Tässä tilanteeni, pitää vähän avautua:
Olen ollut kotona nyt kahdeksan kuukautta ansiosidonnaisella ja aikani on todellakin mennyt muihin asioihin kuin työnhakuun. Kun jäin työttömäksi olin aluksi hyvin ahdistunut mutta sitten totuin ajatukseen ja aloin nauttia olotilastani, kun siinä tilanteessa en muuta voinut tehdä.
Nyt on kuitenkin olosuhteet muuttuneet ja pitäisi palata töihin, mutta ajatuskin ahdistaa. Muistan kaikista töistäni vain negatiiviset asiat ja mietin että miksi menisin töihin kun näinkin tulee toimeen, kun vyön on vetänyt kireälle jää jopa vähän rahaa säästöön. Myös itsetuntoni työntekijänä on pohjamudissa. Muistan vain epäonnistumiset ja turhautumiset, sekä erinäisten pomojen ja asiakkaiden ilkeät kommentit. Varmaan jos ajastaan putoaisi peruspäivärahalle vähän aikaa ahdistaisi ja sen jälkeen oppisi elämään sen kanssa.
Työhakemuksia pitäisi kirjotella, mutta miksi vaivautua kun kuitenkin tulee hylsy ja pitää kopioida todistuksia ja jännätä haastattelua viikkokausia ja kuitenkin on se hyvä kakkonen. Verkostoja pitäsi luoda ja ottaa suoria kontakteja, mutta kun kuitenkin tulee torjutuksi. Päivät menevät niin paljon nopeammin kun ei ole koko leikissä mukana, ehkä sitten haen sitä seuraavaa paikkaa...
Olen ollut kotona nyt kahdeksan kuukautta ansiosidonnaisella ja aikani on todellakin mennyt muihin asioihin kuin työnhakuun. Kun jäin työttömäksi olin aluksi hyvin ahdistunut mutta sitten totuin ajatukseen ja aloin nauttia olotilastani, kun siinä tilanteessa en muuta voinut tehdä.
Nyt on kuitenkin olosuhteet muuttuneet ja pitäisi palata töihin, mutta ajatuskin ahdistaa. Muistan kaikista töistäni vain negatiiviset asiat ja mietin että miksi menisin töihin kun näinkin tulee toimeen, kun vyön on vetänyt kireälle jää jopa vähän rahaa säästöön. Myös itsetuntoni työntekijänä on pohjamudissa. Muistan vain epäonnistumiset ja turhautumiset, sekä erinäisten pomojen ja asiakkaiden ilkeät kommentit. Varmaan jos ajastaan putoaisi peruspäivärahalle vähän aikaa ahdistaisi ja sen jälkeen oppisi elämään sen kanssa.
Työhakemuksia pitäisi kirjotella, mutta miksi vaivautua kun kuitenkin tulee hylsy ja pitää kopioida todistuksia ja jännätä haastattelua viikkokausia ja kuitenkin on se hyvä kakkonen. Verkostoja pitäsi luoda ja ottaa suoria kontakteja, mutta kun kuitenkin tulee torjutuksi. Päivät menevät niin paljon nopeammin kun ei ole koko leikissä mukana, ehkä sitten haen sitä seuraavaa paikkaa...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulle tuli samanlaisia tuntemuksia mutta tsemppasin ja menin työkkärin työnhakuryhmään, jossa sain uusia tuoreita ideoita ja työnhakuuni tukea muilta.
Mielestäni tuo työnhakuryhmä on paljon parempi kun se on vapaaehtoista ja vapaamuotoista, kun jokin työkkärin pakotettu "esittely, esiintymis työnhakukurssi".
On tosi turhauttavaa kun itekseen hakee pitkään ja tulee bumeragina torjutuksi "valitettavasti valintamme.." Päälle vielä painoksi hölmöt syyttelyt "työhaluttomuudesta" ja kyselyt joko olet saanut..
Tein pehmeän laskun harvenevien pätkätöiden kautta täydelliseen työttömyyteen.
Minulta todella pikku hiljaa katosi mielenkiinto työn tekoon.
Pätkävälien pidentyessä uuteen lähtö tuntui aina vaan vastenmielisemmältä.
Enkä yrittänyt muuta teeskennelläkään!
Pidän itseäni onnellisena nimenomaan tämän joustavan työttömäksi ajautumisen johdosta. Ei radikaalia muutosta vaan luonnollinen kehitys oman ajan hallintaan!
Nautin olotilasta!