Missä ollaan ja miten meenee, se on se mielenkiinotinen kysymys mitä olen tämän viimeisen viikon aikana yrittänyt käydä läpi.
Näillä lukihäiriöisen tunnevammaatikon kirjoituksilla alkaa olla kohta kolmekymmentä tuhatta lukija kertaa, joten se mitä olen käynyt läpi, miten sen olen kokenut, mitä olen löytänyt, mistä olen joutunut luopumaan on kiinostanut monia ihmisiä ja usko siihen että mailmassa on olemassa sellaisiakin joilla arvomailma ja ihanteet ovat samallaisia kuin minulla on saanut vahvistusta. Usko elämään alkaa palautua.
Aika kuluu ja elämä menee eteenpäin. Olenko pääsemässä yli, en varmaankaan vielä sillä siteet entiseen ovat olemassa ja pitävät vielä kiinni. Mutta muutos on tapahtumassa, se mikä oli ennen puretaan osituksen myötä ja oman elämäni uudelleen rakentaminen pääsee kunnolla vauhtiin oman asunnon hankinnan myötä, sinne ei tulla ilmoittamaan että tämähän on minun kotini myös vaan se on minun niin kuin on elämänikin.
Hän on lukenut näitä kirjoituksiani ja on ollut pahoillaan siitä avoimuudesta jolla olen asioita täällä käynyt läpi. Älkää käsittäkö väärin, vaikka olen loukattu, vihainen, petetty, surullinen, vielä rakkaudessani hänessä kiinni ja välillä näiden tunteiden myrskyssä tulee kirjoitettua vastauksia esitettyhin mielipiteisiin kyseisten tunteiden vallassa. Hän on kumminkin ihminen jolla on ollut valtaisa vaikutus elämääni. Hän on ihminen joka kasvatti täydellisestä päämäärättömästä ajelehtijasta miehen, isän, vastuunkantajan ja antoi minulle yhdeksän ihanaa vuotta elämästään. Hän toi elämääni kauneimman asian mitä voi rakkaalleen tuoda eli tyttäreni. En voi olla kuin kiitollinen siitä ajasta minkä hän oli rinnallani.
Matka siitä kun kaikki sortui tähän hetkeen saakka on ollut raskas. Alkaen ensimmäisistä kirjoituksista jotka keräsivät paljon mielipiteitä. Jälkeenpäin lukien ne eivät kertoneet siitä että se koti joka oli ollut miedän yhteinen pesämme ja lapsiemme turvallnen kasvupaikka alkoi kadota silmieni edessä. Näytää näin jälkeenpäin siltä että se oli kohta jossa pyykkeeni alkoi romahtamaan täydellisesti ja kertoi siitä ennemminkin. Olin käynyt lähellä, mennyt lähemmäs, mutta se oli hetki jolloin kävin kuoleman portilla ja onnistuin palaamaan takaisin. Onko se hetki jolloin aloitin matkani sisimpääni ja löysin sen mitä olen ollut miehenä, puolisona, rakastajana, todennäköisesti.
Olen kertonut teille sen mitä kauhua ja pettymystä koin kun näin itseni sellaisena kuin olen ollut. Minä olin pettänyt hänet tavallani ja rakkauteni häneen, se on asia joka on vieläkin hirvittävän hankala hyväksyä, en olekkaan se mitä luulin olevani. Olen käynyt läpi ne tunteet jotka sitovat minua menneeseen ja ne ovata kauniita enkä ikinä halua niitä unohtaa, ne ovat historiani, osa minua joka muokkaa minusta sen ihmisen joka olen tulevaisuudessa. Tovottavasti kykenen kasvamaan tämän asian myötä ihmisenä ja osaan antaa tulevaisuudessa rakkaudelleni tilaa hengittää, olla vapaa niistä kahleista jotka sitoivat minua.
Olisinko kyennyt tällaiseen itsetutkiskeluun jos asiat eivät olisi tapahtuneet. Todennäköisesti en, olisin kieltänyt että on olemassa mitään ongelmaa. Joten tavalla tai toisella suhteemme oli ajautunut tilanteeseen jossa olisi tapahtunut jotain, ainakin näin jälkeenpäin katsoen näyttää siltä. Tämä on ollut raskasta, mutta myös se tie jolla minä olen pystynyt käymään itseni läpi. Se että kykenenkö muuttamaan sen mitä olen, sen tulevaisuus näyttää.
Olen sanonut teille ihmiset, jotka pettymyksenne keskellä olette haavoitettuja arkaan paikkaan ja luottamus rakkauteen on olematonta, ei kannata menettää uskoaan. Minä en ainakaan halua jäädä sen tunteen vangiksi. Uskon ja haluan uskoa rakkauteen, siihen ihanaan tunteeseen joka antaa siivet. Vaikka niiden siipien avulla lentäisikin liian lähelle aurinkoa kuten Ikaros ja siivet palaisivat kun rakkaus hylkää sinut, siitä huolimatta ja sen takia uskon rakkauteen. Ja sen joka tuo rakkauden luokseni, hänelle annan sieluni, sydämmeni sillä minä en osaa enkä halua elää elämääni puolikkailla tunteilla.
