Tilanne on seuraavanlainen: Minulla on kaksi lasta,16 ja 13.
Seurustelin pitkänaikaa erään miehen kanssa jolla ei ole omia lapsia ja huonosti kävi.
Alkuun meni loistavasti mutta pikkuhiljaa tuli esiin mustasukkaisuus ja se että kaikki asiat mitä me olimme tottuneet tekemään monien vuosienajan lapsien kanssa niin kaikki oli päin peetä.
Eli lyhyesti sanottuna meidän olisi pitänyt muuttaa kaikki tapamme jotta olisimme miellyttäneet miesystävääni. Siitähän ei tullut yhtään mitään!
Elämään tuli ahdistus ja kyyräily joka oli hermoja raastavaa ja tosi väsyttävää.
Ratkaisin asian siten että mies pihalle ja itse jatkamme elämää niinkuin ennenkin. Oikein vai väärin? Minun mielestä oikein....
Seurustelin pitkänaikaa erään miehen kanssa jolla ei ole omia lapsia ja huonosti kävi.
Alkuun meni loistavasti mutta pikkuhiljaa tuli esiin mustasukkaisuus ja se että kaikki asiat mitä me olimme tottuneet tekemään monien vuosienajan lapsien kanssa niin kaikki oli päin peetä.
Eli lyhyesti sanottuna meidän olisi pitänyt muuttaa kaikki tapamme jotta olisimme miellyttäneet miesystävääni. Siitähän ei tullut yhtään mitään!
Elämään tuli ahdistus ja kyyräily joka oli hermoja raastavaa ja tosi väsyttävää.
Ratkaisin asian siten että mies pihalle ja itse jatkamme elämää niinkuin ennenkin. Oikein vai väärin? Minun mielestä oikein....
Vastaukset 5
Vanhimmat
...teit
tein minäkin ja hyvin ollaan pärjätty. En tiedä miksi miehet lupaavat ja vannovat pitävänsä toisen lapsista ja kun pitäisi näyttää käytännössä miten se menee, ei onnistukkaan. Meillä oli aivan sama tilanne, meidän olisi pitänyt muuttaa tapojamme, että olisimme pärjänneet yhdessä.
Minulla on nyt suhde, jossa naisella on 5 lasta (20 - 12 välillä), ja armaani on mustasukkainen. Me olemme selvästi keskustelleet siitä, että meidän pitää hyväksyä toisemme juuri sellaisina kuin olemme ja emme edes yritä toista muuttaa, vain itseämme, ehkä tapaamme ajatella asioita.
Hänen lapsensa on hänen, ja minä tykkään heistä ja he minusta. Olemme keskustelleet myös lasten kasvatuksesta keskenämme ja meidän pitää toimia samalla tavalla lasten kasvattajina.
Sinä teit ihan oikein, kun pistit miehen pihalle. Olen ollut eräässä aikaisemmassa suhteessa, jossa silloinen rakkaani oli seurustellut miehen kanssa, joka oli pannut kamalan valinnan hänen eteensä 'minä tai lapset'.
Itse olen lähtenyt siitä, että ensin on lapset ja sitten minä. Järjestyksekseni katsoin siis nyt olla nro 7, koska ensin on hän itse, sitten lapset ja sitten minä. Hänen käsityksensä on että minä olen 1. Kyllä lapset ovat etusijalla, sitten olemme me, minun mielestäni.
Näissä suhteissa on kyllä tehtävä selväksi kokonaiskuvio ja toisen hyväksyminen juuri sellaisenaan, hyvine ja huonoine puolineen. Toivon, että seuraavan kerran osaat selvittää oleelliset asiat ensin. Pitää olla ystävyyttä, ymmärrystä, toisen totaalista hyväksyntää, ymmärtää ja hyväksyä myös virheet ja osata nauttia toistaan semmoisinakin. Seksin pitää olla sitten tämän kaiken kruunu, sitten se suhde on tosi ihana.
minun vanhempani erosivat kun minä oli vasta neljän vanha (nyt olen 25). Äidilläni oli eräs miesystävä aikoja sitten joka ei voinut sietää meitä lapsia. Hän olisi aina halunnut tavata vaan kun olimme isämme luona.Niinpä äiti antoi miehelle selväksi että lapset ensin ja sitten vasta miehet! Eikä siitä suhteesta olisi voinut tulla mitään,koska mies oli niin omistushaluinen äidistäni...
Joten sinulla on hyvin aikaa sitten kun lapsesi ovat kasveaet isoiksi ja lentäneet pois pesästä... ihan oikein teit! Ensin omat lapset ja sitten aikaa itselle etsiä kunnon suhde... =)