Mieheni ilmoitti kuukausi sitten haluavansa erota ja lähti Tapanin päivänä kotoa pois ja tuon jälkeen hän on käynyt vain kotona hoitamassa pakolliset asiansa. Eroon ei liittynyt onneksi toista naista, mutta muutoin parisuhteen aakkoset eivät ollet hänelle selvät. Hänen ajatuksensa oli, että mies voi elää omaa mukavaa elämäänsä ilman suurempaa vastuuta perheestään kunhan vain rahaa tuo kotiin niin kaikki on hyvin. Minä itse olen taas asiasta aivan toista mieltä, kaipaan rinnalleni miestä joka on jo kypsä elämään oikeaa perhe-elämää ja kaverit ovat sitten meidän jälkeen. Voisin ymmärtää moisen käytöksen, jos kyseessä olisi nuori poikanen vielä, mutta kun kyse on jo täysi ikäisestä miehestä.
Hänen lähtönsä jätti kotiin tyhjän paikan, nämä illat ovat kaikkein pahimpia, kun lapsen kanssa pitää tulla tyhjään kotiin yksistään. Lapsi reagoi tilanteeseen omalla tavallaan, olemalla minusta yliriippuvainen ja takertumalla minuun. Isällä on nyt helppo olla omien sanojensa mukaan, kun ei ole vastuuta meistä mukanaan ja saa elämää omaa mukavaa elämäänsä. Se vain on ihme, että eropapereita hän ei ole saanut viedyksi vaikka aikaa on ollut jo yli kuukausi. Itsekkään en niitä ihan helpolla vie, sillä hän tähän leikkiin ryhtyi. Tänään oli sitten se päivä, kun hänen piti hakea loput tavaransa pois yhteisestä kodista niin tilalle löytyi mielekkäämpää tekemistä ja tavarat odottavat huomista.
Itse olen pohtinut tätä liittoa monelta kannalta ja paljon olisi hyvää minkä eteen kannattaisi taistella. Toisaalta vaakakupissa painaa myös epävarmuus siitä voiko häneen luottaa. Mieheni itsekkin sanoo, että tämä on tälläinen aikalisä jolloin katsotaan mitä tuleman pitää, mutta toisinaan hän sanoo kaiken olevan ohitse. Mene ja tiedä mitä hänen päässään liikkuu. Loppu metreillähän kaikki on kiinni siitä olenko minä enää valmis ottamaan häntä takaisin yhteiseen kotiin.Elämän kaikki peruslähtökohdat ovat hyvin, molemmilla on hyvä tuloiset työt ja asumme unelmiemme talossa merenrannassa, mutta mikään ei riitä. Riidat joita meillä on ollut ovat aina liittyneet hänen menoihinsa, mutta muutoin arki on sujunut aina loistavasti. Seksielämä kukoisti ihan loppuun asti, keskusteluyhteys on aina toiminut, mutta kaveriden tärkeys on ollut minulle liikaa. Hyväksyn kyllä kaverit, mutta jossainhan se raja kulkee, kun ne tulevat aina ennen perhettä.
Hänen lähtönsä jätti kotiin tyhjän paikan, nämä illat ovat kaikkein pahimpia, kun lapsen kanssa pitää tulla tyhjään kotiin yksistään. Lapsi reagoi tilanteeseen omalla tavallaan, olemalla minusta yliriippuvainen ja takertumalla minuun. Isällä on nyt helppo olla omien sanojensa mukaan, kun ei ole vastuuta meistä mukanaan ja saa elämää omaa mukavaa elämäänsä. Se vain on ihme, että eropapereita hän ei ole saanut viedyksi vaikka aikaa on ollut jo yli kuukausi. Itsekkään en niitä ihan helpolla vie, sillä hän tähän leikkiin ryhtyi. Tänään oli sitten se päivä, kun hänen piti hakea loput tavaransa pois yhteisestä kodista niin tilalle löytyi mielekkäämpää tekemistä ja tavarat odottavat huomista.
Itse olen pohtinut tätä liittoa monelta kannalta ja paljon olisi hyvää minkä eteen kannattaisi taistella. Toisaalta vaakakupissa painaa myös epävarmuus siitä voiko häneen luottaa. Mieheni itsekkin sanoo, että tämä on tälläinen aikalisä jolloin katsotaan mitä tuleman pitää, mutta toisinaan hän sanoo kaiken olevan ohitse. Mene ja tiedä mitä hänen päässään liikkuu. Loppu metreillähän kaikki on kiinni siitä olenko minä enää valmis ottamaan häntä takaisin yhteiseen kotiin.Elämän kaikki peruslähtökohdat ovat hyvin, molemmilla on hyvä tuloiset työt ja asumme unelmiemme talossa merenrannassa, mutta mikään ei riitä. Riidat joita meillä on ollut ovat aina liittyneet hänen menoihinsa, mutta muutoin arki on sujunut aina loistavasti. Seksielämä kukoisti ihan loppuun asti, keskusteluyhteys on aina toiminut, mutta kaveriden tärkeys on ollut minulle liikaa. Hyväksyn kyllä kaverit, mutta jossainhan se raja kulkee, kun ne tulevat aina ennen perhettä.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Jotenkin nyt...tuntuu että sinä et ihan ymmärrä...puhut että loppujen lopuksi päätös on sinun..otatko hänet takaisin...nyt et ihan taida ymmärtää.hän päätti lähteä, ja katsoo haluaako tulla takaisin. Naisilla on sellainen taipumus, että he pyrkivät sitomaan miehensä kokonaan. Iso osa miehistä alistuu tähän, mutta ei onneksi kaikki.
