Sain taloni vuokratuksi ja käytännön järjestelyt valmiiksi. Edessä on pari kymmentä tuhatta kilometriä maantietä ja hiekkapolkuja, teltan kosteaa kuumuutta sekä erilaisia ihmisiä, hajuja ja makuja. Tämä reissu on monien sattumien tulos.
Menin naimisiin 19-vuotiaana. Opiskelimme vaimoni kanssa ripeästi, saimme kolme lastamme nuorina ja vaimoni kinuamisen jälkeen otimme suuren lainan, jonka turvin rakensin omin voimin omakotitalon sukulaisten vähän avittaessa. Urakka oli kova, koska olen enemmän toistaitoinen humanisti kuin rakennusinsinööri tai kirvesmies, mutta kovan yrittämisen, lukemisen ja opettelun jälkeen talo nousi kuin nousikin pystyyn ja on ainakin näihin päiviin saakka myös tukevasti pystyssä seissyt.
Seuraava vaimoni toive oli purjevene, mutta en suostunut uuteen lainaan, koska entisenkin paino oli raskas. Sen sijaan menin kurssille ja rakensin pienen päiväpurren. Vedimme sitä auton perässä ja teimme telttaretkiä eri puolilla Suomea niin merellä kuin järvilläkin. Lapset kulkivat välillä mukana ja nukkuivat välillä öitään isovanhempien vällyissä.
Lainan maksun ohessa tein pieniä sivuhommia (mm. senttailin lehtiin) ja säästin tulevaisuutta varten. 20 vuoden yhteiselon kunniaksi paljastin säästöni ja kysyin vaimoltani, mitä hän haluaisi tehdä. Harkitsimme tulevaa hyvän tovin ja päätimme sitten luksusloman sijaan sijoittaa rahat pitkään pyöräretkeen Oseaniassa.
Vuoden mitan elämä oli kovaa, tylsää ja toistuvaa, mutta samalla hyvin antoisaa. Näimme tropiikkia, lunta, vuonoja, vuoria, aboriginaaleja, maoreja ja kilometrin toisensa jälkeen punaista hiekkaa ja mustaa asfalttia. Kaksi yötä viikossa nukuimme hostelleissa, loput teltassa. Lopulliset ajokilometrit eivät koskaan selvinneet, mutta niitä oli paljon. Vähintään 17 000.
Lasten aikuistumisen kynnyksellä vaimoni ihastui italialaiseen mieheen. Hän opetteli uuden kielen, pohti liittoamme, vieraili tihenevään tahtiin Italiassa ja lopulta päätti erota.
En yrittänyt estää vaimoani, koska tiedän ettei ihmisen kasvu- ja kehitysprosessia kannata tai voi ohjailla, vaan odotin kärsivällisesti. Kun vaimoni teki eropäätöksen, se oli kuin pieni kuolema, mutta samalla suuri helpotus.
Pahin isku jysähti kuitenkin vasta eron jälkeen. Vaimoni luetteli sujuvasti huonoja puoliani, joista paljastan seuraavat:
1. rikkinäiset villasukat
2. pitkissä kalsareissa oleskelu sisällä ja ajamaton parta
3. vaatimattomuus, liiallinen realismi ja unelmien puute
4. sisäänpäin kääntyneisyys ja sosiaalisen kanssakäymisen vaikeus
5. tunteiden ilmaisun laimeus
6. vaatimaton materiaalinen elämä
Kaksi ensimmäistä syytöstä ovat totta, mutta en edes osannut aavistaa, että hän käyttäisi niitä aseena erossamme.
Kolmaskin väite on totta, joskaan en ymmärrä, mitä vaimoni tarkoittaa vaatimattomuudella. Olen yrittänyt toteuttaa sekä omiani että vaimoni unelmia niissä mitoissa kuin se on ollut mahdollista. Esimerkkeinä talo, vene ja pitkä matka. Ehkä minulla ei ole taivaanrantaa hipovia unelmia, mutta toisaalta olen toteuttanut paljon sellaista, mistä muut vain unelmoivat. Minusta on parempi täyttää monta pientä unelmaa kuin haaveilla ikuisesti yhdestä suuresta.
