Se on itsestä kiinni saako töitä

Yhteiskunta tukee työttömien työllistymistä sadoilla miljoonilla euroilla joka vuosi.
Ihmettelen suuresti, että joku voi vielä olla pitkäaikaistyötön. Luin suurella mielenkiinnolla tämän Kelan sanomien jutun, jossa kerrotaan työttömiä varten perustetuista työvoiman palvelukeskuksista, joissa työttömille annetaan vaikka minkälaista tukea. Lopettakaa siis valitus työttömät ja menkää heti huomenna työvoimatoimistoon kysymään mahdollisuudesta päästä työvoiman palvelukeskuksen asiakkaaksi:

Kelan sanomat 1/2005

Työvoiman palvelukeskus tarjoaa pitkäaikaistyöttömille

Tukea yhdeltä luukulta
Työvoiman palvelukeskukset eri puolilla maata tarjoavat pitkään työttöminä olleille monipuolisia palveluita yhdeltä luukulta. Käytettävissä ovat kaikki työhallinnon, sosiaalitoimen ja Kelan palvelut. Oulussa palvelua on käyttänyt vajaan vuoden aikana jo noin 700 työtöntä.

- Lisäarvoa palvelullemme antaa se, että voimme vastata asiakkaan tarpeisiin yhdestä paikasta linkittämällä eri viranomaisten palvelut yhteen ja ostamalla niitä täydentäviä palveluita, Oulun työvoiman palvelukeskuksen päällikkö Maija Hänninen kertoo.

Maija Hänninen luottaa siihen, että jokaiselle asiakkaalle löytyy ajan mittaan jonkinlainen ratkaisu, vaikka se ei aina olekaan työpaikka. Se voi olla koulutus, kuntoutus tai eläke.

- Ratkaisu voi olla jo sekin, että kerrankin selvitetään kokonaisvaltaisesti asiakkaan tilanne. Jos olemassa olevat keinot eivät riitä, poliittiset päättäjät voivat harkita, mitä tehdään.

Näin lyhyen ajan jälkeen ei voi odottaa kattavasti tuloksia eivätkä tulokset aina edes näy heti asiakkaan elämäntilanteessa. Maija Hänninen kertoo kuitenkin, että yksittäistä huipputulostakin on jo saavutettu: kesäkuussa palvelukeskuksen asiakkaaksi tuli monta vuotta työttömänä ollut henkilö, joka sijoittui jo elokuussa työhön yksityissektorille. Yksilöllisen palvelun avulla asiat vain loksahtivat kohdalleen.

Oulussa kaksi palvelupistettä

Oulussa työvoiman palvelukeskuksen toiminta alkoi virallisesti huhtikuussa. Sitä ennen vuodesta 2001 on toiminut kokeiluna yhteispalvelupiste työttömille. Sen palkkalistoilla oli vain kuusi virkailijaa. Nyt toiminta on vakinaistettu kahteen paikkaan: työllistämiskeskukseen Hallituskadulle sekä sosiaalitoimen tiloihin Mäkelininkadulle.

Valtio ja Oulun kaupunki vastaavat puoliksi työvoiman palvelupisteen kuluista. Työhallinnon palkkalistoilla on 10 virkailijaa, joista yksi on päällikkö Maija Hänninen ja yksi psykologi. Oulun kaupungin panostus on 23 sosiaalitoimen virkailijaa, jotka kuitenkin toimivat osa-aikaisesti 50-100 % työpanoksella palvelukeskuksen asiakkaiden kanssa. Kelasta on mukana yksi nimetty vakuutussihteeri, joka on kuntoutuksen asiantuntija. Hän osallistuu yhteisneuvotteluihin asiakkaan, työvoimaneuvojan ja sosiaalityöntekijän kanssa, kun esimerkiksi laaditaan henkilökohtaista kuntoutussuunnitelmaa. Muita Kelan palveluita varten asiakkaalle voidaan varata aika Kelan toimistosta.

Palvelukeskuksella on oma budjetti ja erillinen määräraha myös ostopalveluihin. Käytettävissä on myös asiantuntijalääkäri, joka ottaa vastaan asiakkaita lähes viikoittain muiden virkailijoiden haastattelun ja selvitysten perusteella. Viime vuoden aikana oli lääkärinaika varattu yli 130 asiakkaalle.

-Kuntoutuspalveluista on pulaa. Meidän onkin selvitettävä, mitä kuntoutusta voimme ostaa palvelukeskuksen varoilla ja mitä saamme työvoimahallinnon, kaupungin tai Kelan kautta, Maija Hänninen selvittää.