Näillä lukihäiriöisen tunnevammaatikon kirjoituksilla alkaa olla kohta kolmekymmentä tuhatta lukija kertaa, joten se mitä olen käynyt läpi, miten sen olen kokenut, mitä olen löytänyt, mistä olen joutunut luopumaan on kiinostanut monia ihmisiä ja usko siihen että mailmassa on olemassa sellaisiakin joilla arvomailma ja ihanteet ovat samallaisia kuin minulla on saanut vahvistusta. Usko elämään alkaa palautua.
Aika kuluu ja elämä menee eteenpäin. Olenko pääsemässä yli, en varmaankaan vielä sillä siteet entiseen ovat olemassa ja pitävät vielä kiinni. Mutta muutos on tapahtumassa, se mikä oli ennen puretaan osituksen myötä ja oman elämäni uudelleen rakentaminen pääsee kunnolla vauhtiin oman asunnon hankinnan myötä, sinne ei tulla ilmoittamaan että tämähän on minun kotini myös vaan se on minun niin kuin on elämänikin.
Hän on lukenut näitä kirjoituksiani ja on ollut pahoillaan siitä avoimuudesta jolla olen asioita täällä käynyt läpi. Älkää käsittäkö väärin, vaikka olen loukattu, vihainen, petetty, surullinen, vielä rakkaudessani hänessä kiinni ja välillä näiden tunteiden myrskyssä tulee kirjoitettua vastauksia esitettyhin mielipiteisiin kyseisten tunteiden vallassa. Hän on kumminkin ihminen jolla on ollut valtaisa vaikutus elämääni. Hän on ihminen joka kasvatti täydellisestä päämäärättömästä ajelehtijasta miehen, isän, vastuunkantajan ja antoi minulle yhdeksän ihanaa vuotta elämästään. Hän toi elämääni kauneimman asian mitä voi rakkaalleen tuoda eli tyttäreni. En voi olla kuin kiitollinen siitä ajasta minkä hän oli rinnallani.
Matka siitä kun kaikki sortui tähän hetkeen saakka on ollut raskas. Alkaen ensimmäisistä kirjoituksista jotka keräsivät paljon mielipiteitä. Jälkeenpäin lukien ne eivät kertoneet siitä että se koti joka oli ollut miedän yhteinen pesämme ja lapsiemme turvallnen kasvupaikka alkoi kadota silmieni edessä. Näytää näin jälkeenpäin siltä että se oli kohta jossa pyykkeeni alkoi romahtamaan täydellisesti ja kertoi siitä ennemminkin. Olin käynyt lähellä, mennyt lähemmäs, mutta se oli hetki jolloin kävin kuoleman portilla ja onnistuin palaamaan takaisin. Onko se hetki jolloin aloitin matkani sisimpääni ja löysin sen mitä olen ollut miehenä, puolisona, rakastajana, todennäköisesti.
Olen kertonut teille sen mitä kauhua ja pettymystä koin kun näin itseni sellaisena kuin olen ollut. Minä olin pettänyt hänet tavallani ja rakkauteni häneen, se on asia joka on vieläkin hirvittävän hankala hyväksyä, en olekkaan se mitä luulin olevani. Olen käynyt läpi ne tunteet jotka sitovat minua menneeseen ja ne ovata kauniita enkä ikinä halua niitä unohtaa, ne ovat historiani, osa minua joka muokkaa minusta sen ihmisen joka olen tulevaisuudessa. Tovottavasti kykenen kasvamaan tämän asian myötä ihmisenä ja osaan antaa tulevaisuudessa rakkaudelleni tilaa hengittää, olla vapaa niistä kahleista jotka sitoivat minua.
Olisinko kyennyt tällaiseen itsetutkiskeluun jos asiat eivät olisi tapahtuneet. Todennäköisesti en, olisin kieltänyt että on olemassa mitään ongelmaa. Joten tavalla tai toisella suhteemme oli ajautunut tilanteeseen jossa olisi tapahtunut jotain, ainakin näin jälkeenpäin katsoen näyttää siltä. Tämä on ollut raskasta, mutta myös se tie jolla minä olen pystynyt käymään itseni läpi. Se että kykenenkö muuttamaan sen mitä olen, sen tulevaisuus näyttää.
Olen sanonut teille ihmiset, jotka pettymyksenne keskellä olette haavoitettuja arkaan paikkaan ja luottamus rakkauteen on olematonta, ei kannata menettää uskoaan. Minä en ainakaan halua jäädä sen tunteen vangiksi. Uskon ja haluan uskoa rakkauteen, siihen ihanaan tunteeseen joka antaa siivet. Vaikka niiden siipien avulla lentäisikin liian lähelle aurinkoa kuten Ikaros ja siivet palaisivat kun rakkaus hylkää sinut, siitä huolimatta ja sen takia uskon rakkauteen. Ja sen joka tuo rakkauden luokseni, hänelle annan sieluni, sydämmeni sillä minä en osaa enkä halua elää elämääni puolikkailla tunteilla.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Vittu sulla on muuten hyvä tyyli kirjoittaa, äijänäkin pitää se kunniaksesi tunnustaa, ihan tosi.
