Mikä on "normaali" määrä riitelyä parisuhteessa?

hyvin! Meillä riidellään lähes joka päivä... :(

Me ollaan poikaystäväni kanssa riidelty kolme kertaa viimeisen puolentoista vuoden aikana. Ikinä ei nimitellä, kertaakaan ei ole vielä huudoksi mennyt, itkuksi kyllä kun on ollut niin voimakkaita tunteita. Toisaalta ollaan asuttu yhdessä vain lyhyitä pätkiä, pisin oli neljä kuukautta, joten ei ole sellaista todellista arkea ehditty varmaan vielä kohtaamaan.

Mutta kuka sitä pystyy sanomaan, että mikä on normaalia ja mikä ei. Ihmiset ja niiden tavat käsitellä asioita ovat niin erilaisia. Sanoisin, että epänormaalia on, jos riitoja ei sovita, tai riidan jälkeenkään ei asioista pystytä oikeasti puhumaan, vaikka on päästetty jo valmiiksi kaikki paha ilma pois. Epänormaalia on myös, jos riidellessi ruvetaan fyysisiksi, tyyliin heitellään esineitä tai lyödään. Sekin on epänormaalia, jos ei pyydetä anteeksi, kun ollaan loukattu toista.

riideltiin päivittäin mutta nykyään kerran tai kaksi vuodessa joten ei voi sanoa mikä normaalia ja mikä ei. Jonkinmoinen riitely kun tuntuu kuuluvan jokaiseen suhteeseen ainakin jossain määrin..

Puhuttiin just eilen miehen kanssa, miten ihana on olla toisen kanssa ja miten me ei juuri koskaan riidellä. Kumpikaan ei ole ns. riitelijätyyppiä. Kumpikin haluaa, että kotona on rauhallista ja mukavaa, että koti on se paikka, jonne voi aina tulla eikä tartte pelätä riitoja tai muuten huonoa oloa.

Itse en voisi koskaan olla suhteessa, jossa riideltäisiin noin paljon. Enkä myöskään ole koskaan ymmärtänyt tuota haukkumista riitelyn aikana. Kuinka ihmeessä sitä ihminen voi ensin naama punaisena haukkua toista mitä hirveimmillä nimillä ja sitten anteeksipyynnön jälkeen olla niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Pakostihan ne sanat loukkaavat ja nakertavat itsetuntoa. Vaikka miten selittäisi, että no vihanpuuskassahan sitä... Mielestäni se ei ole mikään selitys, vaan yksinkertaisesti ihmiset eivät vain välitä toisistaan tarpeeksi.

Itselleni ei esimerkiksi tulisi mieleenikään huutaa miehelleni ja nimitellä häntä törkeillä nimillä. Sanat eivät vain irtoaisi huuliltani. Ja varmasti hän ne muistaisi lopun ikäänsä, jos nimittelisin häntä.

Opetelkaa hillitsemään itseänne ja kielenkäyttöänne. Mahdolliset lapsenne (!) saavat muuten masentavan kuvan parisuhteesta ja pahimmassa tapauksessa jatkavat vielä saatua käytösmallia joskus omissa perheissään.

ilmeisesti sua häiritsee toi teidän riitely kun tännekin kirjoittelit.

Jos haluat vähentää riitojanne, kannattaa sun miettiä miten te ajaudutte noihin riitoihin, kumpuavatko riidat monesti jostain samasta syystä. Jos niin, niin kannattaa varmaan tietoisesti pyrkiä käsittelemään aihetta ilman riitaa ja saada siihen ratkaisu miehesi kanssa.

Lisäksi monesti toimii se että vaikka kuinka toinen ärsyttäisi kun on huonolla tuulella, niin itse jokainen voi yrittää laskea vaikka kymmeneen ja pyrkiä hillitsemään itsensä.

rakkaudestahan se hevonenkin potkii ;)

ehkä tykkäätte toisistanne niin paljon, ja kaipaatte toistenne huomiota niin että ajaudutte riitoihin ihan vaan vahingossa...

Minun mielestäni on sääli, että riitelyä pidetään niin normaalina osana parisuhdetta (tai elämää yleensä). Ikään kuin tuittuilu ja äkkipikaisuus olisivat jotain hyveitä ihmisessä. Tottakai jokaiselle tulee niitä hetkiä, kun väsyneenä tiuskaisee kumppanille vähän äkäiseen sävyyn tai kun on pakko selvittää jokin hankala erimielisyys ja tunteet saattavat kuohahtaa. Mutta ei siitä mitenkään arkista puuhaa tarvitse tehdä eikä varsinkaan sanoa sellaisia karmeita asioita, joita sitten jälkeenpäin katuu.

