Usein kuulee sanonnan että armeija tekee pojista miehiä. Varmaan jossain määrin näin onkin. Tosin sivarit kasvavat miehiksi sitten valitsemallaan tavalla, mikä se kulloinkin onkin.
Mutta jos katsot elämääsi taaksepäin, onko se tosiaan armeija? Jos naiselta kysyy, vastaisin että isäksi, vanhemmaksi tulo viimeistään on tehnyt pojasta miehen. Useimmista vastuuntuntoisen, toiset huomioonottavan ja empaattisenkin. Monta villiä sinkkua, pelimiestä olen tuntenut mutta isyyden kautta on monesta kasvanut henkisesti hyvinkin kypsiä ja vastuullisia perheenpäitä.
Voi olla tietysti muitakin suuria henkisen kasvun paikkoja.
Kerro sinä mies, mikä tapahtuma on kasvattanut henkisesti eniten?
Mutta jos katsot elämääsi taaksepäin, onko se tosiaan armeija? Jos naiselta kysyy, vastaisin että isäksi, vanhemmaksi tulo viimeistään on tehnyt pojasta miehen. Useimmista vastuuntuntoisen, toiset huomioonottavan ja empaattisenkin. Monta villiä sinkkua, pelimiestä olen tuntenut mutta isyyden kautta on monesta kasvanut henkisesti hyvinkin kypsiä ja vastuullisia perheenpäitä.
Voi olla tietysti muitakin suuria henkisen kasvun paikkoja.
Kerro sinä mies, mikä tapahtuma on kasvattanut henkisesti eniten?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mielestäni isyys muuttaa elämää paljon enemmän kuin armeija-aika. Armeijaa väheksymättä. Armeijassa (olin vain 8kk) on omat kasvattavat puolensa ja isänmaallisena ei olisi tullut mieleenikään mikään muu vaihtoehto. Mutta kun esikoinen syntyi muuttuivat elämänarvot vielä enemmän ja se oli suurinta henkisen kasvun aikaa. Suosittelen lämpimästi molempia nuorille miehille.
Kaikista ei kasva miehiä koskaan, armeija opettaa vaan lusmuilemaan ja vastuun pakoilua, onko se sitten miehekästä?
Vastoinkäymisistä voi oppia, jos ottaa opikseen.
Isyys kasvattaa kyllä, vaan kaikki eivät osaa kuitenkaan ottaa isän roolia perheessä.
Kun katson elämääni taaksepäin, tuskin löytyy mitään yksittäistä tapahtumaa, jonka voisi nimetä miehisyyden kannalta ratkaisevaksi, vai olisiko se vasta edessä?
Terv. M46, res.ltn
Eli miehet ovat poikia, kunnes käyvät armeijan (naurettavaa) tai kunnes tulevat isäksi, mutta naiset ovat automaattisesti naisia, heidän ei tarvitse käydä armeijaa tai tulla äidiksi? Mielenkiintoista, erittäin mielenkiintoista.
hyvin irrelevantti kommentti.
Eihän tässä nyt naisesta puhuttu ollenkaan, vaan ainoastaan miehestä? Älä yritä vetää keskusteluun asioita, jotka eivät siihen liity. Pelle.
Uskon, että tuo "armeija tekee pojasta miehen", pitää nykyään enemmän paikkansa kuin koskaan. Itse kävin armeijan 2003 ja voin sanoa, että moni poika oppi siellä ensimmäistä kertaa heräämään aikaisin, sitomaan kengännauhansa ja petaamaan sängyn. Varsinaista asennemuutosta armeija tuskin kuitenkaan tekee. Itse en ole vielä isäksi tullut, mutta uskoisin sen olevan paljon suurempi asia kuin armeija, muuttaahan se kuitenkin loppuelämän.
Ehkä armeija tekee pojasta miehen, lapsen syntymä miehestä isän. Mikä sitten onkaan miehen määritelmä?
Niin, mitä tuo "mies" tarkoittaa? Onko mies kun osaa sitoa kengännauhansa ja pedata sänkynsä kuten edellinen kirjoittaja kertoi armeijan opettavan? Miehenä toivon, että miehekkyys olisi jotain vähän enemmän.
Biologinen isyyskään ei kaikkia opeta kuin taitavampaan vastuunpakoiluun ja päättäväisempään tosiasioiden kieltämiseen.
Miehuus on periaatteessa synonyymi aikuisuudelle. Vaikea keksiä äkkiseltään jotain seikkoja, jotka olennaisesti erottavat miehuuden naiseudesta, siis aikuisuuden feminiinistä vastikkeesta. Ainoana tulee ehkä mieleen tuo fyysinen uhrautuvaisuus eli kodin ja perheen puolustaminen, jossa mieheltä edellytetään naisia enemmän. Muutoin kyse on niistä piirteistä mitkä muutoinkin liitetään aikuisuuteen: moraalinen selkäranka, vastuunkanto, henkinen kypsyys, uhrautuvaisuus, empaattisuus, rehellisyys, kärsivällisyys, jne.