Työvoiman palvelukeskuksen toiminnan A ja O on yhteistyö. Sitä tehdään mukana olevien perustahojen lisäksi mm. mielenterveystoimiston, päihdehuollon, kriminaalihuollon ja erilaisten järjestöjen kanssa. Virkailijoilta vaaditaankin laajaa osaamista, jotta kaikki mahdolliset palvelut saadaan kartoitettua.

- Asiakasmäärää emme voi nostaa kovin suureksi virkailijaa kohden, koska silloin ei onnistu tavoitteellinen työskentely yksilön hyväksi.

Suuri osa asiakkaista tulee palvelukeskukseen työhallinnon aloitteesta, mutta varsinkin nuoria tulee myös sosiaalitoimiston kautta. Tällä hetkellä asiakkaista pari sataa on alle 25-vuotiaita. Lisäksi työvoimaneuvojat ottavat vastaan noin 100 eläkeselvittelyä vaativaa pitkäaikaistyötöntä, joista osa voidaan lähettää työkyvyn kartoituksiin tai kuntoutustutkimuksiin.

Jonotusajat ovat pysyneet suhteellisen lyhyinä. Pyritään siihen, että ensimmäiseen haastatteluun asiakas pääsisi kolme kuukauden jonotuksen jälkeen. Asioiden niin vaatiessa aika voi järjestyä lyhyelläkin odotusajalla. Haastattelussa sosiaalityöntekijä ja työvoimaneuvoja yhdessä kartoittavat asiakkaan tilanteen.

-Tänä vuonna panostamme mm. nuorten asiakkaiden palveluihin ja motivointiin. Heille etsitään erilaisia koulutusvaihtoehtoja ja ostetaan ryhmäpalveluja, Maija Hänninen koros-taa.

Tietoa palvelukeskuksista

- Työvoimatoimiston, kuntien ja Kelan yhteisiä palvelupisteitä, työvoiman palvelukeskuksia on perustettu v. 2004 loppuun mennessä 29. Toimintaa on esimerkiksi Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa, Tampereella, Rovaniemellä ja Lappeenrannassa. Tiedot oman paikkakunnan palvelupisteestä saa paikkakunnan työvoimatoimistosta, sosiaalitoimistosta tai Kelasta.

- Keskusten lukumäärä lisääntyy vaiheittain 40:een vuoteen 2006 mennessä.

- Työvoiman palvelukeskuksissa pitkäaikaisesti työttömät saavat räätälöityjä, moniammatillisia sosiaali- ja terveystoimen, Kelan ja työvoimatoimiston palveluja, mm. yleistä ohjausta ja neuvontaa, apua työnhakuun, sosiaalityön palveluja, terveyspalveluja, tukea ammatilliseen kehittymiseen, tukea työllistymiseen, kuntoutusta, neuvontaa sosiaali- ja työttömyysturva-asioissa.

- Työvoiman palvelukeskuksen asiakkaaksi pääsee parhaiten työvoimatoimiston tai sosiaalitoimiston kautta.

Teksti Hilkka Nakari
tiedottaja, Kela
[email protected]

http://www.kela.fi/in/internet/kelansanomat.nsf/NET/110 505143315HL?OpenDocument
292898
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Palvelukeskus ?, en ole ikinä kuullutkaan, onko niitä Espoossa? Täytyy mennä tutkimaan asiaa.

Äänestä

Julkaistu 9.12.2005 19:17 Helsingin sanomat
   
Vaikeasti työllistyvien pitkäaikaistyöttömien auttamiseksi kehitetyt työvoiman palvelukeskukset saavat moitteita valtiontilintarkastajilta.

Työvoiman palvelukeskukset ovat keskeinen osa hallituksen työllisyysohjelmaa. Ne ovat työvoimatoimistojen, kuntien ja Kelan yhteisiä palvelupisteitä. Keskuksilla on haluttu vähentää luukulta luukulle juoksemista ja hahmottaa pitkäaikaistyöttömien tilannetta pelkkiä työvoimatoimistoja laajemmin. Tavoitteena on vähentää niin sanottua rakenteellista työttömyyttä.
Työvoiman palvelukeskukset aloittivat toimintansa 2004. Niitä toimii tällä haavaa 36. Ensi vuonna määrä nousee 40:een, ja uusia virkoja niihin perustetaan sata.