Minä opin omilta vanhemmiltani sen, että on muka "hyvä asia sanoa mitä ajattelee ja tuulettaa tunteita säännöllisesti". Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että karjutaan kurkku suorana ihan aina kun vain siltä tuntuu ja joku asia ärsyttää. Tietysti sovelsin tätä itsekin huonolla menestyksellä omiin parisuhteisiini ja nämä suhteet olivatkin aika stressaavia. Lopulta oltiin sanottu niin pahoja asioita puolin ja toisin ettei koko ihmisestä enää jäänyt mitään hyviä muistoja mieleen. Tuntui että puolet ajasta vain riideltiin ja oltiin huonolla tuulella.

Nykyinen mies teki sitten jotain, mikä pakotti minut pysähtymään ja miettimään sitä, onko riitely oikeasti välttämätöntä. Hän yksinkertaisesti sanoi että meidän yhdessäolomme on liian stressaavaa ja loppuu pian kokonaan jollei riitely lopu. Se tuntui todella pahalta uhkaukselta koska minusta tuntui, että hän siten kielsi minulta kokonaan tunteet, mutta yritin kuitenkin vähentää kaikenlaista riidan tapaista sen jälkeen, ihan kokeilumielessä (kun ei ollut enää mitään menetettävää). Silloin aluksi se oli osittain ihan feikkaamistakin koska jouduin pitämään suuni kiinni silloinkin kun olin todella vihainen. Pikkuhiljaa huomasin silti sellaisen jutun, että riidattomuus synnyttää riidattomuutta. Eli mitä kauemmin elimme sopuisasti, sitä onnellisempia (ja rauhallisempia!) molemmat olimme, sitä enemmän välillemme syntyi hellyyttä, sitä enemmän teimme asioita jotka saa toisen hyvälle mielelle, ja lopulta ei tehnyt mieli yleensäkään riidellä mistään - koska olemme onnellisia yhdessä. Ei ole myöskään enää tarvetta sanoa loukkaavia asioita. Meidän riidat on lähinnä pientä äksyilyä nykyään (viikottain), ja ehkä pari kertaa kuussa jotain suurempaa erimielisyyttä joka sekin kestää keskimäärin 10 minuuttia ja sitten jo halataan.

Nyt jälkeenpäin tajuan myös, ettei riidattomuus tarkoita ettei tunteita saa tuoda esiin. Nyt kun olemme suurimman osan ajasta hyvällä tuulella, sen kyllä huomaa heti jos toista vaivaa jokin ja asia selvitetään sitten saman tien melko rauhallisesti ja korkeintaan pienesti riidellen. Aiemmin kun suutuin jostain, asiasta tuli vain järkyttävä riita ja mies lähti kävelemään ovesta ulos niin että koko asia jäi usein käsittelemättä. Sitä sopii miettiä, kumpi näistä strategioista mahtaa olla mukavampi ja hyödyllisempi! Kun riidattomuus aivan selvästi lisää riidattomuutta, mitäköhän se riitely oikein mahtaa lisätä...?

Olemme olleet naimisissa pian 30 vuotta. Kaksi kertaa on tapeltu. Ensimmäisellä kerralla itkin yhden yön, toisella kerralla itkin puolisen tuntia.

Väittelyitä on ollut lukuisia, mutta huudettu ei ole koskaan. Olisihan se melkoisen moukkamaista, jos oltais vaikkapa silloin huudettu, kun lapsen vielä asuivat kotona. Eipä kuulu meidän erimielisyytemme lapsille.

Nykyään sen verran hyvin jo toista tuntee, että osaa katsoa maailmaa kumppanin vinkkelistä. Ei ole kymmeneen vuoteen juuri noussut edes karvoja pystyyn, riidoista puhumattakaan. Jos ollaan oltu eri mieltä, niin sitten ollaan katsottu kumpi perustelee kantansa paremmin.

Nimittelyä en hyväksyisi koskaan. Uskomatonta että jotkut moista harrastavat. Ihmeellinen on maailma.

Mutta jos muutoin tapella haluaa, niin siitä vaan. Älkää kuitenkaan lasten tai muiden ihmisten kuullen. Se ei ole kohteliasta.

Kyllä kaikilla pareilla on erimielisyyksiä, teillä vain näytttää olevan moukkamainen tapa keskustella niistä. Nimittely ei auta vaan tekee asiat pahemmiksi. Opetelkaa keskustelemaan asioista sivistyneesti ja rauhallisesti ja asiassa pysyen.

Ja mikä on " normaali" riitely määrä , kun vasta ollaan oltu Naimisissa neljä kuukautta, 12. 10. 25 tänä vuonna tulisi vuosi.