Lapsettomat miehet: missä iässä odotatte olevanne valmis isäksi, jos lainkaan?
Lapselliset miehet (siis isät): missä iässä tulitte isäksi? Oliko mielestänne liian aikaisin vai liian myöhään?
Lapselliset miehet (siis isät): missä iässä tulitte isäksi? Oliko mielestänne liian aikaisin vai liian myöhään?
Vastaukset 22
Vanhimmat
aika moni pystyy tulemaan isäksi, mutta monikaan ei osaaa olla isä -ei ole ikäkyssäri
Juuri siksi tuo alempi lisäkysymys isille. Ja ensimmäisellä meinasin nimenomaan, missä iässä lapsettomat miehet uskovat osaavansa alkaa (ei siis kyse sperman laadusta tai taloudellisesta tms. kyvykkyydestä) isäksi.
Kyllä se taloudellinen tilanne vaikuttaa kovasti siihen milloin kokee olevansa valmis vanhemmuuteen. Tätä on ihan oikeasti tutkittukin. Nykyinen tilanne, jossa aluksi opiskellaan ja etsitään luotettavaa työsuhdetta 3-kymppisiksi asti on nostanut naimisiin meno - ja lastenhankintaikää. Itselläni on juuri näin. Epävarmuus tulevaisuudesta on siirtänyt "perhejuttuja" kauaksi tulevaisuuteen (kohta kolmekymppinen). Toisaalta nyt on alkanut ajatella, että onko jo liian vanha perheen perustamiseen, sillä siihen menisi sitten loppuelämä.
Naulan kantaan. Nuori tai vanha isä - sama se - huono kasvattaja ei useimmiten katso ikää.
Sama koskee naisia.
Teinivanhemmat ovat kyllä omaa luokkaansa. Alaikäraja tulisi lakein ja asetuksin määrätä kutakuinkin tuonne 25 ikävuoden hujakoille.
Huostaanottokodit ovat väärällään näitä teininä lapsensa tehneitä. Sen siitä saa kun lapset alkaa tehdä lapsia...
Ja ne "huostaanottokodit" on muuten ihan yhtä täynnä vanhempana lapsen saaneiden jälkikasvua. Kaikki kun ei ole valmiita edes nelikymppisenä, tai halua lasta vielä silloinkaan (kuten tästäkin ketjusta voit lukea...).
Ensin sanot, ettei huono isä katso ikää ja sitten olet ikärajaa asettamassa, joopa joo. Se ei todellakaan katso ikää.
itselläni ei ole mitään tarveta tehdä lapsia ja ajatus on muutenkin vieras koska itselläni ei ole ollut isää, vain äiti, niin en osaa edes ajatella miltä tuntuisi olla isä tai mitä isät tekee.
Myöskään parisuhde ei ole tarpeellinen minulle, ehkä olen todellinen yksineläjä koska olen siihen pienestä pitäen tottunut.
Mutta tähän sisältyy jyrkkä ehkä.
Tulin ensimmäisen kerran isäksi 20vuotiaana ja se oli oikein hyvä ikä minulle.:)
Kolmenkympin jälkeen. Sitten kun olen rauhoittunut ja niin talous kuin elämäkin on reilassa.
pitäiskös kolmenkympin jälkeen rauhottua....miksei mulle oo ketään kertonut:):)
aijoo,kolmeyks olin ku minusta syntys isukki,ei ollut iässä valittamista :)
Mutta ite aattelin.
Katsos kun matka kestää kauemmin, jos etenee rauhallisemmin. Tosin meikäläinen varmaan heittää ylikierroksia vielä kiikkustuolissakin, jahka vauhtia sinne asti riittää...
ettei sellaista aikaa tule..En varmaan jaksa rauhoittua niin että jaksaisin lasten kanssa olla. Tai sanotaan sitten 69 vee, sitten ehkä heh..
Kyllä minä luultavasti tulisin lasten kanssa toimeen
jos niitä jostain ilmaantuisi, mutta en tunne ainakaan
vielä minkäänlaista tarvetta hankkia jälkikasvua.
Ei kyse ole oikeastaan siitä etten tuntisi olevani
valmis, vaan siitä etten tunne siihen tarvetta.
Tulen kyllä noin yleisesti hyvin toimeen lapsien
kanssa. Ehkä hankin joskus niitä, ehkä en koskaan.
Mistäs sen vielä tietää.
