karvojen nyppiminen langan avulla

huippujutsa

Tästä on ehkä ollut juttua mutta en nyt jaksa kaikkia keskusteluja selata läpi.

Vähän aikaa sitten näin jossain ohjelmassa kun kulmakarvoja poistettiin langan avulla. Kokeilin sitä ja toimi älyttömän hyvin. Nyt kokeilin sitä bikinirajaan ja todella huippujuttu.
Jostain syystä ei satu yhtä paljon kuin esim pinseteillä nyppiminen ja vahaaminen.

Kulmakarvoista saa pois kaikki pienen näkymättömät karvatkin juurinen jotka ainakin minulla ovat ongelma. Kulmat ovat nyt todella sileät.

En oikein ehkä osaa tuota taktiikkaa selittää mutta idea on että otetaan tavallista ompelulankaa. Tehdään siitä lenkki. Siis aika iso lenkki, ehkä n.30-40cm langanpätkä. Itse piti hieman kokeilla niin löysin hyvä pituuden.

Sitten lanka kierretään niin että siitä tulee kahdeksikko. Eli otetaan lenkin kummastakain päästä kiinni, solmukohta jää jompaan kumpaan päähän ja sitä ei saa päästää keskelle.
Lankaa kierretään niin paljon että keskelle muodostuu suora viiva. Langat siis ovat kierroksilla siellä keskellä. Kun toisen käden sormilla sitten vedetään lankoja erilleen ne kierrokset siirtyvät ja karvat jäävät väliin ja nyppääntyvät irti.

Kauheta selitystä josta ei varmasti saa selvää...
Mutta kannattaa kokeilla jos edes hieman ymmärsi mistä on kyse.

Harmi kun tähän ei voi piirtää...

12

12551

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toimii

      Joo, olen myös kokeillut.
      Toimii...kunhan vain sen tekniikan saa toimimaan.

    • :))

      toimiiko hyvinkin?sattuuko vähemmän kuin pinsettejä käytettäessä?

    • Nähnyt olen

      telkkarissa, mutta ei tullut mieleenkään itse kokeilla. Mihin kohtaan kannattaisi kokeilla taitojaan ensin (ettei tarvitse kiljua) ja kuinka hyvä on osumatarkkuus?

      • huippujutsa

        Kulmakarvoihin kannattaa kokeilla, niihin tehoaa kaikkein parhaiten.Itsellä ainakin kasvaa älyttömästi sellaista pientä haituvaa ja kun meikkaa niin luomiväri jää siihen pinnalle hassusti. Lankajutun avulla kaikki ne pikku haituvat lähti pois...ja myös ne liian kasvaneet hajakarvatkin.
        Itselle on aina tuottanut tuskaa nyppiä niitä kulmien ulkopuolella kasvavia karvoja (kyllä, olen hyvin varustettu mitä tulee kulmakarvoihin...;o) mutta tällä tavalla ei juurikaan satu.

        Kulmien tarkka rajaus on tehtävä pinseteillä mutta itse ei tarvinnut montaa kertaa nyppäistä niin oli taas siisti kulmat.

        Usumatarkkuushan on tietenkin hyvä kun katsoo että se kohta mikä ne karvat nyppää, eli se kierrekohta, on oikealla paikalla. Eikä tarvitse vetää pitkää matkaa kerralla.

      • titi
        huippujutsa kirjoitti:

        Olet oikeassa! Mä olen aina nyppinyt kulmani langalla. Se on tosi vanha juttu. Kotimaassani kaikissa kampaamoissa ja partureissa käytetään enemmän lankaa kuin pinsettejä esim. kulmien nyppimisessä. Langalla saa myöskin viiksikarvat tosi hyvin pois eikä se satu lainkaan niin paljon kuin esim. vahalla tai pinseteillä.
        Te jotka ette ole vielä kokeilleet, kannattaa kokeilla!

    • ymmärsinköhän oikein

      Yritin kyllä, mutta en oikein onnistunut. Tein varmaan jotain väärin. Joka tapauksessa idea on hyvä ja halpa. Olen kuullut, että jossain ulkomailla ajellaan koko keho tämän lankasysteemin avulla. En ole koskaan nähnyt itse, en kuvasta, en televisiosta en mistään. Olisi mielenkiintoista nähdä. Tietäisikö joku netistä linkkiä, jossa olisi kuva, miten tuo langalla nyppiminen toimii?

      • Tins

        Minä en saanut mitään selkoa, miten pitää toimia, mutta kuulostaa sen verran hyvältä, että haluaisin kokeilla! Varsinkin bikinirajan nyppiminen!

        Miten siis lanka laitetaan? Kuvia/nettisivuja?!

      • threading
        Tins kirjoitti:

        Minä en saanut mitään selkoa, miten pitää toimia, mutta kuulostaa sen verran hyvältä, että haluaisin kokeilla! Varsinkin bikinirajan nyppiminen!

        Miten siis lanka laitetaan? Kuvia/nettisivuja?!

        eli threading vaan hakusanaksi!

      • paljon käytetty
        Tins kirjoitti:

        Minä en saanut mitään selkoa, miten pitää toimia, mutta kuulostaa sen verran hyvältä, että haluaisin kokeilla! Varsinkin bikinirajan nyppiminen!

        Miten siis lanka laitetaan? Kuvia/nettisivuja?!

        Turkissa tätä systeemiä käytetään aina. Kampaajalla käynnin jälkeen vedetään vielä kasvoista ylimääräiset karvat pois juuri tällä systeemillä, joka kylläkin sattuu

      • fv8otot7hp
        dghj kirjoitti:

        http://www.youtube.com/watch?v=SK6Y12IpCpM&feature=related

        Toihan on ollut maailmalla tosi in jo jonkin aikaa (jossain varmaan aikojen alusta). MUTTA en tod rupea itse sitä kokeilemaan, joten TEHDÄÄNKÖ SITÄ JOSSAIN SUOMESSA? Jos koklais vaikka sääriin ensin ihan et huomaa sattuuks se vähemmän tms.

        MISSÄ?

    • Leila

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1967
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1355
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      105
      1108
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      103
      930
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      914
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      781
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      672
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      14
      568
    9. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      76
      544
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      511
    Aihe