Ei vain naisten taipumus. Kokemusta miehestä, joka haluaa, että kaikki menisi hänen toiveidensa mukaan ja se onkin nyt entinen mies.
Jos mies jättää perheensä ja joulunpyhinä niin ei ole kummoinen mies.
Vieppä ne avieropaperit eteenpäin ,sekä vaihda oviin lukot .Ala elämään ja nauttimaan kyllä Suomesssa on viellä kilttejä ja kivoja miehiä vapaana.Lapsille pitää hommata kunnon miehen malli ei mitään tuuliviirejä.Voimia elämääsi ja kaikkea hyvää.
Ihmisen ikä ei sano paljoakaan siitä henkisestä kypsyydestä. Minkälaisen mallin miehesi on saanut parisuhteesta kotoaan. Se on asia joka vaikuttaa aikuisena. Toinen on sitten nuo "kaverit" Jos miehen ikä on jo yli kolmenkymmenen ja kaverit on yhtä tärkeitä kuin kahdenkympin jälkeen, on luultavasti näin, että kaverit ovat parisuhteessa elävälle aivan vääränlaisia. Eivät siis tue teidän suhdetta. Ja toiseksi onko miehesi helposti vietävissä.
Jotkut ihmiset eivät vain kasva vastuuntuntoisiksi aikuisiksi, tai kasvavat vasta kun tulee 40-50 vaiheilla se elämän pysäys, missä aletaan ajattelemaan "mitä olen saanut aikaiseksi elämässäni"
Jos sinun miehesi on tällainen "aikuinen lapsi" niin sinun mahdollisuudet vaikuttaa on aika rajalliset. Ehkä saat hänet pariterapiaan, tai sitten et. Siitäkään ei ole apua, mikäli mies ei koe sitä sellaiseksi. Hänen pitäisi itsensä kyetä priorisoimaan elämänsä asiat. Ehkä hän sitä tällähetkellä yrittää.
Oletko itse osaltasi tarkastanut omaa suhtautumista kriittisesti. Onko se kipurajasi yleisen mittapuun mukaan asetettu, vai onko se tavallista tiukempi. Koska toista ei oikein pysty muuttamaan, itseä kyllä. Ja muutos toisessa voi alkaa oman muutoksen myötä.
Nämä nyt olivat tällaista ajatusten virtaa kirjoitettuna. Onnea vain sinulle ja miehellesi.
Itsekkin olen usien miettinyt, että olenko liian tiukka. Asiaa tarkasteltuani ja keskusteltua muiden kanssa tilanteesta useat ovatkin miettineet miten olen jaksanut näinkin kauan. Mieheni on aina tottunut menemään ja kulkemaan oman päänsä mukaan. Viikonloppusin on usien pelireissuja ja saunailtoja ja niitä ei ole vain kerran kuukaudessa, hänen kaikki nykyiset ystävänsä ovat eronneet joten tilanne vain paheni loppuvuodesta. Hän ei osannut asettaa itselleen mitään rajoja vaan meni, kun kaveritkin meni.
Mieheni oli kuvitellut, että Tapaninpäivän ravintolareissun jälkeen hän on vielä tervetullut kotiin, mutta toisin kävi. Minä olin se joka vein hänelle vaatteita jotta ikävään kotiin ei tarvitse enää tulla. Kyllähän se paljon kertoo miehestä ja hän kypsyydestään, jos ei osaa enää kotona iltojaan viettää.
Mieheni on saanut kotoaan hyvän miehen mallin, mutta sukulaiset joiden kanssa hän on nuoruudessaan paljon viettänyt aikaa ovat sitten olleet aivan toista maata.
Kyllä asia on niin jos kerran aviopari ollaan niin ilot ja surut yhteisiä. Eikä suinkaan niin että haalitaan kaikenlaista yksin menoa, kyllähän niitä menoja löytää jos niitä haluaa.
Itse olen niistä kieltäytynyt koska olen ajatellut niiden rasittavan aviosuhdetta. Mutta kun vaimolle tuli työn myötä mahdollisuus mennä kun muutkin työkaverit menevät yksin ja tietysti ravintola ja laivareissut pitää ainakin päästä.
Joten kummastakin sukupuolesta niitä löytyy. Mutta enpä usko että menijät taas hyväksyisi toisen menoja tai sitten mentäisi kilpaa kun toinenkin menee. Mielestäni henkilöt joille omat menot menevät yhteiselämän edelle ei pitäisi koskaa mennä avioon. Eiköhän ne yksin menot siinämäärin kuin sinäkin kuvasti kuulu sinkuille.