Nää on kovii hommii. Täällä ollaan sua vähän edellä tässä "ajassa", kyl se kuule siitä jossain vaiheessa rupee helpottamaan, usko vanhaa!
Voimia vielä kerran.
totta, kun sanot, ettet varmaan olisi huomannut ongelmaa olevankaan, ellei tämä teidän eronne olisi tullut eteesi.
Ihminen pakkaa sulkemaan silmänsä, tai torjumaan ilmiselän asian, joka hiertää kuin kivi kantapään alla.
Sitä huomaa arvokkaan elämässään vasta sitten, kun se on katoamassa tai jo kokonaan kadonnut. Teille valitettavasti kävi näin. Heräsit liian myöhään. Mutta tämä sinun kasvunpaikkasi ei varmasti tullut turhaan: osaat vastedes arvostaa sitä, missä on arvostamisen aihetta, etkä pidä yllä typerää kulissia, jonka taakse kätkeydyt.
Kasvamisesi jatkuu. Tulevaisuudesta et tiedä. Mutta olet nyt vahvempi ihmisenä, kykenet kyllä tarttumaan omiin heikkouksiisi ja ruotimaan niitä niin, että jäljelle jää toivottavasti rakastamisen arvoinen ihminen. Kirjoittelemisiin!
Kun ei ole elämään paljon muuta kiinnekohtaa jäljellä, niin yrittää edes oppia niistä virheistä mitä on tehnyt elämässään. En minä häntä niistä teoista syytä, ei se ole edes minun oikeus. Ainut mitä voin tehdä on se että myönnän mitä olen ja osaan toimia sen mukaan tulevaisuudessani.
ettet syytä toista. Olen saanut niin paljon syytöksiä niskaani viime syksystä lähtien, etten enää tiedä mikä minä oikein olen. Kaikki on minun syytäni, aivan kaikki.
Olen itsekin eronnut,en olisi niin halunut käyvän mutta ex:llä oli toinen jo messissä. Luettuani kirjoituksen ajattelin että miksi itse vielä murehdin, mutta tunteita ei niin vain kuolleteta jos vuosia yhdessä yli 20. Mutta kyllä tää on ollut itsetutkiskelun paikka kokonais valtaisesti niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Toisinaan ei jaksaisi edes nousta ja sitten pitäisi olla sosiaalista kanssakäymistä ettei aivan erakoidu,mutta ihmisten kohtaaminen on ollutkin vaikeinta tässä asiassa, kysymyksiä ja taas kysymyksiä ja et ole vielä itsekään selvinnyt asiasta joka oikeasti sattuu ja kovasti. Ja usko toiseen sukupuoleen menikin sitten kerralla että pam, uskaltaako enää luottaa ja antaa itsensä kokea jotain ihanaa.Kerran joku sanoi asian läpikäymisen kestävän 2-4 vuotta, voi siisus . Toivonkin että ei itsellä menisi niin kauaa. Yritän ajatella positiivisesti ainakin joka päivä ja josko se sitten oli määrä asioiden näin tapahtuakin. Ehkä oppii itsestään jotakin uutta, toivotaan ainakin. Jaksamisia sinne
Täällä meilläpäin alkas onkose Fisserin eroseminaari kevään aikana, hinta ois 120€, tosin se ois vähän jos itseensä investoi. Enemmän sitä rahaa menee jos käy itsesääli humalat joumassa eikä se auta pätkääkään.
Joo noita on kehuttu mutta ne on kaukana ne ero seminaarit siis. Hintakaan ei paha jos siitä on apua ja toiseksi itse en ainakaan juo itsesääli enkä muitakaan sääli humalia.Vaan elän sekunnin, minuutin, tunnin,päivän ja kuukauden eteen päin pyrkien. Meitä eron kokeneita on paljon ja jokainenhan meistä käsittelee eroaan eri tavalla.
Kenties moni sortuu alkoholiinkin mutta se pahentaa varmaan asiaa. Kaverit ovatkin olleen avain asemassa hädän hetkellä. aurinkoista päivää kaikille.
Eli olen tämän kymmenen viikon aikana käynyt viisi kertaa baarissa, joten seki osasto on tullut testattua ja yksi kerta taisi olla aivan kohtuullinen. Eli ei mikään suositeltava toiminta tapa. Ei tosin ole aikomustakaan alkaa urakalla juomaan, koska se ei auta mitään. Mutta pitää sitä aina silloin tällöin käydä ulkona kokeilemassa miltä tuntuu.
