Ahdistaa jo etukäteen, poikaystävä on lähdössä maanantaina inttiin. Tiedän, että tällä palstalla puhutaan paljon "vakavammistakin" kaukosuhteista, mutta mun elämässä tämäkin tuntuu isolta asialta ja kaipaisin neuvoja, miten selvitä tästä.
Olemme olleet yhdessä kohta vuoden ja siitä asuneet yhdessä 4kk, molemmille tämä on ensimmäinen oikea suhde ja molemmat ollaan tässä ihan tositarkoituksella.
Jotkut asiat kuitenkin häiritsee, ja tuntuu, että välillä meidän kommunikaatio ei oikein pelaa... Mä olen itse aika huono avautumaan joistakin asioista. Välillä meillä on kyllä hyviäkin keskusteluja, mutta esim. puhelimessa juttelu ei vaan suju samaan tapaan kuin esim joidenkin kavereiden kanssa. Mitäs sit nyt, kun pitäis pitää enemmänkin yhteyttä puhelimen välityksellä? Ja olenko sittenkin epävarma suhteesta, kun en pysty puhumaan ihan vapaasti?
Ehkä meidän suhde on sittenkin enempi fyysinen, enkä nyt tarkoita vain seksiä vaan sitä, että kaikenlainen helliminen ja pusuttelu ja ylipäätään fyysinen kosketus on meille tosi tärkeetä. Viikko tai kaksi erossa tuntuu ihan kauheelta. :(
Nyt on vaan jonkinlainen ahdistus päällä... Meillä on molemmilla ollut paljon "omaa elämää" tähänkin asti, mullakin pitäis riittää tekemistä koulussa, työssä ja harrastuksissa nytkin kun joutuu olemaan yksin... Yksinäisyyttä pelkää silti... Just kun on tottunut elämään toisen kanssa! Paras ystävä asuu toisessa kaupungissa... Eikä oo kauheesti sellasia kavereita tässä lähellä, joita vois oikeesti nähdä ja tehdä niiden kanssa jotain. Sitäpaitsi jos mua ahdistaa niin sit vaan erakoidun entistä enemmän.
No joo mutta kiitos jos jaksoitte lukea, olisin todella, todella kiitollinen kaikista kokemuksista ja neuvoista!
Olemme olleet yhdessä kohta vuoden ja siitä asuneet yhdessä 4kk, molemmille tämä on ensimmäinen oikea suhde ja molemmat ollaan tässä ihan tositarkoituksella.
Jotkut asiat kuitenkin häiritsee, ja tuntuu, että välillä meidän kommunikaatio ei oikein pelaa... Mä olen itse aika huono avautumaan joistakin asioista. Välillä meillä on kyllä hyviäkin keskusteluja, mutta esim. puhelimessa juttelu ei vaan suju samaan tapaan kuin esim joidenkin kavereiden kanssa. Mitäs sit nyt, kun pitäis pitää enemmänkin yhteyttä puhelimen välityksellä? Ja olenko sittenkin epävarma suhteesta, kun en pysty puhumaan ihan vapaasti?
Ehkä meidän suhde on sittenkin enempi fyysinen, enkä nyt tarkoita vain seksiä vaan sitä, että kaikenlainen helliminen ja pusuttelu ja ylipäätään fyysinen kosketus on meille tosi tärkeetä. Viikko tai kaksi erossa tuntuu ihan kauheelta. :(
Nyt on vaan jonkinlainen ahdistus päällä... Meillä on molemmilla ollut paljon "omaa elämää" tähänkin asti, mullakin pitäis riittää tekemistä koulussa, työssä ja harrastuksissa nytkin kun joutuu olemaan yksin... Yksinäisyyttä pelkää silti... Just kun on tottunut elämään toisen kanssa! Paras ystävä asuu toisessa kaupungissa... Eikä oo kauheesti sellasia kavereita tässä lähellä, joita vois oikeesti nähdä ja tehdä niiden kanssa jotain. Sitäpaitsi jos mua ahdistaa niin sit vaan erakoidun entistä enemmän.
No joo mutta kiitos jos jaksoitte lukea, olisin todella, todella kiitollinen kaikista kokemuksista ja neuvoista!
Vastaukset 48
Vanhimmat
Pyydän nöyrimmin anteeksi, jos loukkasin jotakuta sillä, että jätin otsikosta lainausmerkit pois. Ajattelin kyseessä olevan sen verran vakiintunut nimitys, että kaikki ymmärtäisivät, mitä sillä tässä yhteydessä tarkoitin. Olin väärässä ja myönnän virheeni. Ei saisi koskaan yliarvioida tätä Suomi24.fi:n porukkaa.
