Mieheni suhde äitiinsä

Hyviä neuvoja. Sitä minä vain ihmettelen, että tämä vaimoke huomaa miehensä ja äitinsä epänormaalin läheisen suhteen vasta nyt kun heillä on jo lähes vuoden ikäinen vauva. Voisi kuvitella että suhde olisi tullut esiin jo aiemmin. Ja jos niin olisi, niin ehkä olisi kannattanut silloin miettiä asioita perusteellisesti ja keskustella silloin niistä miehen kanssa. Että tuntee tulevan lapsensa isän. Oliko kirjoittaja koskaan selvittänyt sitä kuinka tärkeä äiti miehelle on, verrattuna siihen kuinka tärkeänä pitää (avo/avio)vaimoaan? Ne ovat joskus sellaisia asioita joita pitää itsestäänselvyytenä koska yleensä ne ovatkin, mutta tosiasiassa eivät sitten olekaan.

Tämä ei tietysti auta kirjoittajaa yhtään. Tilanne on nyt mikä on. Eli ajatuksia elämästä-nimimerkin neuvot ovat hyvät. Sitten tuleekin lisää ongelmia jos mies ei suostu käytännössä hyväksymään ja noudattamaan toisenlaisia tapoja. Siinä tapauksessa pitänee kai sietää miehen ja äitinsä suhde ja jäädä itse kakkosnaiseksi jakakkosäidiksi. Tai sitten voi erota.

Lopeta.Toi oli ihan idiootti kommentii. "Insestiä"...Ääliö.jos on läheinen suhde vanhempaansa, on se tietty harmi kun on jo aikuinen, mutta insesti...?Pliis.Sulla on tainut mennä senat sakaisin.Suomalaiset on vaan niin kosketus-herkkiä että heti kun nähdään jonku isän pussaavan tyttö-lapsensa peppua niin se onki pedofiili.
Hyvät ihmiset, kasvakaa.Rakkaus ja fyysinen kosketus on välttämätöntä, ja vaikka se aloittajan tapauksessa onki vähän epätavallisen ikäisellä mammalla ja pojalla,se ei tee siitä insestiä.
Läskipää...

Olen kokenut saman, kun pojan äiti hallitsi kaikkea. Aluksi yritin taistella sitä vastaan, mutta huomasin, ettei se auta. Siitä tuli karmeita riitoja. Pojan äiti tuli omilla avaimilla (en tiennyt että mieheni oli antanut hänelle avaimet kotiimme!) sisälle taloomme silloin kun emme olleet kotona. Hän siivosi, siirteli tavarat uuteen järjestykseen, vaihtoi verhot ja pöytäliinat jne. Kun tulin kotiin töistä, luulin, että mies oli siivonnut. Kysyin sitten, miten ehdit siivota näin paljon heti työpäivän jälkeen. Hän sanoi reippain ottein, että äitinsä oli käynyt päivällä siivoamassa. Silloin suutuin. Mielestäni luvatta ei saa kotiimme tulla. Puhuttelin miehen ja hän aikoi sanoa äidilleen, etten pidä, että hän käy meillä omilla avaimilla. Tätä kävi pari kertaa vielä ja sama prosessi ja samat puhuttelut. Lopulta äiti lakkasi käymästä siivoamassa ja minun siivous alkoi kelvata.

Joskus, kun jouduin olemaan työmatkalla, sain jälkeen päin kuulla, että pojan äiti oli sillä välin käynyt tekemässä ruokaa meillä. Olin ihan ihmeissäni, kun tulin kotiin ja hänen äitinsä hääri keittiössämme. Mies oli pyytänyt hänet eikä tiennyt että tulenkin aiemmin kotiin. Muuten tuokin olisi jäänyt tietämättä ja ties kuinka kauan selkäni takana jatkunut. Olipa äippä pessyt pyykitkin pojalle ja silittänyt paidat.

