Kuinkahan moni sinkuista on aivan tietoisesti päättänyt elää yksin, tarkoitan siis ilman parisuhdetta, koko loppuelämänsä.
Varmaan aika pieni vähemmistö, mutta itse kuulun tuohon vähemmistöön.
Muutamia suhteenalkuja tuossa vuosien varrella on kyllä ollut (nyt olen 38. v.) mutta ne ovat tyrehtyneet alkuunsa.
Minussa vain ei kertakaikkiaan ole mitään sellaista olemuksessani joka viehättäisi naisia.
Pitkään aikaan en ole edes yrittänyt tehdä tuttavuutta naisien kanssa, koska se ei johda mihinkään. Itse asiassa en ole tietoisesti päättänyt että nyt saa naiset olla, mutta olen kuitenkin 100 % passiivinen tämän asian suhteen enkä odota tulevaisuudelta tässä suhteessa mitään.
Ja kun ikää karttuu, aina vaan helpommaksi muuttuu naisista erossa pysytteleminen (ja päinvastoin).
Varmaan aika pieni vähemmistö, mutta itse kuulun tuohon vähemmistöön.
Muutamia suhteenalkuja tuossa vuosien varrella on kyllä ollut (nyt olen 38. v.) mutta ne ovat tyrehtyneet alkuunsa.
Minussa vain ei kertakaikkiaan ole mitään sellaista olemuksessani joka viehättäisi naisia.
Pitkään aikaan en ole edes yrittänyt tehdä tuttavuutta naisien kanssa, koska se ei johda mihinkään. Itse asiassa en ole tietoisesti päättänyt että nyt saa naiset olla, mutta olen kuitenkin 100 % passiivinen tämän asian suhteen enkä odota tulevaisuudelta tässä suhteessa mitään.
Ja kun ikää karttuu, aina vaan helpommaksi muuttuu naisista erossa pysytteleminen (ja päinvastoin).
Vastaukset 46
Vanhimmat
Tosiaan varmaan aika harva tarkoituksella, ehkä useampi sitten haluamattaan.
Se on kyllä harmi kun nämä asiat kasautuvat.. kun on pitään sinkkuna niin sitten ei enää pian jaksa edes yrittää.
Kyllähän sitä tietää että sopivia ihmisiä on, mutta että sattuisi törmäämään sellaiseen oikeaan aikaan oikeassa paikassa...
Sama vika..suhteita ollut useita, pitkiäkin (vuosia), mutta on vaan sitten lopahtanut. Asumaan en tosin kenenkään kanssa päätynyt. Nyt olen tehnyt sen viimeisen päätöksen, että annan miesten olla, elän sinkkuna loppuikäni (nyt 40v). Tietoisesti, harkitusti ja omasta tahdostani. Tuntuu hyvältä vapautua "kumppanin etsintä paineista/pakosta" ja olla elellä vaan kaikessa rauhassa. Ei tarvi enää stressata, hermoilla, olen löytänyt sisäisen rauhan.
MInäkin 40v ja sisäinen rauha tuntuu jo melko pysyvältä. Tuskinpa enää koskaan tulen haikailemaan miesten perään. Valitettavasti olen kaikkea muuta kuin sinut sellaisten ihmisten kanssa, jotka ihmettelevät yksineläjiä kuin sirkuseläimiä. Viime aikoina nämä äimistelijät ovat tuntuneet vaihteeksi erityisen raivostuttavilta. Minulla on tapana jättää menemättä paikkoihin ja tilaisuuksiin, joissa parittoman läsnäolo herättää huomiota. Nyt keski-ikäisenä harmittavat ne loitonneet ystävät, jotka kokevat perheettömyyteni anteeksiantamattomana puutteena. Vaivaa myös, kun ei ole matkakumppania, jonka kanssa reissata lomilla. Muuten elämä on melko mallillaan. Sinkkuus luontuu kaiketi paremmin meille epäsosiaalisiksi nimitetyille.
Ajattelin kun nämä nettideittailut tulivat vuosia sitten kuvioihin että täältä löytäisivät toisensa he, jotka eivät halua baareihin tai joilla muuten kestää kauemman tutustua toisiin ihmisiin.
Ihmeekseni tätä mahdollisuutta ei käytetä hyväksi, jos on epäsosiaalinen livenä niin ollaan netissäkin?
Suurin osa tapaamistani nettituutavuuksista on ollut ennemminkin ylisosiaalisia kuin päinvastoin.
Pahinta on että kemiallinen yhteensopivuus rajoittaa niin paljon, ensin pitäisi nähdä ja katsoa onko raamit ja sielu sellainen yhdistelmä joka sopii omaan olemukseen.
Pahinta nelikymppisenä on se, että koko ajan ei jaksaisi harrastaa, tämä seesteinen ja helppo elämä miellyttää, ja vaikka naisen puute on vielä kova niin ei enää huvita yrittää....
Osuitpas asian ytimeen, väylänähän tämä on aika suppea, aivan kuin suurin osa aisteista puuttuis. Olen tavannut muutamia ihmisiä jotka ovat kirjoitusten perusteella vaikuttaneet tosi passeleilta tyypeiltä, sitten on menty puhelinyhteystasolle, saattaa olla että vielä siinä vaiheessa juttu luistaa, joskus ei, ja ne tapaamiset mitä on ollut, ovat olleet niin karmeita kokemuksia, etteipä juuri tee mieli enää moista kokea...
