Kauan seurustelitte ennenkun...

Rakkaus on se mikä ajaa näihin ratkaisuihin,ei hurmaukset.Olemme seurustellut jokusen vuoden.Alussa puhuimme kihlauksesta usein,nyt kumppanini "ei haluakaan kiirehtiä".Omat fiilikseni koko suhteeseen ovat aika pilalla.Toivottavasti teillä paremmin!

me seurusteltiin 1 vuosi ennen kihloja. mentiin meiän vuosipäivänä kihloihin. hurmauksesta ei millään erityisellä tavalla olemalla oma itsensä ja hellimällä miestä joka pvä. mies hellii mua halein, pusuin, kukkasin... vielä 7 vuoden jälkeenkin,

kuinka vanha muuten olet eli oletko valmis kihloihin? muista aina että kihlaus ei muuta suhdetta tai rakkautta.

Viisi (5) vuotta. Hurmasin? Noh-varmaan olemalla oma itseni..

1 vuosi seurusteltiin ennen kihloja. Oltiin yksinkertaisesti tosi rakastuneita, ei siinä sen kummempia hurmoksia tosiaankaan ollut.. Tiedettiin, että nyt on oikea hetki.

Seurusteltiin vuosi ja sitten kihlat. Kosinta tulikin mulle täysin yllätyksenä. Emme olleet puhuneet asiasta mitään, haaveilin kyllä välillä itsekseni, että milloinkahan tuo ukko vaimokseen pyytää. Olen sen verran "vanhanaikainen", että haluan miehen kosivan.

No eräänä päivänä pääsin koulusta ja poikaystäväni soitti ja pyysi et hakisin kultasepänliikkeestä hänen rippiristinsä jonka hän oli kuulemma eilen vienyt korjattavaksi. No olin pitkän koulupäivän jälkeen hyvin väsynyt ja nälkäinen ja tiesin että poikaystäväni oli ollut koko päivän kotona, vapaalla. No aikamme siinä kinastellessa asiasta suostuin sitten viimein kävelemään liikkeen kautta. Myyjälle sanoin sitten että sillä ja sillä nimellä pitäis olla kaulakoru joka oli korjattavana. Mietin että olinko kenties tullut väärään liikkeeseen kun myyjällä oli niin epäilevä ilme takahuoneeseen meniessä. Kun sitten palasi, hän sanoi että sillä nimellä ei kyllä ole kaulakorua mutta jos neiti kokeilisi, että olisiko tuo sormus sopiva. Tuijotin myyjää mitävittua-ilmeellä kun hän otti rasiasta pienemmän sormuksen. Tärisevin käsin sitten kokeilin ja sopivahan se oli. Siellä minä sitten aloin pillittämään keskellä kultasepänliikettä.

Juoksin sitten kotiin alkon kautta josta ostin halvinta, opiskelijoita kun olimme, punaviiniä.. Jätän kertomatta yksityiskohdista mitä kotona tapahtui... ; )

Olin silloin 20, mieheni 23.
10 vuotta ollaan yhdessä talsittu, naimisissa ja 3 lasta!

10 kk oltiin oltu yhdessä, kun mentiin kihloihin. Päivääkään en ole katunut... Rakkaudesta kihloihin mentiin, ei mistään hetken huumasta, kyllä sen tietää kun Se Oikea osuu kohdalle:)

päälle vuoden,mutta meillä kihlaus merkitsee niin paljon eli lupaus avioliitosta ,että kihloihin ei mennä ennen kuin hää päivä on tiedossa.
Nykyään monet nuoret menevät kihloihin.Miksi?Koska on kiva olla kihloissa.
Joillekkin ihmisille se todella merkitsee sitä että on sitoutunut,mutta ei kuitenkaan halua mennä naimisiin.
Mutta todellakin tämä asia on kaikkien oma asia ja rahan meno....Joten onnea :)

menneet kihloihin missaan vaiheessa, vaan suoraan naimisiin. seurustelimme noin 1,5 vuotta ennen naimisiin menoa. jo seurustelusuhteen alkuvaiheessa molemmat tiesimme, etta olemme oikeat toisillemme. parempia kumppaneita emme olisi loytaneetkaan toisillemmme kuin mita me olemme.

Menimme kihloihin vuosi ja 4 kuukautta seurustelun aloittamisen jälkeen, joulukuussa -95. Silloin oli tarkoitus mennä pian myös naimisiin, mutta hääpäivää ei sitten tullutkaan sovittua, kun olimme molemmat opiskelijoita, eikä rahaa ollut riittävästi juhlien järjestämiseen ja aika oli kortilla, kun piti opiskella ja tehdä töitä, että pärjäsi ja sitten tuli lopputyöstressi ja työpaikkojen haut ja työntekoon sopeutuminen opiskelun jälkeen ja... syitä löytyi aina.

Emme menneet kihloihin hetken mielijohteesta, päätös oli harkittu ja olimme toistemme suhteen hyvin tosissamme. Kihlauksemme oli lupaus naimisiinmenosta. Naimisiinmeno sitten vain venyi niin, että loppujen lopuksi monien vaiheiden jälkeen päädyimme naimisiin tänä kesänä... =)