Puhuttelin miehen ja sanoin, että sinun on nyt tehtävä pesäero äitiisi, ette voi elää aikuisena symbioosissa kuin äiti ja lapsi, olette molemmat aikuisia ja teillä on molemmilla oma elämä elettävänäään, omat perheet ja omat puolisot. Tämä auttoi vähäksi aikaa. Mies rajoitti joksikin aikaa yhteiseloa äitinsä kanssa, jotta minä rauhottuisin, mutta puolen vuoden päästä oli sama meno päällä.

Lisäksi mies kysyi aina ensimmäisenä neuvoa äidiltä ennen kuin puhui minulle asioista mitään. Olimme ostamassa kylpyhuoneremonttiin uudet kalusteet ja kaakelit. Poika oli mennyt ensin valitsemaan kaakeleita äitinsä kanssa ja tuli sitten neljän vaihtoehdon kanssa kysymään minulta, mitkä valitaan. Olin tosi vihainen. Onhan se minunkin kylpyhuone! Taas sama puhe. Lisäksi pojan äiti oli taas vaihtanut meille uudet verhot, oli ommellut ne vanhoista kankaista. Ne oli rumat ja mieheni suuttui, kun sanoin, että nuo pussilakanat lähtee nyt meidän ikkunoista alas ja pannaan oikeat verhot tilalle. Riitaahan siitä tuli.

Apu siis oli aina tilapäistä. Lisäksi poika ja äiti olivat ovelia. Juoniminen siirtyi selkäni taakse. He soittelivat työaikana ja sopivat asioista ja kotona ollessa, kun olin kuulemassa, mies sopi sähköpostilla äitinsä kanssa asioita, jotka olisi oikeasti pitänyt puolison eli minun kanssa sopia.

Toivon, ettei aloittajan tilanne mene tälle mallille. Puhuminen pitää aloittaa nyt viimeistään. TEillä on lapsi ja siitä syystä en suosittele eroa kuin viimeisenä vaihtoehtona. Jos sinun on koko ajan paha olla, silloin pitää erota eikä jäädä kärsimään. Yritä kuitenkin ensin vauvan takia ja olethan jo yrittänytkin puhua.

Selitä miehelle asiat kuin lapselle. Se kuulostaa tyhmältä, mutta miehet ovat sitä joskus. Puhu lyhyitä yksinkertaisia lauseita. Painota tärkeitä asioita ja sanoja. Puhu rauhallisesti äläkä korota ääntäsi. Näin olet vakuuttavan oloinen ja et tahallasi ärsytä. Huuto ei auta ja senhän tiedät varmasti sanomattakin.

Sano, että

"asia on tärkeä minulle ja perheellemme. Perheessä pitää kaikilla olla hyvä olla. Haluan olla rakkaan aviomieheni ykkösnainen. Sitähän naimisiinmenokin edellyttää. Me olemme ihana perhe ja teemme parhaamme, että vauvalla on hyvä olla. Olen lapsen äiti ja haluan olla hyvä äiti vauvallemme. Sinä olet hyvä isä lapsellemme ja tiedän, että otat isän roolisi vakavasti. Se on hyvä. Minä ja sinä päätämme tämän perheen kaikki asiat yhdessä. Kun asioista päätetään, pitää ensisijaisesti muistaa ajatella, mitä se puolisosta tuntuu. Minä ajattelen, miltä sinusta tuntuu ja sinä ajattelet, miltä minusta tuntuu. Kummallakaan ei saa olla paha olo. Lapsen ei ole hyvä elää kireässä ilmapiirissä. Lapsi aistii, jos vanhemmilla on paha mieli. Myös vauva aistii vanhempien pahan olon tai riidan. Haluan, että pysyt vahvana ja teet itsenäisiä päätöksiä etkä pelkää seistä niiden takana, myös äitisi edessä. Jos äitisi on eri mieltä asioista, anna hänen olla. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen, sinullakin. Äidilläsi ei ole oikeutta valittaa, jos haluat olla eri mieltä. Aviomiehenä sinun kuuluu olla vaimosi tukena ja turvana. Et saa kääntyä vaimoasi vastaan. Minua loukkaa, että et aina huomioi ajatuksiani ja mielipiteitäni. Minulle tulee paha mieli siitä, että pidät tärkeämpänä äitiäsi kuin minua. Äidit ovat tärkeitä, mutta avioliitossa vaimo on tärkeämpi. Minullekin sinä olet tärkein ihminen maailmassa. Juuri sinun kanssahan olen halunnut naimisiin mennä. Toivoisin, että ajattelisit tunteitani..."

