Mieheni petti minua n. 5kk sitten. Suhde toiseen naiseen kesti kuukauden ( näin ainakin minulle sanoi ). Suhteen paljastuttua syyllisti minua aika paljon: olin olut kylmä, välinpitämätön ja seksiä oli liian vähän. Myönnän, ettei suhteemme ollut mitään ruusuilla tanssimista ja olimme toisistamme etääntyneet. Mieheni kuvitteli, ettei minulla enää ollut tunteita häntä kohtaan, vaikka ne olivat todellisuudessa vahvat, rakastin miestäni koko ajan. Hän luuli, ettei pettämisellä ollut minulle väliä.
Pettäminen kuitenkin satutti minua syvästi, olen edelleen todella loukkaantunut ja pettynyt. Asia tahtoo olla mielessä päivittäin. Suren sitä, että liittomme ja yhteytemme eivät miehelle merkanneet samaa kuin minulle. Hän antoi paikkani toiselle naiselle.
Vaikka suhde oli ollut lyhyt, tunteet ehtivät tulla jo kuvioon mukaan. Nainen oli ilmeisesti rakastunut mieheeni ja miehenikin hullaantunut, ihanstunut. Kun suhde paljastui, mies sanoi minulle, että ei kadu tapahtumaa, eikä tule koskaan katumaan. Hän kertoi toisen naisen kauneudesta, hyvyydestä ja ihanuudesta paljon minulle. Näin kuinka mieheni ihaili ja arvosti tätä naista.
Minä olin rikki, itsetunto oli mitätön ( on edelleen ). Päätimme kuitenkin yrittää. Aluksi mieheni sanoi, että yrittäminen on vain eroon valmistautumista molemmille. Hänellä ei ollut tunteita minua kohtaan.
Pikku hiljaa tunteet ovat tulleet kuitenkin takaisin ja hän sanoo rakastavansa minua. Suhteen toiseen hän katkaisi heti päätettyämme jatkaa liittoa. Kuitenkin minun on niin vaikea olla, en pysty unohtamaan, enkä luottamaan.
Mies loukkasi minua syvästi ja alussa vain käänsi veitseä haavassa ylistämällä toisen naisen viattomuutta ja ihanuutta. Nyt hän olettaa, että olisin asian kokonaan unohtanut ja että luottaisin täysin häneen. En kuitenkaan pysty, niin syvästi hän minua satutti. Usein asiasta emme puhu, mutta missään vaiheessa, emme ole pystyneet näitä asioita käymään läpi. Mieheni ei halua, haluaa vain unohtaa. Itse haluaisin kuitenkin puhua asiat kerrankin kunnolla läpi, sen jälkeen varmaan saisin paremman olon itselleni. Sen jälkeen voisimme yrittää unohtaa asian. En halua asiasta jauhaa, mutta en tätäkään, että aloitetaan puhuminen, se johtaa tappeluun ja sitten annetaan taas asian olla...
Vai onko minun vain unohdettava ja jatkettava elämääni tässä ja näin. Kuinka kauan siihen unohtamiseen menee??
Pettäminen kuitenkin satutti minua syvästi, olen edelleen todella loukkaantunut ja pettynyt. Asia tahtoo olla mielessä päivittäin. Suren sitä, että liittomme ja yhteytemme eivät miehelle merkanneet samaa kuin minulle. Hän antoi paikkani toiselle naiselle.
Vaikka suhde oli ollut lyhyt, tunteet ehtivät tulla jo kuvioon mukaan. Nainen oli ilmeisesti rakastunut mieheeni ja miehenikin hullaantunut, ihanstunut. Kun suhde paljastui, mies sanoi minulle, että ei kadu tapahtumaa, eikä tule koskaan katumaan. Hän kertoi toisen naisen kauneudesta, hyvyydestä ja ihanuudesta paljon minulle. Näin kuinka mieheni ihaili ja arvosti tätä naista.
Minä olin rikki, itsetunto oli mitätön ( on edelleen ). Päätimme kuitenkin yrittää. Aluksi mieheni sanoi, että yrittäminen on vain eroon valmistautumista molemmille. Hänellä ei ollut tunteita minua kohtaan.