Valtiontilintarkastajien mukaan pitkäaikaistyöttömistä osan tilanne on jopa huonontunut uuden palvelun takia. Esimerkiksi Tampereella on huomattu, että työvoiman palvelukeskuksen asiakkuus on leimaavaa ja erittäin pitkäkestoista. Joidenkin arvioiden mukaan palvelukeskusten asiakkaat ovat joutuneet muita työttömiä huonompaan asemaan, kun valitaan työvoimakoulutukseen osallistujia.
Valtiontilintarkastajat luovuttivat kertomuksensa perjantaina.

Valtiontilintarkastajat on eduskunnan muodostama elin, joka valvoo valtion taloudenhoitoa ja talousarvion noudattamista. Sdp:n kansanedustajista ryhmään kuuluvat Virpa Puisto ja Reijo Kallio, keskustasta Rauno Kettunen ja Pekka Vilkuna sekä kokoomuksesta Jere Lahti.

Päätavoitteessaan eli työllistämisessä työvoiman palvelukeskukset eivät raportin mukaan onnistu juuri lainkaan.

Äänestä

Se kyllä on vain palkanmaksajasta kiinni se , onko töitä tarjolla.

Jokaiseen vapaaseen ja kunnon palkkaiseen työhön on tulijoita.- jonossa

Kaikki muu puhe on politikkojemme propagandaa

---suomessa on laaja joukkotyöttömyys !

Äänestä

hei!
yhdyn saamaan kun nimimerkki töissä käyvä
kyllä muutkin työttömät töitä saisivat jos viitsisivät etsiä. mutta jotkut työttömät haluavat vaan lusmuilla työmarkkinatuen turvin kyllä niitä töitä saa jos haluaa
niitä myös tehdä kokemusta on.

Äänestä
  • Hei kreeta,

    Ei työmarkkinatuki pienene yhtään jos sen saa palvelukeskuksesta, jossa on KELAn palvelut, KELA voi sijaita vaikka huitsin NEVADASSA, työmarkkinatuki hakemus vaan postilaatikkoon ja hakemus on seuraavana päivänä siellä huitsin NEVADASSA.

    Palvelukeskus ei tarjoa työttömälle (eli välitä) sen paremmin kuin työvoimatoimistot.

    Jos käsitellään tuo otsikko "se on itsestä kiinni" niin miksi on palvelukeskuksia ?

    Itselleni on ainoastaa kerran tarjottu töitä (mutta sekin oli työllistämistukityön jatkoaika, mutta työllistämistukirahat olivat loppuneet), muut kymmenet työsuhteet olen saanut niin että olen hakenut itse töitä, en siihen ole tarvinnut edes työvoimatoimistoja.

    Äänestä

  • Työmarkkinatukimies kirjoitti:

    Hei kreeta,

    hei

    en ole palvelukeskuksista töitä hakenut enkä
    tule hakemaan itse olen etsinyt työpaikkani
    tulen vastaisuudessa hakemaan. mutta sitä en ymmärrä miksi täällä koko ajan ruinataan että
    ei ole töitä hirveetä kun tulee tämä orjalaki.
    ei niitä töitä pidä ruveta odottelemaan mistään se pitää itse olla aktiivinen. ei ketään tulla hakemaan kotisohvalta töihin jos niitä töitä viitsii hakea niin kyllä niitä varmaankin saa.
    itse olen ainakin saanut.

    Äänestä

  • kreeta kirjoitti:

    Eihän niitä työpaikkoja ole palvelukeskuksissa sen enempää kuin tuolla työvoimatoimistossa.

    Työlliset aina ruikuttavat että niitä työpaikkoja on siellä jossain piilotettuna, ei ole.

    Kannatan avointa taloutta jossa varsinkin työpaikat ovat kaikkien halukkaiden haettavissa ja työpaikkatiedot esitetää julkisesti, vaikka tuolla MOL:n sivuilla.

    Äänestä

  • Työmarkkinatukimies kirjoitti:

    Hei kreeta,

    Ei työmarkkinatuki pienene yhtään jos sen saa palvelukeskuksesta, jossa on KELAn palvelut, KELA voi sijaita vaikka huitsin NEVADASSA, työmarkkinatuki hakemus vaan postilaatikkoon ja hakemus on seuraavana päivänä siellä huitsin NEVADASSA.

    Palvelukeskus ei tarjoa työttömälle (eli välitä) sen paremmin kuin työvoimatoimistot.

    Jos käsitellään tuo otsikko "se on itsestä kiinni" niin miksi on palvelukeskuksia ?

