olen mies, jolla ei ole tyttöystävää, eikä yhtäkään ystävää. asun yksin enkä käy koskaan bilettämässä tai missään vastaavissa sosiaalisissa paikoissa. tunnen ihmisiä, mutta en pidä yhteyttä kehenkään paitsi perheeseeni.
olenko ainoa?
olenko ainoa?
ketään täysin yksin?
yksin
213278
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Tyttöystävää ei ole ollut enää vuosiin. Kaverit on jättäny, muutama on jäljellä, mutta todellinen kaveruus on hävinnyt, vaihtunut sellaiselle etäisemmälle tasolle, kerran kuukauteen tai kahteen käydään bissellä.
Harvemmin käyn baarissa. Nytkin olen pystyssä lähinnä siksi, että vedin tuossa illalla parit kossupaukut, eikä oikein nukuta nyt. Siivoilen kämppää yksikseni...
sama juttu. Ainoastaan sillä erolla että mulla on muutama kaveri joihin pidän sillon tällön yhteyttä. Mutta todella harvoin.
Ja mäkään en käy juurikaan missään.
Tsemppiä vaan, en ymmärrä miten pärjäät...itse olisin varmaan jo mullan alla ilman ystäviäni.
Et ole todellakaan yksin. Tietenkin ihmisen tyytyväisyys riippuu siitä viihtyykö hyvin yksin. Ennen viihdyin hyvin itseni kanssa, mutta sitten yksi lyheksi jäänyt suhde muutti kaiken ja nyt en viihdy ollenkaan yksin. Varmaan ne vähäiset ihmissuhteet elämässä jopa edesauttoivat suhteen hajoamista eli olen vaan liian epäsosiaalinen. Paradoksi lienee se, että viihdyn hyvin ihmisten parissa, mutta en osaa olla luonteva ihmisten parissa, varsinkin jos mennään yksityisiin asioihin.Sosiaaliset suhteet rajoittuvat työpaikalle eli iltaisin on niin väsynyt ja haluton lähtemään mihinkään ja toisaalta en siellä kapakoissa yksinään viihtyisikään. Viikonloput menee osin työssä ja osin kerätessä voimia tulevaan viikkoon.
Oikeasti tiedän, että jos olisi joku hyvä ystävä tai peräti elämänkumppani niin sitä saisi omaan elämään ihan toisella tapaa virtaa ja jaksaisi puuhastella enemmän muitakin asioita. Mutta eipä sitä kukaan täältä kotoakaan tule hakemaan, joten netti on sitten ainoa mahdollisuus. Täälläkin vaan on joko itsellä tai toisilla rima aivan liian korkealla eli sitä tunteita myllertävää ihmistä ei tunnu tulevan eteen.
suhteet on sellaisia, että vaativat hoitamista. Odotatteko kaikki, että se toinen osapuoli ehdottaa tapaamista? Kuulostaa sille, että vain alistutte kohtaloonne ja vetäydytte luolaanne odottelemaan, että joku tulee ja ottaa teihin yhteyttä. Voin olla väärässäkin. Usein ihmiset odottavat, että se toinen osapuoli on aktiivisempi. Juttu on vähän niinkin, että jos haluaa saada sosiaalista toimintaa itselleen niin täytyy itse olla aktiivinen. Jos tuntuu, että vanhoista kavereista ei ole lähtemään kaveriksi tekemään jotain juttua, niin menkää yksin. Aloittakaa uusia harrastuksia, joissa tapaa ihmisiä ja itselle ainakin tuppaa tulemaan uusia kavereita aina joka paikasta johon menen. Nyt muuten tajusin tämän itsekin vasta....vaikka ennen pidin itseäni (ja olinkin) hyvin ujona ja odotin sitä, että joku muu on aktiivinen. Nyt tuntuu, että aikapula uhkaa ja ei millään ehdi tapaamaan tai soittelemaan kaikille kavereille.
