Kun kunnan virkamiehet olivat koulutuksessa uuden lain tulkinnasta niin Tampereen työvoimatoimiston apulaisjohtaja sanoi Tampere radion haastattelussa, että lakiuudistuksia tulee solkenaan, muttei niillä mitään vaikutusta tule olemaan. Eli kaikki jatkuu kuin ennenkin.
Henkilöstövuokrausfirmojen menestyshän perustuu työvoimaviraston kykenemättömyyteen hoitaa hommiansa. Jos yksikin työpaikka jää viraston kautta pätevästi täyttämättä, niin vika on viraston, ei työnhakijoiden. Heillähän on tiedostoissaan enemmän päteviä työnhakijoita kuin yhdelläkään yksityisellä.
Eli uusi laki on enemminkin näpäytys tälle virastolle kuin työttömille työnhakijoille.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Valitettavasti vain työvoimatoimiston väki on aika sekalaista sakkia. Ei tarvita kuin yksi ämmä, jolla hormoonikorvaushoito ei ole aivan kohdallaan ja se pystyy tuhoamaan monen ihmisen loppuelämän.
Vika tässä uudessa systeemissä on se, että päätökset ovat lopullisia. Valitus kestää 14 kuukautta ja se on aivottoman pellejengin varasssa. Ainakin tähän asti kaikki mahdollisuudet tulkita lakia toisin on tehty asiakkaan vahingoksi.
Kyllä esim. Tampereella ainakin on niin, että työvoimatoimikunnan esittelijöinä työllistetään nuorten pakkotyölain puitteissa koulusta päässeitä nuoria. Toimikuntahan päättää melkein aina esittelijän esittämän päätösehdotuksen mukaisesti. Asiantuntemus ja kokemus lienee minimissään. Jos nyt vaikka uuden lain puitteissa sinne ilmestyisi kokeneempia esittelijöitä ja valitukseen johtavia päätöksiä ei tehtäisi.