Erosta kulunut nyt kolmatta vuotta ja lapseni on 15-v. Hän on säännöllisesti viettänyt jokatoinen viikonloppu ja osat lomistaan luonani. Asumme samalla paikkakunnalla, hän keskustassa ja minä hieman syrjemmällä.
Alkoi nyt mietityttämään tuo kun lapsi vanhenee ja tulee murrosikään ja suunnittelee lähtevänsä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan nyt syksyllä jotta miten noiden viikonloppu vierailuiden kannsa käynee. Kai se teini tahtoo mieluummin viettää viikonloppunsa ystäviensä kanssa kuin tulla "tänne maalle".
Eli kysynkin nyt teiltä kokeneilta; millä tyylillä nuo sovitut tapaamisoikeudet ovat muuttuneet/loppuneet lapsen tullessa siihen ikään että elämään pitäs mahtua muutakin kuin vanhempien välillä vuorotteleminen? Ongelmia, neuvoja?
Alkoi nyt mietityttämään tuo kun lapsi vanhenee ja tulee murrosikään ja suunnittelee lähtevänsä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan nyt syksyllä jotta miten noiden viikonloppu vierailuiden kannsa käynee. Kai se teini tahtoo mieluummin viettää viikonloppunsa ystäviensä kanssa kuin tulla "tänne maalle".
Eli kysynkin nyt teiltä kokeneilta; millä tyylillä nuo sovitut tapaamisoikeudet ovat muuttuneet/loppuneet lapsen tullessa siihen ikään että elämään pitäs mahtua muutakin kuin vanhempien välillä vuorotteleminen? Ongelmia, neuvoja?
Vastaukset 2
Vanhimmat
lapseni ei enää "jouda" käymään. Hänellä on tietysti jo oma elämänsä, vaikka minusta hän on vielä suhteelisen nuori. Toisinaan kun on useampi viikonlopputapaaminen mennyt "kiireissä", ilmoitan hyvissä ajoin hakevani hänet tiettyyn kellonlyömään, ihan niin kuin ennenkin. Sen verran olen joutunut tinkimään, että annan lapselle vapauden lähteä omiin rientoihinsa, vaikka aika monasti on käynyt niinkin, että kun hänet olen saanut luokseni ei hän ole minnekään kaivannutkaan, vaan asettunut aloilleen hetkeksi.
Ehkä tuollainen pysäyttäminenkin on ihan hyväksi, eihän maailma minnekään karkaa. Ehkä lapsi kuitenkin tarvitsee edelleen kokemuksen ja tunteen, että olen hänen vanhempansa, ja joissain määrin edelleenkin minun valtani käy hänen valtansa yli, vaikka joustoa löytyykin.
Ei auta paljon muu kuin toisaalta antaa lapselle liekaa, tilaa levitellä siipiään, ja uskoa niitten kantavan. Ehkä etävanhemmalla tämä on vaikeampaa kuin lähivanhemmalla, joka sentään näkee lapsen edes joskus, harventuen hänkin, mutta enemmän.
Luopumisen tuska, sitä se on,vielä edelleenkin. Nyt on vaan kyse lapsensa luovuttamista isompiin ympyröihin mitä ennen. Kuka väittää ettei se jossain kohtaa kirpaisikin.
Paljon se on sinusta itsestäsikin kiinni. Kai olet yhteydessä lapseesi muulloinkin kuin vain joka toinen viikonloppu. Rakenna hyvä pohja suhteellenne: lapselle tulee silloin tarve jakaa asioita sinun kanssasi.