Lapselle ne omat kokemukset on vielä niin suuria asioita... Kaikkea typeryyttä ja lapsellisuutta voi puolustaa sillä, että niin ne muutkin tekee ja sanoo...
Tuo teiniheilastelijoiden harrastama nyyhkytys sotaleskeksi jäämisestä on kuitenkin niin idioottimaista pissiskieltä, että joutaisi kadota käytöstä. Menepä vaikka mummollesi itkemään sotaleskeyttäsi, jos teitä sattuu sama kohtalo yhdistämään.
Et taida nyt itsekään olla kovin ilahtunut, kun sinun traagista kohtaloasi tässä ketjussa näin vähäteltiin monen vastaajan toimesta? Älä sinäkään sitten vähättele lapsellisuuteesi vedoten oikeiden leskien surua.
Se että nimitys on yleistynyt EI tarkoita sitä, että se olisi hyväksyttävä.
Onneksi me aikuiset emme yliarvioi teitä teinejä.
Ihan turha meille on pullistella, on koettu kovempia kun sinä tuskin tulet koskaan kokemaan.
Ei, en tosiaan ilahtunut tässä saamistani vastauksista. Vähättelyä osasi ehkä odottaakin, samoin kuin pientä liioittelua ja vääristelyä (en missään vaiheessa tarkoittanut, että mulla olisi nyt hirvittävän traaginen kohtalo ja tämä olisi kauheinta mitä minulle tai kenellekään on ikinä tapahtunut) sekä kaiken kuittaamista lapsellisuudella. Sen sijaan sitä en osannut odottaa, että minut ja tekstini leimattaisiin täysin yhden sanan perusteella. No, otsikko on toki tärkeä osa tekstiä, takertukoon siihen ken haluaa.
Totta kai olen vielä nuori ja kokematon. Välillä tosissaan tuntee itsensä ihan lapseksi. Minulla on silti oikeus puhua tunteistani ja kokemuksistani, vaikka ne ovatkin hyvin vähäpätöisiä suuren maailman mittakaavassa. Kaikki muut täällä taitavat sitten olla täysin valmiita ja aikuisia ihmisiä, jotka osaavat aina suhteuttaa ongelmansa muuhun maailmaan...
No, ei ollut tarkoitus ruveta katkeraksi. Tästäkin keskustelusta sain lisää kokemuksia - opin ehkä sen, että en tarvitse tätä palstaa selvitäkseni. Parempihan se on puhua läheisille ihmisille, jotka tuntevat tapauksen kertomattakin.
Otsikosta puuttuu lainausmerkit. En missään tapauksessa halunnut verrata itseäni oikeisiin sotaleskiin. Olen pahoillani, jos joku loukkaantui tekstistä (ihan oikeasti, ilman ironiaa). Oletin ja luulin, että tällä palstalla liikkuisi enemmän nuorempaa sukupolvea, jota nimitys ei haittaisi. En ikinä käyttäisi tuota nimitystä esim. vanhusten seurassa.
Itseeni nimitys tarttui tässä viime päivinä, kun sain sen kuulla muutamalta ihmiseltä (kun tuo ikäasia nyt niin mahdottomasti kiinnostaa täällä, niin mainittakoon, että nämä olivat iältään 20-40v). Tavallaan tämä oli kuin uusi sana minulle, siksi kai käytinkin sitä, ikään kuin kokeeksi. Nyt kun asiaa mietin, niin tosiaan on vähän erikoista, että alunperin niin vakavaa asiaa tarkoittavaa nimitystä käytetään nyt vähän kuin vitsinä, pilke silmäkulmassahan se sanotaan eikä tosissaan. Mutta ihan mielenkiintoinen ilmiö sinänsä.
Tiedän todella tuon tunteen. Olen itse ollu sotaleski vuoden ajan. Aluksi se tuntu vaikeelta mut nyt ollaan huomattu et se intti vahvisti meidän suhdetta.
Meillä oli kans ongelmana se ettei osattu puhelimessa puhua niin paljon kun puhuttiin kasvotusten. Mut kyllä se siinä vaiheessa rupes onnistumaan kun ei oltu nähty viikkoon ja ikävä oli kova.
Nyt kun olemme taas yhdessä ja meillä on välimatkaa 400km vielä hetken aikaa niin puhelimessa puhutaan joka päivä.
Et kyllä se siitä. Voin sanoo et monille on käynyt niin et intti joko vahvistaa tai erottaa.
Ei se niin kovaa voi olla ,etsi kultusi paras ystävä,ja lyöttäydy yksiin..