Neljäs väite on totta. Olen sisäänpäin kääntynyt, enemmän filosofi kuin seuraihminen.
Viideskin väite on ehkä totta, mutta olen kyllä yrittänyt ottaa vaimoni huomioon, kertonut hänelle rakkaudestani ja osoittanut sen pienin teoin. Osallistuin kotitöihin, vein joskus aamiaisen sänkyyn ja hellin, hyväilin ja hieroin. Korujakin ostin, vein oopperaan ja teatteriin ja syömään.
Kuudes on totta. Elämä on ollut velkataakan alla elämistä ja pennin nipistämistä sieltä ja toisen täältä. Meidän molempien palkat ovat olleet koulutukseen nähden suorastaan surkeat.
Olen tavannut vaimoni italialaisen miehen. Hän on fiksu, hyväkäytöksinen, varakas ja komeakin. Luonteeltaan hän on kuin vastakohtani. Puhelias, iloinen, sujuva ja ulospäin suuntautunut. Ymmärrän hyvin, että vaimoni ihastui häneen ja halusi muuttaa tyystin elämänsä suunnan.
Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miksi hän antoi minun elää valheessa yli kaksi vuosikymmentä. Sitouduin lujasti ja yritin rakentaa yhteistä elämäämme niistä aineksista, mitä elämä eteen tarjosi. Nyt, kun lapsemme ovat muuttaneet tai muuttamassa pois kotoa ja rahatilanne on paljon väljempi kuin ennen, hän lähti. Kuvittelin että matkustelisimme, vuokraisimme saaristosta kesäisin mökin ja tekisimme sellaisia pieniä hyvän olon asioita, mitä uudessa elämäntilanteessa voisi tehdä.
Vuoden ajan elämäni on ollut kuin unta. Olen nukkunut nukahtamislääkkeiden avulla, piehtaroinut itsetuhoisissa ajatuksissa ja saanut mielenterveysapua. Nyt, psykologini tukemana, tein päätöksen vuokrata taloni ja lähteä taas pyörän selkään. Itseään ei pääse pakoon, mutta irtautuminen tutusta ympäristöstä auttanee.
En ole erityisen katkera, mutta uupunut olen, luhistunut ja tyhjä. Meillä on vain yksi elämä, mutta minusta se ei oikeuta tekemään mitä tahansa valintoja. Joskus on tyydyttävä ja sitouduttava kohtuuteen. En tiedä, oliko vaimoni päätös oikeutettu tai oikea ja mennyttä mikä mennyttä, mutta miettikää hyvät ihmiset mitä teette. Miettikää ajoissa ja kantaa vastuu valinnoistanne. Niitä ei minun mielestäni voi tehdä loputtomiin toisten kustannuksella.
Menin naimisiin 19-vuotiaana. Opiskelimme vaimoni kanssa ripeästi, saimme kolme lastamme nuorina ja vaimoni kinuamisen jälkeen otimme suuren lainan, jonka turvin rakensin omin voimin omakotitalon sukulaisten vähän avittaessa. Urakka oli kova, koska olen enemmän toistaitoinen humanisti kuin rakennusinsinööri tai kirvesmies, mutta kovan yrittämisen, lukemisen ja opettelun jälkeen talo nousi kuin nousikin pystyyn ja on ainakin näihin päiviin saakka myös tukevasti pystyssä seissyt.
Seuraava vaimoni toive oli purjevene, mutta en suostunut uuteen lainaan, koska entisenkin paino oli raskas. Sen sijaan menin kurssille ja rakensin pienen päiväpurren. Vedimme sitä auton perässä ja teimme telttaretkiä eri puolilla Suomea niin merellä kuin järvilläkin. Lapset kulkivat välillä mukana ja nukkuivat välillä öitään isovanhempien vällyissä.