    Itselleni on ainoastaa kerran tarjottu töitä (mutta sekin oli työllistämistukityön jatkoaika, mutta työllistämistukirahat olivat loppuneet), muut kymmenet työsuhteet olen saanut niin että olen hakenut itse töitä, en siihen ole tarvinnut edes työvoimatoimistoja.

    Lopeta lusmuilu ja mene työvoiman palvelukeskukseen. Sieltä kyllä hommataan sinulle töitä! Sitähän varten ne on perustettu!

    Äänestä

  • Lopeta lusmuilu kirjoitti:

    Lopeta lusmuilu ja mene työvoiman palvelukeskukseen. Sieltä kyllä hommataan sinulle töitä! Sitähän varten ne on perustettu!

    En mene, minä menen työvoimatoimistoon ja siellä on samat paikat kuin palvelukeskuksissa.

    Päällekkäiset valtiohallintosysteemit pitäisi lopettaa.

    Äänestä

  • kertoo missä ne 500 000 (_viisisataatuhatta_) avointa työpaikkaa on?

    Jos laittaa googleen hauksi sanan _eläkejärjestelyin_, niin huomaa että väkeä vähennetään vanhemmasta päästä mutta ketään ei palkata tilalle.

    Äänestä

  • kreeta kirjoitti:

    hei

    en ole palvelukeskuksista töitä hakenut enkä
    tule hakemaan itse olen etsinyt työpaikkani
    tulen vastaisuudessa hakemaan. mutta sitä en ymmärrä miksi täällä koko ajan ruinataan että
    ei ole töitä hirveetä kun tulee tämä orjalaki.
    ei niitä töitä pidä ruveta odottelemaan mistään se pitää itse olla aktiivinen. ei ketään tulla hakemaan kotisohvalta töihin jos niitä töitä viitsii hakea niin kyllä niitä varmaankin saa.
    itse olen ainakin saanut.

    Kaverini ei ole eläissään hakenut työtä. Hänet on joka kerta haettu kotisohvalta. on muuten kova työmies ja osaava kun sille päälle sattuu.

    Äänestä

  • kreeta kirjoitti:

    hei

    en ole palvelukeskuksista töitä hakenut enkä
    tule hakemaan itse olen etsinyt työpaikkani
    tulen vastaisuudessa hakemaan. mutta sitä en ymmärrä miksi täällä koko ajan ruinataan että
    ei ole töitä hirveetä kun tulee tämä orjalaki.
    ei niitä töitä pidä ruveta odottelemaan mistään se pitää itse olla aktiivinen. ei ketään tulla hakemaan kotisohvalta töihin jos niitä töitä viitsii hakea niin kyllä niitä varmaankin saa.
    itse olen ainakin saanut.

    Asenteesi kuvastaa hyvin ajan yksilökeskeistä henkeä: yksilön mahdollisuuksia pidetään rajattomina, eikä yhteiskunnan rakenteellisilla tekijöillä nähdä mitään merkitystä. Olen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut, enkä lukuisista yrityksistäni huolimatta ole seitsemän kuukauden työttömyyteni kuluessa saanut kertaakaan edes haastattelukutsua. Työvoimatoimiston henkilökunnan mukaan ansioluetteloni ja hakemukseni ovat erinomaiset.
    Ongelmana on ollut aina se, että samaa työpaikkaa on hakenut 250-400 muuta hakijaa.

    Äänestä

Osaan käyttää sosiaalitoimiston palveluita ja se ihan sama missä ne sijaitsee, se että ne palvelut saa samasta pisteestä työvoimapalveluiden kanssa, ei työllistä minua.

Erilaisten palvelujen käyttäminen ei työllistä minua, vaan tuon palvelukeskuksen virkailijoita.

Minulle kelpaa ainoastaan "Vaikka minkälainen tuki":na työpaikka.

Äänestä

Koko työkkärihössötys P:eestä.
44:n vuoden aikana minulla on ollut 23 haalarityöpaikkaa, ml. opiskeluajan lomatyöt.
6 vakituista työpaikkaa toimihenkilönä
12 pätkätyötä toimihenkilönä.

Yhden työpaikan on minulle osoittanut työvoimatoimisto. 1964 littera Ruotsiin.
Muut olen hankkinut itse.
9 kertaa olen ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi ilman tulosta.
Luvussa eivät ole mukana pätkätöiden aikaiset ilmoittautumiset.