Odotatteko sitä, että se tyttöystävä pelastaa teidät siltä tylsyydeltä? Voin sanoa omalta kohdaltani, että lopetin sen ehkä tähän astisen elämäni tärkeimmän suhteen sen vuoksi, että mies takertui minuun. Hän aina sanoi, että ihmiset eivät pidä hänestä ja hän on tylsä. Kaikki ystäväni sanoivat, että hän on todella mukava ja miellyttävä mies. Minustakin hän on loistotyyppi, mutta hänen tulisi uskoa se myös itse. Jos hänellä olisi ollut oma elämä myös minun lisäkseni, niin ehkä nyt olisimme naimisissa niin kuin hän oli kaavaillut.
Tsemppiä teille! Alkakaa pikkuhiljaa aktivoitumaan, mitä enemmän teette sitä enemmän teillä on myös kerrottavaa tavatessanne ystäviänne.
itselläni on mennyt n. 10 vuotta siitä kun minulla viimeksi oli edes jonkinlainen ystävä. lähes saman verran siitä kun oli tyttöystävä.
onhan niitä paljon kaikenlaisia harrastuksia tai jotain olemassa, mutta ei vaan kiinnosta. ei kiinnosta ne harrastukset eikä myöskään ne ihmiset siellä. en tapaa ihmisiä ihan syystä: en pidä ihmisistä.
jos haluan tutustua johonkin, niin se on romanttinen kiinnostus. ystäviä en ole hakemassa. harmi vaan, että naiset eivät jaksa kiinnostaa. en koskaan edes pääse sille asteelle, että haluaisin jonkun naisen pitävän minusta, koska en koskaan pidä kenestäkään. tai voin haluta sitä hetken, mutta se hetki menee ohi heti kun puhun ko. henkilön kanssa.
tottakai tiedän, että naiset eivät pidä takertuvista miehistä. tässä yksi syy miksi en pidä naisista. minä varmasti takerrun, ja odotan samaa myös tyttöystävältäni. naiset haluavat jotain rentoa hengailua, minä taas otan suhteet tosissani. tämän takia minulla ei ole ystäviä saati tyttöystävää. en jaksa sitä pinnallista yhdessäoloa. se ei anna minulle mitään. tahdon löytää jotain parempaa.
Ohos! Kostit miehelle sen että hän viihtyi nimenomaan seurassasi! Taidat olla aika ylimielinen tyyppi!
naisiakin jotka haluavat muuta kuin rentoa hengailua.
Etpä oo ainoo..
En miekään käy missään bilettämässä... Eikä kavereitakaan oo..
Koulussa käyn, mutta siel pari kaverii.. mutta nekin vain vähän kaverii, joitten kaa muutaman sanan vaihan.. :(
minkä takia sulla ei oo ketään? aika samanlaista on täälläkin. käyn yliopistolla, jossa vaihdan sen sanan tai pari jonkun kanssa, mutta siihen se jää, eikä muu kiinnostaisikaan.
Koulussa tulee muutama sana vaihettua luokkalaisten kanssa, mutta muuten en ole heihin yhteyksissä. Kavereita ei muutenkaan ole, sähköpostin ja kirjeitten kautta kyllä, mutta ei semmosia yhtään joitten kanssa voisi nähäkkin joskus. Mun paras ystäväni onki koira:). Sen kanssa lenkkeillään ja puuhastellaan paljon...aika kuluu enkä kaipaa ketään.
On tässäkin yksi joka on yksin. Huonossa seurassa en halua olla ja en jaksa liikoja sosiaalisia kuvioita -mitään pinnallista ainakaan.
Jokunen tuttu on. En tiedä kauanko jatkuu aika yksin, hetken vai koko elämän. Ehkä joku suhde vois syntyä.