En ois ikinä uskonu kun luin sun viestin että tohon voi tulla noin idiootteja vastauksia. Itse jään kanssa sotaleskeksi!!! Vittu että on pilkunnussijoita nää tyypit mitkä täällä istuu iltaa ja vastailee ihmisten viesteihin ilkeyksiä... Saa sitä tuollakin nimityksellä sanoa. Eiköhän sen jokainen tiedä, että en varmaan mummoille sitä näin ilmaitsisi, mutta äitini, siskojeni, kavereiden kanssa nimitys on ollu tämä ja ei olla sitä niin konkreettisesti otettu. Hyvänen aika, hankkikaa elämä jotka tästä tuota parikymppistä tyttöä haukutte. Ja miksi aina tuo pissis tulee joka asiassa esille. Söin äsken leipää, olen varmaan joltakin kantilta pissis... hah!!!!!!! HANKKIKAA ELÄMÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1
Hei!
Tiedän sun tunteen. Mä melkein luulin, et toi sun kirjottama teksti olis mun valitus puoli vuotta sitten... Eli oon täs nyt puoli vuotta ollu toi "sotaleski" ja viel toiset on edessä. Alussa se oli melko kamalaa, mut sitten se alko oleen viel kamalampaa, kun me oltiin vasta muutma kuukausi seurusteltu ennen p.ystävän armeijaa lähtöö. Ero vaikeutu vaan sen takia kun alko tunteet syveneen ja kun oikeesti huomas, et toinen on niin rakas.
Se yks kolme viikkoo, mitä me jouduttiin oleen eros yhes vaiheessa tuntu ikuisuudelta, mutta jälkikäteen ajateltuna, eipä täs nyt oo tullu viel mitään kovin suurta vastoinkäymistä.
Sieltä armeijasta pääsee lomille ihan tarpeeks usein ja viikonloput tuntuu ihanilta odottaa. Ollaan kans vähän samalla lailla fyysisiä, et senkin takia ero tuntuu välillä kauheelta varsinkin iltaisin. Mut poikaystävästäs tuntuu varmasti yhtä kamalalta, et kyllä se siitä. Itsekin tuli joskus itkettyä kun jouduttiin eroon, mut se varmaan vaan vaikeutti kundin armeijassa oloo, joten oon nyt koittanut hillitä itseni.
Kohta huomaat, et kultas pääsee liiankin usein pois sieltä, etkä ehdi tekeen mitään muuta viikonloppusin kun oleen kultas kaa.
Toi puhelin juttu on kans meillä aika sama juttu, mut tekstiviestit on keksitty ja kyllä sitä todella sitten juttua riittää kun on ollu tarpeeks erossa. Sitä paitsi ei joka päivä kannata soitella, koska muuten niitä hankalia tilanteita tulee liian usein.
Kyl sä sen kestät, kun kaikki muutkin on se kestänyt! Ei tää helppoo oo, mut voin sanoo kans et tää eros olo joko vahvistaa tai erottaa...
MIstä muuten vetoo, et kohta joku alkaa valittaan, et "onpas nykynuoriso heikkoo... pälä pälä... meillä on 1500 km eroa ja näemme kerran vuodessa..." Ihan sama valittakaa vaan, jokaisella ihmisellä on tasan tarkkaan niin suuret ongelmat kun ne itse ne kokee.
Hei,
Myös mun poikaystävä on tänään lähössä inttiin. Ollaan oltu pian 4 v yhessä ja asuttu yhessä n. puol vuotta. Kyllä oli viime yönä vaikea saada unta ja tänään aamulla vielä vaikeampi lähteä töihin kun tietää että kun palaa kotiin, niin ei se kulta siellä enään ole..
Ollaan totuttu näkee toisiamme yleensä lähes joka päivä, eikä koskaan olla oltu kuin max. viikko näkemättä. Senkin takia tää tuntuu niin vaikeelta. No onneksi on sentään koira kotona vähän lohduttamassa.
Mun mielestä tää on vaikea asia varmasti monelle, ja miksi näistä asioista ei muka saisi "valittaa"..
Moikka kaikille!
Joo.. jokainen täysijärkinen ihminen ymmärtää sanan "inttileski" merkityksen, en viitsi puuttua siihen enempää.
Hauskaa ja todella ironista on, että olen jo toistamiseen riippuvainen valtiosta.:) Sehän se pitää mieheni siellä.
Seurustelin monta vuotta miehen kanssa, joka kävi sinä aikana intin (eli oli vuoden).
Olimme olleet noin 6 kuukautta yhdessä ennen kuin tämän hetkinen poikaystäväni lähti inttiin, hänkin on siellä vuoden joten rattosastihan tämä tässä menee..;)
Ensimmäisen "inttileski"- ajan jälkeen olin varma että toista en enää koskaan kestä, mutta viime heinäkuun alun jälkeen tähän taas puutui. Ja jotta kaikki ei olisi vain kiinni sitä, että jaksan odottaa miestä kun hän pääsee lomille.. vaan ongelma on myös välimatka ja matkustaminen (tai sen kalleus) Minun opiskelupaikkakunnan ja poikaystävän kasarmin välillä on noin 440km, molempien kotikaupunki on kuitenkin puolivälissä matkaa, joten näkeminen vaatii molempien matkustamista.