Kaikki mikä vaan auttaa on avainasemassa, sillä tärkeintä on selvitä eteen päin hetki kerrallaan. Kyllä asiat ajan kanssa lutviutuvat, ainakin niillä on tapana. Kyllä se auttaa että on saanut kolutuksen myötä uutta ajateltavaa, ettei pyöri koko ajan tämän saman asian ympärillä. Alkaa olla jo vahva usko siihen että kevät vielä tulee ja uudet kujeet. Vappua ja juhannusta odotellessa jaksamista ja voimia.
ja tunnut ihmiseltä joka osaa kiskoa itsensä omista hiuksista suosta ylös. varmasti ihmiset ovat erilaisia. minulta meni suunnilleen se aika tajuta eron todellisuus, jossa sinä olet siirtymässä toipumavaiheeseen. vasta kolme kuukautta tästä sinun vaiheestasi eteenpäin romahdin kokonaan. nyt erostani on kaksi vuotta, enkä voi edelleenkään sanoa olevani kuivilla tai kykenevä minkäänlaiseen järjelliseen ihmissuhteeseen - muuhun kuin sellaiseen, jossa ei ole mitään sitoumuksia eikä kukaan puhu mitään tunteista. jos vastapeluri alkaa puhua tunteistaan tai ikävästä, puran edelleen suhteen heti ja välittömästi, enkä halua enää kuullakaan tyypistä.
sinuna kyllä satsaisin edelleen hiukan vanhaan suhteeseesi. sinä olet loukattu osapuoli, mutta sanot antaneesi anteeksi. luulen, että tunnet itse helpotusta erostanne, ettet sinä olekaan se syntisäkki. anteeksi kyynisyyteni.
toivon sinulle voimia ja jaksamista.
Missä ollaan ja mikä on tilanne. Se on hieno kirjoitaa siitä miten haluaisi asioiden olevan, mutta ei se ole niin yksinkertaista. Kyllä minä olen loukattu, vihainen, petetty, yksinäinen, surullinen ja kaikkea muuta mitä tähän kuuluu. Ja kyllä se myös tulee tunteen purkauksina. Ei ole enään takaisin paluuta, se on asia mikä on tullut täysin selväksi, viimeksi tänään.
Se että kun on ikää jo sen verran että ei ole aikaa eikä halua vatvoa tätä asiaa kovin määrättömiin. On tartuttava toimeen ja tehtävä kaikki se mahdollinen mikä on itsestä kiinni että selviää. Peli säännöt itselle selväksi, se mikä on mennyt sitä ei saa takaisin. Ja silloin on ainoa mahdollisuus toimia niin tehokkaasti kuin kykenee siihen että pääsee omille jaloilleen jatkamaan matkaansa. Ei ole tulevaisuutta jota ihminen ei itselleen tekisi, ja minulla siihen ei tule kuulumaan se että jään roikkumaan sellaiseen mikä ei ole mahdollista.
Kun olet päässyt aika hyvin ylös ja sullekkin jossain välissä lohtua kirjoitin, tee se nyt minulle.
Miten pääsee ylös, miehellä sivusuhde, ero hakuun, katteettomat paluu lupaukset, lupaukset suhteensa lopetuksesta. Päätös siitä ettei eroa haeta. Ja kuitenkin viime hetkellä hän päätti hake aeron minun selkäni takana.
Ei kertonut sitä minulle, ennen kuin oli pakko, ennen kuin posti tulee.
Pakkasi tavaransa ja häipyi.
Niin toi posti minulle tiedon, siviilisääty: eronnut.
Miten joku voi olla niin sydämetön, kerro se nyt mulle.
Koska olen sitä itsekkin käynyt läpi, ei ole olemassa ketään muuta kuin sinä itse joka itsensä ylös nostaa. Anna kaikkien tunteitten lyödä yli, koe ne kaikki, pura ne pois. Sitten kun on aika, nouse ylös ja lähde eteen päin. Ei ole olemassa muuta konstia, vain sinä olet se tärkin ihminen elämässäsi.
Älä menetä uskoa ihmisiin, äläkä itseeesi. Loppu pelissä kun tarpeeksi pitkälle mennään, ihminen on aina itsekäs. Nyt on sinun aikasi olla. Sinun surusi on minun suruni, sinun tuskasi on minun tuskani, olen niin pahoillani puolestasi. Mutta elämä jatkuu, sen on pakko jatkua, ei ole olemassa muuta vaihtoehtoa.
Tämä mihin olen päässyt, se on ohut kuin tinapaperi. Nytkin kyyneleet valuvat pitkin poskiani, kun yritän kirjoittaa. Mutta ei se mitää, eteenpäin on mentävä.
Voimia ja jaksamista sekä ne enkelit suojaksesi että jaksat.
Jukka.
Niin kyllä ne kyyneleet valuu täälläkin.
Kiitos kauniista lohdusta.
Kyllä mulla on usko mennyt ihmisiin, vaikka syypäähän on vain tuo yksi ihminen.
Nytkin kävi hakemassa lapset ja vaikka kuinka yritin olla pieni ja näkymätön sai mulle huudettua ja raivottua.
Miksi mulle raivoaa, mähän olen antanut hälle vapauden. En ole ottanut yhteyttä. olen antanut olla rauhassa.