Lainan maksun ohessa tein pieniä sivuhommia (mm. senttailin lehtiin) ja säästin tulevaisuutta varten. 20 vuoden yhteiselon kunniaksi paljastin säästöni ja kysyin vaimoltani, mitä hän haluaisi tehdä. Harkitsimme tulevaa hyvän tovin ja päätimme sitten luksusloman sijaan sijoittaa rahat pitkään pyöräretkeen Oseaniassa.
Vuoden mitan elämä oli kovaa, tylsää ja toistuvaa, mutta samalla hyvin antoisaa. Näimme tropiikkia, lunta, vuonoja, vuoria, aboriginaaleja, maoreja ja kilometrin toisensa jälkeen punaista hiekkaa ja mustaa asfalttia. Kaksi yötä viikossa nukuimme hostelleissa, loput teltassa. Lopulliset ajokilometrit eivät koskaan selvinneet, mutta niitä oli paljon. Vähintään 17 000.
Lasten aikuistumisen kynnyksellä vaimoni ihastui italialaiseen mieheen. Hän opetteli uuden kielen, pohti liittoamme, vieraili tihenevään tahtiin Italiassa ja lopulta päätti erota.
En yrittänyt estää vaimoani, koska tiedän ettei ihmisen kasvu- ja kehitysprosessia kannata tai voi ohjailla, vaan odotin kärsivällisesti. Kun vaimoni teki eropäätöksen, se oli kuin pieni kuolema, mutta samalla suuri helpotus.
Pahin isku jysähti kuitenkin vasta eron jälkeen. Vaimoni luetteli sujuvasti huonoja puoliani, joista paljastan seuraavat:
1. rikkinäiset villasukat
2. pitkissä kalsareissa oleskelu sisällä ja ajamaton parta
3. vaatimattomuus, liiallinen realismi ja unelmien puute
4. sisäänpäin kääntyneisyys ja sosiaalisen kanssakäymisen vaikeus
5. tunteiden ilmaisun laimeus
6. vaatimaton materiaalinen elämä
Kaksi ensimmäistä syytöstä ovat totta, mutta en edes osannut aavistaa, että hän käyttäisi niitä aseena erossamme.
Kolmaskin väite on totta, joskaan en ymmärrä, mitä vaimoni tarkoittaa vaatimattomuudella. Olen yrittänyt toteuttaa sekä omiani että vaimoni unelmia niissä mitoissa kuin se on ollut mahdollista. Esimerkkeinä talo, vene ja pitkä matka. Ehkä minulla ei ole taivaanrantaa hipovia unelmia, mutta toisaalta olen toteuttanut paljon sellaista, mistä muut vain unelmoivat. Minusta on parempi täyttää monta pientä unelmaa kuin haaveilla ikuisesti yhdestä suuresta.
Neljäs väite on totta. Olen sisäänpäin kääntynyt, enemmän filosofi kuin seuraihminen.
Viideskin väite on ehkä totta, mutta olen kyllä yrittänyt ottaa vaimoni huomioon, kertonut hänelle rakkaudestani ja osoittanut sen pienin teoin. Osallistuin kotitöihin, vein joskus aamiaisen sänkyyn ja hellin, hyväilin ja hieroin. Korujakin ostin, vein oopperaan ja teatteriin ja syömään.
Kuudes on totta. Elämä on ollut velkataakan alla elämistä ja pennin nipistämistä sieltä ja toisen täältä. Meidän molempien palkat ovat olleet koulutukseen nähden suorastaan surkeat.
Olen tavannut vaimoni italialaisen miehen. Hän on fiksu, hyväkäytöksinen, varakas ja komeakin. Luonteeltaan hän on kuin vastakohtani. Puhelias, iloinen, sujuva ja ulospäin suuntautunut. Ymmärrän hyvin, että vaimoni ihastui häneen ja halusi muuttaa tyystin elämänsä suunnan.
Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miksi hän antoi minun elää valheessa yli kaksi vuosikymmentä. Sitouduin lujasti ja yritin rakentaa yhteistä elämäämme niistä aineksista, mitä elämä eteen tarjosi. Nyt, kun lapsemme ovat muuttaneet tai muuttamassa pois kotoa ja rahatilanne on paljon väljempi kuin ennen, hän lähti. Kuvittelin että matkustelisimme, vuokraisimme saaristosta kesäisin mökin ja tekisimme sellaisia pieniä hyvän olon asioita, mitä uudessa elämäntilanteessa voisi tehdä.
Vuoden ajan elämäni on ollut kuin unta. Olen nukkunut nukahtamislääkkeiden avulla, piehtaroinut itsetuhoisissa ajatuksissa ja saanut mielenterveysapua. Nyt, psykologini tukemana, tein päätöksen vuokrata taloni ja lähteä taas pyörän selkään. Itseään ei pääse pakoon, mutta irtautuminen tutusta ympäristöstä auttanee.
En ole erityisen katkera, mutta uupunut olen, luhistunut ja tyhjä. Meillä on vain yksi elämä, mutta minusta se ei oikeuta tekemään mitä tahansa valintoja. Joskus on tyydyttävä ja sitouduttava kohtuuteen. En tiedä, oliko vaimoni päätös oikeutettu tai oikea ja mennyttä mikä mennyttä, mutta miettikää hyvät ihmiset mitä teette. Miettikää ajoissa ja kantaa vastuu valinnoistanne. Niitä ei minun mielestäni voi tehdä loputtomiin toisten kustannuksella.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mitä tästä kaikesta opimme? Olet mennyt naimisiin vääränlaisen naisen kanssa. Sinnitelläksenne noinkin pitkään sinä olet joutunut tekemään uhrauksia, jotka eivät kuitenkaan ole riittäneet pitämään vaimoasi tyytyväisenä.
Todennäköisesti vaimosi huomasi sen jo kauan sitten, kunhan odotti, että lapset muuttaisivat pois kotoa. Sinä odotit kaiken muuttuvan paremmaksi, mutta se oli jo myöhäistä.
Mitä tästä kaikesta opimme? Pitäisikö haaveensa elää todeksi tässä ja nyt?
No Italiassa ainakin piisaa epärealistisia taivaanrannanmaalareita ja tunteita ilmaistaan suu vaahdossa jokaiselle vastaantulijalle - niiden todenperäisyydestä viis! Jos ex-vaimosi näitä piirteitä arvostaa, niin on ainakin valinnut miehen oikeasta maasta. Minä luojan kiitos tulin ajoissa järkiini ja yksi avioliitto pelastui!
Tämä kyllä oli todella typerä kommentti, mutta menkööt!
Toivon, että Sinun elämäsi järjestyy ja löydät sisäiset voimavarasi käyttöösi. Katso vain eteenpäin, älä yhtään taaksepäin. Naisia on erilaisia. Voit löytää naisen, joka arvostaa Sinua, jonka silmissä Sinä olet se Oikea. Voimia Sinulle !
Kyllä meillä on monta elämää. Jälleensyntymä on totta. Tuo kokemasi oli yksi episodi, tai osa siitä. Homma jatkuu. Et voi kuolla.
-Jos kaikki menee hyvin, se tarkoittaa jotain on viika!
-Jos sinä huomaat, kaikki menee huonosti,
silloin sinä olet viisastunut*
On totta, että olet mennyt naimisiin vääränlaisen vaimon kanssa. Kovin paljon ei myöskään tarvitse yleistää kun toteaa, että vääränlaisen vaimon tuntee siitä, että hän on suomalainen. Yli puolet (57%) avioliitoista suomalaisten naisten kanssa päätyy eroon. Hanki seuraavan kerran oikeanlainen vaimo.