Olen ihastunut työkaveriini ja ajattelen häntä lähes jatkuvasti. Kenestäkään naisesta en ole ollut ennen yhtä kiinnostunut, enkä tuntenut keneenkään sellaista vetoa kuin häneen.
Juttu alkoi siitä, kun hän muutti töissä huonekaverikseni ja ihastuin häneen välittömästi. Näen häntä töissä siis jatkuvasti ja hän hymyilee ja flirttailee kanssani aina välillä eli jotain molemminpuolistakin on kyseessä ja selvästi hän tietää kiinnostukseni. Ongelmana vaan on se, kun hän on jo jonkin aikaa seurustellut, vaikka suhteen vakavuutta en tiedä. Itse olen sinkku ja yrittänyt tapailla naisia, mutta kukaan muu nainen ei tällä hetkellä saa minua oikein kiinnostumaan.
Mieli tekisi kertoa omista tunteista, mutta toisaalta tuntuu että olisi parempi vaan yrittää löytää joku muu ja pitää hänet mukavana työkaverina. Mutta kun ei vaan mahda tunteilleen mitään ja ihastus työkaveriin tuntuu yhtä aikaa sekä ihanalta että katkeralta. On mukava mennä töihin ja nähdä hänet ja yksi hymy saa jo päivän kirkastumaan. Sitten kun taas muistan hänen jo seurustelevan, niin se tuntuu katkeralta. Miksiköhän joittenkin kohtalona on aina ihastua varattuihin, sillä tämä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun sellaiseen olen sortunut?
Juttu alkoi siitä, kun hän muutti töissä huonekaverikseni ja ihastuin häneen välittömästi. Näen häntä töissä siis jatkuvasti ja hän hymyilee ja flirttailee kanssani aina välillä eli jotain molemminpuolistakin on kyseessä ja selvästi hän tietää kiinnostukseni. Ongelmana vaan on se, kun hän on jo jonkin aikaa seurustellut, vaikka suhteen vakavuutta en tiedä. Itse olen sinkku ja yrittänyt tapailla naisia, mutta kukaan muu nainen ei tällä hetkellä saa minua oikein kiinnostumaan.
Mieli tekisi kertoa omista tunteista, mutta toisaalta tuntuu että olisi parempi vaan yrittää löytää joku muu ja pitää hänet mukavana työkaverina. Mutta kun ei vaan mahda tunteilleen mitään ja ihastus työkaveriin tuntuu yhtä aikaa sekä ihanalta että katkeralta. On mukava mennä töihin ja nähdä hänet ja yksi hymy saa jo päivän kirkastumaan. Sitten kun taas muistan hänen jo seurustelevan, niin se tuntuu katkeralta. Miksiköhän joittenkin kohtalona on aina ihastua varattuihin, sillä tämä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun sellaiseen olen sortunut?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Toimi näin:
1) Mene lähimpään apteekkiin tai vaikkapa sekatavarakauppaan ja osta sieltä jotain rasvaa: Tummelia, Niveaa, Saippuaa, Margariinia.
2) Moikkaa sitä ihanaa ihmistä oikein läheltä tuijottaen, että sekä nuuhkaiset ja mulkaisemalla näet hänet lähitetäisyydeltä.
3) Silmäsi kiinni pitäen ja hengittämättä menet lähimpään vessaan, jonka reitin olet jo etukäteen valinnut.
4) Sulje ovi perässäsi ja päästä paineet ulos eli runkkaat oikein kunnolla itseäsi siellä vessassa kovaan ääneen ja huudat hänen nimeään samalla.
Summa summarum. Kyllä se siitä helpottaa. Joko saat sen ihmisen omaksesi tai sitten kenkää, mutta joka tapauksessa joudut pesemään vessan ennen onnellista lopputulosta. Tosiasia on se, että tämä henkilö varmasti tuntee sinun läsnäollessasi itsensä vaivautuneeksi ja toivoo katoamistasi, koska ne vessan peilit ovat kuitenkin aina "hämähäkin seittien" peitossa ja sana kiirii....
Mene hyvä ihminen jo kiireesti hoitoon. Ei ole ihan terveitä nuo sinunkaan kirjoituksesi.
...mulla, olen seurusteleva nainen ja ihastunut vapaaseen mieskolleegaan, mutta kyllä se ihastus ohi menee, uskoisin ainakin, en ole moneen päivään ajatellut häntä edes.
Mulla ihan sama juttu, paitsi että olen nainen ja tunteitteni kohde on mies. Kukaan ei ole kiinnostanut moniin vuosiin, vaikka ottajia olis ollut. Miksi ihmeessä sen piti olla juuri hän, tekisin kaikkeni...mutta hän on varattu ja kihloissa. Tämä on aivan toivotonta, ei taida olla enää kyse tavallisesta ihastumisesta. Välitän hänestä ihan hirveesti, aina mielessä ja unissa. Alkuun oli kivaa olla pitkästä aikaa ihastunut, vaan ei ole enään. Tilanne on toivoton, mä olen niin "koukussa" että välillä täytyy sulkeutua vessaan itkemään. Mua suorastaan sattuu välillä, fyysisesti, kun en saa rakastaa häntä. Olen masentunut, eikä mikään kiinnosta. Tämä siksi, etten saa edes yrittää. Vaikka TIETENKIN olen kännipäissäni hänelle suuret tunteeni tunnustanut ja hän suhtautui niin hyvin, ettei tuonlaista miestä olekaan. Enpä minäkään ole hänelle vastenmielinen, vaan hän on kaiken lisäksi uskollinen! Nyt täytyy viimeistään myöntää, ettei tilanne ole pelkästään vaikea, se on vaarallinen. Mä olen muuttunut, olen niin surullinen koko ajan, kaikki tuntuu merkityksettömältä. Töissäkin olen nykyään hiljainen ja surkea, työkaverit ihmettelee mikä mulla on, tarkkanäköisin on jo arvannut oikein. Minä tietysti kiellän kaiken, se nyt vielä puuttuisi, että joku alkaisi tätä mun sairasta sisintä revittelemään koko firmalle. Taitais tulla melkoinen sairasloma. Sun tarina ei kyllä kuulostanut ollenkaan näin pahalta, mut silti teki mieli kirjoittaa. Kesällä olin monta kertaa jäädä auton alle päiväunelmissani, niihin tosiaan osaan heittäytyä, ikävä kyllä. Silloin se oli ihanaa ja pää oli vallan pilvessä koko ajan. Nyt kun tiedän ettei toivoa ole...mitä väliä.
T: Sisarkuu
Mukava että joku kommentoi omia samanlaisia kokemuksiaan. Itselläni ihastus alkoi viime keväänä ja kesällä se oli pahimmillaan ja niiden kohde jatkuvasti ajatuksissa. Onhan se aluksi mukava tunne, mutta kun ei haluaisi elää vain haaveissa ja se estää oikein muistakin kiinnostumisen, kun kaikkia muita vertaa tuohon unelmien kohteen aiheuttamaan tunteeseen. On se tosiaan kumma miten joku voikin omata sellaisen magneettisen vetovoiman ja saada niin vahvat tunteet aikaan. Itse en ole suoraan asiaa kertonut, mutta kyllähän tuo kohteeni asian jo arvaa ja pahinta on kun hän antaa minullekin koko ajan selviä kiinnostuksen merkkejä, vaikka seurustelee. Tuo vaan pahentaa tilannetta, kun alkaa kuvitella josko toinenkin tuntee sittenkin jotain ja josko seurustelu ei olekaan niin vakavaa.
Olen käynyt treffeillä aina välillä ja yksi jo saikin kiinnostukseni heräämään, mutta tunne ei ollut molemminpuolinen. Joka tapauksessa olen jo pahimman ihastuksen yli päässytkin ja suosittelen sinullekin vaan aktiivista treffailua, eiköhän joku herätä kiinnostuksen, vaikka se ei heti yhtä vahvalta tunnukaan. Auton alle ei ainakaan kannata päiväunien takia jäädä tai epätoivossaan sinne heittäytyä.
Kiitos, kirjoituksesi lohdutti. Kai se vanha totuus, aika haavat parantaa, pitää vielä paikkansa. Toivon niin, muuta ei ole tehtävissä. Yritän tietoisesti ajatella ihan muita juttuja ja töissä pidän huolen, että joudun olemaan hänen kanssaan tekemisissä niin vähän kuin mahdollista. Näen että hän on onnellinen, yritän olla iloinen hänen puolestaan, vaikka helppoa se ei ole. Enkä ajattele vihalla/katkeruudella hänen tyttöystäväänsä. Varmasti hän on tosi suloinen, kun tekee miehen niin onnelliseksi. Eikä tulisi pieneen mieleen alkaa ahdistelemaan heitä kumpaakaan. Tuon kännipäissään tehdyn tehdyn tunnustuksen jälkeen olen pitänyt hyvin matalaa profiilia. Yritin käydä jopa treffeillä, mut se oli täysi fiasko. Ei taida olla vielä sen aika, mutta joskus sitten, minäkin haluaisin olla rakastettu ja onnellinen. Kaikkea hyvää sulle ja kiva kuulla että sulla pahin vaihe on jo menossa ohi.