Mistä mua syyttää?
Niin tiedän, että mun on vain itse noustava ylös, mutta se on tosi vaikeeta kun pääset hieman ylemmäs niin toinen tuuppaa jollain raivoamisella taas takasin. Ja tämä paska-aivo tietää, että mä jo pelkään häntä ja uhkailuaan.
Uhkailulla ja kiristämisellä pitää mua otteessaan.
Nyt kun en enää langennut hänen katteettomiin lupauksiin, pitää hänen keksiä uudet keinot.
Ja kai se on raivo ja väkivalta.
Toivon vain selviäväni tästä hengissä ja pystyväni pitämään lapseni tasapainossa.
Yritä sinäkin pysyä pystyssä, mulle se kai on jo mahdoton tehtävä.
Jos tunnet itsesi uhatuksi tai on muuten mahdollista että jotain tapahtuu. Lähde välittömästi suojakotiin tai johonkin muuhun paikkaan missä tunnet olosi turvalliseksi.
Lähestymis kielto ei auta mitään jos väkivallan uhka on todellinen, se ei pysäytä ketään. Toimi ennen kuin on liian myöhäistä. Suojaa itsesi ja lapsesi, ne ovat tärkeimmät asiat elämässäsi.
Nyt voimia ja tahdon voimia, usko itseesi, tee se ratkaisu mikä pitää tehdä.
Eli miten jaksat, vaikka tiedän että se ottaa tälä hetkellä lujille, niin pysy lujana jo pelkästään lasten takia. Hetki kerrallaan, ensin päivä sitten toinen, kohta on kasassa viikko. Keskity itseesi, lapsiin ja siihen hetkeen mikä on käsillä. Mennyttä eikä tulevaisuutta kannata nyt ajatella vain sitä hetkeä mikä on käsillä.
Voimia ja jaksamista.
Kiitos kysymästä, en hirveän hyvin, mutta voin sanoa, että olen hengissä.
Välillä iskee sellainen karsea epätoivon ja petetyksi tulleen puuska. silloin ei meinaa pysyä nahoissaan. Iskee jopa fyysinen kipu joka puolelle. Ja kamalinta on jos silloin ei saa ketään kiinni, ettei voi puhua kenenkään kanssa.
Itkukohtaukseksi se sitten päättyy.
Välillä kestää koko illan, välillä onneksi tulee lapset kysymään jotain ja se vaan katkeaa, onneksi.
Sitten huomaa, että mä pääsin siitä ohi sillä kertaa.
Oliko tai onko sulla tukijoukkoja sun takana, joiden kanssa olet voinut jakaa tai purkaa?
Toivottavasti. Itse olen saanut huomata, että se tuki tulee välillä aivan yllättävältä taholta.Sellaisilta ihmisiltä joiden ei luullut välittävän ollenkaan.
Päivittäiset askareet on muuten aivan älyttömän suuria tässä olotilassa.
Syömässä ollaan käyty vanhemmillani. Työpäivästä selviydyn ja sen jälkeen olen onneksi 'saanut' heittäytyä itsekkin vanhempieni lapseksi. Onneksi he ovat olemassa. eivät tuomitse, eivätkä arvostele, kuuntelevat kyllä.
Miten itse, oletko selviytynyt lasten kanssa jo kuinka hyvin?
Lämmin hali!
Alussa kun kaikki oli romahtanut ja olin shokissa käytin kriisikeskuksen palveluja, ystävät olivat tärkeitä ja ne varsinkin jotka ovat todellisia ystäviä. Oli vanhoja ystäviä joihin en ole ollut yhteydessä ja kun lähetin tekstarin missä kerroin mitä on tapahtunut, niin heti ottivat yhteyttä. Eli hädässä ystävät tunnetaan. Äitini joka oli katsomassa lasten perään silloin kun oli kintaalla että pystyn olemaan elävänä oli tärkeässä asemassa.
Nyt alkaa olla tilanteessa jossa elämä jatkuu, tämä koulutus missä olen on todella hyvä sillä täällä olen tutustunut uusiin todella mukaviin ihmisiin ja tämä kriisi ei koko ajan ole enään kimpussa. Elikkäs lasten kanssa eläminen alkaa kulemaan omalla painollaan, ikävä on tietenkin hierveä niillä viikoilla kun olen yksin. Mutta se yksinolokin on oikeastaan ollut kasvattavaa koska silloin todella pystyn käymään itseäni läpi.
Tämän asian purkamiseen olen käyttänyt tätä palstaa aika tavalla hyväksi, koska täällä käydyn keskustelun ja mielipiteiden pohjalta ole päässyt katsomaan itseäni ulkopuoleta. Aina se ei ole ollut helppoa hyväksyä mitä on nähnyt ja kokenut, mutta näin on ja se on pakko hyväksyä jotta kykenee myöntämään mitä on ja mitkä ovat ne syyt miksi minä olen se mikä olen. Sillä silloin voin kasvaa tai ainakin vältää ensikerralla ne virheet mitkä olen tämän liiton aikana tehnyt.