Yksin oleminen on välillä yksinäistä, eipä ole ketään ketä odottaa, ketä hyysätä, on täytynyt opetella hyysäämään itteensä, tykkäämään omasta seurastaan. Kaikki ystävät elävät parisuhteessa, eipä sinkku ole aina yksin tervetullut illanviettoihin joissa on vain pariskuntia jne. välillä se kirvelee mieltä, enemmän tai vähemmän. Pikkuhiljaa vaaka on alkanut kallistumaan vaakakupille jossa on yksinelämisen hyvät puolet verrattuna huonoon parisuhteeseen. Mietin että mitkä asiat ja tapahtumat tässä elämässä ovat eniten aiheuttaneet surua ja murhetta ja täytyy myöntää että parisuhdekiemurat, petetyksi tulemiset, loukkaukset, pahoinpitelyt, niin henkiset kuin fyysisetkin jne. Eipä yksin ollessa tarvitse moisten asioitten kanssa painia. Jotenkin kuitenkin osa minusta haluaa uskoa siihen että täytyy olla olemassa hyviäkin parisuhteita, ja olenhan nähnyt niitä toki ystävieni elämässä, ei vain omalle kohdalle ole sattunut ihmistä joka olisi tasapainossa itsensä kanssa, ja sitä kautta valmis elämään tasa-arvoista elämää. En tiedä elänkö elämäni loppuun asti yksin, mutta rimaa on ollut kyllä pakko korottaa...
Puolensa ja puolensa niin parisuhteella kuin sinkkuudellakin. Itselläni nuo sinkkuuden hyvät puolet ovat voittaneet parisuhteen mennentullen. Riippuu tietty parisuhteesta, mutta varsinkin huonon suhteen voittaa sinkkuus kirkkaasti. Hyysäämisen ja paijaamisen tarve tulee tyydytettyä sillä, että omistaa pari naukuvaa karvakasaa, jotka ovat erittäin persoja paijaamiselle ja hyysäämiselle :)
Minun tilannetta "helpottaa" varmaankin myös se, että suurin osa ei niin monilukuisesta tuttavapiiristänikin on meitä keski-ikäisiä sinkkuja. Joko eronneita, karanneita tai syntymäsinkkuja. Joten sitä kauttakaan ei tule ihmettelyä, ouduksuntaa tai hirveitä parinhaku paineita. Moni on yrittänyt aikansa, epäonnistunut, välillä onnistunutkin ja lopulta luovuttanut.
Kaikki eivät vaan pysty saamaan koskaan elämässään sitä hyvää parisuhdetta mitä suurin osa toivoo ja ihannoi. Moni joutuu ja tyytyy huonoon tai sitten valitsee yksinelämisen huonon parisuhteen tilalle. Ja sitten on ne harvalukuiset onnelliset, jotka ovat onnistuneet saavuttamaan tyydyttävän suhteen. Näin se vaan menee ja siihen on tyytyminen. Itse ainakin olen tyytynyt.
"Ihmeekseni tätä mahdollisuutta ei käytetä hyväksi, jos on epäsosiaalinen livenä niin ollaan netissäkin?
Tiedätkö, että lähes kaikki netin deittipalvelut pullistelevat miesten profiileja. Naisilla on lähes kaikissa nettideittipaikoissa puhtaasti valinnan vapaus. Nainen laittaa ilmoituksen ja saa satoja vastauksia välittömästi. Mies kun laittaa ilmoituksen...yksi tai ei yhtään vastausta naisilta. Ja vaikka mies ottaisi yhteyttä naiseen, sille naiselle on jo tullut satoja vastauksia joten on lottoarvontaa vastaako nainen juuri sinulle. Eli nettideitit ovat lopulta miehille täysin turha ja lottoarvontaan verrattavissa oleva asia. Ei toimi!
No, en tietoisesti ole päättänyt, mutta oma markkina-arvo on niin huono ja viihdyn yksinkin (pornon avittamana) kohtalaisesti, että käytännössä on parempi vaihtoehto pysytellä kokonaan pois naismarkkinoilta kuin tuhlata aikaa "jokinorsujen" metsästykseen.
Kun olin nuorempi ja paremman näköinen, niin en silloinkaan pystynyt iskemään kovin hyvän näköisiä naisia. Nyt vielä vähemmän.
Jos olisin nainen, niin silloin tilanne olisi helppo, kun seksiä saisi ilman vaivaa niin paljon kun haluaisi. Miehenä on tyydyttävä pornoon.
"Jos olisin nainen, niin silloin tilanne olisi helppo, kun seksiä saisi ilman vaivaa niin paljon kun haluaisi. Miehenä on tyydyttävä pornoon".
No, ei todellakaan asia ole noin, voin keski-iän kynnyksellä olevana naissinkkuna todeta. Seksiä varmaan saisi, jos kriteerinä olisi vain määrä eikä ollenkaan laatu. Ja kelpaisi ihan kuka tahansa. Mutta kun ei satu riittämään se, että jalkojen välissä roikkuu jotain, vaan pitäisi vähän muutakin olla. Oletko ehkä koskaan kuullut niistä "kemioiden yhteensopimisesta"? Sellaisia tyyppejä ei ihan joka päivä kadulla vastaan kävele tai kapakassa eteen tupsahda. Jos se olisikin noin yksinkertaista kuin kuvailet...