Eli olen nyt 27-vuotias. Tällä hetkellä ei ole kuin ehdokkaita lasten äidiksi. Jos alan seurustelemaan, niin en usko, että muksuja tulee alle viiden vuoden tuntemisella. Oma lapsuus ja vanhempieni surkea avioliitto ovat tämän aiheuttaneet. En halua elää kulissiavioliittoa lasten vuoksi, jos homma muuten on toimimaton. Riittävän pitkä analyysi naisesta ennen lapsia on välttämätön. Ja tietenkin myös äitiehdokkaan puolelta minusta. Parempi ettei lapsia lainkaan kuin lapsia, jotka ovat minun iässäni katkeria vanhemmilleen. Omalta kohdaltani olisin antanut kaiken taloudellisen hyvän pois, jos olisin saanut onnellisen lapsuuden ja vanhemmat, jotka olisivat rakastaneet toisiaan.
Tuntuu että monella on nykyään se ajatus, että ensin opiskellaan, sitten maksellaan muutama vuosia asuntolainaa, luodaan uraa, otetaan aikaa elää ihan kahdestaan naisen kanssa, matkustellaan... Miten ihmiset kuvittelevat sen jälkeen, 35 vuotiaina, tottuvansa siihen että oma päivärytmi ja elämä muuttuu totaalisesti ja kerta heitolla? Lukemani ja näkemäni mukaan melko huonosti...
Itselläni ainakin on vakaa haave, että lapsia saisi ennen kuin 30 vuotta on mittarissa. Naiseni on kolme vuotta minua nuorempi. Niin, naisenkin ikä kuitenkin ratkaisee paljon. Alle 24 vuotiashan on opusten mukaan ihanne synnyttäjä... Ja 28 vuoden jälkeen riskit lapsen tai äidinkin ikävämpään kohtaloon on todella paljon suuremmat.
Meillä nyt odotellaan, ja toivotaan. :)
Ja onhan siinä vielä sekin, että mitä vanhempana lapsia tulee, sitä vanhempia ollaan sitten silloin, kun lapset lentää pesästä. Itse ainakin haluaisin olla vielä vetreässä kunnossa. Ja vaikka leikkiväinen pappakin!
Mulla on jo 2. Ekan sain 23v. Jos meinaan vielä lisää saada tulee kiire ku en aio tehä enää yhtää sen jälkee ku mittaris on 30... Meinaan jaksaa viel leikkii lastenlastenki kans.
nyt että riippuu täysin siitä naisesta... vaikea edes kuvitella tälläistä asiaa jos ei ole umpirakastunut. Ihan lyhkäsen yhdessäolon perusteella ei todellakaan haluaisi hätiköidä. Sellasen 3-5v suhteen melko varmasti vaatisi.
Mä olen 31 vuotias. Enkä kyllä koskaan halua lapsia. Eipä ole kävellyt oikea nainen vastaan, mua pelottaa isyys, kiireinen elämä, pelottaa myöskin se jos lapsi syntyy vammaisena tai muuten hukkapalana ja vielä se, että mitä sitä huonoja geenejä levittelemään. Ei minusta vaan ole isäksi.
Olen valmiks isäksi pauttia rallaa vajaan yhdeksän kuukauden sisällä siitä kun puoliso kertoo olevansa pieniin päin. Mitä minä olen seurannu tuota ympäristöä niin se raskausaika kasvattaa miestä melkein yhtä paljon kuin äitiäkin. Mut jos jotain ikävuotta pitäis sanoa niin viimestään kakskutosena oisin melko lähellä tätä odotusta. 28 aivan varmaan
Tämä oli mielestäni ihana ja kaikkein tervehenkisin vastaus. ;) Onnellinen saa olla se, jonka lapsen isä sinusta tulee!
ja kumarrus. Sie osaat puhua pojille :D
Taas tuli kuuma minun poskille.
Minäki toivon että se äiti olis onnellinen
Itsestä tuli isä 20 vuotiaana ja nyt olen 33 vuotta. Isänä oleminen onkin aika kovaa kasvamista ja aikuistumista nuoresta miehestä isän vastuuseen ja kasvattajan rooliin sekä esimerkkinä olemiseen, varsinkin kun lapsilla alkaa ikää olla yli 10 vuotta.
Isänä ei oikeastaan voi vain olla, vaan siihen liittyy oleellisena osana kokonaisvaltainen vastuu koko perheestä, samoin äidilläkin.
Enpä tunne olevani täydellinen isä, vaan joka päivä kasvaa isänäkin ja oppii jotain uutta lasten kasvun myötä.
Tunsin olevani valmis isäksi 20 vuotiaana ja näin jälkeen päin en ole katunut, enkä kokenut, ettenkö olisi selviytynyt tavalla tai toisella vaikeammistakin ejosita.