Mitin tätä aisaa eilen, ja aletaan olla tilanteessa jossa on aika vaihtaa tuota nimimerkkiäni. Sillä tämä "Jukkasi" tavallaan sitoo vielä minut johonkin mitä ei taida enää olla olemassa. En ole ehään hänen "Jukkansa", tai oikeastaan ollan tilanteessa ettei hän merkitse enään sitä mitä hän vielä viime kesänä minulle merkitsi. On aika jatkaa eteen päin ja katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Konti kevättä ja uutta elämää. Voimia ja jaksamista sinulle, kyllä me selvitään koska on selvittävä.
Niin kai sitä on pakko selvitä kun muutakaan ei voi. Tai voihan tietty tehdä jotain epätoivoista, mutta se lienee vähemmän viisasta.
Oletko saanut sun exältä vastauksia, miksi hän on toiminut kuten toimi?
Mä en saa mitään ja se pitkittää prosessia.
Olisi helpompi jos saisi edes jotain selityksiä asioihin. Mä saan selityksinä valheita, joita ei usko erkkikään.
Ja kun yksin miettii asioita tekee päätelmiä, mitkä ei välttämättä ole oikeita, olettamuksia vain ja kun ei muuta saa, alkaa vähitellen uskoa omat olettamukset.
Katkera olen. Todella katkera. Mulle luvattiin niin autuasta tulevaisuutta ja sitten kaikki pläjähtää naamalle, niin nouse siitä sitten paskan keskeltä ylös.
Ja toinen jatkaa onneaan. Vähät välittää siitä miten me täällä tullaan toimeen. eihän sen enää tarvitse. Ei hän tarvii enää kulissia. Nyt on uusi perhe. Toivottavasti valehtelee siellä samalla tavalla ja pettää.
Saispahan sekin akka samalla mitalla takaisin.
Äh, sano jotain...
Asioita mitä sitä käy läpi, anna tunteiden tulla, vyöryä yli, koe viha, rakkaus, pettymys, kaipaus, kaikki sillä silloin sen asian käy läpi. Kaikki tunteet on sallituja ei ole asia mitä ei kannattaisi miettiä, silloin löytyy ne oikeat ratkaisut. Olet lukenu ne asiat mitä minä olen kirjoittanut, ja aina olen päässyt askeleen eteenpäin joskue pienen joskus isomman. Pääasia että on käsitellyt asiaa sillä se on paranemisen edellytys.
On sitä jotain tullut ja asia on jollain lailla selvinnyt kun sitä on itsetutkiskelun kautta käynyt läpi. Tilanne on nyt vain se minkä kanssa on selvittävä, liian paljon on tapahtunut pahoja tekoja kummankin puolelta että olisi mahdollisuus palata takaisin. En minä häntä tuomitse, tai ainakin pyrin siihen. Kyllä elämä pitää yleensä näistä asioista tavalla tai toisella huolta.
Olen tainnut vain edetä tätä asiaa niin voimakkaasti eteenpäin, ja totta tosiaan minä tavallaan olen tehnyt tästä projektin. Pilkkonut sen osiin ja käsitellyt asian kerrallaan. Päätarkoituksena on selvitä kasaan ja alkaa elämään elämäänsä ilman taakse jääneen suhteen rasitteita. Mailma on täynä ihania ihmisiä jotka odottavat sitä että olet saanut itsesi kuntoon, olen jo huomannut tämän.
Elämä ja ne kaikki ihanat asiat jotka sinulla on vielä kokematta odottavat tulevaisuudessa sinua, älä anna periksi. Voimia ja jaksamista, tulevaisuutesi odottaa sinua
Niin mutta kun siihen selviämiseen on niin pitkä matka.
Luin tota sun kirjoittamaasi ja välillä oli vaikea pitää itseni erillään, se oli aivan kun mun tekstiä.
Mulla tämä projekti on kestänyt nyt vuoden.
Meillä on myös takana paljon pahoja tekoja molemmilta. Mutta kuitenkin minä olen tässä se kärsijä petetty osapuoli.Pahaksi tämän tekee se, miten mua on vedätetty vuosi. Aina heitetty porkkana, rakastan sua, rakastan lapsia, haluan palata. No mikä uppoaa haavoitettuun sieluun paremmin kuin hellät sanat, ne jotka haluat kuulla sen ihmisen suusta, jota rakastat.
Niin sitä sitten kuulet suusi sanovan, niin minäkin sinua. keskustelu jatkuu, voinko tulla käymään, tekemään sitä, tekemään tätä. Ja taas kuulet itsesi sanovan, kyllä, tule vain.
Mikä helvetti pisti sanomaan kyllä?
Se tunne, että mua pidettäisiin ehkä parempana kuin sitä toista, sittenkin. Ainakin halusin niin haavaisella sielullani uskoa. Kaikki se oli valhetta. Mua pidettiin vain hetken huvina, tapana, olinhan ollut jo yli 20v. niin kai nytkin.