Mieheni oli sitä mieltä, että minä menin liian vähän. Yleensä kun menin tilanne oli se, että mieheni oli tosi äreänä vaikka ei myöntänytkään asian olevan näin.
Mieheni haali juuri näitä yksin menoja, toki joskus käytiin yhdessä ja hauskaa oli. Usein kysyin syitä miksi ei voida mennä yhdessä, niin vastus oli aina sama, että ei muillakaan ole vaimot mukana. Eihän heillä ollut, koska he ovat kaikki eronneet ja elävät yksin. Mieheni ei varmaan koskaan ajatellut asiaa niin, että hänen ystävänsä ovat sinkkuja ja heitä ei velvoita kotona odottava perhe.
Niinhän se yleensä on että toisen onni ei ole yhteinen onni. Olen sitä mieltä että mitä enemmän huvittelureissuja mennään yksin niin sitä kauvemmaksi työntää toista. Mikäli tarve yksin menoihin on jatkuvaa niin paerempi erota ja etsiä itselle samoja arvoja arvostava kumppani.Koska niitäkin on, ja antaa menijöiden mennä kunhan mennessään eivät uskottele kenellekään yhteisestä onnesta koska he eivät siihen pysty.
Itsekkin olen miehelleni sanonut, että seuraavassa suhteessa ei lupaislisi toiselle mitään tirhia, sillä se satuttaa tosi paljon.
En uskokkaan, että kukaan aikuinen nainen alkaa elämään moisessa suhteessa, sillä kyllä sitä kaipaa rinnalleen kumppania jolle kumppaninkin seura kelpaa.
Ensi viikonloppu on minun vapaa viikonloppu ja tiedän sen jo nyt tympivän miestäni, sillä hän joutuu itse olemaan lapsen kanssa ja ei pääse rientoihin ja varsinkaan katsomaan mitä minä teen. Olenkin nyt itse päättänyt nauttia elämästä ja katsoa elämää uusin silmin. Tarkoitus ei ole etsiä uutta elämänkumppania vaan antaa itselleen omaa aikaa ja tehdä sitä mistä itse pidän. Liikunta on aina ollut minulle hyvin tärkeää ja nyt viimeisten viikkojen aikana onkin tullut liikuttua tosi paljon. Viikossa tulee hiihdettyä keskimäärin 150 km ja siihen muu liikunta päälle. Kunto nousee kohisten ja samalla myös mieliala. Voinkin sanoa, että suruaan ja tuskaa saa hyvin purettua liikuntaan, siinä ei jää turhaa aikaa murehtia ja jos jää niin lisää vain tahtia.
selvästi, minhinkä on suhteensa ajanut? Kavereiden kanssa on kivaa....aikansa. Mutta pikkuhiljaa ne kaveritkin sitoutuvat, jos kykenevät, nämä ikuiset pikkupojat jäävät aika yksin. Pystyykö miehesi ajattelemaan mitä elämältä haluaa esim. seuraavan 10v kuluttua.
Toiset elävät niin pinnallisesti etteivät kykene näkemään edes huomiseen, saati ajattelemaan elämää eteenpäin.
Eikö ennen lopullista eroa kannattaisi istua yhdessä ja pohtia näitä elämän asioita syyttelemättä puoliin toisin. Nostaa vain faktoja hyökkäämättä esiin. Kumpikin sanoisi sen oman elämän tavoitteen ja mitenkä parisuhde istuu siihen nyt ja tulevaisuudessa. Aina kannattaisi yrittää loppuun asti, kunnes kortit on avoimena pöydällä. Silloin ainakin näkee löytyykö yhteistä säveltä, vai lyödäänkö kantapäät yhteen. Ei tule katumapäälle sitten myöhemmin.
Olen varmaan miehesi kaltainen mies. Kaverit on aina ollut etusijalla ja koti ok.
Kävi vähän toisinpäin. Eilen vaimo sitten ilmoitti lähtevänsä duunikaverinsa mukaan, pikkupoikanikin menee. Niin taidan maata kun petasin, mutta sattuu aivan hirveästi.
hyvä tehdä inventaariota, kun sait sen mitä tilasitkin.
Yleensä tuo herätys tulee liian myöhään, itse kullekin. Valitettavasti.
Taitaa olla myöhäistä rakennella enää suhdetta uudelleen, kun vaimo lähti toisen matkaan. Jospa sieltä saa sitä mitä kaipasi kotona...
Miheni kävi juuri hakemassa viimeiset tavarat poissa yhteisestä kodista. Pahaltahan se tuntuu, ei ole mitenkään kevyt ja helppo olo. Kaikki tuntuu nyt vain niin lopulliselta, vaikka taas hän sanoi itselläänkin olevan ikävä meitä. Kaippa tämä on tällainen kasvun paikka meille molemmille, mieheni etsii sitä omaa minuuttaan ja aikuisuuttaan ja minä taas saan itse miettiä ja pohtia mitä elämästä todella haluan.