Itselläni on ikää 25-vuotta ja yhtään seurustelusuhdetta ei ole takana. Syynä on luonnollisten kontaktien puute vastakkaiseen sukupuoleen, en nimittäin voisi kuvitella että "iskisin" jonkun tosta vaan. Olen opiskellut hyvin miesvaltaisella alalla ja olen töissä paikassa, jossa on n. 95% miehiä. Lisäksi harrastukset ovat sellaisia, joissa ei pahemmin naisia näy(aseet ja autot), kaikkein panimpana asiana voisi pitää juomattomuuttani ja enkä voi sietää baareja. Olen jo asennoitunut tilanteeseen jo niin etten usko seurustelevani koskaan, tai ainakaan elämään kunnon parisuhteessa ja perustamaan perhettä. Asennoituminen tilanteeseen on helpottanut elämääni merkittävästi, en ota mitään ressiä naisista.
Rakkaus tulee aikanaan jos on tullakseen. Kaverit ne on ne jotka ei jätä eikä petä. Mitä useammin sormansa polttaa parisuhteessa, sen enemmän tulee mieleen "mitäpä kulkijapoika tekee heilalla napakalla" Rautavaaran laulua muistellen. Ainoa kunnon mies onkin poikamies, muut miehet ovat muuten vain hyviä miehiä : )
Valaisit mielessäni oleva mustaa tunnelin päätä. Itse olen 26, vanhanaikaisista arvoistani koskaan tinkimättä olen pahasti kyynisoitunut ja vihamielinenkin nykyistä ihmisten voimakasta arvotyhjiökulttuuria kohtaan. Olen tavallaan onnekas, koska uskon arvojeni vaalimisella olevan hyvää kauaskantoista merkitystä.
jos ei muuta voi. Mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa. Yksin vaan monesti on yksin naula läpi sydämen ja sattuuhan se. Sattuu ne huonotkin suhteet ja eroamiset, siksi mieluusti yksin kunnes toisin käy kohdalle. Osa-aika sinkku siinä mielessä siis, mutta kaikilla meillä on syymme : )
.
Oikeastaan tähän ehkä sopii lainaus omasta maailmastani, kun olen joskus usein kahdenvaiheilla, juupas eipäs keskustelu itsekseen:
"Joskus mietin, millaista olisi olla ihan tavallinen ihminen? Sellainen tavallinen, jolla ei olisi mitään tekemistä, sen kun vain menisi kavereiden kanssa kaljalle, tai elokuviin, tai puolison kanssa shoppailemaan, kassin kantajaksi. Eläisi ilman mitään suunnitelmia, olisi vaan vaikka jouten. Millaista se olisi? Olla toisen seurassa on jo jotain jonka olen ehkä unohtanut. Enkä ole, luulin vain niin, mutta ajatushan se tuokin oli joka tuli ja meni."
Vähän kuin not for sale, mutta ikuisesti poikamies kunnes toisin päätetty, puolensa kummallakin ratkaisulla.
Pitkäaikaissinkkuus on kuin pitkäaikaistyöttömyys, mitä kauemmin olet työttömänä, sitä vaikeampi on sitä työtä löytää.
Muiden ihmisten suhtautuminen tällaisiin tapauksiin on yleensä juuri sitä "sä oot vaan laiska ja saamaton"-tyylistä. Ei sitä vain kaikki ymmärrä, että jos olet vuositolkulla ilman minkäänlaista suhdetta, niin ei sitä enää ihminen jaksa tai pysty tekemään asialle mitään, vaikka kuinka haluaisi... joten ihminen tyytyy siihen, mihin on vuosien mittaan tottunut ja kaikki siitä rutiinista poikkeava on liian erilaista ja ahdistavaa.
Mä myös uskon, että jos haluat aloittaa suhteen, niin silloin sinussa on oltava jokin ominaisuus, mikä antaa susta suhteen aloittamisen kannalta positiivisen kuvan vastapuolen silmissä. Eli sun on oltava hyvä jossain asiassa. Se voi periaatteessa olla mikä tahansa, kuten esim. kokkaustaito, tanssitaito, puhumisentaito, miellyttä ulkonäkö jne. eli jokin missä sä olet erityisen hyvä. MUTTA jos sinussa ei ole mitään tällaista ominaisuutta, niin uskon että tällaiset ihmiset jäävät yksin tässä maailmassa. Mitä pitemmälle suhde jatkuu, sitä enemmän niitä ominaisuuksia tulee vastapuolesta esiin... tosin jotkut niistä ominaisuuksista ovat myös negatiivisia. Eli kunhan se positiivisten ja negatiivisten ominaisuuksien summa pysyy postiivisella puolella, niin suhde tulee todennäköisimmin jatkumaan.
Itse yritän edelleen löytää sitä postiivista ominaisuutta itsestäni... toivottavasti sen joskus myös löydän...
hei tehkää lomamatka Thaimaaseen ja tutustukaan Thaimaan ihaniin tyttöhin. Voin taata ett jo parin viikon lomalla saatte mukaanne siron thaitytön josta sitten täällä suomessa tulee teidän vaimo.