Miksi en lopettanut jo kesällä. Nyt olisin jo pitkällä selviämisessä.Koska halusin uskoa, että jos sittenkin.
Kuitenkin, vaikka oli sovittu muusta, hän meni ja haki eron. Kertomatta mulle. Miten voi katsoa mua silmiin ja olla niinkuin ei mitään olisi tapahtunut.Sitä mä en tajua.
En ole lukenut sun tarinaa kokonaan. Miten paloittelit kriisin paloiksi, miten jaottelit käsiteltävät asiat, vai tuliko ne vain 'sinusta' tunteiden ja olotilan mukaan?
Musta itsestäni tuli ulos nyt viikolla tunne katkeruus. Jotenkin se helpotti edes vähän kun sain sen sanotuksi exälle.
Miten pystyt muuten käsittelemään asioita noinkin kypsästi, ajatellen, pohtien?
Hienosti!
Olen itsekkin tässä vuoden mittaan lyönyt ällikällä aika monta ammattiauttajaa omilla kommenteillani.Ovat sitten vain todenneet, että oi jos sais sen toisen osapuolenkin keskustelemaan, tämä juttu olis varmaan jo ohi.
Arvaas kauanko kesti meidän käynti yhdessä pariskuntana perheneuvolassa?
Hih, viisi minuuttia. Eli ei kai hänen hermo kestänyt olla siellä ruodittavana, kun ei ollut aiettakaan jatkaa mun kanssa.
Helvetti mikä paska-aivo!
Olen miettinyt onko se ihminen muuttunut nyt aivan toiseksi, pedoksi, vai onko aina ollut yhtä sairas. sitä kysyivät asiantuntijatkin, en osannut vastata.
Mitkä tunteet olet onnistunut käsittelemään, anna vinkki, taas :)
Luin tota ketjua edellä, naureskelin vain että hyvä ettei tiedä kuka olet, haastaisin sut juomaan sen itsesäälihumalan muuten ja se olis aivan helvetin!!!! rankkaa.
Jotain hyvääkin tästä elämästä löytyi, vai mitä ;)
Minähän voin vain kertoa sen miten itse olen tämän asian kokenut. Jo kesällä, heinäkuussa löysin itseni netistä katsomassa mikä on vuokara-asuntojen tilanne täällä meillä päin, paljonko on vuokra kolmiossa jen. Työnantajan annettua irtisanomis ilmoituksen, muistan miettineeni, että enää ei puutu kuin se mitä sitten tapahtui.
Vaistosin välittömästi sen että jotain on muuttunut kun nämä olivat aloittaneet sen mitä tekivät, en vain osannut määritellä tarkasti mikä on vialla koska en voinut edes ajatella että se mitä tapahtui olisi mahdollista. Luotin ja uskoin siihen, että meillä on yhteinen tulevaisuus ja kykenemme voittamaan ne vaikeudet jotka tulevat vastaan.
Se että odotin ja odotin sitä asian tuontia pöydälle jotta asia puhuttisiin selväksi jolloin elämämme jatkuisi ja löytäisimme toisemme. No sitä ei tullut, vaan tuli tämä mistä kaivoin kaiken esille. Vielä senkin jälkeen hän yritti peitellä sitä mitä oli tehnyt, niinhän ihminen yleensä tekee, yrittää peittää pahat tekonsa. Niin myös minä, en minä ole kertonut sen pahuuden määrää ja tekoja joihin minä kykenen, olen vain kertonut sen taakan raskauden minkä ne ovat minulle tuoneet. Vieläkin hetkittäin on vaikeuksia hyväksyä se millainen peto minusta voi löytyä.
Sen jälkeen kun kaikki hajosi ja olin aivan avuton sen ryteikön edessä, kun tuntuu siltä ettei millään selviä. Aloin käymään tunteitani läpi järjestelmällisesti, aina kun joku asia oli tarpeeksi pyörinyt päässäni ja ratkaisua ei tuntunut löytyvän, kirjoitin sen tänne ja kävin niitä keskusteluita mitä täällä on käyty. Niin pääsin aina eteenpäin, joskus pienen askeleen joskus isomman, mutta aina eteenpäin. Aina näitten verbaalisen tuotannon sykäysten ja niiden mielipiteiden lukemisen, prosessoinnin jälkeen olen oikeastaan saanut kasattua itseäni neliöllisesti. Se että niitä sortumisia tulee vielä aivan varmasti, mutta ne eivät ole enää sellaisia joilla voi päästä hengestään.