Koska TVTSTojen toiminnan hyötysuhde on näin heikko, kyseenalaistaisin koko organisation oikeuden olemassaoloon!

Palvelukeskushössötys on ainoastaan taudin pahentamista ja ihmisten kiusaamista.
Kuka haluaa olla työttömänä niin antakaa hänen olla rauhassa.
Ne jotka TODELLA työtä haluavat ja ovat valmiita myös, siihen liittyvin reunaehdoin tekemään (selvin päin sovittuna aikana tekemään osoitettua työtä siihen kuuluvalla, kohtuullisella palkalla), niin työtä myös löytävät!
On hieman kokemusta.

Äänestä
  • mieltä. Työkkärin voisi lopettaa ja myös työttömyyspäivärahan, johan tulisi työstä kannattavaa.

    Äänestä

  • pekkapp kirjoitti:

    mieltä. Työkkärin voisi lopettaa ja myös työttömyyspäivärahan, johan tulisi työstä kannattavaa.

    lopettaisi, niin mihin ne työkkärissä töissä olevat menisivät?

    Työkkärissä töissä olevat ja työttömät ovat samassa veneessä. Molemmille valtio maksaa palkan. Saaliskin jaetaan melkein tasan. Toiset, eli työttömät saa perkuujätteet.

    Äänestä

  • työkkärin kirjoitti:

    Joko työnantajille lobbareiksi tai toimeentulotuenlaskijoiksi tai oikeisiin töihin.

    Äänestä

onko tämä kirjopitus tämän henkilön itsensä " Teksti Hilkka Nakari
tiedottaja, Kela
[email protected] " tänne kirjoittama.Vai joku kirjoituksen jostain kopioinut.Muistakaa vain omia kirjoituksia voi tänne laittaa.Vai onko tämän kirjoituksen alkuperäiseltä kirjoittajalta lupa tämä julkaista.

Äänestä

Hei! Minäkin päässen työvoimatoimiston kautta työhön! Olen yliopistosta valmistumiseni jälkeen ollut työttömänä seitsemän kuukautta ja nyt minulle on ehdotettu työelämävalmennusta. Tämä tarkoittaa, että teen työnantajalle töitä Kelan maksaman työmarkkinatuen (netto 370 €/kk) ja 8 €:n päivärahan turvin. Vaikka tuloni eivät riitä edes vuokran maksamiseen, menen töihin riemumielin! En halua olla laiska työtön.

Äänestä
  • orjaksi nälkäpalkalla. Työnantaja nauraa partaansa, kun ei tarvitse maksaa sinulle esim. 1300 euron palkkaa. Ja tuon työharjoittelun jälkeen työnantaja ottaa toisen höynäytettävän tilalle työharjoitteluun.

    Äänestä

  • menet kirjoitti:

    orjaksi nälkäpalkalla. Työnantaja nauraa partaansa, kun ei tarvitse maksaa sinulle esim. 1300 euron palkkaa. Ja tuon työharjoittelun jälkeen työnantaja ottaa toisen höynäytettävän tilalle työharjoitteluun.

    Varsinaisessa työsuhteessa oleva saa samoista tehtävistä 3450 euroa kuukaudessa. Tiedän erittäin hyvin, että monet ovat suorittaneet useampiakin työelämävalmennusjaksoja työllistymättä. Vähäinenkin oljenkorsi on kuitenkin hyödynnettävä, koska en halua kadottaa ammattitaitoani. Lisäksi 8 euron päiväraha on paljon köyhälle, ja viimeistään 500 työttömyys-päivän jälkeen minut pakotettaisiin orjatyöhön kaikesta huolimatta. Näin oikeudenmukaista kaikki vain nykyään on!

    Äänestä

  • Saatko tehdä työelämävalmennuksen aikana muuta työtä, vaikkapa vain 2 h päivässä?

    Äänestä

  • työtön2 kirjoitti:

    Saatko tehdä työelämävalmennuksen aikana muuta työtä, vaikkapa vain 2 h päivässä?

    Tietenkin saan tehdä, mutta luonnollisesti se vaikuttaa työmarkkinatukeeni (jokainen palkkaeuro vähentää tukea 50 sentillä). Toisaalta koulutustani vastaavan palkallisen osa-aikatyönkin löytäminen on äärimmäisen vaikeaa.