Mitä ole seurannut niin noin 40 vuotialla miehillä on yleensä nuori thai vaimo.
onnea tytön hakuun thaimaasta.
Olenpa huomannut itsekin että vähitellen alkaa tuo oma ajatus tottua siihen että yksin tässä vissiin joutuu elämään. Ei oikein enää jaksa yrittää rakentaa mitään suhdetta. Ravintoloissa tulee toisinaa viikonloppuisin käytyä mutta sinnekin oikeastaan mennään vaan kavereiden kanssa tappamaan aikaa. Itse en ainakaan jaksa harrastaa minkäänlaista naisten iskemistä, tuntuu jotenkin niin turhalta. Hirveä vaiva ja välttämättä se ei kuitenkaan johda mihinkään. Tulee vaan ihan turhaa mielipahaa siitä kun ei taaskaan onnistanut.
Lisäksi tuntuu että on jotenkin vaikea ihastua enää kehenkään näin vanhemmalla iällä. Jotenkin vain tulee niin harvoin vastaan ketään joka kolahtaisi ihan oikeasti. En tiedä, ehkä tässä on vaipumassa jonkinlaiseen kyynisyyteen. Huvittavaa on sekin että kaikki kaverit yrittää aina lohduttaa että kyllähän tuollainen käsistään kätevä, kokkailutaitoinen supliikki mies saa aina halutessaan naisen. No kumma kun ei vaan näy sitä naista missään. Sitten vielä luulevat päälle päin että kaveri on oikein iloinen ja positiivinen. Mutta eivätpä arvaa miten pahasti sen ulkokuoren alla myllertää tämä sinkkuus. Periaatteessa kaikki onkin ihan kivasti niin kauan kun viettää aika esim kavereiden kanssa mutta sitten kun tulet taas kotiin jossa ei kukaan ole odottamassa niin jotenkin sitä masentuu jotakuinkin samantein.
Kuten joku jo sanoikin niin varsinkin lomamatkoille kaipaisi seuraa. Aika tylsää on yksin lähteä ja useasti jääkin lähtemättä sen takia. Ei varmaan olen hyvä vaihtoehto tuokaa, voisihan sieltä matkalta vaikka löytyä se samaa pohtiva vastakkaista sukupuolta oleva sinkku. Kukaanhan ei kuitenkaan kotoa hae, mutta kun ei vaan jaksa panostaa tuohon enää mitenkään.
itsekin alkanu tottuun ajatukseen että yksikseen sitä tulee elämään. Vaikka ikää ei vielä ole liikaa ("vasta" 29), niin joistain unelmistaan sitä on pakko luopua. En esimerkiksi usko ikinä saavani haaveilemaani perhettä. Kaverien kanssa baarissa pyöriessä isku yrityksiä voi tulla pari kolme illassa, mutta aina ohitan ne ilman sen kummempia säätöjä.
Miehet valittaa että aina saa naiselta pakit...minä ainakin annan pakit koska niin pahasti on miehiin joutunut pettymään. Sitä alkaa epäilemään omaa kykyään tunnistaa ne pelimiehet ihan oikeesti mukavista kavereista. Tottakai joskus hauskaa pidän mukavalta tuntuvan miehen kanssa, mutta aina pidän huolen että liian lähelle en päästä. Kukaan ei enää tule saamaan niin suurta merkitystä ja valtaa elämääni, että voisi minua satuttaa...
Asia vaan on niin että yksi täydellinen pelimies pilaa mahdollisuuden monelta kunnon kaverilta....
vaikkapa eurosinkkuihin jos haluat matkaseuraa? Heillä on tukuittain erilaisia tapahtumia ja matkoja sinkuille isommissa ja pienemmissä porukoissa, naisia ja miehiä eri ikäisiä nuorista vanhempiin, koko skaala löytyy. Itsekin olen postituslistalla, tosin en vielä ole ehtinyt mukaan matkoille, mutta houkuttelevia tarjouksia tulee. Äskettäin mm.laskettelumatka Itävaltaan. Kaikki siellä samassa tilanteessa, yksinäisiä jotka haluavat matka- tai muutakin seuraa. Itse lähinnä sitä matkaseuraa.
Tuotapa en muistanutkaan, kuullut olen kyllä. Täytyypä ihan vakavissaan harkita sitä liittymistä. Tuskinpa siinä mitään voi hävitäkään, muuta kuin "pahimmassa" tapauksessa sinkkuutensa ;)
Minulla on lähisuvussani muutamia naispuolisia sinkkuja. Esim. n. 50 v. kummitätini aina ollut hyvin viehättävä yksineläjä. En muista koskaan, että kukaan sukulainen olisi ihmetellyt hänen sinkkuuttaan. Minultakaan 30v. sinkkuna kukaan sukulainen ei ole koskaan kysynyt, että eikös sinulla ole jo miestä. On minulla tässä vuosien mittaan joku ollutkin ja kerran saman katon alla yhden miehen kanssa asunutkin. Tämä tosin tapahtui ulkomailla, joten suuremmalta osalta sukulaisia hän jäi näkemättä Suomen vierailuilla. Luulen, että sukulaiset tuntiessaan liikkuvaisen luonteeni arvelevat, etteivät miehet pysy kyydissäni ja niin olen joskus itsekin sanonut. Mummo on tainnut olla ainut joka on joskus maininnut siitä, että mies olisi hyvä olla. :) Vanhemmat ovat enemmänkin pelänneet sitä, että haksahtaisin johonkin epäsopivaan tyyppiin.
