Hei, toivottavasti joku viisaampi osaa neuvoa vähän!
olen 26-vuotias tyttö, juoksen eli hölkkään silloin tällöin, mutta melko satunnaisesti. Nyt olen päättänyt aloittaa juoksemisen oikein kunnolla ja käydä lenkillä kolme kertaa viikossa. Ottaen huomioon, ettei liikuntani ennen ole ollut kovinkaan säännöllistä, uskon kuntoni kohoavan jo tällä.
Kysymys on kuitenkin, kuinka minun pitäisi juosta. Olen katsonut netistä jotain juoksemisen aloittamisohjelmia, mutta joissa neuvotaan ensin kävelemään pari viikkoa, sitten monta viikkoa juksemaan minuutti, kävelemään minuutti, sitten taas juoksemaan jne. Minua ei tuollainen kiinnosta, motivaatio vaan menisi. Pystyn ihan hyvin juoksemaan pitkäänkin yhteen menoon, vaikka kuntoni ei mielestäni ole todellakaan mikään huippu. Eilen kävin esim. lenkillä, juoksin 6km/38min. ihan rauhallisesti, olo oli koko ajan hyvä, en todella mennyt liian kovaa (mutta älkää kysykö sykkeitäni, mittaria minulla ei ole ja lisäksi tiedän sydämeni olevan tosi pienen, joten se läpättää joka tapauksessa hirveää vauhtia eikä luvuista ota mitään tolkkua).
Miten minun pitäisi siis nyt jatkaa, jos tavoitteenani on vain kunnon maksimointi muttei mikään kilpailu? Kuinka pitkiä lenkkejä (siis ajallisesti) minun tulisi juosta? Kenties pari tuollaista 40 min. lenkkiä ja yksi pitempi viikossa? Kuinka pitkän lenkin voin jo juosta, kun todella aloittelen enkä halua paikkojen repeävän? Kuinka pitkän lenkin esim. nyt voisin maksimissaan juosta, kun en koskaan ole 45 min. pitempään juossut? Milloin voin aloittaa intervalliharjoittelut (siis sellaiset omalaatuiset, ei tyylipuhtaat...)? Muuta? Vinkkejä? Kannustusta? Mollausta?
Paljon kysymyksiä, suokaa anteeksi, mutten todella tiedä, keneltä kysyisin ellei täältä. Kiitos jo etukäteen!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Katso vinkkejä foorumilta, jossa on fiksuja kavereita keskustelemassa.
www.seponkotisivut.fi
Sepon kotisivut löytyvät tästä ositteesta
http://www.seponkotisivut.com/
Crystal Mountain
"Miten minun pitäisi siis nyt jatkaa, jos tavoitteenani on vain kunnon maksimointi muttei mikään kilpailu?"
- Uskon, että motivaation säilyttäminen on avain hyvään kuntoon. Kilpailuun valmistautuville tämä motivaattori on juuri tämä kyseinen kilpailutavoite. Eli tarvitset tavoitteen, jonka saavuttamista voi seurata/arvioida.
"Kuinka pitkiä lenkkejä (siis ajallisesti) minun tulisi juosta? Kenties pari tuollaista 40 min. lenkkiä ja yksi pitempi viikossa?"
- Tämä on oivallinen suunnitelma. Lenkkien pituutta kannattaa kasvattaa max 10%/vko. Pisimmän lenkin järkevä max. pituus on 3h. Jonkinmoinen tämän vuoden tavoite voisi olla 1h+1h+2h kestoiset lenkit miellyttävimmällä vauhdilla.
"Kuinka pitkän lenkin voin jo juosta, kun todella aloittelen enkä halua paikkojen repeävän? Kuinka pitkän lenkin esim. nyt voisin maksimissaan juosta, kun en koskaan ole 45 min. pitempään juossut?"
- 6 km + 10%.
"Milloin voin aloittaa intervalliharjoittelut (siis sellaiset omalaatuiset, ei tyylipuhtaat...)?"
-No vaikka heti, mutta mitä järkeä siinä on? Intervalleja käytetään, kun palautuminen alkaa olla ongelma eli kun juokset yli 30 km/vko.
"Muuta?"
-Samalla ohjelmalla kannattaa juosta max 6 vko, jos haluaa kunnon yhä nousevan.
"Vinkkejä?"
- Eräs motivaatiota ylläpitävä tavoite voisi olla 1 kg:n painon nostaminen ja reiden ympäryksen kasvattaminen 8 cm, tai pitkä lenkki on 15 km heinäkuussa. Käytä mielikuvitustasi.
Tässä helppo aloittelijan perusohjelma, jossa ei ole kikkailtu mitään ylimääräistä, vaan keskitytty olennaiseen.
Pystyt tähän helposti kun muistat että KEVYT juoksu on oikeasti hiljaista vauhtia, jossa et juurikaan hengästy - jossa pystyisit juttelemaan ilman turhia "nieleskelyjä".
vkot 1-4
ma lepo
ti lepo
Ke Kevyt juoksu 30min lihaskuntopiiri (punnerrukset, vatsat, selkä)
to lepo
Pe kevyt juoksu 50min hyvä venyttely
la lepo
Su: Erittäin kevyt juoksu (tarvittaessa juoksu/ kävely) 80min
vkot 5-8
ma lepo
ti lepo
ke kevyt juoksu 40min lihaskuntopiiri
to lepo
pe Vauhtileikittelyjuoksu 50min (10 min hiljaa 10 min reippaammin, mutta ei missään tapauksessa kovaa 10min hiljaa 10 reipas 10min kävely/hölkkä) venyttely
la lepo
su kevyt juoksu 80min
Tämä ohjelma on mielestäni yksi helpoimmista ja toimivimmista aloittelijalle, jos maltat mennä oikeasti hiljaa. Lisäohjeita voit kysyä palstalta ja kertoa miten sujuu!
terv. Janne
Älä takerru epäolennaisiin asioihin....jos ei sen paremmin ole mihinkään tähtäintä, muuta kuin että on mukavaa juosta ja pitää kuntoa yllä niin ei se tarvitse kuin lenkkarit jalkaan ja baanalle.
Juokset niin kaun kuin jaksat ja kerkeet.
Muut seikat tulee sitten tullessaan vähän niinkuin samalla(ei niitä tarvitse analysoida tai mitata jos ei haluu)
-->osaat myöhemmin kuunnella sitten omaa kroppaasi-->nälkä kasvaa syödessä usko pois!
Suurkiitos vastauksistanne! Hyvä saada vähän osviittaa, kun juttuja ja varoituksia lukiessa tulee sellainen pelko, että teenkin kaiken väärin. Jannen ohjelma kuulosti aika mukavalta, taidan yrittää jotain vähän siihen malliin ainakin aluksi.
Hyviä juoksuja kaikille!