Voisin jatkaa tuota vaikka kuinka pitkään, mutta tuossa on nyt pohja sille keskustelulle, joka sitten syvenee yksityiskohtiin joita en voi tietää eikä minun tarvitsekaan, vaan voit itse jatkaa.

vertaistuki kirjoitti:

Olen kokenut saman, kun pojan äiti hallitsi kaikkea. Aluksi yritin taistella sitä vastaan, mutta huomasin, ettei se auta. Siitä tuli karmeita riitoja. Pojan äiti tuli omilla avaimilla (en tiennyt että mieheni oli antanut hänelle avaimet kotiimme!) sisälle taloomme silloin kun emme olleet kotona. Hän siivosi, siirteli tavarat uuteen järjestykseen, vaihtoi verhot ja pöytäliinat jne. Kun tulin kotiin töistä, luulin, että mies oli siivonnut. Kysyin sitten, miten ehdit siivota näin paljon heti työpäivän jälkeen. Hän sanoi reippain ottein, että äitinsä oli käynyt päivällä siivoamassa. Silloin suutuin. Mielestäni luvatta ei saa kotiimme tulla. Puhuttelin miehen ja hän aikoi sanoa äidilleen, etten pidä, että hän käy meillä omilla avaimilla. Tätä kävi pari kertaa vielä ja sama prosessi ja samat puhuttelut. Lopulta äiti lakkasi käymästä siivoamassa ja minun siivous alkoi kelvata.

Joskus, kun jouduin olemaan työmatkalla, sain jälkeen päin kuulla, että pojan äiti oli sillä välin käynyt tekemässä ruokaa meillä. Olin ihan ihmeissäni, kun tulin kotiin ja hänen äitinsä hääri keittiössämme. Mies oli pyytänyt hänet eikä tiennyt että tulenkin aiemmin kotiin. Muuten tuokin olisi jäänyt tietämättä ja ties kuinka kauan selkäni takana jatkunut. Olipa äippä pessyt pyykitkin pojalle ja silittänyt paidat.

Puhuttelin miehen ja sanoin, että sinun on nyt tehtävä pesäero äitiisi, ette voi elää aikuisena symbioosissa kuin äiti ja lapsi, olette molemmat aikuisia ja teillä on molemmilla oma elämä elettävänäään, omat perheet ja omat puolisot. Tämä auttoi vähäksi aikaa. Mies rajoitti joksikin aikaa yhteiseloa äitinsä kanssa, jotta minä rauhottuisin, mutta puolen vuoden päästä oli sama meno päällä.

Lisäksi mies kysyi aina ensimmäisenä neuvoa äidiltä ennen kuin puhui minulle asioista mitään. Olimme ostamassa kylpyhuoneremonttiin uudet kalusteet ja kaakelit. Poika oli mennyt ensin valitsemaan kaakeleita äitinsä kanssa ja tuli sitten neljän vaihtoehdon kanssa kysymään minulta, mitkä valitaan. Olin tosi vihainen. Onhan se minunkin kylpyhuone! Taas sama puhe. Lisäksi pojan äiti oli taas vaihtanut meille uudet verhot, oli ommellut ne vanhoista kankaista. Ne oli rumat ja mieheni suuttui, kun sanoin, että nuo pussilakanat lähtee nyt meidän ikkunoista alas ja pannaan oikeat verhot tilalle. Riitaahan siitä tuli.