Viime syksyn aikana oltiin pari kertaa ettei nähty kolmeen viikkoon ja sitten ku saatiin olla yhdessä niin oli niin ihanaa.. hei kaikki kanssasisaret! Älkää jääkö vollottamaan sohvan nurkkaan vaan nauttikaa kavereista, urheilusta ja elämisestä! Kyllä se mies sieltä kotiin tulee ja rakkaus kestää jos niin on tarkotettu.
moikka... Täällä yksi "sotaleski" lisää... Nyt se maanantai sitten koitti ja munkin poikaystävä oli yks niistä monista jotka sinne inttiin joutui lähtemään.. :(
Kyllä mäkin sen tiedän että ei se elämä nyt tähän puoleen- tai vuoteen lopu, mutta kyllä se silti vähän koville ottaa... mä oon itse puoltoista vuotta seurustellu, ja tuossa ajassa on korkeintaan oltu erossa joku 3 päivää... se kaks viikkoa erossa tuntuu ihan hirveeltä ikuisuudelta tässä vaiheessa kun ajattelen... mutta kai tähänkin tottuu... Olis tosi mukava mailailla näiden muiden kanssa, jonka poikaystävä sinne inttiin nyt tammikuussa lähti.. Ehkä se ajatusten vaihto tois jotain helpotusta tähän ankeaan oloon... Jos joku haluaa kirjoitella niin jätä vaikka mailiosoite tänne niin voin kirjoitella sulle päin....
Moikka vaan! Kamalaa sanoa näin, mutta mukava kuulla, että jollakin muulla on sama tunne. Maanantai ei tuntunut aluksi masentavalta, mutta matka pois, kun olin heittänyt poikaystäväni, sillon se paniikki iski. Olemme olleet 4 vuotta yhdessä ja asumme yhdessä. Aika yksinäistä on kyllä ollut, mutta pyrin ajattelemaan joitakin asioita, silloin kun minusta tuntuu oikein kurjalta. ensinnäkin ajattele miltä sen puolen tai vuoden päästä tuntuu;nyt se on ohi ja hoidettu ja se kestettiin ihan hyvin! Alku on hankalaa, mutta kun kaksi viikkoa tulee täyteen ja poikaystävä tulee kahdeksi yöksi kotiin, alkaa tilanne parantua. Sitten voi alkaakin jo odotella seuraavaa viikonloppua. Olisi kivaa vaihtaa ajatuksia samassa jamassa olevien kanssa! Pistä viestiä [email protected]
mun mies lähti kanssa tänään.. tuli itkettyä sen kanssa semmoinen pari tuntia. oli kummallekkin todella kova paikka :( se on just inhottavaa kun sinne ei pysty soittaa millon vaan. nyt jo on ikävä :) joutuu odottaa 2 viikkoa että se tulee..apua.. miten kestän..
Vai jopa 2 viikkoa joutuu poju oleen kiinni? Mitenhan asiat hoitui aikoinaan kun vahintaan 5 - 7 viikkoa oltiin kasarmilla, ei paassyt sotilaskotiin saatika etta olisi vointu soittaa. Pitakaa kakarat nyt ne turvat kiinni.
jos olisit itse joutunut kokemaan tämän saman niin pitäisit turpas kyl aivan varmasti kiinni!!!Älkää te valittako jos meillä on ikävä kun kerran ette ite tiiä mistä puhutte!
niin ehkä jotkut eivät välitä niin paljon kuin taas jotkut.. on se kaksi viikkoa pitkä aika jos yleensä on nähty päivän tai kahden välein.. että HILJAA!
...kaikille asiallisesti vastanneille. Tosi kiva kuulla, että en ole ainoa, jonka näkökulmasta tämä tuntuu isolta asialta.:) Toivotan kaikille jaksamista ja kaikkea hyvää.
Onneksi mulla alkoi koulu ja työtkin taas, ei pitäis tekeminen loppua... Muutenkin oon jo miettinyt kaikkea kivaa mitä voin tehdä nyt, on ihan älyttömästi kaikkea. Ainoa mitä pelkään on että mitenköhän sitä saa unta öisin. Mutta kai tää tästä.
Mä oon niin epätoivoinen että pyysin poikaystävältä tyynyn kotiini, se haisee siltä ja on niin iso et mahtuu mun kainaloon varamieheksi;)
Jos jotakuta kiinnostaa niin tässä on urli http://nutu.blogspot.com/ blogiin jonka tein jonne kirjottelen kaikkia asioita mitä päässä sillä hetkellä liikkuu liittyen poikaystävän inttiin.