    Äänestä

  • Koulutettu työtön kirjoitti:

    Kun MOLin sivulla lukee et harjoittelijat saa työmarkkinatukea ILMAN TARVEHARKINTAA eli omat tai puolison tulot ei vaikuta tuen suuruuteen. Tosin täytyy työskennellä alle 4 h päivässä jottei tippuis työttömän kategoriasta pois. Näin olen asian ymmärtänyt.

    Työelämävalmennuksessa työaika on 4-6 tuntia päivässä. Et voi mitenkään "tippua työttömän kategoriasta pois", koska olet työvoimapoliittisen toimenpiteen kohteena ja Kela maksaa työmarkkinatuen ja päivärahan vain sillä ehdolla, että työnantaja ja työvoimatoimisto ovat tehneet sopimuksen työelämävalmennuksestasi. Et yksinkertaisesti voisi osallistua työelämävalmennukseen, mikäli et olisi työttömänä työnhakijana työvoimatoimistossa. Työnantajalle ei koidu työ-elämävalmennuksesta mitään kuluja. Toisaalta valtio ei myöskään tue työnantajaa rahallisesti (tuki on korkeintaan epäsuoraa, ilmaisen työntekijän eli orjatyöläisen muodossa annettavaa).

    Mainitsit toisessa, itse aloittamassasi ketjussa työllistämistuen. Käsittääkseni tämä on aivan eri asia kuin työelämävalmennus. Ohessa lainaus MOL:n työllistämistukea käsittelevältä sivulta:

    "Työnhakija pyritään ensisijaisesti työllistämään avoimeen työpaikkaan tai ohjaamaan työnsaantia edistävään koulutukseen. Jollei työllistämisessä tai koulutukseen ohjaamisessa onnistuta, voidaan työllistymistä tukea työllisyysmäärärahojen avulla. Työvoimatoimisto voi myöntää työnantajalle työllistämis- tai yhdistelmätukea työttömän henkilön palkkauskustannuksiin.

    Työllistämistuella työllistetään ensisijassa

    pitkäaikaistyöttömiä
    vajaakuntoisia
    alle 25-vuotiaita nuoria
    työttömiä, joita uhkaa pitkäaikaistyöttömyys tai syrjäytyminen työmarkkinoilta. "

    Työllistämistuki myönnetään määräajaksi, yleensä 6 kk - 2 vuoden pituiseksi ajaksi ja sen suuruus on 430 - 770 €/kk. Työllistämistuen saaminen edellyttää aina neuvotteluja työnantajan kanssa. Lisäksi vuodenvaihteessa työllistämistuenkin ehtoihin on ilmeisesti tehty muutoksia.

    Työelämävalmennuksessa saat aina 371 €/kk nettona sekä päivärahan, jonka suuruuteen vaikuttaa se, sijaitseeko harjoittelupaikka työssäkäyntialueen sisä- vai ulkopuolella. Sisäpuolella päiväraha on 8 euroa, ulkopuolella enemmän. Käytännössä päiväraha meneekin useimmmiten matkakuluihin.

    Tiedän toki et täytyy olla työttömänä työnhakijana et voi osallistua työelämävalmennukseen.Minua kiinnostaakin kuika monta tuntia päivässä voin työskennellä työelämävalmennuksen lisäksi. Jos nimittäin haluaisin työskennellä esim. 6 h päivässä sen lisäksi niin eikö minut silloin pudotettaisi pois koko työelämävalmennuksesta koska ei niin monta tuntia päivässä työskentelevää hlöä voi käsittää "työttömäksi työnhakijaksi" vaikka olisikin kokoaikatyönhaku vetämässä.Siis haluan työelämävalmennuksen ohella voimassa olevan osa-aika/keikkatyösopimuksen.

    Voit työskenellä kuusituntisen päivittäisen työelämävalmennuksen lisäksi vaikka loput 18 tuntia vuorokaudesta, eikä tämä itsessään vaikuta mitenkään työttömän statukseesi. Olennaista sen sijaan on, että jokainen omista osa-aika-/keikkatöistäsi ansaitsema euro vähentää työmarkkinatukea 50 sentillä.

    Kelan sivuilta:

    "Jos hakijalla on satunnaisia tai osa-aikatyöstä saatuja tuloja, ne sovitellaan työmarkkinatuen kanssa yhteen siten, että maksettavasta työmarkkinatuesta vähennetään puolet maksetusta palkasta neljän viikon välein...
    ...Hakijan on toimitettava Kelan toimistoon selvitys työttömyysaikaista tuloistaan. Jos työnantajan palkkatodistuksen odottaminen viivästyttäisi kohtuuttomasti työmarkkinatuen maksamista, työmarkkinatuki voidaan maksaa myös hakijan itsensä ilmoittamien tulotietojen perusteella (ennakkomaksu). Ennakkomaksumenettelyn käyttämisestä päättää Kelan toimisto.

