ruokailutilanteet

Kuulostaa kovin tutulta.. Mulla tohon kaikkeen saa lisätä viä sen et mä meen aina punaseksi. Joka ruoka/kahvitilaisuutta saa pelätä ja jännittää etukäteen ja tostahan ei voi seurata muutaku huonoa. Voin pöytään mennes olla viä normaalin värinen, mutta eipä mee kauaa ku alkaa punottaan tärinät päälle :(
Tossa onki hieman työstämistä, ett pääsee taas ´normaalitasolle´.

Onpa yllätys löytää kohtalotoveri. Mulla oli nuoruudessani, about. 10v sitten samat ongelmat ja se oli todella kiusallista etenkin kouluruokailussa. Tähän ja muihin lieviin "paniikkihäiriökohtauksiin" (kuten lääkäri silloin totesi) mulle määrättiin beetasalpaajia.

Mulla nuo kohtaukset ovat nykyisin hyvin harvassa. Pöytätilanteet olivat kauheita. Eihän sitä pakosta kukaan edes kiinnitä huomiota siihen mutta kun itseä pelottaa sitten vielä että tarkkaillaan ja joku näkee ku tärisee.
Mulla oli ja on joskus vieläkin tuo tunne, että en pysty/saa/jaksa/hallitse nostaa esmes mukia pöydästä suuhun asti. Se on paniikinomainen tilanne ja tunne. Kannattaa mennä käymään lääkäris ja kertoo olosta. Itelläni on paniikkihäiriöt todettu muutama vuosi sitten.

Mulla on aivan sama. on ollut jo lähes 10v. Betasalpaajat auttavat tähään, ainakin ne ottavat pahemman jännityksen pois. Joskus otan vielä Temesta ja silloin on aika rauhallinen olo.

Olen luullut aina että olen ainut. En ole kehannu puhua kellekkään vaivasta. Joskus se oireilee pahemmin joskus lievemmin. Ruokailutilanteet julkisella paikalla on kamalalat. Mulla ei ole kahvikupin tai muun nestemäisen kanssa mitään ongelmaa kun neste on yleensä helppo saada alas. Ongelma on ollut mulla ensimmäisestä luokasta asti. Mulla julkisella paikalla ruoka menee kyllä helposti haarukalla suuhun mutta sen alas vieminen on vaikeaa. Useasti se rupeaa tökkimään eli se ei mene kertakaikkiaan alas, tuntuu että oksennus tulee. Mä oon todellakin miettiny että mistä tällänen voi johtua. Eli onko mulla sitten paniikkihäiriö. En haluaisi vaivaan mitään lääkettä vaan haluisin vaan jonkun luonnollisen tavan löytää millä saisi itsensä psyykattua.

Kirjoitin aiheesta tuonne aijemmin kohtaan käsien tärinä ja sukulointi.Kahvikuppineuroosissani oli myös pään tärinää,kun kuppia vei lähelle suuvärkkiä!Lueskele ajatuksiani miten yritin pärjäillä.Tosi tuttujuttu.

sama ongelma mullakin. enkä oo kehdannu puhuu yhtään kenellekään asiasta! Inhottavaa..

on yksi ylivoimainen lääke. Se on tunnustus!
SANOTTE ROHKEASTI KUN TILANNE ON PÄÄLLÄ ETTÄ:VOI HELVETTI KUN KÄRSIN TÄSTÄ KAHVIKUPPUNEUROOSISTA NIIN EI MEINAA SAADA EDES TÄTÄ KAHVIA JUODUKSI.
Aiheesta tulee varmasti keskustelua mikä on vain hyvä. Ehkä se saa jonkun toisenkin avautumaa.
Tiedän että kynnys on erittäin korkea mutta kun sen on kerran avoimesti sanonut ei sitä tarvitse enää peitellä ja yllätys yllätys koko jännitykseltä putoaa pohja.
Tietenkää tämä ei auta jossain ravintolassa. Ei kaikille voi tietenkään alkaa huutamaan että : muullapaaa ooonn kahvikkuuuppiii neuuuuuroooooosiiiii. :)

Aika tavallista varmaan on vapina, jos jännittää. Toiset jännittää vain enemmän kuin toiset. Vanhemmiten vaiva varmaankin lievenee, kun itseluottamus kasvaa. Jos tilanteita alkaa jännittää etukäteen, niin noidankehä on valmis. Itse olen kova etukäteen jännittäjä ja se on kamalaa. Varsinkin, jos niskat on jumissa ja on stressaantunut, niin vaiva on pahempi. Pitäisi mennä vain tilanteisiin
ja ajatella positiivisesti, mutta vaikeeta se on.

