Patriarkaatti muodostuu patriarkoista eli keski-ikäisistä miehistä, jotka pitävät valtaa omien koersiivisten, taloudellisten, poliittishallinnollisten, sosiaalisten ja normatiivisten verkostojensa ja valtaresurssiensa avulla.
Patriarkat ovat siis menestyneitä johtajia talouden, politiikan, tieteen, kirkon, armeija, poliisin ja tiedotusvälineiden johdossa.
Näiden miesten ei tarvitse ostaa seksiä, sillä heidän asemansa ja tulotasonsa takaavat naimisiin ja sänkyyn haluavia naisia aivan jonoksi asti. Vertaa: Vanhanen, Hjallis, Keskinen, Niinistö, Lipponen.
Seksikumppanien puutteesta yhteiskunnassamme kärsivät köyhät ja vähän koulutetut miehet. Pienituloiset miehet ovat yliedustettuina yksin elävien joukossa. Tämä johtuu siitä, että naiset eivät avioidu pienempituloisen miehen kanssa, eivät halua miestä elätettäväkseen, mutta köyhät naiset ottavat mieluusti rikkaamman miehen. On syntynyt tilanne, jossa runsaasti hyvätuloisia naisia ja pienituloisia miehiä elää sinkkuina.
Pienituloisella miehellä ei ole tässä tilanteessa mitään muuta mahdollisuutta saada seksiä kuin vuokrata nainen käyttöönsä, hänen rahansa eivät riitä naisen ostamiseen.
Poliisin alkaessa valvoa seksin ostokieltoa, valvonta kohdistuu köyhimmille miehille seksiä myyvään naisjoukkoon, eli katuprostituutioon. Luksusprostituutio, jota eliitti käyttää, jää poliisityön ulkopuolelle, koska sen selvittäminen on kymmeniä kertoja työläämpää.
Eliitin motiivi säätä laki seksin oston kiellosta ei olekaan sukupuolten tasa-arvon edistäminen, vaan järjestysvallan lisääminen lisääntyvää miesköyhälistöä kohtaan, joka kurjistuessaan on vaarassa ruveta kapinoimaan ranskan muslimien tapaan. Eliitin nöyryyttämismenetelmä on samanlainen, kuin feodaaliherrojen ”Ensi yön oikeus”, jossa maaorjan omistavalla aatelisella oli keskiajalla oikeus maata morsian ennen sulhasta, tarkoituksena nöyryyttää ja osoittaa maaorjalle tämän alistettu asema.
Eliitin patriarkat demonisoivat työväenluokan miehen barbaariksi, joka ei pysty hillitsemään edes sukuviettiään, ja näin korostetaan eliitin omaa erinomaisuutta ja oikeutta ylivertaiseen vallankäyttöön ja etuoikeuksiin.
Jos vasemmisto ja feministit haluaisivat todella tasa-arvoa, eikä vain toimia eliitin käsikassarana, niin lain eduskuntakäsittelyssä vaadittaisiin selkeä linjaus siitä, että nimenomaan rikkaiden seksin osto tulee poliisien ensisijaiseksi työn kohteeksi. Esimerkiksi ostosta määrättävä sakko tulisi määrätä niin, että pienituloinen mies, joka köyhyytensä takia ei saa vaimoa, ei maksaisi mitään, kun taas suurituloisille sakko olisi huomattava. Ja myös pääomatuloista.
Eliitin seksinostokielto
5
227
Vastaukset
Näet "metsän puilta" ! Kyseiseen lakialoitteeseen liittyy suuri annos ihmisen biologiaa.
On tieteellisesti todistettu ihmisten erilaisuus mitä seksin tarpeeseen tulee. Samoin on
tiedossa (edelleen!) miehen seksuaaliseen käyttäytymiseen vaikuttava perimä uroksen jopa
agressiivisuutta hipovaan roolikäyttäytymiseen.Nämä tosiasiat ovat peittyneet nykytendens-
sien varjoon!
vom- Nimetön
No voi voi..Mitenkäs niin ettei köyhät saa seksiä?
Kokemusten perusteella piparia saa yhtä hyvin köyhät kuin rikkaat.Se riippuu sinusta ei lompakosta.
Tuo sinun matikkasi on suorastaan naivia ja munatonta ajatusten virtaa.
Ja ensin nimeät ihmisiä jotka saa naista rahojen takia ja sitten suitset nimenomaan heidän bordellissa käyntejä???
Harva meidän sosiaaliluokan nainen antaa vain lompakon paksuuden perusteella.
Nainen vietellään ihan muulla sillä mitä sanotaa sivistykseksi,kokeile joskus.
Ja hra VOM olen ylen yllättynyt,sinäkin?
Ajatuksesi on kaikkiaan brutaali ja eläimellinen.
Köyhyys oikeuttaa naisen alistamiseen?Mikä ajaa naisia "vuokraamaan vartaloaan"?Köyhyys ja toivottomuus luulisin minä.
Kaikki kunnia omasta tahdosta tapahtuvalle ruumis kaupalle mutta kansainvälinen orjakauppa ja naisten alistaminen saa jo loppua.
Kokeile joskus normaalia parisuhdetta ja lopeta häpeämästä lompakkosi paksuutta.
Vai johtuuko tuo ettei SE ole tarpeeksi paksu?
Mene ja tiedä......- kannanotto!
Mutta kuten sanottua! Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.
Olikin hyvä, että kirjoituksessasi tuot muutakin naistenlehdistö-tasoista factaa tietoomme. Kuten mainitsemasi "SEN" paksuus tai voidaan yleistää : ruumiilliset ja henkiset ominaisuudet sekä ympäristön vaikutukset edellisten kehitykseen.
Karrikoidusti voi sanoa. Ujo, hiljainen, nöyrä, työtön sekä ulkomuodolleen muotinäkemysten mukaan ruma mies syrjäytyy yleisimmin puolison etsinnässä.
Vähintäinkin alitajuisesti nainen toimii lähempänä eläinkuntaa kumppaninsa valinnan suhteen. Pääkriteereinään tämä lisääntymiskone pitää alitajuisesti uroksensa 1.varallisuutta, 2.arvostusta yhteisössä sekä 3.ulkomuotoa.
Nimenomaisesti tässä järjestyksessä.
Mutta koska nainen pyrkii varmistamaan jälkeläistensä hengissä pysymisen ja näin ollen monipuolisen geneettisen perimän, on nainen synnynnäisesti "huora", mutta tälloinkin nainen valitsee yhden yön kumppaninsa kategorioista 2. ja 3.
Siinä oli hölmö vastaus "huhuun" hölmöön kommenttiin.
Kysymys kuuluu siis vakavasti: Miten turvata mahdollisimman monelle kansalaiselle mahdollisuus
toteuttaa luojan luomaa viettiään. Joka on meissä lähes kaikissa niin Terveissä, Sairaissa, Mielisairaissa, Syrjäytyneissä, Rumissa, Hitaampitajuisissa, Nopeampitajuisissa, Liian Pienissä, Liian Isoissa, Jne..Jne - nimetön
kannanotto! kirjoitti:
Mutta kuten sanottua! Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.
Olikin hyvä, että kirjoituksessasi tuot muutakin naistenlehdistö-tasoista factaa tietoomme. Kuten mainitsemasi "SEN" paksuus tai voidaan yleistää : ruumiilliset ja henkiset ominaisuudet sekä ympäristön vaikutukset edellisten kehitykseen.
Karrikoidusti voi sanoa. Ujo, hiljainen, nöyrä, työtön sekä ulkomuodolleen muotinäkemysten mukaan ruma mies syrjäytyy yleisimmin puolison etsinnässä.
Vähintäinkin alitajuisesti nainen toimii lähempänä eläinkuntaa kumppaninsa valinnan suhteen. Pääkriteereinään tämä lisääntymiskone pitää alitajuisesti uroksensa 1.varallisuutta, 2.arvostusta yhteisössä sekä 3.ulkomuotoa.
Nimenomaisesti tässä järjestyksessä.
Mutta koska nainen pyrkii varmistamaan jälkeläistensä hengissä pysymisen ja näin ollen monipuolisen geneettisen perimän, on nainen synnynnäisesti "huora", mutta tälloinkin nainen valitsee yhden yön kumppaninsa kategorioista 2. ja 3.
Siinä oli hölmö vastaus "huhuun" hölmöön kommenttiin.
Kysymys kuuluu siis vakavasti: Miten turvata mahdollisimman monelle kansalaiselle mahdollisuus
toteuttaa luojan luomaa viettiään. Joka on meissä lähes kaikissa niin Terveissä, Sairaissa, Mielisairaissa, Syrjäytyneissä, Rumissa, Hitaampitajuisissa, Nopeampitajuisissa, Liian Pienissä, Liian Isoissa, Jne..JneVoi tuota yksinkertaisuutta.
Jos karrikoidusti maailmassa on n.puolet molempia sukupuolia?Niin en millään matematiikalla saa siitä sellaista yhtälöä että naiset valitsevat aina sen rikkaan,menestyneen ja kauniin puolison.
Naisissa on yhtäpaljon ujoja,hiljaisia,nöyriä ja työttömiä.Ongelma taitaakin olla että kyseiset ei kohtaa arjessa ja miksei juhlassakin toisiaan.
Miten turvata mahdollisimman monelle mahdollisuus toteuttaa viettiään?Olisiko hyvä ottaa aikaisemmasta lauseesta vaari?
Mielestäsi siis omat halusi ajavat ihmisoikeuksien edelle?Naisia saa salakuljettaa köyhemmistä maista tänne että saisit pussisi tyhjäksi?
Naisia saa orjuuttaa että saisit luonnolliset halusi tyydytettyä?
Naisia saa alistaa vain sillä perusteella että olet varakkaampi kuin he?
Naiset tekevät myös lapsia rakkaudesta vai mistä uskot suomalaisen työväenluokan syntyneen?
Ei rikkauden ja yhteiskunnallisen arvostuksen kautta.Rakkaus,toivottavasti muistat mitä kyseinen sana tarkoittaa?
Nykymaailma kun on tälläinen hedonistinen heti nyt kaikki tänne maailma.Tärkeintä on minä ja minun pallit.Ei väliä miten ne tyhjenee kunhan tyhjenee ja pian.Olet loistava esimerkki tästä kehityksestä.
Kirjoitat oletettavasti käsillä ja sillä saa myös helpotuksen siihen mihin viittasit.
Ajattelet munillasi mutta kehoitan sinua ajattelemaan myös sillä mikä on sinulla kaulan yläpuolella!Ihmistä sanotaa viisaaksi apinaksi, todistetaan se ja keksitään tämän "ongelman" ratkaisuksi jotain muutakin kuin naisorjakaupan laillistaminen.
- fiksummin
ja laittaa sen kirjanpitoon tulkkauksena, saa samalla kaikki vähennykset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721127
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37541Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477