    Soviteltua työmarkkinatukea maksetaan hakijalle, kun hän

    tekee tilapäisesti enintään kaksi viikkoa kestävää kokoaikatyötä
    aloittaa osa-aikatyön tai työ on muutettu osa-aikaiseksi jatkaa päätoimensa ohella tekemäänsä sivutyötä jatkaa työssä, jossa työaikaa on lyhennetty lomautuksen johdosta
    saa ennen työttömyyttä alkaneesta yritystoiminnasta tuloa."

    Työtön voi siis olla, vaikka Kela ei katsoisi-kaan oikeutetuksi työmarkkinatukeen.

    Äänestä

Miksi hakeutuisin palvelukeskuksen asiakkaaksi, kun tarvitsen vain työtä, enkä mitään sosiaalipuolen palveluita? Osaan kyllä tarvittaessa mennä terveyskeskukseen ja Kelaan ilman taluttajaakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Töissäkäyvä kirjoitti:

Yhteiskunta tukee työttömien työllistymistä sadoilla miljoonilla euroilla joka vuosi.
Ihmettelen suuresti, että joku voi vielä olla pitkäaikaistyötön. Luin suurella mielenkiinnolla tämän Kelan sanomien jutun, jossa kerrotaan työttömiä varten perustetuista työvoiman palvelukeskuksista, joissa työttömille annetaan vaikka minkälaista tukea. Lopettakaa siis valitus työttömät ja menkää heti huomenna työvoimatoimistoon kysymään mahdollisuudesta päästä työvoiman palvelukeskuksen asiakkaaksi:

Kelan sanomat 1/2005

Työvoiman palvelukeskus tarjoaa pitkäaikaistyöttömille

Tukea yhdeltä luukulta
Työvoiman palvelukeskukset eri puolilla maata tarjoavat pitkään työttöminä olleille monipuolisia palveluita yhdeltä luukulta. Käytettävissä ovat kaikki työhallinnon, sosiaalitoimen ja Kelan palvelut. Oulussa palvelua on käyttänyt vajaan vuoden aikana jo noin 700 työtöntä.

- Lisäarvoa palvelullemme antaa se, että voimme vastata asiakkaan tarpeisiin yhdestä paikasta linkittämällä eri viranomaisten palvelut yhteen ja ostamalla niitä täydentäviä palveluita, Oulun työvoiman palvelukeskuksen päällikkö Maija Hänninen kertoo.

Maija Hänninen luottaa siihen, että jokaiselle asiakkaalle löytyy ajan mittaan jonkinlainen ratkaisu, vaikka se ei aina olekaan työpaikka. Se voi olla koulutus, kuntoutus tai eläke.

- Ratkaisu voi olla jo sekin, että kerrankin selvitetään kokonaisvaltaisesti asiakkaan tilanne. Jos olemassa olevat keinot eivät riitä, poliittiset päättäjät voivat harkita, mitä tehdään.

Näin lyhyen ajan jälkeen ei voi odottaa kattavasti tuloksia eivätkä tulokset aina edes näy heti asiakkaan elämäntilanteessa. Maija Hänninen kertoo kuitenkin, että yksittäistä huipputulostakin on jo saavutettu: kesäkuussa palvelukeskuksen asiakkaaksi tuli monta vuotta työttömänä ollut henkilö, joka sijoittui jo elokuussa työhön yksityissektorille. Yksilöllisen palvelun avulla asiat vain loksahtivat kohdalleen.

Oulussa kaksi palvelupistettä

Oulussa työvoiman palvelukeskuksen toiminta alkoi virallisesti huhtikuussa. Sitä ennen vuodesta 2001 on toiminut kokeiluna yhteispalvelupiste työttömille. Sen palkkalistoilla oli vain kuusi virkailijaa. Nyt toiminta on vakinaistettu kahteen paikkaan: työllistämiskeskukseen Hallituskadulle sekä sosiaalitoimen tiloihin Mäkelininkadulle.