Voi, tunne on niin tuttu. Itsellä yhdessä oloa takana kohta puolitoista vuotta, josta yhdessä asumista yli puoli vuotta. Hirvittävän vaikealta tuntuu, masentaa ja itkettää.
Kaksi viikkoa ei ole pitkä aika tavallaan, mutta aivan mahdottomalta se nytten kuitenkin tuntuu! Yksi yö on takana, tosi vaikea sellainen. No, ehkä tästä kuitenkin selvitään, koska muuta vaihtoehtoa ei ole!
[email protected]
Minut saa lisätä messengeriin, olisi kiva jutella toisten samassa tilanteessa olevien kanssa!
hyvä että sulla edes on töitä! meinaan mulla ei ja joudun joka päivä vaan venaileen, että millonkahan se yks tulis! koska kuitenkin on kokoajan iso ikävä yms.. mutta kai se on kestettävä ja pärjättävä :(
Tuntuu vaan että itkettää koko ajan, ja ei pysty muuta ajattelemaan kun omaa rakasta. Nukun sen paidan vieressä. Miten voi tulla näin paha olo? Asutaan yhessä, ja tuntuu tyhjältä olo täällä ilman sitä. Tyhjyys on kyllä hyvä sana.
Kellään näin?
Musta toisen ongelman tai mielipahan aliarvioiminen on nimenomaan lapsellista, ei omista tunteista kertominen, on kyseessä sitten mikä tahansa asia. On aivan järjetöntä tulla vetoamaan "omiin tai maailman suurempiin ongelmiin" ja teilata toisen ajatukset, joten siis pahoittelut sulle viestiketjun aloittajalle. Ymmärrän hyvin miltä tuntuu, itselläni lähti maanantaina poikaystävä inttiin ja olo tuntuu tyhjältä, kun olemme vielä parhaita kavereita ja vietämme lähes joka päivä aikaa yhdessä. Itselläni ei ole nyt koulua tms ja omat kaverit kun on toisilla paikkakunnilla tai eivät ehdi viettää aikaa yhdessä, aika yksinäistä on olo. Jos haluat mailailla, laita sähköpostiosoite niin voidaan me parikymppiset "teinit" rauhassa jakaa fiiliksiä ilman noiden vanhuksien vailla myötätuntoa olevaa kritiikkiä ;)
olette läheisriippuvaisia!!! Nykyään on lomia lähes joka viikonloppu, puhelimet on kaikilla, tekstarit kulkee jne. On se nyt perkele jos ei vajaata vuotta jaksa elää edes osittain toisesta erossa. Ja kuitenkin suurin osa näistä rakkaistanne on niitä lusmuja jotka ovat intissä ainoastaan puoli vuotta. Ja jos katselee pullamössösukupolven palvelusaikoja niin iso osa tulee maitojunalla kotiin. Latvapaperit taskussa. Älkää itkekö penskat.
Mikähän se sinä luulet olevas vähättelemään asioita, jotka toisista tuntuu pahalta??? Osaatko itse tuntea ikävää? Ja tiedoksi, että ihminen on riippuvainen läheisistään.. tavalla tai toisella!
Tänäänkin on ollut kova ikävä rakasta. Se soitti ja sain hetken kuulla sen ääntä.. Vielä 2viikkoa ja 2pv:ää. On kyllä tosissaan ikävä, ja ihana tietää että saa sitten viettää ihania hetkiä sen kanssa kun se tulee. En oo tainnu koskaan osallistua oikein näihin keskusteluihin netissä, mutta kyllä nyt tuntuu että samaa kokevien kanssa on ihana jakaa tunteita.
Koirakin on tosi ikävissään, minä en oo sen mielestä oikein hauska kun vaan suren. :)
Onko kenenkään kulta Kajaanissa?
Ihanaa kuulla muidenkin inttileskien surusta! Mun kulta lähti ma Santahaminaan enkä uskonut et voi tulla näin kauhea ikävä. Mulla tuntuu rintakehässä joku ahdistus ikävästä. Ollaan oltu vähän yli vuosi yhdessä ja asuttu puoli vuotta, kyl on yksinäistä ja vähän pelottavaakin olla yksin meidän kodissa. huh, ihana päästä vähän purkaa.:)
ja haloo ne idiootit jotka ei oo kokemas tätä ja väittää olevansa aikuisia!!! minkä helvetin takia te jaksatte edes lukea näitä tekstejä?? ne eivät ole teitä varten, ettekä te saa nimimerkin turvin tuottaa mielipahaa parikymppisille tytöille. Se on ihan vitun raukkamaista ja osoittaa omaa surkeuttanne kun ei ole omaa elämää.
tätäkin oli kiva päästä vähän purkaa:)
Juu itelläkään ei oo kyllä ollu tapana pahemmin näihin keskusteluihin osallistua mut ajattelin kassella että oisko täällä aiheeseen liittyen jotain..