Taas tuli puheeksi se, että tämä on nyt tälläinen aikalisä, missä katsotaan mitä tuleva tuo. Pelisäännöt ovat hyvin selvät ulkopuolisia kumppaneita ei saa olla ja , jos niin käy täytyy heti ilmoittaa toiselle. Se tässä helpottaakin, että niitä ulkopuolisia suhteita ei ole onneksi kummallakaan ollut.
koskaan tiedä onko ulkopuolisia,niin minunkin ex-ni väitti vaikka tapasinkin hänen uuden.Eli en itse luota enää vaikka toinen sanos mitä.Tietenkin se sattuu ja sitä ei halua uskoa että on uusi kuviossa mukana.
Silloin on vielä toivoa mikäli ei olla toinen toisiaa loukattu sanoilla teilla pysyvästi.
Mutta kannattaa pitää mielessä että mikäli ne kaverit ovat jatkuvasti ensin ja yhteiselämä vasta sen jälkeen, on vaara olemassa että toiminta jatkuu samanlaisena ja yleensä jossain vaiheessa tulee ne vieraatkin naiset kuvioon mukaan. Koska yleensä noissa kaveriporukoiden jutuissa saattaa unohtua olevansa naimisissa.
Sekä sitten tulee asetelma että jos sinä menet niin minäkin menen ja mikäli itse ei sellaisesta pidä niin siinäkin tilanteessa on ikävä olla.
Minullekin vaimo sanoo että mene sinäkin . Mutta kun olen vapaaajan matkalla en halua senkin ajan erottavan meitä vaan yhdistävän. Vaikka niissä yksin menoissa ei haettaisiinkaan sitä vierasta niin epäilyjä se lisää ja tyytymättömyyttä kumppanissa siksi itse mieluummin kieltäydyn niistä yksin menoja koska perhe merkitsee minulle enemmän,eikä minua ole missään eristetty ei työ eikä muidenkaan kävereiden porukoista soittelen kyllä heidän kanssaa ja käyn joskus kahvilla heidän kanssaa mutta ei sen kummempaa ja joidenkin kavereiden kanssa käydään yhdessä kuten vaimonkin kavereiden luona ja ne on ihan mukavia juttuja koska seuraa on molemmilla.
Mutta nykyään vaimolle on tullut vaatimuksia mennä yksin ja yleensä yöksi jota en kuitenkaan hyväksy koska olen itsekin niistä kieltäytynyt. Toiset sanovat etten voi vaimoa omistaa ja sitä kautta kieltää hänen menojaan. Mutta mikäli minä en voi niitä hyväksyä ja hänen pitää niihin yö juttuihin mennä. Ei kai minunkaan tarvitse elää sellaisessa suhteessa jos elämäntavat ovat sillä tavalla muuttuneet vaimolla, annan hänen mennä niin kuin hän haluaa, mutta aion pistää eron vireille mikäli muutosta ei tapahdu hänellä. Enkä koe kiristäväni häntä koska olemme joskus sopineet että riennot mennään yhdessä.Viimme vuosina tilanne on muuttunut hänellä ei minulla.
Mikäli hänelle ne yksin yö reissut merkitsee niin paljon että menee puolison edelle niin saa sitten mennä. Jos menee koskee ja särkee tietysti paljon omia ja lasten unelmia. Joten minulla näin. Mutta onne ja jaksamista sinulle uskon että selviät tilanteesta tärkeintä on ettei itse tee asioita joita myöhemmin katuu ja yrittää uskotella itselleen tehneensä oikein vaikka tietää tehneensä väärin koska itselle ei voi valehdella jotkut kyllä yrittävät ja sortuvat alkolismiin tai muihin päihteisiin koska eivät kestä todellisuutta joten pidä ryhtisi ja kerro asiat näkökulmastasi niinkuin ovat ja toimi sen jälkeen, silloin olet antanut toiselle mahdollisuuden otta näkökantasi huomioon. Onneksi olemme menossa kohti kevättä ja aurinkoista aikaa toivotan sinulle muutakin aurinkoa kuin kevät aurinkoa.
Sehän tässä niin outoa onkin, kun meidän ei tarvitse tapella ja loukata toista sanoilla tai teoilla, onneksi. Ne teot jotka loukkaavat ovat juuri niitä, että peliporukan kanssa on kiva mennä. En ole maininnut, että mieheni on joukkuepelaaja ja on joskus pelannut tuolla rapakon takana vuoden. Nyt olenkin miettinyt,että hänen elämäänsä ovat aina kuuluuneet pelikaverit kiinteästi he ovat olleet kuin toinen perhe. Hän ei vain kykene itse asettamaan asioita tärkeys järjestykseen.
Tänään hän oli taas sitä mieltä, että ennen kesää hän voikin olla jo kotosalla kunhan saa ajatukset selviksi. Tässä ei tahdo enää itse pysyä mukana hänen ajatuksen juoksussaan. Itse haluaisin antaa hänelle nyt aikaa miettiä asiaa tarkasti, mutta huomennakin tuntuu olevan taas asiaa tänne minun ja lapsen luokse. Tiedän, että paljon pitää tapahtua jos menemme takaisin yhteen, sillä entiseen emme voi palata. Entinen riistää vain minun terveyden. Minulle itsellenikin liikunta on ollut aina tärkeää ja en aio enää luopua omista harrastuksistani hänen vuokseen, vaan asiat pitää laittaa tasapainoon ja molempien harrastukset samalle kalkkiviivalle.