Pikku hiljaa tunteet ovat tulleet kuitenkin takaisin ja hän sanoo rakastavansa minua. Suhteen toiseen hän katkaisi heti päätettyämme jatkaa liittoa. Kuitenkin minun on niin vaikea olla, en pysty unohtamaan, enkä luottamaan.
Mies loukkasi minua syvästi ja alussa vain käänsi veitseä haavassa ylistämällä toisen naisen viattomuutta ja ihanuutta. Nyt hän olettaa, että olisin asian kokonaan unohtanut ja että luottaisin täysin häneen. En kuitenkaan pysty, niin syvästi hän minua satutti. Usein asiasta emme puhu, mutta missään vaiheessa, emme ole pystyneet näitä asioita käymään läpi. Mieheni ei halua, haluaa vain unohtaa. Itse haluaisin kuitenkin puhua asiat kerrankin kunnolla läpi, sen jälkeen varmaan saisin paremman olon itselleni. Sen jälkeen voisimme yrittää unohtaa asian. En halua asiasta jauhaa, mutta en tätäkään, että aloitetaan puhuminen, se johtaa tappeluun ja sitten annetaan taas asian olla...
Vai onko minun vain unohdettava ja jatkettava elämääni tässä ja näin. Kuinka kauan siihen unohtamiseen menee??
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei se unohdu koskaan. Anteeksi voi antaa ja jatkaa yhteiselämää, mutta tapahtunut on syöpynyt iäksi muistiin. Aika ajoin se sitten muistuttaa olemassaolostaan ja iskee masennus. Sen kanssa vaan on elettävä jotenkin. Mutta helppoa se ei missään nimessä ole. Ehkä aikaa myöten asiaa pystyy käsittelemään masentumatta, tiedä häntä?
Oman vaimon uskottomuus selvisi lokakuussa ja nyt vaan yritetään paikata rikki mennyttä liittoa. Kumpikin onneksi on samalla puolella yrittämässä ja kolmas pyörä on taakse jäänyttä elämää... vai onko, mistä sen tietäisin? Epäilys jäytää.
Uskottomuus täytyy aina käsitellä parisuhteessa. Jos ei muuten niin sitten jossain terapeutilla. Mä uskon et on vain harvassa ne, jotka pystyvät aloittamaan alusta uskottomuuden jälkeen. Jos voi, niin siinä tarvitaan paljon rakkautta molemmin puolin.. ja paljon inhimillisyyttä ja lempeyttä toista kohtaan. Siis sanalla sanoen tuollaisten ihmiseten liiton peastavat hyvyyden enkelit.
ei sitä sillai vaa jatketa,ainakaan noin välinpitämättömällä asenteella ja kaikki mitä tulee syytöksiin sinä sitä ja tätä ja minä siksi vierasta,ni on lähdetty ratkomaan asiaa väärältä kantilta.tuskin kenenkään suhdetta on auttanut sekoittamalla kolmatta osapuolta soppaan.ne pitäis keskenään sopia,eikä vieraan partnerin kanssa sängyssä.paremmin sietää jos tietää että näin on käynyt,kuten minulla ensirakkauteni kanssa.mutta toisen naisen tavattuani löysin ukon (minun paikalta)kepekset paljaana,ja mitään ei ollu tapahtunu,(luonnollisesti)tätä sirkusta jatkui jonkun aikaa että hän ramppas tämän(kaverin)luona,se ei merkannu mitään koko tyyppi hänen omien sanojen mukaan(näin itse asiat toisin ajat sitte ja luotto tiedot oli myös evätty)kärsin unissani tästä ja välillä valveillakin!eniten otti päähän kun olin häthätää saanu romuni pihalle ni toine kanto sisälle.monen kuukauden päästä vasta myönsi kovan tivaamisen jälkeen että he on yhes ja se myöntämättömyys ärsytti eniten koska kaikki tiesi miten asia on mut ei voi tunnustaa.sit ku tää tapahtu lopultaki ni hiukan helppas.toivon että kaikki tapaisivat rehellisiä ja suora selkäisiä ihmisiä,jotka virheen sattuessa voivat myöntää että ups,näin kävi eikä kiemurrella kuin käärme ja miksi ihmiset ovat niin julmia toisilleen eikä välitä,moni kuka hyppää vieraissa niin voisi ääni muuttua kellossa jos osat olisivat toisinpäin?toivon vielä itselleni että tämä pelleily oli kohdallani pohja nooteeraus niin kaikki täst edes tapaani ihmiset olisivat sydämellisempiä ja ei tarvitsisi nähdä painajaisia ainakaan samasta aiheesta.uskon että muitakin ihmisiä on jota toinen sukupuoli rankaissut.toiseen pitäisi pystyä luottamaan ja luotamus on ansaittava.KAIKKI NYRRIT EIVÄT SIIHEN KYKENE!!toiset ei edes halua.AJATELKAA ENNENKO TEETTE,SIINÄ HYVÄ MOTTO.HYVÄÄ TALVEN JATKOA KAIKILLE PETETYILLE,JÄTETYILLE JA MUILLEKKI!!!