Nää illat on kyllä kamalia..ei haluis ollenkaan mennä nukkuun ku tietää että ikävä iskee kaikkein eniten ja nukahtaminen vaan tuntuu ihan mahdottomalta.
Ollaan oltu n. 5v. yhessä ja tää aika ennen ekoja lomia on pisin aika erossa. Mutta niinhän ne väittää että tekee ihan hyvääkin tuo erossa olo. Joo ehkä ku sitä myöhemmin ajattelee..mut tällä hetkellä ei kyllä tasan tunnu siltä! Ikävä on niin kova... =(
hei, chanda'85!
Sama tilanne,poikaystävä lähti inttiin maanantaina. Ja samalla minä palasin kotikonnuilta opiskelupaikkakunnalle.Hyvästejä oli riittämiin ja tyhjä olo painaa.
Ollaan oltu yhdessä noin puolitoistavuotta ja viime syksy meni "kaukosuhteessa", kun muutin opiskelujen vuoksi eri paikkakunnalle. Omaa elämää on molemmilla riittämiin, mutta kuitenkin poikaystävä on se paras kaveri ja tärkein kaikista. Ajattelin totta kai, ettei tämä inttiinmeno enää hetkauttaisi sen suuremmin, mutta kappas vaan, kyllä se silti kirpaisi oikein kunnolla. Kai se on se kun tietää ettei yhteydenotto ole enää samanlaista, ei voi soittaa milloin vaan ja puhua tuntikausia. ja kai se on sekin että poikaystävälle se intti aiheutti ihan kauheaa ahdistusta ja mielipahaa. Oman pahan olon nyt aina jotenkin kestää, mutta jos toista ahdistaa niin se tekee todella kipeää (ja kun ei voi nyt edes halia lohdutukseksi!).
Ikävä on ihan kamala. Mutta syksyn kokemusten perusteella voin sanoa, että se ikäväkin helpottaa. Siiihen oikeasti tottuu (tai turtuu). Itkeä saa ja vaikka toisinaan ehkä ottaa päähänkin niin kannattaa varoa ettei sitä pura siihen poikaystävään. Itse olen tähän toisinaan sortunut, mutta se ei tosiaan johda mihinkään. Kannattaa ottaa kaikki irti niistä hetkistä (pienistäkin) kun saa olla yhdessä taas. Se tuskin on kovin vaikeaa jos oikein rakastaa.
Älä huoli jos tuntuu että puhuminen (puhelimessa tai muuten) on vaikeaa. Meillä se oli alussa tosi vaikeaa, mutta pikkuhiljaa kun muutakaan ei ollut niin oppi avautumaan. Koskettaminen, halit ym. on ihan kamalan tärkeitä, eikä kannata pitää sitä epävarmuutea jos se on se hyvä keino ilmaista tunteita. sehän on ihanaa! :)
Kyllä se tästä. Kaikille kanssasisarille oikein hyvää jatkoa! Ei se intti ikuista ole. Rakkaus voi hyvinkin olla :)
Onko kellään niin että kun menette vierailemaan pokaystävänne luona, se ei saa pusutella eikä halia sua. mulla nimittäin on niin ja se tuntuu pahalta... Niille oli senottu että sillai ei saa tehdä, koska tunteita ei saa näyttää.. huhhuh.. En oikein tajuu?
Tosi "älykkään" olosia nuo paskanjauhajat mitkä tähänkin keskusteluun tulee vittumustaan purkamaan. Ei kukaan toisen tunteiden aitoutta voi päättää.. En kyllä oikein ymmärrä tota et 20w ja pikkulikka??? 20w on kyllä jo aikalailla aikuinen henkilö vastaamaan omista tunteistaan.. Näin minun mielestäni.. Jaksamisia kaikille inttileskille.. Tahallaan käytän tota sanaa, jos jotain nyt se sattuukin hirveästi ärsyttämään.. Nauran kyllä sellaisille..
Joo munkin poikaystävä soitti ja kertoi, et ei saa olla liian lähellä toista jos menee vierailee inttialueelle. Ihan älytön juttu, vaikka kyl sen jotenkin ymmärtää, et sotilaiden kuuluu olla virallisia ja vähän tunteettomiakin.
Sunnuntaina on omaisten päivä santiksessa:) odotan tosi innolla, vaikka se kestää vain 2 tuntia... Kulta pyysi tuomaan villasukkia ja nenäliinoja, se on jo ehtinyt vilustua siellä.