Valtio ja Oulun kaupunki vastaavat puoliksi työvoiman palvelupisteen kuluista. Työhallinnon palkkalistoilla on 10 virkailijaa, joista yksi on päällikkö Maija Hänninen ja yksi psykologi. Oulun kaupungin panostus on 23 sosiaalitoimen virkailijaa, jotka kuitenkin toimivat osa-aikaisesti 50-100 % työpanoksella palvelukeskuksen asiakkaiden kanssa. Kelasta on mukana yksi nimetty vakuutussihteeri, joka on kuntoutuksen asiantuntija. Hän osallistuu yhteisneuvotteluihin asiakkaan, työvoimaneuvojan ja sosiaalityöntekijän kanssa, kun esimerkiksi laaditaan henkilökohtaista kuntoutussuunnitelmaa. Muita Kelan palveluita varten asiakkaalle voidaan varata aika Kelan toimistosta.

Palvelukeskuksella on oma budjetti ja erillinen määräraha myös ostopalveluihin. Käytettävissä on myös asiantuntijalääkäri, joka ottaa vastaan asiakkaita lähes viikoittain muiden virkailijoiden haastattelun ja selvitysten perusteella. Viime vuoden aikana oli lääkärinaika varattu yli 130 asiakkaalle.

-Kuntoutuspalveluista on pulaa. Meidän onkin selvitettävä, mitä kuntoutusta voimme ostaa palvelukeskuksen varoilla ja mitä saamme työvoimahallinnon, kaupungin tai Kelan kautta, Maija Hänninen selvittää.

Työvoiman palvelukeskuksen toiminnan A ja O on yhteistyö. Sitä tehdään mukana olevien perustahojen lisäksi mm. mielenterveystoimiston, päihdehuollon, kriminaalihuollon ja erilaisten järjestöjen kanssa. Virkailijoilta vaaditaankin laajaa osaamista, jotta kaikki mahdolliset palvelut saadaan kartoitettua.

- Asiakasmäärää emme voi nostaa kovin suureksi virkailijaa kohden, koska silloin ei onnistu tavoitteellinen työskentely yksilön hyväksi.

Suuri osa asiakkaista tulee palvelukeskukseen työhallinnon aloitteesta, mutta varsinkin nuoria tulee myös sosiaalitoimiston kautta. Tällä hetkellä asiakkaista pari sataa on alle 25-vuotiaita. Lisäksi työvoimaneuvojat ottavat vastaan noin 100 eläkeselvittelyä vaativaa pitkäaikaistyötöntä, joista osa voidaan lähettää työkyvyn kartoituksiin tai kuntoutustutkimuksiin.

Jonotusajat ovat pysyneet suhteellisen lyhyinä. Pyritään siihen, että ensimmäiseen haastatteluun asiakas pääsisi kolme kuukauden jonotuksen jälkeen. Asioiden niin vaatiessa aika voi järjestyä lyhyelläkin odotusajalla. Haastattelussa sosiaalityöntekijä ja työvoimaneuvoja yhdessä kartoittavat asiakkaan tilanteen.

-Tänä vuonna panostamme mm. nuorten asiakkaiden palveluihin ja motivointiin. Heille etsitään erilaisia koulutusvaihtoehtoja ja ostetaan ryhmäpalveluja, Maija Hänninen koros-taa.

Tietoa palvelukeskuksista

- Työvoimatoimiston, kuntien ja Kelan yhteisiä palvelupisteitä, työvoiman palvelukeskuksia on perustettu v. 2004 loppuun mennessä 29. Toimintaa on esimerkiksi Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa, Tampereella, Rovaniemellä ja Lappeenrannassa. Tiedot oman paikkakunnan palvelupisteestä saa paikkakunnan työvoimatoimistosta, sosiaalitoimistosta tai Kelasta.

- Keskusten lukumäärä lisääntyy vaiheittain 40:een vuoteen 2006 mennessä.

- Työvoiman palvelukeskuksissa pitkäaikaisesti työttömät saavat räätälöityjä, moniammatillisia sosiaali- ja terveystoimen, Kelan ja työvoimatoimiston palveluja, mm. yleistä ohjausta ja neuvontaa, apua työnhakuun, sosiaalityön palveluja, terveyspalveluja, tukea ammatilliseen kehittymiseen, tukea työllistymiseen, kuntoutusta, neuvontaa sosiaali- ja työttömyysturva-asioissa.

- Työvoiman palvelukeskuksen asiakkaaksi pääsee parhaiten työvoimatoimiston tai sosiaalitoimiston kautta.

Teksti Hilkka Nakari
tiedottaja, Kela
[email protected]

http://www.kela.fi/in/internet/kelansanomat.nsf/NET/110 505143315HL?OpenDocument

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu