Loppukiri! Nyt on H-hetki ovella!

Kukaan ei voi väittää ettei autoverotusjupakkaan voi vaikuttaa! Tässä tulee muutama esimerkki miten itse voit vaikuttaa. Ole ystävällinen ja lähetä viesti eteenpäin tutuille. Yhdessä saamme muutoksia aikaan ja ne oikeudet jotka kuuluvat meille EU:n myötä vaikka niitä ei ole annettu meille vieläkään. Joskus joutuu oikeuksien edestä taistelemaan. Jokainen tietää myöskin että vapauden puolesta on jouduttu taistelemaan. Nyt on asia on erilainen mutta silti tärkeä. Se koskee kokonaisen kansan oikeuksia samanlaisiin etuisuuksiin EU-kansalaisina. Emme anna periksi ennen kuin olemme tasavertaisi toisten kanssa. Kiitos tuesta.

1)Ostoboikotti. Ei osteta uusia autoja (tämä on tärkein)

2)Ei osteta käytettyjä (kysyntä pienenee joka johtaa hintojen alenemiseen)

3)Valituskirjeitä VVM virkamiehille, erityisesti Kuituselle

4Kirjeitä puolueille jossa kysytään niiden kanta autoverotuksessa

5)Soittoja ja kirjeitä eduskuntamiehille jossa vaaditaan autoveron poistamista

6)Netin kautta tietojen leviäminen ulkomaille että Suomi ei seuraa EU:n verolakeja

7)Kampanja jossa kirjoitetaan "AUTOVERO POIS" rahaseteleihin

8)Internetkampanja jossa spammataan servereita: VVM, Eduskunta jne. Lähetetään tuhansia viestejä jossa vaaditaan autoveron poistamista

9)Painostetaan Autoliitto tekemään näkyvää kampanjointia

10)Internetkampanja jossa lähetetään "AUTOVERO POIS"-kirjeitä jokaiselle osoitelistalla.

11)Organisoitu marssi eduskunnalle (suomalaiset huonoja tällä alalla)

12)Liikenne-seis kampanja jossa tukitaan esimerkiksi Mannerheimintie tunniksi ruuhka-aikana. Autoliitto voisi organisoida tai joku radioasema jos Autoliiton kantti ei kestä (suomalaiset huonoja tässäkin)

13)Kirjeitä EU-parlamenttiin jossa kerotaan Suomen lainvastaisesta autoverotuksesta

14)Tarrakampanja jossa levitetään ilmaisia tarroja "AUTOVERO POIS". Autoliitto voi sponsoroida. Halpa ja näkyvä.

Kiitos tuestasi! Yhdessä voitamme EU-kansalaisten oikeudet.
7570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Puhut Litta asiaa!!

Äänestä

Noudattakaamme autoilijat etenkin kohtia 1 & 2 !
Eli älkäämme ostako uusia autoja! Älkäämme ostako myöskään käytettyjä autoja! Hyvä hyvä! Pitää hankkia potkukelkka...

Äänestä

Taidat olla tottumaton käsittelemään rahaa, kun autoverosta tollasen numeron teet. Hanki parempia töitä.

Äänestä

Ho hoi! Etkös ole huomannut kesän aikana kuinka keskustelut ovat olleet täynnänsä kuolaavia saksalaisista käytetyistä haaveilevia autonostajia. Ei ne mitään boikotteja jouda ajattelemaan.
Tyyliin:

"Kyllä me sitten käydään Saksasta, kun..."

"Kyllä meikä poikakin sitten ajaa kunnon mesellä.."

"Onko laivaliput jo tilattu..."

jne...