Kyllä ainakin pitkässä parisuhteessa tulee väistämättä eteen asioita, jotka loukkaa ja joiden anteeksiantaminen tuntuu vaikealta. Jos tuntuu, että molemminpuolista rakkautta ja kunnioitusta on edelleen olemassa, niin sitten vaan työstämään suhdetta. Omasta kokemuksesta -ja myös ystäväpiirin- voin sanoa, että ei suhde välttämättä kaadu uskottomuuteen. Luottamuksen palautuminen vie aikaa ja toisen täytyy se tosiaankin ansaita, mutta on se mahdollista. Vaikkei tapahtunut kokonaan unohdu, se haaleenee ja jää sinne taka-alalle.
oleellista on kuitenkin se, kuinka pettänyt osapuoli toimii. Vaikeahan sitä on antaa anteeksi, jos tuntuu, että toinen ei ole aidosti pahoillaan. Tai luottaa, jos toinen haluaa härnätä eikä edes yritä antaa itsestään luotettavaa kuvaa. Mielestäni se, että miehesi kehui tätä toista naista sinulle, oli kyllä aika tökeröä. Kyllä sen jokainen tajuaa, miltä se tuntuu, vaikkeivat tunteet sillä hetkellä vakisuhteessa oikein roihuaisikaa.
Nyt vaan punnitset, onko suhteesi pelastamisen arvoinen ja haluatteko KUMPIKIN saada sen toimimaan.
suhteessa jos elää petturin kanssa silloin siitä on helppo lähteä kun lapset on jo aikuisia.Pettäminen ei unohdu ikinä joko sen hyväksyt tai lähdet pois!Itse kestin niin kauan kun lapset oli kotona.Lopulta lensin pois itsekkin ns.pesästä.Se olisi ollut liian raskasta seurata vierestä kun toinee risteilee kakkosen kanssa ja käy vaan kotona mitätöimässä että itsetunto niin nollilla ja et osaa lopulta edes uskoa että olet yhtä arvokas ihminen kun muutkin!
Miehesi ei tunnu olevan tietoinen siitä, että jokainen vastaa itse omasta teostaan. Jokaisessa liitossa on vaikeita aikoja ja jos silloin liukenee muualle ja kaiken huipuksi kaataa omia törkytekojaan toisen niskaan niin HUH!
Vaikeina aikoina pysytään tiukasti yhteisessä veneessä ja haetaan yhdessä apua, jos ei kyetä kahdestaan selvittämään asioita. Vain näin syntyy pitkä hyvä, mutta ei aina helppo elämä yhdessä. Kun on yksi vaikeus yhdessä voitettu ollaan jo hieman vahvempia toisen kolkuttaessa ovelle.
Mieheni kaksoiselämä paljastui 4 kuukautta sitten. Hänellä oli ollut seksisuhde työpariinsa lähes vuoden ajan. Tämän hetken tuntojeni mukaan luottamuksen palautumiseen ja tunteiden tasaantumiseen menee aikaa, puhutaan varmasti vuosista. Enimmät tunnekuohut ja mielialan vaihtelut on toivottavasti takana, mutta ei paljon tarvita kun viha/masennut tulee.En luota mieheeni ja silti on pystyttävä asumaan samassa talossa, hoidettava lapset (3 poikaa 13, 9 ja 1,5 vuotiaat) , arjen on ´pyörittävä.