Edellämainittuja ei oman kokemukseni mukaan todellakaan opi armeijassa. Sanonta "armeija tekee pojista miehiä" lienee enemmänkin iskulause, joka viittaa korkeintaan äidin helmoissa kasvaneiden avuttomien mammanpoikien ensiaskelta kohti aikuisuutta. Tuosta on vielä pitkä matka kypsään miehuuteen. Armeija on etupäässä isojen poikien leikkikoulu, jossa jauhetaan ryyppy- ja pillujuttuja, ammuskellaan välillä aseella, purnataan kaikista työtehtävistä sekä komennuksista ja lasketaan päiviä siihen kun koko roska on ohitse.
Itseäni isyys kasvatti huomattavasti enemmän kuin armeijan käynti, mutta toisaalta tuokin prosessi on vienyt vuosia. Vaikea sanoa kuinka paljon henkiseen kasvuuni on vaikuttanut isyys ja kuinka paljon yksinkertaisesti vuosien ja elämänkokemuksen karttuminen.
Voisin lisätä vielä, että omalla kohdallani miehuutta/aikuisuutta on jalostanut pitkä parisuhde ja sittemmin ero lasten äidistä, joka vaati aivan uudenlaisia asioita henkisellä tasolla. Koettelemuksien kautta henkiseen kasvuun siis. Ihminen on useamman osan summa, eikä kukaan yksittäisestä tapauksesta kasva mieheksi ja toisaalta, se mikä kasvattaa jotakuta voi tehdä toisesta vain lapsellisemman. Kaikki on yksilöllistä.
Jos miehuus on tosiaan noin laaja käsite, niin sitä ei todellakaan opita armeijassa. Mielestäni mieheksi kasvamiseksi ei tarvita, kun se, että pärjää yksin. Isäksi kasvaminen tarkoittaa sitä, että pystyy ottamaan vastuun myös muista. Mutta jos ajattelee miehuuden olevan noin suuri asia, niin todellakin se tarvitsee jotain muuta kuin armeijan.
Näin nelikymppisen miehen elämänviisaudella ;-) pitää todeta, että mieheksi tuleminen tapahtuu aika monen asian kautta.
Armeijassa moni pääsee/joutuu ensimmäisen kerran pois kodin täysihoidosta. Silloin on otettava vastuuta omista tekemisistään ja opittava tekemään asioita ryhmässä hieman epäitsekkäästikin. Kapinoinnista rangaistaan, mikä saattaa olla monelle pojalle täysin uusi kokemus. AUK:ssa ja RUK:ssa joutuu sitten itsenäisesti tekemään jopa isompaakin ryhmää koskevia päätöksiä.
Armeijan jälkeen mahdollinen muutto omaan talouteen on taas yksi askel tässä kasvussa. Viimeistään tässä vaiheessa pitäisi tulla kuvaan mukaan jo rahankäyttöön liittyvä osaaminen.
Sitten tietysti "pariutumisvaihe" ja yhdessä asuminen tuovat mukanaan taas uutta opeteltavaa. Tässä vaiheessa kaikki aiemmin opittu on tarpeen, sillä tässä "kahden hengen ryhmässä" on osattava sopivasti joustaa ja kuitenkin pitää myös itsestään huolta.
Todellinen mieheksi tulemisen näytön paikka ja koetinkivi on sitten lasten syntymä ja kasvattaminen. Jos tästä vielä selviää, saa parisuhteen pysymään kunnossa, lapset kasvatettua ja työt hoidettua, voi hyvin todeta olevansa MIES!
Jonkinlaisena yhteenvetona voisi todeta, että vastuu on se asia joka kasvattaa miehen (ja myös naisen). Tämä tosiasia tuntuu olevan nykyisin hiukan hukassa, joten ottakaa vastuuta ja tukekaa myös toisia vastuun ottamisessa!
Minulla ei ole 40 vuotiaan elämänviisautta. Mutta itselläni pistää silmään tuo, että kaikki täällä kuvittelevat miehuuden olevan jotain suurta.
Jos minä joskus onnistun kasvattamaan lapset hyvin ja hoitamaan työni, en koe olevani mies, vaan onnistunut ihminen. Mies koen olevani, kun osaan pitää huolta itsestäni.
petti muijaansa ja tanssitti narttuja akkansa silmien alla. Kiva kun on kivaa.
