Olemme seurustelleet tasan kaksi ja puoli vuotta. En edes muista saati tiedä olenko koskaan ollut hurmioissani poikaystävästäni. Olin ennen tätä suhdetta viettänyt hurjia sinkkuvuosia ja kasvanut haluamaan oikeata parisuhdetta. Heti ei sitä löytänyt (sinkkuna monet halusivat seurustella vakavasti minä en, kun olisin halunnut tapaamani tyypit taas eivät halunneet) kuitenkin sitten tapasin miehen, hän oli iloinen ja halusi olla kanssani. Emme siitä puhuneet, vaan vietimme aikaamme yhdessä. Yhtäkkiä tuli eteen muutto eri kaupunkiin opiskelujen perässä ja muutimme yhteen 8 kuukauden seurustelun jälkeen. Olin useasti jättämässä poikaystävääni jo tässä vaiheessa, mutta hän ei koskaan tehnyt mitään niin radikaalia että olisin saanut kunnon syyn. En raaskinut jättää häntä, sillä hänellä ei olisi ollut paikkaa minne mennä. Hänellä on paljon velkaa, luottotiedot mennyt hän on yli kakskymppinen ilman ammattia, ja työtön ilman halua mennä töihin.
Yhteiselomme oli ensin mukavaa, pari päivää. Aloitin lukemaan pääsykokeisiin ja kävin iltaisin valmennuskurssilla, hän ei kunnioittanut lukemisiani vaan halusi katsella päivisin kovalla teeveetä ja pelasi tietokoneella. Minä YRITIN lukea. En osannut pitää puoliani. Kesällä menin töihin, hän makasi kodissamme työttömänä, syöden minun ostamiani ruokia. Hän imi minut kuiviin. Jatkoin. Aloitin koulun ja hän makasi kotona. Vasta seuraavana vuonna pistin aikarajan kesään asti, oli haettava töitä tai lähden. Sen hän teki. Silti on ollut raskasta. Hän elää yli varojensa, hän on minulle velkaa yli 500euroa, vaikka tuloni ovat vain opintotuki ja kesätyösäästöt. Hän saa kuukaudessa enemm'än rahaa kuin minä.
Olen monesti sanonut olevani onneton, aluksi hän kyseli vain miksi, miksi olet onneton jos en tiedä niin en voi auttaa. Nyt hän ehkä jo hieman yritttää mutta en tiedä onko se tarpeeksi, tuntuu siltä ettei sillä ole enää väliä hankkiiko hän ammatin. En kuitenkaan halua olla yksin, pelkään masentuvani.
Nyt kun kirjoitan tätä juttua, jotenkin tajuan kuinka epätoivoisesti olen mahtanut haluta vaan seurustella jonkun kanssa. Olen tehnyt tätä vääristä syistä. Mutta voiko olla mahdollista elää ihmisen kanssa näinkin kauan, vaikka ei ehkä haluaisi. En enää tiedä mitä haluan. En edes tiedä rakastanko. Kadotan varmaan kohta itsenikin. Tuntuu pahalta heittää tämä aika vain roskiin, olen yrittänyt tehdä kaikkeni meidän suhteen eteen. En haluasi sen olevan olleen turhaa.
Yhteiselomme oli ensin mukavaa, pari päivää. Aloitin lukemaan pääsykokeisiin ja kävin iltaisin valmennuskurssilla, hän ei kunnioittanut lukemisiani vaan halusi katsella päivisin kovalla teeveetä ja pelasi tietokoneella. Minä YRITIN lukea. En osannut pitää puoliani. Kesällä menin töihin, hän makasi kodissamme työttömänä, syöden minun ostamiani ruokia. Hän imi minut kuiviin. Jatkoin. Aloitin koulun ja hän makasi kotona. Vasta seuraavana vuonna pistin aikarajan kesään asti, oli haettava töitä tai lähden. Sen hän teki. Silti on ollut raskasta. Hän elää yli varojensa, hän on minulle velkaa yli 500euroa, vaikka tuloni ovat vain opintotuki ja kesätyösäästöt. Hän saa kuukaudessa enemm'än rahaa kuin minä.
Olen monesti sanonut olevani onneton, aluksi hän kyseli vain miksi, miksi olet onneton jos en tiedä niin en voi auttaa. Nyt hän ehkä jo hieman yritttää mutta en tiedä onko se tarpeeksi, tuntuu siltä ettei sillä ole enää väliä hankkiiko hän ammatin. En kuitenkaan halua olla yksin, pelkään masentuvani.
Nyt kun kirjoitan tätä juttua, jotenkin tajuan kuinka epätoivoisesti olen mahtanut haluta vaan seurustella jonkun kanssa. Olen tehnyt tätä vääristä syistä. Mutta voiko olla mahdollista elää ihmisen kanssa näinkin kauan, vaikka ei ehkä haluaisi. En enää tiedä mitä haluan. En edes tiedä rakastanko. Kadotan varmaan kohta itsenikin. Tuntuu pahalta heittää tämä aika vain roskiin, olen yrittänyt tehdä kaikkeni meidän suhteen eteen. En haluasi sen olevan olleen turhaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
todella hatunnostoinen asia,että tiedostat ongelmasi.On ymmärrettävää,että kun olet asiaa paljon miettinyt alkavat asiat pyöriä ympyrää päässäsi.
Kuitenkin, sinulla on niin vahvoja tuntemuksia ja olet käynyt paljon asioita läpi,joka varmasti on kuluttavaa.
kokemuksesta voin sanoa, että päinvastoin,kun nyt pelkäät yksinäisyyttä ja eroa se on ainoa keino löytää itsesi ja omat tarpeesi.Kuulostaa siltä, että olet suhteessa se vastuunkantaja mutta et saa sitä vastakaikua ja vastuunottamista poikaystävältäsi (mm. raha asiat) jota kaipaat ja muut asiat jotka ovat sinulle tärkeitä.
Minä ottaisin sinuna aikalisän ja katsoisin päiväkerrallaan kuinka asiat lähtevät sujumaan.Uskoisin, että alkujärkytyksestäsi toivuttua olisit hyvinkin tyytyväinen.Ei se ole niin pelottavaa, mitä nyt mietit.Päinvastoin, hyvinkin helpottavaa ja lakkaat pohdiskelemasta nykyisiä ongelmiasi.
Kuunteluapua saat tarvittaessa myös koulusikautta, sekin vaihtoehto kannattaa pitää mielessä,yksin sinä et kuitenkaan jää vaan kuuntelijoita on tarjolla.tsemppiä!Kannattaisi siis mielestäni jättää tuo poikaystävä ja keskittyä opiskeluun.
että poikaystäväsi on masentunut? Ihan niin että hänen pitäisi mennä lääkäriinkin jopa? Täytyisi hänen varmaan saada jokin suunta elämälleen, voisiko se olla vain sitä, sellaista jotain "etsiskelyä"?