Apu siis oli aina tilapäistä. Lisäksi poika ja äiti olivat ovelia. Juoniminen siirtyi selkäni taakse. He soittelivat työaikana ja sopivat asioista ja kotona ollessa, kun olin kuulemassa, mies sopi sähköpostilla äitinsä kanssa asioita, jotka olisi oikeasti pitänyt puolison eli minun kanssa sopia.

Toivon, ettei aloittajan tilanne mene tälle mallille. Puhuminen pitää aloittaa nyt viimeistään. TEillä on lapsi ja siitä syystä en suosittele eroa kuin viimeisenä vaihtoehtona. Jos sinun on koko ajan paha olla, silloin pitää erota eikä jäädä kärsimään. Yritä kuitenkin ensin vauvan takia ja olethan jo yrittänytkin puhua.

Selitä miehelle asiat kuin lapselle. Se kuulostaa tyhmältä, mutta miehet ovat sitä joskus. Puhu lyhyitä yksinkertaisia lauseita. Painota tärkeitä asioita ja sanoja. Puhu rauhallisesti äläkä korota ääntäsi. Näin olet vakuuttavan oloinen ja et tahallasi ärsytä. Huuto ei auta ja senhän tiedät varmasti sanomattakin.

Sano, että

"asia on tärkeä minulle ja perheellemme. Perheessä pitää kaikilla olla hyvä olla. Haluan olla rakkaan aviomieheni ykkösnainen. Sitähän naimisiinmenokin edellyttää. Me olemme ihana perhe ja teemme parhaamme, että vauvalla on hyvä olla. Olen lapsen äiti ja haluan olla hyvä äiti vauvallemme. Sinä olet hyvä isä lapsellemme ja tiedän, että otat isän roolisi vakavasti. Se on hyvä. Minä ja sinä päätämme tämän perheen kaikki asiat yhdessä. Kun asioista päätetään, pitää ensisijaisesti muistaa ajatella, mitä se puolisosta tuntuu. Minä ajattelen, miltä sinusta tuntuu ja sinä ajattelet, miltä minusta tuntuu. Kummallakaan ei saa olla paha olo. Lapsen ei ole hyvä elää kireässä ilmapiirissä. Lapsi aistii, jos vanhemmilla on paha mieli. Myös vauva aistii vanhempien pahan olon tai riidan. Haluan, että pysyt vahvana ja teet itsenäisiä päätöksiä etkä pelkää seistä niiden takana, myös äitisi edessä. Jos äitisi on eri mieltä asioista, anna hänen olla. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen, sinullakin. Äidilläsi ei ole oikeutta valittaa, jos haluat olla eri mieltä. Aviomiehenä sinun kuuluu olla vaimosi tukena ja turvana. Et saa kääntyä vaimoasi vastaan. Minua loukkaa, että et aina huomioi ajatuksiani ja mielipiteitäni. Minulle tulee paha mieli siitä, että pidät tärkeämpänä äitiäsi kuin minua. Äidit ovat tärkeitä, mutta avioliitossa vaimo on tärkeämpi. Minullekin sinä olet tärkein ihminen maailmassa. Juuri sinun kanssahan olen halunnut naimisiin mennä. Toivoisin, että ajattelisit tunteitani..."

Voisin jatkaa tuota vaikka kuinka pitkään, mutta tuossa on nyt pohja sille keskustelulle, joka sitten syvenee yksityiskohtiin joita en voi tietää eikä minun tarvitsekaan, vaan voit itse jatkaa.