Itse vain ihmettelen kovasti vaimoasi mitä hän hakee noilta yön yli reissuilta. Itse joudun työni vuoksi olemaan toisella paikkakunnalla toisinaan ja ihmettelen sitä, kun naisilla on usein niin kova kiire päästä sielläkin yöjuoksuun. Toki teen itsekkin ystävieni kanssa mökkireissuja, mutta yleensä niihin liittyy hiihto tai muu urheilu olleellisesti. En ole itse vielä tajunnut ilmeisesti mitä tuolta reissuilta voisi saada enkä toivottavasti koskaan tajuakkaan. Tuollaiset reissut eivät kyllä paranna parisuhdetta.
Pidä pintasi, mielestäni olet oikeilla jäljillä asiassasi ole rehti reilu anna mahdollisuus.
Mutta ei millä ehdoilla tahansa ehdota hänelle mikäli hänen kavereillaan on kumppaneita naimissa tai ei. Että voisitteko kenties viettää iltoja heidän kanssaan yhdessä mieluummin tietysti tasaparein. Niin silloin hän saa olla kavereiden kanssa ja kuitenkin sinullakin on seuraa. Koska silloin kun ollaan samoissa jutuissa niistä tulee yhteisiä elämyksiä ja muisteluita joista on keskustelua myöhemminkin.
Mikäli mennään yksin niin ei ole kuin mielikuvia mitä on ollut mitä kerrotaan mitä ei niin uskon että moiset asiat rapauttavat suhteen.
Sitä minäkin olen vaimolta kysellyt mikä niisä on niin tärkeää. kuulemma se että saa olla työkavereiden kanssa. En kyllä itsekään tiedä miksi ne yö reissut ovat kaikkein tärkeimpiä hänelle voin vaan tietysti aavistella miksi.
Kyllähän minäkin ole ollut työnantajan järjestämillä kursseilla, työmatkoilla, kuten hänkin mielestäni ne ovat eri asia kuin jotkut rilluttelumatkat. Olen pitänyt kurssi ja työmatkoissa rajan että työnantaja maksaa palkan ja päivärahan sekä matkan. Pyhäkorvauksineen mikäli vaatii esim laivakurrssin järjestää. Silloinkin on reilua ilmoittaa että mikäli jonkun kaveri tai puoliso haluaa lähteä mukaan niin tervetuloa kunhan maksaa omat matkat ja syömiset. Nykyään olen yksityisyrittäjä ja ajatukseni ovat aivan samat koska minulle perheenjäsenet merkitsevät enemmän kuin kaverit kaverisuhteita väheksymättä ollenkaan, minulla on erittäin laaja ystävä ja kaveri piiri enkä niiden luomiseen ja ylläpitoon ole tarvinnut mitään yö reissuja. Tuntuu jopa siltä kun olen niistä kieltäytynyt että arvostavat enemmän.Eräällä kurssillakin joka sellaisen matkan päässä noin tunnin ajomatka kotiin siinä kun kurssin vetäjät ja muut sitten alkoivat kertoilla minne sitten mennään pailaamaan ja aloitetaan seuraavana päivänä vähän myöhemmin jos sopii. Sitten laskivat pöytävarauksia yö ravintolaan, kerroin että älä laske minua siihen juttuun olen lähdössä kotiin jollin yksi toinenkin kaveri ilmoitti sen jälkeen tekevänsä samoin. Kurssin vetäjä sanoi että taidat olla tossun alla. Sanoin että entä sitten , vaikkei asia niin ollutkaan vaan oma tahto koska en pidä itse moisista jutuista koska niissä nappaillaan hieman viinaa ja koti ja perhe unohtuu liian helposti, enkä viitsi sitä myöskään katsella koska tunnen heidän puolisoitaan ja vaikka en tuntisikaan niin kuvottaa moiset touhut joihin ne monasti johtaa. Siksi ravintola ja yö reissut menen mieluummin vaimon kanssa tai sitten ystävien ja vaimon kanssa, Mutta viimme aikoina asiat ovat mutkistuneen kuten edellä olen kertonut. Mutta on mukava todeta että on samankaltaisesti ajattelevia ihmisiä auttaahan se ainakin omalta kohdalta koska vaimoni pitää ajatusmaailmaani nykyään vanhanaikaisena mitä se ehkä onkin. Tai sitten se voi toisille olla nykyaikaa. Koska mielestäni perhe on ihmisten arvoissa nousussa.
Joten koitetaan jaksaa vaikkei se aina helppoa ole . Olen vaimolle sanonut että hänen pitää valita jokoyksi yö reissut etenkin laivoilla tai
minut. Niin vastaus että kiristän häntä ja on uhannut ottaa lääkkeitä jotta nukkuu pois kun en hyväksy hänen laivareissujaan.