Mietin tuota AP:n kommenttia, että hänessä ei ole mitään mihin naiset viehättyisivät. Kuulostaa hieman sille, että AP tekee arvion toisten puolesta ja siten on myös luovuttanut. Itselläni ongelma on ehkä hieman päinvastainen. Tiedän, että minulla on monia hyviä ominaisuuksia, joita useat miehet haluavat kumppaniltaan ja olen tullut kovin krantuksi. Toisaalta uskon, että tämä vain johtuu siitä, etten ole vielä kohdannut sitä miestä, joka todella pistää pääni pyörälle. En ota huolta asiasta. Kyllä sekin aika vielä tulee. :)
Olen 28-vuotias miespuolinen sinkku enkä ole koskaan seurustellut. Nuo utelut sukulaisten taholta tapahtuivat minulla siinä 20 ikävuoden molemmin puolin. Mutta nyt 28-vuotiaana kukaan ei tosiaankaan ole enää kysellyt mitään.
multakaan ei pitkään aikaan enää kyselty mitään (onhan ikääkin jo 40v). Paitsi eräs työkaveri kysyi vähän aikaan sitten, että milloinkas sinä lapsen hommaat. Todella törkeetä, loukkaannuin todenteolla. En vastannut mitään, luulisi nyt jokaisen täyspäisen ymmärtävän ettei sitä enää tällä iällä hommata, varsinkin kun ei sitä miestäkään ole, eikä muutenkaan kiinnostaisi vaikka olisikin. Sen asian olen ratkaissut jo ajat sitten, ettäs jotkut kehtaavatkin. Muuten saa olla melko rauhassa ihmettelijöiltä jo tässä iässä. Nuorempana luulin eläväni elämäni parisuhteessa mutta toisin kävi. Mikäs tässä näinkin se sujuu. Kaikki ei aina ole niin mustavalkosta.
"Toisaalta uskon, että tämä vain johtuu siitä, etten ole vielä kohdannut sitä miestä, joka todella pistää pääni pyörälle. En ota huolta asiasta. Kyllä sekin aika vielä tulee. :)"
Se päivä tuli ja jälkiviisaasti voin kirjoittaa, että olisi saanut jäädä tulematta. Olisi jäänyt monet itkut itkemättä ja elämä olisi ollut...kokolailla tyytyväisempää. Ei auta kuin ottaa asenteella, että oppia ikä kaikki.
Noh, ainakin jaksat puhua itsestäsi.
"En puhuisi niin paljon itsestäni, jos tuntisin yhtä hyvin jonkun toisen"
Henry David Thoreau
En jaksanut lukea koko viestiketjua läpi, mutta vastaan nyt ap. sun ensimmäiseen viestiisi kuitenkin.
Älä missään nimessä luovuta! Jos sä nimittäin itse alat uskoa, että sussa ei ole yhtään mitään sellaista speciaalia, miksi naiset juuri susta vois kiinnostua, uskomuksestasi muotoutuu helposti ns. "itseään toteuttava" ennustus...
Aika surulliselta sun elämäsi ainakin noin äkkiseltään mun silmiini vaikuttaa:(, mutta niin asioiden ei varmastikaan tarvitsisi olla. Varmaan on niin, että jos on tottunu elämään aina yksin, ei muusta pian osaa enää haaveillakaan...
Uskon kuitenkin, että todella harva ihminen on oikeasti niin vastenmielinen esim. ulkoiselta olemukseltaan tai olemukseltaan, ettei kukaan juuri hänestä vois kiinnostua. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin jotain sellaisia ainutlaatuisia positiivisia ominaisuuksia &luonteenpiirteitä, joita ei löydy keneltäkään muulta ja näitä omia viehättävämpiä piirteitäsi (mitä ne sitten ovatkaan juuri sinulla )sun kannattais tuoda itsestäsi enemmän esiin & olla itsestäsi ylpeämpi.
Yritä jooko ajatella ap. noista parisuhde jutuista vähän toisella tavalla jatkossa.;) Muutoin saat takuulla elää kyllä yksin jatkossakin...
Tosin: jos oot täysin tyytyväinen ( mitä en kyllä usko,koska tännekin asiastasi kirjoitit..) nykytilanteesi, on sulla tietysti oikeus elää elämäsi kokonaan myös yksin & ilman parisuhteita. Kellään ulkopuolisella ei kuitenkaan ole oikeutta määritellä, mitä elämisen mallia sä omassa yksityiselämässäsi toteutat, ja hyvä niin tietysti.
Mitäs ihmeen äimistelemistä tuossa aloittajan kirjoituksessa oli? Kirjoitus olisi voinut olla aivan yhtä hyvin minun, (ikäkin sama) paitsi että minä en ole edes koskaan yrittänyt luoda seurustelusuhdetta. Nykyään en edes metsästele yhden illan juttujakaan juuri lainkaan, kun niistä tulee vain kova morkkis.