Nyt olet kyllä erehtynyt. Kyllä armeijassa pojista ja tytöistä sotilaita pyritään kouluttamaan, ei miehiä. Armeijassa syntyy kuitenkin merkittävä ero syntyy miehistön ja johtajien välillä. Varsinkin miehistöä paapotaan armeijassa siinä määrin, että ihmettelen, jos ylipäätään minkäänlaista kasvua tapahtuu.
Siinä missä miehistö keskittyy nakkien välttelyyn ja lusmuiluun, joutuvat aliupseerit vastaamaan paitsi itsestään, myös alaisistaan, näiden hyvinvoinnista ja monista pikkuseikoista. Toki tähänkin vastuuseen voi suhtautua enemmän tai vähemmän vakavasti, jolloin kasvattava vaikutus on suurempi tai vastaavasti pienempi. Vastuu kasvattaa. Sanotaan, että jokainen valtiomieskin kasvaa saappaisiinsa vasta kautensa aikana.
Mainittujen armeijan ja isyyden ohella yksi merkittävä askel saattaa olla muuttaminen pois kotoa. Sinällään en vaivaudu ottamaan kantaa siihen, mitä sanalla mies tulisi tässä yhteydessä käsittää. Kaikille lienee joka tapauksessa selvää, että keskustelemme kasvamisesta ja kypsymisestä. Ylipäätään jokainen vastoinkäyminen ja suuri muutos on ihmiselämässä kasvun paikka. Omalla kohdallani suurin yksittäinen tekijä asettunee kategoriaan vastoinkäymiset, mutta siitä en sen enempää katso tarpeelliseksi tilittää.
Mieheksi ovat kasvattaneet erilaiset ihmissuhteet ja erilaisissa yhteisöissä eläminen. Näistä armeija on toki ollut yksi, mutta ei mitenkään erityisen merkittävä. En tosin tiedä, miksi ylipäätään ihmisen yhteisöllisistä kokemuksista juuri lauman teini-ikäisiä poikia suljettuihin oloihin vuodeksi saattamista pidetään yleisesti mieheksi kypsymisen kannalta edes mitenkään olennaisena, saati tärkeimpänä. Kuriahan siellä toki oppii, mutta ei juuri vastuuta ja velvollisuutta, ennemminkin pelleilyä ja vastuun välttelyä.
Nyt kysytään, että miten määritellä käsite "miehuus"? Onko se sitä, että ihminen pystyy olemaan omatoiminen ja itsenäinen, huolehtimaan elämästään ja kantamaan vastuun tekemisistään? Vai onko poika mies vasta silloin kun tämä poika saa lapsen?
Vaikka olenkin nuori verrattuna suurimpaan osaan vastaajista, uskallan pitää itseäni aikuisena miehenä. Edelliseen kappaleeseen listasin ominaisuuksia, joiden arvelin olevan joitakin miehisyyden määriä. Tiedän täyttäväni kaiken muun paitsi isyyskohdan. Nuoruuden kokemukset (peruskoulun kestänyt koulukiusaaminen), vanhempien yrityksen konkurssi ja sitä seurannut pitkä masennuskausi sekä isän alkoholismi on olleet mulle kasvattavia ja aikuistavia kokemuksia.
Pojista tulee miehiä sitten kun ne alkaa pärjäilemään omillaan.
Jos miehellä on rahaa taskussa niin se kasvattaa itsetuntoa kummasti. Jos taas on perse auki niin koiratkin kusee kintuille.
elämässä koetut vaikeudet kasvattaa ihmisiä. armeijalla ei ole ollut minkäänlaista kasvatuksellista asemaa meikäläisen elämässä...oppi ainaskin leikkimään tyhmempää mitä on, ettei joudu aukkiin. enkä suoraan sanoen jaksais innostua edes kasvamaan "mieheksi", koska se ei mielestäni tarjoa mitään ihmeellistä....kyllä sitä muutenkin tietää mikä väärin ja oikein. en usko että hoidan elämässä itselleni perhettä, koska en ikinä voisi sitoutua niin pitkäksi ajaksi. vastuuntunnoton elämä on meikäläisen juttu.
Mikä kasvattaa pojasta miehen. Enpä sanos siihen nyt oikeestaan mitään aikaa, enemmänki kyseessä on vastuun saaminen ja sen kantaminen vähän muistaki kun itsestä. Itellä se tais alkaa tuolla 12 vuotiaana ja sitten olikin muutaman vuoden yhtä kasvua, jäi murrosikä vähän vähälle. Seuraava kasvunpaikka oli kyllä armeijassa auk ja sit kun siirtyi itsenäiseen työhön ettei pomo valvonu kun tulosta. Tuollaiset jutut on pistäny kasvamaan aika rutosti. Kyllä tää opiskelu aika on ollu huoletonta ja mukavaa.