Itse en ole moiseen syylistynyt vaan ilmoittanut että en voi vaatia häntä lopettamaan laivareissuja mutta mielestäni minulla pitäisi olla mahdollisuus valita minkälaisen arvomaailman omaavan ihmisen kanssa haluan elää loppu elämäni. Vaikka avioliittovuosia vuosia on runsaasti takana ja lapsiakin kolme Jotka elävät jo omillaan. Ainoita kiitoksia olen vaimolta saanut että olen meidän lapsille ollut maailman paras Isä. josta olen tietysti suunnattoman tyytyväinen koska perhe on minulle ollut ja on kaikki kaikessa. Yhteinen ilo on kaksinkertainen ilo. Sori että jutusta tuli näin pitkä mutta on kiva kertoa omista ongelmista tahoille joilla on hieman saman suuntaisia asioita. Toivotaan että niiden avulla pystymme säilyttämään ryhtimme emmekä alistu ainakaan kiristyksiin ja uhkauksiin.
Lopeta selittely miksi olit oikeutettu vaatimaan eroa.
"Hyväksyn kyllä kaverit, mutta jossainhan se raja kulkee, kun ne tulevat aina ennen perhettä."
Te olette erilaisia. Hyväksy miehesi sellaisenaan, eli jos kaverit ovat hänelle tärkeitä (mielestäsi tärkeämpiä kuin perhe) niin sitten ne ovat. Miksi miehen pitäisi muuttua sinun takiasi? Etkö voi hyväksyä häntä sellaisena kuin on, rakastaa häntä omana itsenään, ja antaa mennä kavereidensa kanssa jos menee?
Vaikuttaa vähän siltä että yhteiselämänne olisi sinun mielestäsi pitänyt tarkoittaa automaattisesti sitä että kaverit jää toiselle sijalle. Monilla ne jäävätkin ihan luonnostaan. Toisilla taas eivät jää. Toisilla taas riippuu naisesta jäävätkö vai eivät.
Mulla tää nykyinen vaimo muutti pelkällä elämäni ilmestymisellä kaikki arvot. Kasvoin aikuiseksi, mielestäni. Sitä ennen olin naimisissa yhden naisen kanssa johon tutustuin nuorena ravintolassa. Meillä oli siis paljon yhteisiä kavereita ja tuttavaperheitä joiden kanssa liikuttiin aktiivisesti. Menimme naimisiin kun oltiin asuttu kuusi vuotta yhdessä. Vaimoni alkoi viettää enemmän aikaa kotona kuin aikaisemmin. Hän myös alkoi vaatia että minun pitäisi olla enemmän kotona. Tai ei vaatia, mutta pyydellä. En olisi enää niin paljon saanut liikkua Aken Maken ja Peran (nimet muutettu) kanssa. Mikä avioliitossa pitäisi muuttaa ihmistä? Se ei ole sen kummempaa elämää kuin avioliittoa edeltävä yhteiselämä. Kyllä 8 vuodessa pitäisi jo toinen tuntea, jos vielä 6 vuotta asuttu yhdessä! Lapsi oli lisäsyy kotonaolemiseen. Se olikin luonnollista, mutta kaverit kävivät sitten enemmän meillä. Vaimo ei tykännyt. Mulle tuli mitta täyteen kun lapsi oli parivuotias. Puhuttiin asiasta, riideltiinkin. Vaimo myönsi lopulta että oli itsekseen ajatellut että muuttuisin, mutta siitähän ei ollut koskaan puhuttu. Hän vain syytti minua etten kykene parisuhteeseen. So what, sitten en kykene. Ei kaikkien tarvitse.
Kaksi ja puoli vuotta erossa, kun kohtasin täysin yllättävässä tilanteessa nykyisen vaimoni. Minä olin se joka halusin häneet omakseni, halusin viettää aikaani enemmän hänen kuin kavereideni kanssa. Hän oli huolissaan :) Ensi kesänä vietämme 10-v. hääpäivää. Mikään ei ole muuttunut. Tai moni asia on, mutta rakkaus ei. Ensimmäinen vaimo on edelleen kaverini ja myös perhetuttumme. Hän oli myös häissämme. Vaimolleni oli sanonut että ehkä hän ei ollut "se oikea" jonka kanssa eletään vanhaksi ja jaetaan elämässä enemmän kuin kavereiden kanssa. Lapsia tässä kokoonpanossa on yhteensä kuusi: yksi ed. avioliitostani, kolme nykyisestä ja kaksi vaimoni edellisetä avioliitosta. Kaikilla lapsilla on kolme kotia (meidän yhteinen, entisen vaimoni koti ja vaimoni exän koti) ja monta mummolaa. Meillä on äärimmäisen rikas ja myönteinen elämä. Ontämä välillä kyllä hirvittävää sirkustakin ;) Olen lukemistani jutuista päätellen yksi harvoja, joiden ero on "onnistunut". Se kai edellyttää kaikkien osapuolien oikeaa suhtautumista, tosiasioiden myöntämistä ja positiivisten asioiden löytämistä. Ero ei ollut minullekaan helppo. Olinhan epäonnistunut jossain minkä piti olla tärkeintä elämässä. En ollut ainoa epäonnistuja, mutta molemmat myönsimme virheemme ja pidimme kiinni siitä mitä meilä oli. Kaveruudesta. Emme olleet sen enempää. Oltais voitu olla samaa sukupuoltakin.
