olen ollut koko joulukuun hymyilemättä.sitä ennen kaikki tuntui olevna ihan hyvin.poikaystävän kanssa olo tuntui mukavalta ja luonnolliselta ja tuntui kivalta..sain opiskelupaikan toiselta paikkakunnalta.olen jo jonkun aikaa ehdotellut poikaystävälleni yhteen muuttoa..ollaan puoltoista vuotta seurusteltu.sillä ei oo mitään koulua eikä työtä jne tällä hetkellä..yritin ehottaa et se olis lähteny mun mukaan sinne toiselle paikkakunnalle mutta vastaus oli niin tyly ku vaan mahdollista: EI LÄHDE. oon yrittäny ehottaa että muutettas sit tääl kotikaupungissa yhteen asumaan.. mutta ei se halua sitäkään..en ymmärrä miksei! se on jo 25v. ja asuu vielä kotonaan vanhempien luona.ymmärrän ku se sanoo ettei se uskalla muuttaa mun kanssa vielä..mutta en silti ymmärrä..ite olin niin varma että rakastan sitä niin paljon, oon suunnitellu sen kanssa tulevaisuutta, jopa naimisiin menoa ja lapsia..ja kaikkea! ja jos se sais opiskelupaikan jostain muualta ja mulla ei olis minkäälaisia esteitä lähtee sen mukaan, niin mä lähtisin aivan varmasti sen mukaan! olin täysin varma siitä! mua vaan sattu niin paljon ku se sano että ei voi luvata mitää meiän tulevaisuuden suhteen eikä yhteen muuttamisen..se ei ymmärrä sitä kuinka se mua satutti..oon kuukauden ollu ihan maassa enkä hymyilly varmaa ku muutaman kerran..kun jotenki se, että se ei voi mun kanssa muuttaa, kertoo mulle sen että se ei rakasta mua yhtä paljon ku minä sitä..ja tosiaan, ku ite lähtisin aivan varmasti sen mukaan jos se lähtis opiskelemaan! se ei missään nimessä lähtis! se kertoo jotenki siitä että ei se rakkaus ole niin suurta..vaikka se väittääki ettei ole niin..rakastaa mua ja haluaa mun kanssa olla...mutta mä en taas jaksa tällästä pelleilyä! :( ja kun tuntuu niin kamalalta ku tossa kuukauden aikana mun tunteet jotenki kuihtu täysin kasaan..just sen takia ku mua sattu niin paljon se kun tajusin että se ei rakasta mua niin paljon..nyt en tiedä mitä pitäs tehdä..en tiedä pystynkö tätä suhdetta enää jatkamaan..jotenkin alan näkemään siinä vaan huonoja puolia ja me saadaaa riita aikaseks pienistäki asioista:( ja en ees halua sen vieressä enää nukkua enkä halua kosketuksia..en pysty siihen koska oon tällänen ihminen et ku mua satuttaa niin rakennan ittelleni sellasen suojamuurin, enkä avaudu kellekkään enää pitkää aikaa:( mulla menis aikaa että pystysin taas olemaan normaali ton miehen kanssa ja vaikka jotain seksiä harrastamaan..en missään nimessä vois sitäkään tehä nyt:( siihenki menis aikaa..oon tällänen koska oon elämässäni kokenu aika surullisia juttuja ja luottamuksen oon muutaman kerran menettäny ihan täysin..en tiedä mitä mun pitäsnyt tehä..meiän pitäs puhua poikaystävän kanssa mutta tuntuu ettei siitäkää tuu yhtää mitää muuta ku riitelyä:( miten tällee aina ajautuu tälläseen pisteeseen? ei suhteista oo ku haittaa:( jos erotaan nyt tän kanssa, en halua koskee miehiin enää pitkään aikaan.. :(
todella pettynyt rakkauteen..
tyttönen.
131657
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
noh... mulla on vähän samanlainen tilanne kun sulla... opiskelen eri paikkakunnalla ja mieheni asuu vielä kotona vanhempiensa leivissä, vaikka on 23 vee..
Tosin siihenkin on omat syynsä ja jos haluat lukea niin tuosta alempaa löytyy "suhteemme umpikujassa".. Se on minun kirjoittama.
Uskon miltä sinusta tuntuu.. todella pahalta..
Niin minustakin.. Tuntuu että ei voi enää mitään muuta ajatella kuin sitä, ettemme pariin vuoteen edes voi haaveilla yhteenmuutosta... tai se ei siis taloudellisesti ole mahdollista..
Tai olisi mahdollista, mutta mies ainakaan halua siihen ryhtyä - kotona kun on tottunut saamaan sellaista palvelua kuin vain saada voi!
Miksi siitä nyt sitten haluaisi näkkileipä -linjalle ryhtyä..
aika veemäsitä... en kyllä odotellakaan varmaan enää jaksa... Mutta erokin tuntuu niin pahalta..
Minkälaisia miehesi vanhemmat ovat?
Tekevätkö he melkein kjaiken miehesi eteen?
Oman mieheni kohdalla asia on vähän niin.. vaikka he mukavia ovatkin, tuntuu, että se tekee miehelleni vain haittaa...