Toisille vain yksin eläminen sopii ja sillä siisti.
Tuntuisi aivan kummalliselta elää jonkun kanssa saman katon alla.
Monet asiat etenevät omalla painollaan, ilman määrätietoista suunnittelua tai päätöksiä. Olen 27v. mies, eikä takana ole yhtään mainittavaa suhdetta ja tuskinpa niitä tulee jatkossakaan olemaan. Mitään päätöstä itsenäisen elämän suhteen en ole tehnyt. Se on vain tuntunut luontevalta ja minulle sopivalta elämäntavalta, joten asiat ovat vähitellen kehittyneet siihen suuntaan.
Itsenäinen elämäkin voi olla monipuolista ja rikasta, enkä todellakaan tunne, että minulta puuttuisi mitään tärkeää. Olen hyvin urasuuntautunut ihminen, joka voi osaltaan selittää elämäntapaani. Opiskelujen jälkeen työni on vaatinut paljon aikaa ja voimia, mutta on samalla erittäin antoisaa. Työni vuoksi matkustan todella paljon, mikä on huomattavasti helpompaa, kun kotona ei ole ketään odottamassa. En myöskään ole koskaan ollut kovin lapsirakas, joten perheen perustaminen ei juuri kiinnosta.
Aikaisemmin sukulaisten ja tuttavien utelut mahdollisista kumppaneista tuntuivat ikäviltä, mutta nyt kun kolmas vuosikymmen on jo loppupuolella, ovat nämä kysymykset vähitellen lakanneet.
Ymmärrän kyllä, että elämä sinkkuna voi ahdistaa, jos toiveissa on parisuhde ja perhe-elämä. Olen kuitenkin varma, että meitä elämäämme tyytyväisiä sinkkujakin on paljon. Kaverit, harrastukset, työ, opiskelu ym. riittävät kyllä tarjoamaan sisältöä elämään, eikä itsenäisyys missään tapauksessa tarkoita yksinäisyyttä.
Olen samaa mieltä, että yksin elävän elämä voi olla jopa paljon mielenkiintoisempaa kuin ei-yksinäisen. Itsekin olen 28v. "yksinäinen mies" jonka kaverit ovat perustaneet perheen, rakentavat omakotitaloa, kasvattavat lapsia jne. Ja heidän selvästi käy minua jotenkin sääliksi, kun asun yksin kaksiossani seuranani vain koira. Toisaalta monen ilme muuttuu, kun he kuulevat kuinka ylisuuri palkkani on peruskuluihin verrattuna, koska olen yksin, ja kadehtivat sitä että minulla yksinäisenä on varaa matkustaa maailmalle paikkoihin jonne omakotitalon rakentajat eivät pääse.
alkaa itseäänkin jo ahdistamaan, varsinkin lukiessa näitä viestiketjuja. Olen tällä hetkellä 22v. mies ja takana ei ole vielä yhtään kunnon seurustelusuhdetta. Muutamia "säätöjä" on ollut.
Varmasti moni tuntee olevansa katkera, sekä itselleen että koko maailmalle. Vikaa etsitään ensin muista ja myöhemmin katse suunnataan sisäänpäin, ts. haetaan niitä vikoja itsestä.
Olenkin viime aikoina alkanut kysyä itseltäni: "Onko minussa jotain vikaa?, Miksi en kelpaa?" Samalla olen muuttunut jo itsekin vähän katkeraksi.
Yleensä sanotaan, että lohduttaa kun huomaa muilla menevän vielä huonommin. Monet täällä kertoivat iäkseen paljon enemmän kuin minulla. En kuitenkaan koe saavani juuri minkäänlaista lohtua tästäkään. Ajattelen vain: "Noinkohan minulle sitten käy."
Vähän kaikkea on kokeiltu, joka puolelta oon yrittänny kattella tyttöä itselleni. Aika masentavaa kun ei edes katsota silmiin. Kuinka sitä voi kenenkään tutustua jos ei edes katsekontaktia saa aikaiseksi. Tällaisen viestin olenkin nyt tulkinnut joksikin viaksi itsessäni. Varmasti sellainen onkin, ainakin henkinen vamma on alkanut kasvaa sisälläni.
"Tupakat ja drinkit kyllä kelpaa, tosin jos tarjoan jotain, niin parhaassa tapauksessa on otettu juoma/tupakat ja menty tämän jälkeen jonkin toisen luokse."
Tämmönen toiminta ei paljoa nostata omaa fiilistä, vaikka tässä vaiheessa iltaa olisi vielä sattunut olemaan hyvä fiilis ja meno päällä.
Vois kait lopettaa tän KILTIN POJAN touhun. Ei ne tytöt tällasta kaipaa. Pitää leveillä ja kehuskella, jos vaan vähänkään löytyy aihetta. Ehkä joku vois oikeesti kokeilla kans tästä kiltin pojan roolista luopumista, itte ainakin ois mielenkiintoa.
ps. "Käyttäytymissäännöt on syvältä, näillä ei naisia saa. Naisia ei varmaan kiinnosta tällanen hyväkäytöksinen jätkä, 22v."
