VanhempienPainostusAhdistaa!!

sano suoraan hänelle kuinka paljon hän vaikeuttaa sinua laihdutuksessa.
Pyydä häntä vaikka tukemaan enemmänkin,kuin tyrkyttämään "laihdutus ohjeita" ja moittimaan sinua.
Minkään vanhemman ei pitäisi tehdä niin,päinvastoin ainoastaan auttaa ja tukea lastaan, sano vaikka se hänelle jos menis jakeluun.
Tuo vanhempasi käytös kertoo paljon hänen omasta todella huonosta itsetunnosta,ja huonosta olosta jonka purkaa sinuun.Säälittävää vanhemmalta.

Ei se auta kuin sanoa mammalle suorat sanat. Ei kenenkään pää tai minäkuva kestä jatkuvaa mollaamista, eikä tarvi kestääkään. Äidilläsi taitaa olla ongelmia itsensä hyväksymisessä, ja niitä hän käsittelee sitten väärällä tavalla purkamalla sinuun. Välttämättä se ei ole tietoista, mutta väärin silti. Tuota menoa sun käsitys itsestäsi vaan vääristyy entistä pahemmin. Kerro äidilles, että sen asenne tuntuu susta pahalta, ja että toivoisit, että se hyväksyisi sut sellaisena kuin olet. Oot sentään sen lapsi. Kirjoita vaikka kirje, jos kasvokkain puhuminen ei onnistu. Sekin on jo eteenpäin, vaikka suosittelenkin ottamaan asian puheeksi ihan kasvotusten seuraavan kerran, kun äitisi taas huomauttaa jotain painostasi. Ilkeät ja arkaan paikkaan osuvat huomautukset jää mieleen pyörimään vuosiksi, joten parasta vaan tarttua härkää sarvista ennen kuin tilanne pahenee. Paljon voimia koitokseen! :)

Hei!
Voin käsittää ahdistuksesi omasta kokemuksestani! Äitini käyttäytyi minua kohtaan juuri noin ollessani vielä kotona asuva nuori. Olin toki ylipainoinen ja asialle oli tehtävä jotain, mutta tapa jolla äitini naljaili ja käytti henkistä väkivaltaa ei unohdu koskaan!!
Tavallisia olivat lauseet: "Nuori nainen! Nyt pitää alkaa katsomaan mitä sinne suuhunsa laittaa, lihotat itsesi aivan muodottomaksi" ja myös vertaaminen toisiin laihoihin tyttöihin oli tavallista.
Itse olin ihan rauniona. Olin päättänyt, että kun pääsen ylioppilaaksi, muutan pois kotoa ja laihdun. Tämä oli kuitenkin oma päätös, eikä äitini kiusaaminen sitä saanut aikaan. Tietty jonkinlainen näyttämisen halu hänellekin oli!
Kuinkas sitten kävikään.. Vajaassa kahdessa vuodessa laihduin n.40kg (100kgstä) ja olin kuin uusi ihminen, kaikin puolin. Tutut kehuivat, miehet ihastuivat jne.. Ja äitinikin oli tyytyväinen??? No, eipä ollut!! Alkoi uusi syyllistäminen.. Hänen mukaansa laihduttaminen oli riistäytynyt käsistä ja "Nyt lopetat, on anoreksia, psykiatrille pitää viedä!". (Eipä ole vielä viety! :)) Oli vaan päässyt käymään niin, että olin paremman näköinen kuin ne kaikki johon hän oli verrannut ja hänen omat vaatteensa minulle ihan liian suuria, mistään liiallisuuksiin menemisestä ei todella ollut kyse.
Oma kokemukseni ja aikuistumiseni on opettanut, että tietyn tyyppisille ihmisille ei voi olla koskaan mieliksi. On aivan sama minkä kokoinen ja näköinen olet, jos äitisi jostain syystä saa jotain tyydytystä aiheuttamalla sinulle huonommuuden tunteen, et voi kuin taistella sitä tunnetta vastaan (Ja tiedän ettei se ole alistettuna helppoa. Itse en vieläkään arvosta itseäni ja annan kaikkien kävellä ylitseni, vaikka olenkin mitä ihanin ihminen) Ainoa mihin sinua neuvon on se, että kuuntele itseäsi- jos haluat olla sellainen kuin olet, anna piutpaut äitisi ivalle ja vaikka laihduttaisitkin olet silti sisältä sama ihminen, äitisi tekemiä haavoja ei voi mikään pudotettu kilomäärä parantaa! Jos olet jo sen ikäinen, että voit muuttaa omillesi (ja se on muuten mahdollista) se voi olla yksi selviämiskeino, jos ei halua kuulla haukkuja, niin lähtee pois! Minun ja äitini välit ovat nykyään (6v siitä kun lähdin) ihan asialliset, joskus jopa lämpimät, mutta en voisi koskaan luottaa häneen, kertoa ongelmistani tai unohtaa sitä kuinka hän kohteli minua!!
Älä alistu tuollaiseen kohteluun vaan anna takaisin samalla mitalla, huonoista puolistasi äitisi(/äitini) haukkuu ja hyvistä ottaa kunnian itselleen, näin se ainakin meillä menee. Mutta sinun elämäsi ja omanarvontunteesi, niiden pitää olla tärkeimpinä mielessä kun teet päätöksen elämäsi jatkosta.. Iso halaus ja ymmärrystä sulle! Kaikki muuttuu vielä hyväksi!

Sama homma, olin jonkun verran (9,5 kg) ylipainoinen ja täysin kyllästynyt äitini vertailuihin ja narinoihin. 12-vuotiaasta saakka sain kuulla syömisistäni, siitä tuli niin kauhea ongelma että aina kun otin ruokaa äitini nähden häpesin, kaupissa ajattelin vain pitävätlö muut minua lihavana. Noh, päätin laittaa itseni kuntoon ja nyt 14 kilon jälkeen EDELLEENKÄÄN en kelpaa!

Syön sopivasti, seuraan syömisiäni edelleen ja tiedän mitä voin syödä ja mitä en, ja silti jos joskus otan 50 grammaa jäätelöä niin äiti alkaa heti tuhahtelemaan ja purnaamaan. Jotkut eivät vain ymmärrä! Oman äitini kohdalla syynä on selvä katkeruus: Hän ei ole tyytyväinen omaan painoonsa, vaikka minun mielestäni hän on todella kaunis eikä edes "lihava".

Eli sama minkälainen olet niin toinen ei muutu kaavastaan jos ei tahdo, joten herää ja havahdu että vika ei ole Sinussa!

Minuunkin koskee lauseet: "voi kun ennen olit niin hoikka ja kaunis" ja "olet lihava" jne, mutta silti tiedän että ihminen joka sanoo tuollaista ei ole pahanolon arvoinen! Minun ja äitini välit ovat kohtalaiset, asumme saman katon alla ja puhumme silloin tällöin satunnaisia.

Ole vahva ja älä välitä asennevammaisten sutkautuksista!