Jotenkin odotin, että tänään olisi ollut se päivä kun mieheni vie eropaperit mutta toisin kävi. Papereita ei ole viety ja jotenkin alkoi taas tuntumaan siltä, että ei hän niitä viekkään. Tunteet ovat taas niin sekaisin, että en enää itsekkään tiedä missä mennään. Minä olin itse lopulta se, joka päätti että Tapanin lähtönsä jälkeen enään kotiin ei ole asiaa vaikka mieheni ajatteli menon olevan vain yksi monien joukossa.
Tänään aloin puhumaan miehelleni, että etsin ja ostan itselleni ja lapselle rivitalo asunnon ja ajattelin tämän käyvän hänelle oikein hyvin. Minulla ei ole itselläni mahdollisuutta pitää isoa taloamme yllä joka kaipaa myös miehen kättä. Mieheni säikähti asiaa, sillä hän oli ajatellut minun odottavan häntä kotona "kriisin" ajan. Hän oli kuulemma tehnyt vuokrasopimuksenkin lyhyeksi ajaksi ja on jo varmistanut, että asuntoon löytyy asuja jos hän muuttaakin jo aiemmin kotiin. En enää tiedä missä mennään.
Mieheni sanoo välillä, että tunteet minua kohtaan ovat kuolleet, ero ei kuulemma tunnu missään. Välillä niitä tunteita on, vaikka ei hän niitä suoraan myönnä, mutta sanoo asian kierellen. En itsekään usko, että ero kymmenen yhteisen vuoden jälkeen voi olla aivan kivuton, vaan kipu tulee jossain vaiheessa. Mene ja tiedä missä mennään. Onko muilla vastaavasta tilanteesta kokemusta?
Vähän samanlainen tilanne täälläkin.
Mieheni muutti pois syyskuun alussa ja haki samantien eroa.Yksin.En kelvannut edes siihen.
Minä hullu pyytelin takaisin,mutta ei ollut tunteita minua kohtaan.Nyt kun olen sitten asiaan jotenkin sopeutunut ja alkanut vaatia talonmyyntiä yms.eli olisi aika hoitaa myös käytännössä ero loppuun onkin toinen ilmeisesti tullut katumapäälle.
Tänään kävi ja kysyi"vieläkö huolisit takaisin?"Oliko tämä nyt jonkinlainen testi vai mikä mättää?En nyt sitten sanonut sitä eä tätä.On vaikea unohtaa kuluneiden kuukausien tuskaa.En kelvannut silloin kuinka kelpaisin nyt.Voiko tunteet ja arvot vaihtua ja muuttua näin?Miehillä??
Jo työni puolesta(sos.täti) tiedän miesten mielen olevan ailahteleva tälläisissa tilanteissa. Ensin lähdetään rinta rottingilla kotoa ovet paukken ja ajatellaan sen ihan ja mahtavan vapauden odottavan siellä nurkan takana, mutta kun se ihan vapaus niin harvoin maistuu ihanalle pidemmän päälle. Usein tulee se katumavaihe päälle ja sitten ajatellaan toisen ottavan avosylin takaisin kotiin.
Itsekkin olen pohtinut sitä, että miten ne tunteet voivat tulla takaisin ihan yllättäen. Tilannehan on todellisuudessa se, että ei ne ole olletkaan pois vaan ne ovat ollet jossain siellä taka-alalla ja niitä ei ole vain uskaltanut myöntää itselleen. Usein tulee se pelko, että tässäkö tämä elämä nyt sitten oli ja pitää alkaa etsimään itseään. Siinä sivussa pitää alitajuntaisesti kieltää ne tunteet omaan puolisoon, kun alkuhuuma on haihtunut ja sen kuvittelee odottavan siellä jossain. Kyllähän se alkuhuuma on joka suhteessa, mutta arkihan tulee kans ajan kanssa joka suhteeseen.
Liittyikö miehesi lähtöön kolmas osapuoli tai onko niitä ollut tuolla välillä muutoin? Ne ovat sellasia seikkoja jotka kannattaa ottaa hyvin huomioon paluuta ajatellessa, sillä tiedän niiden olevan vaikeita asioita käsitellä ja sulattaa. Meillä kuuluukin mieheni kanssa pelisääntöihin se, että muita ei saa olla ja jos niitä tulee toiselle pitää asiasta ilmoittaa, sillä silloin ei ole enää paluuta entiseen.
nimimerkki "ikävä" kysyit liittyykö mieheni lähtöön se kolmas osapuoli.Liittyipä hyvinkin,se perinteinen työpaikkaromanssi.Kaikki kävi vauhdilla.Suhde alkoi heinäkuun lopulla ja siitä reilun kuukauden päästä muutti pois.Sanoi vielä joulukuulla rakastavansa tätä ja että tunne on molemminpuolinen.
Kun nyt sitten tänään kysyin,että mihinkäs se rakkautes katosi vastasi vaan,että se pitää nyt hoitaa jotenkin pois...Sanoin,että en edes mieti mahdollista yhteenpaluuta ennenkuin olet selvittänyt asiasi tämän nykyisen kanssa...