Sanoit:
"Minussa vain ei kertakaikkiaan ole mitään sellaista olemuksessani joka viehättäisi naisia." ja "...olen 100 % passiivinen..."
Mites, jos vaikka tekisit tuolle ensimmäiselle asialle ihan ensimmäiseks jotain ja sitten siirtyisit pienentämään passiivisuusprosenttia...? Voit jopa yllättyä iloisesti. Eikös se oliskin jotain se :)
Tuollainen tila olisi minunkin pyrkimykseni ja olen jo aika lähellä sitä. Ei mene enää kauan. Kohta on yksi lisää tässä "vähemmistössä". Olen jo hyväksynyt tilanteen.
t.myöhäisherännäinen nainen
Minusta kaikki valehtelee itselleen jos uskottelee että loppuelämä yksin olisi jotenkin mukavaa ja että sen voisi noin vain sisäistää...
Olen nyt 22v ja tuota ajatusta olen itsellenikin yrittänyt toistaa tässä viimeset pari vuotta mutta ei sille voi mitään että joka viikonloppu kun istuu yksin kotona niin mieli on maassa ja tuntee itsensä yksinäiseksi.
Itse en löydä seurustelukumppania koska olen niin ujo sekä en ole mistään komeimmasta päästä. Viime kerran kun kävin viihteellä niin ensimmäinen tyttö/nainen joka tuli vastaan sano että "hyi vittu" päin naamaa vaikka vain ohi kävelin... Että eipä tuollaisten tapausten jälkeen ole oikeen edes kotoa viitsinyt poistua kuin korkeintaan kaupassa käydä. Käyn kuntosalilla säännöllisesti ja fyysisesti olen tosi hyvässä kunnossa löytyy mutta jos ei kasvot miellytä ihmisiä niin eipä siinä sitten auta kuin ottaa tällaset "kohteliaisuudet" vastaan ja elellä tätä yksinäistä elämää. Kaikki on niin pinnallista tässä maailmassa, eipä sille mitään voi...
"Minusta kaikki valehtelee itselleen jos uskottelee että loppuelämä yksin olisi jotenkin mukavaa ja että sen voisi noin vain sisäistää..."
Puhut täysin höpöjä. Aikanaan on minullakin parisuhteita ollut, mutta ne kaikki ovat kaatuneet siihen ettei musta yksinkertaisesti ole seurustelemaan. Rakastan liikaa yksinäisyyttä ja sitä vapautta, joka yksinollessa on. Parisuhteen alkuhuuman (parin ekan kuukauden jälkeen) kiinnostukseni lopahtaa, toisen naama alkaa ärsyttää ja kaipaan yksinoloa enemmän kuin mitään. Sitten kun ero on tullut, olo on ollut helpottunut, onnellinen ja vapaa.
Totesin, että kaikkein parasta on vain vetäytyä pariutumismarkkinoilta. Kun se ei mulle vaan passaa niin sitten se ei passaa. Elämässä on niin paljon muutakin kuin seurusteleminen tai avioliitto. Rakastavat vanhemmat ja sisarukset ja se onnellisuus joka kumpuaa niinkin arkipäiväisistä asioista, koiran unisesta tuhinasta selän takana aina siihen miten kauniilta taivas näyttää auringon noustessa. Elämässäni olen ollut kaikkein onnellisimmillani, kun olen ollut yksin. Kesti muutaman vuoden verran ennen kuin hyväksyin tämän, enkä enää pakottanut itseäni parisuhdetta etsimään "no kun se on tapana".
Tuskin se kasvojen miellyttämisestä johtui. Ehkä sinun ympärilläsi ei vain hehku jyystärikarjun auraa. Rumakin mies saa naisia, jos käyttää rumuutensa edukseen.
noh, empä keksi mistä muustakaan se sitten johtuisi että ihan vieras ihminen sanoo noin kun ohi kävelee... Siis en edes tuntenut enkä sanonut hänelle mitään.
Kyllä minä olen varma että kukaan nainen ei halua mun kanssa seurustella ikinä. Ei minussakaan ole mitään sellaista mikä naista kiinnostaisi.
Mitä helvettiä, täällä jotku 22-vuotiaat myöhäisteinit itkevät "ikisinkkuuttaan"? Ei jumalauta ole todellista. :D Hädin tuskin lukiosta päässeitä kakaroita joilla on kaikkimullehetinyt-asennevamma.
Kuulkaas lapset, odottakaa vielä 13-15 vuotta. Vasta SITTEN voitte ruveta nimittämåån itseänne ikisinkuiksi ja kenellekään kelpaamattomiksi.
Minulla tilanne vähän samanlainen. Olen 36-vuotias mies. Olen seurustellut lyhyesti (3kk) yhden naisen kanssa 7 vuotta sitten. Sitä ennen ja sen jälkeen olen ollut täysin yksin. Ei huvita käydä baareissa ja muualla ei sitten naisia koskaan tapaakkaan. Työkaverini ovat kyllä melkein kaikki naisia, mutta varattuja. Vapaa-ajan ystäviä mulla ei ole ollut enää 10 vuoteen. Ainoat sosiaaliset kontaktit ovat työpaikka ja sitten asiointi kaupassa / kirjastossa jne muissa virastoissa. Kaikki vapaa-aika menee siis täysin yksin.
