Peliongelma

myös pelaaminen yhtenä ongelmana...Muita ongelmia oli myös mm. yhteisen tekemisen ja luottamuksen puute jne. Ratkaisuni on muuttaa pois ja luultavammin erota. Viikonloppuna pääsen onneksi jo pois. Melkein 4,5-vuotta yhdessä oltiin/ollaan oltu...

oisko sillä PELIRIIPPUVUUS??? MITÄ HÄ?!

PASSITA HOITOON, TERAPIAAN, KATO VÄHÄN AIKAA ALKAAKO TAVAT MUUTTUA, JOS EI, NIIN LÄHDE. PISTE.

Itse olen peliriippuvainen nainen. Älähän vielä luovuta. Minulla meni aikaa myöntää riippuvuuteni tietokonepeleihin. Riippuvuuteni johtui raskaasta työstäni jolle tarvitsin vastapainoa, eli pakenin todellisuutta pelimaailmoihin joissa pystyin unohtamaan kurjuuteni. saatoin pelata lähes kaiken vapaa-aikani. Viimein avo-mieheni kertoi minulle kuinka paljon pelaamiseni häntä ahdistaa ja hän kertoi kuinka paljon oikeasti istun tietokoneella. Ratkaisin ongelman ottamalla lopputilin ahdistavasta työpaikastani. Tätä työttömyysaikaani olen nyt käyttänyt siten, että ureheilen, luen, opiskelen ym. yritän saada oman itseni takaisin ajan kanssa. Pelaamiseen olen asettanut rajat eli esim. viikolla max. 4 tuntia päivässä silloin kun mieheni on töissä ja viikonloppuisin vain pari tuntia päivässä. Joulun aikaan olin 2 viikkoa reissussa enkä käyttänyt ollenkaan tietokonetta, kun tulin kotiin niin minua oikeastaan ahdisti edes avata koko kone koska jotenkin aavistin sen vaikutuksen minuun. Eli sinun olisi nyt saatavat hänet tajuamaan oma tilanteensa, sillä peliriippuvuuden takana voi olla joku muu syy kuin itse pelaamisen ihanuus. Älä kuitenkaan kiellä häneltä pelaamista kokonaan sillä jotkut ihmiset ovat ns. tietokone tyyppejä eli viihtyvät koneesta ja ovat kiinnostuneita siihen liittyvistä asioista eli se on harrastus siinä missä esim. postimerkkien keräily :). Jos mieheni kieltäisi minulta pelaamisen/tietokoneella värkkäämisen kokonaan niin lähtisin ihan omin avuin, sen verran olen tietsikka maailmaan syventynyt!

Mahtaa olla hyvä peli kun panemisen voittaa. Kysypä mieheltäs mitä se pelaa ja viesti tänne. Täytyyhän toi kokea. Vaihtoehtoisesti voit tulla itse tänne, sedän syliin...

Ota hiiri piiloon tai piuhat pois. Sitten, kun mies menee koneelle, eikä pääsekään pelaamaan, niin varmaankin suuttuu. Kerro hänelle, että mielestäsi hän pelaa liikaa. Täytyyhän elämässä olla muutakin kuin tietokonepelit. Niin ja on siellä netissä paljon muutakin mielenkiintoista kuin pelit. Että toisaalta, jos hän vain pelaa, niin pelatkoon. Mutta todellakin sopikaa jokin aikaraja yhdessä. Voi olla, että hän ei itse tajua tai oikeasti ajattele, kuinka paljon hän pelaa.

Kysy mieheltä haluaako hän jatkaa suhdettanne. Jos haluaa, niin sanot, että hänenkin on panostettava suhteeseenne ja teillä on oltava säännöllisesti yhteistä aikaa/edes yksi päivä viikossa jolloin mies ei koske koko tietokoneeseen. Jos hän ei siihen halua ryhtyä on hänelllä ongelma jolloin hoitoon hakeutuminen olisi hyvä asia riippuvuuksissa. Jos hän ei halua tätä yhteistä yhtä päivää ilman pelaamista niin jätä mies.

