Olen 18 vuotias tyttö. Muutin kotoa samana päivänä kun täytin 17 ja olen siitä lähtien asunut joko isovanhempieni / tädin luona.
Aloin seurustella muutama kuukausi sitten erään aivan ihanan miehen kanssa. Hän on hellä, ajattelee useimmiten tunteitani eikä koskaan tee mitään sellaista mitä en halua hänen tekevän. Lisäksi hän osaa puhua hyvin asioista. On ollut helppo keskustella juuri esimerkiksi kotoalähdön jälkeisistä tunteista hänen kanssaan koska todella luotan häneen.
Kesällä isäni soitti yli vuoden tauon jälkeen. sitä ennen en ollut kuullut hänestä todellakaan yhtään mitään. Lähdin perheeni kanssa kesälomamatkalle 4 viikoksi eurooppaan, ja matka meni suhteellisen hyvin lukuun ottamatta pientä tunnelman kireyttä joka ilmeisesti aiheutui siitä kun emme enään "tunteneet" toisiamme samalla tavalla kuin ennen. Loman jälkeen isä olisi halunnut minun jäävän asumaan kotiin, mutta en jäänyt, koska ajattelin että haluan edelleen jatkaa seurustelusuhdettani. Tämä ei olisi ollut mitenkään mahdollista jos olisin jäänyt kotiin asumaan.
Nyt sitten kun koulu taas alkoi, jouduimme "eroon" poikakaverini kanssa. Asumme eri paikkakunnilla, ja vaikka välimatkaa on alle 150km emme silti näe kuin kerran viikossa.
Nyt poikakaverillani on sellainen lukujärjestys että hänellä jää torstai ja perjantai mm vapaaksi. olisin kovasti halunnut että hän olisi esimerkiksi tullutjo torstaina tänne "meille" mutta toki ymmärrän ettei hän jo pelkästään koulutehtäviensä takia voi olla täällä kaikkea vapaa aikaansa.
Siispä ongelmani; suutuin siitä, ettei hän tullut rovaniemelle vaikka hänellä on omat läksynsä sun muut asiat hoidettavana.. Tiedän suuttuvani herkästi, ja vaikka olen yrittänyt muuttaa asioita en ole pystynyt ainakaan toistaiseksi siihen.
En vain ymmärrä.. onko väärin suuttua siitä että että olen itse uhrannut tavallaan koko oman "perhe-elämäni" hänen takiaan ja sitten saan taistella yhdestä päivästä hänen kanssaan itku kurkussa?
Aloin seurustella muutama kuukausi sitten erään aivan ihanan miehen kanssa. Hän on hellä, ajattelee useimmiten tunteitani eikä koskaan tee mitään sellaista mitä en halua hänen tekevän. Lisäksi hän osaa puhua hyvin asioista. On ollut helppo keskustella juuri esimerkiksi kotoalähdön jälkeisistä tunteista hänen kanssaan koska todella luotan häneen.
Kesällä isäni soitti yli vuoden tauon jälkeen. sitä ennen en ollut kuullut hänestä todellakaan yhtään mitään. Lähdin perheeni kanssa kesälomamatkalle 4 viikoksi eurooppaan, ja matka meni suhteellisen hyvin lukuun ottamatta pientä tunnelman kireyttä joka ilmeisesti aiheutui siitä kun emme enään "tunteneet" toisiamme samalla tavalla kuin ennen. Loman jälkeen isä olisi halunnut minun jäävän asumaan kotiin, mutta en jäänyt, koska ajattelin että haluan edelleen jatkaa seurustelusuhdettani. Tämä ei olisi ollut mitenkään mahdollista jos olisin jäänyt kotiin asumaan.
Nyt sitten kun koulu taas alkoi, jouduimme "eroon" poikakaverini kanssa. Asumme eri paikkakunnilla, ja vaikka välimatkaa on alle 150km emme silti näe kuin kerran viikossa.
Nyt poikakaverillani on sellainen lukujärjestys että hänellä jää torstai ja perjantai mm vapaaksi. olisin kovasti halunnut että hän olisi esimerkiksi tullutjo torstaina tänne "meille" mutta toki ymmärrän ettei hän jo pelkästään koulutehtäviensä takia voi olla täällä kaikkea vapaa aikaansa.
Siispä ongelmani; suutuin siitä, ettei hän tullut rovaniemelle vaikka hänellä on omat läksynsä sun muut asiat hoidettavana.. Tiedän suuttuvani herkästi, ja vaikka olen yrittänyt muuttaa asioita en ole pystynyt ainakaan toistaiseksi siihen.
En vain ymmärrä.. onko väärin suuttua siitä että että olen itse uhrannut tavallaan koko oman "perhe-elämäni" hänen takiaan ja sitten saan taistella yhdestä päivästä hänen kanssaan itku kurkussa?
Vastaukset 8
Vanhimmat
ei et ole yhtään yliherkkä,
sanoit että hänen kanssa on helppo keskustella...
soita ja sano miksi suutuit ja kerro tunteesi.