Ne kaikki asiat mitä olen käynyt läpi löytyvät alkaen ensimmäisistä kirjoituksistani jotka alkavat 24.11 ja näyttävät jatkuvan vieläkin. Se että tämä on täpahtunut niin nopeasti, on se että alitajunnassani ole varmaan etsinyt ratkaisuja jo kesästä saakka jos näin tulisi käymään vaikka en sitä kykenytkään uskomaan todeksi. Vanha toisasia on että hyvä ennakkovalmistelu tavalla tai toisella nopeuttaa vaikeuksien voittamisessa. Se että hyväksyy tosiasiat, eikä jää roikkumaan siihen mikä ei enää ole mahdollista. Joku ehdotti tuossa keskustelu ketjussa, että vielä pitäisi panostaa tähän. Mihin panostaa, siihen että kolmas osapuoli pyörii mukana, ei helvetti, ei missään tapauksessa. Se vain varmistaisi sen että tämä päättyisi todella rumasti.
Eli nyt ollaan tilanteessa että eikö etiäpäin. Vai kilpajuontiin, eihän sitä koskaan tiedä, elämässä on tapahtunut ihmeellisimpiäkin asioita. Nimittäin eräästä murreilmaisusta päätellen joko olet kotoisin tai asut samassa pohjois-pohjanmaalaisesta kasvukeskuksesta kuin minä, että semmosta.
Hmm, kävin lukaisemassa sun juttua.
Olet säkin aika lailla pyörinyt mudassa, siis tervetuloa joukkoon. Kas kun ei törmätty jo rutakossa.
Niin kyllähän ne jutut tulee itsestä ja siitä se on lähdettävä.
Mulla aika mielenkiintoinen kokemus tässä. Mua alkoi vaan suunnattomasti vituttaa, enkä vastannut puhelimmeen , mitäs vi...a mä siihen olisin vastannut, ei mulla ollut asiaa kenellekkään ja jos jollain muka oli mulle, soittakoon uudestaan. No näinhän se sitten että soittaja oli ollut ex.
NO sehän veti hirveet raivot kun en vastaa ja kun en vastannut vielä siihenkään ( kuuntelin vain hiljaa toisessa päässä, enkö ole vittumainen) niin eikös alkanut taas puhua paluustaan.
Hei onko toi muka miesten ajatusmaailmaa?
Otan eron ja sitten viikon parin päästä palaan takaisin.
Pikemmin musta tuntuu, että hän ei kestä ajatusta minusta jonkun muun kanssa.
Olen ollut liitossa uskollinen, liian uskollinen.
Yök!
Aika kauan kirjoituksistasi päätellen olit uskossa, että tekin palaatte yhteen.
Minä päätin, että katson aikaa. Mulla ei ole uutta suhdetta, en ole valmiskaan siihen.En halua suhteeseen vain penkomaan menneitä, vaan sitten haluan aloittaa suhteen ja olla onnellinen. toki mulla on ikävä menneisyys, mutta sen kanssa on kuulemma opittava elämään.
Mulla on oikeesti sellainen menneisyys jo nyt, jota moni muu ei elä koko ikänään ja mä kai??? puolivälissä.
Tosin tiedän sen jo nyt että tulen kuolemaan aiemmin kuin moni muu ikäiseni, mutta mitä siitä. Jouduin tekemään muutama vuosi sitten ratkaisuja elämässäni, valitsenko lyhyen ja paremman vaiko pitkän ja kivuliaan elämän ja mä valitsin sen lyhyemmän.
Eli kyllä elämässä tulee eteen asioita joihin ei voi vaikuttaa.Valitettavasti.
Mutta en aio loppuikääni ryppyotsaisena kulkea, en ole syyllinen eroon, hän se on ,koska ei puhunut mulle, että on onneton vaan juoksi suoraan toiseen sänkyyn. Minä olisin ollut valmis muuttamaan tapojani, jos mulle olis edes vihjattu, mutta paskat!
Tulee viikonloppu, katotaan kumpi juo enemmän.
en juo konjakkia kylläkään vaan jotain muuta.
Ei me osuta samalle baaritiskille, valitettavasti, tai oikeastaan onneksi. Kun juo pari ekaa, se jälkeen tulee yllytyshulluksi ja sen jälkeen muut hulluksi.
Että eiköhän se ole parempi ryypätä kotona, sen tuikkikynttilän kanssa.
Vaihda vaan sun nimim. muuksi, pääsee exä vaan leuhkimaan, siellä se roikkuu mussa.
Ja käsittääkseni, sä et kai enää roiku? Jätä se -si pääte jo pois.
Mutta kato ulos, siellä paistaa aurinko, onko se sama siellä? ;)
Keritä drinksujen ottoon saakka kun lapsetkin ovat täällä kanssani. Mutta reipasta mieltä, ei näitä asioita ainakaan paremmaksi saa juomalla. Pysy hetkessä kiinni ja elämässä kaksin käsin, kyllä asiat selkeytyvät kun ei anna periksi. Lujasti vaatii voimia ja uskoa, sen tiedän. Mutta eihän kukaan ole luvannut että elämä olisi ruusuilla tanssimista. Kun olet tarpeeksi syvällä käynyt, silloin alkaa ymmärtää elämän kauneuden ja arvostaa pieniä hyviä hetkiä, ne ovat kultaakin kalliinpia.
Voimin ja jaksamista, enkeleitä rakskaalle matkallesi, se ei ole helppo tie sen tiedän.