Olen tässä sairaslomalla ja avasin aikani kuluksi tamän meidän "uhrien pelisivun". Kuulostaapa tutulta. KANNA SE HELEVETIN TIETOKONE OVEN (ULKO-OVEN)ULKOPUOLELLE. Huomaiskohan se miehes sitten mistä on kyse. Teillä ei vissiin ole vielä tullut rahapula pelaamisen takia. Meillä se on jo todellisuutta. Mieheni pani rahaa rulettiin ja näihin kaupoissa oleviin hedelmäpeleihin. Pelaamista on kestänyt n. 15v. Ulosotossa on velkaa noin 45.000 €. Joka kuukausi lähtee 500-800€ ulosottoon. Vielä pitäs jaksaa maksaa 8 vuotta. Olen sanonut hänelle että talous ei kestä yhtään uutta velkamäärää. No eipä se pelihimo poissa pysynyt kuin vuoden. Ja taas repes. Otti korttiluottoa, niitä osamasuluottoja, jos ostaa jotain uutta kotiin niin otappa samalla isompi luotto ja saat nostettua rahaa automaatista ja eikun pelikoneelle. Siinäpä se viimenen tikki sitten oli. Leikkasin kaikki kortit tuhanne p.. päreeksi. Siinä meni samalla Visa elektronikin. Nyt hoidan kaikki meidän pankkiasiat itse ja anna miehelle viikkorahaa. Onhan se nöyryyttävää mutta pakko mikä pakko. Pitää jäädä lapsillekkin ruokarahaa. Sinä olet vielä nuori ja elämä edessä. Ja teillä ei ole vielä lapsia. Neuvoisin että sinulla on niin paha vastustaja se "nettityttöystävä" että harkitse vakavasti sen miehen jättämistä!!!! Ei hän siitä muutu. Saat loppuelämäsi olla peloissasi. Ja vaikka hän kuinka lupaisi olla pelaamatta SE EI OLE TOTTA!!! Kaikkea hyvää sinulle ja jaksamista. Apua löytyy myös kaikista veikkauspisteistä. Niissä pitäisi olla esitteitä liikaa pelaaville. Esitteessä on ilmaisen puhelinnumero johon voi soittaa myös henkilöt jotka kärsivät läheisen pelaaamisesta.

http://info.stakes.fi/pelihaitat/FI/rahapelaaminen/sosiaalisetterveydellisetjataloudellisethaitat.htm


http://www.voimapiiri.fi/files/Laheisten_ohjatut_vertaisryhmat.pdf


Tossa linkkejä... Kuten "peliriipuvaisen omainen" kirjotti, ongelman takana voi olla jokin vastaava ongelma. En ole psykiatri, en psykologi, mutta x:ni peliongelman takana tuntuu olevan sama ongelma. Se vie läheisiltä kaiken.. elämänhalun, itsetunnon, kyvyn toimia arjenaskareissa, ruumiillisen ja henkisenhyvinvoinnin.

Rakkaus ei auta, keskustelut (tai yritykset keskustella) ei auta, vaikeneminen ei auta,... edes perheen taloudellinen syöksykierre ei saa peluria huomaamaan vian olevan pelaamisessa. Eikä edes perheen lasten henkinen pahoinvointi ei hetkauta peluria mitenkään.. Edes poliisin, sosiaalihuollon tai muiden viranomaisten kanssa tekemisiin joutuminen ei herätä, päin vastoin , saa kuulla että on vainon kohde. Ja jos puoliso yrittää pelastaa itsensä ja lapset pois tällaisen ihmisen läheltä pois, muuttuu puoliso kiusantekijäksi, psykopaatiksi, miksi tahansa, ja vielä aivan yhtä äkkiä sormia napsauttamalla. Totuus pelaamisesta ei saa paljastua, totuus todellisista ei saa paljastua ja näitä asioita peitellään keinolla millä hyvänsä.

Olen kokenut peliriippuvaisen läheisenä varmaan koko skaalan mitä vaan voi. Ei ole herkkua, ja ainut miten voi pelastaa itsensä ihmisenä ja vanhempana, on paeta kauas pois. Pelastaa itsensä ja lapsensa. Varsinkin jos pelaamisen taustalla on jokin muu häiriö.

Mitä elämää tuollainen elämä nyt on? Ettehän te oikeasti ole edes yhdessä. Lemppaisin moisen hiiren jatkeen HETI.

Olen nuori mies joka pitää myös tietokonepeleistä.

Pelaan itsekkin välillä tuntikausia mutta oikea elämä menee kyllä aina sen edelle.

Jos pitäisi valita että menenkö ulos kavereiden kanssa vai jäänkö pelaamaan tietokoneella.. Ei tarvitsisi edes jäädä miettimään asiaa.

Muutama vuosi sitten näin ei kuitenkaan ollut. Mutta syynä ei ollut itse easiassa se että olisin ollut peliriippuvainen. Olin juuri sairastunut erääseen elinikäiseen tautiin joka vaikuttaa jokaiseen päivääni. Masennuin ja erakoiduin aikalailla. Siitä alkoi sitten minun jatkuva pelaaminen. Oli kyllä mös muitakin ongelmia..

Nyt olen päässyt siitä vaiheesta yli.