Tsemppiä kaikille "inttileskille"!! kyl tähän toiv tottuu...
Moikka "Chanda´85"... olis kiva mailailla sun kanssa... kirjoittele, jos kiinnostaa vaihdella ajatuksia :) missä päin sulla on poikaystävä intissä?
[email protected]
Kaikille "sotaleskeille": Tuntuu ihanalta saada tietää että en ole ainoa joka istuu kotona iltaisin ikävöimässä,pidin itseäni tyhmänä kun olen niin surullinen kultani lähdöstä inttiin,mutta en ole ainoa! Nyt on jo ekat lomat ollu ja voin rehellisesti sanoa että 2 päivää ei ole koskaan mennyt niin nopeasti. Oltiin kokoajan yhdessä muutta kun sunnuntai-ilta koitti niin tuntui silti siitä että aika ei ollenkaan riittänyt... ja nyt istun täällä taas,on tylsää ja mulla on ikävä! Kirjoitelkaa ihmeessä, osoitteeni on [email protected]
Minä saan huomenna rakkaani viikonlopuksi ensimmäistä kertaa kotiin.. Aion hemmotella sitä!!! Voi että tuntuu hyvältä!!!!
Nyt se minun rakkaani taas lähti, ja taas itkettiin olan takaa.. Odottaminen käynnistyi jälleen.. Voi että tuntuukin pahalta jäädä yhteiseen kotiin yksin, ja kun oli niin ihana saada viikonloppuna hellyyttä. Olisi mukava jatkaa tätä keskustelua ja jakaa ilon ja surun kokemuksia muiden kanssa.. Laitelkaahan viestiä!!
Olemme poikakaverini kanssa seurustelleet n. 4 vuotta ja asuneet yhdessä n. 1,5 vuotta. Yhdessä asumisen aikana ollaan oltu yhdessä melkeinpä 24/7. Joten tuntui todella pahalta, kun poikakaveri lähti armeijaan Kajaanin rajavartiostolle. Aluksi oli kiinni kolme viikkoa, viime viikonlopun oli lomilla ja taas kiinni kolme viikkoa. Ja nyt ensimmäisen viikon hän viettää metsäleirillä, jossa puhelimet ei saa olla mukana. Tuntuu kamalalta, kun ei saa viikkoon minkäänlaista yhteyttä kultaan, eikä tiedä miten sillä menee. Aika kuluu todella hitaasti. Tämä on kuitenkin luultavasti viimeinen kolmen viikon putki, jonka joutuvat olemaan. Sitten pääsevät lomille useammin. En malta odottaa!
Meillä myöskin "fyysinen suhde" ja ehkä olen hieman riippuvainenkin poikakaveristani. Puhelimessa puhuminen oli alussa vaikeaa, kun poikakaveri sai pitää puhelinta auki vain noin 10 minuuttia illalla, ja minä rupesin sitten vain ikävissäni itkemään. Ensimmäisen viikon jälkeen saivat jo kuitenkin pitää puhelimia kauemmin auki ja totuin puhumaan kultani kanssa puhelimessa. Nyt taas tuntuu siltä, että kun poikakaveri soittaa lauantaina tai sunnuntaina, itken varmasti silmät päästäni, koska en ole kuullut sen ääntä viikkoon. Nytkin itkettää.
Kaikkein kamalinta on juuri silloin, kun ei tiedä mitä kullalle kuuluu, ei saa viestejä eikä puheluita.
Onko kenenkään muun poikakaveri rajalla? Siellä tuntuu olevan tiukemmat säännöt ja rankempaa kuin esim. prikaatilla.
Hei, munkin mies on Kajaanin rajalla, toi sun juttus oli kun mun suusta.. Missä päin Suomee te asutte..? Me ollaan pohjois-pohjanmaalla joten on tästä kajaaniin kuitenkin 3h matka... ei ihan heti voi iltalomillakaan mennä tervehtimään.
Aika jännä että se vala pidetään Kuusamon kirkossa.. Meinaatko mennä? Ihanaa kun sitten ne pääsee suoraan lomille ja ovat maanantainkin. :)
Tuo metsäleiri on ihan kauheeta ootettavaa, et se loppuis kun ei mitään yhteyksiä saa.. Se on aika rankka paikka, ja sekin kun niille on sanottu että sotamies ei näytä tunteita, eli jos tyttöystävä käy esim: sotkussa niin ei mitn haleja, pusuja tms.. Paskaa!