ihanaa ettei tarvitse ajatella että on ainoa tällänen, onhan niitä muitakin saman ongelman omaavia.Juu mulla on kanssa käsien tärinää ruokailuissa ja kahvikupin äärellä..En pysty nostamaan kahvikuppia tai lasia pöydältä, koska tunnen luissani että kädet alkavat heti tärräämään, sama syödessä...yritän välttää näitä tilanteita, mutta ei sitä aina voi vältellä. Naurattaa toki se että yksin syödessä tai juodessa ei kädet sitte tärisekkään. Alkoholi on nyt v-loppusin lisääntynyt, sehän tärinän vie paripulloa kun on juonut, mutta sekään ei hyvä jos sen tavaksi ottaa. En ole pystynyt kenellekkään kertomaan tilanteestani, en edes lääkärille mitä olen kyllä harkinnut. Voiko jotain lääkettä saada suoraan apteekista, vai tarviiko siihen lääkärin luvan? toivotan teille mukavaa tärräävää kevättalvea ja yrittäkää pärjätä =)

Tuttua. Itselläni vakavuus on aaltoilevaa, joskus onnistuu, useimmiten ei. Pahimmissa paikoissa "tunnen" sen jo kädessäni, että vaikka yrittäisin, kuppi ei nouse suulle asti. Sama tietty aterimilla. Lusikat ovat se kamalin asia, niissä kun ei tavara pysy millään. Juomisen olen saanut treenattua onnistumaan. Pidän kuppia nyrkissä, kahvikupin korvasta pitely kun tuppaa levittämään ne kahvit lattialle, ja aina hörpätessäni psyykaan itseäni "nyt ne kaikki katsoo ja perkele juon vaikka läiskyisi" Jos ei läisky, niin loppu kuppi menee ongelmitta. Jos läiskyy niin viikkoon ei tarvi kahvitunnille mennä muiden kanssa samaan aikaan :P

Itellä on vähän samantapainen oire.. On varmaan ollu tämän oireen orjana about 2 vuotta.. Mulla tulee heti oksennusrefleksi, kun joku sanoo että nyt mennään syömään. Sinänsä aika jännä oire, että en oo kertaakaan oksentanut mitään ulos, mutta tunne on semmonen että tulee tavaraa ulos. Jos vaikka autolla ajaa jonnekkin syömään, niin se on koko matkan ajan yhtä oksennusrefleksiä. Siis se on yhtä helevettiä suoraan sanoen!! Ja sitten kun vielä jollekkin saanoo tästä oireesta, niin kahtovat kun jotain hullua.. vaikka asia ei todellakaan niin ole.. Terapiassa on tullu käytyä ja lääkeitä syönynnä.. On hirveen vaikeita nuo ruokailutilanteet tiedän tunteen. Voimia vaan sulle.. :)

Olen kärsinyt vaivasta jo 13 vuotta, pään tärinänä. Välillä on aikoja, jolloin oireet eivät tule, mikä on ihmeellistä, mutta ihanaa. Jostain syystä ne kuitenkin taas saavat alkunsa, ja yhtä tuskaa se on olla kyläpaikoissa. Sen kun tietäisi, miksi ne ovat välillä poissa, ja miksi taas tulevat päälle.

Kerronpa menneestä päivästäni :)

Olin sukuloimassa eli muorilassa yötä ja päivällä tuli sukulaisia vierailemaan. Ei siinä mitään, olisi vaan ollut kiva vapautua ja olla lunkisti. Kuitenkin menin taas ns. "lukkoon" ja en osannut kommentoida "vanhusten" jutustelua. Kahvitus meni kuitenkin sen kummempia jännittämättä. Kun he olivat lähteneet, olin jotenkin henkisesti väsynyt kuten herkkä ihminen saattaa. Sen jälkeen oli luvassa serkun vapaamuotoinen valmistujaistilaisuus ja tiesin, ettei tämä mene jännittämättä putkeen. Mielialani vaikuttaa jännittämiseen merkittävästi. No ehkä olo vähän tasaantui, mutta keittiössä näin samppanjalasit. Mulle tuli välittömästi "Oh shit!"-reaktio, lasi pitää kohottaa käden tärisemättä fiksusti ylös ja koin, ettei musta ole siihen. Kaksin tärisevin käsin sitten tuo jotenkin onnistui, mutta muut varmasti huomasi. Sen jälkeen rupesin luonnollisesti hermostumaan ja miettimään, että mitenkäs kahvitus onnistuu! Tuli aivan järkyttävä jomotus mahaan ja koin, etten voi pysyä paikallani. Harpoin olohuoneen ja keittiön väliä hermostuneena. Sitten varmistin ainakin sen, etten juo fiineistä kahvikupeista vaan nautin mehua (olinhan juonut jo 2 kuppia kahvia). No, muiden sukulaisten rentoa jutustelua kuunnellessa pönötin hiljaa ja nautiskelin tarjottavia. Turhautti kun en saanut taaskaan sanottua mitään fiksua ääneen, saatoin vaan hymähdellä hermostuneena muiden jutuille, jotka sinänsä oli ihan hauskoja.

