T. Halonen on uudenvuodenpuheessaan jälleen kerran kovin huolestunut tuloerojen kasvusta ja vähäosaisten asemasta.Samaan aikaan astui voimaan hänen allekijoittamansa laki varallisuusveron poistosta.Onko kaksinaamaisudella olemassa jokin raja?
Puheet ja teot.
5
290
Vastaukset
- Demari
Halonen tarkoittikin sitä, jos olet omalla työlläsi ansainnut omaisuutesi, asunto-osakkeen, kesämökin ja auton, eihän sun tarvitse niistä enää toista kertaa veroa maksaa.
- tuskin on
niitä veroja maksanut. Mutta totta on se, että väärästä päästä veroja helpotettiin. Olisi pitänyt aloittaa eläkeleäisistä ne verohelpotukset.
Eläkeläiset maksavat n. 6 % enemmän veroa kuin vastaan tulomäärän saava työssäkävijä.
Ollaan niin tasa-arvoisia, että hirvittää. - siunauksella!
Tarja Halonen on varsin röyhkeä ja epärehellinen puheissaan.
Olen itse demarina kovin neuvoton tällä hetkellä sen suhteen ketä äänestän.- hurmostila
Hurmokselisessa tilassasi voit kirjoittaa äänestyslappuusi N:o 4
Olet siinä mielessä oikeassa, että Hän olisi voinut jättää tuon lekiehdotuksen vahvistamat-
ta. Mutta kun kansanedustajien enemmistö (hallituspuolueet!) Suuressa salissa äänesti lain
puolesta, tuon Demokratiaan perustuvan päätöksen hyväksymättä jättäminen olisi vaatinut
todella rohkeutta. Joskus toivoisi sellaisen ihmeen tapahtuvan. Sillä vaikka demokratiaa
"parempaa" päätöksentekojärjestelmää ei (muka!) ole, niin muistakaamme se tosiasia, että
enemmistö EI AINA ole oikeassa!!
vom
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721127
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37541Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477