Täysin sama tilanne myös itselläni, paitsi lisäisin tuohon vielä sen vihoviimeisen naulan mun (epä)sosiaalisuuteni arkkuun, joka on etäduuni. Sitä on tullut tehtyä kokopäiväsenä jo useampi vuosi ja voin sanoa, että ei se ainakaan ole edesauttanut mun sosiaalisten kykyjen kehittymistä.
Onhan se mielenkiintoista nähdä, että joku vielä jaksaa haaveilla mahdollisesta tyttöystävästä ja parisuhteesta ja ehkä jopa perheestäkin... itse en ole enää muutamaan vuoteen sellaisiin harhoihin uskonut. Tämä saattaa kuullostaa itsesäälittävältä, mutta todellisuudessa olen siitä vaiheesta päässyt jo ylitse, eli en enää jaksa sääliä itseäni, enkä myöskään inhota muita ihmisiä, vaan nyt ainoastaa elän omassa rauhassa kuten parhaaksi näen :)
Se on katsos valitettavasti niin, että jos et 9 vuoden peruskoulun, 3 vuoden lukion, vuoden armeijan ja 3 vuoden ammattiopintojen jälkeen ole "sosiaalisesti täysinoppinut", niin et tule koskaan sellainen olemaankaan...
Tässä alkaa itselläkin elämä painua hiljaa alamäkeä, sillä tavalla hitaasti ja samalla varmasti. Tuntuu vaan, niin pahalta.
Ekana ajatuksena yksinäisyydestä tulee mieleen kaikki se aika mikä yksinäisellä ihmisellä on. Aikaa olisi kyllä yllinkyllin, mutta sitä ei vaan osaa käyttää järkevästi. Joka päivä toistuu suurinpiirtein samat rutiinit, kouluun tai töihin, aivan sama mulle.
Kumpikaan paikka ei oo mulle antanut mitään ihmeempiä. Ammattikorkeessa ei paljon sosiaalisia suhteita ole siunaantunut. Muutamia kavereita olen saanut, tosin niitäkin näkee vain koulussa. Työssäkin olen käynyt ja käyn edelleen. Sama juttu, työkaverit on ihan mukavia ja kaikki on lisäksi miehiä, joten ei niitä nais-suhteita paljon kerry.
Toisinaan tulee lähdettyä vanhojen kavereiden kanssa ulos, sellasta tyhjänpäivästä ryyppäämistä. Nykyään ei tee aina edes mieli lähteä mukaan, tosin onneksi oon vielä jaksanut.
Ja jos joku sosiaalinen tyyppi tämmösiä viestejä lukee, niin tuskin kovin moni sellasista ymmärtää sanomaa. Sanoma ei mee perille ellei itte oo kokenu jotain samaa, joku yksinäinen kausí elämässä tai jotain.
Ois kyllä kiinnostavaa kuulla miten te ootte selvinny tällasista sosiaalisista tyhjiöistä? Siis miten täytyy ajattelutapaansa muuttaa, jotta sais edes jotain aikaan?
Selväähän se on, että naisille ei luuserit kelpaa. Pitää olla se "hauska" kaveri. Pitäis varmaan alkaa taas esittämään tollasta, oon joskus vähän kokeillut. Ihan sama mitä paskaa suustaan päästää, tyhjäpäät nauraa kaikki kuorossa. Ehkä tää on vaan se juttu, mitä en oo tajunnut. En siis ole oppinut vielä elämään. Aika surkeeta...
Tuntuu vaan niin paskalta, kun mitään ei koskaan tapahdu. Kaikki samaa shittiä, kuinkahan kauan tällaista oikeen jaksaa, vai turtuuko sitä. Turtuu niin ettei huomaa kuinka elämä painuu ohitse. Tarkkailee vaan vierestä kuinka kaikki menee ohitse, totaalisen ohitse.