Perheellinen ei pysty tekemään mitään radikaaleja ratkaisuja (esim. kotoa pois muutto).
Tee ehdot joilla asia selviää, äläkä anna miehesi manipuloida sinua.
Siis jos haluat vaikka terapiaa niin ilmoitus luotoisesti,
unohtaminen on vaikeaa mutta nateeksi voi antaa, jos anteeksi pyydetään... vilpittömästi.
Ei miehesi ole ottanut vastuuta teostaan..ainakaan vielä.
Ja sinä et ole laittanut häntä vastamaan teostaan.
Olen pahoillani, että olet joutunut tähän tilanteeseen. Itse olen kokenut saman aikoinaan. Seksi oli molempia tyydyttävää, hän ei ollut sitä moittinut toisellekaan naiselle ja minulle hän sanoi kaiken jälkeen, että minulla on miehelle paljon enemmän annettavaa kuin tällä toisella. Keskustelin myös naisen kanssa. Näin nyt vain kävi meille, ikävä kyllä. Voin sanoa, että olet ilmeisesti tehnyt päätöksen jatkaa ja antaa anteeksi. Voin sanoa, että aika parantaa määrätyllä tavalla. Ensin on todella niinkuin kääntäisi veistä haavassa, kun joku asia muistuttaa asiasta, nimi, mikä tahansa, mikä jotenkin liittyy asiaan. Itse en henkilökohtaisesti kokenut itsetunnon kolausta, enkä ota syytä toisen tekemisistä.
Olen kyllä miettinyt jälkeenpäin, olisiko sittenkin kannattanut lähteä. Sitten mietin, jos noin hyvä mies teki minulle noin, mitä sitten joku muu tekisi, muuttuisiko mikään. Sanoisin, jos päätät jatkaa, älä ripustaudu mieheesi, vaan itsenäisty ja elä omaa elämääsi, teki hän niin tai näin. Siten selviydyt. Lämpimät osanottohalit sinulle.
Minunkin miehelläni oli suhde työkaveriinsa.Asian tultua ilmi tuntui kuin maailma romahtaisi.Asiaa on puitu puolenvuoden aikana lähes joka viikonloppu ja mieheni vannoo rakastavansa vain minua ja katuu todella tuota suhdettaan tähän toiseen naiseen hänkin aviossa oleva ja myös tuttu minulle.Tämä toinen nainen kiisti kaiken asiaa häneltä kysyttyäni pelkäsi varmaan,ettei hänen miehensä saisi asiasta tietoa.Aina puhutaan,että mies pettää, vaikka työpaikoilla on naisetkin aviossa ja silti syntyy työpaikkasuhteita. Mieheni ei kulje kapakoissa,eikä harrastuksissa vaan seksin voi hoitaa myös työajalla,jolloin aviopuolisot eivät niin herkästi edes epäile mitään.Kesällä yhteiset ruokatauot ovat yksi keino jos varsinkin on auto käytössä ja lähellä on paikkoja jossa ei kukaan näe esim ravirata on kuulema hyvä paikka kesäpäivisin harrastaa seksiä.Aikaa suhteen korjaantumiseen menee,mutta
täytyy vain uskoa tulevaisuuteen.
Vastaus kysymykseesi tosiaan on iäti. Peteyn ja miksei myös pettäjän mielestä se ei unohdu koskaan, miten voisikaan ja miksi pitäisikään. Anteeksi kyllä voi pyytää ja antaa mutta muistiaan ei kukaan voi pyyhkiä pois. Jos suhde jatkuu niin asia tulee olemaan ainakin toisen ajatuksissa aina välillä, vaikka pysytteleekin ajan kuluessa yhä vain enemmän taka-alalla. Joskus se sieltä aina putkahtaa esiin ja muistuttaa menneestä, saattaa jopa tulla mukaa riitoihin vielä vuosienkin päästä.
Itselläni tulee keväällä kaksi vuotta siitä kun sain tietää vaimoni syrjähypystä ja edelleen asia vaivaa ja luottamus ei ole täysin palautunut. Onneksi se ei kuitenkaan vaivaa minua enää päivittäin eikä ehkä edes joka viikko, mutta kyllä se aina tulee mieleen ja siellä varmasti loppuelämäni pysyy.