Jos hänellä ei kummempia ongelmia ole ollut, kyseessä on peliriippuvuus josta on todella vaikea päästä eroon. Kannattaisi vakavasti miettiä eroa jos hän mieluummin pelaa kuin olisi sinun kanssasi.

Mun poikaystävällä on sama juttu.Ollaan oltu 5 vuotta yhdessä. Mies pelasi eka Wowia nyt jotain muuta. Loppuuko pelaaminen joskus? En haluaisi perustaa perhettä pelaajan kanssa. Mies hoitaa kuitenkin työn ja koulun ja tekee kotitöitä, mutta ei näe ketään kavereita muutakuin pelisä. En tajunnut, että pelaaminen oli noin pahaa kun seurustelimme, sillä mies pelasi vain kotonaan. Nyt kun asutaan yhdessä olen alkanut vihata pelejä, sillä kun mies pelaa se on sama kuin olisin yksin. Ja pelaamista on useita tunteja joka päivä osissa 2krt viikossa 4h kerrallaan.

Kuulostat äärimmäisen tukahduttavalta persoonalta. Ihmiset rentoutuvat eri tavoin ja sinä se et näemmä pysty sitä hyväksymään. Toivottavasti tajusit lähteä että miehesi sai vapauden, tuollaista vitun suomalaista siiderivalasta ei kyllä toivottavasti enää kukaan katso vuonna 2024

Hoi hoi. Täällä paljon pelaava mies.

Totean vain että pelit ovat pakopaikka asioille joita ei ole saanut toimimaan. Jos kyse ei ole talouden romuttavasta rahapelaamisesta niin silloin kumppanilta tarvitaan hiukan asettumista kauemmas tilanteesta.

Kyse (tietokone/konsoli)peleissä ei ole ns. kovasta riippuvuudesta - vaan kyse on usein siitä että oikeastaan mitään muuta ei ole. Paljon/liikaa pelaavat ovat usein funktionaalisia ja jopa älykkäitä ihmisiä - heidän toimintansa ei ole idioottista vaan se perustuu usein taitoja ja hahmotusta vaativille asioille (toki poikkeuksia on, esim. suorastaan yksitoikkoisia sotapelejä pelaavat voivat olla täysin fakkiintuneita).

Peleissä on palkitseva oppimis/harjaantumiskaava joka antaa positiivista palautetta kehittymisestä. Väitän että monella "ongelma" pelaajalla ei ole vastaavaa palkitsevuutta muun elämän puolella. Ajatelkaa pelaajaa ihmisenä joka on tukehtumassa ja ainoa henkireikä hänelle ovat pelit.

Vertaus alkoholismiin on tavallaan ok ja toisaalta ei - alkoholi vaikuttaa merkittävästi aivojen kykyyn proseessoida maailmaa - mutta pelit eivät tätä haittaa tee. Sosiaalisesti pelit ovat sillä tavalla hankalia että pelaava ei ole sosiaalinen subjekti peliä pelatessan, hänen huomionsa on muualla. Tavallaan tilanne on kumppanin kannalta jopa brutaalimpi kuin alkoholismi; toinen valitsee esteettä mielummin pelin kuin seuran.

Mutta me emme ole myöskään tyhmiä. Kyllä me tiedostamme että asia on ongelma toiselle, mutta tämän ongelman kohtaaminen on vaikeampaa kuin valita uppoutua palkitsevaan peliin.

Seuraava mitä sanon on täysin kohtuutonta ja posketonta mutta se on myös totuus: Ihminen seuraa hyviä asioita. Se tapa saada pelaaja irti peleistään on tarjota suurempaa palkitsevuutta kuin mitä pelit tarjoavat. Palkitsevuutta sosiaalisista kontakteista, palkitsevuutta osallistumisesta tähän elämään, hyväksyntää ongelmineen, oman itsenään, peleineen kaikkineen. Pelaamisen rajoittaminen ei tapahdu realisaation kautta - vaan siten että muusta elämästä saadaan tavalla tai toisella positiivista ja antoisaa.

Vain tämä voi kilpailla sen kanssa että pelit hyväksyvät sinut täysin, tarjoavat sosiaalisen kontekstin ja oppimisen-kontrollinen-palkitsemisen kaavan, tärkeydentunteen.

On totta että henkilökohtaisesti minulla on valtavasti tyhjää elämässäni.

Mutta sen tyhjän tilan täyttävät nimenomaan pelit. Ilman pelejä minulla ei olisi oikeastaan juuri mitään. Sillä ei ole väliä oliko muna vai kana ensin - vaan sillä on väliä että asiat ovat nyt näin. Toivon että ymmärrätte että nämä pelit ja niiden edustamat HYVÄT asiat ovat mahdollisesti ainoa positiivista vastetta antava asia pelaajalle hänen elämässään.