Miehesi vaikuttaa kuuluvan siihen kategoriaan, jonka tulisi ehdottomasti asua yksin (siis hoitaa ruuat, pyykit, siivous ja laskut itse) jonkin aikaa, ennen kuin muuttaa kenenkään kanssa yhteen. Tarkoitan, ettei siitä ainakaan haittaa olisi.
ei mun miehen vanhemmat todellakaan sitä mitenkää lelli. poikaystävällä ei oo vissiin mitkää hyvät välit sen isänsä kanssa..tai sen isä nyt on vähän outo.. :D ja siis käsittääkseni monesti sen isä käskeeki sitä muuttamaan jo pois kotoa..mut silti, ei..en ymmärrä..johtuuko kaikki sitten musta? että se ei halua vaa MUN kanssa muuttaa? vaikka se väittää että se rakastaa mua kaikista eniten ja se ei halua musta erota..itelläni on sellanen tilanne, että ku joudun joka tapauksessa johonki muuttamaan tästä missä nyt asun, niin sikski olis kätevää jos samal etittäs sen kanssa yhteinen asunto..mieluummin ku se et mä ettisin jonku kalliin yksiön jossa en yksin sit viihtyis ees..en nyt tietenkää tarkota ettö haluan muuttaa sen miehen kanssa vaa sen takia et oli edullisempaa asua!!! mutta siis..enää en tiedä mitä pitäs tehä..kun oon jotenki niin turta..ei mua enää ees itketä..en osaa ajatella mitää..vaikka se mies sanoiski nyt että muutetaan vaan yhteen, niin en enää edes tiedä olisinko enää ees ilonen..en tiedä mitä tässä oikeen tapahtu :(
Miksi sitten täytyy edes muuttaa yhteen? Sun mieshän ajattelee ihan järjellä. Mitä sitä turhaan itseään kahlitsemaan. Riitojakin tulee enemmän kun joutuu saman katon alla asumaan ja katsomaan toista päivästä toiseen. Tyydy siihen mitä saat. Ymmärrä, ettei hyvä parisuhde vaadi yhdessä asumista. Mä ainakin haluan aina välillä kipittää oman asunnon rauhaan. rentoutua ja kutsua kavereita kylään.
parisuhteessa tilaa voi fiksu ottaa vaikka saman katon alla asuukin.Jätä se äidin poika.
suunnitellu avioliittoa,lapsia,omakotitalon,kesämökin,ulkomaanmatkoja ym ym ym,enään VAIN nainen puuttuu.
ei toisen puolesta suunnitella,elä tätä päivää.
jos huomaisin naisessa tuollaisia "insinöörin" kykyjä,niin ottaisin jalat alle.
"insinöörin kyvyillä" ?? en oikein ymmärtäny..
Opettele tyhmä tyttö ensin kirjoittamaan. Eikö jo ala-asteella opetettu että, lause aloitetaan isolla kirjaimella.
Jos poikaystäväsi asuu vielä 25-vuotiaana (huh!) kotona, niin olisi kyllä hyvä, että hän muuttaisi ensin yksin asumaan ennen kuin kokeilette yhteiseloa. Muuten hän siirtyy suoraan äidin hoivista tyttöystävän passattavaksi.
Ymmärrän, että sinusta nyt tuntuu kurjalta, mutta ehkä huomaat, että yksin asuminen tekee sinullekin vain hyvää. Sinulla on opiskelijaelämä edessä: tapaat paljon uusia mielenkiintoisia ihmisiä ja mitä tahansa voi tapahtua!
oli taas tämäkin
kundikaverisi pitää päästä asumaan ensin yksin ennen kuin muutatte yhteen. Kaveri kuulostaa just sellaiselta mammanpojalta jota on paapottu pienestä pitäen eikä se osaa tehdä mitään yksin.
Se ettei halua muuttaa kanssasi, viittaa siihen ettei niitä syvimpiä tunteita ole tarpeeksi.
Muuta itse sinne opiskelemaan ja katso mitä välimatka tekee suhteellesi. Se joko lähentää (hyvä juttu) tai erottaa.
Kyllä se siitä selviää itsekseen.
mitenkää paapottu ja lellitty kakara. siinähän se ongelma just onki. että se on tosi itsenäinen eikä mitenkää riippuvainen niistä vanhemmistaan sillä tavalla että sitä siel kotonaan paapottais..ite se tekee ruokaa, pesee pyykit jne..että varmasti se pystyis asumaan kyllä vaikka ihan yksinkin! mutta sehän mua täss justiin ihmetyttääkin, ku se ei tavallaa oo mitenkää riippuvainen niistä vanhemmista mutta siltikään ei oo halukas mun kanssa muuttamaan..ja sit kun se viel selittää, että se ei oo halusta kiinni! että se kuulemma haluais kovastikin mun kanssa muuttaa mutta ei muka uskalla..en ymmärrä sellasta,käsitän koko ajan vaa kaiken niin että se ei halua. ja oon sellanen ihminen että tiedän etten pysty mihinkää kaukosuhteeseen..en usko että se toimis että asun toisessa kaupungissa opiskelemassa ja se täällä..ei ei ja ei..en halua sellastakaan!:(
oon niin pettyny, koska ite oon koko ajan ajatellu niinku MEIÄN tulevaisuutta ja miettiny kaikkea molempien kannalta..ja oon ajatellu että en muuta halua elämältä ku vaan olla sen kanssa..nyt taas en enää tiiä mitä mä enää haluan!:( tuntuu jotenki et onkohan sitä ollu 1,5 vuotta jossain sellasessa kuplassa, jossain vaaleenpunasessa maailmassa ettei oo niinku tajunnu mitää et mikä on todellisuutta..oon ollu vaa niin rakastunu ja kiinni siinä miehessä!:( vituttaa! en tiedä enää mistää mitää.. :(