Vaikee enää iloita kenenkään toisenkaan onnesta. Esim. joku kaveri saa lapsen ja on siitä aivan haltioissaan. Puhuu pitkät litaniat liirunlaarumia... Ei tämmönen jaksa kiinnostaa, koska se ei kosketa millään tasolla. Sitä vaan toteaa kuivasti jotain tylsää. Sitten ihmetellään, kuinka sä voit olla noin tunteeton ja kylmä. No, helposti, en mäkään ole saanut mitään niin ei mun tartte mitään kyllä antaakaan. Tossa onkin sellanen yhtälö, josta ei pidemmän päälle seuraa hyvää...
Vaikee aktivoitua, ei uskalla kohta enää ottaa haasteita vastaan. Ei uskalla tehdä kontakteja, ainakaan naisiin, lopputuloksen tietää jo ennalta. Enkä ole niin komeakaan, jotta kukaan minuun kontakteja tulisi ottamaan...
Tekis mieli kohta kostaa kaikille ja koko yhteiskunnalle.. Pahaksi onnekseni luulen lisäksi saavani paljon aikaan, toivottavasti näin ei tule missään vaiheessa käymään.
TV luo mielikuvia, jotka ainakin omalla kohdallani ovat täysin toteutumattomia. Tästä syystä en televisiota paljoa enää katsokaan..
Tuttua tekstiä. Aikaa tosiaan on vaikka miten paljon, mutta suuri osa siitä menee vain ollessa. Koulun lisäksi itselläni harrastukset vievät joskus suuren osan vapaa-aikaa, mutta valitettavan usein vapaa-aika täyttyy pelkällä olemisella, ajantappamisella tai turhalla pohtimisella.
Kavereihin tai sukulaisiinkaan en pidä minkäänlaista yhteyttä, omasta aloitteesta siis. Jos se minusta pelkästään olisi kiinni, niin en siskoni ja vanhempieni lisäksi tapaisi muita ihmisiä missään.
Koulussa olen hankkimassa ylempää korkeakoulututkintoa AMK:sta valmistuttuani. Parin vuoden päästä pitäisi olla "osaajana" tahkoamassa rahaa siis työelämässä, mutta kun katsoo noita nuoria pikkuporvareita niin ajatuskin herättää vastenmielisyyttä.
Eristäytyminen on minun kohdallani johtanut lievään askeettisuuteen (pienen mittakaavan nautinnot ruoassa ja musiikissa sallittakoon) ja haaveena olisikin saada joku mitättömän pieni kämppä maksettua ja päästä viettämään itsenäistä elämää.
Kyynisyys nyt ei ole vielä pahemmin iskenyt, mutta minkäänlaisesta suhteesta en enää haaveile, vaikea kuvitella edes elämistä toisen ehdoilla kun oman tilan tarve on suuri. Televisiota en enää omista, joten median luomista vääristyneistä odotuksista ei ole haittaa :).
Kattelen toisinaan kelloa kuinka se raksuttaa. Koko ajan tuo perkele raksuttaa eteenpäin. Ongelma syntyy siitä, että mun elämä ei mee eteenpäin.
Tiedän, ei sais valittaa. Ehkä tää tämmönen kirjoittaminen vähän sentään helpottaa, ongelmia tää ei tietenkään ratkaise.
Askeettisuus, kyllä. Sitä ei salli itselleen juuri mitään nautintoja. Musiikki pelastaa onneksi aika paljon, muita nautintoja hmm...empä tiedä.
Kadulla tulee joskus vastaan onnellinen nuoripari. Pahaa tekee, mutta tehköön. Ei sitä osaa tällasista iloita, toisten onnesta. Joka päivä sitä toivoo, että ittelle tapahtuis jotain. Tapahtuis ees jotain, sais jonkun sairauden vaikka, ois meinaan ajattelemisen aihetta...
Mä en tajuu, täytyy tällaisissa jätkissä olla jotain vikaa, ihan varmasti. Hulluille ja mulkuille kyllä riittää muijaa. Tätä oon ihmetelly monesti.