Kiitos tuesta! Olen tosiaankin yrittänyt miehelleni asiaa selittää mutta helppoa se ei ole. Eihän avioliitto kai koskaan helppoa ole mutta kuites. Juuri saman suuntaisia kokemuksia minulla on. Kun teimme asuntoomme remonttia kuulin anoppini ja mieheni siskon miettivän keskenään mille seinälle meillä tulee vaatekomerot jne! Se oli kamalaa! Päätin etten ilkeyttänikään pane niitä niille paikoille ;) no joo on ehkä lapsellista ja kun kaapit laitettiin en enään sitä miettinyt mut kuites. Ongelmaa pahentaa se että miehelleni on pienestä pitäen opetettu ettei tarvitse kuunnella toisten mielipiteitä tai välittää tositen tunteista koska vain se mitä hän haluaa on tärkeää viis muista. Tämä tietysti näkyy jokapäiväisessä elämässä ja äiti vain pahentaa asiaa. Siis kaikki mitä mieheni tekee on oikei vaikka se ryöstäis pankin niin sekin on ok.

Luonteeltani olen sellainen että aikani taistelen ja kun loppu tulee niin sitten ei auta mikään joten toivotaan parasta en minäkään eroa halua mut en kyllä loppu elämääni vietä näinkään.

vertaistuki kirjoitti:

Olen kokenut saman, kun pojan äiti hallitsi kaikkea. Aluksi yritin taistella sitä vastaan, mutta huomasin, ettei se auta. Siitä tuli karmeita riitoja. Pojan äiti tuli omilla avaimilla (en tiennyt että mieheni oli antanut hänelle avaimet kotiimme!) sisälle taloomme silloin kun emme olleet kotona. Hän siivosi, siirteli tavarat uuteen järjestykseen, vaihtoi verhot ja pöytäliinat jne. Kun tulin kotiin töistä, luulin, että mies oli siivonnut. Kysyin sitten, miten ehdit siivota näin paljon heti työpäivän jälkeen. Hän sanoi reippain ottein, että äitinsä oli käynyt päivällä siivoamassa. Silloin suutuin. Mielestäni luvatta ei saa kotiimme tulla. Puhuttelin miehen ja hän aikoi sanoa äidilleen, etten pidä, että hän käy meillä omilla avaimilla. Tätä kävi pari kertaa vielä ja sama prosessi ja samat puhuttelut. Lopulta äiti lakkasi käymästä siivoamassa ja minun siivous alkoi kelvata.

Joskus, kun jouduin olemaan työmatkalla, sain jälkeen päin kuulla, että pojan äiti oli sillä välin käynyt tekemässä ruokaa meillä. Olin ihan ihmeissäni, kun tulin kotiin ja hänen äitinsä hääri keittiössämme. Mies oli pyytänyt hänet eikä tiennyt että tulenkin aiemmin kotiin. Muuten tuokin olisi jäänyt tietämättä ja ties kuinka kauan selkäni takana jatkunut. Olipa äippä pessyt pyykitkin pojalle ja silittänyt paidat.

Puhuttelin miehen ja sanoin, että sinun on nyt tehtävä pesäero äitiisi, ette voi elää aikuisena symbioosissa kuin äiti ja lapsi, olette molemmat aikuisia ja teillä on molemmilla oma elämä elettävänäään, omat perheet ja omat puolisot. Tämä auttoi vähäksi aikaa. Mies rajoitti joksikin aikaa yhteiseloa äitinsä kanssa, jotta minä rauhottuisin, mutta puolen vuoden päästä oli sama meno päällä.

Lisäksi mies kysyi aina ensimmäisenä neuvoa äidiltä ennen kuin puhui minulle asioista mitään. Olimme ostamassa kylpyhuoneremonttiin uudet kalusteet ja kaakelit. Poika oli mennyt ensin valitsemaan kaakeleita äitinsä kanssa ja tuli sitten neljän vaihtoehdon kanssa kysymään minulta, mitkä valitaan. Olin tosi vihainen. Onhan se minunkin kylpyhuone! Taas sama puhe. Lisäksi pojan äiti oli taas vaihtanut meille uudet verhot, oli ommellut ne vanhoista kankaista. Ne oli rumat ja mieheni suuttui, kun sanoin, että nuo pussilakanat lähtee nyt meidän ikkunoista alas ja pannaan oikeat verhot tilalle. Riitaahan siitä tuli.

