Hieman tulee varattunakin naisena lueskeltua näitä n. samanikäisten sinkkuihmisten tarinoita ja juttuja. Välillä on noussut vahvasti mieleen sellainen kysymys, että miten ihmeessä ihmiset löysivät aiemmin toisensa. Ajalla ennen tietokoneita. Nettihaut ja sitä kautta treffien järjestämiset kun tuntuvat olevan niin kovassa huudossa nykyään.
Uskooko joku vielä hyvän ihmisen kohtaamiseen todellisessa maailmassa vai onko se jo auttamattoman vanhanaikaista ja minä pudonnut puusta? : )
Uskooko joku vielä hyvän ihmisen kohtaamiseen todellisessa maailmassa vai onko se jo auttamattoman vanhanaikaista ja minä pudonnut puusta? : )
Vastaukset 11
Vanhimmat
sisareni luona. Hän oli ns. kuskina sisareni miehelle
ja minä menin käymään heillä kylässä.
Suhteemme kesti yli 24 vuotta.
Olisimme ehkä vieläkin yhdessä, jollei luoja olis ottanu häntä pois.
ukkoni ennen netin keksimistä.Luen myös näitä tarinoita joskus,eikä kyllä käy kateeksi näitä netistä seuraa etsiviä.Tarjontaa,varaa mistä valita on paljon,mutta miten on laadun laita?
Enkä tarkoita tällä laadulla mitään ulkonäköön liittyviä asioita.
Onneksi ei ole näitä ongelmia,mitä näillä ihmisillä tuntuu olevan täällä.Eipä ukkonikaan mikään komistus tai prinssi ole,mutta ompa mies kuitenkin,sillä isolla ämmällä.
Miksi on joidenkin mielestä huono tapa löytää rakastettu netistä? Samasta pikkukaupungista netin kautta miehen löytäneenä myönnän, että joissakin tilanteissa on jopa noloa kertoa miten olemme tavanneet.Sehän kuitenkin oli vain paikka sopia treffit ja vaihtaa puhelinnumeroita, eikö? Ehkä olisimme muutenkin joskus tavanneet... tai ehkä emme! Se ei vaikuta tunteisiimme eikä elämääme kuitenkaan, että mistä toisemme löysimme.
että täällä niin paljon ihmisiä,mitä käydä läpi ennenkuin se oikee tulee vastaan.siis määrää on ja massaa mutta just sen sulle sopivan löytäminen on kun metsästäis hyttysen paskaa valtamerestä.ehkä ennen nettiä oli vähemmän niitä kosijoita mutta taas se valinta oli helpompi kun ei ollut montaa mistä valita,ehkä tuossa oli siitä kysymys?
tietenkin vahvasti myös perinteisempään tapaan tavata elämänkumppani. Sehän voi tapahtua vaikka sattumalta (tai miksei myös hakemalla hakien) kotikaupungissa, matkoilla, harrastusten tai työn parissa. Ja vaikka jotkut haukkuvatkin kauheasti netin kautta tapaamista, ettei se ole todellista jne., niin kyllä itse näkisin että se vain uusi lisä ja mahdollisuus laajentaa kumppanin löytymisen piiriä. Tietysti on vaarana tulla ongelmia ja törmätä niihin jotka jollakin tavalla ovat vain leikkimässä tunteilla tai muuten huijaamassa, mutta onneksi on myös onnellisia tarinoita.
Itse olen löytänyt todella ihanan miehen täältä ja toivon että suhteemme kehittyy ja syvenee. Ehkä kerron tarinamme joskus täällä, miehen myöntymyksellä tietenkin.
Silloin parikymppisenä sitä tuli kuljettua diskoilemassa, joten helppoahan se miehen löytäminen oli... Nyt yksinhuoltajana ravintolakäynnit harvinaista herkkua, joten...jäljelle jää netti.
Mieluiten tietysti tapaisin Prinssini tuolla lenkkipolulla, mutku...ei Suomessa niin tapahdu.
Joten...jäljelle jää netti... ;DD
ovesta pihalle. Luuhattiin pitkin kyliä yökaudet. Viikonloppuisin ei ehtinyt kotiin kun kääntymään. Tuli kierrettyä aika monet kaupungit ja pikkukylät. Ympäri suomea. Tunnettiin paljon porukkaa ja kierrettiin milloin minkäkin porukan matkassa. Oli paljon hyviä kavereita siellä ja täällä. Ei piipanneet kännykät ja sovitut tapaamiset piti sopia silloin kun sattui olemaan puhelimen äärellä. Muuten tavatiin ketä tavattiin. Ai niitä aikoja. Monta hyvää kaveria on edelleen kuvioissa niiltä ajoilta.
kun kaduilla luurattiin,poikia silmäiltiin ;),leffoissa tirskuttiin,junissa istuttiin,sinne tänne lennettiin,kioskin kulmilla hengailtiin,rannoilla makoiltiin...eli yleensäkkin tehtiin jotain muuta,kuin istuttiin koneella ja luettiin deitti-sivuja ja etsittiin sitä sussua kuvagallerioista,kun niitä ei yksinkertaisesti ollut.
Ulkona on muuten hyvä joskus liikkua,siis ihan kotiovesta ulos ja töppöstä töppösen eteen...
T:Omansa kioskin kulmilta löytänyt joskus muinoin...
Noinhan sitä edettiin.
Nykyään kun kaveri on hukassa, ottaa vaan kännykän käteen ja soittaa.
Ennen muinoin oli välillä yöpaikkakin hukassa, kun kaveri oli hukassa, mutta niin sitä vaan lutvittiin etiäpäin. Ei tarvinnut edes putkaan yöksi. ; )
Mutta onhan tässäkin päivässä ja ajassa paljon hyvää ja oikeita ihmisiä tapaa tätäkin kautta varmasti. Mutta ei liene ongelmatonta tämäkään.
No, mikäpä ihmissuhteen aloittaminen tai jatkaminen olisi.
Onnea vaan erilaisiin hakuihin ja nostalgisia hetkiä! ; )
Suomen kaltaisessa harvaan asutussa maassa tehtiin ennen muinoin niin, että hiihdettiin muutama kilometri naapuritalolle ja haettiin sieltä serkku vaimoksi.
Jos serkku oli sairaalloinen tai liian vanha, niin sitten piti hiihtää jokunen kilometri lisää. Tarpeeksi kauas kun hiihti, niin serkut loppuivat ja vastaan alkoi tulla serkun serkkuja, pikkuserkkuja yms. kaukaisia sukulaisia. Niistä sitten yritettiin saada paras itselle.
Ja parashan ei siis tarkoita kivaa luonnetta tai hyvää ulkonäköä. Se tarkoittaa terveyttä, kestävyyttä ja varakasta isää.
Tässä näkee nykypäivän naisen!!! täällä sitä roikutaan.. etsitään ehkä pientä syrjähyppyä elämäänsä..
voi jessus mitä tästäkin tulee..
t.eronnut