..Suomussalmella eli n. 100 kilometriä Kajaaniin ja en tiedä tarkalleen paljonko Kuusamoon, mutta ei sinnekään paljoa. Meinasin mennä katsomaan valaa, koska rajalla ei varsinaista vierailupäivää ole. Pojat ovat nyt tuolla kymmenen kilometrin päässä metsässä, että ei kaukana, mutta huvittavan tästä tekee se, että ei saa siihen siltikään yhteyttä, vaikka niin lähellä onkin!
Monennessako joukkueessa poikakaverisi on? Omani on ensimmäisessä. Oliko ne muuten joukkueita vai mitä?
Ja vielä se tosiaan, että olen ajatellut meneväni käymään joskus iltalomilla Kajaanissa, mutta vasta keväämmällä kun on paremmat kelit ajaa autolla. En oikein mielelläni aja ikivanhalla auton rotiskolla, jossa talvirenkaat vastaa pikemminkin kesärenkaita, sään ollessa -35 astetta ja pilkkopimeää. :)
Jos haluat niin voitas vaihtaa sähköpostiosoitteita.. vois vaihtaa reaali-ajassa tietoo noista rajan-jutuista.. Eikö ne ookkaan Kajaanissa metsässä? Luulin niin..
En tiedä monennessako "joukkueessa" on.. Vitsi kun on ikävä.. Meinaako sun poikakaveri olla minkä aikaa armeijan leivissä?
Voidaan vaihtaa sähköpostiosoitteet! Annatko sinä omasi, niin minä kirjoitan?
Niin ne on tosiaan täällä Suomussalmella Kuivassalmessa leirillä. Ei vissiin poikakaverisikaan tiennyt, että mihin ovat menossa?
Ja poikakaveri aikoo (tai ainakin haluaisi) olla vaan sen puoli vuotta. Itsellä nimittäin saattaa olla kesällä muutto toiselle paikkakunnalle, niin lähinnä sen takia, että ei mene liian vaikeaksi. Entäpä sinun poikakaveri?
Mulle voi kirjoitella osoitteeseen [email protected]
Mun poikakaveri ei tiedä haluaako olla vuoden vai puolivuotta. Tietenkin toivoisin että ois puoli...
Ei se ilmeisesti tienny sit missä se leiri on.. Tiedätkö mikä pv se päättyy..? Ois ihana saada jo yhteyttä..
korjaan.. kirjoita sittenkin tähän osoitteeseen [email protected]
Moi! Musta alkoi heti tuntua tutulta, kun luin sun viestisi. Pelkään itsekin sitä, että mitä tapahtuu, kun ei näekään toista niin usein. Mun poikaystävä lähtee inttiin 10.07.06 ja oon jo nyt ihan paniikissa. Ollaan oltu yhdessä jo yli puol toista vuotta. Meillä menee todella hyvin, mutta silti mua pelottaa, et muuttuuko kaikki kun poikaystävä lähtee sinne inttiin. Ja se on viel hakenut todella kauas, kylläkin syystä. Miten sä olet selvinnyt? Onko teillä pitkä välimatka?
Kiitos, jos jaksat lukea ja vastata. T.Jenni
Ei sitä inttiä kannata kauhunsekaisilla tunteilla odottaa, kun ei siltä voi välttyäkään. Oma mies on nyt toista viikkoa kiinni ja vaikka ikävän määrä kasvaa joka päivä kaksinkertaisesti, odottaa kuitenkin innolla sitä viikonloppu vapaata. Tämä etäisyys on tehnyt meille paljon hyvääkin. Oppii siinä arvostamaan toista ja niitä yhteisiä hetkiä. Silloin kun se oma kulta on siinä vieressä, niin ei haluaisi millään poistua, eikä yhteen liimautuminen ole aina hyvä asia. Kaverit ja harrastukset jäävät siinä sokeudessa väkisinkin.
Tsemppiä sulle Jenni. Et ole yksin. Tässä intin aikana mun ja poikaystäväni suhde muuttui sen verran, että nykyisin tulee paljon enemmän ulkoiltua, mikä ei mun mielestä ole yhtään paha asia.
Oot kuitenkin samassa tilanteessa poikaystäväsi kanssa, joten todennäköisesti toinen ymmärtää jos vuodattelet ikävääsi. 6 kuukautta menee loppujen lopuksi suhteellisen nopeasti, kun ei tee jokaisesta päivästä erossa kauheaa draamaa ;)
muistan kyllä kun armaani lähti inttiin ja kauheaahan se oliki ku joutu olemaan erossa kolmeki viikkoa. mutta nyt kun hän on afganistanissa rauhanturvaajana, ni ei se kolme viikkoa jälkeenpäin ajateltuna ollukkaan niin kauheeta ku luulin :) nyt ootanki innolla ku hän tulee ens kuussa takaisin Suomeen, ei olla nähty reiluun neljään kuukauteen.