Apu siis oli aina tilapäistä. Lisäksi poika ja äiti olivat ovelia. Juoniminen siirtyi selkäni taakse. He soittelivat työaikana ja sopivat asioista ja kotona ollessa, kun olin kuulemassa, mies sopi sähköpostilla äitinsä kanssa asioita, jotka olisi oikeasti pitänyt puolison eli minun kanssa sopia.

Toivon, ettei aloittajan tilanne mene tälle mallille. Puhuminen pitää aloittaa nyt viimeistään. TEillä on lapsi ja siitä syystä en suosittele eroa kuin viimeisenä vaihtoehtona. Jos sinun on koko ajan paha olla, silloin pitää erota eikä jäädä kärsimään. Yritä kuitenkin ensin vauvan takia ja olethan jo yrittänytkin puhua.

Selitä miehelle asiat kuin lapselle. Se kuulostaa tyhmältä, mutta miehet ovat sitä joskus. Puhu lyhyitä yksinkertaisia lauseita. Painota tärkeitä asioita ja sanoja. Puhu rauhallisesti äläkä korota ääntäsi. Näin olet vakuuttavan oloinen ja et tahallasi ärsytä. Huuto ei auta ja senhän tiedät varmasti sanomattakin.

Sano, että

"asia on tärkeä minulle ja perheellemme. Perheessä pitää kaikilla olla hyvä olla. Haluan olla rakkaan aviomieheni ykkösnainen. Sitähän naimisiinmenokin edellyttää. Me olemme ihana perhe ja teemme parhaamme, että vauvalla on hyvä olla. Olen lapsen äiti ja haluan olla hyvä äiti vauvallemme. Sinä olet hyvä isä lapsellemme ja tiedän, että otat isän roolisi vakavasti. Se on hyvä. Minä ja sinä päätämme tämän perheen kaikki asiat yhdessä. Kun asioista päätetään, pitää ensisijaisesti muistaa ajatella, mitä se puolisosta tuntuu. Minä ajattelen, miltä sinusta tuntuu ja sinä ajattelet, miltä minusta tuntuu. Kummallakaan ei saa olla paha olo. Lapsen ei ole hyvä elää kireässä ilmapiirissä. Lapsi aistii, jos vanhemmilla on paha mieli. Myös vauva aistii vanhempien pahan olon tai riidan. Haluan, että pysyt vahvana ja teet itsenäisiä päätöksiä etkä pelkää seistä niiden takana, myös äitisi edessä. Jos äitisi on eri mieltä asioista, anna hänen olla. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen, sinullakin. Äidilläsi ei ole oikeutta valittaa, jos haluat olla eri mieltä. Aviomiehenä sinun kuuluu olla vaimosi tukena ja turvana. Et saa kääntyä vaimoasi vastaan. Minua loukkaa, että et aina huomioi ajatuksiani ja mielipiteitäni. Minulle tulee paha mieli siitä, että pidät tärkeämpänä äitiäsi kuin minua. Äidit ovat tärkeitä, mutta avioliitossa vaimo on tärkeämpi. Minullekin sinä olet tärkein ihminen maailmassa. Juuri sinun kanssahan olen halunnut naimisiin mennä. Toivoisin, että ajattelisit tunteitani..."

Voisin jatkaa tuota vaikka kuinka pitkään, mutta tuossa on nyt pohja sille keskustelulle, joka sitten syvenee yksityiskohtiin joita en voi tietää eikä minun tarvitsekaan, vaan voit itse jatkaa.

miten teille kävi ratkesiko ongelma?