Sosiaalisuus vois olla toi todellinen ongelma, sitä vois koettaa parantaa. Kehittää ittelleen kunnon harrastuksen, ei mitään yksin tehtävää puuhaa. Harrastus, jossa pääsee kunnolla sosiaalisiis kontakteihin.
Tää on vaan mun tapani purkaa pahaa oloa. Todellisuudessa oon sentään vielä jaksanut olla iloinen. Tietäispä kaikki tutut vaan, että millaista pinnan alla oikeasti on. Toivottavasti jotain tapahtuu, muuten paska fiilis alkaa näkymään ulospäin.
Ongelmat on vaan ratkaistava itse ja tän ei luulis olevan toisen asteen yhtälöä vaikeampi...
LISÄYS:
Mistähän 70% naisista saa miesihanteensa? Luulisin, että naistenlehdistä ja television kautta. Tästä vois alkaa kehittelemään "pirullisia" suunnitelmia naisten iskemiseksi. Alkais tilata jotain naistenlehteä, imis kaikki parhaat vinkit tällä tavoin. Täs vois olla oikeesti ideaa...
"Sodassa ja rakkaudessa on kaikki sallittua."
Täällä on vielä yksi samanlainen. Ei ole tyttöystävää, eikä ystäviä ja yksin asun. En myöskään käy koskaan baareissa tai juhlissa.
Vain muutamia vuosia sitten pidin itseäni mielenkiintoisena ja tutustumisen arvoisena, vaikka en yhteenkään ihmiseen tutustunutkaan. Nyt en enää kuvittele liikoja itsestäni. Kaikki toivo on mennyttä ja odottelen kuolemaa.
Paha sitä on tutustua, jos ei ulkona käy. Tosiasia on kuitenkin, että kukaan ei tule kotoa hakemaan. Täytyy itse uskaltaa astua ovesta ulos. Mitä pidempään puuhailee vaan keskenään, niin sitä vaikeammalta lähteminen tuntuu. Vähän sama kuin kotoa pois muuttaminen.
mua ei vaan kiinnosta muut ihmiset. tuntuu turhalta lähteä mihinkään jos tiedän, että en tuu kuitenkaan tapaamaan ketään kuka kiinnostaisi.
Luin koko litanian, jota eritavoin yksinäiset ovat kirjoittaneet. Tulin aina vaan vihasemmaks, mistä todella luulette löytävänne ystävänne, kun käperrytte loukkoonne:minusta kukaan ei ole kiinnostunut,,,,, ei todellakaan kiinnostu, kun kukaan ei tiedä teistä, menkää ulos!! Paikkoja on muitakin kuin kapakat. Jutelkaa puiston penkillä istuvalle, avatkaa hymyn kera ovi,lopettakaa ruikutus.
Olen yksin vapaaehtoisesti, onnellinen siitä.
Yksinäisiä on varmaan tosi paljon nykyään. Kannattaa myös muistaa, että toisenkin kanssa voi olla tosi yksinäistä. Parisuhdekaan ei välttämättä ratkaise mitään, sillä pisin matka maailmassa voidaan mitata kahden ihmisen välillä, jotka jakavat saman vuoteen.
Neuvon kuitenkin hakeutumaan toisten seuraan. Etsikää nuoret ystäviä, sillä vanhempana on vielä vaikeampaa löytää ketään. Kannattaa yrittää itse ottaa se ensimmäinen askel. Siinä tulee varmaan huteja, mutta niitä ei voi välttää. Jonkun katoksen alla voi olla joku toinen sadetta paossa. Suosittelen kaikkia mahdollisia harrastuspiirejä sekä taidenäyttelyitä. Ei ole hyvä erakoitua, sillä maailmankuva voi vääristyä. On hyvä osata olla yksin, mutta seurakin on lääkettä ja sosiaaliset suhteet.