhteissa. Ne kiusaamiskokemukset on ollu kai aiemmin liikaa mielessä ja haitanneet ihmissuhteita. Myös tossa edellisvuonna ne tuntu aiheuttavan turhaa känää muutaman tuttavan kanssa, mut nyt oon paljon oppinu ja ei enää niin haittaa toisiin ihmisiin tutustumista. Osaan olla realistisempi enkä pidä toisia väärällä tavalla uhkana itselleni.
Munkin vanhemmat on riidelly tosi paljon kun olin kotona nuorempana ja riitelee vieläkin. Sitä en oo juuri ollenkaan pohtinu miten se on vaikuttanu muhun...
Kiusaamiskokemukset ei oo niin helppoja kestää ja ne ilmeisesti aiheuttaa vuosienkin jälkeen vielä haittaa ihmissuhteisiin. Joskus oli telkkarissa juttu tosta kiusattuna olemisesta kouluiässä kun siinä Jope Ruonansuu ja tää entisen Tehareitten Otto kerto kokemuksistaan...
Tsemppiä vaan jatkoo, kyllä ne huonojen kokemusten vaikutukset hälvenee pikku hiljaa. Ja enköhän tässä itsekin sen tyttöystävän vielä löydä jonakin päivänä, kun tässä kuitenkin oon ihan kohtalainen pakkaus :)
Olen myös 25 mies, ja
- entinen koulukiusattu
- kaveriporukoihin pääsin vasta nyt amk:ssa, ei ennen
- vanhemmat eronneet
- 15-24-vuotiaana täydellinen finninaama, ei enää
- ei kokemuksia naisista.
Vasta nyt huomaan, että tytöt todella viihtyy kanssani. Ehkä siksi, että olen kohtelias ja huomaavainen, en mikään jokapaikan sonni. Mutta helppoa ei ole. Kavereiksi on tyttöjen kanssa yksinkertaista päästä, mutta ei siitä pitemmälle. Olen kuitenkin oppinut vähän kerrallaan ottamaan elämän kevyemmin, ja takuulla jonain aamuna löydän itseni söpön tyttöystävän vierestä. Niin myös sinä. Usko pois!
Pidä mielessä sekin asia, että jos nyt keskityt omien ongelmiesi ratkaisemiseen ja annat tyttöjen odottaa, voit kohta olla yli 30-vuotias ja silloin vapaiden naisten löytäminen voi olla vaikeaa. Samaten kokemattomuus seurusteluasioissa muodostuu itsessäänkin ongelmaksi kun ikää karttuu. Samalla kun olet ratkaissut nykyiset ongelmasi, onkin seurustelemattomuudesta tullut uusi vielä suurempi.
Totta tuokin, mutta mikä sitten olisi se vaihtoehto?
Seurustella naisen kanssa, joka ei oikeasti kiinnosta?
Minä olen sitäkin pariin kertaan kokeillut, mutta
siitä ei kyllä seurannut mitään hyvää. Melkein sama
juttu kuin että olisi viettänyt aikaa naispuolisen
kaverin kanssa.
...totta on myös ettei kannata seurustella vain seurustelun takia.Jos ei tunne mitään toista kohtaan,niin miksi seurustelisi sellaisen ihmisen kanssa ?
Itse olen 37 vuotias mies,enkä ole seurustellut vakavasti koskaan.Syyt ovat osittain samat kun kysyjälläkin,oma elämä sellainen ettei siihen halua sotkea toista tai ei ole vain osunut kohdalle sopivaa naista.En myöskään halua aloittaa seurustelua yksinhuoltajan kanssa jolla lauma tenavia ennestään,en halua perustaa perhettä ja tuntuu että valtaosa 30 naisista hakee käytännössä miestä vain perustaakseen perheen pikaisesti,koska biologinenkello tikittää...ei kiitos.
Jos en koskaan löydä sellaista naista jonka kanssa voisin jakaa loppuelämäni täysin,niin olkoon sitten niin,kai silläkin on jokin tarkoitus ?
Kysyjällä ei mielestäni ole mitään "hätää" noin nuorena,koska katson ettei minullakaan ole ja tuskin tuleekaan,koska yksinelämiseen tottuu ajan myötä.
PS.Eikä ollut sitten tarkoitus loukata yksinhuoltajia,anteeksi jos joku otti itseensä !
Aivan samoilla linjoilla olen minäkin. Olen kohta 27v mies eikä takana ole yhtään vakavaa suhdetta. Vasta viimeaikoina olen tajunnut, että syynä lienee kouluaikojen rankat kiusaamiskokemukset. Varsinkin vuodet yläasteella olivat yhtä helvettiä ja silloin ainoaksi suojautumiskeinokseni jäi muista eristäytyminen.