Oonko hullu jos mietin sittenkään?Mieshän on valintansa jo kerran tehnyt...
Aina tuo ulkopuolinen ihminen tekee yhteen paluusta entistä vaikeamman. Sitä miettii varmaan, että miten itse voi unohtaa tuon ihmisen jonka kanssa kumppani kävi asumassa hetken aikaa ja voiko häneen enää luottaa. Itse ainakin edellyttäisin sinuna mieheltäsi parisuhdeterapiaa ennen yhteen muuttamista, jossa asioita käytäisiin läpi jonkun ulkopuolisen tahon kanssa. Tuolla miehesikin joutuisi kertomaan omista tunteistaan ja siitä mikä hänet ajoi tähän tekoon. Neuvonnassahan ei syyllistetä ketään vaan siellä pyritään avaamaan ne solmukohdat joita suhteessa on tai on ollut.
En uskokkaan tuon miehesi työkaverin olleen mikään aito rakkaus vaan ihastus ja hän halusi vielä kokeilla omaa vetovoimaansa. No se vetovoima toimi, mutta miehesi ei saanut sitä mitä luuli saavansa. Alkuhuumahan on kaikkea muuta kuin sitä mitä normaali arki tuo tullessaan.
Vaadippa nyt miestäsi ihan oikeasti istumaan kanssasi keittiönpöydän ääreen ja kertovan sinulle mitkä hänen tunteensa ovat sinua kohtaan. Häneltä voisi kyllä kysyä kanssa hairahduksen todellista syytä. Mietinkin miehesi ikää ja liittyykö tähän mahdollisesti jonkin ikäkriisi, joita meillä ihmisillä on läpi elämän. Toisinaanhan tällainen asia voi lujittaa parisuhdetta ja sitä oppii löytämään toisesta aivan uusia puolia.
Lukea Fisherin identiteettikriisistä. Siinähän juuri se aito rakkaus on mahdollista aloittaa sitten kun on revitellyt vähän. Ja puolisolta vaaditaan paljon ymmärrystä. Anna palaa vaan ja ota miehesi ilomielin luoksesi. Nauti tilanteesta ja koe uudelleen rakastuminen. Mutta varmista että hän kertoo sinulle toiveistaan ja sinä voit kertoa hänelle. Ja anna anteeksi mutta vaadi että hän myös antaa sinulle ja usein. ja että voit puhua ahdistuksesi pois. menkää perheneuvolaan saamaan apua.
Onhan tässä kyseessä ilmiselvä ikäkriisi.Viidenkympin sellainen.Sitä olen koko ajan yrittänyt hänelle sanoakin.Välillä on sen myöntänytkin.Lapset on jo aikuisia.
Hän ei missään vaiheessa asunut tämän toisen kanssa,ainakaan virallisesti.Silti ajatuttaa mahdollinen yhteiselämän jatko.Toisaalta jos ei onnistu niin onhan sitten ainakin yritetty.Pitkän(25v.)avioliiton jälken on kuitenkin niin paljon menetettävää.Asia,jonka olen itse tiennyt koko ajan.Toinen tajuaa sen nyt vasta.
Ja onhan kyseessä myös oman viehätysvoiman testaaminen.Sen on myöntänytkin ja toisaalta sen ymmärränkin.En itsekään osannut aikoinani olla mikään ihannepuoliso.Piti toista itsestäänsenselvyytenä.Monet asiat näkee nyt toisin,itsessäänkin.
Jokainen päivä on aivan erilainen. Tänään on taas ollut helppo päivä, tunteet ovat pysyneet kasassa koko päivän ja missään vaiheessa ei ole vielä tullut romahdusta. Tänään on kyllä ollut sellainen päivä muutoinkin, ettei ole ehtinyt pahemmin miettiä koko ero asiaa.
Mieheni kyllä soitti aamulla ja sanoi, ettei hän käännä postiaan uuteen asuntoon vaan posti voi tulla edelleen minun luokse. Ohi mennen kysyin eropapereiden viennistä ja niitäkään hän ei ole viennyt, no parempi varmaan olla nyt ihan taka-alalla ja elellä omaa rauhaisaa elämää lapsen kanssa. Annan hänelle aikaa selvitellä tunteitaan ihan rauhassa ja sitä mikä elämässä ja parisuhteessa on tärkeää. Olen päättänyt olla painostamatta häntä. Takaisin yhteen palaaminen vaatii kyllä uskomattomasti työtä ja aikaa, sillä minä en ole valmis ottamaan häntä takaisin ilman selviä pelisääntöjä ja asioiden perinpohjaista läpi käymistä. Jo oman ammattinikin kautta tiedän sen olevan ihan silkkaa hulluutta. Nyt sitä on kyllä saanut itse kokea vanhan sanalaskun karun todellisuuden, että suutarin lapsella ei ole kenkiä. Näin se näköjään on, itse kyllä autan ihmisiä vastaavanlaisissa elämäntilanteissa, mutta omaa suhdettani en ole kyennyt auttamaan. Onneksi osaan kuitenkin hakea apua tilanteeseen nyt.