Nyt olen onnekkaasti kotona ja saan olla ainakin rauhassa paineilta :) Ai niin, mulla on paniikkihäiriöön lääkityksenä venlafaksiini, joka on tehonnut aika mukavasti. Mutta tänään pelko nosti taas päätään...Sanonkin vinkkinä muille, että älkää liikaa analysoiko, miettikö ja murehtiko vaan yrittäkää rentoutua ja ajatella, että mitä siitä vaikka mokaisi. Mulla tuli toi mahakipu aika puun takaa mutta selvisin siitäkin! Ja vaikka jännitys nostaisi päätään uudelleen, niin älkää lähtekö sen kelkkaan vaan koittakaa hyväksyä se ja keskittää vaikka huomion muualle jos siihen kykenette ;).

Tsemppiä meille kaikille jännittäjille! :--)

Hei. Olen 20v Jenna. Itelläni on alkanut tulla käsiin tärinää kans. Joskus kaupassa. Itse en oikein kykene menemään kovin mielellään isoihin tilaisuuksiin jossa paljon ihmisiä tai joihinki ruokailutilaisuuksiin. Tolkuton käsien tärinä ja vaivautuneisuus. Joskus ei pysty myöskään hallita sitä tärinää. En ole ennen kärsinyt tällaisista eikä elämäni ollut tällaista. Nykyään minusta on vain muokkautunut erilainen ihminen.

Jenna ja muut, tulkaa keskustelemaan myös foorumille
http://www.hullujenhuone.com

Siellä on lisää keskustelua eri tilanteiden jännittämisestä ja paljon muustakin.

Kahvikuppineuroosista kaikki lähti kun olin vähän alle 20 vuotias. Niin paljon hienoja tilanteita/tilaisuuksia mihin halusin osallistua. Tekosyyllä kaikki vältetty. Milloin oli mukamas töitä, milloin mitäkin. Hävetti aivan sairaasti, mietin milloin joku leimaa minut outolinnuksi, etenkin sukuni. Mummon syntymäpäiville olisin niin kovasti halunnut mennä mutta kahvikuppineuroosi pisti taas keksimään tekosyyn ja loppujen lopuksi lainasin vain videokameran isälleni että kuvaisi tilanteen. Silloin salasin tämän kaikilta, vanhemmille sanoin taas mahan olevan sekaisin. Olen nyt 45 vuotias ja onneksi olen itsenäisessä työssä- se on auttanut tietysti lääkkeiden kanssa. Kokeilimme Venlafax:inia ja en tiedä onko siitä ollut sen verran apua että olen jotenkin-tulta päin- mentaliteetilla matkassa. Vaikea oli hakea apua (häpesin, luulin olevani ainut) ja vaikkei lääkitys Xanor-auttanutkaan niin paljon kuin toivoin, luovuin niistä ja mielialani on nyt ihan toisenlainen. Nyt syön Venlafaxin lääkettä ja Ketipinor:ia jos oikein tuska iskee. Toistaiseksi ei ole iskenyt: Kädet vapisi, pyörtyminen oli lähellä, tunnottomuus käsillä..oli täyttä hel**iä. Nyt olen ihan tyytyväinen lääkitykseen. En voi uskoa että se on auttanut elämäni uuteen alkuun :-)

Sanotaanko vielä lopuksi että läheiseni ovat huomanneet muutoksen parempaan kun kerroin Xanoreiden käytön loppumisesta. Ja kun kaljaa otti niiden kera-olin kuin joku muu; agressiivinenkin jopa. Jännittäjä siis pärjää ilman Xanoreitakin. Olkaa varovaisia niiden kanssa.

Lohduttavaa huomata että muillakin samanaltaisia ongelmia, vaikka en niitä kellekään toivoisi... Ihmisten seurassa olo jännittää niin paljon että tulevaisuus tuntuu toivottomalta. En varmaan koskaan pysty olemaan vakituisessa työsuhteessa, koska jokaisessa työpaikassa iskee ahdistus.