Äänestä

Joopa joo. Ostin 2 vkoa sitten käytetyn saksalaisen ns.laatumerkkisen auton, alkuperäinen suomi-auto. Alla 1 omistaja, huoltokirja täydellinen, vähän ajettu. Mielummin tällainen kuin saksalaisjobbarin kilometriväärennetty peli. Ja toisekseen: luuletko että autoilukulusi pienenevät merkittävästi 19.9.02 jälkeen?? ;D

Äänestä
  • Kyllä valtio ottaa omat pois, siinä tulee käymään vaan niin että pienituloset maksaa tämänkin lystin. Autojen hinnat eivät tule laskemaan, koska välitäjät ottavat "omat välistä" ja autotehtaiden tuet loppuvat. Vanholla koslilla ajelevat tulevat maksaamaan haittaveroa bensan hinnassa ja käyttömaksuin.

    p.s en ymmärrä miksi viherpiiperot/virkamiehet vinkuvat vanhoista autoista. Kuinka paljon kuluu energiaa,luonnonvaroja ja tulee saasteita uuden auton valmistuksessa verrattuna vanhan auton ylläpitoon. Ja onhan meillä vuosikatsastus jolla pidetään huolta, että kaarat ovat timmissä. Vanhoilla autoilla ajaville pitäisi itseasiassa saada verohelpotusta !

    Äänestä

minun pitäisi alkaa edistämään tällä hetkellä arvoltaan noin 25000 euron käytetyn autoni nopeaa hinnan pudotusta vieläkin nopeammaksi?!?

Siksikö, että uusien verotusta voidaan laskea ja bensanhintaa sekä käyttömaksuja nostaa?

Siten voin auttaa, että en aio nyt enkä pariin vuoteen ostaa uuttaa autoa. Varsinkin jos nykysen auton vaihtoarvo tipahtaa ja väliraha revähtää, niin kompensoin sen ajamalla entistä pidempään vanhalla. Se täytyy ajaa loppuun silloin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


K. Litta kirjoitti:

Kukaan ei voi väittää ettei autoverotusjupakkaan voi vaikuttaa! Tässä tulee muutama esimerkki miten itse voit vaikuttaa. Ole ystävällinen ja lähetä viesti eteenpäin tutuille. Yhdessä saamme muutoksia aikaan ja ne oikeudet jotka kuuluvat meille EU:n myötä vaikka niitä ei ole annettu meille vieläkään. Joskus joutuu oikeuksien edestä taistelemaan. Jokainen tietää myöskin että vapauden puolesta on jouduttu taistelemaan. Nyt on asia on erilainen mutta silti tärkeä. Se koskee kokonaisen kansan oikeuksia samanlaisiin etuisuuksiin EU-kansalaisina. Emme anna periksi ennen kuin olemme tasavertaisi toisten kanssa. Kiitos tuesta.

1)Ostoboikotti. Ei osteta uusia autoja (tämä on tärkein)

2)Ei osteta käytettyjä (kysyntä pienenee joka johtaa hintojen alenemiseen)

3)Valituskirjeitä VVM virkamiehille, erityisesti Kuituselle

4Kirjeitä puolueille jossa kysytään niiden kanta autoverotuksessa

5)Soittoja ja kirjeitä eduskuntamiehille jossa vaaditaan autoveron poistamista

6)Netin kautta tietojen leviäminen ulkomaille että Suomi ei seuraa EU:n verolakeja

7)Kampanja jossa kirjoitetaan "AUTOVERO POIS" rahaseteleihin

8)Internetkampanja jossa spammataan servereita: VVM, Eduskunta jne. Lähetetään tuhansia viestejä jossa vaaditaan autoveron poistamista

9)Painostetaan Autoliitto tekemään näkyvää kampanjointia

10)Internetkampanja jossa lähetetään "AUTOVERO POIS"-kirjeitä jokaiselle osoitelistalla.

11)Organisoitu marssi eduskunnalle (suomalaiset huonoja tällä alalla)

12)Liikenne-seis kampanja jossa tukitaan esimerkiksi Mannerheimintie tunniksi ruuhka-aikana. Autoliitto voisi organisoida tai joku radioasema jos Autoliiton kantti ei kestä (suomalaiset huonoja tässäkin)

13)Kirjeitä EU-parlamenttiin jossa kerotaan Suomen lainvastaisesta autoverotuksesta

14)Tarrakampanja jossa levitetään ilmaisia tarroja "AUTOVERO POIS". Autoliitto voi sponsoroida. Halpa ja näkyvä.

Kiitos tuestasi! Yhdessä voitamme EU-kansalaisten oikeudet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu