Keskustelu tuloerojen muutoksista on oikeastaan aika kornia ilman että kaikki siihen osallistuvat perusasian: Jos viljelen peltoa, niin mikä oikeus loppujen lopuksi naapurillani on siitä tulla vaatimaan osaa. Jos kaivan kaivoksesta malmia mailtani, niin mikä oikeus loppujen lopuksi muilla on tulla siitä omaa osaansa vaatimaan.
Toki sivistyneen yhteiskuntamme tulee tukea heikompiosaisia, kaikkien edun mukaista on käytännössä ilmainen koulutus, terveydenhuolto etc. Mutta sitten kun isoihin otsikoihin vaikkapa Tarja Halosen suulla laitetaan, että on se niin väärin kun tuloerot kasvavat, niin monelta unohtuu perusasia: Mikä oikeus toisella yhteiskunnan jäsenellä on rokottaa taloudellisesti toista yhteiskunnan jäsentä ? Valtion budjetti on talouskasvun ylittävien muutosten osalta nollasummapeliä: Jos jollekin annetaan, niin se on joltain muulta pois.
Sitten asiaa voisi tarkastella myös toiselta kantilta; Ensin on valtion kukkaroon ansaittava jotain, mitä sitten voidaan jakaa. Ja sekä teoreettisesti että käytännön sosialismikokeilujen pohjalta olemme nähneet, että valtion kukkaroon jää vapaan markkinatalouden keinoin kaikkein parhaiten jaettavaa. Suomalaista ja Ruotsalaista hyvinvointimallia henkselit paukkuen tietyt piirit tykkäävät kehuskella vaan kun sitten verrataan maamme kansalaisten, pääomatulot mukaanlukien, ostovoimaa, niin emme me nyt sitten kuitenkaan mitenkään erityisen hyvinvoivia ole. Taloudellamme olisi varaa mennä paljon paljon paremmin, jotta niille vanhuuseläkeläisille, sairauseläkeläisille ja muille yhteiskuntamme ilman omaa syytään heikompaan tuloluokkaan joutuneille riittäisi lisää jaettavaa.
Tuloerot - oikein vain väärin
11
378
Vastaukset
- humanisti
Kyllä tuloerojen kasvu on ilman muuta väärin, sen edistämiseen ei ole mitään syytä. Ja onhan se nähty että pohjoismainen hyvinvointivaltio on ihan ylivoimainen menestystarina vaikkapa amerikkalaiseen yhteiskuntaan verrattuna. Amerikassa mielellään valehdellaan että jokainen on oman onnensa seppä, mutta oikeastaan sen amerikkalaisen unelman toteuttaminen on Suomessa helpompaa kuin Amerikassa. Miten turvallinen maa tämä sentään onkaan!
- Koivu ja tähti
mutta niitä ei saisi enää yhtään kasvattaa, itseasiassa ne ovat jo nyt liian suuret. Kapitalistin kannattaa maksaa yhteiskuntarauhasta, jonka pienemmät tuloerot takaavat. Ellei se halua siitä maksaa, niin se lienee valmiimpi maksamaan järjestyksen ylläpidosta ja tulipalojen sammuttamisista ym toimenpiteistä, joita suuret tuloerot aiheuttavat.
- kauppi
Kohtalaiset tuloerot on oltava tietenkin, jotta kannattaa opiskella ja kehittää itseään. Mutta tyyliin 100x tuloerot ovat väärin. Töitä tässä tehdään itsekukin ja jos omasta päivittäisestä aherruksestaan ei palkita kuin murto-osalla verrattuna johonkin muuhun, niin aiheuttaahan se katkeruutta ja kateutta. Tuloerot ovat liian suuria, kun kaupungeissa alkaa muodostua rikkaiden ja köyhien asuinalueita. Elinkeinoelämäkin kuuluttaa, että tarvitaan perusammatteja kuten rakennusmiehiä,putkimiehiä ja siivojia. Ei revitä kansaa kahtia..
- suomalainen
kauppi kirjoitti:
Kohtalaiset tuloerot on oltava tietenkin, jotta kannattaa opiskella ja kehittää itseään. Mutta tyyliin 100x tuloerot ovat väärin. Töitä tässä tehdään itsekukin ja jos omasta päivittäisestä aherruksestaan ei palkita kuin murto-osalla verrattuna johonkin muuhun, niin aiheuttaahan se katkeruutta ja kateutta. Tuloerot ovat liian suuria, kun kaupungeissa alkaa muodostua rikkaiden ja köyhien asuinalueita. Elinkeinoelämäkin kuuluttaa, että tarvitaan perusammatteja kuten rakennusmiehiä,putkimiehiä ja siivojia. Ei revitä kansaa kahtia..
luoma yhteiskuntarauhattomuus on aidosti vain ja ainoastaan alunperin kommunistien (peräisin 1800) ja nykyisin muunkin vasemmiston luomaa. Tuloerojen kasvulla sinänsä ei pitäisi olla mitään yhteiskuntarauhaa vaarantavia perusteita, mikäli kaikkien ryhmien tulot- ja hyvinvointi kasvavat. Myös niiden köyhien. Median avulla kyllä köyhiin saadaan luotua katkeruutta ja yhteiskuntarauhaa rikottua vasemmistojohtajien omien etujen ajamiseksi (so vallan lisäämiseksi); Pidemmän päälle vain tuo kehitys johtaa kaikkien olojen huononemiseen. Tässä olisi syytä ymmärtää, että olemme kaikki samassa veneessä: Yhteiskuntatasolla yhdenkään ryhmän, eritoten köyhien, köyhdyttäminen ei ole kenenkään etu. Tästä ovat kaikki yhtä mieltä ja eritoten poliittinen oikeisto. Sen sijaan eroa syntyy jo valmiiksi varakkaiden ihmisten kohtelusta; Vasemmiston politiikka on siinä mielessä lyhytnäköistä, että haluavat ottaa "rikkailta" eivätkä ymmärrä sen seurauksena koko yhteiskunnan köyhtyvän pidemmällä juoksulla; Ei löydy rahaa investointeihin (lue: työpaikkojen luomiseen vaikkapa uusien pien- ja keskisuurten yritysten perustamisten myötä), ei löydy vasemmiston rikkaiksi laskemalta keskiluokalta varaa kuluttaa (so kulutuskysyntä vähenee ja sen myötä työpaikkojen määrä) jne.
Siten on vielä tämä alkuperäisen kirjoituksen yhteiskuntamoraalinen seikka....jos otsa hiessä metsästäni puuta kaadan, niin mikä ihmeen oikeus sen työn hedelmistä on muilla tulla osaansa vaatimaan. Ja kun eritoten vasemmisto ei kristillisistä arvoistakaan enää perusta vaan se muiden oman osan ottaminen pohjautuu sen ahkerasti työtä tekevän kannalta katsottuna enemmänkin maallisen yhteiskunnan pakkokeinoihin, lue: työtätekevän perspektiivistä mikrotaloustason kommunismiin.
- ajatellen asiaa
on parempi että rikkaat rikastuvat, kuin että köyhät köyhtyvät.
Jos rikas rikastuu, hän maksaa enemmän veroja,
ja todennäköisesti rikastuminen on tullut työnteon myötä. Parhaimmassa tapauksessa järjestämällä työtä muiilekin.
Jos taas köyhä köyhtyy, hän maksaa vähemmän tai
ei ollenkaan veroja, päinvastoin, hän kuluttaa
yhteiskunnan varoja. Ja yleensä kai köyhtyminen
johtuu työn menettämisestä.
Jos siis rikas rikastuu, se on yhteiskunnan
kannalta hyödyllisenpää, kuin köyhän köyhtyminen.- kantaan
Aivan oikein, kyllä se on höyhän paras turva, mitä enemmän on rikkaita.
- muutoin sota
Paltonin mukaan suurin maksettu palkka voi olla neljä kertaa suurempi kuin pienin maksettu palkka. Jos palkkaerot suurenevat, sisällissodanvaara kasvaa, jonka vuoksi yhteiskunnan ahneimmat pitää tapaa perheineen. Muutoin koko yhteisön tulevaisuus on vaaka-laudalla. Kiinnostaako tämä vaihtoehto Niinistöä ja hänen takanaan olevia äärioikeistolaisia vapaamuurareita.
- suomalainen
Don't feed trolls.
- opiskelija
Hei kommunisti,
Suosittelen sinulle asioiden pohtimista hiukan tarkemmin. En ahkeroisi kahta tutkintoa, jos sinun palkkateoriasi olisi käytössä, ja täten yhteiskunnan kaikenlainen kehitys pysähtyisi jne. Tälläkin hetkellä ei ole välttämättä järkevää kehittää itseään ja viedä yhteiskuntaa eteenpäin korkealla koulutuksella, koska verotuksen progressio on epäoikeudenmukainen. Ostovoimakin on naurettavan heikko. Käy Singaporessa ja tutustu. On väärin, että valtio päättää puolestani, mihin minun omalla kovalla työllä ansaitsemani rahat käytetään. Suomessa rahallisesti kannattaisi vain paperityöt heti peruskoulun jälkeen. - poimittua
Halosella oli kyllä enemmän varallisuutta kuin niinistöllä.
Sekoitat julkisen ja yksityistalouden yhdeksi sekamelskaksi! BKT-kaan EI kuvaa todellista hyvinvoinnin tasoa, koska sitä voidaan esim. kohottaa pesemällä toistemme paitoja t.m.s.!
Jos vakavissaan ajatellaan maksimaalista kansakunnan "hyvää elämänlaatua", ei pidä missään
nimessä unohtaa n.s. immateriaalisia tekijöitä kokonaisuutta mitattaessa!!
vom
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721127
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37541Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477