Kouluaikojen kokemuksista seurasi itsetunnon täydellinen mureneminen. Ongelma on edelleen syvällä alitajunnassani eikä sitä varmasti saa koskaan täysin korjattua. Vasta yliopistovuosina sain uusia kavereita ja pääsin mukaan uuteen kaveripiiriin. Seurustelusuhde ei kuitenkaan tunnu mahdolliselta sillä heikon itsetuntoni vuoksi en pysty ketään “iskemään”, enkä toisaalta halua vieläkään päästää ketään kaverisuhdetta lähemmäksi. Samat ongelmat haittaavat nykyisin myös urakehitystäni, sillä työelämässä arvostetaan itsevarmuutta ja röyhkeyttä, jotka eivät todellakaan ole vahvimpia luonteenpiirteittäni.
On siis aivan turha ottaa stressiä suhteen puuttumisesta, jos ei siihen itse tunne olevansa valmis. Tässä tilanteessa ei myöskään ole mitään järkeä hankkiutua suhteeseen väkisin, sillä se olisi ikävä kokemus molemmille osapuolille. Itse olen toistaiseksi unohtanut suhteisiin ja seurusteluun liittyvät asiat ja keskityn elämässäni muihin asioihin. Koska olen kouluajoista lähtien tottunut elämään itsekseni, ei se tunnu enää mitenkään vaikealta. Ehkä tilanne joskus muuttuu tai ehkä ei. Ymmärrän kyllä, että en ole enää ihan nuori ja että ajan myötä pariutuminen käy yhä vaikemmaksi. Vaikka viettäisinkin loppuelämäni yksin, voi elämä kuitenkin olla rikasta ja mielenkiintoista.
ymmärtää, että tuollainen arvostelu keroo aina kaiken sanojastaan, mutta sinusta itsestäsi ei välttämättä yhtään mitään. Viimeinen toteamuksesi helposta elämästä ja sen aiheuttamasta ymmärtämättömyydestä pitää täysin paikkansa. Näihin ihmisiin täytyy vaan jotenkin opetella suhtautumaan, niin he eivät pilaa omaa elämää.
Mutta jos vaikka huomenna tapaat mukavan tytön, niin älä jätä tarttumatta tilaisuuteen! Haavojaan voi parantaa myös toisen kanssa mutta toisen ei pidä odottaa parantavan niitä haavoja, kuten jotkut kuvittelevat.
Väitän, että naiset arvostavat kykyäsi ajatella syvästi ja omien kokemustesi vuoksi olet varmasti myötätuntoinen muiden ongelmia kohtaan, mistä kukaan ei voi olla pitämättä. Lisäksi olet selvästikin mukava ja fiksu mies. Kaltaisesi ihmiset pääsevät aina pitkälle elämässään!
Olet ihan oikeassa, kyllä mä silmät aina pidän auki. Liikaa ei menneisyydessä kannata elää vaikka tuntuisikin joskus vaikealta.
Mullakin on ollut paljon henk. koht. ongelmia, kuten juuri koulukiusaamista ja lievää masentuneisuutta. Tämän takia en oo ehtinyt millään keskittyä seksiin tai sen aloittamiseen. Piakkoin muutan pois kotoa opiskelemaan, ehkä sitten alkaa uusi elämä, johon seksikin kuuluu.
Oon samaa mieltä siitä, että joidenkin elämä tuntuu olevan helppoa - he eivät todellakaan ymmärrä, miksi joku on seksiasioissa niin kokematon. Jumalauta ne ei tajua sitä, että jonkun elämäntilanne voi olla VAIKEA, kun eivät ole sitä itse kokeneet.
Oot vasta 18v eikä monikaan sun ikänen ole vielä seksielämäänsä aloittanut! Itse olin ekaa kertaa 20v ja sen jälkeen ollut vain pari jätkää hyvin lyhyissä suhteen tapaisissa. Varsinaista seurustelusuhdetta ei mullakaan ole takana, vain noita lyhyitä tapailuja/etäjuttuja. Eli seksielämää ei mullakaan käytännössä ole. Joten 18-vuotiaana sun on turha sitä vielä itkeä. Mä alan olla jo sen ikänen (nainen) että mua pidetään pilkkana asian vuoks mutta ei voi mitään kun en ketään rakasta enkä halua miestä vain siksi että olisin ns. normaali.
Hei!
Monet naiset arvostavat kokemattomuutta. Itse ainakin toivoisin löytäväni miehen, joka ei ole paljon (miel. koskaan) seurustellut, koska sellainen olen itsekin. Olisi helpompi tutustua toiseen hitaasti, kun toisella ei olisi päässään "kaavaa", johon vertaisi suhteen etenemistä.
Joten älä välitä kaverisi puheista, älä ota mitään paineita.