En oikeen osaa antaa anteeksi enkä alottaa puhumista.. Viha ja suuttumus on sellanen kierre oikeastaan.. siitä ei pääse yli eikä ympäri.. ei vaan voi "alentua" ja puhua asioista, vaikka se oliski paras vaihtoehto.
Sinulla on ollut varmaan ongelmallinen suhde vanhempiisi kertomasi perusteella. Olet joutunut kovien päätöksien eteen nuorena, mutta olen varma, että teet itsellesi oikein.
Tunnet uhranneesi oman perhe-elämäsi hänen takiaan ja vaadit nyt "tasoitusta" mieheltäsi.
Sinuun ja suhteeseesi liittyy varmasti paljon problematiikkaa. Toivon, että yrittäisit puhua tunteistasi miehellesi. Kerro hänelle, mitä tunnet ja miksi. Mitä haluat ja miksi sinusta tuntuu, ettei hän anna sinulle yhtä paljon kuin sinä hänelle.
Toisaalta sinun voisi olla hyvä yrittää rakentaa suhteesi vanhempiisi. Tietenkin, jos he eivät tule sinua vastaan, niin et sinäkään voi noin vain heidän vaatimuksiinsa suostua. Voit yrittää selittää, että olet aikuinen ja vastuussa itsestäsi, että vietät sellaista elämää kuin haluat eikä heillä ole enää oikeutta puuttua valintoihisi.
Mieti, ripustaudutko liikaa. Kaikki eivät jaksa eikä heille ole edes hyväksi viettää kaikkea vapaa-aikaansa toisen kanssa. Itsenäisempi osapuoli voi kokea tilanteen ahdistavana ja rajoittavana.
asiaa häneltä kun hän nyt sitten "yllättäen" tuli perjantaina luokseni. hänen mielestään en ripustaudu liikaa, mutta toisaalta hän myös sanoi että jos asiaa miettii minun kannalta niin hän ymmärtää kaiken oikein hyvin.
taas on vaikeuksia ymmärtää että miksi hän sitten toimii toisella tavalla. olen kai vain liian omistushaluinen .. ):
Voisit tietysti sanoa hänelle suoraan, miltä sinusta tuntuu. Tällaiset asiat eivät selviä muuten kuin keskustelemalla. Ihmiset luonnollisesti päättelevät toisten käyttäytymisen johtuvan niistä asioista, jotka he heistä tietävät. Yleensä ihmiset eivät kuitenkaan tiedä toisistaan tarpeeksi osuakseen päätelmissään oikeaan. Voi olla lukemattomia eri syitä siihen, miksi joku tietyssä tilanteessa käyttäytyy kuten käyttäytyy. Toisen tekemisiä yksin pohtiessasi erittäin todennäköisesti päädyt johonkin niistä vääristä mahdollisuuksista.
Koska edelleen ihmettelet hänen käyttäytymistään eikä hänen vastauksensa mielestäsi ollut tyhjentävä, sinun lienee syytä jatkaa keskustelua. Ei kuitenkaan kannata ruveta väkisin peräämään pikaista selitystä, se voi aiheuttaa riidan tai vastaukseksi hätävalheen. Kerro hänelle mitä ajattelet ja pohtikaa yhdessä, mitä te yhdessä voisitte ongelman poistamiseksi tehdä.
Jos sinua kuitenkin häiritsee vain tuon mainitsemasi viikonlopun tapaus, olet mielestäni ylireagoinut. Sen kuin sanot, että odotit tai olisit halunnut, että hän olisi tullut jo aikaisemmin luoksesi ko. viikonloppuna. Luulisi hänen vastaavan kertomalla miksi niin ei käynyt.
..Samankaltaista ongelmaa on ratkottu minun ja poikaystäväni suhteessa.Suutun ja hermostun kun hän kysyy vaikka että kuka sinulle on soittanut tänään tai jotain muuta vastaavaa.Mielestäni ei kuulu hänelle kenen kanssa olen puhunut päivällä ja mitä.
Ja varsinkin jos joku mieshenkilö joka on vain ystäväni soittaa ja hän alkaa udella olen karvat pystyssä ja valmis käymään sotaa siitä kuka minulle saa soittaa ja miksi.Onkohan minulla todellakin ongelma?
Ikävää jos teilläkin on tuollainen ongelma ): Tuon tapaisesta "kroonisesta" ongelmasta on vaikea päästä yli jos jompi kumpi ei jousta tai opettele elämään erillä tavalla.. ehkä siinä on mukana myös jonkin verran mustasukkaisuutta?
Minä melkeen olisin onnessani jos poikaystäväni kyselisi minulta enemmän päivän tapahtumista .. vaikka vain puheluistakin. Kyselenhän itsekkin paljon vaikkei ihan kaikki hänen tekemisensä aina välttämättä edes kiinnosta, mutta on mukava tietää mitä toinen tekee.. ja selvillehän sitä ei saa kuin kysymällä..