Ei vaan huvita käydä ikinä missään. Ainoa tapa mitä kautta olen naisia etsinyt on netin kautta. Deittipalvelut ovat turhia, koska olen mies ja miehistä on AINA ylitarjontaa nettideittipalveluissa. Joten lottoarvontaa kirjautua sellaisiin. Netin chatit jne ovat sellaisia missä voi jutella ja tutustua naisten kanssa. Harvoin nekään johtavat treffeihin tosin.
Alkaa olla ikää niin paljon ja toisaalta kokemusta niin vähän, ettei naisia muutenkaan kiinnosta. Olen mies, jossa ei ole sitä kuuluisaa "kemiaa"..vaikka kemisti olenkin koulutukseltani...hah suokaa anteeksi puujalka...
Silti olen henkisesti vahva, enkä koskaan haudo itsemurhaa tai mitään sellaista. .Toki usein tunnelmat ovat aika masentuneet..lähinnä viikonloput kun kaipaa naisen läheisyyttä. Mutta sitten kun alkaa arki ja pääsee töihin niin on taas hyvä olla. Edes töissä naisetkin arvostavat.
Yksinäisyys on elämäni osa. Sanon tämän faktana. Silti, jos joku nainen sattuisi tulemaan ovelle ja täyttäisi kriteerini niin olisin valmis suhteeseen jos molempia kiinnostaisi. Hyvin epätodennäköistä silti. En etsi naista. Elän ja toivon, että joku tulisi vastaan. Mutta jos ei, kuten todennäköistä, yksin on hyvä elää. Naisten lähestyminen muutenkin on ihmeellistä rakettitiedettä, johon mun taitoni ei koskaan riitä.
MInäkin melkein 37v ja sisäinen rauha tuntuu jo melko pysyvältä. Tuskinpa enää koskaan tulen haikailemaan naisten perään.
Valitettavasti olen kaikkea muuta kuin sinut sellaisten ihmisten kanssa, jotka ihmettelevät yksineläjiä kuin halpaa makkaraa. Viime aikoina nämä pinnalliset naiset ovat tuntuneet vaihteeksi erityisen raivostuttavilta. Minulla on tapana jättää menemättä paikkoihin ja tilaisuuksiin, joissa parittoman läsnäolo herättää huomiota. Nyt keski-ikäisenä harmittavat ne loitonneet ystävät, jotka kokevat perheettömyyteni anteeksiantamattomana puutteena. Vaivaa myös, kun ei ole matkakumppania, jonka kanssa reissata lomilla. Muuten elämä on melko mallillaan. Sinkkuus luontuu kaiketi paremmin meille epäsosiaalisiksi nimitetyille.
Minäkin olen nainen joka ihan omasta vapaasta tahdostani olen päättänyt viettää loppuelämäni vapaana ja rauhassa kaikesta väännöstä ja draamasta ja sitoumuksista.
Parisuhdetta tullut kokeiltua, ei minulle. Olen seurustellut, ei minulle.
Itse asiassa olen jo 9-vuotiaana sanonut vanhemmilleni että naimisiin en koskaan mene enkä lapsia hanki. Se sana pitänyt.
Parisuhteetkin on olleet tyhmää naivia luuloa että "kun näin kuuluu olla" ja kun sitä niin ympäristön taholta edellytetään ja odotetaan lähdin siihen harhaan mukaan.
Eihän se onnistu kun joutuu omaa itseään vastaan tekemään.
On minullekin tultu sanomaan että mies pitää olla, miksi en ole parisuteessa. Nämä utelijat ovat olleet miehiä! Naiset tuntuu kuitenkin paremmin ymmärtävän, ei tosin kaikki.
Ajattelen että kun minulla on nyt tämä yksi ainoa elämä, on omalla vastuullani tehdä siitä mahdollisimman hyvä elää. Ja näin teen.
Suomessa 1,1 - 1,2 milj. sinkkua, eli aika paljon.
Sinkkunaisista 24 ja sinkkumiehistä vain 7 prosenttia, vuonna 2015.
Miten jonkun asian käsittelyssä voi mennä 15 vuotta, Kyllä te aika hitaalla ootte. Joo vastaus on että en ole parisuhteessa enkä koskaan ollut. Enkä tietosesti päättänyt olla yksin. Mutta on niitä muitakin asioita. Eikä näitä asioita. Siis 15 vuotta joku raati täällä. Miettiny ja pyöritelly näitä asioita. Eikö teillä muuta tekemistä.
Mulla ei oo parisuhteelle mitään asiaa, koska toisten mielestä olen huono ja liian aggressiivinen. On parempi elää yksin niin kaikki rauhoittuvat niin mua ei haukuttais että mies ei tarvitse mua. Olen pärjännyt ilman parisuhdetta enkä kuulu toisten elämään. Mies voi olla sellaisen naisen kanssa joka on parempi kuin mä. Oon onnellinen siitä että kaikilla on parisuhde, mut jos oisin parisuhteessa niin kaikki olisivat suuttuneet ja hyvin vihaisia mulle
Ja miesten on pärjättävä ilman mua, eikä mulla oo mitään oikeutta hankkia miestä.